Lue keskustelun säännöt.
Sinkuilla vääristynyt kuva "tasostaan"
10.10.2017 |
Taas tuossa on parissa keskustelussa putkahdellut esiin se että miten vääristynyt kuva sinkuilla on sinkkujen "tasosta".
Faktahan on se että pisimmät ja onnellisimmat parisuhteet on solmittu varsin nuorina ja se että parhaat viedään päältä ensimmäisenä. Kyllä ne pahaat tytöt ja pojat on vakavissa seurustelusuhteissa jo alle parikymppisinä.
Näillä 30+ sinkuilla tuntuu olevan sellainen käsitys että on jotenkin säälittävää sitoutua nuorena ja parhaat tyypit ovat pitkään sinkkuja.
Mitä pidenpää viettelee sinkkuelämää, sitä vaikeammaksi muuttuu parisuhteeseen ja perhe-elämään sopeutuminen.
Kommentit (74)
Niin, mutta oletkos ottanut huomioon että kaikki ei vain ole niitä 190-senttisiä atleettisia investointipankkiireja joilla on tuplatutkinnot kunniamaininnalla 23-vuotiaana? Itsehän jättäydyin ihan suosiolla sivuun deittikulttuurista jo silloin parikymppisenä kun näin että mitä tasoa pitäisi olla, ja tiesin että vaikka mitä tekisin niin samaan en pystyisi koska kultalusikkasuvut ja paremmat geenit, ja vähempi ei vain riitä.
Aika turhaa syyllistää niitä jotka eivät ole pariutuneet nuorena kun kaikki nyt ei vain synny ja pääse investointipankkiireiksi, joka oli vähimmäisvaatimus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millä spekseillä olen jotenkin huonompi kuin seurustelevat? Itse olen tavallinen nainen, ja minussa ei ole mitään äärimmäisen huonoja ominaisuuksia. Kriteerini eivät ole liian korkealla mutta en silti viehätä miehiä. Kuitenkin, monet ei-niin nätit ja tavalliset naiset ympäriltäni aloittivat seurustelemaan jo teini-ikäisinä. Mikä minusta tekee jotenkin alhaisemman kuin noista ihmsistä? En pysty sanomaan mitään objektiivista määrettä sille, että miksi monet ulkonäöllisesti ja muutenkin ominaisuuksiltaan samankaltaiset ihmiset löytävät kumppanin mutta minä en. Onko se sitten jotakin satumaista tuuria?
No kylläpäs siinä taas osataan lukea väärin.
Ei väitetty että olisit huonompi, vaan että et ole sen parempi kuten itse kuvittelet.
Kuva itsestäsi ei ehkä täysin vastaa todellisuutta, jos sinussa ei ole huonoja ominaisuuksia ja olet nätimpi kuin ne jotka pariutuvat helpommin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa fakta on se, että 30+ solmitut ensimmäiset liitot kestävät todennäköisimmin.
Tuo ei kumoa ap:n väitettä.
Hän sanoi että pisimmät ja onnellisimmat, solmitaan nuorena. Molemmat väittämät voivat olla totta, ja todennäköisesti ovatkin.
Onko onnellisuus siis omaisuuden tapaan jonkinlainen kumulatiivinen suure? Onneton olo on kuin mönkään mennyt sijoitus?
Niin tarkoitatko että, jos joku on 50v onneton, ja vuosi onnellinen, mielestäsi voisi kokonaisvaltaisesti olla onnellisempi, kuin joku joka on onnellinen 50v, ja onneton 1v?
Onni on sillä joka on tyytyväinen siihen mitä hänellä on, ja onnistuu pitäämään siitä onnesta kiinni koko elämän ajan.
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa fakta on se, että 30+ solmitut ensimmäiset liitot kestävät todennäköisimmin.
Yli 60 vuotta kestäneet parisuhteet on pääsääntöiseti solmittu hyvin nuorina.
Siis miten se, että en itse halunnut pariutua niiden miesten kanssa, joihin olen tutustunut, tarkoittaa sitä, että en kelpaa parisuhteeseen. Kyllä minä saan parisuhteen ihan koska tahansa, jos sillä pystyn todistamaan, että tasoni on korkea. Mutta en todellakaan halua parisuhteeseen kenen tahansa kanssa, joten olen mieluummin sinkku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Faktahan on se että pisimmät ja onnellisimmat parisuhteet on solmittu varsin nuorina ja se että parhaat viedään päältä ensimmäisenä. Kyllä ne pahaat tytöt ja pojat on vakavissa seurustelusuhteissa jo alle parikymppisinä.
Ehkä amiksilla noin?
Akateemiset nauttivat nuoruudesta kolmikymppisiksi eivätkä ala leikkiä kotisia parikymppisinä. Nämä amikset sitten lastensa kanssa huomaavat, että ei tullut sitä nuoruutta elettyä pissisvaiheen jälkeen lainkaan.
Akateemiset jatkavat nuoruuden ja nuoren aikuisiän jälkeen kypsästi aikuisuuteen etc..
Sana kirjoitti:
Kaikkein vääristyneintä on kuitenkin oletus, että ihmiset olisivat jotain "tasoa". Ainoastaan netissä olen oletukseen törmännyt.
Jokaisella on sekä hyviä että huonoja puolia parisuhteen kannalta – joillain on enemmän niitä huonoja tai rajoittavia tekijöitä. Tarkoitan "parisuhteen kannalta huonolla tai rajoittavalla tekijällä" esim. ujoutta, suurta yksityisyydentarvetta tai sitä, ettei luota helposti.
Kaikki eivät myöskään tarvitse parisuhdetta yhtä voimakkaasti, vaikka mielellään sellaisessa eläisivät.
Olet siis aina kuvitellut, että viehättävä ihminen ja naamansa menettänyt palovammapotilas ovat täysin samalla viivalla kumppania etsiessä ja vasta netissä joku paljasti, että hei, ihmisillä on eri lähtötasot vähän joka asiaan? Mahtoi olla valaistumisen hetki?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos suhteen onnellisuutta lasketaan sillä, miten pitkään suhde on kestänyt, niin tottakai nuorena solmitut suhteet ovat onnellisimpia. Vähän sama kuin toteaisi, etta mitä aikaisemmin lähdet, sitä aikaisemmin todennäköisesti olet perillä.
Vierailija kirjoitti:
Niin, mutta oletkos ottanut huomioon että kaikki ei vain ole niitä 190-senttisiä atleettisia investointipankkiireja joilla on tuplatutkinnot kunniamaininnalla 23-vuotiaana? Itsehän jättäydyin ihan suosiolla sivuun deittikulttuurista jo silloin parikymppisenä kun näin että mitä tasoa pitäisi olla, ja tiesin että vaikka mitä tekisin niin samaan en pystyisi koska kultalusikkasuvut ja paremmat geenit, ja vähempi ei vain riitä.
Aika turhaa syyllistää niitä jotka eivät ole pariutuneet nuorena kun kaikki nyt ei vain synny ja pääse investointipankkiireiksi, joka oli vähimmäisvaatimus.
Kerro ystäväpiiristäsi, sukulaisistasi, naapureistasi, opiskelukavereistasi.. ylipäänsä ihmisistä jotka tunnet. Kuinka moni nainen on parisuhteessa investointipankkiirin kanssa? Kuinka moni mies on parisuhteessa, vaikka ei ole investointipankkiiri?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paritutuminen ei ole kaikille samanlaista, vaan ihmiset asettuvat skaalalle. Toisessa ääripäässä on ihmiset, jotka eivät edes halua pariutua, vaan viihtyvät yksin. Toisessa päässä taas ne, jotka eivät osaa olla hetkeäkään yksin, vaan tarttuvat ensimmäiseen hymyilijään, kunhan on joku. Suurin osa meistä asettuu jonnekin välimaastoon. Itse olen sitä tyyppiä, etten kovin helposti kelpuuta ketä tahansa kumppaniksi, vaan siinä toisessa pitää olla jotain todella erityistä, siis minun näkemykseni mukaan. Lisäksi vaikuttaa siltä, että niitä minun tyyppisiäni naisia ei kerta kaikkiaan tule vastaan elämässä kovin monta kertaa. Viihdyn erittäin hyvin yksinkin, joten mikään valtava paine ei ohjaa minua etsimään kumppania. Se tulee jos on tullakseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sillä sinkulla ei ole edes tavotteena parisuhteeseen ja perhee-elämään sopeutuminen? Vaan hän haluaa keskittyä itseään kehittäviin asioihin työelämässä, harrastuksissa, ihmissuhteissa, jne ja se parisuhde on vain lisäarvo, joka tulee jos on tullakseen?
Faktahan kuitenkin on, että kaikkia tarpeita ei tyydytetä vain yhden ihmisen kanssa, eikä suurinta osaa ihmiskuntaa ole luotu parisuhteisiin.
Kyllähän tämän jo erotilastotkin kertoo ja liittojaan päättävät eniten kolmikymppiset ja sitä nuoremmat.
Myöhään ensimmäistä kertaa avioituva skippaa ensimmäisen kierroksen eron. Jos menee naimisiin 60 vuotiaana, niin avioliitto päättyy todennäköisemmin toisen kuolemaan kuin eroon, verrattuna että menee naimisiin 20 vuotiaana. Pidemmässä liitossa on tietysti tilastollisesti enemmän mahdollisuuksia syihin, jotka johtaa eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, mutta oletkos ottanut huomioon että kaikki ei vain ole niitä 190-senttisiä atleettisia investointipankkiireja joilla on tuplatutkinnot kunniamaininnalla 23-vuotiaana? Itsehän jättäydyin ihan suosiolla sivuun deittikulttuurista jo silloin parikymppisenä kun näin että mitä tasoa pitäisi olla, ja tiesin että vaikka mitä tekisin niin samaan en pystyisi koska kultalusikkasuvut ja paremmat geenit, ja vähempi ei vain riitä.
Aika turhaa syyllistää niitä jotka eivät ole pariutuneet nuorena kun kaikki nyt ei vain synny ja pääse investointipankkiireiksi, joka oli vähimmäisvaatimus.
Kerro ystäväpiiristäsi, sukulaisistasi, naapureistasi, opiskelukavereistasi.. ylipäänsä ihmisistä jotka tunnet. Kuinka moni nainen on parisuhteessa investointipankkiirin kanssa? Kuinka moni mies on parisuhteessa, vaikka ei ole investointipankkiiri?
Jännä maailma, kun suurin osa naapureista, työkavereista ja sukulaisista paljastuikin juuri investointipankkiireiksi. Hyvin ovat saaneet tämän salattua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa fakta on se, että 30+ solmitut ensimmäiset liitot kestävät todennäköisimmin.
Tuo ei kumoa ap:n väitettä.
Hän sanoi että pisimmät ja onnellisimmat, solmitaan nuorena. Molemmat väittämät voivat olla totta, ja todennäköisesti ovatkin.
Onko onnellisuus siis omaisuuden tapaan jonkinlainen kumulatiivinen suure? Onneton olo on kuin mönkään mennyt sijoitus?
No nyt kun sanoit niin, noinhan se on. Kun tekee vääriä valintoja tulee onnettomaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, mutta oletkos ottanut huomioon että kaikki ei vain ole niitä 190-senttisiä atleettisia investointipankkiireja joilla on tuplatutkinnot kunniamaininnalla 23-vuotiaana? Itsehän jättäydyin ihan suosiolla sivuun deittikulttuurista jo silloin parikymppisenä kun näin että mitä tasoa pitäisi olla, ja tiesin että vaikka mitä tekisin niin samaan en pystyisi koska kultalusikkasuvut ja paremmat geenit, ja vähempi ei vain riitä.
Aika turhaa syyllistää niitä jotka eivät ole pariutuneet nuorena kun kaikki nyt ei vain synny ja pääse investointipankkiireiksi, joka oli vähimmäisvaatimus.
Kerro ystäväpiiristäsi, sukulaisistasi, naapureistasi, opiskelukavereistasi.. ylipäänsä ihmisistä jotka tunnet. Kuinka moni nainen on parisuhteessa investointipankkiirin kanssa? Kuinka moni mies on parisuhteessa, vaikka ei ole investointipankkiiri?
Tunnen vain miehiä (luonnollisesti). Näistä tuntemastani n. 10-15 miehestä vain kaksi oli parisuhteessa. Ensimmäinen näistä oli sellainen kuntosalihemmo joka räjäytti itsensä vahvaksi hormoneilla, ja toinen oli audilla ajava tyylikäs metroseksuaali menokenkä jolla oli aina rahaa ostella luksusasuntoja ja uusia autoja. Loput oli sitten ihan tavallisia akateemisia opiskelijoita joilla ei ollut minkäänlaista häppeninkiä ihmissuhdepuolella.
Vierailija kirjoitti:
En vain pysty allekirjoittamaan väitettä, että ominaisuuksiltaan huonot jäävät sinkuiksi.
Lähinnä oli kyse siitä että sinkuilla on joskus liian hyvä kuva itsestä. Siinä jää sitten ilman kumppani, kun ei löydä mielestään oman tasoista seuraa. Eihän se tarkoita sitä että olisi huonompi, ei vaan ole niin hyvä kuin luulee.
Vierailija kirjoitti:
Jos suhteen onnellisuutta lasketaan sillä, miten pitkään suhde on kestänyt, niin tottakai nuorena solmitut suhteet ovat onnellisimpia. Vähän sama kuin toteaisi, etta mitä aikaisemmin lähdet, sitä aikaisemmin todennäköisesti olet perillä.
Juuri niin. Eihän keskimääräinen 35-vuotiaana naimisiin mennyt saa koskaan kiinni 19-vuotiaana naimisiin mennyttä kiinni avioliiton pituudessa, vaikka olisi kuolemaansa saakka saman tyypin kanssa.
Toisaalta miksi ihmeessä parisuhteen pituutta tulisi pitää onnellisuuden mittarina? Minä otan milloin tahansa kaksi hyvää kymmenen vuoden suhdetta ennemmin kuin yhden keskinkertaisen kahdenkymmenen vuoden suhteen. En näe, mitä itseisarvoista suhteen pituudessa on.
Vierailija kirjoitti:
Siis miten se, että en itse halunnut pariutua niiden miesten kanssa, joihin olen tutustunut, tarkoittaa sitä, että en kelpaa parisuhteeseen. Kyllä minä saan parisuhteen ihan koska tahansa, jos sillä pystyn todistamaan, että tasoni on korkea. Mutta en todellakaan halua parisuhteeseen kenen tahansa kanssa, joten olen mieluummin sinkku.
Kovat luulot itsestä ja epäonnistumisen pelko. Siinä eväät henkilöön jolla on takana loistava tulevaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos suhteen onnellisuutta lasketaan sillä, miten pitkään suhde on kestänyt, niin tottakai nuorena solmitut suhteet ovat onnellisimpia. Vähän sama kuin toteaisi, etta mitä aikaisemmin lähdet, sitä aikaisemmin todennäköisesti olet perillä.
Juuri niin. Eihän keskimääräinen 35-vuotiaana naimisiin mennyt saa koskaan kiinni 19-vuotiaana naimisiin mennyttä kiinni avioliiton pituudessa, vaikka olisi kuolemaansa saakka saman tyypin kanssa.
Toisaalta miksi ihmeessä parisuhteen pituutta tulisi pitää onnellisuuden mittarina? Minä otan milloin tahansa kaksi hyvää kymmenen vuoden suhdetta ennemmin kuin yhden keskinkertaisen kahdenkymmenen vuoden suhteen. En näe, mitä itseisarvoista suhteen pituudessa on.
No eikös ero nyt ole aina merkki siitä että asiat eivät ole hyvin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vain pysty allekirjoittamaan väitettä, että ominaisuuksiltaan huonot jäävät sinkuiksi.
Lähinnä oli kyse siitä että sinkuilla on joskus liian hyvä kuva itsestä. Siinä jää sitten ilman kumppani, kun ei löydä mielestään oman tasoista seuraa. Eihän se tarkoita sitä että olisi huonompi, ei vaan ole niin hyvä kuin luulee.
En todellakaan kuvittele olevani yhtään mitään, olen ihan tavis niin kuin suurin osa ihmisistä. En vain saa miehiä kiinnostumaan itsestäni, nyt puhun siis ihan niistä tavallisista miehistä. Seksiin kelpaisin, suhteeseen en. En harrasta yhdenillan juttuja, joten se siitä.
Niin mitä sinä siis ajattelit lukea. Tämä ketjuhan tyssäsi heti alkuun.