Perheelliset/parilliset; muistatteko ikinä sinkkuystäviänne viikonloppuisin?

Nyt ei ole sinkkuystäviä. Mutta silloin kun oli niin meidän sinkkuystävä oli koko perheen ystävä. Kävi meillä kylässä, syömässä, saunomassa... lapset tykkäsivät ystävästä. Hän oli vähän kuin osa perhettä. Toki hänellä oli omiakin menoja ja kavereita. Yhteydenpito oli molemminpuolista.

Valitettavasti se menee usein niin, että kun tulee perhettä, lapsia niin he syövät melkein kaiken ajan. Iltakuskaukset työpäivän jälkeen ja kaikki pomppulat ja lasten kekkerit siihen päälle... Ei sitä arkena eikä aina oikein viikonloppunakaan vain jaksa. Joskus haluaa vaan ladata akkuja kotisohvalla ilman mitään sosiaalisia velvollisuuksia.

Ei minua ole koskaan pyydetty hoplopiin äidin seuraksi. Hyvin voisin vaikka lähteäkin. Se ei ole yhtä tylsää sellaiselle, jonka ei ole pakko tehdä sitä alati. Ja samahan se on, missä ystävää tapaa, jos on muuten tylsä yksinäinen päivä.

Te, jotka haluaisitte viettää viikonloppuisin lapsiperheen elämää, kokeilkaapa ystävystyä yksinhuoltajien kanssa. 

-b- kirjoitti:

Nyt ei ole sinkkuystäviä. Mutta silloin kun oli niin meidän sinkkuystävä oli koko perheen ystävä. Kävi meillä kylässä, syömässä, saunomassa... lapset tykkäsivät ystävästä. Hän oli vähän kuin osa perhettä. Toki hänellä oli omiakin menoja ja kavereita. Yhteydenpito oli molemminpuolista.

Valitettavasti se menee usein niin, että kun tulee perhettä, lapsia niin he syövät melkein kaiken ajan. Iltakuskaukset työpäivän jälkeen ja kaikki pomppulat ja lasten kekkerit siihen päälle... Ei sitä arkena eikä aina oikein viikonloppunakaan vain jaksa. Joskus haluaa vaan ladata akkuja kotisohvalla ilman mitään sosiaalisia velvollisuuksia.

Juuri tuollaista sinkkuna kaipaisin...edes kerran puolessa vuodessa jos pyydettäisiin syömään, saunomaan, lasten kanssa johonkin...Ihanan välittömiä olette. Meillä se ystäväperheiden kanssa menee valitettavasti niin, että ystäväni miehiä ehkä häiritsee joku sinkkukaveri nurkissa ja vaivaantunut tunnelma kun kireästi juodaan kahvit yhdessä ja sitten mies häviää johonkin nurkkaan murjottamaan kun joutuu lapsia kaitsemaan että äiti saa hetken jutella ystävänsä kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka haluaisitte viettää viikonloppuisin lapsiperheen elämää, kokeilkaapa ystävystyä yksinhuoltajien kanssa. 

Eiköhän tässä ensisijaisesti kaivata sitä omaa vanhaa ystävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka haluaisitte viettää viikonloppuisin lapsiperheen elämää, kokeilkaapa ystävystyä yksinhuoltajien kanssa. 

Eiköhän tässä ensisijaisesti kaivata sitä omaa vanhaa ystävää.

Tietenkin, mutta jos oma vanha ystävä ei ole yksinhuoltaja, niin ei hän oikein voi sellaista alkaa ystävänsä mieliksi esittämäänkään. Kun ollaan parisuhteessa, huomioidaan ensin oma puoliso ja sitten vasta muut ihmiset. Jos puoliso haluaa olla viikonlopun rauhassa perheen kanssa, niin et sä voi yksipuolisesti lähteä kutsumaan äitiäsi, sisaruksiasi tai ystäviäsi kotiisi. Siihen pitää kysyä myös puolison mielipidettä. Nykyisin arkipäivät täyttyvät töistä, omista ja lasten harrastuksista yms, joten viikonloput ovat ainoaa aikaa, jolloin perhe voi tehdä jotain yhdessä ilman kiirettä. Jos siihen haluaa perheen ulkopuolisia mukaan, on sen sovittava molemmille puolisoille. Useimmille perheellisille vieraiden kutsuminen ei ole rentouttavaa, varsinkaan silloin, jos kutsuttava ei ole perheystävä vaan ainoastaan toisen ystävä. En mä ainakaan osaa rentoutua kotona, jos täällä on miehen kavereita kyläilemässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka haluaisitte viettää viikonloppuisin lapsiperheen elämää, kokeilkaapa ystävystyä yksinhuoltajien kanssa. 

Eiköhän tässä ensisijaisesti kaivata sitä omaa vanhaa ystävää.

Tietenkin, mutta jos oma vanha ystävä ei ole yksinhuoltaja, niin ei hän oikein voi sellaista alkaa ystävänsä mieliksi esittämäänkään. Kun ollaan parisuhteessa, huomioidaan ensin oma puoliso ja sitten vasta muut ihmiset. Jos puoliso haluaa olla viikonlopun rauhassa perheen kanssa, niin et sä voi yksipuolisesti lähteä kutsumaan äitiäsi, sisaruksiasi tai ystäviäsi kotiisi. Siihen pitää kysyä myös puolison mielipidettä. Nykyisin arkipäivät täyttyvät töistä, omista ja lasten harrastuksista yms, joten viikonloput ovat ainoaa aikaa, jolloin perhe voi tehdä jotain yhdessä ilman kiirettä. Jos siihen haluaa perheen ulkopuolisia mukaan, on sen sovittava molemmille puolisoille. Useimmille perheellisille vieraiden kutsuminen ei ole rentouttavaa, varsinkaan silloin, jos kutsuttava ei ole perheystävä vaan ainoastaan toisen ystävä. En mä ainakaan osaa rentoutua kotona, jos täällä on miehen kavereita kyläilemässä. 

Juuri tätä tarkoitan. Suomessa halutaan olla vain sen pienen oman perheen kesken, muilla ihmisillä ei mitään väliä. Muualla yhteisöllisemmissä kulttuureissa kutsutaan sukulaisia ja tuttavia mukaan mutta Suomessa tavataan korkeintaan toisia pariskuntia ja perheitä. Jos et sitä omaa perhettä ole saanut/halunnut, olet kyllä todella yksin. Voisiko jotain pieniä uhrauksia joskus tehdä muiden hyväksi? Voihan olla, että ne ulkopuoliset ihmiset toisivat myös jotain uutta ja virkistävää teidän ummehtuneeseen perhe-elämään....

Suomessa se menee niin, että perheen mies päätää missä kaappi seisoo, eli mitä tehdään ja kenen kanssa seurustellaan. Nainen siinä statistina miellyttää sitä mörrkikkä miestä joka ei epäsosiaalisena ketään halua nähdä. Paitsi niitä omia saunakavereitaan.

Muistan useinkin. Mutta olen niin lopun kyllästynyt olemaan se, joka yrittää ystävyyttä ylläpitää. Jos jätän lapsettomalle ystävälleni oikeuden päättää koska nähdään, emme näe koskaan.

Minä olen se joka ehdottaa näkemistä, joudun keksimään tekemisen koska ei hän nyt vaan tiedä ja aika mennään siihen väliin kun hänelle sopii. Ja missään nimessä ei käy mikään paikka missä lapsikin viihtyisi ja sitten lopulta kun normaalisti kauniisti käyttäytyvä lapseni kitisee tylsyyttään, alkaa silmien pyöritys.

Joten jos sinulla sinkku ja lapseton on tylsää, kun pari tai perheellinen ei sinua vähän väliä kutsu kahvittelemaan, voipi syy löytyä katsomalla lähimpään peiliin. Ystävyys vaatii vastavuoroisuutta ja jos sinä odotat, että toiset huolehtii ystävyytenne ylläpitämisestä, saatat äkkiä huomata olevasi ilman ystäviä.

Kyllä on näinkin tosiaan, että jos se mies ei tunne sitä sinkkuystävää tai vaikka tunteekin jollainlailla, niin saattaa olla, että ei ole halukas kutsumaan kylään, kun mies ei tykkää.

Tuon olen kyllä huomannut sinkkuna itsekin, että silloin kun mies on jossain, niin otetaan yhteyttä ja halutaan tavata.

Unohda tuollaiset "kaverit". Mä olen mieluiten yksin kuin tuollaisten kaveri.

Minä en soittele perheellisille ystäville kuin pakon edessä, koska aina on joku perheen ruokahetki, taapero vetää raivarit, lapsi nukkumassa/nukutettavana, parisuhdeaikaa miehen kanssa. Mielelläni haluaisin ylläpitää yhteyttä, mutta en olla häirikkö. Ystävä saa siis soittaa sopivalla hetkellä ja sääli, jos ei tajua mistä johtuu.

Varmaan välien etääntyminen on monta syytä. Mun kokemus on se, että sinkut ja perheelliset haluaa tehdä ihan eri asioita. Meillä mies tekee vuorotyötä, eli viikonloppu ei ole automaatisesti koko perheen yhteinen vapaa. En siis voi koska vaan lähteä yksin jonnekin, jos mies on töissä ja lapset on hoidettava. Mielellään otan sinkkukaverin meille kylään, mutta ne lapset on siinä mukana. Se ei ole täydellinen kahden aikuisen rauhallinen kahvittelu, välillä on pakko vaihtaa vaippaa tai syöttää lasta tms. Mielellään ottaisin myös sen sinkkukaverin puistoon hiekkalaatikon laidalle juttukaveriksi, mutta tän tyyppiset jutut ei oikein tunnu kiinnostavan. Moni sinkku haluaa kaupungille, syömään, bailaamaan ja viettämään iltaa yömyöhään. Sellaista ei oikein jaksa, jos tietää, että seuraavana aamuna on kuitenkin herätys viimeistään klo 7. Perheellinen kun harvoin voi käyttää koko seuraavan päivän vaan toipumiseen ja lepäilyyn.

Kun lisäksi käy arkena töissä, kasautuu viikonloppuun helposti paljon kotitöitä. On käytävä kaupassa, etsittävä uudet syysvaatteet kun lapset on kasvanu vanhoista ulos, siivottava, pyykättävä jne. Kotitöitä on lapsiperheessä ihan eri tavalla kuin sinkkutaloudessa. Kun vielä omat vanhemmat alkaa tarvita apua, alkaa tilanne olla se, että joka paikkaan ei voi revetä.

Se, että sua ei kutsuta viikonloppuisin kylään kovin usein, ei välttämättä tarkoita, että susta ei tykättäisi tai ettei haluttaisi pitää yhteyttä. Erilaiset elämäntilanteet vaan ajaa erilleen ja ruuhkavuosissa aika ei tahdo riittää kaikkeen, mihin sen haluaisi riittävän.

Vierailija kirjoitti:

-b- kirjoitti:

Nyt ei ole sinkkuystäviä. Mutta silloin kun oli niin meidän sinkkuystävä oli koko perheen ystävä. Kävi meillä kylässä, syömässä, saunomassa... lapset tykkäsivät ystävästä. Hän oli vähän kuin osa perhettä. Toki hänellä oli omiakin menoja ja kavereita. Yhteydenpito oli molemminpuolista.

Valitettavasti se menee usein niin, että kun tulee perhettä, lapsia niin he syövät melkein kaiken ajan. Iltakuskaukset työpäivän jälkeen ja kaikki pomppulat ja lasten kekkerit siihen päälle... Ei sitä arkena eikä aina oikein viikonloppunakaan vain jaksa. Joskus haluaa vaan ladata akkuja kotisohvalla ilman mitään sosiaalisia velvollisuuksia.

Juuri tuollaista sinkkuna kaipaisin...edes kerran puolessa vuodessa jos pyydettäisiin syömään, saunomaan, lasten kanssa johonkin...Ihanan välittömiä olette. Meillä se ystäväperheiden kanssa menee valitettavasti niin, että ystäväni miehiä ehkä häiritsee joku sinkkukaveri nurkissa ja vaivaantunut tunnelma kun kireästi juodaan kahvit yhdessä ja sitten mies häviää johonkin nurkkaan murjottamaan kun joutuu lapsia kaitsemaan että äiti saa hetken jutella ystävänsä kanssa. 

Mulla on yksi tällainen sinkkuystävä, jonka voi pyytää meille kylään ja joka ei odota, että muu perhe ei ole paikalla. Tulee tosi hyvin juttuun mun miehen ja lapsenkin kanssa ja lähtee mielellään meidän mukaan johonkin. Suurin osa sinkuista ei taida tällaista kaivata.

Mulla on ikäisiäni sinkkuystäviä jotka voi hyvin tulla meille vaikka perheeni onkin kotona. Esim kesällä mun mieheni järjesti meille kotona "tyttöjen päivän", istuttiin erään ystäväni kanssa ottamassa aurinkoa, juteltiin ja mies huolehti juoma- ja ruokapuolesta:) Saman ystävän kanssa ollaan kierrelty stadia ja oltu reissussa pitkä vkl jossain ulkomailla muutaman kerran.

Itselläni oli taannoin sinkkuystävä, jonka mielestä ystävyys tarkoitti useampaa monen tunnin puhelua viikossa sekä tapaamista vähintään kerran viikossa. Nyt tuo ihminen on perheellinen itsekin, eikä tapaamiset koskaan onnistu siksi, että hänen täytyy perheellisenä pistää perhe ykköseksi... Itkettäis jos ei naurattais tällainen puusilmäisyys.

Meillä on ollut ystäville ovet auki aina, pyydetty on että soittaisivat ennen kuin tulevat, ettei tee turhaa reissua jos ei ollakaan kotona. Omalla riskillä riittää ovikellon soittaminenkin. Ihan ruuhkaksi saakka ei sinkkuja oven takana ole ollut viikonloppuisinkaan, kun ei musta biletysseuraa saa, ja kahvittelun lomassakin puuhailen muuta. Ja taas oikeiden ystävieni kanssa (näissä on niin perheellisiä kuin sinkkuja) voi mennä välillä vuosikin niin, että vaihdetaan vaan pari tekstaria. Sitten kun nähdään jatkuu juttu siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi. Puolin jos toisin toki harmitellaan harvaa väliä, mutta samaan aikaan tiedetään että syytä on molemmissa, joten siihen aiheeseen on pidemmäksi aikaa turha juuttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka haluaisitte viettää viikonloppuisin lapsiperheen elämää, kokeilkaapa ystävystyä yksinhuoltajien kanssa. 

Eiköhän tässä ensisijaisesti kaivata sitä omaa vanhaa ystävää.

Tietenkin, mutta jos oma vanha ystävä ei ole yksinhuoltaja, niin ei hän oikein voi sellaista alkaa ystävänsä mieliksi esittämäänkään. Kun ollaan parisuhteessa, huomioidaan ensin oma puoliso ja sitten vasta muut ihmiset. Jos puoliso haluaa olla viikonlopun rauhassa perheen kanssa, niin et sä voi yksipuolisesti lähteä kutsumaan äitiäsi, sisaruksiasi tai ystäviäsi kotiisi. Siihen pitää kysyä myös puolison mielipidettä. Nykyisin arkipäivät täyttyvät töistä, omista ja lasten harrastuksista yms, joten viikonloput ovat ainoaa aikaa, jolloin perhe voi tehdä jotain yhdessä ilman kiirettä. Jos siihen haluaa perheen ulkopuolisia mukaan, on sen sovittava molemmille puolisoille. Useimmille perheellisille vieraiden kutsuminen ei ole rentouttavaa, varsinkaan silloin, jos kutsuttava ei ole perheystävä vaan ainoastaan toisen ystävä. En mä ainakaan osaa rentoutua kotona, jos täällä on miehen kavereita kyläilemässä. 

Juuri tätä tarkoitan. Suomessa halutaan olla vain sen pienen oman perheen kesken, muilla ihmisillä ei mitään väliä. Muualla yhteisöllisemmissä kulttuureissa kutsutaan sukulaisia ja tuttavia mukaan mutta Suomessa tavataan korkeintaan toisia pariskuntia ja perheitä. Jos et sitä omaa perhettä ole saanut/halunnut, olet kyllä todella yksin. Voisiko jotain pieniä uhrauksia joskus tehdä muiden hyväksi? Voihan olla, että ne ulkopuoliset ihmiset toisivat myös jotain uutta ja virkistävää teidän ummehtuneeseen perhe-elämään....

Jos haluaa muiden kulttuurien sosiaalisia tapoja, kannattaa hankkia ystävänsä muiden kulttuurien edustajista. 

Ehdotan sinulle yksin elävien ystävien tapaamista tai uusia ystäviä, aloittaja.

Minä tapaan sinkkukavereitani ja näen parisuhteessa olevia tai perheellisiä, jos se heille sopii.

Yksinäisen on paljon helpompi sopia tapaamisia, koska emme joudu katselemaan myrtynyttä puolisoa kotona tai hankkimaan lastenvahteja. Voimme mennä ja tulla, kuten haluamme.

Ihmiset ovat konformistisia laumaeläimiä, jotka murtuvat paineen alla. Se oma murunen on niin ihq, että ei sen seurasta voi irtautua edes hetkeksikään, ja mennä ulos ystävien kanssa. Ei suinkaan, jäädään vain sinne hanipuppelin kylkeen kiehnäämään ja tätä jatkuu kuukausitolkulla. Sitten joskus harvoin jaksetaan/viitsitään muistaa niitäkin ihmisiä, jotka ovat olleet mukana kuvioissa jopa vuosia, toisinkuin se tuore kumppani.

Itse en koskaan hylkäisi ketään siksi, että olen suhteessa. En ole koskaan ymmärtänyt enkä tule ymmärtämäänkään tällaista joko-tai-mentaliteettia. Miksi asioita ei voisi tasapainottaa? Onko aina tehtävä valinta puolison ja ystävien välillä? Miksi se seurustelukumppani vie niin ison osan siitä ajasta, ettei ehditä muita huomioimaan laisinkaan?

Sitten sekin, että sinkkuja kohtaan aletaan käyttäytymään ylimielisesti, halveksuvasti ja säälivästi. Oikein hierotaan se oma onni niiden sinkkuystävien naamalle, "mullapa on kumppani, sullapa ei lälläslää". En edes liioittele, tälläisia asenteita ja käytöstä olen kohdannut seurustelevilta ihmisiltä. Ihan pelletouhua. Sitten kun se suhde napsahtaa poikki, tullaan häntä koipien välissä pyytämään kahville, elokuviin, shoppailemaan yms. Yhtäkkiä minusta tulee kiinnostava ja olemassa oloni noteerataan. Arvaa vain, että huvittaako enää pyöriä tuollaisten ihmisten ympyröissä, no ei todellakaan.

Olen ilmeisesti megaluokan luuseri, koska minulla ei ole ketään. Jep, se tekee minusta ihmisenä alempiarvoisen. Joidenkin ihmisten pitäisi katsoa pitkään ja hartaasti sinne peiliin, ja miettiä että miksi kaverit lopulta katoavat heidän elämästään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka haluaisitte viettää viikonloppuisin lapsiperheen elämää, kokeilkaapa ystävystyä yksinhuoltajien kanssa. 

Eiköhän tässä ensisijaisesti kaivata sitä omaa vanhaa ystävää.

Ei hei ei sitten muita paikalle tyyliin? Sinä et halua joustaa ystäväsi mukaan, mutta ystäväsi pitäisi joustaa sinun mukaan?