Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitkäaikaisen/kroonisen masennuksen kanssa eläviä?
18.10.2017 |
Musta alkaa pikku hiljaa tuntumaan, ettei tämä masennus katoa koskaan. Oli vuosia hoitamatta ennen kuin hain apua ensimmäisen kerran 5 vuotta sitten. Pääasiassa masennus on kaiketi lievää, mutta mukaan on mahtunut muutama kunnollinen romahdus kuormituksen seurauksena. Tällä hetkellä olen ihan kohtuullisen toimintakykyinen, arki sujuu ja yritän opiskella. Helppo työ (mm. kesätyö) sujuu onnistuu paremmin kuin opiskelu.
Mutta se masentunut pohjavire on ja pysyy. Vuosien aikana olen muuttunut vakavammaksi, neuroottisemmaksi ja itsekontrolli on kova. Olen myös muuttunut aika ulkoapäin ohjautuvaksi. Odotukset tulevasta ovat vähentyneet, en koe onnistuneeni missään enkä oikein osaa aidosti iloita mistään. Jos multa kysyttäisiin mikä on tosi kivaa ja mikä mua motivoi, niin en todellakaan osaisi vastata. Ei mun elämässä silti kaikki ole täysin mustaa, moni asia on ihan ok, vaikkei erikoisempia tunteita herätäkään. Teen monia asioita, mutta en saa mistään varsinaista "tyydytystä" tai sellaista vilpitöntä iloa. Elämänhalu puuttuu. On oikeastaan aika pelottavaa tajuta tämä tilanne. En pääse eroon tyhjyyden tunteesta ja tietynlaisesta epätoivosta.
Olen käynyt terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Harrastanut liikuntaa, koittanut mindfulnessia, syönyt terveellisesti ja tehnyt masentuneiden työkirjoja ja erilaisia harjoituksia.
Olisi kiinnostavaa kuulla muiden kokemuksia pitkäaikaisesta masennuksesta.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Jos jää odottamaan että se paranee, menee elämä hukkaan. Mutta jos voit elää vaivan kanssa tai siitä huolimatta, olet voitolla. Jokaisella on se oma kohtalo mutta älä anna periksi. Osallistu vaikka mielenterveysyhdistyksen toimintaan.
Tämä on kyllä totta. Vaatii tosin työstämistä, että oppisi hyväksymään tämän osaksi itseä. Kun on elätellyt vuosikaudet itsestään sitä mielikuvaa, että on vahva, pärjäävä, sosiaalinen, opiskeluissa menestyvä ja pitkälle tähtäävä. Ehkä pitäisi oppia hahmottamaan omat rajansa tämän sairauden puitteissa eikä jatkuvasti pettyä itseensä, kun odotukset on liian korkealla. Silti miettii, että onko nyt varmasti yrittänyt tarpeeksi, mitä jos olenkin vain laiska ja tyhmä.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä samaa täälläkin, 20 vuotta ja loppua ei näy. Työllisyystilanteen hankaluus ei paljon auta, kun ei sitäkään vähää energiaa työnhakuun, vaikka työ toisi merkitystä elämään ja auttaisi päivittäiseen jaksamiseen - sen lisäksi tietenkin, että olisi rahaa. Kotona ollessa yritän keksiä tekemistä, mikä tuntuisi hyödylliseltä, mutta joinain päivinä hädin tuskin jaksan nousta sängystä. Ja sitten taas päivä menee ahdistuessa siitä, että puoliso hoitaa työnsä lisäksi perheen ja kotityöt.
Alue: Aihe vapaa
Jos jää odottamaan että se paranee, menee elämä hukkaan. Mutta jos voit elää vaivan kanssa tai siitä huolimatta, olet voitolla. Jokaisella on se oma kohtalo mutta älä anna periksi. Osallistu vaikka mielenterveysyhdistyksen toimintaan.