Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Töitä välttelevä Juuso, 31: ”Mieluummin menisin vaikka vankilaan kuin pakolla töihin”

Vierailija
15.10.2017 |

Työtä on turha tyrkyttää eteläsuomalaiselle Juusolle. Jos hänestä on kiinni, hän aikoo olla työtön myös jatkossa.
Etelä-Suomessa asuva Juuso on 31-vuotias. Hän ei ole koskaan ollut palkkatöissä, eikä hänellä ole ammattitutkintoa.

Töitä hän ei ole halunnut tehdä koskaan.

– Tiesin sen jo peruskoulussa. Tiesin myös, että Suomessa on mahdollista elää pelkkien tukien varassa, jos haluaa. Syynä siihen on ollut ihan silkka laiskuus. En ole koskaan halunnut herätä aamuisin ja lähteä töihin. Sellainen ei ole koskaan ollut meikäläisen elämää, hän kertoo Ilta-Sanomille.

Juuso ei ole koskaan ollut yhdessäkään työhaastattelussa. Hänellä ei ole koskaan ollut toiveammattia. Ei siis mitään, mitä kohti hän pyrkisi.

– Olen tyytyväinen elämääni näin. En ole haaveillut koskaan mistään tavarasta, olen tyytyväisin silloin, kun omaisuutta on mahdollisimman vähän. Rahat ovat riittäneet, eikä sukulaisilta tai tuttavilta ole tarvinnut lainata. Jotkut haluavat auton ja asunnon, minua sellaiset asiat eivät kiinnosta ollenkaan. Kaikki rihkaman kerääminen on turhaa.

Tosin niitäkin hetkiä on ollut, jolloin vanhempien apuun on pitänyt turvautua.

– Olen asunut omillani 20-vuotiaasta lähtien. Joskus vuokra on noussut sen verran kovaksi, että olen väliaikaisesti joutunut muuttamaan takaisin lapsuudenkotiin. Ne ovat kuitenkin ohimeneviä ajanjaksoja, hän kertoo.

Ei työtä, ei haaveita, ei pyrkimyksiä päästä johonkin tiettyyn pisteeseen elämässä. Juuson elämä saattaa kuulostaa lohduttomalta, mutta hän vakuuttaa, että on itse valinnut työttömyytensä.

loput jutusta voi lukea täältä https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005409618.html

Kommentit (827)

Vierailija
161/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muutama kuukausi vankilassa varmasti muuttaa Juusonkin työhaluja. 😂 Ei se mitään herkkua ole siellä.

Vankila ei ole ilmainen lysti päivärahoineen ja ylläpitoineen yhteiskunnalle .

Vierailija
162/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomessahan ei ole pakko tehdä töitä, näiltä vain tuet pois ja ongelmaa ei ole.

Olet inhottava ihminen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kadehdin Juusoa. Mulla on hyvä koulutus ja työpaikka, mutta olen onneton. Ostelen kuukaudesta toiseen tavaroita toivoen, että ne tekisivät mut onnelliseksi, mutta ei. Oon jatkuvasti tyhjä sisältä

Juuso on tiellä valaistumiseen. Juuso ymmärtää, että tittelit, rihkamat, statukset, ihmisten mielipiteet on yksilöiden tyhjyyden tunteiden ja masennuksen syy. Ihmiset eivät osaa elää, vaan he suorittavat elämää. He eivät osaa olla tässä hetkessä, koska aina pitää olla pyrkimässä kohti "parempaa".

Juuso on viisaampi kuin moni akateeminen, joka on kahlinnut itsensä titteleiden ja statusten ympärille vääristäen näin TODELLISUUDEN.

Mitä akateeminen tekisit jos sinut pudotettaisiin autiolle saarelle, etkä voisi korostaa akateemisuuttasi ja oppineisuuttasi, omaisuuttasi, statustasi kenellekään?

Autiolla saarella on todellinen elämä. Muu on ihmisten luomaa harhaa ja vankilaa. Juuso pärjäisi autiolla saarella, sillä hän oivaltaan enemmän kuin "menestyneet", jotka ovatkin vain orjia muiden mielipiteille ja materian keräämiselle.

Lukekaa Anthony de Mello - Uudistuminen, siinä sivutaan juusomaisia aiheita.

Tunnen tämmöisiä "juusoja" ja he eivät ole koskaan onnellisia. Valittavat kaikesta ja ovat masennuslääkkeiden ja päihteiden suurkuluttajia.

Valehtelet aina samaa!

Vierailija
164/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mää olen ensimmäistä kertaa elämässäni työtön ja kyllä on ihanaa. Ei ikinä enää siihen oravanpyörään. Rahaa tulee tosi vähän mutta elelen säästöilläni. Ihanata.

Vierailija
165/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monet kokee työelämässä merkityksettömyyttä. Mutta monesti nämä sitten muuttaa maalle ja alkaa elämään osittain omavaraistaloudessa tms.

Vierailija
166/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä oon Juuson kans samaa mieltä siitä että aamulla ei huvita herätä aikaisin ja siksi teenkin pelkkää iltavuoroa. Sopii mulle

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miks lehdet ei IKINÄ tee juttua työttömästä joka hakee töitä ja haluaa työllistyä? Kai se ei oo niin mielenkiintoista, eikä herätä ajatuksia ihmisissä. Oikein pelottaa että jos taas jää työttömäksi niin mikä sit odottaa kun työttömiä noin paheksutaan ja tarkoituksella annetaan kuva ettei edes halua töihin.

Se että työttömän olisi pakko hakea tietty määrä työpaikkoja/kk varmistaisi vaan sen ettei ketään työtöntä enää oteta töihin kun ei uskota että työhaluisia työttömiäkin on.

Miten niin ei ole, tuollaisia uutisiahan ne enimmäkseen ovat. Hyvä, että muistutetaan, että on myös tämmöisiä syöpäläisiä minkä vuoksi kaikkien työttömien toimia kytätään ja kyykytetään. Työttömänä halveksin Juuson kaltaisia luusereita jotka pilaavat kaikkien työttömien maineen ja aiheuttaa turhaa työtä työttömille.

Vierailija
168/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuso presidentiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä välttelen töitä siksi että terveys ei kestä. Mutta kuten yleisesti tiedetään niin eläkkeelle ei päästetä. Ihmeparannusta odottelen.

Minut ihmeparansi kelan lääkäri 😂😂

Klassikkotarina. Aikoinaan egyptistä löydettiin vanha muumio jonka ikää ei kukaan arkeologi tai lääkäri pystynyt arvioimaan. Lopulta paikalle lennätettiin Suomesta kelan lääkäri joka totesti heti mies 35v, työkykyinen

Muuten hyvä, mutta eipä kelan lääkärillä ole ikinä ollut tarvetta tavata diagnosoitaviaan. Hyvin onnistuu tapaamattakin. Riittää, että joku muu tekee diagnoosin minkä voi mielivaltaisesti kumota.

Vierailija
170/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutamalla Juusolla ei valtion taloudessa ole loppujen lopuksi paljoakaan merkitystä. Ihan oikeasti ihmiset. Esim. kansanedustajien sopeutumiseläkkeet on jotain 6000e/kk? Pudonnut kansanedustaja nostaa kuukaudessa enemmän kuin työmarkkinatuella 595e/kk elävä vuodessa.

Vaikka kaikki tuet leikattaisiin niin Juusot tuskin siltikään menisivät töihin. Niin se elämä vaan yleensä vähän toimii että tällaiset tyypit aina vaan jotenkin löytää kuitenkin sen jonkun kolon missä elää ja olla ilmaiseksi. Löytää jonkun hippikommuunin/yhteisön tai muuttaa vaan vanhemmille tms.

Tämä artikkeli luo vaarallisen vääristelevää mielikuvaa työttömistä. Suurin osa ihan aidosti tarvitsee apua ja tukea ja ei ole työttöminä laiskuuttaan.

Jep ja sopeutumiseläkkeeseenhän ei kätevästi vaikuta esim pääomatulot;) Joskus vuosia sitten oli artikkeli jostakin ex kansanedustajasta joka nosti viidentonnin sopeutumiseläkkeitä satojen tuhansien pääomatulojen päälle ja eleli näin vuosikausia ja rahoitteli koiraharrastustaan jne. Ja tämäkin edustaja voinut ansaita asemansa vaan sillä että käy vähän istunnoissa pelaamass puhelimella ja painammassa ei/jaa/tyhjä nappia jos ei mikään huvita. Kyllä tämmöinen on minun mielestäni paljon räikeämpää systeemin hyvöksikäyttöä kun joku yksittäinen hukkunut nuori aikuinen minimiyksiössään.

Myös esim taksikortilla voi edustaja ihan surutta käyttää tt/asumistuen suuruisen summan kuukaudessa. Ja mikä se oli se Yli-Viikari joka laitatti hiuksiaan ja muita valtion piikkiin? Sanna Marinin pelkät aamupalat maksoivat 300- 850e/kk. Yhden ihmisen kuukauden riittävän ja terveellisen aamupalan saa parin euron kaurahiutalepaketilla ja siihen päälle jotain mustikoita yms päällisiä niin kahdenkympin budjetti olisi jo ruhtinaallinen, etenkin valtion budjetissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miks lehdet ei IKINÄ tee juttua työttömästä joka hakee töitä ja haluaa työllistyä? Kai se ei oo niin mielenkiintoista, eikä herätä ajatuksia ihmisissä. Oikein pelottaa että jos taas jää työttömäksi niin mikä sit odottaa kun työttömiä noin paheksutaan ja tarkoituksella annetaan kuva ettei edes halua töihin.

Se että työttömän olisi pakko hakea tietty määrä työpaikkoja/kk varmistaisi vaan sen ettei ketään työtöntä enää oteta töihin kun ei uskota että työhaluisia työttömiäkin on.

Miten niin ei ole, tuollaisia uutisiahan ne enimmäkseen ovat. Hyvä, että muistutetaan, että on myös tämmöisiä syöpäläisiä minkä vuoksi kaikkien työttömien toimia kytätään ja kyykytetään. Työttömänä halveksin Juuson kaltaisia luusereita jotka pilaavat kaikkien työttömien maineen ja aiheuttaa turhaa työtä työttömille.

Olet hyvin inhottava!

Vierailija
172/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

On tuossa se hyvä puoli, että ylenmääräinen turha kulutus jää pois. Ihmisten kuuluisi elää vaatimattomammin, ei olis ilmastonmuutosongelmaa sun muuta. Luonnon saastuttaminen vähenis.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuso kuulemma panee paljon töissä käyvien miesten vaimoja päiväsaikaan, sivubisneksenä.

Vierailija
174/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen keski-ikäinen, vakituisessa palkkatyössä oleva keski-ikäinen ja olen tajunnut, että Juuso on ihan oikeassa.

Omistusasunnot, autot, uraputket ja tittelit ovat ihan turhia. Mikään niistä ei loppujen lopuksi tee  onnelliseksi, vaan aiheuttaa enintään nopeita onnensykähdyksiä, jotka katoavat yhtä nopeasti kuin tulevatkin. Elämme unessa, ja juuri muiden ulkopuolelta määrittelemässä unessa. Siihen ansaan satsaamme ainutkertaisen elämämme, emmekä koskaan tajua mistä elämästä on oikeasti kyse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miks lehdet ei IKINÄ tee juttua työttömästä joka hakee töitä ja haluaa työllistyä? Kai se ei oo niin mielenkiintoista, eikä herätä ajatuksia ihmisissä. Oikein pelottaa että jos taas jää työttömäksi niin mikä sit odottaa kun työttömiä noin paheksutaan ja tarkoituksella annetaan kuva ettei edes halua töihin.

Se että työttömän olisi pakko hakea tietty määrä työpaikkoja/kk varmistaisi vaan sen ettei ketään työtöntä enää oteta töihin kun ei uskota että työhaluisia työttömiäkin on.

Miten niin ei ole, tuollaisia uutisiahan ne enimmäkseen ovat. Hyvä, että muistutetaan, että on myös tämmöisiä syöpäläisiä minkä vuoksi kaikkien työttömien toimia kytätään ja kyykytetään. Työttömänä halveksin Juuson kaltaisia luusereita jotka pilaavat kaikkien työttömien maineen ja aiheuttaa turhaa työtä työttömille.

Työttömiä kytätään ja kyykytetään siksi, että byrokraatit eivät halua luopua suojatyöpaikoistaan. Millään marginaaliporukan työhaluttomuudella ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Vierailija
176/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viddu että ärsyttää lampaana tuollaiset alfa-Juusot, jotka vain tekevät mitä haluavat. Olisipa minullakin munaa.

Vierailija
177/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nuorena tuo on vielä helppoa, kun kroppa on kunnossa. Mutta vanhempana kun tulee vaivoja ja muuta ja ne vanhemmatkin on kuolleet, niin ehkä toivoo, että olisi vähän muutakin kuin minimieläke ja asuntolapaikka.

Ja itse asiassa aikkaisemminkin voi käydä ilmi, että ne vanhemmat ei voikaan tukea kun tulee jokin rahaa vaativa ongelma. Asuntoloissa ja siltojen alla ei ole kivaa missään iässä olla.

Ymmärrän silti halun elää marginaalissa yhteiskunnan ulkopuolella. Mutta sitä voi aidosti toteuttaa vasta kun on ensin ollut siinä yhteiskunnassa mukana muutenkin kuin saamapuolella ja lapsena. Nyt tuo uhrimentaliteettia ja pakoa.

Vierailija
178/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viddu että ärsyttää lampaana tuollaiset alfa-Juusot, jotka vain tekevät mitä haluavat. Olisipa minullakin munaa.

Beta se on, naiset korttaa tuollaisia luusereita.

jep, alfat elättää itsensä.

Vierailija
179/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kadehdin Juusoa. Mulla on hyvä koulutus ja työpaikka, mutta olen onneton. Ostelen kuukaudesta toiseen tavaroita toivoen, että ne tekisivät mut onnelliseksi, mutta ei. Oon jatkuvasti tyhjä sisältä

Kadehdit? Musta Juuso kuulosti masentuneelta. Ei edes unelmia elämässä ollut koskaan.

Vierailija
180/827 |
15.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sitten vielä väitetään että nää on vaan muutamia yksittäistapauksia! No ei ole! Miten ihmiset ei tajua että näitä on tuhansittain. Pitävät työssä käyviä avoimesti pilkkanaan ja silti jotkut vielä puolustelee niitä!

No onhan ne. Suomessakin 6 miljoonaa ihmistä. Siihen verrattuna vapaaehtoisesti lusmut on marginaalia.