Uusperheen joululahjat

Meidän uusperheessä isovanhemmat ostavat lahjat vain omille lastenlapsilleen. Ei minusta muuta tarvitsekaan.

 Minusta tässä menee sekaisin puolisisarukset ja muuten samassa taloudessa asuvat lapset. Ap:n miniän lapset ovat olleet 3- ja 5-vuotiaat kun ensimmäinen miniän ja ap:n pojan yhteinen lapsi on syntynyt, joten ap on tuntenut lapset todennäköisesti taaperoiästä (jopa vauvaiästä?) asti ja lapset vastaavasti ap:n.

On aika eri asia kohdella samassa taloudessa aina asuneita puolisisaruksia eriarvoisesti, kuin vaikkapa tosiaan täysin vierasta teiniä, joka avioliiton kautta tupsahtaa sukuun. Ei tuollaista vierasta teiniäkään tule huonosti kohdella, mutta toki suhde jää väkisin aivan erilaiseksi kuin sellaisten lasten kanssa, joiden elämässä on ollut pienestä asti läsnä.

Ap.n tapauksessa en ymmärrä, miten nuo miniän lapset voivat tuntua niin vierailta, kun noin pienestä on tunnettu.

Mutta joillekin se veri on vettä sakeampaa ja silloin ei voi kun toivoa että lasten elämässä on riittävästi muita läheisiä aikuisia, jotka toiminnallaan paikkaavat tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oletetaan, ettei ihan elä kädestä suuhun ja on varaa miettiä jonkin arvoisia lahjoja, mikä saa ihmisen niin saidaksi, ettei siitä voi kohtuudella ilahduttaa lapsensa kumppanin lapsia? En nyt tarkoita mitään mopoautoja ja kielikursseja, mutta kuitenkin vaikka niitä legopaketteja tai avustusta kännykän hankintaan. Tai ylipäätään jotain, mitä se lapsi oikeasti haluaa. Joku pussilakanoiden osto muuten kuin täytelahjana tai kotoa muuttavalle on enemmän vittuilua kuin ilahduttamista.

Mihin vedät yhdenmukaistamisen rajan ja miten se mopoauto ostetaan omalle lapsenlapselle sitä bonuslasta ja hänen äitiään järkyttämättä?

Siten, että aidosti yritetään ilahduttaa sitä bonuslasta myös. Rahallinen arvo ja määrä tietenkin riippuu kovasti siitä, kuinka varakas ihminen on kyseessä. Jos makaa miljoonia pankissa, miksei voisi mopoautoakin hommata, mutta ei se ole oleellista. Vaan se, että taloutensa sallimissa puitteissa yrittää aidosti ilahduttaa kaikkia. Miten joku voi ajatella, että lapsi ilahtuu pussilakanoista, jos toinen saa itse valitsemansa ja kovasti toivomansa legon?

Huh mitä teksiä joillakin on. Olemme mieheni kanssa tehneet nyt päätöksen että tästä lähtien annamme pojan perheeseen kaikille 4 lapselle 20€ arvoisen lahjan ja loput 80€ talletan omillle lapsenlapsille pankkitilille jonka annan lapsille heidän täytettyään 18 vuotta. Näin siksi ettei serkukset ajattele että saavat eri verran lahjoja. Olen mielestäni ollut ihan hyvä aikuinen lapsille ja miniänkin kanssa tultu aina toimeen niinkuin sanoin tämä on eka kerta kun asia tuli esille. En halveksu miniää enkä hänen lapsiaan. Hänenkin lapset saavat tulla syliin istumaan harvoin kyllä enää tulevat kun ovat jo isoja. Isäänsä miniän lapset tapaavat noin kerran kuukaudessa ja isän puolen isovanhempia pari kertaa vuodessa kun asuvat kaukana ja ovat iäkkäitä. Tuliko tämä nyt miniälle mieleen kun maksoimme juuri lapsenlapsen suht kalliin harrastuksen vai mikä nyt sitten tuli.

Ap

Vierailija kirjoitti:

 Minusta tässä menee sekaisin puolisisarukset ja muuten samassa taloudessa asuvat lapset. Ap:n miniän lapset ovat olleet 3- ja 5-vuotiaat kun ensimmäinen miniän ja ap:n pojan yhteinen lapsi on syntynyt, joten ap on tuntenut lapset todennäköisesti taaperoiästä (jopa vauvaiästä?) asti ja lapset vastaavasti ap:n.

On aika eri asia kohdella samassa taloudessa aina asuneita puolisisaruksia eriarvoisesti, kuin vaikkapa tosiaan täysin vierasta teiniä, joka avioliiton kautta tupsahtaa sukuun. Ei tuollaista vierasta teiniäkään tule huonosti kohdella, mutta toki suhde jää väkisin aivan erilaiseksi kuin sellaisten lasten kanssa, joiden elämässä on ollut pienestä asti läsnä.

Ap.n tapauksessa en ymmärrä, miten nuo miniän lapset voivat tuntua niin vierailta, kun noin pienestä on tunnettu.

Mutta joillekin se veri on vettä sakeampaa ja silloin ei voi kun toivoa että lasten elämässä on riittävästi muita läheisiä aikuisia, jotka toiminnallaan paikkaavat tilannetta.

Siis nykyäänhän ei ole pelkästään uusiolapsenlapsia vaan on myös uusioisovanhempia. Omalla kummilapsellani on kahdella isovanhemmalla uusi puoliso eikä näitä puolisoita kiinnosta kumppaninsa lapsenlapsi pätkääkään. Ja se vaikuttaa vääjäämättä myös siihen, kuinka paljon aikaa ja resursseja tällä biologisellakaan isovanhemmalla on käytettävissä lapsenlapseensa (etenkin, jos bio on miespuolinen ja naispuolisella uudella puolisolla on omia lapsenlapsia).  

Vierailija kirjoitti:

 Minusta tässä menee sekaisin puolisisarukset ja muuten samassa taloudessa asuvat lapset. Ap:n miniän lapset ovat olleet 3- ja 5-vuotiaat kun ensimmäinen miniän ja ap:n pojan yhteinen lapsi on syntynyt, joten ap on tuntenut lapset todennäköisesti taaperoiästä (jopa vauvaiästä?) asti ja lapset vastaavasti ap:n.

On aika eri asia kohdella samassa taloudessa aina asuneita puolisisaruksia eriarvoisesti, kuin vaikkapa tosiaan täysin vierasta teiniä, joka avioliiton kautta tupsahtaa sukuun. Ei tuollaista vierasta teiniäkään tule huonosti kohdella, mutta toki suhde jää väkisin aivan erilaiseksi kuin sellaisten lasten kanssa, joiden elämässä on ollut pienestä asti läsnä.

Ap.n tapauksessa en ymmärrä, miten nuo miniän lapset voivat tuntua niin vierailta, kun noin pienestä on tunnettu.

Mutta joillekin se veri on vettä sakeampaa ja silloin ei voi kun toivoa että lasten elämässä on riittävästi muita läheisiä aikuisia, jotka toiminnallaan paikkaavat tilannetta.

Minusta ei edes tarvitse paikata vaan opettaa lapsille ettei aina saa kaikkea samalla tavalla ja vaikka yhteistä arkea eletään heillä on eri vanhemmat ja isovanhemmat ja niihin nyt ei voi vaikuttaa ottavatko ne sinulle ei sukulaiset sinut huomioon rahallisesti ja lahjalllisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmilla ja kummeilla on erityinen suhde juuri siihen omaan lapseen. Kyllä minua kummina ärsyttäisi, jos en saisi ostaa kummilapselle kalliita lahjoja, koska muiden sisarten kummit ostavat vähemmän tai joka kerta pitäisi antaa rahaa koko perheen lapsille.

Kummius on vähän eri asia mielestäni.

Niin, isovanhemmuus on vielä vahvempaa, koska kyseessä on suora jälkeläinen.

Tavallaan, mutta kummi on oletuksena mielestäni sen yhden lapsen aikuinen ystävä. Isovanhempi taas on lapsensa lasten mummo tai vaari. Ja jos ja kun lapsi perheeseensä saa lisää lapsia, ne tavallaan ovat sen isovanhemmankin, jos hän haluaa osa perhettä olla. 

Ja toisaalta, hyväksyisittekö adoptiolapsen syrjinnän isovanhemman puolelta, koska tämä ei ole suora jälkeläinen?

Adoption vertailu ei oikein toimi, koska adoptiolapsi on juridisesti verrattavissa muihin jälkeläisiin ja tulisi perimään perintökaaren mukaan. Lähtökohtaisesti eri asia, kuin toisten lapset, joilla myös tahollaan omat sukulaiset. Toki adoptoidullakin voi sukua olla jos heistä tietoa.

Mielestäni on kuitenkin käsittämätön ajatus, että vaikka uusperheelliset ovat itse päättäneet perheestään, pitäisi tämän edellyttää automaattisesti kaikkien muidenkin laajentavan perhekäsitystään samalla. Entä erotilanteissa, joissa uusisovanhemmat ottavat uusiolapset elämäänsä, mitkä ovat oikeutensa kun uuslapset katoavat elämästään yhtä nopeasti kuin ovat tulleetkin? Toivoa voi paljon, olettaa ei mitään tällaisissa tapauksissa.

No voi pyhä yksinkertaisuus. Ei niillä isovanhemmilla ole mitään oikeuksia biologisiin lapsenlapsiinkaan. Kaikki perustuu siihen, että halutaan olla yhteyksissä. Ja sen todennäköisyys kasvaa, kun kohtelee perhettä reilulla tavalla, oli sitten ydinfuusioperhe tai mikä tahansa.

En tietenkään puhunut mistään konkreettisesta oikeudesta johonkin, vaan siitä, että isovanhempien oletetaan mukisematta sopeutuvan tilanteeseen, jossa ovat ja tulevat olemaan täysin toisten ratkaisujen armoilla ja asioita vaan tapahtuu. Tämän takia sanoinkin, että toivoa voi asioiden menevän kuten itse ajattelee, mutta ehtoja muiden suhteisiin ei voi lähteä määrittelemään, kuten ei tietenkään ydinperheissäkään sen puoleen.

Vierailija kirjoitti:

Huh mitä teksiä joillakin on. Olemme mieheni kanssa tehneet nyt päätöksen että tästä lähtien annamme pojan perheeseen kaikille 4 lapselle 20€ arvoisen lahjan ja loput 80€ talletan omillle lapsenlapsille pankkitilille jonka annan lapsille heidän täytettyään 18 vuotta. Näin siksi ettei serkukset ajattele että saavat eri verran lahjoja. Olen mielestäni ollut ihan hyvä aikuinen lapsille ja miniänkin kanssa tultu aina toimeen niinkuin sanoin tämä on eka kerta kun asia tuli esille. En halveksu miniää enkä hänen lapsiaan. Hänenkin lapset saavat tulla syliin istumaan harvoin kyllä enää tulevat kun ovat jo isoja. Isäänsä miniän lapset tapaavat noin kerran kuukaudessa ja isän puolen isovanhempia pari kertaa vuodessa kun asuvat kaukana ja ovat iäkkäitä. Tuliko tämä nyt miniälle mieleen kun maksoimme juuri lapsenlapsen suht kalliin harrastuksen vai mikä nyt sitten tuli.

Ap

Vähän jää harmittamaan lasten, siis biologisten lastenlasten puolesta... kuka heidän puolellaan on, jos ei edes omat isovanhemmat?

Hmisellä on x määrä rahaa käytössä. Minusta jokainen saa jakaa sen siten kuin haluaa. Miniäsi käyttää nyt valtaa sinun tahtosi ylitse. Niin ei saa mennä.

Uusperheissä nämä tilanteet ovat tällaisia. Uusperheiden lasten pitää vain kasvaa siihen, että tilanne ei ole tasa-arvoinen.

Minun lapseni elävät sekä minun että isänsä kanssa uusperheissä. Meillä isovanhemmat ostavat lahjat vain omille lapsilleen. Isänsä luona isän vanhemmat ovat suht tasapuolisia, mutta sujauttavat omille lasten lapsille ylimääräistä rahaa aina silloin, kun muut eivät ole paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oletetaan, ettei ihan elä kädestä suuhun ja on varaa miettiä jonkin arvoisia lahjoja, mikä saa ihmisen niin saidaksi, ettei siitä voi kohtuudella ilahduttaa lapsensa kumppanin lapsia? En nyt tarkoita mitään mopoautoja ja kielikursseja, mutta kuitenkin vaikka niitä legopaketteja tai avustusta kännykän hankintaan. Tai ylipäätään jotain, mitä se lapsi oikeasti haluaa. Joku pussilakanoiden osto muuten kuin täytelahjana tai kotoa muuttavalle on enemmän vittuilua kuin ilahduttamista.

Mihin vedät yhdenmukaistamisen rajan ja miten se mopoauto ostetaan omalle lapsenlapselle sitä bonuslasta ja hänen äitiään järkyttämättä?

Siten, että aidosti yritetään ilahduttaa sitä bonuslasta myös. Rahallinen arvo ja määrä tietenkin riippuu kovasti siitä, kuinka varakas ihminen on kyseessä. Jos makaa miljoonia pankissa, miksei voisi mopoautoakin hommata, mutta ei se ole oleellista. Vaan se, että taloutensa sallimissa puitteissa yrittää aidosti ilahduttaa kaikkia. Miten joku voi ajatella, että lapsi ilahtuu pussilakanoista, jos toinen saa itse valitsemansa ja kovasti toivomansa legon?

Mua huvitti myös tuo pussilakana. Oikeasti? Se voi olla ihan kiva juttu, mutta harva lapsi sellaisesta erityisemmin ilahtuu. Ainoastaan kotoa pois muuttava nuori on sellainen, jolle tuo on sopiva lahja. Aikuisena toki taas laadukas lakanasetti voi olla tosi mieluisa.

Eli joo, aika ankeaa osan kanssa valita lelukuvastosta juttuja ja toisilta ei edes kysyä, mikä olisi mieleistä. Jotenkin se rahallinen arvokin on ihan toissijaista tässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oletetaan, ettei ihan elä kädestä suuhun ja on varaa miettiä jonkin arvoisia lahjoja, mikä saa ihmisen niin saidaksi, ettei siitä voi kohtuudella ilahduttaa lapsensa kumppanin lapsia? En nyt tarkoita mitään mopoautoja ja kielikursseja, mutta kuitenkin vaikka niitä legopaketteja tai avustusta kännykän hankintaan. Tai ylipäätään jotain, mitä se lapsi oikeasti haluaa. Joku pussilakanoiden osto muuten kuin täytelahjana tai kotoa muuttavalle on enemmän vittuilua kuin ilahduttamista.

Mihin vedät yhdenmukaistamisen rajan ja miten se mopoauto ostetaan omalle lapsenlapselle sitä bonuslasta ja hänen äitiään järkyttämättä?

Siten, että aidosti yritetään ilahduttaa sitä bonuslasta myös. Rahallinen arvo ja määrä tietenkin riippuu kovasti siitä, kuinka varakas ihminen on kyseessä. Jos makaa miljoonia pankissa, miksei voisi mopoautoakin hommata, mutta ei se ole oleellista. Vaan se, että taloutensa sallimissa puitteissa yrittää aidosti ilahduttaa kaikkia. Miten joku voi ajatella, että lapsi ilahtuu pussilakanoista, jos toinen saa itse valitsemansa ja kovasti toivomansa legon?

Kuinka paljon uskot jotain teiniä ilahduttavan, jos hän saa satasen lahjakortin h&m:lle tai kahdensadan perusluurin, kun toinen saa mopoauton tai ponin tai vaihto-oppilasvuoden? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä edustan sitä kantaa, että ap:n bonuslapsenlapsilla kun kerran on isänsä puolelta isovanhemmat, jotka myös näitä lapsia lahjovat (mutta eivät lahjo näitä ap:n lapsenlapsia), niin olisi luontevaa, että aloittaja lahjoisi myös vain omia lapsenlapsiaan. Jos lahjat eivät sitten ole mieleiset niin sitä pitää kasvatuksella korjata - eihän ne aina vaan ole. Bonuslapsenlapset, varsinkin noin isot, jo kyllä hyvin ymmärtävät ketkä ovat heidän omia isovanhempiaan ja ketkä ovat pikkusisarusten isovanhempia. Kateutta esiintyy sisaruussuhteissa ja muissakin suhteissa, sille ei voi mitään. Siitä pitää vanhempana osata puhua ja sitä asiaa käsitellä.

Kysymykseen miten meillä tässä vastausta. Olen naimisissa miehen kanssa jolla kaksi aikuista lasta, myös minulla on kaksi aikuista lasta. Minun lapsillani ei vielä ole lapsia. Miehen pojalla on kaksi lasta sekä kaksi bonuslasta nykyisestä suhteesta. Pojan lapset asuvat äitinsä kanssa, jossa on vielä yksi bonuslapsi kyseisen äidin nykyisestä suhteesta.  Miehen tyttärellä on neljä lasta, joista kolmella on huolehtivat toisetkin isovanhemmat, nuorimmalla tyttären lapsella ei ole isänsä puolelta mitään isovanhempia.

Montakohan lahjaa meidän sitten pitäisikään ostaa, että ollaan tasapuolisia?

Minä en osta kenellekään mitään. Lahjon vain omat aikuiset lapseni ja vävyni. Mies on ratkaissut ongelman siten, että antaa kummallekin lapselleen jouluksi rahasumman jolla sitten saavat lahjoa miten tykkäävät ja ketä tykkäävät. Kummallekin lapselle rahasumma on yhtä suuri. 

Mikään ei voi olla tässä kuviossa mihinkään suuntaan täysin tasapuolista. Miehen lastenlasten ja noiden kaikkien bonuslasten iät ovat kahdesta vuodesta kuuteentoista vuoteen. Pyyntöihin ja tarpeisiin vastaamme: kyyditään jos mahdollista, vahditaan jos mahdollista, yökylään otetaan jos mahdollista yms. Mutta miehen pienehkö eläke ei edes riittäisi omien kuuden lapsenlapsen ja yhteensä kolmen bonuslapsenlapsen  isoon tukemiseen. Niinpä huoleti hän  käyttää rahansa mieluummin omiin reissuihinsa ja itsensä hemmotteluun. 

Jos saan joskus lapsenlapsia, luultavasti kykenen niitä lahjomaan enemmän. Tienaan hyvin. Lapseni saavat tavaralahjoja melko vähän, mutta taloudellisesti pystyn heitä tukemaan paljon enemmän kuin mies omiaan. Tosin takaamassa olen yhden miehenkin lapsen lainaa.

Siis ratkaisu on ettei mitään lahjoja kenellekään?

Pääsee vähemmällä vaivalla! Vähemmän joulustressiä, rauhallisempi mieli. Vähemmän myös romuja kenenkään nurkissa, eikä lapsia opeteta ainakaan meidän puolelta tarvitsemaan tavaramerta jouluunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmilla ja kummeilla on erityinen suhde juuri siihen omaan lapseen. Kyllä minua kummina ärsyttäisi, jos en saisi ostaa kummilapselle kalliita lahjoja, koska muiden sisarten kummit ostavat vähemmän tai joka kerta pitäisi antaa rahaa koko perheen lapsille.

Kummius on vähän eri asia mielestäni.

Niin, isovanhemmuus on vielä vahvempaa, koska kyseessä on suora jälkeläinen.

Tavallaan, mutta kummi on oletuksena mielestäni sen yhden lapsen aikuinen ystävä. Isovanhempi taas on lapsensa lasten mummo tai vaari. Ja jos ja kun lapsi perheeseensä saa lisää lapsia, ne tavallaan ovat sen isovanhemmankin, jos hän haluaa osa perhettä olla. 

Ja toisaalta, hyväksyisittekö adoptiolapsen syrjinnän isovanhemman puolelta, koska tämä ei ole suora jälkeläinen?

Adoption vertailu ei oikein toimi, koska adoptiolapsi on juridisesti verrattavissa muihin jälkeläisiin ja tulisi perimään perintökaaren mukaan. Lähtökohtaisesti eri asia, kuin toisten lapset, joilla myös tahollaan omat sukulaiset. Toki adoptoidullakin voi sukua olla jos heistä tietoa.

Mielestäni on kuitenkin käsittämätön ajatus, että vaikka uusperheelliset ovat itse päättäneet perheestään, pitäisi tämän edellyttää automaattisesti kaikkien muidenkin laajentavan perhekäsitystään samalla. Entä erotilanteissa, joissa uusisovanhemmat ottavat uusiolapset elämäänsä, mitkä ovat oikeutensa kun uuslapset katoavat elämästään yhtä nopeasti kuin ovat tulleetkin? Toivoa voi paljon, olettaa ei mitään tällaisissa tapauksissa.

No voi pyhä yksinkertaisuus. Ei niillä isovanhemmilla ole mitään oikeuksia biologisiin lapsenlapsiinkaan. Kaikki perustuu siihen, että halutaan olla yhteyksissä. Ja sen todennäköisyys kasvaa, kun kohtelee perhettä reilulla tavalla, oli sitten ydinfuusioperhe tai mikä tahansa.

En tietenkään puhunut mistään konkreettisesta oikeudesta johonkin, vaan siitä, että isovanhempien oletetaan mukisematta sopeutuvan tilanteeseen, jossa ovat ja tulevat olemaan täysin toisten ratkaisujen armoilla ja asioita vaan tapahtuu. Tämän takia sanoinkin, että toivoa voi asioiden menevän kuten itse ajattelee, mutta ehtoja muiden suhteisiin ei voi lähteä määrittelemään, kuten ei tietenkään ydinperheissäkään sen puoleen.

No, se ei vaan ole isovanhemman tehtävä mutista lapsensa parisuhdevalinnoista. Vaan nimenomaan sopeutua. Ei lapsellakaan ole oikeutta mutista äitinsä tai isänsä parisuhteesta. Ihan samat säännöt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä edustan sitä kantaa, että ap:n bonuslapsenlapsilla kun kerran on isänsä puolelta isovanhemmat, jotka myös näitä lapsia lahjovat (mutta eivät lahjo näitä ap:n lapsenlapsia), niin olisi luontevaa, että aloittaja lahjoisi myös vain omia lapsenlapsiaan. Jos lahjat eivät sitten ole mieleiset niin sitä pitää kasvatuksella korjata - eihän ne aina vaan ole. Bonuslapsenlapset, varsinkin noin isot, jo kyllä hyvin ymmärtävät ketkä ovat heidän omia isovanhempiaan ja ketkä ovat pikkusisarusten isovanhempia. Kateutta esiintyy sisaruussuhteissa ja muissakin suhteissa, sille ei voi mitään. Siitä pitää vanhempana osata puhua ja sitä asiaa käsitellä.

Kysymykseen miten meillä tässä vastausta. Olen naimisissa miehen kanssa jolla kaksi aikuista lasta, myös minulla on kaksi aikuista lasta. Minun lapsillani ei vielä ole lapsia. Miehen pojalla on kaksi lasta sekä kaksi bonuslasta nykyisestä suhteesta. Pojan lapset asuvat äitinsä kanssa, jossa on vielä yksi bonuslapsi kyseisen äidin nykyisestä suhteesta.  Miehen tyttärellä on neljä lasta, joista kolmella on huolehtivat toisetkin isovanhemmat, nuorimmalla tyttären lapsella ei ole isänsä puolelta mitään isovanhempia.

Montakohan lahjaa meidän sitten pitäisikään ostaa, että ollaan tasapuolisia?

Minä en osta kenellekään mitään. Lahjon vain omat aikuiset lapseni ja vävyni. Mies on ratkaissut ongelman siten, että antaa kummallekin lapselleen jouluksi rahasumman jolla sitten saavat lahjoa miten tykkäävät ja ketä tykkäävät. Kummallekin lapselle rahasumma on yhtä suuri. 

Mikään ei voi olla tässä kuviossa mihinkään suuntaan täysin tasapuolista. Miehen lastenlasten ja noiden kaikkien bonuslasten iät ovat kahdesta vuodesta kuuteentoista vuoteen. Pyyntöihin ja tarpeisiin vastaamme: kyyditään jos mahdollista, vahditaan jos mahdollista, yökylään otetaan jos mahdollista yms. Mutta miehen pienehkö eläke ei edes riittäisi omien kuuden lapsenlapsen ja yhteensä kolmen bonuslapsenlapsen  isoon tukemiseen. Niinpä huoleti hän  käyttää rahansa mieluummin omiin reissuihinsa ja itsensä hemmotteluun. 

Jos saan joskus lapsenlapsia, luultavasti kykenen niitä lahjomaan enemmän. Tienaan hyvin. Lapseni saavat tavaralahjoja melko vähän, mutta taloudellisesti pystyn heitä tukemaan paljon enemmän kuin mies omiaan. Tosin takaamassa olen yhden miehenkin lapsen lainaa.

Siis ratkaisu on ettei mitään lahjoja kenellekään?

Pääsee vähemmällä vaivalla! Vähemmän joulustressiä, rauhallisempi mieli. Vähemmän myös romuja kenenkään nurkissa, eikä lapsia opeteta ainakaan meidän puolelta tarvitsemaan tavaramerta jouluunsa.

Lahja ei ole synonyymi tavaralle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oletetaan, ettei ihan elä kädestä suuhun ja on varaa miettiä jonkin arvoisia lahjoja, mikä saa ihmisen niin saidaksi, ettei siitä voi kohtuudella ilahduttaa lapsensa kumppanin lapsia? En nyt tarkoita mitään mopoautoja ja kielikursseja, mutta kuitenkin vaikka niitä legopaketteja tai avustusta kännykän hankintaan. Tai ylipäätään jotain, mitä se lapsi oikeasti haluaa. Joku pussilakanoiden osto muuten kuin täytelahjana tai kotoa muuttavalle on enemmän vittuilua kuin ilahduttamista.

Mihin vedät yhdenmukaistamisen rajan ja miten se mopoauto ostetaan omalle lapsenlapselle sitä bonuslasta ja hänen äitiään järkyttämättä?

Siten, että aidosti yritetään ilahduttaa sitä bonuslasta myös. Rahallinen arvo ja määrä tietenkin riippuu kovasti siitä, kuinka varakas ihminen on kyseessä. Jos makaa miljoonia pankissa, miksei voisi mopoautoakin hommata, mutta ei se ole oleellista. Vaan se, että taloutensa sallimissa puitteissa yrittää aidosti ilahduttaa kaikkia. Miten joku voi ajatella, että lapsi ilahtuu pussilakanoista, jos toinen saa itse valitsemansa ja kovasti toivomansa legon?

Kuinka paljon uskot jotain teiniä ilahduttavan, jos hän saa satasen lahjakortin h&m:lle tai kahdensadan perusluurin, kun toinen saa mopoauton tai ponin tai vaihto-oppilasvuoden? 

Enemmän kuin pussilakana varmastikin.

Ja nyt ei muutenkaan ap:n jutussa ollut kyse poneista yms. Vaan normaaleista joululahjoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oletetaan, ettei ihan elä kädestä suuhun ja on varaa miettiä jonkin arvoisia lahjoja, mikä saa ihmisen niin saidaksi, ettei siitä voi kohtuudella ilahduttaa lapsensa kumppanin lapsia? En nyt tarkoita mitään mopoautoja ja kielikursseja, mutta kuitenkin vaikka niitä legopaketteja tai avustusta kännykän hankintaan. Tai ylipäätään jotain, mitä se lapsi oikeasti haluaa. Joku pussilakanoiden osto muuten kuin täytelahjana tai kotoa muuttavalle on enemmän vittuilua kuin ilahduttamista.

Mihin vedät yhdenmukaistamisen rajan ja miten se mopoauto ostetaan omalle lapsenlapselle sitä bonuslasta ja hänen äitiään järkyttämättä?

Siten, että aidosti yritetään ilahduttaa sitä bonuslasta myös. Rahallinen arvo ja määrä tietenkin riippuu kovasti siitä, kuinka varakas ihminen on kyseessä. Jos makaa miljoonia pankissa, miksei voisi mopoautoakin hommata, mutta ei se ole oleellista. Vaan se, että taloutensa sallimissa puitteissa yrittää aidosti ilahduttaa kaikkia. Miten joku voi ajatella, että lapsi ilahtuu pussilakanoista, jos toinen saa itse valitsemansa ja kovasti toivomansa legon?

Mua huvitti myös tuo pussilakana. Oikeasti? Se voi olla ihan kiva juttu, mutta harva lapsi sellaisesta erityisemmin ilahtuu. Ainoastaan kotoa pois muuttava nuori on sellainen, jolle tuo on sopiva lahja. Aikuisena toki taas laadukas lakanasetti voi olla tosi mieluisa.

Eli joo, aika ankeaa osan kanssa valita lelukuvastosta juttuja ja toisilta ei edes kysyä, mikä olisi mieleistä. Jotenkin se rahallinen arvokin on ihan toissijaista tässä.

Ei lapsi tajua että jos joku kysyy mitä sieltä kuvastosta haluaa että sitten kun toiselle se mitä he toivoivat ostetaan ettei heille osteta sitä mitä he halusivat. Heille se tuntuu ihan puhtaalta kiusalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä edustan sitä kantaa, että ap:n bonuslapsenlapsilla kun kerran on isänsä puolelta isovanhemmat, jotka myös näitä lapsia lahjovat (mutta eivät lahjo näitä ap:n lapsenlapsia), niin olisi luontevaa, että aloittaja lahjoisi myös vain omia lapsenlapsiaan. Jos lahjat eivät sitten ole mieleiset niin sitä pitää kasvatuksella korjata - eihän ne aina vaan ole. Bonuslapsenlapset, varsinkin noin isot, jo kyllä hyvin ymmärtävät ketkä ovat heidän omia isovanhempiaan ja ketkä ovat pikkusisarusten isovanhempia. Kateutta esiintyy sisaruussuhteissa ja muissakin suhteissa, sille ei voi mitään. Siitä pitää vanhempana osata puhua ja sitä asiaa käsitellä.

Kysymykseen miten meillä tässä vastausta. Olen naimisissa miehen kanssa jolla kaksi aikuista lasta, myös minulla on kaksi aikuista lasta. Minun lapsillani ei vielä ole lapsia. Miehen pojalla on kaksi lasta sekä kaksi bonuslasta nykyisestä suhteesta. Pojan lapset asuvat äitinsä kanssa, jossa on vielä yksi bonuslapsi kyseisen äidin nykyisestä suhteesta.  Miehen tyttärellä on neljä lasta, joista kolmella on huolehtivat toisetkin isovanhemmat, nuorimmalla tyttären lapsella ei ole isänsä puolelta mitään isovanhempia.

Montakohan lahjaa meidän sitten pitäisikään ostaa, että ollaan tasapuolisia?

Minä en osta kenellekään mitään. Lahjon vain omat aikuiset lapseni ja vävyni. Mies on ratkaissut ongelman siten, että antaa kummallekin lapselleen jouluksi rahasumman jolla sitten saavat lahjoa miten tykkäävät ja ketä tykkäävät. Kummallekin lapselle rahasumma on yhtä suuri. 

Mikään ei voi olla tässä kuviossa mihinkään suuntaan täysin tasapuolista. Miehen lastenlasten ja noiden kaikkien bonuslasten iät ovat kahdesta vuodesta kuuteentoista vuoteen. Pyyntöihin ja tarpeisiin vastaamme: kyyditään jos mahdollista, vahditaan jos mahdollista, yökylään otetaan jos mahdollista yms. Mutta miehen pienehkö eläke ei edes riittäisi omien kuuden lapsenlapsen ja yhteensä kolmen bonuslapsenlapsen  isoon tukemiseen. Niinpä huoleti hän  käyttää rahansa mieluummin omiin reissuihinsa ja itsensä hemmotteluun. 

Jos saan joskus lapsenlapsia, luultavasti kykenen niitä lahjomaan enemmän. Tienaan hyvin. Lapseni saavat tavaralahjoja melko vähän, mutta taloudellisesti pystyn heitä tukemaan paljon enemmän kuin mies omiaan. Tosin takaamassa olen yhden miehenkin lapsen lainaa.

Siis ratkaisu on ettei mitään lahjoja kenellekään?

Pääsee vähemmällä vaivalla! Vähemmän joulustressiä, rauhallisempi mieli. Vähemmän myös romuja kenenkään nurkissa, eikä lapsia opeteta ainakaan meidän puolelta tarvitsemaan tavaramerta jouluunsa.

Lahja ei ole synonyymi tavaralle.

Niin no tämäkin vielä. 

Miehen tytär toivoisi meidän antavan aikaa lahjaksi. Että viedä yhtä lasta uimaan kerran viikossa ja toista leffaan ja kolmannen kanssa kerhoon ja neljäs saisi minulta, mummipuolelta, pianotunteja.

Ei me jakseta. Minä en ainakaan jaksa. Käyn töissä ja tarvitsen kyllä välillä lepoakin. Ja olishan se kiva joskus ehtiä jotain aikaa viettää niiden omien lastenikin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja minä kommentoin ainoastaan sinun kommenttiasi. Joka on aivan kamala ja kohtuuton, kun ap on juuri kertonut ottavansa perheen kaikkia lapsia yökylään ja vievänsä marjametsälle. Ihanaa isoäitiyttä ap:ltä.

No tästä me olemme erimielisiä. En tietenkään tunne ap:tä, joten en voi hänestä oikeasti sanoa ihmisenä mitään, mutta tämän keskustelun kommenttien perusteella piirtyy kuva kylmäkiskoisesta, pikkusieluisesta, kateellisesta käytösmallista, jossa isketään kiilaa läheisten ihmisten väliin (poika/miniä ja biolapsenlapset/sosiaaliset lapsenlapset) ja luodaan hyvin ikävää perhehistoriaa herkässä kehitysvaiheessa ja elämäntilanteessa olevien ihmisten elämään.

Täytyy vain toivoa, että ap on oikeasti aivan erilainen ihminen kuin mitä hän antaa kommenttiensa perusteella ymmärtää. Normaalisti minun on todella helppoa suhtautua ihmisten virheisiinkin empaattisesti, mutta tällainen lapsiin kohdistuva passiivis-aggressiivinen ja rakkaudeton suhtautuminen tekee sen hyvin vaikeaksi.

Olen samaa mieltä ja pitkälti siksi, että oma äitini on toiminut juuri kuten ap, mikä on aiheuttanut todella paljon pahaa oloa pienissä lapsissa. Vaikka asioita on yritetty selittää rakentavasti.

Lopputulos toki on, etten ole äitiäni tavannut vuosiin eivätkä lapsetkaan. Itsepähän valitsi.

Tämä on tosiaan riskinä, jos kovin vahvasti lähtee erottelemaan perheen lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oletetaan, ettei ihan elä kädestä suuhun ja on varaa miettiä jonkin arvoisia lahjoja, mikä saa ihmisen niin saidaksi, ettei siitä voi kohtuudella ilahduttaa lapsensa kumppanin lapsia? En nyt tarkoita mitään mopoautoja ja kielikursseja, mutta kuitenkin vaikka niitä legopaketteja tai avustusta kännykän hankintaan. Tai ylipäätään jotain, mitä se lapsi oikeasti haluaa. Joku pussilakanoiden osto muuten kuin täytelahjana tai kotoa muuttavalle on enemmän vittuilua kuin ilahduttamista.

Mihin vedät yhdenmukaistamisen rajan ja miten se mopoauto ostetaan omalle lapsenlapselle sitä bonuslasta ja hänen äitiään järkyttämättä?

Siten, että aidosti yritetään ilahduttaa sitä bonuslasta myös. Rahallinen arvo ja määrä tietenkin riippuu kovasti siitä, kuinka varakas ihminen on kyseessä. Jos makaa miljoonia pankissa, miksei voisi mopoautoakin hommata, mutta ei se ole oleellista. Vaan se, että taloutensa sallimissa puitteissa yrittää aidosti ilahduttaa kaikkia. Miten joku voi ajatella, että lapsi ilahtuu pussilakanoista, jos toinen saa itse valitsemansa ja kovasti toivomansa legon?

Kuinka paljon uskot jotain teiniä ilahduttavan, jos hän saa satasen lahjakortin h&m:lle tai kahdensadan perusluurin, kun toinen saa mopoauton tai ponin tai vaihto-oppilasvuoden? 

Enemmän kuin pussilakana varmastikin.

Ja nyt ei muutenkaan ap:n jutussa ollut kyse poneista yms. Vaan normaaleista joululahjoista.

Summat ja tarpeet kasvavat iän myötä. Aloituksessa tai alussa puhuttiin ainakin legoista ja silloin summat ovat vielä pienehköjä, mutta kasvavat iän myötä. 

Voih näitä uusperhekuvioita. Itse elän nykyään ydinperheessä, mies ja lapset. Olen kuitenkin vanhempieni ainoa lapsi, mutta uusperheiden kautta saanut sekä äidin että isänpuolelta bonussisaruksia (ei biologisia). Isän vaimo osti minulle ja myöhemmin lapsilleni pienet lahjat, isä yleensä antoi vain rahaa. Isän vaimon lapset sitten viettivät yltäkylläisen joulun ja muutkin juhlat. Äidin puoliso ei lahjoja antanut, lasteni ristiäisiin on bonusveljieni kanssa ostanut lahjan, ei muita. No, äiti sitten on ostanut lahjoja senkin edestä, mutta tiedän hänen ostaneen myös bonusveljille ja heidän lapsilleen.

Mieheni kaksi sisarta elävät myös uusperheessä. Koska kummallakin on bonuslapset sen verran isoja, emme oikeastaan ole nähneet heitä kuin perhejuhlissa. Emme myöskään ole ostaneet heille lahjoja, anoppi ostaa yleensä pienet joululahjat, omille lapsenlapsillekkaan ei osta yleensä mitään kallista. Paitsi että nyt suvun nuorimmainen, miehen nuoremman siskon lapsi, saa kyllä kaikkea mahdollista ja hän on mummilla hoidossakin viikoittain. No, olemme kyllä apua tarvittaessa saaneet anopilta, joten ei parane olla kateellinen, antaa nauttia nyt vielä pienestä (muut lapsenlapset jo yli 10 v, tämä nuorin 3 v).

Itse menisin sen mukaan kuinka läheisiä bonuslapsenlapset ovat. Jos he ovat jääneet vieraiksi, ostaisin juuri kuten ap, pienet lahjat ja omille jotain isompaa. Uusperheen lapsen on vain ikävä kyllä sopeuduttava siihen, että bonussisaruksella voi olla ihan erilainen elintaso. Tiedän tapauksia, joissa toinen sisarus matkustaa vuosittain useamman kerran ulkomaille ja toinen pääsee ehkä Tallinnaan.

Minusta on kyllä sinänsä vähän tökeröä että toisille annetaan tietoisesti 5 x arvokkaampaa lahjat kuin toisille. Uusperhehän on perhe siinä missä muutkin. Eli perheessa teidänkin luokitella kaikki lapset perheeseen. On myös tökeröä että sinun biologiset lapsenlapset saavat samanarvoiset lahjat toisilta isovanhemmilta mutta te ette tee samoin. Lapset ovat siis eriarvoisessa asemassa perheen sisällä.

Eihän teitä voi tietenkään pakottaa, mutta itse ajattelen asiaa lasten kannalta. Minusta lähtökohta on se että he ovat tasa-arvoisia keskenään eikä biologisin perustein pidä suosia ketään, varsinkin kun kyseessä on noin pienet lapset vielä. Kyllä sen eron lapsi huomaa kun toinen saa mummilta hienon uuden autoradan, pelejä yms. ja itse saa alusvaatteita ja sukat.

Uusperheen ongelma usein on tämä että leikitään ns. perhettä mutta sitten ei suvussa ja pahimmillaan edes perheen sisällä kohdella kaikkia samoin. Siitä on perhe kaukana ja ketkä taas kärsivät, no ne lapset.

Minusta siis teidän pitää rahallisesti satsata kaikkiin saman verran eli budjetti pienenee biologisten lasten kohdalla tai sitten nostatte ei-biologisten budjetin samalle tasolle.