Lue keskustelun säännöt.
Uusperheen joululahjat
Kysytäänpäs nyt tälläistäkin kun tänään sain tiukan puhelun miniältä. Pojan vaimolla ensimmäisestä liitosta 2 lasta 12 ja 10 v ja poikani kanssa lapset 7 ja 3v Niin ostatteko mummut ja vaarit kaikille samanarvoset lahjat vai niille omille paremmat. Olen ostanut omille lapsenlapsille noin 100€ arvoset joulu ja synttärilahjat ja miniän lapsille noin 20€ arvoset lahjat. Tänään sain tosiaan puhelun jossa miniä sanoi että kaikille on oltava saman arvoset lahjat tai ei oteta lahjoja ollenkaan vastaan. Lapset saavat myös isän puolen isovanhemmilta lahjat. Kuinka teillä toimitaan?
Kommentit (772)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakaan ei ole kokemusta asiasta, mutta voisin kuvitella tuohon vaikuttavan aivan merkittävästi, miten paljon äitipuolelle annetaan valtaa päättää lapsipuoltaan koskevista asioista. Ihan alkaen äitipuolen käyttämistä kasvatustavoista. Saako äitipuoli päättää, mitä lapsi saa tehdä ja mitä ei ja saako hän päättää, millaisia rangaistuksia lapselle asetetaan. Saako äitipuoli ottaa lapsipuoleltaan kännykän pois, laittaa kotiarestiin tms. Vai jyrääkö lapsen biologinen äiti kaikkien äitipuolen kasvatuskeinojen yli.
Jyrätty äitipuoli täällä hei. Minulla tuli ns. muki täyteen lapsen biologisen äidin sääntöviidakkoa, joten pudotin hanskat ja annan olla. Kun lapsi on meillä, olkoot miten lystää. Eipä tarvitse enää lähetellä haukkumaviestejä, kun en tee mitään enkä sano mitään, mikä voitaisiin katsoa provokaatioksi heitä kohtaan. En aio myöskään ostaa enää lahjoja, mutta lähinnä siitä syystä, että lapsella on jo kaksi huonetta täpötäynnä tavaraa. Lapsi laskee mustasukkaisesti huomattavasti nuoremman sisarpuolensa lahjamääriä, ja vaikka saisi itse 200 euron lahjan ja pienempi kolme kympin lahjaa, niin "toi sai enemmän" – ja äitinsä keksii aina jotain vikaa lahjoista kuitenkin.
Joten olkoot, molemmat. Jos mä en tee kuin väärin, niin mahdollisimman vähän tekemällä en tee ehkä niin paljon virheitä.
Juuri näin. Eikä tämä koske ainoastaan jyrättyjä äitipuolia, vaan yhtälailla myös mummoja. Teki niin tai näin, armeija kun on vastassa, parhaimmillaan lapsella on neljä viisi vanhempaa ja kaikki taistelevat vallasta, kuka sanoo viimeisen sanan.
Eikä ole mitään lapsivihaa, vaan aikuiset eivät vain ole kykeneviä hoitamaan ihmissuhteita. Ja erityisesti moni miniä ja äiti käyttää lasta vallan välineenä.
Mulla on kaksi miniää,,toinen on kommentin kaltainen äiti, joka kuluttaa kohtuuttomasti voimavaroja, kun kukaan muu ei osaa hoitaa tai seurustella lapsen kanssa ja luentoja on luentojen perään, kuinka mummolassa on noudatettava samoja sääntöjä kuin kotona ja mitä ruokaa saa syödä. Stressaan ja kärsin unettomuudesta kun he tulevat kylään ja pelkään tapaamisisia.
Onneksi toinen miniäni on toinen ääripää ja ilolla odotan heidän vierailujaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Lapsipuoleen pystyy kiintymään, jos isä (biologinen vanhempi) kantaa oman vastuunsa. Minä väitän vuosien av-tutkimuksen perusteella, että lähes kaikki uusperheen ongelmat kumpuavat siitä, että isä ei kanna vastuuta lapsistaan. Hän olettaa ja vaatii, että äitipuoli ryhtyy hoitajaksi ja viihdyttäjäksi. Ja siihen äitipuoli uupuu, ja siksi lapsistakaan ei jakseta pitää.
Kun isä ei kann vastuutaan, eli ei kasvata, niin äitipuolen pitää tehdä se. Sitten lapsi tulee silmille ”sä et ole mun äiti”. Yritä siinä sitten olla fiksu aikuinen, kun toinen huutaa vittua.
Olen jo aiemmin tässäKIN ketjussa kirjoittanut, ettei meillä ole mitään uusperheen ongelmia. Koska molemmat hoitavat omat lapsensa, eli kantavat vastuun omista lapsistaan. Kumpikaan ei myöskään vaadi puolisolta mitään. Apua pyydämme, mutta emme vaadi.
No mihin sitten uusmummojen ja -vaarien viha perustuu? Ei heitä pääsääntöisesti olla pakottamassa vastuuseen edes biologisista lapsenlapsista, saati sosiaalisista.
En usko mihinkään lapsivihaan, vaikka lapsi ei olisikaan biologinen lapsenlapsi, vaan taustalla on lapsen vanhemmat tai lapsen äiti- ja isäpuolet, jonka kanssa ei ole pystytty hyvään ihmissuhteeseen.
Voin rehellisesti sanoa pelkääväni miniää ja olen koko ajan varpaillani, ettei vain tulisi riitaa tai hysteeristä huutokohtausta lapsen läsnäolessa.
Ja en todella riemusta kilju kun hoidan hänen lapsiaan, kun aina saa pelätä mistä tulee sanomista. Biologisten lastenlapsien hoitaminen on helpompaa, koska lapsen isä voi olla sovittelijana ja välikätenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakaan ei ole kokemusta asiasta, mutta voisin kuvitella tuohon vaikuttavan aivan merkittävästi, miten paljon äitipuolelle annetaan valtaa päättää lapsipuoltaan koskevista asioista. Ihan alkaen äitipuolen käyttämistä kasvatustavoista. Saako äitipuoli päättää, mitä lapsi saa tehdä ja mitä ei ja saako hän päättää, millaisia rangaistuksia lapselle asetetaan. Saako äitipuoli ottaa lapsipuoleltaan kännykän pois, laittaa kotiarestiin tms. Vai jyrääkö lapsen biologinen äiti kaikkien äitipuolen kasvatuskeinojen yli.
Jyrätty äitipuoli täällä hei. Minulla tuli ns. muki täyteen lapsen biologisen äidin sääntöviidakkoa, joten pudotin hanskat ja annan olla. Kun lapsi on meillä, olkoot miten lystää. Eipä tarvitse enää lähetellä haukkumaviestejä, kun en tee mitään enkä sano mitään, mikä voitaisiin katsoa provokaatioksi heitä kohtaan. En aio myöskään ostaa enää lahjoja, mutta lähinnä siitä syystä, että lapsella on jo kaksi huonetta täpötäynnä tavaraa. Lapsi laskee mustasukkaisesti huomattavasti nuoremman sisarpuolensa lahjamääriä, ja vaikka saisi itse 200 euron lahjan ja pienempi kolme kympin lahjaa, niin "toi sai enemmän" – ja äitinsä keksii aina jotain vikaa lahjoista kuitenkin.
Joten olkoot, molemmat. Jos mä en tee kuin väärin, niin mahdollisimman vähän tekemällä en tee ehkä niin paljon virheitä.
Juuri näin. Eikä tämä koske ainoastaan jyrättyjä äitipuolia, vaan yhtälailla myös mummoja. Teki niin tai näin, armeija kun on vastassa, parhaimmillaan lapsella on neljä viisi vanhempaa ja kaikki taistelevat vallasta, kuka sanoo viimeisen sanan.
Eikä ole mitään lapsivihaa, vaan aikuiset eivät vain ole kykeneviä hoitamaan ihmissuhteita. Ja erityisesti moni miniä ja äiti käyttää lasta vallan välineenä.
Mulla on kaksi miniää,,toinen on kommentin kaltainen äiti, joka kuluttaa kohtuuttomasti voimavaroja, kun kukaan muu ei osaa hoitaa tai seurustella lapsen kanssa ja luentoja on luentojen perään, kuinka mummolassa on noudatettava samoja sääntöjä kuin kotona ja mitä ruokaa saa syödä. Stressaan ja kärsin unettomuudesta kun he tulevat kylään ja pelkään tapaamisisia.
Onneksi toinen miniäni on toinen ääripää ja ilolla odotan heidän vierailujaan.
Aikoinaan omassa mummolassani ja samoin myöhemmin lasteni mummolassa oli itsestäänselvää, että mummolassa on mummolan säännöt ja kotona on kodin säännöt. Jos tämä ei lasten vanhemmille kelvannut, sai ihan vapaasti hoidattaa lapsensa jossain muualla kuin mummolassa. Sekä minulla että lapsillani on ollut erittäin läheiset välit isovanhempiin ja rakkaita ja kauniita muistoja mummoloista. Rentoja ja mukavia paikkoja, joissa ei turhista niuhotettu.
Omille lapsilleni sanoin jo ennenkuin heillä oli edes seurustelukumppaneita, että jos minusta joskus tulee mummi, myös meillä pätee sama juttu. Mummolassa mummolan säännöt, kotona kodin säännöt, ja jos ei kelpaa, lapset voi hoidattaa muuallakin kuin mummolassa. He ovat siis tienneet asian jo ennenkuin heidän elämässään oli ketään, kenen kanssa perhettä edes voisi perustaa. Tämä periaatteeni ei siis ole henkilöitynyt miniöihin tai vävyihin, joten se ei ole henkilökohtainen loukkaus lasteni puolisoita kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Koska ihmiset on loppupeleissä eläimiä. On luonnollista ettei pidä uuden kumppaninsa tai lapsensa uuden kumppanin edellisen suhteen lapsista. Jotkut meistä on vaan lähempänä vielä sitä haaraa evoluutiossa missä toisen miehen lapset hoidettiin pois alta.
Itse pidän vain lapsista jotka on joko omia tai verisukua. En pidä edes kaverien lapsista ja en täysin itsellään tajua miksi nousee vihantunteet pintaan kun toisten lapset räpeltää ympärillä. Tiedostan että en siedä heitä ja osaan siksi olla asiallinen mutta aika "järjetön" tunne se on vaikkakin luonnollinen.
Ihmiset ovat erilaisia. Jotkut eivät pidä lapsista lainkaan, jotkut pitävät vain omista lapsistaan, jotkut omien lisäksi läheistensä lapsista ja jotkut pitävät aivan kaikista lapsista. Lapsista pitämisen vastakohta ei ole lasten vihaaminen vaan välinpitämätön tai neutraali suhtautuminen lapsiin. Lasten vihaaminen on aivan eri asia. Minä suhtaudun neutraalisti kaikkiin muihin lapsiin paitsi omiini ja verisukua oleviin lapsiin. Osa muista lapsista on ihan kivoja lapsia, osa ei ole. Suurin osa lasteni kavereista on ihan kivoja, mutta en mä koe mitään tarvetta kiintyä heihin, vaikka he ovat varsin usein ja joskus pitkiäkin aikoja meillä. Todennäköisesti suhtautuisin puolison lapsiin samalla tavalla kuin lasteni kavereihin. Puolison lapset kun kuitenkin olisivat elämässäni vain niin kauan kuin puolisokin.
Niin no, meidän isovanhempia jos miettii, kyllä he nimenomaan vihaavat tai inhoavat ajatusta mieheni lapsista. Toisaalta pitävät kovasti omista lapsistani ja näiden kavereista. Minusta se on outoa, kokeeko joku hyvin primitiivinen vaisto miehen lasten olevan tunkeilijoita vai mikä tämä ilmiö on? Kyse ei ole mistään hirviöistä tai huonosta kasvatuksesta, päin vastoin, käyttäytyvät aina paremmin kuin omani.
Ettei vain taustalla ole, ettei sun miehelläkään ole läheisiä ja lämpimiä välejä vanhempiisi?
Lapsihan ottaa mallin vanhemmiltaan, niin hyvässä kuin pahassa ja käyttäytyy sen mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Koska ihmiset on loppupeleissä eläimiä. On luonnollista ettei pidä uuden kumppaninsa tai lapsensa uuden kumppanin edellisen suhteen lapsista. Jotkut meistä on vaan lähempänä vielä sitä haaraa evoluutiossa missä toisen miehen lapset hoidettiin pois alta.
Itse pidän vain lapsista jotka on joko omia tai verisukua. En pidä edes kaverien lapsista ja en täysin itsellään tajua miksi nousee vihantunteet pintaan kun toisten lapset räpeltää ympärillä. Tiedostan että en siedä heitä ja osaan siksi olla asiallinen mutta aika "järjetön" tunne se on vaikkakin luonnollinen.
Ihmiset ovat erilaisia. Jotkut eivät pidä lapsista lainkaan, jotkut pitävät vain omista lapsistaan, jotkut omien lisäksi läheistensä lapsista ja jotkut pitävät aivan kaikista lapsista. Lapsista pitämisen vastakohta ei ole lasten vihaaminen vaan välinpitämätön tai neutraali suhtautuminen lapsiin. Lasten vihaaminen on aivan eri asia. Minä suhtaudun neutraalisti kaikkiin muihin lapsiin paitsi omiini ja verisukua oleviin lapsiin. Osa muista lapsista on ihan kivoja lapsia, osa ei ole. Suurin osa lasteni kavereista on ihan kivoja, mutta en mä koe mitään tarvetta kiintyä heihin, vaikka he ovat varsin usein ja joskus pitkiäkin aikoja meillä. Todennäköisesti suhtautuisin puolison lapsiin samalla tavalla kuin lasteni kavereihin. Puolison lapset kun kuitenkin olisivat elämässäni vain niin kauan kuin puolisokin.
Niin no, meidän isovanhempia jos miettii, kyllä he nimenomaan vihaavat tai inhoavat ajatusta mieheni lapsista. Toisaalta pitävät kovasti omista lapsistani ja näiden kavereista. Minusta se on outoa, kokeeko joku hyvin primitiivinen vaisto miehen lasten olevan tunkeilijoita vai mikä tämä ilmiö on? Kyse ei ole mistään hirviöistä tai huonosta kasvatuksesta, päin vastoin, käyttäytyvät aina paremmin kuin omani.
Ettei vain taustalla ole, ettei sun miehelläkään ole läheisiä ja lämpimiä välejä vanhempiisi?
Lapsihan ottaa mallin vanhemmiltaan, niin hyvässä kuin pahassa ja käyttäytyy sen mukaisesti.
Vanhempani eivät koskaan ole yrittäneet erityisesti mieheeni tutustua kunnolla. Heille ajatus lapsellisesta miehestä oli niin kova paikka. Mieheni on yrittänyt olla peruskohtelias, mutta saa lähinnä osakseen asennetta, että häntä siedetään pakon edessä. Ja olemme kuitenkin jo 10 vuotta olleet naimisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Koska ihmiset on loppupeleissä eläimiä. On luonnollista ettei pidä uuden kumppaninsa tai lapsensa uuden kumppanin edellisen suhteen lapsista. Jotkut meistä on vaan lähempänä vielä sitä haaraa evoluutiossa missä toisen miehen lapset hoidettiin pois alta.
Itse pidän vain lapsista jotka on joko omia tai verisukua. En pidä edes kaverien lapsista ja en täysin itsellään tajua miksi nousee vihantunteet pintaan kun toisten lapset räpeltää ympärillä. Tiedostan että en siedä heitä ja osaan siksi olla asiallinen mutta aika "järjetön" tunne se on vaikkakin luonnollinen.
Ihmiset ovat erilaisia. Jotkut eivät pidä lapsista lainkaan, jotkut pitävät vain omista lapsistaan, jotkut omien lisäksi läheistensä lapsista ja jotkut pitävät aivan kaikista lapsista. Lapsista pitämisen vastakohta ei ole lasten vihaaminen vaan välinpitämätön tai neutraali suhtautuminen lapsiin. Lasten vihaaminen on aivan eri asia. Minä suhtaudun neutraalisti kaikkiin muihin lapsiin paitsi omiini ja verisukua oleviin lapsiin. Osa muista lapsista on ihan kivoja lapsia, osa ei ole. Suurin osa lasteni kavereista on ihan kivoja, mutta en mä koe mitään tarvetta kiintyä heihin, vaikka he ovat varsin usein ja joskus pitkiäkin aikoja meillä. Todennäköisesti suhtautuisin puolison lapsiin samalla tavalla kuin lasteni kavereihin. Puolison lapset kun kuitenkin olisivat elämässäni vain niin kauan kuin puolisokin.
Niin no, meidän isovanhempia jos miettii, kyllä he nimenomaan vihaavat tai inhoavat ajatusta mieheni lapsista. Toisaalta pitävät kovasti omista lapsistani ja näiden kavereista. Minusta se on outoa, kokeeko joku hyvin primitiivinen vaisto miehen lasten olevan tunkeilijoita vai mikä tämä ilmiö on? Kyse ei ole mistään hirviöistä tai huonosta kasvatuksesta, päin vastoin, käyttäytyvät aina paremmin kuin omani.
Ettei vain taustalla ole, ettei sun miehelläkään ole läheisiä ja lämpimiä välejä vanhempiisi?
Lapsihan ottaa mallin vanhemmiltaan, niin hyvässä kuin pahassa ja käyttäytyy sen mukaisesti.Vanhempani eivät koskaan ole yrittäneet erityisesti mieheeni tutustua kunnolla. Heille ajatus lapsellisesta miehestä oli niin kova paikka. Mieheni on yrittänyt olla peruskohtelias, mutta saa lähinnä osakseen asennetta, että häntä siedetään pakon edessä. Ja olemme kuitenkin jo 10 vuotta olleet naimisissa.
Eli sun miehen lapset ovat sitten varmaan aika isojakin jo?
Minun poikani solmi eronsa jälkeen avoliiton nykyisen miniän kanssa. Miniällä on kaksi teinityttöä, melko samanikäisiä kuin poikani teinit. Mutta vaikea näille miniän lapsille on mummoksi ryhtyä. Heitä ensinnäkin näkee tosi harvoin, koska ovat joka toinen viikonloppu isällään, lisäksi heillä on omia menoja kuten nyt tuonikäisillä on. Tutustuminen on hidasta ja yhteinen kosketuspinta on vähäinen. En heitä inhoa enkä vihaa, mutta en myöskään juuri tunne. Hyvin erilainen on tunneside näihin pojan lapsiin kuin miniän lapsiin. Onneksi miniän lapsilla on kahdet hyvät ja osallistuvat isovanhemmat olemassa, joten me pyrimme keskittymään vaan olemaan hyvät isovanhemmat näille pojan lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Koska ihmiset on loppupeleissä eläimiä. On luonnollista ettei pidä uuden kumppaninsa tai lapsensa uuden kumppanin edellisen suhteen lapsista. Jotkut meistä on vaan lähempänä vielä sitä haaraa evoluutiossa missä toisen miehen lapset hoidettiin pois alta.
Itse pidän vain lapsista jotka on joko omia tai verisukua. En pidä edes kaverien lapsista ja en täysin itsellään tajua miksi nousee vihantunteet pintaan kun toisten lapset räpeltää ympärillä. Tiedostan että en siedä heitä ja osaan siksi olla asiallinen mutta aika "järjetön" tunne se on vaikkakin luonnollinen.
Ihmiset ovat erilaisia. Jotkut eivät pidä lapsista lainkaan, jotkut pitävät vain omista lapsistaan, jotkut omien lisäksi läheistensä lapsista ja jotkut pitävät aivan kaikista lapsista. Lapsista pitämisen vastakohta ei ole lasten vihaaminen vaan välinpitämätön tai neutraali suhtautuminen lapsiin. Lasten vihaaminen on aivan eri asia. Minä suhtaudun neutraalisti kaikkiin muihin lapsiin paitsi omiini ja verisukua oleviin lapsiin. Osa muista lapsista on ihan kivoja lapsia, osa ei ole. Suurin osa lasteni kavereista on ihan kivoja, mutta en mä koe mitään tarvetta kiintyä heihin, vaikka he ovat varsin usein ja joskus pitkiäkin aikoja meillä. Todennäköisesti suhtautuisin puolison lapsiin samalla tavalla kuin lasteni kavereihin. Puolison lapset kun kuitenkin olisivat elämässäni vain niin kauan kuin puolisokin.
Niin no, meidän isovanhempia jos miettii, kyllä he nimenomaan vihaavat tai inhoavat ajatusta mieheni lapsista. Toisaalta pitävät kovasti omista lapsistani ja näiden kavereista. Minusta se on outoa, kokeeko joku hyvin primitiivinen vaisto miehen lasten olevan tunkeilijoita vai mikä tämä ilmiö on? Kyse ei ole mistään hirviöistä tai huonosta kasvatuksesta, päin vastoin, käyttäytyvät aina paremmin kuin omani.
Ettei vain taustalla ole, ettei sun miehelläkään ole läheisiä ja lämpimiä välejä vanhempiisi?
Lapsihan ottaa mallin vanhemmiltaan, niin hyvässä kuin pahassa ja käyttäytyy sen mukaisesti.Vanhempani eivät koskaan ole yrittäneet erityisesti mieheeni tutustua kunnolla. Heille ajatus lapsellisesta miehestä oli niin kova paikka. Mieheni on yrittänyt olla peruskohtelias, mutta saa lähinnä osakseen asennetta, että häntä siedetään pakon edessä. Ja olemme kuitenkin jo 10 vuotta olleet naimisissa.
Eli sun miehen lapset ovat sitten varmaan aika isojakin jo?
Minun poikani solmi eronsa jälkeen avoliiton nykyisen miniän kanssa. Miniällä on kaksi teinityttöä, melko samanikäisiä kuin poikani teinit. Mutta vaikea näille miniän lapsille on mummoksi ryhtyä. Heitä ensinnäkin näkee tosi harvoin, koska ovat joka toinen viikonloppu isällään, lisäksi heillä on omia menoja kuten nyt tuonikäisillä on. Tutustuminen on hidasta ja yhteinen kosketuspinta on vähäinen. En heitä inhoa enkä vihaa, mutta en myöskään juuri tunne. Hyvin erilainen on tunneside näihin pojan lapsiin kuin miniän lapsiin. Onneksi miniän lapsilla on kahdet hyvät ja osallistuvat isovanhemmat olemassa, joten me pyrimme keskittymään vaan olemaan hyvät isovanhemmat näille pojan lapsille.
No ovat he nykyään isoja, mutta kun muutimme yhteen, olivat 2 ja 3. Kyllä tässä on ollut aikaa sidettä luoda.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Koska ihmiset on loppupeleissä eläimiä. On luonnollista ettei pidä uuden kumppaninsa tai lapsensa uuden kumppanin edellisen suhteen lapsista. Jotkut meistä on vaan lähempänä vielä sitä haaraa evoluutiossa missä toisen miehen lapset hoidettiin pois alta.
Itse pidän vain lapsista jotka on joko omia tai verisukua. En pidä edes kaverien lapsista ja en täysin itsellään tajua miksi nousee vihantunteet pintaan kun toisten lapset räpeltää ympärillä. Tiedostan että en siedä heitä ja osaan siksi olla asiallinen mutta aika "järjetön" tunne se on vaikkakin luonnollinen.
Ihmiset ovat erilaisia. Jotkut eivät pidä lapsista lainkaan, jotkut pitävät vain omista lapsistaan, jotkut omien lisäksi läheistensä lapsista ja jotkut pitävät aivan kaikista lapsista. Lapsista pitämisen vastakohta ei ole lasten vihaaminen vaan välinpitämätön tai neutraali suhtautuminen lapsiin. Lasten vihaaminen on aivan eri asia. Minä suhtaudun neutraalisti kaikkiin muihin lapsiin paitsi omiini ja verisukua oleviin lapsiin. Osa muista lapsista on ihan kivoja lapsia, osa ei ole. Suurin osa lasteni kavereista on ihan kivoja, mutta en mä koe mitään tarvetta kiintyä heihin, vaikka he ovat varsin usein ja joskus pitkiäkin aikoja meillä. Todennäköisesti suhtautuisin puolison lapsiin samalla tavalla kuin lasteni kavereihin. Puolison lapset kun kuitenkin olisivat elämässäni vain niin kauan kuin puolisokin.
Niin no, meidän isovanhempia jos miettii, kyllä he nimenomaan vihaavat tai inhoavat ajatusta mieheni lapsista. Toisaalta pitävät kovasti omista lapsistani ja näiden kavereista. Minusta se on outoa, kokeeko joku hyvin primitiivinen vaisto miehen lasten olevan tunkeilijoita vai mikä tämä ilmiö on? Kyse ei ole mistään hirviöistä tai huonosta kasvatuksesta, päin vastoin, käyttäytyvät aina paremmin kuin omani.
Ettei vain taustalla ole, ettei sun miehelläkään ole läheisiä ja lämpimiä välejä vanhempiisi?
Lapsihan ottaa mallin vanhemmiltaan, niin hyvässä kuin pahassa ja käyttäytyy sen mukaisesti.Vanhempani eivät koskaan ole yrittäneet erityisesti mieheeni tutustua kunnolla. Heille ajatus lapsellisesta miehestä oli niin kova paikka. Mieheni on yrittänyt olla peruskohtelias, mutta saa lähinnä osakseen asennetta, että häntä siedetään pakon edessä. Ja olemme kuitenkin jo 10 vuotta olleet naimisissa.
Eli sun miehen lapset ovat sitten varmaan aika isojakin jo?
Minun poikani solmi eronsa jälkeen avoliiton nykyisen miniän kanssa. Miniällä on kaksi teinityttöä, melko samanikäisiä kuin poikani teinit. Mutta vaikea näille miniän lapsille on mummoksi ryhtyä. Heitä ensinnäkin näkee tosi harvoin, koska ovat joka toinen viikonloppu isällään, lisäksi heillä on omia menoja kuten nyt tuonikäisillä on. Tutustuminen on hidasta ja yhteinen kosketuspinta on vähäinen. En heitä inhoa enkä vihaa, mutta en myöskään juuri tunne. Hyvin erilainen on tunneside näihin pojan lapsiin kuin miniän lapsiin. Onneksi miniän lapsilla on kahdet hyvät ja osallistuvat isovanhemmat olemassa, joten me pyrimme keskittymään vaan olemaan hyvät isovanhemmat näille pojan lapsille.
No ovat he nykyään isoja, mutta kun muutimme yhteen, olivat 2 ja 3. Kyllä tässä on ollut aikaa sidettä luoda.
Tuo on kyllä outoa ja typerää, ettei pieniinkään lapsiin yritä tunnesidettä luoda, jos suht tiiviisti yhteyksissä ollaan. Sen ymmärrän, että sukuun tipahtava teini voi tuntua vieraalta.
Heh, exäni äiti (ex on kuollut) haluaa usein tavata lapsenlapsiaan. Sen lisäksi monesti pyytää mukaan minun ja uuden mieheni lapsen ja lisäksi vielä mieheni pojan. Eli kahden biolapsenlapsen lisäksi vie mielellään kahta täysin häneen liittymätöntä lasta kivoihin paikkoihin, pienille matkoille, ostaa heille lahjoja jne. Ei edes ole rikas. Mutta hän onkin pyhimys ja ainutlaatuinen. Kiitos Anneli <3
Ja miehen poika menee vielä nyt yläasteikäisenäkin välillä hänen luokseen koulun jälkeen välipalalle ja juttelemaan. Molemmat nauttivat. Varmasti käy aikanaan vanhainkodissa tms myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakaan ei ole kokemusta asiasta, mutta voisin kuvitella tuohon vaikuttavan aivan merkittävästi, miten paljon äitipuolelle annetaan valtaa päättää lapsipuoltaan koskevista asioista. Ihan alkaen äitipuolen käyttämistä kasvatustavoista. Saako äitipuoli päättää, mitä lapsi saa tehdä ja mitä ei ja saako hän päättää, millaisia rangaistuksia lapselle asetetaan. Saako äitipuoli ottaa lapsipuoleltaan kännykän pois, laittaa kotiarestiin tms. Vai jyrääkö lapsen biologinen äiti kaikkien äitipuolen kasvatuskeinojen yli.
Jyrätty äitipuoli täällä hei. Minulla tuli ns. muki täyteen lapsen biologisen äidin sääntöviidakkoa, joten pudotin hanskat ja annan olla. Kun lapsi on meillä, olkoot miten lystää. Eipä tarvitse enää lähetellä haukkumaviestejä, kun en tee mitään enkä sano mitään, mikä voitaisiin katsoa provokaatioksi heitä kohtaan. En aio myöskään ostaa enää lahjoja, mutta lähinnä siitä syystä, että lapsella on jo kaksi huonetta täpötäynnä tavaraa. Lapsi laskee mustasukkaisesti huomattavasti nuoremman sisarpuolensa lahjamääriä, ja vaikka saisi itse 200 euron lahjan ja pienempi kolme kympin lahjaa, niin "toi sai enemmän" – ja äitinsä keksii aina jotain vikaa lahjoista kuitenkin.
Joten olkoot, molemmat. Jos mä en tee kuin väärin, niin mahdollisimman vähän tekemällä en tee ehkä niin paljon virheitä.
Juuri näin. Eikä tämä koske ainoastaan jyrättyjä äitipuolia, vaan yhtälailla myös mummoja. Teki niin tai näin, armeija kun on vastassa, parhaimmillaan lapsella on neljä viisi vanhempaa ja kaikki taistelevat vallasta, kuka sanoo viimeisen sanan.
Eikä ole mitään lapsivihaa, vaan aikuiset eivät vain ole kykeneviä hoitamaan ihmissuhteita. Ja erityisesti moni miniä ja äiti käyttää lasta vallan välineenä.
Mulla on kaksi miniää,,toinen on kommentin kaltainen äiti, joka kuluttaa kohtuuttomasti voimavaroja, kun kukaan muu ei osaa hoitaa tai seurustella lapsen kanssa ja luentoja on luentojen perään, kuinka mummolassa on noudatettava samoja sääntöjä kuin kotona ja mitä ruokaa saa syödä. Stressaan ja kärsin unettomuudesta kun he tulevat kylään ja pelkään tapaamisisia.
Onneksi toinen miniäni on toinen ääripää ja ilolla odotan heidän vierailujaan.
Aikoinaan omassa mummolassani ja samoin myöhemmin lasteni mummolassa oli itsestäänselvää, että mummolassa on mummolan säännöt ja kotona on kodin säännöt. Jos tämä ei lasten vanhemmille kelvannut, sai ihan vapaasti hoidattaa lapsensa jossain muualla kuin mummolassa. Sekä minulla että lapsillani on ollut erittäin läheiset välit isovanhempiin ja rakkaita ja kauniita muistoja mummoloista. Rentoja ja mukavia paikkoja, joissa ei turhista niuhotettu.
Omille lapsilleni sanoin jo ennenkuin heillä oli edes seurustelukumppaneita, että jos minusta joskus tulee mummi, myös meillä pätee sama juttu. Mummolassa mummolan säännöt, kotona kodin säännöt, ja jos ei kelpaa, lapset voi hoidattaa muuallakin kuin mummolassa. He ovat siis tienneet asian jo ennenkuin heidän elämässään oli ketään, kenen kanssa perhettä edes voisi perustaa. Tämä periaatteeni ei siis ole henkilöitynyt miniöihin tai vävyihin, joten se ei ole henkilökohtainen loukkaus lasteni puolisoita kohtaan.
Mun mielestä mummonkin pitää kunnioittaa, jos vanhemmilla on jotain kasvatusperiaatteita eikä vaan todeta, että mummolassa mummolan säännöt. Toki kohtuus kaikessa, mutta vanhempien isoja linjoja on kyllä mummojenkin syytä noudattaa, jos lasten kanssa haluavat olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakaan ei ole kokemusta asiasta, mutta voisin kuvitella tuohon vaikuttavan aivan merkittävästi, miten paljon äitipuolelle annetaan valtaa päättää lapsipuoltaan koskevista asioista. Ihan alkaen äitipuolen käyttämistä kasvatustavoista. Saako äitipuoli päättää, mitä lapsi saa tehdä ja mitä ei ja saako hän päättää, millaisia rangaistuksia lapselle asetetaan. Saako äitipuoli ottaa lapsipuoleltaan kännykän pois, laittaa kotiarestiin tms. Vai jyrääkö lapsen biologinen äiti kaikkien äitipuolen kasvatuskeinojen yli.
Jyrätty äitipuoli täällä hei. Minulla tuli ns. muki täyteen lapsen biologisen äidin sääntöviidakkoa, joten pudotin hanskat ja annan olla. Kun lapsi on meillä, olkoot miten lystää. Eipä tarvitse enää lähetellä haukkumaviestejä, kun en tee mitään enkä sano mitään, mikä voitaisiin katsoa provokaatioksi heitä kohtaan. En aio myöskään ostaa enää lahjoja, mutta lähinnä siitä syystä, että lapsella on jo kaksi huonetta täpötäynnä tavaraa. Lapsi laskee mustasukkaisesti huomattavasti nuoremman sisarpuolensa lahjamääriä, ja vaikka saisi itse 200 euron lahjan ja pienempi kolme kympin lahjaa, niin "toi sai enemmän" – ja äitinsä keksii aina jotain vikaa lahjoista kuitenkin.
Joten olkoot, molemmat. Jos mä en tee kuin väärin, niin mahdollisimman vähän tekemällä en tee ehkä niin paljon virheitä.
Juuri näin. Eikä tämä koske ainoastaan jyrättyjä äitipuolia, vaan yhtälailla myös mummoja. Teki niin tai näin, armeija kun on vastassa, parhaimmillaan lapsella on neljä viisi vanhempaa ja kaikki taistelevat vallasta, kuka sanoo viimeisen sanan.
Eikä ole mitään lapsivihaa, vaan aikuiset eivät vain ole kykeneviä hoitamaan ihmissuhteita. Ja erityisesti moni miniä ja äiti käyttää lasta vallan välineenä.
Mulla on kaksi miniää,,toinen on kommentin kaltainen äiti, joka kuluttaa kohtuuttomasti voimavaroja, kun kukaan muu ei osaa hoitaa tai seurustella lapsen kanssa ja luentoja on luentojen perään, kuinka mummolassa on noudatettava samoja sääntöjä kuin kotona ja mitä ruokaa saa syödä. Stressaan ja kärsin unettomuudesta kun he tulevat kylään ja pelkään tapaamisisia.
Onneksi toinen miniäni on toinen ääripää ja ilolla odotan heidän vierailujaan.
Aikoinaan omassa mummolassani ja samoin myöhemmin lasteni mummolassa oli itsestäänselvää, että mummolassa on mummolan säännöt ja kotona on kodin säännöt. Jos tämä ei lasten vanhemmille kelvannut, sai ihan vapaasti hoidattaa lapsensa jossain muualla kuin mummolassa. Sekä minulla että lapsillani on ollut erittäin läheiset välit isovanhempiin ja rakkaita ja kauniita muistoja mummoloista. Rentoja ja mukavia paikkoja, joissa ei turhista niuhotettu.
Omille lapsilleni sanoin jo ennenkuin heillä oli edes seurustelukumppaneita, että jos minusta joskus tulee mummi, myös meillä pätee sama juttu. Mummolassa mummolan säännöt, kotona kodin säännöt, ja jos ei kelpaa, lapset voi hoidattaa muuallakin kuin mummolassa. He ovat siis tienneet asian jo ennenkuin heidän elämässään oli ketään, kenen kanssa perhettä edes voisi perustaa. Tämä periaatteeni ei siis ole henkilöitynyt miniöihin tai vävyihin, joten se ei ole henkilökohtainen loukkaus lasteni puolisoita kohtaan.
Mun mielestä mummonkin pitää kunnioittaa, jos vanhemmilla on jotain kasvatusperiaatteita eikä vaan todeta, että mummolassa mummolan säännöt. Toki kohtuus kaikessa, mutta vanhempien isoja linjoja on kyllä mummojenkin syytä noudattaa, jos lasten kanssa haluavat olla.
Yleensä vanhemmat kaipaavat enemmän mummien hoitoapua kun mummit kaipaa hoitovastuuta. Siksi minulla on sama sääntö että mummolassa mummolan tapaan. Toki jos allergioita jne on niin ne otetaan huomioon mutta en muuta. Ihan sama onko lapsi esim muka vegaani tai ei saa antaa viikolla herkkuja. Lapsi saa lihaa ja herkkuja meillä jos minä katson sen tarpeelliseksi. Onneksi omat lapset tämän tajuaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakaan ei ole kokemusta asiasta, mutta voisin kuvitella tuohon vaikuttavan aivan merkittävästi, miten paljon äitipuolelle annetaan valtaa päättää lapsipuoltaan koskevista asioista. Ihan alkaen äitipuolen käyttämistä kasvatustavoista. Saako äitipuoli päättää, mitä lapsi saa tehdä ja mitä ei ja saako hän päättää, millaisia rangaistuksia lapselle asetetaan. Saako äitipuoli ottaa lapsipuoleltaan kännykän pois, laittaa kotiarestiin tms. Vai jyrääkö lapsen biologinen äiti kaikkien äitipuolen kasvatuskeinojen yli.
Jyrätty äitipuoli täällä hei. Minulla tuli ns. muki täyteen lapsen biologisen äidin sääntöviidakkoa, joten pudotin hanskat ja annan olla. Kun lapsi on meillä, olkoot miten lystää. Eipä tarvitse enää lähetellä haukkumaviestejä, kun en tee mitään enkä sano mitään, mikä voitaisiin katsoa provokaatioksi heitä kohtaan. En aio myöskään ostaa enää lahjoja, mutta lähinnä siitä syystä, että lapsella on jo kaksi huonetta täpötäynnä tavaraa. Lapsi laskee mustasukkaisesti huomattavasti nuoremman sisarpuolensa lahjamääriä, ja vaikka saisi itse 200 euron lahjan ja pienempi kolme kympin lahjaa, niin "toi sai enemmän" – ja äitinsä keksii aina jotain vikaa lahjoista kuitenkin.
Joten olkoot, molemmat. Jos mä en tee kuin väärin, niin mahdollisimman vähän tekemällä en tee ehkä niin paljon virheitä.
Juuri näin. Eikä tämä koske ainoastaan jyrättyjä äitipuolia, vaan yhtälailla myös mummoja. Teki niin tai näin, armeija kun on vastassa, parhaimmillaan lapsella on neljä viisi vanhempaa ja kaikki taistelevat vallasta, kuka sanoo viimeisen sanan.
Eikä ole mitään lapsivihaa, vaan aikuiset eivät vain ole kykeneviä hoitamaan ihmissuhteita. Ja erityisesti moni miniä ja äiti käyttää lasta vallan välineenä.
Mulla on kaksi miniää,,toinen on kommentin kaltainen äiti, joka kuluttaa kohtuuttomasti voimavaroja, kun kukaan muu ei osaa hoitaa tai seurustella lapsen kanssa ja luentoja on luentojen perään, kuinka mummolassa on noudatettava samoja sääntöjä kuin kotona ja mitä ruokaa saa syödä. Stressaan ja kärsin unettomuudesta kun he tulevat kylään ja pelkään tapaamisisia.
Onneksi toinen miniäni on toinen ääripää ja ilolla odotan heidän vierailujaan.
Aikoinaan omassa mummolassani ja samoin myöhemmin lasteni mummolassa oli itsestäänselvää, että mummolassa on mummolan säännöt ja kotona on kodin säännöt. Jos tämä ei lasten vanhemmille kelvannut, sai ihan vapaasti hoidattaa lapsensa jossain muualla kuin mummolassa. Sekä minulla että lapsillani on ollut erittäin läheiset välit isovanhempiin ja rakkaita ja kauniita muistoja mummoloista. Rentoja ja mukavia paikkoja, joissa ei turhista niuhotettu.
Omille lapsilleni sanoin jo ennenkuin heillä oli edes seurustelukumppaneita, että jos minusta joskus tulee mummi, myös meillä pätee sama juttu. Mummolassa mummolan säännöt, kotona kodin säännöt, ja jos ei kelpaa, lapset voi hoidattaa muuallakin kuin mummolassa. He ovat siis tienneet asian jo ennenkuin heidän elämässään oli ketään, kenen kanssa perhettä edes voisi perustaa. Tämä periaatteeni ei siis ole henkilöitynyt miniöihin tai vävyihin, joten se ei ole henkilökohtainen loukkaus lasteni puolisoita kohtaan.
Mun mielestä mummonkin pitää kunnioittaa, jos vanhemmilla on jotain kasvatusperiaatteita eikä vaan todeta, että mummolassa mummolan säännöt. Toki kohtuus kaikessa, mutta vanhempien isoja linjoja on kyllä mummojenkin syytä noudattaa, jos lasten kanssa haluavat olla.
Yleensä vanhemmat kaipaavat enemmän mummien hoitoapua kun mummit kaipaa hoitovastuuta. Siksi minulla on sama sääntö että mummolassa mummolan tapaan. Toki jos allergioita jne on niin ne otetaan huomioon mutta en muuta. Ihan sama onko lapsi esim muka vegaani tai ei saa antaa viikolla herkkuja. Lapsi saa lihaa ja herkkuja meillä jos minä katson sen tarpeelliseksi. Onneksi omat lapset tämän tajuaa.
Hyi, inhottaa tuollainen asenne. Jos lapsella on tapana pitää herkkupäivä tai ei syystä tai toisesta anneta sokeriherkkuja ollenkaan, kyllä sitä pitää mummolassakin kunnioittaa. Onneksi omat vanhemmat tajuaa tämän (ei sillä, omia lapsia saa kyllä kohtuudella hemmotella herkuilla, mutta meillä on muutama muu sääntö, joita oletamme noudatettavan).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakaan ei ole kokemusta asiasta, mutta voisin kuvitella tuohon vaikuttavan aivan merkittävästi, miten paljon äitipuolelle annetaan valtaa päättää lapsipuoltaan koskevista asioista. Ihan alkaen äitipuolen käyttämistä kasvatustavoista. Saako äitipuoli päättää, mitä lapsi saa tehdä ja mitä ei ja saako hän päättää, millaisia rangaistuksia lapselle asetetaan. Saako äitipuoli ottaa lapsipuoleltaan kännykän pois, laittaa kotiarestiin tms. Vai jyrääkö lapsen biologinen äiti kaikkien äitipuolen kasvatuskeinojen yli.
Jyrätty äitipuoli täällä hei. Minulla tuli ns. muki täyteen lapsen biologisen äidin sääntöviidakkoa, joten pudotin hanskat ja annan olla. Kun lapsi on meillä, olkoot miten lystää. Eipä tarvitse enää lähetellä haukkumaviestejä, kun en tee mitään enkä sano mitään, mikä voitaisiin katsoa provokaatioksi heitä kohtaan. En aio myöskään ostaa enää lahjoja, mutta lähinnä siitä syystä, että lapsella on jo kaksi huonetta täpötäynnä tavaraa. Lapsi laskee mustasukkaisesti huomattavasti nuoremman sisarpuolensa lahjamääriä, ja vaikka saisi itse 200 euron lahjan ja pienempi kolme kympin lahjaa, niin "toi sai enemmän" – ja äitinsä keksii aina jotain vikaa lahjoista kuitenkin.
Joten olkoot, molemmat. Jos mä en tee kuin väärin, niin mahdollisimman vähän tekemällä en tee ehkä niin paljon virheitä.
Juuri näin. Eikä tämä koske ainoastaan jyrättyjä äitipuolia, vaan yhtälailla myös mummoja. Teki niin tai näin, armeija kun on vastassa, parhaimmillaan lapsella on neljä viisi vanhempaa ja kaikki taistelevat vallasta, kuka sanoo viimeisen sanan.
Eikä ole mitään lapsivihaa, vaan aikuiset eivät vain ole kykeneviä hoitamaan ihmissuhteita. Ja erityisesti moni miniä ja äiti käyttää lasta vallan välineenä.
Mulla on kaksi miniää,,toinen on kommentin kaltainen äiti, joka kuluttaa kohtuuttomasti voimavaroja, kun kukaan muu ei osaa hoitaa tai seurustella lapsen kanssa ja luentoja on luentojen perään, kuinka mummolassa on noudatettava samoja sääntöjä kuin kotona ja mitä ruokaa saa syödä. Stressaan ja kärsin unettomuudesta kun he tulevat kylään ja pelkään tapaamisisia.
Onneksi toinen miniäni on toinen ääripää ja ilolla odotan heidän vierailujaan.
Aikoinaan omassa mummolassani ja samoin myöhemmin lasteni mummolassa oli itsestäänselvää, että mummolassa on mummolan säännöt ja kotona on kodin säännöt. Jos tämä ei lasten vanhemmille kelvannut, sai ihan vapaasti hoidattaa lapsensa jossain muualla kuin mummolassa. Sekä minulla että lapsillani on ollut erittäin läheiset välit isovanhempiin ja rakkaita ja kauniita muistoja mummoloista. Rentoja ja mukavia paikkoja, joissa ei turhista niuhotettu.
Omille lapsilleni sanoin jo ennenkuin heillä oli edes seurustelukumppaneita, että jos minusta joskus tulee mummi, myös meillä pätee sama juttu. Mummolassa mummolan säännöt, kotona kodin säännöt, ja jos ei kelpaa, lapset voi hoidattaa muuallakin kuin mummolassa. He ovat siis tienneet asian jo ennenkuin heidän elämässään oli ketään, kenen kanssa perhettä edes voisi perustaa. Tämä periaatteeni ei siis ole henkilöitynyt miniöihin tai vävyihin, joten se ei ole henkilökohtainen loukkaus lasteni puolisoita kohtaan.
Mun mielestä mummonkin pitää kunnioittaa, jos vanhemmilla on jotain kasvatusperiaatteita eikä vaan todeta, että mummolassa mummolan säännöt. Toki kohtuus kaikessa, mutta vanhempien isoja linjoja on kyllä mummojenkin syytä noudattaa, jos lasten kanssa haluavat olla.
Yleensä vanhemmat kaipaavat enemmän mummien hoitoapua kun mummit kaipaa hoitovastuuta. Siksi minulla on sama sääntö että mummolassa mummolan tapaan. Toki jos allergioita jne on niin ne otetaan huomioon mutta en muuta. Ihan sama onko lapsi esim muka vegaani tai ei saa antaa viikolla herkkuja. Lapsi saa lihaa ja herkkuja meillä jos minä katson sen tarpeelliseksi. Onneksi omat lapset tämän tajuaa.
Siis mitä juuri luin? Omat lapsemme ovat kasvissyöjiä (ei vegaaneja) ja jos joku heitä hoitava päättäisi syöttää heille lihaa, koska "katsoo parhaaksi", olisi kyllä viimeinen hoitokerta. Aivan järkyttävää sooloilua.
Lapset saavat kyllä itse päättää kasvissyönnistään hieman vanhempina, toistaiseksi mennään vanhempien periaatteilla, koska ovat niin pieniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakaan ei ole kokemusta asiasta, mutta voisin kuvitella tuohon vaikuttavan aivan merkittävästi, miten paljon äitipuolelle annetaan valtaa päättää lapsipuoltaan koskevista asioista. Ihan alkaen äitipuolen käyttämistä kasvatustavoista. Saako äitipuoli päättää, mitä lapsi saa tehdä ja mitä ei ja saako hän päättää, millaisia rangaistuksia lapselle asetetaan. Saako äitipuoli ottaa lapsipuoleltaan kännykän pois, laittaa kotiarestiin tms. Vai jyrääkö lapsen biologinen äiti kaikkien äitipuolen kasvatuskeinojen yli.
Jyrätty äitipuoli täällä hei. Minulla tuli ns. muki täyteen lapsen biologisen äidin sääntöviidakkoa, joten pudotin hanskat ja annan olla. Kun lapsi on meillä, olkoot miten lystää. Eipä tarvitse enää lähetellä haukkumaviestejä, kun en tee mitään enkä sano mitään, mikä voitaisiin katsoa provokaatioksi heitä kohtaan. En aio myöskään ostaa enää lahjoja, mutta lähinnä siitä syystä, että lapsella on jo kaksi huonetta täpötäynnä tavaraa. Lapsi laskee mustasukkaisesti huomattavasti nuoremman sisarpuolensa lahjamääriä, ja vaikka saisi itse 200 euron lahjan ja pienempi kolme kympin lahjaa, niin "toi sai enemmän" – ja äitinsä keksii aina jotain vikaa lahjoista kuitenkin.
Joten olkoot, molemmat. Jos mä en tee kuin väärin, niin mahdollisimman vähän tekemällä en tee ehkä niin paljon virheitä.
Juuri näin. Eikä tämä koske ainoastaan jyrättyjä äitipuolia, vaan yhtälailla myös mummoja. Teki niin tai näin, armeija kun on vastassa, parhaimmillaan lapsella on neljä viisi vanhempaa ja kaikki taistelevat vallasta, kuka sanoo viimeisen sanan.
Eikä ole mitään lapsivihaa, vaan aikuiset eivät vain ole kykeneviä hoitamaan ihmissuhteita. Ja erityisesti moni miniä ja äiti käyttää lasta vallan välineenä.
Mulla on kaksi miniää,,toinen on kommentin kaltainen äiti, joka kuluttaa kohtuuttomasti voimavaroja, kun kukaan muu ei osaa hoitaa tai seurustella lapsen kanssa ja luentoja on luentojen perään, kuinka mummolassa on noudatettava samoja sääntöjä kuin kotona ja mitä ruokaa saa syödä. Stressaan ja kärsin unettomuudesta kun he tulevat kylään ja pelkään tapaamisisia.
Onneksi toinen miniäni on toinen ääripää ja ilolla odotan heidän vierailujaan.
Aikoinaan omassa mummolassani ja samoin myöhemmin lasteni mummolassa oli itsestäänselvää, että mummolassa on mummolan säännöt ja kotona on kodin säännöt. Jos tämä ei lasten vanhemmille kelvannut, sai ihan vapaasti hoidattaa lapsensa jossain muualla kuin mummolassa. Sekä minulla että lapsillani on ollut erittäin läheiset välit isovanhempiin ja rakkaita ja kauniita muistoja mummoloista. Rentoja ja mukavia paikkoja, joissa ei turhista niuhotettu.
Omille lapsilleni sanoin jo ennenkuin heillä oli edes seurustelukumppaneita, että jos minusta joskus tulee mummi, myös meillä pätee sama juttu. Mummolassa mummolan säännöt, kotona kodin säännöt, ja jos ei kelpaa, lapset voi hoidattaa muuallakin kuin mummolassa. He ovat siis tienneet asian jo ennenkuin heidän elämässään oli ketään, kenen kanssa perhettä edes voisi perustaa. Tämä periaatteeni ei siis ole henkilöitynyt miniöihin tai vävyihin, joten se ei ole henkilökohtainen loukkaus lasteni puolisoita kohtaan.
Mun mielestä mummonkin pitää kunnioittaa, jos vanhemmilla on jotain kasvatusperiaatteita eikä vaan todeta, että mummolassa mummolan säännöt. Toki kohtuus kaikessa, mutta vanhempien isoja linjoja on kyllä mummojenkin syytä noudattaa, jos lasten kanssa haluavat olla.
Mummohan kunnioittaa vanhempien kasvatusperiaatteita juuri siten, ettei lastenlasten ole mikään pakko viettää aikaansa mummolassa, jos vanhemmat katsovat, että mummola on lastensa kasvulle, kehitykselle, terveydelle tms haitallinen paikka. Mummo voi vaikka vierailla lastenlastensa kotona, ei lastenlasten ole mikään pakko tulla mummolaan. Jo kahdessa sukupolvessa tämä meidän tapamme on toiminut oikein hyvin, lapset voivat aikanaan päättää, toimiiko se vielä kolmannessakin sukupolvessa. Ainakin toistaiseksi ovat vielä sitä mieltä, ettei ole mitään syytä, miksi ei toimisi ja miksi eivät haluaisi antaa omille lapsilleen yhtä ihania mummolakokemuksia kuin mitä heillä itsellään oli omassa lapsuudessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakaan ei ole kokemusta asiasta, mutta voisin kuvitella tuohon vaikuttavan aivan merkittävästi, miten paljon äitipuolelle annetaan valtaa päättää lapsipuoltaan koskevista asioista. Ihan alkaen äitipuolen käyttämistä kasvatustavoista. Saako äitipuoli päättää, mitä lapsi saa tehdä ja mitä ei ja saako hän päättää, millaisia rangaistuksia lapselle asetetaan. Saako äitipuoli ottaa lapsipuoleltaan kännykän pois, laittaa kotiarestiin tms. Vai jyrääkö lapsen biologinen äiti kaikkien äitipuolen kasvatuskeinojen yli.
Jyrätty äitipuoli täällä hei. Minulla tuli ns. muki täyteen lapsen biologisen äidin sääntöviidakkoa, joten pudotin hanskat ja annan olla. Kun lapsi on meillä, olkoot miten lystää. Eipä tarvitse enää lähetellä haukkumaviestejä, kun en tee mitään enkä sano mitään, mikä voitaisiin katsoa provokaatioksi heitä kohtaan. En aio myöskään ostaa enää lahjoja, mutta lähinnä siitä syystä, että lapsella on jo kaksi huonetta täpötäynnä tavaraa. Lapsi laskee mustasukkaisesti huomattavasti nuoremman sisarpuolensa lahjamääriä, ja vaikka saisi itse 200 euron lahjan ja pienempi kolme kympin lahjaa, niin "toi sai enemmän" – ja äitinsä keksii aina jotain vikaa lahjoista kuitenkin.
Joten olkoot, molemmat. Jos mä en tee kuin väärin, niin mahdollisimman vähän tekemällä en tee ehkä niin paljon virheitä.
Juuri näin. Eikä tämä koske ainoastaan jyrättyjä äitipuolia, vaan yhtälailla myös mummoja. Teki niin tai näin, armeija kun on vastassa, parhaimmillaan lapsella on neljä viisi vanhempaa ja kaikki taistelevat vallasta, kuka sanoo viimeisen sanan.
Eikä ole mitään lapsivihaa, vaan aikuiset eivät vain ole kykeneviä hoitamaan ihmissuhteita. Ja erityisesti moni miniä ja äiti käyttää lasta vallan välineenä.
Mulla on kaksi miniää,,toinen on kommentin kaltainen äiti, joka kuluttaa kohtuuttomasti voimavaroja, kun kukaan muu ei osaa hoitaa tai seurustella lapsen kanssa ja luentoja on luentojen perään, kuinka mummolassa on noudatettava samoja sääntöjä kuin kotona ja mitä ruokaa saa syödä. Stressaan ja kärsin unettomuudesta kun he tulevat kylään ja pelkään tapaamisisia.
Onneksi toinen miniäni on toinen ääripää ja ilolla odotan heidän vierailujaan.
Aikoinaan omassa mummolassani ja samoin myöhemmin lasteni mummolassa oli itsestäänselvää, että mummolassa on mummolan säännöt ja kotona on kodin säännöt. Jos tämä ei lasten vanhemmille kelvannut, sai ihan vapaasti hoidattaa lapsensa jossain muualla kuin mummolassa. Sekä minulla että lapsillani on ollut erittäin läheiset välit isovanhempiin ja rakkaita ja kauniita muistoja mummoloista. Rentoja ja mukavia paikkoja, joissa ei turhista niuhotettu.
Omille lapsilleni sanoin jo ennenkuin heillä oli edes seurustelukumppaneita, että jos minusta joskus tulee mummi, myös meillä pätee sama juttu. Mummolassa mummolan säännöt, kotona kodin säännöt, ja jos ei kelpaa, lapset voi hoidattaa muuallakin kuin mummolassa. He ovat siis tienneet asian jo ennenkuin heidän elämässään oli ketään, kenen kanssa perhettä edes voisi perustaa. Tämä periaatteeni ei siis ole henkilöitynyt miniöihin tai vävyihin, joten se ei ole henkilökohtainen loukkaus lasteni puolisoita kohtaan.
Mun mielestä mummonkin pitää kunnioittaa, jos vanhemmilla on jotain kasvatusperiaatteita eikä vaan todeta, että mummolassa mummolan säännöt. Toki kohtuus kaikessa, mutta vanhempien isoja linjoja on kyllä mummojenkin syytä noudattaa, jos lasten kanssa haluavat olla.
Yleensä vanhemmat kaipaavat enemmän mummien hoitoapua kun mummit kaipaa hoitovastuuta. Siksi minulla on sama sääntö että mummolassa mummolan tapaan. Toki jos allergioita jne on niin ne otetaan huomioon mutta en muuta. Ihan sama onko lapsi esim muka vegaani tai ei saa antaa viikolla herkkuja. Lapsi saa lihaa ja herkkuja meillä jos minä katson sen tarpeelliseksi. Onneksi omat lapset tämän tajuaa.
Hyi, inhottaa tuollainen asenne. Jos lapsella on tapana pitää herkkupäivä tai ei syystä tai toisesta anneta sokeriherkkuja ollenkaan, kyllä sitä pitää mummolassakin kunnioittaa. Onneksi omat vanhemmat tajuaa tämän (ei sillä, omia lapsia saa kyllä kohtuudella hemmotella herkuilla, mutta meillä on muutama muu sääntö, joita oletamme noudatettavan).
Onneksi isovanhemmat voivat aina olla ottamatta lasta hoitoon. Kun koko perhe kyläilee, ei sille lapselapselle tule annettua mitään väärää,kun vanhempansa tekevät päätökset. Mummolassa on mummolan tavat, joten sinne ei lapsenlapsia viedä hoitoon, jos ei niitä tapoja hyväksy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakaan ei ole kokemusta asiasta, mutta voisin kuvitella tuohon vaikuttavan aivan merkittävästi, miten paljon äitipuolelle annetaan valtaa päättää lapsipuoltaan koskevista asioista. Ihan alkaen äitipuolen käyttämistä kasvatustavoista. Saako äitipuoli päättää, mitä lapsi saa tehdä ja mitä ei ja saako hän päättää, millaisia rangaistuksia lapselle asetetaan. Saako äitipuoli ottaa lapsipuoleltaan kännykän pois, laittaa kotiarestiin tms. Vai jyrääkö lapsen biologinen äiti kaikkien äitipuolen kasvatuskeinojen yli.
Jyrätty äitipuoli täällä hei. Minulla tuli ns. muki täyteen lapsen biologisen äidin sääntöviidakkoa, joten pudotin hanskat ja annan olla. Kun lapsi on meillä, olkoot miten lystää. Eipä tarvitse enää lähetellä haukkumaviestejä, kun en tee mitään enkä sano mitään, mikä voitaisiin katsoa provokaatioksi heitä kohtaan. En aio myöskään ostaa enää lahjoja, mutta lähinnä siitä syystä, että lapsella on jo kaksi huonetta täpötäynnä tavaraa. Lapsi laskee mustasukkaisesti huomattavasti nuoremman sisarpuolensa lahjamääriä, ja vaikka saisi itse 200 euron lahjan ja pienempi kolme kympin lahjaa, niin "toi sai enemmän" – ja äitinsä keksii aina jotain vikaa lahjoista kuitenkin.
Joten olkoot, molemmat. Jos mä en tee kuin väärin, niin mahdollisimman vähän tekemällä en tee ehkä niin paljon virheitä.
Juuri näin. Eikä tämä koske ainoastaan jyrättyjä äitipuolia, vaan yhtälailla myös mummoja. Teki niin tai näin, armeija kun on vastassa, parhaimmillaan lapsella on neljä viisi vanhempaa ja kaikki taistelevat vallasta, kuka sanoo viimeisen sanan.
Eikä ole mitään lapsivihaa, vaan aikuiset eivät vain ole kykeneviä hoitamaan ihmissuhteita. Ja erityisesti moni miniä ja äiti käyttää lasta vallan välineenä.
Mulla on kaksi miniää,,toinen on kommentin kaltainen äiti, joka kuluttaa kohtuuttomasti voimavaroja, kun kukaan muu ei osaa hoitaa tai seurustella lapsen kanssa ja luentoja on luentojen perään, kuinka mummolassa on noudatettava samoja sääntöjä kuin kotona ja mitä ruokaa saa syödä. Stressaan ja kärsin unettomuudesta kun he tulevat kylään ja pelkään tapaamisisia.
Onneksi toinen miniäni on toinen ääripää ja ilolla odotan heidän vierailujaan.
Aikoinaan omassa mummolassani ja samoin myöhemmin lasteni mummolassa oli itsestäänselvää, että mummolassa on mummolan säännöt ja kotona on kodin säännöt. Jos tämä ei lasten vanhemmille kelvannut, sai ihan vapaasti hoidattaa lapsensa jossain muualla kuin mummolassa. Sekä minulla että lapsillani on ollut erittäin läheiset välit isovanhempiin ja rakkaita ja kauniita muistoja mummoloista. Rentoja ja mukavia paikkoja, joissa ei turhista niuhotettu.
Omille lapsilleni sanoin jo ennenkuin heillä oli edes seurustelukumppaneita, että jos minusta joskus tulee mummi, myös meillä pätee sama juttu. Mummolassa mummolan säännöt, kotona kodin säännöt, ja jos ei kelpaa, lapset voi hoidattaa muuallakin kuin mummolassa. He ovat siis tienneet asian jo ennenkuin heidän elämässään oli ketään, kenen kanssa perhettä edes voisi perustaa. Tämä periaatteeni ei siis ole henkilöitynyt miniöihin tai vävyihin, joten se ei ole henkilökohtainen loukkaus lasteni puolisoita kohtaan.
Meillä sama juttu. Olen sanonut, että tämä on minun kotini, minun elämäni ja minun sääntöni. Näitä ei tarvitse hyväksyä eikä edes ymmärtää, mutta jos ei tätä siedä,niin ei ole mitään pakkoa tuoda lapsenlapsia hoitoon tai edes itse tulla käymään. Minä olen lapseni kasvattanut ja toivon, että napanuora on sen verran katkottu, että osaavat itse hoitaa oman parisuhteensa ilman, että äiti tulee kädestä pitäen auttamaan seksiajan saamisessa.
Mä en kanssa käsitä, mikä niissä mummolan säännöissä on niin hirveää. Jätetään nyt pois hengenvaaralliset touhut, alkkisisovanhemmat ja sen semmoiset. Mutta otetaan vaikka nuo herkut: Mummulassa kuuluukin saada vähän olla väljemmillä säännöillä. Sehän on sen asian pihvi lapsillekin, jos isovanhemmat haluaa järjestää pientä juhlaa. Kun ne vanhemmat on teidät ja teidän puolisot kasvattaneet, niin miten ne on niin hirveitä ihmisiä sitten sen jälkeen ja kyvyttömiä hoitamaan ilman kontrollointia? Tämä on selvästi naisten ongelma. Halutaan kontrolloida kaikkea ja aina. Miehenkin pitää hoitaa lasta juuri sillä tavalla kuin äiti käskee. Naiset, ottakaa rennommin! Tuolla kontrolloinnilla aiheutatte turhaa kitkaa ja vaikeutta+ kasaatte itsellenne lisätöitä. Ei joka asiaan kannata puuttua, pitää luottaa toisiin ihmisiin. Sitten naiset itkee, kun kaikki kaatuu niskaan, kaikesta saa vastata ja kaiken tehdä. Ei tarvi vastata, toisellekin voi antaa vastuun ja itse kohauttaa hartioita. Naiset vaan valitettavan usein olettaa toisen tekevän jotain, mutta oman ohjeistuksensa mukaan. Jos mies antaa vaikka lapselle ruokaa väärässä järjestyksessä, niin sitten antaa. Jos asiasta tulee ongelma, niin mieskin oppii kantapään kautta paremman tavan tai sitten ei tule ongelmia.
Mitä uusperheasiaan tulee, niin uusperhe on uusperhe. Ei kannata alkaa leikkimään ydinperheen leikkejä tai kaikkien sekoaa vaan pää. Itse asun uusperheessä ja rennoin rantein mennään. Kukaan ei mutise mitään ja aikuiset "lapsipuolet" on hyvissä väleissä myös minun kanssani. En ole koskaan leikkinyt heille äitiä, olen vain mukava ja luotettava aikuinen. Heidän asioistaan, saamisistaan yms. vastaa heidän äitinsä ja isänsä. Minä toki huomioin, mutta ei kukaan odota, että prässään asioista kuin omien biolapsieni kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Mä en kanssa käsitä, mikä niissä mummolan säännöissä on niin hirveää. Jätetään nyt pois hengenvaaralliset touhut, alkkisisovanhemmat ja sen semmoiset. Mutta otetaan vaikka nuo herkut: Mummulassa kuuluukin saada vähän olla väljemmillä säännöillä. Sehän on sen asian pihvi lapsillekin, jos isovanhemmat haluaa järjestää pientä juhlaa. Kun ne vanhemmat on teidät ja teidän puolisot kasvattaneet, niin miten ne on niin hirveitä ihmisiä sitten sen jälkeen ja kyvyttömiä hoitamaan ilman kontrollointia? Tämä on selvästi naisten ongelma. Halutaan kontrolloida kaikkea ja aina. Miehenkin pitää hoitaa lasta juuri sillä tavalla kuin äiti käskee. Naiset, ottakaa rennommin! Tuolla kontrolloinnilla aiheutatte turhaa kitkaa ja vaikeutta+ kasaatte itsellenne lisätöitä. Ei joka asiaan kannata puuttua, pitää luottaa toisiin ihmisiin. Sitten naiset itkee, kun kaikki kaatuu niskaan, kaikesta saa vastata ja kaiken tehdä. Ei tarvi vastata, toisellekin voi antaa vastuun ja itse kohauttaa hartioita. Naiset vaan valitettavan usein olettaa toisen tekevän jotain, mutta oman ohjeistuksensa mukaan. Jos mies antaa vaikka lapselle ruokaa väärässä järjestyksessä, niin sitten antaa. Jos asiasta tulee ongelma, niin mieskin oppii kantapään kautta paremman tavan tai sitten ei tule ongelmia.
Mitä uusperheasiaan tulee, niin uusperhe on uusperhe. Ei kannata alkaa leikkimään ydinperheen leikkejä tai kaikkien sekoaa vaan pää. Itse asun uusperheessä ja rennoin rantein mennään. Kukaan ei mutise mitään ja aikuiset "lapsipuolet" on hyvissä väleissä myös minun kanssani. En ole koskaan leikkinyt heille äitiä, olen vain mukava ja luotettava aikuinen. Heidän asioistaan, saamisistaan yms. vastaa heidän äitinsä ja isänsä. Minä toki huomioin, mutta ei kukaan odota, että prässään asioista kuin omien biolapsieni kohdalla.
Ystävälläni on 7 lasta ja hän oli hoitanut jo kolmea lastenlastaankin ennenkuin tuli tilanne, jossa uuden lapsenlapsen synnyttyä miniällä oli pitkä lista asioita, joita juuri heidän lapsensa hoitamisessa olisi pitänyt ottaa huomioon. Ystäväni oli keskeyttänyt miniänsä ja sanonut, että jos miniä arvelee, ettei ystävälläni ole riittävästi osaamista ja kokemusta lastenhoidosta, miniä voi etsiä jonkun pätevämmän hoitajan lapselleen. Miniä oli luopunut vaatimuslistastaan.
Kyllä yhteisössä mutta kaikki ihmiset ei aikanaan ollut yksi iso yhteisö vaan useita pienempiä ja ruuasta oli pahimmillaan pitkäänkin pulaa. Veikkaan että me jotka näin tunnetaan jostain alitajunnasta rinnastetaan ne ei verisukua olevat lapset toisen yhteisön jäseniksi. Kuitenkin varmasti ne yhteisötkin oli aikanaan lähinnä yhtä verilinjaa.