Kotona eri kasvot, vieraissa toiset

Ei, nämä täällä kuvaillut jutut ei ole normaalia. Jos omassa perheessä on tällaista niin perheenne ei ole normaali.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tämän. Äitini on vieläkin samanlainen. Hän voi huutaa, vittuilla ja haukkua, mutta ääni muuttuu sekunnissa, kun puhelin soi. Siis käsittämätön kaksinaamainen paska. Olen hänelle joksus asiasta sanonut, mutta haukkumista vain sain. Hänelle ei itselleen saa mitään sanoa, mutta itse hän saa solvata.

Aika kamalaa jos äitisi vittuilee ja haukkuu mutta oletetaan että teillä olisi vaikka ollut riita ilman haukkumista tai vittuilua mutta äänen korotusta ja vihastumista, sitten puhelin soi ja joku vieras soittaa joka ei ole edes läheinen tai vaikka jostain virastosta. Miten pitäisi toimia? Ei muuteta ääntä kellossa ja jatketaan riidan kuuloisella vihaiselta olemuksella tuota puhelua? Riitelykin on tietääkseni täysin normaalia että välillä tapahtuu läheisten ihmisten kesken. Ennemminkin kysyisin missä kodissa ei ikinä vihastuta tai riidellä.

Hmmm. Muutama on kommentoinut vieraskoreudesta. Ei nyt ole kyse siitä, että menee linnanjuhliin piereskelemään ja katsomaan Emmerdalea tabletilta. Kuvailtuun kaksinaamaisuuteen liittyy varpaillaan olo, valta, piilottelu ja alistaminen.

Kiittäminen oli meilläkin latautunutta. En vieläkään osaa kiittää automaattisesti, ohimennen, vaan minun pitää tietoisesti aina ajatella asiaa.

24: Mistähän tuo kiittämisen vaikeus johtuu? Siihen liittyi ihmeellinen kiusallisuus.

Anteeksi pyytäminen (edes silloin, kun oli tehnyt jotain hyvin pientä, vaikka tönäissyt epähuomiossa toista jonossa) oli todella toisesta maailmasta. Häpeällistä, ei sopinut suuhun.

Ehkä tuollainen kaunopuheisuus oli liian hienostelevaa vanhempien mielestä ja siksi sitä vältettiin? Kuitenkin ymmärrettiin, että ihmisten keskuudessa täytyy osata käyttäytyä muiden tai tavallisten ihmisten säännöillä. Siinä oli outo ristiriita.

Toisaalta äiti myös varoi liikaa kiittelyä, ettei ihminen ylpisty (luule liikoja itsestään) ja ettei kiitos menetä tehoaan jatkuvasta hokemisesta.

Meillä on ollut juuri tuollaista teatteria. Tunsin suorastaan inhon väreet, vaikka lapsuudestani on jo kauan. Jos äitini raivareitten jälkeen olin hetken puhumaton, äitini mielestä olin heti marttyyri. Se olikin äitini lempisana. Ja toinen lempisana oli "häppee". Kun minä ja siskoni lähdimme "kotiteatterista" - äitini vallankäyttö siirtyi isääni. Pikkuhiljaa olen näistä selvinnyt, mutta sen nämä raskaat kotioloni saivat aikaan, etten halunnut omia lapsia. Niin suuri oli pelko, että jatkaisin samaa sairasta vallankäyttöä omiin lapsiini.

Ylläpito yrittää selittää äititraumaansa?😂

Kenelläkään muulla ei ole tällaista ollut, koko aamupäivän ja iltapäivän aikana värkkäämäsi vastaukset itsellesi meni ihan hukkaa.

Vielä kun jotain valittamista keksit? Ollan röyhkeitä ja äiti kiusaa, pikku vinkki kukaan muu ei ole näin katkera.

27: Mikä oli antisi tähän keskusteluun?

Niin tuttua... olen tämän jollain tapaa tiennytkin mutta oli hyvä kun ap hyvin kuvailit tänne ja avasit ketjun

Uskoisin, että useassa perheessä on vieraiden lähdettyä ja oven heidän perässään sulkeentuneen jälkeen alkanut eri kello soittaa ja laulaa.

Tuttua. Lapsena sai päivittäin kuulla, mitä hävettävää milloinkin oli tehnyt. Nyt itse äitinä tuntuu käsittämättömältä, miten omalle lapselle on voinut puhua niin törkeästi ja ivaten. Taisin vasta aikuisena ymmärtää, mitä erilaisia tunteita on ja miten helliä tunteita voi näyttää. Ja ettei tarvitse hävetä itseään ihan tavallisissa asioissa. Välillä tuntui, että äiti sai jotain kiksejä siitä, kun selitti miten häntä milloinkin oli jokin minussa hävettänyt.