Lue keskustelun säännöt.
Kun verrataan velaa perheelliseen, miksi aina puhutaan vain pikkulapsiajasta?
08.10.2017 |
Tai sanotaan nyt että useimmiten vapaaehtoislapsettomuuden vertauskohtana pidetään ruuhkavuosissa kärvistelevää pikkulapsiperhettä. Se kaikista kauhein kauppa/ravintola/HopLop-show on kuitenkin väliaikainen vaihe perhe-elämässä. Tuntuu siis vähän hassulta, että vela vertaa elämäänsä juuri siihen äitiin, joka tuskailee itkevän vauvan kanssa marketin kassalla eikä esimerkiksi perheeseen, joka on ravintolaillallisella aikuisten lasten kanssa.
Ymmärrän tietenkin sen, etteivät kaikki halua ryhtyä pikkulapsirumbaan ikinä, ja että lapset tietävät rahanmenoa ja murhetta suunnilleen elämän ehtoopuolelle saakka. En siis missään nimessä väheksy vapaaehtoislapsettomuutta, vaan perheellisenä suosittelen sitä lämpimästi ja oletusarvoisesti muillekin. Silti tuntuu vähän hassulta ottaa aina vauva- ja taaperoaika vertauskohdaksi lapsettoman elämää vastaan, sehän on vähän kuin perustaisi mielikuvansa omakotitaloasumisesta rakennus- tai remontointiaikaan. Kaikki eivät halua siihenkään ryhtyä, mutta on omassa talossa muutakin kuin pelkkää rakentamista ja remonttia.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha heitellä yksittäisiä kokemuksia, tarvittaisiin puolueeton tutkimus aiheesta.
Tämä on keskustelupalsta, FFS.
Ei poista silti yksittäisen kokemuksen merkityksettömyyttä.
99,5% kaikkien keskustelupalstojen keskusteluista on siis merkityksettömiä ja on turha puhua muusta kuin tutkitusta tiedosta.
Yksittäisenä kommenttina kyllä, fiksu ihminen tämän toki ymmärtää. Aika monen on silti käytävä kiljumassa ulos se oma poikkeava kokemus virallisena totuutena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
:D Olen joskus miettinyt samaa, tulematta mihinkään tulokseen. Toisaalta saman kaltainen yksinkertaistus toimii myös perheellisillä: vauvakuumetta potevat eivät uhraa ajatustakaan teinivuosille, eivätkä kummatkaan - lapselliset tai lapsettomat - sille, että ne lapset kasvavat aikuisiksi, ja että lapsiperhe on vain yksi elämänvaihe muiden joukossa, siis jos niin valitsee/käy. Ehkä sen on tarkoitus mennä niin. - Omani on 16.
Siis joku oikeesti uskoo, ettei lapsia haluavat ajattele tulevia teinivuosia???
Kyllä minä ainakin halusin elämänmittaisen, rakkaan ihmissuhteen, joka muuttaa muotoaan jatkuvasti. Haluan usko et näin on suurimmalla osalla.
Vauvakuumeiset kuumeilevat ymmärtääkseni yleensä sitä (vielä yhtä) omaa pientä nyyttiä, eivät niinkään niitä muita muodonmuutoksia. Muutenhan ilmiön nimi ei olisi vauvakuume?
Lapsia syntyy jatkuvasti ihan toivottuina, ilman mitään päänsekoittavaa vauvakuumetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
:D Olen joskus miettinyt samaa, tulematta mihinkään tulokseen. Toisaalta saman kaltainen yksinkertaistus toimii myös perheellisillä: vauvakuumetta potevat eivät uhraa ajatustakaan teinivuosille, eivätkä kummatkaan - lapselliset tai lapsettomat - sille, että ne lapset kasvavat aikuisiksi, ja että lapsiperhe on vain yksi elämänvaihe muiden joukossa, siis jos niin valitsee/käy. Ehkä sen on tarkoitus mennä niin. - Omani on 16.
Siis joku oikeesti uskoo, ettei lapsia haluavat ajattele tulevia teinivuosia???
Kyllä minä ainakin halusin elämänmittaisen, rakkaan ihmissuhteen, joka muuttaa muotoaan jatkuvasti. Haluan usko et näin on suurimmalla osalla.
Vauvakuumeiset kuumeilevat ymmärtääkseni yleensä sitä (vielä yhtä) omaa pientä nyyttiä, eivät niinkään niitä muita muodonmuutoksia. Muutenhan ilmiön nimi ei olisi vauvakuume?
Lapsia syntyy jatkuvasti ihan toivottuina, ilman mitään päänsekoittavaa vauvakuumetta.
Joo, niin myös meille. Siksi mainitsin yksinkertaistuksen ja vauvakuumeiset.
Vierailija kirjoitti:
Koska velat itse vertaavat sitä siihen tai hankalan murkkuikäisen vanhempana oloon.
Toisaalta sisäsiistitön eläin ei ole heille ongelma, vaan ihana pusi-pusi äidin kulta... ei vain aina ymmärrä 😂
Mä ymmärrän oikein hyvin. Kun kuuntelee joka päivä töissä liikkeessä ja kauppakeskuksessa raikuvaa mylvintää, karjuntaa, kiljuntaa ja kiukuttelua, ymmärtää paremmin miksi yhä useampi hankkii "pusi-pusi äidin kullaksi" mieluummin vaikka sen sisäsiistittömän, ei-rääkyvän ja vähään tyytyvän eläimen.
Vierailija kirjoitti:
Totta, ihmettelen, että miksi meidän velojen pitäisi mitenkään perustella valintaamme yhtään kenellekään. Sehän on tuon ongelman juuri.
Minä ainakin puolustan lisääntyvien oikeutta lisääntyä, vaikka se ei ole oma valintani. Kaikenlainen vastakkainasettelu on naurettavaa. Kukin eläköön tavallaan.
Minä taas kannatan kuolemanrangaistusta tai elinkautista vankeutta maailmaan pakottamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole kiinnostunut perhe-elämästä minkään ikäisen lapsen kanssa. Vähiten toki kiinnostavat ikävuodet 0-5 ja 13-18, mutta kauheaa olisi olla vanhempi ihan iästä riippumatta.
Omillaan asuva aikuinen lapsi kelpaisi, mutta sitten voi ystävystyä itseään nuorempien kanssa.
Ihan totta!
Kyllä minä ainakin tiedostan, että lasten hankkiminen on ihan kamalaa myös pikkulapsiajan jälkeen. Ehkä ala-asteiässä on muutama helpompi vuosi, jos on hyvä koulu, ei kiusata jne. Yhteiskunnan kyttäys ei toki hellitä vielä Sitten iskee päälle teini-ikä, ja kun työni sivuaa lastensuojelua, niin tiedän hyvin miten "hyvien perheiden" lapset ajautuvat käyttämään huumeita, seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi, rötöstelemään jne. Lapsiin kuluva rahamäärä kasvaa valtavasti. Nykyään mennään siihen suuntaan että elämän tärkeät valinnat pitäisi tehdä yhä aikaisemmin ja valinnat ovat yhä lopullisempia (esim. opiskelupaikan saaminen ja vaihto, välivuoden pitäminen jne.)
Sitten lopulta siitä lapsesta tulee aikuinen. Se muuttaa kotoa ja alkaa aiheuttamaan huolta. Parisuhde ehkä kriisiytyy kun sitä on aiemmin tullut laiminlyötyä.
Sitten kun lopulta lapsi näyttää asettuneen jotenkuten ja luulisi että vapaus koittaa, se tekee lapsenlapsia ja isovanhempien vastuulle aletaan taas hoitovastuuta pikkulapsista. Pahimmassa tapauksessa lapsenlapsia tulee koko liuta, joten vähän väliä joutuu ramppaamaan sukujuhlissa, hoitamaan lapsia, riitelemään.
Käytännössä, kunnes dementia koittaa (ja perintöä aletaan kärkkymään) ei lapsia hankittuaan saa välttämättä enää koskaan elää rauhassa, hiljaisuudessa ja viettää omaa aikaa niin paljon kuin introverttinä tarvitsisi.
Ei koskaan minulle tätä, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun pienestä suloisesta vauvasta on tullut karvainen harteikas äijä.
Mulle se on kuitenkin mun pieni vauveliini.
On ollut ilo seurata muutosta.
Vierailija kirjoitti:
Tai sanotaan nyt että useimmiten vapaaehtoislapsettomuuden vertauskohtana pidetään ruuhkavuosissa kärvistelevää pikkulapsiperhettä. Se kaikista kauhein kauppa/ravintola/HopLop-show on kuitenkin väliaikainen vaihe perhe-elämässä. Tuntuu siis vähän hassulta, että vela vertaa elämäänsä juuri siihen äitiin, joka tuskailee itkevän vauvan kanssa marketin kassalla eikä esimerkiksi perheeseen, joka on ravintolaillallisella aikuisten lasten kanssa.
Ymmärrän tietenkin sen, etteivät kaikki halua ryhtyä pikkulapsirumbaan ikinä, ja että lapset tietävät rahanmenoa ja murhetta suunnilleen elämän ehtoopuolelle saakka. En siis missään nimessä väheksy vapaaehtoislapsettomuutta, vaan perheellisenä suosittelen sitä lämpimästi ja oletusarvoisesti muillekin. Silti tuntuu vähän hassulta ottaa aina vauva- ja taaperoaika vertauskohdaksi lapsettoman elämää vastaan, sehän on vähän kuin perustaisi mielikuvansa omakotitaloasumisesta rakennus- tai remontointiaikaan. Kaikki eivät halua siihenkään ryhtyä, mutta on omassa talossa muutakin kuin pelkkää rakentamista ja remonttia.
Ei vertaa. Kyllä siinä päätöksessä on otettu huomioon myös se, jaksaako pikkulapsiarjen lisäksi koululaisarkea, teiniarkea jne. Jos vastaus on ei jaksa, niin miksi kärsiä lähes 20 vuotta ennen kuin voi nauttia illallisista aikuisten lastensa kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten on mahdollista etteivät äitylit ymmärrä että on olemassa naisia jotka eivät tahdo elää MINKÄÄN ikäisen lapsen kanssa, eivät tahdo lapsenlapsia, eivät tahdo että omat geenit jatkuvat. Miten voi olla noin vaikeaa ymmärtää että ihmiset ovat erilaisia ja tulevat onnelliseksi eri tavoilla? Vinksauttavatko raskaushormonit joidenkin aivot lopullisesti?
Vierailija kirjoitti:
Ihan totta!
Kyllä minä ainakin tiedostan, että lasten hankkiminen on ihan kamalaa myös pikkulapsiajan jälkeen. Ehkä ala-asteiässä on muutama helpompi vuosi, jos on hyvä koulu, ei kiusata jne. Yhteiskunnan kyttäys ei toki hellitä vielä Sitten iskee päälle teini-ikä, ja kun työni sivuaa lastensuojelua, niin tiedän hyvin miten "hyvien perheiden" lapset ajautuvat käyttämään huumeita, seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi, rötöstelemään jne. Lapsiin kuluva rahamäärä kasvaa valtavasti. Nykyään mennään siihen suuntaan että elämän tärkeät valinnat pitäisi tehdä yhä aikaisemmin ja valinnat ovat yhä lopullisempia (esim. opiskelupaikan saaminen ja vaihto, välivuoden pitäminen jne.)
Sitten lopulta siitä lapsesta tulee aikuinen. Se muuttaa kotoa ja alkaa aiheuttamaan huolta. Parisuhde ehkä kriisiytyy kun sitä on aiemmin tullut laiminlyötyä.
Sitten kun lopulta lapsi näyttää asettuneen jotenkuten ja luulisi että vapaus koittaa, se tekee lapsenlapsia ja isovanhempien vastuulle aletaan taas hoitovastuuta pikkulapsista. Pahimmassa tapauksessa lapsenlapsia tulee koko liuta, joten vähän väliä joutuu ramppaamaan sukujuhlissa, hoitamaan lapsia, riitelemään.
Käytännössä, kunnes dementia koittaa (ja perintöä aletaan kärkkymään) ei lapsia hankittuaan saa välttämättä enää koskaan elää rauhassa, hiljaisuudessa ja viettää omaa aikaa niin paljon kuin introverttinä tarvitsisi.
Ei koskaan minulle tätä, kiitos.
Kiitos!! Kirjoitit minun ajatukseni tismalleen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tai sanotaan nyt että useimmiten vapaaehtoislapsettomuuden vertauskohtana pidetään ruuhkavuosissa kärvistelevää pikkulapsiperhettä. Se kaikista kauhein kauppa/ravintola/HopLop-show on kuitenkin väliaikainen vaihe perhe-elämässä. Tuntuu siis vähän hassulta, että vela vertaa elämäänsä juuri siihen äitiin, joka tuskailee itkevän vauvan kanssa marketin kassalla eikä esimerkiksi perheeseen, joka on ravintolaillallisella aikuisten lasten kanssa.
Ymmärrän tietenkin sen, etteivät kaikki halua ryhtyä pikkulapsirumbaan ikinä, ja että lapset tietävät rahanmenoa ja murhetta suunnilleen elämän ehtoopuolelle saakka. En siis missään nimessä väheksy vapaaehtoislapsettomuutta, vaan perheellisenä suosittelen sitä lämpimästi ja oletusarvoisesti muillekin. Silti tuntuu vähän hassulta ottaa aina vauva- ja taaperoaika vertauskohdaksi lapsettoman elämää vastaan, sehän on vähän kuin perustaisi mielikuvansa omakotitaloasumisesta rakennus- tai remontointiaikaan. Kaikki eivät halua siihenkään ryhtyä, mutta on omassa talossa muutakin kuin pelkkää rakentamista ja remonttia.
Tuosta vertailukohdan tarkoitushakuisesta valitsemisesta olen samaa mieltä, mutta en ihan ymmärtänyt tuota "suosittelen vapaaehtoislapsettomuutta lämpimästi ja oletusarvoisesti"-kohtaa. Minulle kolme lasta ovat olleet rahanreikä ja satunnaisia murheita on toki ollut, mutta en vaihtaisi heitä mihinkään mistään hinnasta - niin paljon enemmän he ovat antaneet kuin vieneet vanhemmiltaan. Jos joku haluaa olla vapaaehtoisesti tekemättä lapsia, niin se on heidän asiansa - mutta eivät he voi tietää, mitä sillä menettävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sanotaan nyt että useimmiten vapaaehtoislapsettomuuden vertauskohtana pidetään ruuhkavuosissa kärvistelevää pikkulapsiperhettä. Se kaikista kauhein kauppa/ravintola/HopLop-show on kuitenkin väliaikainen vaihe perhe-elämässä. Tuntuu siis vähän hassulta, että vela vertaa elämäänsä juuri siihen äitiin, joka tuskailee itkevän vauvan kanssa marketin kassalla eikä esimerkiksi perheeseen, joka on ravintolaillallisella aikuisten lasten kanssa.
Ymmärrän tietenkin sen, etteivät kaikki halua ryhtyä pikkulapsirumbaan ikinä, ja että lapset tietävät rahanmenoa ja murhetta suunnilleen elämän ehtoopuolelle saakka. En siis missään nimessä väheksy vapaaehtoislapsettomuutta, vaan perheellisenä suosittelen sitä lämpimästi ja oletusarvoisesti muillekin. Silti tuntuu vähän hassulta ottaa aina vauva- ja taaperoaika vertauskohdaksi lapsettoman elämää vastaan, sehän on vähän kuin perustaisi mielikuvansa omakotitaloasumisesta rakennus- tai remontointiaikaan. Kaikki eivät halua siihenkään ryhtyä, mutta on omassa talossa muutakin kuin pelkkää rakentamista ja remonttia.
Tuosta vertailukohdan tarkoitushakuisesta valitsemisesta olen samaa mieltä, mutta en ihan ymmärtänyt tuota "suosittelen vapaaehtoislapsettomuutta lämpimästi ja oletusarvoisesti"-kohtaa. Minulle kolme lasta ovat olleet rahanreikä ja satunnaisia murheita on toki ollut, mutta en vaihtaisi heitä mihinkään mistään hinnasta - niin paljon enemmän he ovat antaneet kuin vieneet vanhemmiltaan. Jos joku haluaa olla vapaaehtoisesti tekemättä lapsia, niin se on heidän asiansa - mutta eivät he voi tietää, mitä sillä menettävät.
Sinäkään et voi tietää mitä menetät kun et hanki hevosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Eivät voi tietää mitä menettävät"-kortti pöydällä!
Meinaatkos, äitsykkä, että velojen pitäisi pukata lapsia vaikka se tuntuu väärältä, saada selville konkreettisesti että menettävätkin just sen minkä pelkäsivätkin ja sitten joko kärvistellä loppuikänsä tai hylätä lapsensa ja tulla itsekin hylkiöksi?
Miksi tahdot muille ihmisille noin pahoja asioita? Mikä sinua vaivaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska velat itse vertaavat sitä siihen tai hankalan murkkuikäisen vanhempana oloon.
Toisaalta sisäsiistitön eläin ei ole heille ongelma, vaan ihana pusi-pusi äidin kulta... ei vain aina ymmärrä 😂Mä ymmärrän oikein hyvin. Kun kuuntelee joka päivä töissä liikkeessä ja kauppakeskuksessa raikuvaa mylvintää, karjuntaa, kiljuntaa ja kiukuttelua, ymmärtää paremmin miksi yhä useampi hankkii "pusi-pusi äidin kullaksi" mieluummin vaikka sen sisäsiistittömän, ei-rääkyvän ja vähään tyytyvän eläimen.
Kunhan muistaa, että eläinkin pitää kasvattaa. Miestä puri jalkaan kaupan eteen löysään hihnaan yksin jätetty pikku-kulta mäyräkoiran kokoinen koira, joka oli omistajan mukaan ihan hirrrveän arka.
Jos haluaa vain pusia ja halia, niin kannattaa ostaa joku pehmoeläin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sanotaan nyt että useimmiten vapaaehtoislapsettomuuden vertauskohtana pidetään ruuhkavuosissa kärvistelevää pikkulapsiperhettä. Se kaikista kauhein kauppa/ravintola/HopLop-show on kuitenkin väliaikainen vaihe perhe-elämässä. Tuntuu siis vähän hassulta, että vela vertaa elämäänsä juuri siihen äitiin, joka tuskailee itkevän vauvan kanssa marketin kassalla eikä esimerkiksi perheeseen, joka on ravintolaillallisella aikuisten lasten kanssa.
Ymmärrän tietenkin sen, etteivät kaikki halua ryhtyä pikkulapsirumbaan ikinä, ja että lapset tietävät rahanmenoa ja murhetta suunnilleen elämän ehtoopuolelle saakka. En siis missään nimessä väheksy vapaaehtoislapsettomuutta, vaan perheellisenä suosittelen sitä lämpimästi ja oletusarvoisesti muillekin. Silti tuntuu vähän hassulta ottaa aina vauva- ja taaperoaika vertauskohdaksi lapsettoman elämää vastaan, sehän on vähän kuin perustaisi mielikuvansa omakotitaloasumisesta rakennus- tai remontointiaikaan. Kaikki eivät halua siihenkään ryhtyä, mutta on omassa talossa muutakin kuin pelkkää rakentamista ja remonttia.
Tuosta vertailukohdan tarkoitushakuisesta valitsemisesta olen samaa mieltä, mutta en ihan ymmärtänyt tuota "suosittelen vapaaehtoislapsettomuutta lämpimästi ja oletusarvoisesti"-kohtaa. Minulle kolme lasta ovat olleet rahanreikä ja satunnaisia murheita on toki ollut, mutta en vaihtaisi heitä mihinkään mistään hinnasta - niin paljon enemmän he ovat antaneet kuin vieneet vanhemmiltaan. Jos joku haluaa olla vapaaehtoisesti tekemättä lapsia, niin se on heidän asiansa - mutta eivät he voi tietää, mitä sillä menettävät.
Sinäkään et voi tietää mitä menetät kun et hanki hevosta.
Säästän paljon rahaa :)
Vierailija kirjoitti:
Ihan totta!
Kyllä minä ainakin tiedostan, että lasten hankkiminen on ihan kamalaa myös pikkulapsiajan jälkeen. Ehkä ala-asteiässä on muutama helpompi vuosi, jos on hyvä koulu, ei kiusata jne. Yhteiskunnan kyttäys ei toki hellitä vielä Sitten iskee päälle teini-ikä, ja kun työni sivuaa lastensuojelua, niin tiedän hyvin miten "hyvien perheiden" lapset ajautuvat käyttämään huumeita, seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi, rötöstelemään jne. Lapsiin kuluva rahamäärä kasvaa valtavasti. Nykyään mennään siihen suuntaan että elämän tärkeät valinnat pitäisi tehdä yhä aikaisemmin ja valinnat ovat yhä lopullisempia (esim. opiskelupaikan saaminen ja vaihto, välivuoden pitäminen jne.)
Sitten lopulta siitä lapsesta tulee aikuinen. Se muuttaa kotoa ja alkaa aiheuttamaan huolta. Parisuhde ehkä kriisiytyy kun sitä on aiemmin tullut laiminlyötyä.
Sitten kun lopulta lapsi näyttää asettuneen jotenkuten ja luulisi että vapaus koittaa, se tekee lapsenlapsia ja isovanhempien vastuulle aletaan taas hoitovastuuta pikkulapsista. Pahimmassa tapauksessa lapsenlapsia tulee koko liuta, joten vähän väliä joutuu ramppaamaan sukujuhlissa, hoitamaan lapsia, riitelemään.
Käytännössä, kunnes dementia koittaa (ja perintöä aletaan kärkkymään) ei lapsia hankittuaan saa välttämättä enää koskaan elää rauhassa, hiljaisuudessa ja viettää omaa aikaa niin paljon kuin introverttinä tarvitsisi.
Ei koskaan minulle tätä, kiitos.
Millainen lapsi olet vanhemmillesi? Vai kuvailitko sisaresi/veljesi käytöstä?
Osa veloista vie kissa- tai koiralapsensa vanhemmilleen hoitoon :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sanotaan nyt että useimmiten vapaaehtoislapsettomuuden vertauskohtana pidetään ruuhkavuosissa kärvistelevää pikkulapsiperhettä. Se kaikista kauhein kauppa/ravintola/HopLop-show on kuitenkin väliaikainen vaihe perhe-elämässä. Tuntuu siis vähän hassulta, että vela vertaa elämäänsä juuri siihen äitiin, joka tuskailee itkevän vauvan kanssa marketin kassalla eikä esimerkiksi perheeseen, joka on ravintolaillallisella aikuisten lasten kanssa.
Ymmärrän tietenkin sen, etteivät kaikki halua ryhtyä pikkulapsirumbaan ikinä, ja että lapset tietävät rahanmenoa ja murhetta suunnilleen elämän ehtoopuolelle saakka. En siis missään nimessä väheksy vapaaehtoislapsettomuutta, vaan perheellisenä suosittelen sitä lämpimästi ja oletusarvoisesti muillekin. Silti tuntuu vähän hassulta ottaa aina vauva- ja taaperoaika vertauskohdaksi lapsettoman elämää vastaan, sehän on vähän kuin perustaisi mielikuvansa omakotitaloasumisesta rakennus- tai remontointiaikaan. Kaikki eivät halua siihenkään ryhtyä, mutta on omassa talossa muutakin kuin pelkkää rakentamista ja remonttia.
Tuosta vertailukohdan tarkoitushakuisesta valitsemisesta olen samaa mieltä, mutta en ihan ymmärtänyt tuota "suosittelen vapaaehtoislapsettomuutta lämpimästi ja oletusarvoisesti"-kohtaa. Minulle kolme lasta ovat olleet rahanreikä ja satunnaisia murheita on toki ollut, mutta en vaihtaisi heitä mihinkään mistään hinnasta - niin paljon enemmän he ovat antaneet kuin vieneet vanhemmiltaan. Jos joku haluaa olla vapaaehtoisesti tekemättä lapsia, niin se on heidän asiansa - mutta eivät he voi tietää, mitä sillä menettävät.
Minä tulkitsin sen kohdan niin, että kirjoittaja ei välttämättä ehdoitta suosittele perheellistymistä kaikille. Olen samaa mieltä - tosin tulkintaani vaikuttaa oma kokemukseni vanhemmuudesta, joka on ottanut reilusti enemmän kuin antanut (ainokaiseni on erityislapsi). Ja huom! Se ei silti tarkoita sitä, että vaihtaisin lastani mihinkään, sen enempää kuin muitakaan rakkaita ihmisiä elämässäni. Lisään vielä, ettemme mekään voi tietää, millaiseksi lapseton elämä olisi muodostunut, tämä on joko tai -tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sanotaan nyt että useimmiten vapaaehtoislapsettomuuden vertauskohtana pidetään ruuhkavuosissa kärvistelevää pikkulapsiperhettä. Se kaikista kauhein kauppa/ravintola/HopLop-show on kuitenkin väliaikainen vaihe perhe-elämässä. Tuntuu siis vähän hassulta, että vela vertaa elämäänsä juuri siihen äitiin, joka tuskailee itkevän vauvan kanssa marketin kassalla eikä esimerkiksi perheeseen, joka on ravintolaillallisella aikuisten lasten kanssa.
Ymmärrän tietenkin sen, etteivät kaikki halua ryhtyä pikkulapsirumbaan ikinä, ja että lapset tietävät rahanmenoa ja murhetta suunnilleen elämän ehtoopuolelle saakka. En siis missään nimessä väheksy vapaaehtoislapsettomuutta, vaan perheellisenä suosittelen sitä lämpimästi ja oletusarvoisesti muillekin. Silti tuntuu vähän hassulta ottaa aina vauva- ja taaperoaika vertauskohdaksi lapsettoman elämää vastaan, sehän on vähän kuin perustaisi mielikuvansa omakotitaloasumisesta rakennus- tai remontointiaikaan. Kaikki eivät halua siihenkään ryhtyä, mutta on omassa talossa muutakin kuin pelkkää rakentamista ja remonttia.
Tuosta vertailukohdan tarkoitushakuisesta valitsemisesta olen samaa mieltä, mutta en ihan ymmärtänyt tuota "suosittelen vapaaehtoislapsettomuutta lämpimästi ja oletusarvoisesti"-kohtaa. Minulle kolme lasta ovat olleet rahanreikä ja satunnaisia murheita on toki ollut, mutta en vaihtaisi heitä mihinkään mistään hinnasta - niin paljon enemmän he ovat antaneet kuin vieneet vanhemmiltaan. Jos joku haluaa olla vapaaehtoisesti tekemättä lapsia, niin se on heidän asiansa - mutta eivät he voi tietää, mitä sillä menettävät.
Sinäkään et voi tietää mitä menetät kun et hanki hevosta.
Säästän paljon rahaa :)
Niin minäkin säästän kun en hanki lapsia :)
Juu, no mä voisin kuvitella, että lapsiperhe-elämä alkaisi olla ok siinä vaiheessa, kun lapsi on sellaisessa fiksussa teini-iässä, eli n. 16-vuotias. Ongelma on se, että ymmärtääkseni tähän vaiheeseen ei päästä ilman sitä edeltävää 16 vuotta. En koe, että 16 vuotta on kuitenkaan kauhean lyhyt ajanjakso. Ei nyt oikeasti ole mitään järkeä tehdä lapsia, jollei heidän kanssaan olemisesta ja elämisestä yhtään nauti ennen kuin he ovat jo melkein aikuisia.