Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tiedättekö, todellista onnea saa vain vaikeuksien kautta
10.10.2017 |
Klisee mutta totta. En viitsi selostaa uskomattomia elämänvastuksia mitä olemme perheenä kohdanneet (koska en halua että tutut tunnistaa) Vasta nyt (vaikka vaikeaa on vieläkin) pystyn kokemaan pohjatonta onnea lapsistani ja miehestäni. Toki ne ovat vain hetkiä mutta silti.
Jostain syystä halusin jakaa tämän täällä.
Kommentit (31)
Elämää osaa arvostaa enemmän, kun tietää, että se ei ole itsestäänselvyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnittelut, että näin on sulle käynyt ja ennen muuta osaat nähdä asiat näin :-)!
Vierailija kirjoitti:
Elämää osaa arvostaa enemmän, kun tietää, että se ei ole itsestäänselvyys.
Tämä tulee usein iän myötä, se hyvä puoli vanhenemisessa tai mieluumminkin kasvussa on, että alkaa suhtautua eri tavalla asioihin ja ihmisiin. Tulee perspektiiviä ja syvyyttä kaikkeen ,se tuntuu mukavalta. Kaikki ei olekaan niin pinnallista. Kaikilla on vaikeuksia, tarvitaan paljon tahtoa ja sisua että pääsee niistä eteenpäin. kaikki ansaitsevat onnea, ehkä eniten he joilla on ollut paljon vastoinkäymisiä.
Psykologian näkökulmasta onnellisuus on seurausta siitä, että ihminen käyttää omia sisäisiä voimavarojaan (resilienssi, uteliaisuus, rakastaminen, empaattisuus...) vastatakseen perustarpeisiin (turvallisuus, tyytyväisyys, yhteys muihin). Sisäiset voimavarat eivät kasva kärsimyksen vaan myönteisten kokemusten kautta: tulemalla rakastetuksi, nautiskelemalla, kokemalla olevansa suojassa ja niin edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämää osaa arvostaa enemmän, kun tietää, että se ei ole itsestäänselvyys.
Tämä tulee usein iän myötä, se hyvä puoli vanhenemisessa tai mieluumminkin kasvussa on, että alkaa suhtautua eri tavalla asioihin ja ihmisiin. Tulee perspektiiviä ja syvyyttä kaikkeen ,se tuntuu mukavalta. Kaikki ei olekaan niin pinnallista. Kaikilla on vaikeuksia, tarvitaan paljon tahtoa ja sisua että pääsee niistä eteenpäin. kaikki ansaitsevat onnea, ehkä eniten he joilla on ollut paljon vastoinkäymisiä.
On kuitenkin tärkeää muistaa, että vanheneminen ei välttämättä tarkoita henkistä kasvua. Onneksi usein kuitenkin ikääntyminen viisastuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Psykologian näkökulmasta onnellisuus on seurausta siitä, että ihminen käyttää omia sisäisiä voimavarojaan (resilienssi, uteliaisuus, rakastaminen, empaattisuus...) vastatakseen perustarpeisiin (turvallisuus, tyytyväisyys, yhteys muihin). Sisäiset voimavarat eivät kasva kärsimyksen vaan myönteisten kokemusten kautta: tulemalla rakastetuksi, nautiskelemalla, kokemalla olevansa suojassa ja niin edelleen.
Kaikennäköustä "psykologiaa". Haasteet kirvoittavat ihmisen henkiseen kasvuun eikä mikään pumpulissa olo. Vaikeudet auttavat asennoitumaan kiitollisesti siihen mitä ei ennen tajunnut onneksi. Kärsimys opettaa myötäelämään toistenkin tiloja jne. Ihmisestä tulee vahva kun hän kokee selviävänsä ja osaavansa vaikka mitä tapahtuisi.
Curlintekniikalla kasvatettu jää ikuiseksi lapseksi vaatimuksineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykologian näkökulmasta onnellisuus on seurausta siitä, että ihminen käyttää omia sisäisiä voimavarojaan (resilienssi, uteliaisuus, rakastaminen, empaattisuus...) vastatakseen perustarpeisiin (turvallisuus, tyytyväisyys, yhteys muihin). Sisäiset voimavarat eivät kasva kärsimyksen vaan myönteisten kokemusten kautta: tulemalla rakastetuksi, nautiskelemalla, kokemalla olevansa suojassa ja niin edelleen.
Kaikennäköustä "psykologiaa". Haasteet kirvoittavat ihmisen henkiseen kasvuun eikä mikään pumpulissa olo. Vaikeudet auttavat asennoitumaan kiitollisesti siihen mitä ei ennen tajunnut onneksi. Kärsimys opettaa myötäelämään toistenkin tiloja jne. Ihmisestä tulee vahva kun hän kokee selviävänsä ja osaavansa vaikka mitä tapahtuisi.
Curlintekniikalla kasvatettu jää ikuiseksi lapseksi vaatimuksineen.
Vaikeuksissa itsessään ei ole mitään autuaaksitekevää voimaa. Yhtä lailla kuin kiitollisen tai empaattisen, vastoinkäymiset voivat tehdä ihmisestä aran, ahdistuneen, masentuneen, ärtyisän, epäluuloisen, heikon, pessimistisen tai katkeran. On turha glorifioida sitä, että menee huonosti. Sitkeydestämme huolimatta epämiellyttävillä kokemuksilla voi olla haittavaikuksia.
Juuri tämän vuoksi tarvitaan sisäisten voimavarojen kehittämistä. Juuri sisäisten voimavarojen avulla vastoinkäymiset käännetään voitoiksi, tai ainakin niiden kielteiset vaikutukset minimoidaan. Vastoinkäymiset itsessään eivät automaattisesti kasvata sisäisiä voimavaroja.
Kannattaa tutustua esimerkiksi Martin Seligmanin ja muiden positiivisen psykologian edustajien työhön. Siellä tehdään parasta psykologista tutkimusta vahvuuksista, onnellisuudesta ja psykologisesta toimintakyvystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykologian näkökulmasta onnellisuus on seurausta siitä, että ihminen käyttää omia sisäisiä voimavarojaan (resilienssi, uteliaisuus, rakastaminen, empaattisuus...) vastatakseen perustarpeisiin (turvallisuus, tyytyväisyys, yhteys muihin). Sisäiset voimavarat eivät kasva kärsimyksen vaan myönteisten kokemusten kautta: tulemalla rakastetuksi, nautiskelemalla, kokemalla olevansa suojassa ja niin edelleen.
Kaikennäköustä "psykologiaa". Haasteet kirvoittavat ihmisen henkiseen kasvuun eikä mikään pumpulissa olo. Vaikeudet auttavat asennoitumaan kiitollisesti siihen mitä ei ennen tajunnut onneksi. Kärsimys opettaa myötäelämään toistenkin tiloja jne. Ihmisestä tulee vahva kun hän kokee selviävänsä ja osaavansa vaikka mitä tapahtuisi.
Curlintekniikalla kasvatettu jää ikuiseksi lapseksi vaatimuksineen.
Vaikeuksissa itsessään ei ole mitään autuaaksitekevää voimaa. Yhtä lailla kuin kiitollisen tai empaattisen, vastoinkäymiset voivat tehdä ihmisestä aran, ahdistuneen, masentuneen, ärtyisän, epäluuloisen, heikon, pessimistisen tai katkeran. On turha glorifioida sitä, että menee huonosti. Sitkeydestämme huolimatta epämiellyttävillä kokemuksilla voi olla haittavaikuksia.
Juuri tämän vuoksi tarvitaan sisäisten voimavarojen kehittämistä. Juuri sisäisten voimavarojen avulla vastoinkäymiset käännetään voitoiksi, tai ainakin niiden kielteiset vaikutukset minimoidaan. Vastoinkäymiset itsessään eivät automaattisesti kasvata sisäisiä voimavaroja.
Kannattaa tutustua esimerkiksi Martin Seligmanin ja muiden positiivisen psykologian edustajien työhön. Siellä tehdään parasta psykologista tutkimusta vahvuuksista, onnellisuudesta ja psykologisesta toimintakyvystä.
Ihan puppua. Tuo positiiviset kokemukset vahvistajina koskee lapsia mutta aikuisten maailmassa on oltava ihan eri tasolla jo kohtaamaan vastoinkäymiset. Ja silloin ihminen oppii eri tasolla - kuin lapsuudessa turvaa ja luottamista - jos niitä ei tuolloin ollut on vastoinkäymiset rankempia myös.
En ole yhtään niin vakuuttunut että muutos olisi pysyvä vaikka millaisia vastoinkäymisiä olisi. Ajattelen että elämän itsestäänselvyytenä pitäminen on ihmisen synnyinlahja, sen voi toki hetkeksi unohtaa kun elämä todella koettelee, ja ehkä kuljettaa tuota kiitollisuutta mukanaan jonkun pätkän. Mutta pian sitä taas tuskailee lillukanvarsien seassa, kengät puristaa ja kiviäkin siellä on. En tiedä voiko sen sanoa olevan jonkinlainen defenssi joka kytkeytyy ajan myötä päälle jahka maailma makaa mallillaan - kuolevaisuutensa unohtaminen siis. En tunne ketään joka olisi nyrjähtänyt sillä tavalla kiitolliseksi kaikesta että muutoksesta olisi tullut pysyvä ja ihminen loppuelämänsä kiittelisi vain elämää kaikesta mitä se eteen heittää. Hetkellisesti tosin kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, mulla oli lapsesta asti vaikka mitä vastoinkäymisiä ja en aikuisena tunne empatiaa itseäni tai muita kohtaan.
En ole vielä huomannut, miten raiskatuksi tuleminen olisi vaikuttanut elämääni positiivisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä huomannut, miten raiskatuksi tuleminen olisi vaikuttanut elämääni positiivisesti.
Sinun pitäisi kaiketi olla nyt empaattisempi muita kohtaan ja muuta shaibaa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykologian näkökulmasta onnellisuus on seurausta siitä, että ihminen käyttää omia sisäisiä voimavarojaan (resilienssi, uteliaisuus, rakastaminen, empaattisuus...) vastatakseen perustarpeisiin (turvallisuus, tyytyväisyys, yhteys muihin). Sisäiset voimavarat eivät kasva kärsimyksen vaan myönteisten kokemusten kautta: tulemalla rakastetuksi, nautiskelemalla, kokemalla olevansa suojassa ja niin edelleen.
Kaikennäköustä "psykologiaa". Haasteet kirvoittavat ihmisen henkiseen kasvuun eikä mikään pumpulissa olo. Vaikeudet auttavat asennoitumaan kiitollisesti siihen mitä ei ennen tajunnut onneksi. Kärsimys opettaa myötäelämään toistenkin tiloja jne. Ihmisestä tulee vahva kun hän kokee selviävänsä ja osaavansa vaikka mitä tapahtuisi.
Curlintekniikalla kasvatettu jää ikuiseksi lapseksi vaatimuksineen.
Vaikeuksissa itsessään ei ole mitään autuaaksitekevää voimaa. Yhtä lailla kuin kiitollisen tai empaattisen, vastoinkäymiset voivat tehdä ihmisestä aran, ahdistuneen, masentuneen, ärtyisän, epäluuloisen, heikon, pessimistisen tai katkeran. On turha glorifioida sitä, että menee huonosti. Sitkeydestämme huolimatta epämiellyttävillä kokemuksilla voi olla haittavaikuksia.
Juuri tämän vuoksi tarvitaan sisäisten voimavarojen kehittämistä. Juuri sisäisten voimavarojen avulla vastoinkäymiset käännetään voitoiksi, tai ainakin niiden kielteiset vaikutukset minimoidaan. Vastoinkäymiset itsessään eivät automaattisesti kasvata sisäisiä voimavaroja.
Kannattaa tutustua esimerkiksi Martin Seligmanin ja muiden positiivisen psykologian edustajien työhön. Siellä tehdään parasta psykologista tutkimusta vahvuuksista, onnellisuudesta ja psykologisesta toimintakyvystä.
Ihan puppua.
On se hyvä, että palstalta löytyy kokemuusasiantuntijuutta, joka voittaa tieteen.
Voi vittu nyt oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas jännää kun kolme ensimmäistä viestiä positiivisia ja melkein samalla minuutilla ;)
En tiennytkään tähän asti että en oikeasti ole onnellinen/onneni on vääränlaista koska elämä ei ole potkinut päähän.
"I was blind, but now I see...."
Vierailija kirjoitti:
En tiennytkään tähän asti että en oikeasti ole onnellinen/onneni on vääränlaista koska elämä ei ole potkinut päähän.
"I was blind, but now I see...."
Kyllä se näin o. Et voi mitenkään olla onnellinen, jos sun perhe ei oo kuollu syöpään ja sua oo kolmesti raiskattu. Muuten se on vaan "pintaa".
Olen saanut todellisia vaikeuksia, mutta onnelliseksi en ole tullut. Tekee kipeää se, kun muistaa kuinka asiat ovat olleet hyvin, olin onnellinen ja oli toivoa, nyt olen parantumattomasti sairas ja kaikki arjessa on vaikeaa. Pystyn selviytymään, mutta en koskaan saa hyvää elämää. Mieluummin olisin pinnallisempi ja pumpulissa elävä edelleen, jos saisin hyvän elämänlaadun takaisin.
Todellista onnea saa vain tuurilla. Tämän on mulle ainakin elämä opettanut.
Ja se että elämä on tyyntä, hyvää ja onnellista vaikeuksien jälkeen, on aika todennäköistä, jos pääsee kokonaan tai osittain niistä vaikeuksista eroon. Mutta kyllä minä tunnistan monta molopäätä, jotka jakavat pahaa oloaan, vaikka ovat hirveän onnekkaita ilman omaa ansiotaan.
Eiköhän se onnellisuus riipu ihmisen omasta psyykkeestä. Joillekin riittää raikas ilma mitä hengittää, toisille pitää olla tuhat Chanelin laukkua.
Ei ahdingon poistuminen koettelemusten jälkeen ole onnea, vaan helpotusta. Ei pissalla käyminen tee onnelliseksi vaan tuottaa suuren, väliaikaisen helpotuksen tunteen. Kunnes rakko täyttyy taas.
Onni ei vaadi ensin suurta epäonnea edeltäjäkseen. Tämä "vaikeuksien kautta voittoon"-ajattelu tuo kyllä toiveikkuutta niille, jotka rämpivät epäonnen suossa, mutta totta se ei ole. Onnen vuoksi ei tarvitse kärsiä. Suomalaisia pikemminkin vaivaa tämä "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat" -ajattelu, johtaa kurjuuden maksimointiin ja epäedullisiin tilanteisiin (paska työ, väkivaltainen parisuhde) jäämisen.
Paskassa vellomisen jälkeen koettu helpotus on hieno tunne, mutta onnea se ei ole. Onnen saa oikoteitsekin ilman vellomisia.
Alue: Aihe vapaa
Kiva kun jaoit! Vaikeuksien kautta voittoon :) Onnea onnestasi, olet sen ansainnut <3