Yksinäisyys

Yksi ystävä löytyy. Hän on entinen työkaverini joka jäi vuosi sitten eläkkeelle. Noin kerran viikossa nähdään. Nyt ei olla nähty kahteen viikkoon. Keskivaikea masennusdiagnoosihan multa jo löytyykin. Yksinäisyyttä siedän ihan hyvin jo kun olen tottunut tässä 10 vuodessa. Olihan se alkuun kamalaa ja olin todella masentunut asiasta. Nykyään en voisi kuvitellakkaan että mulla olisi esim viikonloppusuunnitelmia tai joukko ystäviä. En enää edes osaa keskustella ihmisten kanssa, sosiaalisten tilanteiden pelkokin kehittynyt tässä vuosien aikana. N28

Ei ystävää 30 vuoteen. Jäitä polttelen ajankuluksi.

Vierailija kirjoitti:

No tiukkaa tekee, varsinkin nyt kun olen äitiyslomalla.

Onko siis suteesi lapseesi kovinkin pintapuolinen? Vai etkö koe, että hän on ihminen?

Olen huomannut, että nyt iän myötä haluan olla yksin. Aiemmin aina mielellään ihmisten kanssa ja tuttuja ja kavereita, ystäviäkin paljon. Tein aiemmin työtä, jossa olin jatkuvasti kontaktissa asiakkaiden kanssa ja mitään omaa rauhaa ei ollut ikinä. Ehkä tuo lyö nyt takaisin. En mielellään usein vastaa edes puhelimeen, sekin tuntuu vastenmieliseltä. Telkkari ja netti riittävät oikein hyvin, jos sellainen mieli joskus tulee.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt että auttaisiko edes parisuhde tai ystävät yksinäsyyteen kun tosi moni sanoo olevansa yksinäinen vaikka olisi näitä molempia, vai onko kaikki ihmiset oikeasti yksinäisiä ja ystävät ja puolisot vain auttaa unohtamaan sen. Vai miksi jotkut jolla on paljon hyviä ihmissuhteita kuitenkin kertoo tuntevansa itsensä usein yksinäisiksi.

niin, minäkin koen itseni yksinäiseksi vaikka töissä on paljon kavereita (tosin en voi jutella heille tietenkään mielinmäärin) ja vaikkei minulla vapaa-aikana ole montaa kaveria niin on kumminkin pari jotka koen oikein hyviksi ystäviksi. Yhtä näen lähes joka päivä mutta tunnen itseni silti usein yksinäiseksi. Minulla ei tosin ole kumppania mutten tiedä auttaako sellainen kuinka paljon koska luulen että yksinäisyyden tunne ainakin minulla johtuu myös siitä että on yleisesti tyytymätön elämäänsä eikä oikein tiedä mitä haluaisi. Kyllähän minä joskus nautin hyvin paljon yksinäisyydestä. Nyt se lähinnä muistuttaa kuinka yksitoikkoista elämä on

Olen tosi yksin. Kerran viikossa tai harvemmin juttelen jonkun kanssa koirapuistossa tai kaupassa. Se piristää hieman.

Kosketusta saan siitä että käyn välillä lääkärissä eri syistä. Jos on varaa niin käyn hierojalla tai kampaajalla.

Teen hyvin harvoin töitä (pari kertaa kuukaudessa) niin en kuulu mihinkään työyhteisöön.

Vanhempiani tapaan noin 1-2 kuukauden välein. En pysty enempää kun joka kerta he kyselevät olenko saanut töitä enkä jaksa enää esittää pirteää.

Sisaruksilla on omat menonsa eikä viesteihini edes vastata.

Olen masentunut. Yritin itsemurhaa mutta ei se onnistunut. En puhunut asiasta kenellekään. Tuntuu surkealta kun ei voi edes lopettaa kärsimystä eikä ole mitään syytä elää kun ei kuulu mihinkään.

Jep, työttömänä ja rahavarat tiukilla, niin eipä sitä paljoa mihinkään lähdetä. Netti seurana, talviaikaan pari halpaa harrastusta, missä näkee ihmisiä, mutta aika pintapuolista sekin. Aiemmin ollut ystäviäkin, mutta se on hiipunut siihen, kun on ollut minun yhteydenottojen varassa. Joten en tuppaa, kun ei tykätä..