Toimittaja Sanna Ukkola kanteli häntä kritisoineen twiittaajan työnantajalle
Sanna Ukkola naurunalaisti kulttuurisen omimisen käsitettä ja siitä loukkaantumista Pressiklubissa istumalla ohjelmassa intiaanipäähine päässä sekä näyttämällä kiistanalaisen pätkän Pekka ja Pätkä elokuvasta, jossa nämä heiluvat kasvot kenkäplankissa. Twitterissä eräs henkilö piti tätä karnevalisoivaa tapaa käsitellä asiaa huonona ja esitti kritiikkinsä symmetrisesti, eli samoin kuin Ukkola ohjelmassaan: lataamalla twitteriin kyselyn siitä olisiko esimerkiksi aasinhattu vai erikeeper paras Ukkolan seuraavaksi päähineeksi. Mitä tapahtuu sitten: Ukkola kysyy twiittaajan työnantajaa, twiittaaja vastaa ja sitten twiittaajan työnantaja ottaa yhteyttä, että tulisitko neuvonpitoon. Twiittaaja ei nyt tiedossa olleen perusteella kuitenkaan saa potkuja.
Aika uskomatonta.
Kommentit (1332)
Eiköhän oikea osoite olisi poliisi, jos toimittaja kokee häiriköinnin olevan sellaista, että rikoksen tunnusmerkistö täyttyy. Olisi kiva lukea toimittajan käsitys siitä, mitä ajatteli ta:n asialle tekevän.
Kaksi eri laidalla olevaa toimittajaa nokittelee toisilleen ja hankkii toiselle potkuja. Näistä asioista ei voi koskaan keskustella järkevästi kun vedetään asiat läskiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
http://blogit.image.fi/paivystavaanarkisti/ala-twiittaa-ukkolasta-saatat-saada-potkut/
täällä, ketä kiinnostaa, minua ainakin : )
Twiitissä uhataan tai yllytetään laittamaan jonkun päähän liimaa?
Ei mitenkään asiallista opettajalta. Tosin Etelä-Pohjanmaan opisto lienee joku verovaroilla ylläpidettävä turhake joten ei voida opettajilta paljoa odottaa.
Lienevät jotain lahtarien jälkipolvia. Samoja jotka kyyditsivät Suomen Presidentin Venäjän rajalle.
N. kymmenen vuotta sitten tönivät myös Ilkka Kanervaa joka erehtyi alueelle, kun eivät miehestä tykänneet.
Aika tylyä kohtelua Suomen edukunnan pitkäaikaisimmalle kansanedustajalle:(
Ei vieraile Etelä-Pohjanmaalla vaan kiertää kaukaa,enkä ihmettele. Roskaväen pariin ei kannata mennä.
Hah hah. Sanna selkeästi tekee nyt journalistista tutkimusta, että miten tosiasiallisesti työnantajat puuttuvat alaistensa somen käyttöön. Tai korjataanko pyynnöstä oman blogin tekstejä. Ei tässä sen kummemmasta ole kyse.
Tää kohu on hassu. Ukkola hyökkäsi vassareiden absurdeinta ideaa eli "kulttuurista varkautta" vastaan, josta joutui riitaan anarkistin kanssa. Nyt myös persut ovat hänen kimpussaan koska hän esitti ajatuksensa liian monimutkaisesti :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs tämä "häirikkö" on ammatiltaan? Miksi työnantajaan yhteyttä, twiittailiko ammattinsa puolsesta, työnantajan piikkiin?
Sen takia työnantajaan jos siitä muodostuisi sen verran painetta etä kiusaaja lopettaisi kiusaamisen.
Kiusaamiseen saa puuttua kaikkin käytettävissä olevin keinoin. Ei tarvi alistua kiusaajan edessä.
Toki, toki, mutta miksi työnantajaan yhteys? Ei työnantaja voi puuttua työntekijänsä twiitteihin, jos niitä ei työnantajan piikkiin kirjoittele? En ymmärrä?
Minä ainakin ymmärrän hyvinkin.
Jos minun palveluksessa on henkilö joka viettää vapaa-aikaansa netissä muita kiusaten niin totta ihmeessä katson tämmöistä alaista uudelleen että "mikä mies" ja olisiko seuraavan saneerauksen aikana hänen vuoronsa lähteä. Jäisi enemmän aikaa olla siellä netissä ottamassa kantaa.
Koeta lukea uudestaan tekstisi. VAPAA-AIKAANSA.
Työnantajalle ei kuulu työntekijän vapaa-aika yhtään mitenkään mikäli hoitaa työnsä kuten pitää eikä syyllisty vapaa-aikanakaan rikoksiin, jotka vaikuttaisi hänen työn tekoon. Ihminen saa olla mitä mieltä hyvänsä, toki kiusaaminen ei ole ollenkaan kiva, mutta voisi puhua hänen kanssa asiasta.
Toivottavasti tällaisista syistä työntekijöitä irtisanovat luuseri-yritykset myös tulevat rohkeasti julkisuuteen sanoen, että mina olen viherpersujulli ja en tykkää kepukokkaredemari-pötkylästä.
Lapsellista.
Vierailija kirjoitti:
Entäs se potkut sssnut hoitaja? Anargistit ne potkut hommasi, kun rasisti piti saada kortistoon. Nämä on yleistymässä...
Mjöö
Vierailija kirjoitti:
Entäs se potkut sssnut hoitaja? Anargistit ne potkut hommasi, kun rasisti piti saada kortistoon. Nämä on yleistymässä...
Voi olla mitä mieltä tahansa, mutta asiakkaiden kohteleminen omien mielipiteiden pohjalta on väärin. Oikein oli potkut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs se potkut sssnut hoitaja? Anargistit ne potkut hommasi, kun rasisti piti saada kortistoon. Nämä on yleistymässä...
Voi olla mitä mieltä tahansa, mutta asiakkaiden kohteleminen omien mielipiteiden pohjalta on väärin. Oikein oli potkut.
Samasta ilmiöstä kyse...ilmoitellaan työnantajille ei kivoista henkilöistä..haöutaan saada ihminen pelkäämään työpailkansa puolesta, eli vaiennetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs se potkut sssnut hoitaja? Anargistit ne potkut hommasi, kun rasisti piti saada kortistoon. Nämä on yleistymässä...
Voi olla mitä mieltä tahansa, mutta asiakkaiden kohteleminen omien mielipiteiden pohjalta on väärin. Oikein oli potkut.
Samasta ilmiöstä kyse...ilmoitellaan työnantajille ei kivoista henkilöistä..haöutaan saada ihminen pelkäämään työpailkansa puolesta, eli vaiennetaan.
Jos työnantaja on mulkku niin tuo on vain syy päästä eroon työntekijästä. Kartan vahvasti poliittisesti kantaa ottavia työnantajia, etenkin pikkufirmoissa noita on; se ei kuulu mitenkään yrityksen toimintaan. Hullua kuvitellakin, että pelotellaan ihmistä vaikenemaan tai olemaan ääneen samaa mieltä politiikasta.
Vierailija kirjoitti:
Entäs se potkut sssnut hoitaja? Anargistit ne potkut hommasi, kun rasisti piti saada kortistoon. Nämä on yleistymässä...
Suldaan?
Minusta Ukkolan olisi nyt hyvä oman uransa kannalta avata tätä juttua enemmän. Jos koko kohu sai alkunsa tuosta gallupista, niin aika heikoilla Ukkola silloin on?
"Elämme loukkaantumisen, pöyristymisen ja kaikenlaisen pahastumisen aikakautta, jossa mikään asia ei ole liian pieni pahantahtoiselle väärintulkinnalle tai uhriutumiselle." - Sanna Ukkola marraskuussa 2016
https://yle.fi/uutiset/3-9266530
Melkoinen uhriutuja tuo Ukkola itse.
Puolisonsa Turkkilan perustaman Homma-foorumin kirjoittelijoista voisi soitella työnantajille myös.
Vierailija kirjoitti:
Kun Ukkola väittää, että kyseessä ei ollut vain yksi twiitti, vaan "pidempään jatkunut häiriköinti, useita viestejä ja asiattomuuksia", niin toivottavasti tämä asia tutkitaan. Kun Ukkola syyttää tätä miestä häiriköinnistä ja käyttää hyväkseen julkisuuttaan ja valtaansa tunntettuna toimittajana ottaessaan yhteyttä tämän miehen työnantajaan, niin toivottavasti Ukkolalla on tästä häiriköinnistä myös jotain todisteita.
Tuskin on todisteita. Mutta hyvä jos selvitetään ja vasta sen jälkeen Ukkolalle potkut.
Vierailija kirjoitti:
Ukkola otti yhteyttä monivuotisen häirikön ( ei Auvisen) työnantajaan.
Jos häiriköllä on lupa kiusata niin kai uhrilla on oikeus puolustautua, vaikka sitten ottamalla yhteyttä työnantajaan.
Jos esittää kritiikkiä niin kai kestää itse samaa mutta kiusaaaja taisi alkaa nyyhkimään.
Ukkolan pitäisi ottaa yhteyttä "vainoajaansa" tai jos epäilee rikosta niin poliisiin, mutta työnantajaan yhteydenottamine on vain ja ainoastaan kostonhimoista ja vahingoittamistarkoituksessa tehty ja siitä pitäisi Ukkola saattaa vastuuseen.
Vierailija kirjoitti:
Hah hah. Sanna selkeästi tekee nyt journalistista tutkimusta, että miten tosiasiallisesti työnantajat puuttuvat alaistensa somen käyttöön. Tai korjataanko pyynnöstä oman blogin tekstejä. Ei tässä sen kummemmasta ole kyse.
Ei työnantajalla ole mitään velvollisuutta tai edes oikeutta puuttua alaisensa somen käyttöön niin kauan kuin ei ole firman sisäisistä asioista kyse.
Vierailija kirjoitti:
Tästä ketjusta huomaa, että nainen on susi naiselle. Nainen puolustaa jopa sadistista häirikköä jos hänen kohteensa on se jolle nainen on kateelinen.
Miksi naisten pitäisi hyysätä persumaisia ämmiä? Entä mistä tiedät Ukkolan toimintaa kritisoivien sukupuolen? Itse pidän Ukkolan toimintaa vastenmielisenä ja olen mies.
Suvi Auvinen vieraaksi Pressiklubiin!
Uhataanko ja yllytetäänkö siitä myös laittaa Ukkolalle persujen lippis päähän? Oh, the horror!