Lue keskustelun säännöt.
Miten olet muuttunut 16-vuotiaasta itsestäsi?
17.10.2017 |
Luin juuri ketjua jossa 16-vuotias ap sanoi ettei halua ikinä lapsia ja monet vastaajat sanoivat oman mielipiteensä muuttuneen elämän varrella. Miten olette itse muuttuneet 16-vuotiaasta itsestänne?
Itse en olisi ikinä arvannut että minusta tulee urheilullinen, sosiaalia tilanteita pelkäämätön ja voisin kuvitella saavani lapsia joku päivä. Olin arka ja syrjäänvetäytyvä teini joka oli ehdottoman lapsivastainen. Hassua :)
Kommentit (18)
Itse pelkäsin 16-vuotiaana esiintymistä niin paljon että olin saada p*skahalvauksen joka esitelmän pitämisestä jopa kaverin kanssa. Nyt 23v olen seissyt yksinäni esitelmöimässä ja vielä hyvällä menestyksellä.
16-vuotiaana en pitänyt itsestäni tai nähnyt itseäni haluttavana, nyt olen hiljalleen oppinut ymmärtämään omaa arvoani, varsinkin sen että se ei määräydy muiden mielipiteiden mukaan.
Olen kokeillut asioita joita en 16-vuotiaana koskaan uskonut olevani kykenevä tekemään, mm. matkustanut yksin maailmalla.
Ajattelu on muuttunut ja maailmankuva avartunut, en ole mielipiteissäni enää niin jyrkkä kuin ennen, ja osaan nähdä asioita myös muiden näkökulmista.
On myös asioita jotka eivät ole muuttuneet - olen edelleen sinkku, mutta toisin kuin 16-vuotiaana, en näe asiassa mitään ongelmaa nykyään. Edelleen en myöskään halua niitä lapsia, enkä näe siinäkään asiassa ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
16 vuotiaana sitä luuli pystyvynsä mihin vain.
Nyt 30 vuotta myöhemmin tietää oman rajallisuutensa ja vajavaisuutensa.
Hassua, itse olen mennyt vähän päinvastaiseen suuntaan - nuorempana en itseluottamuksen puutteessa uskonut olevani kykenevä oikein mihinkään, nyt myöhemmällä iällä alkaa poistaa niitä itse luotuja rajoitteita ja osoittaa pystyvänsä vaikka mihin - vaikkakin niiden rajoitusten ja vajavaisuuksienkin kanssa.
Sitähän muuttuu valtavasti tuosta iästä, aivotkin kehittyvät 25 vuotiaaksi saakka ja elämänkokemus opettaa.
Itse en ole niin jyrkkä kuin nuorena. Arvostuksen ja kiinnostuksen kohteet muuttuneet.
On ihan tutkittu että ihminen 16-vuotiaana on täysi eri persoona kuin 70-vuotiaana. Tosin kaikkien pitäis tuo tajuta jo maalaisjärjelläkin koska kokemukset ja olosuhteet muokkaavaat ihan jokaista meistä.
On todella omituista että joku voi olettaa ihmisen pysyvän kaikin tavoin muuttumattomana läpi elämän.
Siksi mä pidin sen alotuksen tekijää todella tyhmänä.
Olen nykyään kasvissyöjä enkä enää neitsyt. Muuten aikalailla samanlainen. Yhtä lapsellinen kuin tuolloin 16-vuotiaanakin. Yhtä masentunut, yhtä kyyninen, mutta silti yhtä toiveikas. Hiustyyli ja tyyli muutenkin on pysynyt samana! N28
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nyt 29, ja olen oppinut, että kyllä tiedän itse parhaiten omat asiani. Tiesin jo tuolloin, mutta itseluottamus oli liian heikko. Kuuntelin liikaa muita/vanhempia. Nyt en enää kuuntele ketään, jos en oikeasti näe mitään syytä kuunnella. En ole enää mikään kynnysmatto.
Muuten olen muuttunut hämmentävän vähän.
Mä olin 16-vuotiaana aivan jumissa oman pääni kanssa, jossain määrin läheisriippuvainen, itsetunto oli äärimmäisen huono, en osannut asettaa rajoja ja ajauduin herkästi hyväksikäytetyksi. Olin kiusattu, eivätkä tytöt edes sietäneet. Olin hyvin sievä pikku-blondi, sairastin bulimiaa, viiltelin itseäni, enkä missään nimessä ajatellut, että joskus haluaisin lapsia. Elämän suhteen olin aivan hukassa. Mulla ei ollut lainkaan suunnitelmia tulevaisuuden varalle, enkä edes uskonut eläväni yli 25-vuotiaaksi. Tietyllä tavalla tuo jopa piti paikkansa, koska hieman päälle kakskymppisenä aloin saada paniikkikohtauksia, eristäydyin ja lopulta masennuin.
Nyt olen hieman päälle kolmenkymmenen. Jäin hiljattain opintovapaalle saadakseni vihdoin ja viimein maisterintutkinnon valmiiksi. Olen itsenäinen, vahvatahtoinen, enkä millään muotoa muiden johdateltavissa. Teen rohkeita päätöksiä, elän elämääni. Olen kriittinen asioita ja ihmisiä kohtaan. Osaan ajatella asioita usemmalta kantilta, enkä ota mitään vastaan valmiiksipurtuna. Suhtautumiseni ruokaan on terve ja pidän terveydestäni huolta, pyrin suhtautumaan itseeni lempeästi. Nautin elämän pienistä asioita, arjen varjoon jäävästä kauneudesta. Näen itseni tulevaisuudessa yhden lapsen äitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
parta kasvanu ja 30 kiloa lihasta tullu, edelleen sama kakara mieleltä :)
Ainoa muutos on se, että pärjään paremmin sosiaalisissa tilanteissa ja olen itsevarmempi. Sisäisesti en toki ole yhtään sen sosiaalisempi kuin ennenkään. Rakastan edelleen 16-vuotiaita poikia, käytän päiväni haaveiluun edelleen, edelleenkään en ole liikunnallinen tai syö terveellisesti, edelleen pidän itseäni 16-vuotiaan näköisenä, osaan ja tiedän ihan yhtä vähän tai paljon kun 16-vuotiaana. Pyörin edelleen ihan samanlaisissa ympyröissä kuin 16-vuotiaana. Tunnen itseni ihan yhtä erilaiseksi kuin silloin. Mutta tiedän edelleen olevani oikeasti muita parempi.
t. nainen 50 v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
16-vuotiaana vihasin luonnonkiharia hiuksiani! Nyt kutrit ovat jo suoristuneet ja haikailen korkkiruuvejani kun näen vanhoja valokuvia.5
En kärsi enää paniikkihäiriöstä enkä huonosta itsetunnosta. Lisäksi alkoholinkäyttöni on nykyään ehkä yhden kymmenesosan siitä, mitä se 16-vuotiaana oli. Myös tupakoinnin olen lopettanut.
N23
Sisältö jatkuu mainoksen alla
16-vuotias minä: sosiaalisten tilanteiden pelkoinen, vihainen yhteiskuntaa ja ihmisiä kohtaan, kapinoiva, haaveenani oli tulla yhteiskunnan elättämäksi juopoksi joka haistattaa pitkät koko valtiovallalle.
42-vuotias minä: sosiaalisia tilanteita pelkäämätön, mutta ääri-introvertin luonteen takia erakkomaisen elämän valinnut, ei kiinnosta kapinoida enää mitään vastaan mutta enpä nyt niin ihmisten hömpötyksissä välitä mukanakaan olla aktiivisesti vaan pysyn taustalla, ammatiltani minusta tuli tietojenkäsittelytieteen maisteri ja olen töissä it-alalla asiantuntijatehtävissä
Nykyään en enää jaa persettä joka kadunkulmassa ilmaiseksi. Nyt otan siitä maksun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hassua että siitä ketjusta tuli näin valtava haloo. Minusta se on ihan itsestään selvää että moni joka ei tarhassa tai 16-vuotiaana halunnut lapsia onkin lähempänä kolmeakymppiä halunnut lapsen. Samoin voi olla että joku joka on aina halunnut lapsen ja leikkinyt kotileikkejä ei haluakaan enää lasta aikuisena kun on nähnyt millaista lapsiarki on oikeasti ja todennut ettei se sovikaan itselle, vaikka lapsena leikeissään luuli että se yhtä autuutta.
16 vuotiaana oli koko elämä edessä ja mä elin sitä täysillä. En juuri huomisesta huolehtinut. Olin sosiaalinen ja itseluottamusta löytyi. Joskus kovin herkkä ja haavoittuva. Urahaaveita ei ollut, rättitehtaaseen menin töihin suoraan koulusta. Perheestä kai haaveilin jossain määrin, materiasta en. Musiikina soi rock, ei niinkään hevu vaan britti ja jenkkirock. Rickabilly.
Nyt elämää on nähty. On ollut huonoja vuosia, epätoivoa, sairauksia, menetyksiä. On tehty töitä, perustettu perhe. Oltu onnellisia.
Vieläkään en oikein mieti huomista. Sosiaalinen olen edelleen, itseluottamusta löytyy vaikka jossain vaiheessa maailma sitä repiä yritti. Vain läheisin ja rakkain näkee herkkyyteni, ujouteni, hän myös lohduttaa kun elämä ei ole parasta aikaa.
Oma pieni yritys on, rikkauksia ei. Raha ei sinällään merkitse mitään, en arvosta edelleenkään omistamista. Perheeni on minulle rakas, lapsia on 5 ja se on ehkä pari enemmän kuin haaveilin.
Musiikkina soi edelleen rock. Heviäkin hiukan mukana.
Oikeastaan tunnen olevani se 16 tyttö uteliaana uteen päivään toki elämänkokemuksista oppineena vaan ei katkeroituneena.
Enkä osaa edelleekään oikeinkirjoitusta 16/16
Itsevarmuuteni on kasvanut enkä ole enää niin ujo ja arka. Osaan nauraa itselleni eikä maailma kaadu jos en ole sheivannut sääriä uimahalliin mennessä. Lapsia en halunnut silloin enkä halua nytkään.
Muuten olen aika samanlainen kuin silloinkin. Nyt tosin osaan ja uskallan paremmin olla oma itseni, välittämättä muiden mielipiteistä. Olen nyt 26v.
16 vuotiaana sitä luuli pystyvynsä mihin vain.
Nyt 30 vuotta myöhemmin tietää oman rajallisuutensa ja vajavaisuutensa.