Lue keskustelun säännöt.
Uusperheen joululahjat
Kysytäänpäs nyt tälläistäkin kun tänään sain tiukan puhelun miniältä. Pojan vaimolla ensimmäisestä liitosta 2 lasta 12 ja 10 v ja poikani kanssa lapset 7 ja 3v Niin ostatteko mummut ja vaarit kaikille samanarvoset lahjat vai niille omille paremmat. Olen ostanut omille lapsenlapsille noin 100€ arvoset joulu ja synttärilahjat ja miniän lapsille noin 20€ arvoset lahjat. Tänään sain tosiaan puhelun jossa miniä sanoi että kaikille on oltava saman arvoset lahjat tai ei oteta lahjoja ollenkaan vastaan. Lapset saavat myös isän puolen isovanhemmilta lahjat. Kuinka teillä toimitaan?
Kommentit (772)
Vierailija kirjoitti:
Mun esikoinen kutsuu miestäni (isäpuoltaan siis) isäksi. Ihan omasta tahdostaan ja itse on sen aloittanut. Vaikka hänellä onkin bioisä jota tapaa. Bioisällä uuden puolison kanssa lapsia joita esikoinen kutsuu normaalisti sisaruksikseen mutta perheen äitiä kutsuu etunimellä (paitsi puhuessaan pikkusisarusten kanssa). Mieheni ja minun yhteistä lasta kutsuu niin ikään sisaruksekseen. Taitaa esikoisen puhelimessa olla mieheni tallennettuna nimellä isä ja bioisä taas etunimellä. Tämä johtunee siitä että mieheni on ollut esikoisen elämässä parivuotiaasta asti eikä sovittuja isäviikonloppuja vietetty isän kanssa vaan isän äidin (on siis oikeasti viettänyt enemmän aikaa mieheni kuin bioisän kanssa). Eli on siis jäänyt bioisä etäiseksi. Miehen sukulaisille on päivänselvää että meidän perhe koostuu neljästä ihmisestä vaikkei tuo yksi olekaan heille verisukua. Lahjoja ei kyllä tule kamalasti kun ollaan muutenkin pidetty linjaa jotta lahjotaan lähinnä vain perheen kesken (pl jos on synttärikutsut). Bioisä on taas jättanyt lahjojen hankinnan uudelle puolisolle sillä seurauksella, että heidän yhteisille lapsille on jouluisin hankittu kasa kaikenlaista ja osa vähän kalliimpaa kun taas esikoinen on saanut esim. Robinin cd:n (ei tykkää ko artistista).
Tuohan on täysin riippuvainen, kuinka sinä äitinä olet vaalinut lapsen biologisen isän yhteydenpitoa ja muistoja, vaikka isä ei olisikaan ollut läsnäolova isä.
Miehelläni on lapsi, jonka äiti kuoli lapsen ollessa neljä vuotta ja olen tuntenut lapsen syntymästä ja äidin kuoleman jälkeen, lapsi on ollut kuin oma lapseni, mutta minulla ei olisi sydäntä kutsua itseäni äidiksi, vaan lapsella pitää olla oikeus omiin vanhempiinsa ja nyt kun lapsi on jo teini-ikäinen, niin hänen äitinsä on kaikki vuodet ollut lapsen elämässä muistoina, joka varmasti on kantanut häntä elämässä ja antanut eväitä aikuisuuteen, eikä vahingossakaan ole kutsunut minua äidiksi, vaan vaalinut oman äitinsä muistoa, vaikka ollaan tosi läheisiä ja tärkeitä toisillemme.
Ja minusta se kuuluukin olla näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa kun puolisonne vanhemmat vanhenevat ja sairastuvat, teidän ei kuulu auttaa heitä, koska he eivät ole teidän verisukulaisia.
Viohan asian näinkin ajatella tätä ketjua mukaillen.
Harvemmin miniät anoppejaan auttavatkaan, vaikka anoppi olisi ollut miten mukava miniän lapsille.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun esikoinen kutsuu miestäni (isäpuoltaan siis) isäksi. Ihan omasta tahdostaan ja itse on sen aloittanut. Vaikka hänellä onkin bioisä jota tapaa. Bioisällä uuden puolison kanssa lapsia joita esikoinen kutsuu normaalisti sisaruksikseen mutta perheen äitiä kutsuu etunimellä (paitsi puhuessaan pikkusisarusten kanssa). Mieheni ja minun yhteistä lasta kutsuu niin ikään sisaruksekseen. Taitaa esikoisen puhelimessa olla mieheni tallennettuna nimellä isä ja bioisä taas etunimellä. Tämä johtunee siitä että mieheni on ollut esikoisen elämässä parivuotiaasta asti eikä sovittuja isäviikonloppuja vietetty isän kanssa vaan isän äidin (on siis oikeasti viettänyt enemmän aikaa mieheni kuin bioisän kanssa). Eli on siis jäänyt bioisä etäiseksi. Miehen sukulaisille on päivänselvää että meidän perhe koostuu neljästä ihmisestä vaikkei tuo yksi olekaan heille verisukua. Lahjoja ei kyllä tule kamalasti kun ollaan muutenkin pidetty linjaa jotta lahjotaan lähinnä vain perheen kesken (pl jos on synttärikutsut). Bioisä on taas jättanyt lahjojen hankinnan uudelle puolisolle sillä seurauksella, että heidän yhteisille lapsille on jouluisin hankittu kasa kaikenlaista ja osa vähän kalliimpaa kun taas esikoinen on saanut esim. Robinin cd:n (ei tykkää ko artistista).
Onhan miehesi lisännyt esikoisesi myös testamenttiinsa? Kaverillani oli samanlainen tilanne kuin teillä ja kun "isä" yllättäen kuoli tytön ollessa 17 v, tyttö oli vihainen ja järkyttynyt, kun pienemmät sisarukset saivat perintöä ja hän ei saanut yhtään mitään. Kummasti rupesi sen jälkeen oma bioisä kiinnostamaan.
Ei kyllä ole, mutta toisaalta ei ole mitään perittävääkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Lapsipuoleen pystyy kiintymään, jos isä (biologinen vanhempi) kantaa oman vastuunsa. Minä väitän vuosien av-tutkimuksen perusteella, että lähes kaikki uusperheen ongelmat kumpuavat siitä, että isä ei kanna vastuuta lapsistaan. Hän olettaa ja vaatii, että äitipuoli ryhtyy hoitajaksi ja viihdyttäjäksi. Ja siihen äitipuoli uupuu, ja siksi lapsistakaan ei jakseta pitää.
Kun isä ei kann vastuutaan, eli ei kasvata, niin äitipuolen pitää tehdä se. Sitten lapsi tulee silmille ”sä et ole mun äiti”. Yritä siinä sitten olla fiksu aikuinen, kun toinen huutaa vittua.
Olen jo aiemmin tässäKIN ketjussa kirjoittanut, ettei meillä ole mitään uusperheen ongelmia. Koska molemmat hoitavat omat lapsensa, eli kantavat vastuun omista lapsistaan. Kumpikaan ei myöskään vaadi puolisolta mitään. Apua pyydämme, mutta emme vaadi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt vuoden uusperhekuviossa. Mieheni vanhemmat eivät ole nähneet mun teinityttöä vielä kertaakaan vuoden aikana. Totta kai jossain juhlissa varmaan tulee nähtyä jossain vaiheessa. Ei mulla ole käväissyt mielessäkään, että miehen vanhemmat ostaisivat koskaankaan mun tytölle mitään. Hänellä on jo kahdet isovanhemmat, jotka ostaa lahjoja, vie matkoille yms.
Kuulostaa jokseenkin eri tilanteelta kuin ap:n tapaus. Ap:n pojalla on uusperhe ollut olemassa jo monia vuosia. Miniän lapset ovat olleet 5- ja 3-vuotiaat kun miniälle ja ap:n pojalle on syntynyt ensimmäinen yhteinen lapsi. Nyt miniän lapset ovat 12- ja 10-vuotiaita. Nuorempi miniän lapsi tuskin edes muistaa aikaa ennen puolisisaruksiaan, sillä on tosiaan ollut vasta 3-vuotias kun ensimmäinen puolisisarus on syntynyt.
Kiinnostaisi tietää, että miten nämä lahjakuviot on aiemmin hoidettu? Uusperhe on jo pitkään ollut olemassa, miniän lapset olleet pieniä kun miniälle ja ap:n pojalle syntynyt yhteinen lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Lapsipuoleen pystyy kiintymään, jos isä (biologinen vanhempi) kantaa oman vastuunsa. Minä väitän vuosien av-tutkimuksen perusteella, että lähes kaikki uusperheen ongelmat kumpuavat siitä, että isä ei kanna vastuuta lapsistaan. Hän olettaa ja vaatii, että äitipuoli ryhtyy hoitajaksi ja viihdyttäjäksi. Ja siihen äitipuoli uupuu, ja siksi lapsistakaan ei jakseta pitää.
Kun isä ei kann vastuutaan, eli ei kasvata, niin äitipuolen pitää tehdä se. Sitten lapsi tulee silmille ”sä et ole mun äiti”. Yritä siinä sitten olla fiksu aikuinen, kun toinen huutaa vittua.
Olen jo aiemmin tässäKIN ketjussa kirjoittanut, ettei meillä ole mitään uusperheen ongelmia. Koska molemmat hoitavat omat lapsensa, eli kantavat vastuun omista lapsistaan. Kumpikaan ei myöskään vaadi puolisolta mitään. Apua pyydämme, mutta emme vaadi.
No mihin sitten uusmummojen ja -vaarien viha perustuu? Ei heitä pääsääntöisesti olla pakottamassa vastuuseen edes biologisista lapsenlapsista, saati sosiaalisista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun esikoinen kutsuu miestäni (isäpuoltaan siis) isäksi. Ihan omasta tahdostaan ja itse on sen aloittanut. Vaikka hänellä onkin bioisä jota tapaa. Bioisällä uuden puolison kanssa lapsia joita esikoinen kutsuu normaalisti sisaruksikseen mutta perheen äitiä kutsuu etunimellä (paitsi puhuessaan pikkusisarusten kanssa). Mieheni ja minun yhteistä lasta kutsuu niin ikään sisaruksekseen. Taitaa esikoisen puhelimessa olla mieheni tallennettuna nimellä isä ja bioisä taas etunimellä. Tämä johtunee siitä että mieheni on ollut esikoisen elämässä parivuotiaasta asti eikä sovittuja isäviikonloppuja vietetty isän kanssa vaan isän äidin (on siis oikeasti viettänyt enemmän aikaa mieheni kuin bioisän kanssa). Eli on siis jäänyt bioisä etäiseksi. Miehen sukulaisille on päivänselvää että meidän perhe koostuu neljästä ihmisestä vaikkei tuo yksi olekaan heille verisukua. Lahjoja ei kyllä tule kamalasti kun ollaan muutenkin pidetty linjaa jotta lahjotaan lähinnä vain perheen kesken (pl jos on synttärikutsut). Bioisä on taas jättanyt lahjojen hankinnan uudelle puolisolle sillä seurauksella, että heidän yhteisille lapsille on jouluisin hankittu kasa kaikenlaista ja osa vähän kalliimpaa kun taas esikoinen on saanut esim. Robinin cd:n (ei tykkää ko artistista).
Tuohan on täysin riippuvainen, kuinka sinä äitinä olet vaalinut lapsen biologisen isän yhteydenpitoa ja muistoja, vaikka isä ei olisikaan ollut läsnäolova isä.
Miehelläni on lapsi, jonka äiti kuoli lapsen ollessa neljä vuotta ja olen tuntenut lapsen syntymästä ja äidin kuoleman jälkeen, lapsi on ollut kuin oma lapseni, mutta minulla ei olisi sydäntä kutsua itseäni äidiksi, vaan lapsella pitää olla oikeus omiin vanhempiinsa ja nyt kun lapsi on jo teini-ikäinen, niin hänen äitinsä on kaikki vuodet ollut lapsen elämässä muistoina, joka varmasti on kantanut häntä elämässä ja antanut eväitä aikuisuuteen, eikä vahingossakaan ole kutsunut minua äidiksi, vaan vaalinut oman äitinsä muistoa, vaikka ollaan tosi läheisiä ja tärkeitä toisillemme.
Ja minusta se kuuluukin olla näin.
Mun mielestäni olet hoitanut upeasti äitipuolen roolisi. Kieltämättä olisin aikoinaan itsekin kaivannut tuollaista...
Mutta meillä kun on vähän eri tilanne. Bioisä on hengissä ja voi hyvin. On itse valinnut sen että ei ole esikoista kamalasti nähnyt. Sen puolen sukuun on lapsi kuitenkin voinut pitää hyvin yhteyttä koska nuorempana nuo isäviikonloput meni tosiaan mummolassa (joka varmasti on pojastaan puhunut jne). Joten en oikein näe syytä miksi minun olisi kuulunut sen kummemmin pitää muistelokarkeloita tms. Ja ennen kuin joku vetää herneet nokkaan, ollaan toki lapsen kanssa biosta keskusteltu ja olen kysymyksiin vastannut jos niitä on tullut MUTTA eron ruotiminen tai sättiminen siitä ettei bio pidä yhteyttä ei ole kuulunut keskustelunaiheisiin. Koska aikuisten väliset sotkut nyt vaan ei kuulu lapsille (missään tilanteessa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Lapsipuoleen pystyy kiintymään, jos isä (biologinen vanhempi) kantaa oman vastuunsa. Minä väitän vuosien av-tutkimuksen perusteella, että lähes kaikki uusperheen ongelmat kumpuavat siitä, että isä ei kanna vastuuta lapsistaan. Hän olettaa ja vaatii, että äitipuoli ryhtyy hoitajaksi ja viihdyttäjäksi. Ja siihen äitipuoli uupuu, ja siksi lapsistakaan ei jakseta pitää.
Kun isä ei kann vastuutaan, eli ei kasvata, niin äitipuolen pitää tehdä se. Sitten lapsi tulee silmille ”sä et ole mun äiti”. Yritä siinä sitten olla fiksu aikuinen, kun toinen huutaa vittua.
Olen jo aiemmin tässäKIN ketjussa kirjoittanut, ettei meillä ole mitään uusperheen ongelmia. Koska molemmat hoitavat omat lapsensa, eli kantavat vastuun omista lapsistaan. Kumpikaan ei myöskään vaadi puolisolta mitään. Apua pyydämme, mutta emme vaadi.
No mihin sitten uusmummojen ja -vaarien viha perustuu? Ei heitä pääsääntöisesti olla pakottamassa vastuuseen edes biologisista lapsenlapsista, saati sosiaalisista.
Minuakin kiinnostaisi. Minun vanhempani ovat aina olleet lähes hyökkäävän vihamielisiä mieheni tytärtä kohtaan. Hän on oikein kiva lapsi, kohtelias ja ystävällinen. On ollut todella asiallinen isosisko yhteisille lapsillemme. Ikinä kukaan ei ole vaatinut vanhemmiltani yhtään mitään hänelle, ei aikaa, ei rahaa, ei lahjoja. Vanhempani ovat tunteneet hänet kauemmin kuin yhteiset lapsemme.
Silti, jatkuvaa mankumista, että älkää ottako tyttöä mukaan kun tulette. Tyttö ei saa leikkiä yhteisille lapsillemme ostetuilla leluilla. Tytölle ei tuoda edes suklaapatukkaa, jos tullaan meillä käymään, vaikka yhteisille tuodaan aina jotain. Yhden yhtä kertaa eivät ole kuulumisia kyselleet, jos yritän jotain kertoa, toteavat vaan, ettei kiinnosta. Yhteisille lapsillemme ovat syöttäneet juttuja, kuinka kateellinen ja inhottava miehen tytär on.
Ketään ei varmasti yllätä, että meidän on tästä syystä todella vaikeaa olla vanhempieni kanssa ja yhteydenpito on vuosi vuodelta vähentynyt. Yhteisiä lapsiamme haluaisivat ottaa hoitoon ja reissuun jne mutta en koe ilmapiiriä, jossa heidän isosiskoaan dissataan sellaiseksi, jonne lapsia voi antaa. Joten olemme sitten vieraita toisillemme, tapaamme jossain sukujuhlissa joskus.
Aivan uskomattoman naurettavaa kiukuttelua aikuisilta ihmisiltä. Mitään selitystähän eivät suostu tarjoamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Mullakaan ei ole kokemusta asiasta, mutta voisin kuvitella tuohon vaikuttavan aivan merkittävästi, miten paljon äitipuolelle annetaan valtaa päättää lapsipuoltaan koskevista asioista. Ihan alkaen äitipuolen käyttämistä kasvatustavoista. Saako äitipuoli päättää, mitä lapsi saa tehdä ja mitä ei ja saako hän päättää, millaisia rangaistuksia lapselle asetetaan. Saako äitipuoli ottaa lapsipuoleltaan kännykän pois, laittaa kotiarestiin tms. Vai jyrääkö lapsen biologinen äiti kaikkien äitipuolen kasvatuskeinojen yli. Jos tuo viimeisin, lapsi helposti alkaa ainakin kieltojen kohdalla sanomaan jotain tyyliin "et sä mua määrää, et sä mun äiti ole". Pahimmillaan tilanne johtaa siihen, että lapsen isä on puun ja kuoren välissä eli lapsen biologinen äiti päättää yhtä ja äitipuoli toista lapsen valitessa sen vaihtoehdon, joka lasta itseään miellyttää enemmän. Tuollaista lapsipuolen vihaamista luullakseni esiintyy harvemmin silloin, jos sekä biologisella äidillä että äitipuolella on yhteinen näkemys lapsen kasvatuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Koska ihmiset on loppupeleissä eläimiä. On luonnollista ettei pidä uuden kumppaninsa tai lapsensa uuden kumppanin edellisen suhteen lapsista. Jotkut meistä on vaan lähempänä vielä sitä haaraa evoluutiossa missä toisen miehen lapset hoidettiin pois alta.
Itse pidän vain lapsista jotka on joko omia tai verisukua. En pidä edes kaverien lapsista ja en täysin itsellään tajua miksi nousee vihantunteet pintaan kun toisten lapset räpeltää ympärillä. Tiedostan että en siedä heitä ja osaan siksi olla asiallinen mutta aika "järjetön" tunne se on vaikkakin luonnollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Lapsipuoleen pystyy kiintymään, jos isä (biologinen vanhempi) kantaa oman vastuunsa. Minä väitän vuosien av-tutkimuksen perusteella, että lähes kaikki uusperheen ongelmat kumpuavat siitä, että isä ei kanna vastuuta lapsistaan. Hän olettaa ja vaatii, että äitipuoli ryhtyy hoitajaksi ja viihdyttäjäksi. Ja siihen äitipuoli uupuu, ja siksi lapsistakaan ei jakseta pitää.
Kun isä ei kann vastuutaan, eli ei kasvata, niin äitipuolen pitää tehdä se. Sitten lapsi tulee silmille ”sä et ole mun äiti”. Yritä siinä sitten olla fiksu aikuinen, kun toinen huutaa vittua.
Olen jo aiemmin tässäKIN ketjussa kirjoittanut, ettei meillä ole mitään uusperheen ongelmia. Koska molemmat hoitavat omat lapsensa, eli kantavat vastuun omista lapsistaan. Kumpikaan ei myöskään vaadi puolisolta mitään. Apua pyydämme, mutta emme vaadi.
No mihin sitten uusmummojen ja -vaarien viha perustuu? Ei heitä pääsääntöisesti olla pakottamassa vastuuseen edes biologisista lapsenlapsista, saati sosiaalisista.
Kun ei oltaisi pakottamassa vastuuseen!
Vaan kun usein ollaan kumminkin. Onhan näillä palstoilla nähty kirjoituksia, miten sen isovanhemman pitäisi olla otettavissa lapsenvahdiksi koska vain, miten sen pitäisi ymmärtää hankkia just sitä mitä lapsen vanhemmat (äiti) ajattelee eikä ainakaan mitään väärää, ei pidä tupsahtaa kylään noin muuten vaan, eikä viipyä liian kauan... ja nää toiveet nyt sitten ulottuu paitsi oman lapsen lapsiin myös ainakin miniän ja ehkä vävynkin lapsiin.
Eipä ihme että eläkeläiset karkaavat Fuengirolaan, Floridaan ja Portugaliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Koska ihmiset on loppupeleissä eläimiä. On luonnollista ettei pidä uuden kumppaninsa tai lapsensa uuden kumppanin edellisen suhteen lapsista. Jotkut meistä on vaan lähempänä vielä sitä haaraa evoluutiossa missä toisen miehen lapset hoidettiin pois alta.
Itse pidän vain lapsista jotka on joko omia tai verisukua. En pidä edes kaverien lapsista ja en täysin itsellään tajua miksi nousee vihantunteet pintaan kun toisten lapset räpeltää ympärillä. Tiedostan että en siedä heitä ja osaan siksi olla asiallinen mutta aika "järjetön" tunne se on vaikkakin luonnollinen.
Mutta jos ihmisyhteisöä miettii "eläimellisestä" näkökulmasta, luolamiesyhteisöissähän koko homma on perustunut siihen, että osa yhteisön jäsenistä hoivaa lapsia, muut tekevät työtä. Eli ihmiselle itse asiassa on luontevaa muodostaa sosiaalinen yhteisö ja hoivata muidenkin lapsia siinä yhteisössä. Joten sikäli tuo eläimellisyys menee perusteluna vähän vikaan (vaikka toki ymmärrän, mitä haet takaa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Lapsipuoleen pystyy kiintymään, jos isä (biologinen vanhempi) kantaa oman vastuunsa. Minä väitän vuosien av-tutkimuksen perusteella, että lähes kaikki uusperheen ongelmat kumpuavat siitä, että isä ei kanna vastuuta lapsistaan. Hän olettaa ja vaatii, että äitipuoli ryhtyy hoitajaksi ja viihdyttäjäksi. Ja siihen äitipuoli uupuu, ja siksi lapsistakaan ei jakseta pitää.
Kun isä ei kann vastuutaan, eli ei kasvata, niin äitipuolen pitää tehdä se. Sitten lapsi tulee silmille ”sä et ole mun äiti”. Yritä siinä sitten olla fiksu aikuinen, kun toinen huutaa vittua.
Olen jo aiemmin tässäKIN ketjussa kirjoittanut, ettei meillä ole mitään uusperheen ongelmia. Koska molemmat hoitavat omat lapsensa, eli kantavat vastuun omista lapsistaan. Kumpikaan ei myöskään vaadi puolisolta mitään. Apua pyydämme, mutta emme vaadi.
No mihin sitten uusmummojen ja -vaarien viha perustuu? Ei heitä pääsääntöisesti olla pakottamassa vastuuseen edes biologisista lapsenlapsista, saati sosiaalisista.
Kun ei oltaisi pakottamassa vastuuseen!
Vaan kun usein ollaan kumminkin. Onhan näillä palstoilla nähty kirjoituksia, miten sen isovanhemman pitäisi olla otettavissa lapsenvahdiksi koska vain, miten sen pitäisi ymmärtää hankkia just sitä mitä lapsen vanhemmat (äiti) ajattelee eikä ainakaan mitään väärää, ei pidä tupsahtaa kylään noin muuten vaan, eikä viipyä liian kauan... ja nää toiveet nyt sitten ulottuu paitsi oman lapsen lapsiin myös ainakin miniän ja ehkä vävynkin lapsiin.
Eipä ihme että eläkeläiset karkaavat Fuengirolaan, Floridaan ja Portugaliin.
No osa ehkä, meillä suvussa ainakin se menee niinpäin, että isovanhemmat rasittavuuteen asti vinkuvat lapsia jatkuvasti hoitoon. Vaikka nähdään viikottain muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Lapsipuoleen pystyy kiintymään, jos isä (biologinen vanhempi) kantaa oman vastuunsa. Minä väitän vuosien av-tutkimuksen perusteella, että lähes kaikki uusperheen ongelmat kumpuavat siitä, että isä ei kanna vastuuta lapsistaan. Hän olettaa ja vaatii, että äitipuoli ryhtyy hoitajaksi ja viihdyttäjäksi. Ja siihen äitipuoli uupuu, ja siksi lapsistakaan ei jakseta pitää.
Kun isä ei kann vastuutaan, eli ei kasvata, niin äitipuolen pitää tehdä se. Sitten lapsi tulee silmille ”sä et ole mun äiti”. Yritä siinä sitten olla fiksu aikuinen, kun toinen huutaa vittua.
Olen jo aiemmin tässäKIN ketjussa kirjoittanut, ettei meillä ole mitään uusperheen ongelmia. Koska molemmat hoitavat omat lapsensa, eli kantavat vastuun omista lapsistaan. Kumpikaan ei myöskään vaadi puolisolta mitään. Apua pyydämme, mutta emme vaadi.
No mihin sitten uusmummojen ja -vaarien viha perustuu? Ei heitä pääsääntöisesti olla pakottamassa vastuuseen edes biologisista lapsenlapsista, saati sosiaalisista.
Kun ei oltaisi pakottamassa vastuuseen!
Vaan kun usein ollaan kumminkin. Onhan näillä palstoilla nähty kirjoituksia, miten sen isovanhemman pitäisi olla otettavissa lapsenvahdiksi koska vain, miten sen pitäisi ymmärtää hankkia just sitä mitä lapsen vanhemmat (äiti) ajattelee eikä ainakaan mitään väärää, ei pidä tupsahtaa kylään noin muuten vaan, eikä viipyä liian kauan... ja nää toiveet nyt sitten ulottuu paitsi oman lapsen lapsiin myös ainakin miniän ja ehkä vävynkin lapsiin.
Eipä ihme että eläkeläiset karkaavat Fuengirolaan, Floridaan ja Portugaliin.
Kyllä minäkin luulen, että isovanhempiakin pakotetaan ja heiltä vaaditaan. Perustelen sillä, että koko av-palsta osoittaa, kuinka paljon ihmiset vaativat toisiltaan. Ihminen, joka vaatii tiettyä käyttäytymistä puolisoltaan ja toisilta ihmisiltä, vaatii sitä myös isovanhemmilta. Harvassa (av-otoksen perusteella) näyttää olevan ihmiset, jotka antavat toiselle ihmiselle täyden vapauden olla omat itsensä,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Koska ihmiset on loppupeleissä eläimiä. On luonnollista ettei pidä uuden kumppaninsa tai lapsensa uuden kumppanin edellisen suhteen lapsista. Jotkut meistä on vaan lähempänä vielä sitä haaraa evoluutiossa missä toisen miehen lapset hoidettiin pois alta.
Itse pidän vain lapsista jotka on joko omia tai verisukua. En pidä edes kaverien lapsista ja en täysin itsellään tajua miksi nousee vihantunteet pintaan kun toisten lapset räpeltää ympärillä. Tiedostan että en siedä heitä ja osaan siksi olla asiallinen mutta aika "järjetön" tunne se on vaikkakin luonnollinen.
Ihmiset ovat erilaisia. Jotkut eivät pidä lapsista lainkaan, jotkut pitävät vain omista lapsistaan, jotkut omien lisäksi läheistensä lapsista ja jotkut pitävät aivan kaikista lapsista. Lapsista pitämisen vastakohta ei ole lasten vihaaminen vaan välinpitämätön tai neutraali suhtautuminen lapsiin. Lasten vihaaminen on aivan eri asia. Minä suhtaudun neutraalisti kaikkiin muihin lapsiin paitsi omiini ja verisukua oleviin lapsiin. Osa muista lapsista on ihan kivoja lapsia, osa ei ole. Suurin osa lasteni kavereista on ihan kivoja, mutta en mä koe mitään tarvetta kiintyä heihin, vaikka he ovat varsin usein ja joskus pitkiäkin aikoja meillä. Todennäköisesti suhtautuisin puolison lapsiin samalla tavalla kuin lasteni kavereihin. Puolison lapset kun kuitenkin olisivat elämässäni vain niin kauan kuin puolisokin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Lapsipuoleen pystyy kiintymään, jos isä (biologinen vanhempi) kantaa oman vastuunsa. Minä väitän vuosien av-tutkimuksen perusteella, että lähes kaikki uusperheen ongelmat kumpuavat siitä, että isä ei kanna vastuuta lapsistaan. Hän olettaa ja vaatii, että äitipuoli ryhtyy hoitajaksi ja viihdyttäjäksi. Ja siihen äitipuoli uupuu, ja siksi lapsistakaan ei jakseta pitää.
Kun isä ei kann vastuutaan, eli ei kasvata, niin äitipuolen pitää tehdä se. Sitten lapsi tulee silmille ”sä et ole mun äiti”. Yritä siinä sitten olla fiksu aikuinen, kun toinen huutaa vittua.
Olen jo aiemmin tässäKIN ketjussa kirjoittanut, ettei meillä ole mitään uusperheen ongelmia. Koska molemmat hoitavat omat lapsensa, eli kantavat vastuun omista lapsistaan. Kumpikaan ei myöskään vaadi puolisolta mitään. Apua pyydämme, mutta emme vaadi.
No mihin sitten uusmummojen ja -vaarien viha perustuu? Ei heitä pääsääntöisesti olla pakottamassa vastuuseen edes biologisista lapsenlapsista, saati sosiaalisista.
Kun ei oltaisi pakottamassa vastuuseen!
Vaan kun usein ollaan kumminkin. Onhan näillä palstoilla nähty kirjoituksia, miten sen isovanhemman pitäisi olla otettavissa lapsenvahdiksi koska vain, miten sen pitäisi ymmärtää hankkia just sitä mitä lapsen vanhemmat (äiti) ajattelee eikä ainakaan mitään väärää, ei pidä tupsahtaa kylään noin muuten vaan, eikä viipyä liian kauan... ja nää toiveet nyt sitten ulottuu paitsi oman lapsen lapsiin myös ainakin miniän ja ehkä vävynkin lapsiin.
Eipä ihme että eläkeläiset karkaavat Fuengirolaan, Floridaan ja Portugaliin.
Kyllä minäkin luulen, että isovanhempiakin pakotetaan ja heiltä vaaditaan. Perustelen sillä, että koko av-palsta osoittaa, kuinka paljon ihmiset vaativat toisiltaan. Ihminen, joka vaatii tiettyä käyttäytymistä puolisoltaan ja toisilta ihmisiltä, vaatii sitä myös isovanhemmilta. Harvassa (av-otoksen perusteella) näyttää olevan ihmiset, jotka antavat toiselle ihmiselle täyden vapauden olla omat itsensä,
No mutta se ei liity siihen uuslapsenlapsen vihaamiseen mitenkään. Kun näitä vihataan jostain syystä sellaisissakin perheissä, jotka eivät vaadi ja oleta mitään. Samaan aikaan joku biolapsenlapsen kaveri voi olla aivan tervetullut isovanhempien mökille, uuslapsenlapsi taas ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.
Tämä. Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, miksi äiti- ja isäpuolet "vihaavat" lapsipuoliaan, nyt näköjään myös mummot ja vaarit "vihaavat" lapsenlapsipuoliaan. Mistä se johtuu? Jos lapsista pitää, yleensä on kyky edes jollain tasolla kiintyä keneen tahansa lapseen, vaikka se oma onkin ykkönen.
Minulla ei ole uusperhettä tms. mutta esimerkiksi pidän kovasti lapseni kavereista, otan heitä mukaan mökille, reissuun jne. Pidän kummilapsistani, siskon lapsista, veljen lapsista, kavereiden lapsista... vietän heidän kanssa hyvinkin paljon aikaa. Miksi mahdollisen uusperheen kohdalla miehen lapsi olisi eri asia (ja ei, ei ne kaikki ole huonosti kasvatettuja ja kamalia ja jos ovatkin, ystävällinen ja napakka aikuinen kyllä saa pienen lapsen käyttäytymään fiksusti, teinit nyt voivatkin jo olla "menetettyjä tapauksia").
Koska ihmiset on loppupeleissä eläimiä. On luonnollista ettei pidä uuden kumppaninsa tai lapsensa uuden kumppanin edellisen suhteen lapsista. Jotkut meistä on vaan lähempänä vielä sitä haaraa evoluutiossa missä toisen miehen lapset hoidettiin pois alta.
Itse pidän vain lapsista jotka on joko omia tai verisukua. En pidä edes kaverien lapsista ja en täysin itsellään tajua miksi nousee vihantunteet pintaan kun toisten lapset räpeltää ympärillä. Tiedostan että en siedä heitä ja osaan siksi olla asiallinen mutta aika "järjetön" tunne se on vaikkakin luonnollinen.
Ihmiset ovat erilaisia. Jotkut eivät pidä lapsista lainkaan, jotkut pitävät vain omista lapsistaan, jotkut omien lisäksi läheistensä lapsista ja jotkut pitävät aivan kaikista lapsista. Lapsista pitämisen vastakohta ei ole lasten vihaaminen vaan välinpitämätön tai neutraali suhtautuminen lapsiin. Lasten vihaaminen on aivan eri asia. Minä suhtaudun neutraalisti kaikkiin muihin lapsiin paitsi omiini ja verisukua oleviin lapsiin. Osa muista lapsista on ihan kivoja lapsia, osa ei ole. Suurin osa lasteni kavereista on ihan kivoja, mutta en mä koe mitään tarvetta kiintyä heihin, vaikka he ovat varsin usein ja joskus pitkiäkin aikoja meillä. Todennäköisesti suhtautuisin puolison lapsiin samalla tavalla kuin lasteni kavereihin. Puolison lapset kun kuitenkin olisivat elämässäni vain niin kauan kuin puolisokin.
Niin no, meidän isovanhempia jos miettii, kyllä he nimenomaan vihaavat tai inhoavat ajatusta mieheni lapsista. Toisaalta pitävät kovasti omista lapsistani ja näiden kavereista. Minusta se on outoa, kokeeko joku hyvin primitiivinen vaisto miehen lasten olevan tunkeilijoita vai mikä tämä ilmiö on? Kyse ei ole mistään hirviöistä tai huonosta kasvatuksesta, päin vastoin, käyttäytyvät aina paremmin kuin omani.
Vierailija kirjoitti:
Mullakaan ei ole kokemusta asiasta, mutta voisin kuvitella tuohon vaikuttavan aivan merkittävästi, miten paljon äitipuolelle annetaan valtaa päättää lapsipuoltaan koskevista asioista. Ihan alkaen äitipuolen käyttämistä kasvatustavoista. Saako äitipuoli päättää, mitä lapsi saa tehdä ja mitä ei ja saako hän päättää, millaisia rangaistuksia lapselle asetetaan. Saako äitipuoli ottaa lapsipuoleltaan kännykän pois, laittaa kotiarestiin tms. Vai jyrääkö lapsen biologinen äiti kaikkien äitipuolen kasvatuskeinojen yli.
Jyrätty äitipuoli täällä hei. Minulla tuli ns. muki täyteen lapsen biologisen äidin sääntöviidakkoa, joten pudotin hanskat ja annan olla. Kun lapsi on meillä, olkoot miten lystää. Eipä tarvitse enää lähetellä haukkumaviestejä, kun en tee mitään enkä sano mitään, mikä voitaisiin katsoa provokaatioksi heitä kohtaan. En aio myöskään ostaa enää lahjoja, mutta lähinnä siitä syystä, että lapsella on jo kaksi huonetta täpötäynnä tavaraa. Lapsi laskee mustasukkaisesti huomattavasti nuoremman sisarpuolensa lahjamääriä, ja vaikka saisi itse 200 euron lahjan ja pienempi kolme kympin lahjaa, niin "toi sai enemmän" – ja äitinsä keksii aina jotain vikaa lahjoista kuitenkin.
Joten olkoot, molemmat. Jos mä en tee kuin väärin, niin mahdollisimman vähän tekemällä en tee ehkä niin paljon virheitä.
En kyllä ymmärrä. Tottakai on sallittua rakastaa yhtä enemmän kuin toista, mutta käytöksessä sen ei pitäisi näkyä. Mummojen ja vaarien tunteet eivät voi mennä lasten tunteiden edelle. Ne on kuitenkin lapsia, tunne-elämältään epäkypsiä ja osa sukua, vaikkei verisidettä olekaan. Avioliiton kautta tullaan osaksi sukua, halusitte tai ette. Mitä pienempi lapsi, sitä isompi vastuu kaikilla ympärillä olevilla aikuisilla niellä omat preferenssit ja ajatella lapsen parasta.
Minusta siis joululahjojen tulla olla samantasoisia, noin suunnilleen. Rahaa voi hiljaisuudessa säästää sille omalle lapsenlapselle sitten, tai osakkeita tms. Jonkun harrastusmaksun vaikka maksaa, jolloin perhe voi säästää vastaavan summan sen ei-biologisen lapsenlapsen harrastukseen.
Reissut yms ovatkin sitten hieman haastavampi kysymys. Joo, ymmärrän niiden mummojen ja vaarien halun olla juuri sen oman lapsenlapsen kanssa ja jos toisilla on jonkinlainen mahdollisuus tehdä omien kanssa, homma on ok. Mutta jos taas ei ole, kyllä nuo pitää sitten osata hoitaa todella hienotunteisesti. Sopia vaikka vanhempien kanssa sitten, että he vievät ne pois jääneet lapset samalla jonnekin. Eikä luulisi kenellekään olevan liian vaikeaa viedä joskus edes se ei-biolapsikin jonnekin. Vaikka sitten niin, että vanhemmat lapsen tietämättä maksavat lystin, kunhan kaikille lapsille tulee arvokas olo. Lapset kuitenkin kiintyvät helposti ja jos suhteelle antaa mahdollisuuden, kyllä siitä itselleenkin saa.