Uskon ristiriidoista

Vierailija kirjoitti:

Oon ehkä huono vastaamaan koska olen tällä hetkellä uskoni kanssa jotenkin "hakoteillä"... Mutta kaikki olemme syntisiä ja tarvitsemme Jeesusta, Jeesus siis kuoli kaikkien puolesta. Uskomalla Jeesukseen saamme synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän. Voisiko sitten ajatella niin, että jos on aidosto uskossa Jeesukseen, niin katuu ns. automaattisesti pahoja tekojaan ja saa ne anteeksi...

En tiedä... Tuossa oli paljon kysymyksiä jotka muakin mietityttää...

Tuo uskohan lietosoo väkivaltaa ja muita rikoksia, jos uskominen kuittaa kaikki pahat teot.

Mielenkiintoisia pohdintoja.

ap, mitähän jos alkaisit käymään Helluntai-, tai muussa oikeassa seurakunnassa, josta saat oikeanlaista opetusta .Avaa se Raamattu ja ala lukemaan, niin et ole noin eksyksissä. Siksi se on sinulle jo ala-astella annettu.

Luterilaisiin lässyttäjä papeihin  älä luota ,ne on siellä vaan omaa egoaan pönkittämässä

Koska jumalaa ei ole olemassa niin mitä väliä jonkun satukirjan lukemattomilla ristiriidoilla on?

Vierailija kirjoitti:

ap, mitähän jos alkaisit käymään Helluntai-, tai muussa oikeassa seurakunnassa, josta saat oikeanlaista opetusta .Avaa se Raamattu ja ala lukemaan, niin et ole noin eksyksissä. Siksi se on sinulle jo ala-astella annettu.

Luterilaisiin lässyttäjä papeihin  älä luota ,ne on siellä vaan omaa egoaan pönkittämässä

Ei helluntaiseurakunnan tilassakaan paljoa hurraamista ole, eteenkin jos sitä ihan raamatun valossa ryhtyy tutkimaan. Kaukana totuudesta ovat hekin. Koohottamista ja armoa ilman parannuksentekoa/mielenmuutosta. Tiedot pitää olla vahvalla pohjalla, ennen kuin helluntaiseurakunnan oven erehtyy avaamaan, muuten eksyt lähes varmasti.

Mun mielestä nämä keskustelut että siellä tai täällä ollaan aivan väärässä, harhaoppisia, on juuri sitä jäännettä autoritäärisestä kirkosta. Uskoisin että jokaisella länsimaiseen kulttuuriin syntyneellä on jonkinlainen käsitys kristinuskon konsepteista, vaikka ei olisi uskontoa varsinaisesti opiskellut. Se välittyy tarinankerrontaperinteestä, taiteesta, mediasta, siitä minkälaisia ihmisiä arvostetaan. Sen näkee ympärillään, kun miettii minkälaisia ihmisiä itse arvostaa. Mikä on hyvää ihmisissä, mikä on viisautta. Se käsitys voi olla hatara ja vaikeasti sanoitettavissa ja se saattaa olla liian yksipuolinen, liian pinnallinen, mahdoton.

Jos nyt vaikka uskontojen piirissä on erimielisyyksiä siitä mikä on oikein, kaikkia niitä näkökulmia voi yrittää ymmärtää uskomalla siihen että ne on peräisin vilpittömästä mielestä joka tulkitsee maailmaa omasta näkökulmastaan. Itse voi sitten päättää onko niissä jotain annettavaa sinulle, onko kyse hyvästä näkemyksestä vai ei. Teoriassa varmaan jokaisen näkökulmasta voi oppia jotain. Jotkut niistä äänistä voi olla enemmän oikeassa kuin toiset. Jotkut niistä äänistä voi olla ajankohtaisempia juuri sinulle kuin toiset. Jotkut voi vedota sinuun enemmän kuin toiset, ja se voi johtua siitä että ne parhaiten tasapainottaa sitä sinun omaa käsitystäsi oikeasta jolloin niihin kannattaa kiinnittää huomiota, tai se voi johtua siitä että ne tehokkaasti vetoaa johonkin tuttuudesta viehättyvään tai uudesta hurmautuvaan tai lyhytnäköiseen tai mukavuudenhaluiseen tai itseriittoiseen tai pinnalliseen tai kostonhimoiseen tai (...) osaan sinussa vahvistamalla niitä ajatuksia joita pidät kaikkein rakkaimpana, jolloin voi olla syytä haastaa niitä taas uudella.

Uskon että uskonnon tarkoitus on yrittää juuri kirkastaa sitä polkua, mitä täytyy kulkea jotta voi millään tavalla alkaa erotella näitä erilaisia sisäisiä impulsseja ja ulkoisia vaikutteita toisistaan. Millainen pitää olla, miten suhtautua itseensä ja ulkomaailmaan ja toisiin ihmisiin, jotta voi vähitellen päästä vahvemmalle alustalle. Uskonnon tarkoitus (ehkä monen muun tekijän lisäksi) on olla polku, jonkinlainen metapolku, viisauteen ja totuuteen. Sen käytännön ilmentymä on nämä riitelevät näkemykset, mutta ne johtuvat vain siitä että ihmiset ja materiaalinen maailma on rajallinen. Ilman riiteleviä näkemyksiä mikään ajatus ei kehittyisi alkua pidemmälle. Buddhalaisilla on sanonta sormesta, joka osoittaa kuuta. Ihmiset tuijottavat sitä sormea ja yrittävät jäljitellä sitä ja hioa oman sormensa täydellisyyteen ja pilkkaavat toisten sormia, vaikka tarkoitus on osoittaa suunta sinne korkeampaan kohteeseen. Samoja teemoja käsitellään Uudessa Testamentissa.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä nämä keskustelut että siellä tai täällä ollaan aivan väärässä, harhaoppisia, on juuri sitä jäännettä autoritäärisestä kirkosta. Uskoisin että jokaisella länsimaiseen kulttuuriin syntyneellä on jonkinlainen käsitys kristinuskon konsepteista, vaikka ei olisi uskontoa varsinaisesti opiskellut. Se välittyy tarinankerrontaperinteestä, taiteesta, mediasta, siitä minkälaisia ihmisiä arvostetaan. Sen näkee ympärillään, kun miettii minkälaisia ihmisiä itse arvostaa. Mikä on hyvää ihmisissä, mikä on viisautta. Se käsitys voi olla hatara ja vaikeasti sanoitettavissa ja se saattaa olla liian yksipuolinen, liian pinnallinen, mahdoton.

Jos nyt vaikka uskontojen piirissä on erimielisyyksiä siitä mikä on oikein, kaikkia niitä näkökulmia voi yrittää ymmärtää uskomalla siihen että ne on peräisin vilpittömästä mielestä joka tulkitsee maailmaa omasta näkökulmastaan. Itse voi sitten päättää onko niissä jotain annettavaa sinulle, onko kyse hyvästä näkemyksestä vai ei. Teoriassa varmaan jokaisen näkökulmasta voi oppia jotain. Jotkut niistä äänistä voi olla enemmän oikeassa kuin toiset. Jotkut niistä äänistä voi olla ajankohtaisempia juuri sinulle kuin toiset. Jotkut voi vedota sinuun enemmän kuin toiset, ja se voi johtua siitä että ne parhaiten tasapainottaa sitä sinun omaa käsitystäsi oikeasta jolloin niihin kannattaa kiinnittää huomiota, tai se voi johtua siitä että ne tehokkaasti vetoaa johonkin tuttuudesta viehättyvään tai uudesta hurmautuvaan tai lyhytnäköiseen tai mukavuudenhaluiseen tai itseriittoiseen tai pinnalliseen tai kostonhimoiseen tai (...) osaan sinussa vahvistamalla niitä ajatuksia joita pidät kaikkein rakkaimpana, jolloin voi olla syytä haastaa niitä taas uudella.

Uskon että uskonnon tarkoitus on yrittää juuri kirkastaa sitä polkua, mitä täytyy kulkea jotta voi millään tavalla alkaa erotella näitä erilaisia sisäisiä impulsseja ja ulkoisia vaikutteita toisistaan. Millainen pitää olla, miten suhtautua itseensä ja ulkomaailmaan ja toisiin ihmisiin, jotta voi vähitellen päästä vahvemmalle alustalle. Uskonnon tarkoitus (ehkä monen muun tekijän lisäksi) on olla polku, jonkinlainen metapolku, viisauteen ja totuuteen. Sen käytännön ilmentymä on nämä riitelevät näkemykset, mutta ne johtuvat vain siitä että ihmiset ja materiaalinen maailma on rajallinen. Ilman riiteleviä näkemyksiä mikään ajatus ei kehittyisi alkua pidemmälle. Buddhalaisilla on sanonta sormesta, joka osoittaa kuuta. Ihmiset tuijottavat sitä sormea ja yrittävät jäljitellä sitä ja hioa oman sormensa täydellisyyteen ja pilkkaavat toisten sormia, vaikka tarkoitus on osoittaa suunta sinne korkeampaan kohteeseen. Samoja teemoja käsitellään Uudessa Testamentissa.

Kirjoitit että:  "Uskoisin että jokaisella länsimaiseen kulttuuriin syntyneellä on jonkinlainen käsitys kristinuskon konsepteista."

Totuus vain on se että suurimmalla osalla uskoviksi kutsutuistakaan ei ole mitään käsitystä kristinuskon konsepteista! Ei ymmärretä edes alkeita kristinuskosta! Suomessa uskovia ei ole kuin alle 1% väestöstä, ja koettelemuksissa kestäviksi havaittuja tästä 1%:kin on häviävän pieni osa. Se on totuus kristinuskosta suomessa, eikä tilanne muualla Euroopassakaan juuri parempi ole.

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä nämä keskustelut että siellä tai täällä ollaan aivan väärässä, harhaoppisia, on juuri sitä jäännettä autoritäärisestä kirkosta. Uskoisin että jokaisella länsimaiseen kulttuuriin syntyneellä on jonkinlainen käsitys kristinuskon konsepteista, vaikka ei olisi uskontoa varsinaisesti opiskellut. Se välittyy tarinankerrontaperinteestä, taiteesta, mediasta, siitä minkälaisia ihmisiä arvostetaan. Sen näkee ympärillään, kun miettii minkälaisia ihmisiä itse arvostaa. Mikä on hyvää ihmisissä, mikä on viisautta. Se käsitys voi olla hatara ja vaikeasti sanoitettavissa ja se saattaa olla liian yksipuolinen, liian pinnallinen, mahdoton.

Jos nyt vaikka uskontojen piirissä on erimielisyyksiä siitä mikä on oikein, kaikkia niitä näkökulmia voi yrittää ymmärtää uskomalla siihen että ne on peräisin vilpittömästä mielestä joka tulkitsee maailmaa omasta näkökulmastaan. Itse voi sitten päättää onko niissä jotain annettavaa sinulle, onko kyse hyvästä näkemyksestä vai ei. Teoriassa varmaan jokaisen näkökulmasta voi oppia jotain. Jotkut niistä äänistä voi olla enemmän oikeassa kuin toiset. Jotkut niistä äänistä voi olla ajankohtaisempia juuri sinulle kuin toiset. Jotkut voi vedota sinuun enemmän kuin toiset, ja se voi johtua siitä että ne parhaiten tasapainottaa sitä sinun omaa käsitystäsi oikeasta jolloin niihin kannattaa kiinnittää huomiota, tai se voi johtua siitä että ne tehokkaasti vetoaa johonkin tuttuudesta viehättyvään tai uudesta hurmautuvaan tai lyhytnäköiseen tai mukavuudenhaluiseen tai itseriittoiseen tai pinnalliseen tai kostonhimoiseen tai (...) osaan sinussa vahvistamalla niitä ajatuksia joita pidät kaikkein rakkaimpana, jolloin voi olla syytä haastaa niitä taas uudella.

Uskon että uskonnon tarkoitus on yrittää juuri kirkastaa sitä polkua, mitä täytyy kulkea jotta voi millään tavalla alkaa erotella näitä erilaisia sisäisiä impulsseja ja ulkoisia vaikutteita toisistaan. Millainen pitää olla, miten suhtautua itseensä ja ulkomaailmaan ja toisiin ihmisiin, jotta voi vähitellen päästä vahvemmalle alustalle. Uskonnon tarkoitus (ehkä monen muun tekijän lisäksi) on olla polku, jonkinlainen metapolku, viisauteen ja totuuteen. Sen käytännön ilmentymä on nämä riitelevät näkemykset, mutta ne johtuvat vain siitä että ihmiset ja materiaalinen maailma on rajallinen. Ilman riiteleviä näkemyksiä mikään ajatus ei kehittyisi alkua pidemmälle. Buddhalaisilla on sanonta sormesta, joka osoittaa kuuta. Ihmiset tuijottavat sitä sormea ja yrittävät jäljitellä sitä ja hioa oman sormensa täydellisyyteen ja pilkkaavat toisten sormia, vaikka tarkoitus on osoittaa suunta sinne korkeampaan kohteeseen. Samoja teemoja käsitellään Uudessa Testamentissa.

Kirjoitit että:  "Uskoisin että jokaisella länsimaiseen kulttuuriin syntyneellä on jonkinlainen käsitys kristinuskon konsepteista."

Totuus vain on se että suurimmalla osalla uskoviksi kutsutuistakaan ei ole mitään käsitystä kristinuskon konsepteista! Ei ymmärretä edes alkeita kristinuskosta! Suomessa uskovia ei ole kuin alle 1% väestöstä, ja koettelemuksissa kestäviksi havaittuja tästä 1%:kin on häviävän pieni osa. Se on totuus kristinuskosta suomessa, eikä tilanne muualla Euroopassakaan juuri parempi ole.

Tarkoitin laajemmin, ihmiset tunnistaa vähintäänkin tunnetasolla sellaiset käsitteet kuin korkeampi hyvä, äärimmäinen pahuus, armo ja anteeksianto, pyhyys, valo, sielu, yksi totuus, korkeat abstraktiot, yksilön vastuu ja rohkeus, taivas ja helvetti, hyvän ja pahan taistelu, ihmisen kasvu ja mahdollisuudet ylittää itsensä ja mitä muita niitä nyt voi olla, sama symboliikka on esillä kaikkialla koska koko kulttuurimme on kasvanut kristinuskosta. Moniko ihminen on lukenut ja/tai katsonut vaikka nyt sitten Taru sormusten herrasta tai Star Warsia tai Harry Potteria, samat teemat, samat ongelmat. Suomalaiset ateistitkin on kristillis-ateisteja. Se, että ne (ihmiset ja taide ja tiede) on pinnallisesti epäkristillisiä tai jonkun hätäisen mielestä rienaavia, ei muuta sitä että siitä kulttuurin pohjavireestä ei pysty karkaamaan, se on niin tiukasti meidän ajattelun perustana. Se että sanoo että ei usko vaikka sielun ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään ei ole kovin uskottava todistus, jos kuitenkin koko ajan käyttäytyy kuin uskoisi.

Ymmärrän että uskovaisen näkökulmasta voi olla hätätila se jos vain 1% sanoo uskovansa kun kysytään tietyllä tavalla. Minusta se on jonkinlainen hätätila, että ihmiset ei ymmärrä eikä arvosta oman ajattelunsa ja kulttuurinsa perustaa.

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä nämä keskustelut että siellä tai täällä ollaan aivan väärässä, harhaoppisia, on juuri sitä jäännettä autoritäärisestä kirkosta. Uskoisin että jokaisella länsimaiseen kulttuuriin syntyneellä on jonkinlainen käsitys kristinuskon konsepteista, vaikka ei olisi uskontoa varsinaisesti opiskellut. Se välittyy tarinankerrontaperinteestä, taiteesta, mediasta, siitä minkälaisia ihmisiä arvostetaan. Sen näkee ympärillään, kun miettii minkälaisia ihmisiä itse arvostaa. Mikä on hyvää ihmisissä, mikä on viisautta. Se käsitys voi olla hatara ja vaikeasti sanoitettavissa ja se saattaa olla liian yksipuolinen, liian pinnallinen, mahdoton.

Jos nyt vaikka uskontojen piirissä on erimielisyyksiä siitä mikä on oikein, kaikkia niitä näkökulmia voi yrittää ymmärtää uskomalla siihen että ne on peräisin vilpittömästä mielestä joka tulkitsee maailmaa omasta näkökulmastaan. Itse voi sitten päättää onko niissä jotain annettavaa sinulle, onko kyse hyvästä näkemyksestä vai ei. Teoriassa varmaan jokaisen näkökulmasta voi oppia jotain. Jotkut niistä äänistä voi olla enemmän oikeassa kuin toiset. Jotkut niistä äänistä voi olla ajankohtaisempia juuri sinulle kuin toiset. Jotkut voi vedota sinuun enemmän kuin toiset, ja se voi johtua siitä että ne parhaiten tasapainottaa sitä sinun omaa käsitystäsi oikeasta jolloin niihin kannattaa kiinnittää huomiota, tai se voi johtua siitä että ne tehokkaasti vetoaa johonkin tuttuudesta viehättyvään tai uudesta hurmautuvaan tai lyhytnäköiseen tai mukavuudenhaluiseen tai itseriittoiseen tai pinnalliseen tai kostonhimoiseen tai (...) osaan sinussa vahvistamalla niitä ajatuksia joita pidät kaikkein rakkaimpana, jolloin voi olla syytä haastaa niitä taas uudella.

Uskon että uskonnon tarkoitus on yrittää juuri kirkastaa sitä polkua, mitä täytyy kulkea jotta voi millään tavalla alkaa erotella näitä erilaisia sisäisiä impulsseja ja ulkoisia vaikutteita toisistaan. Millainen pitää olla, miten suhtautua itseensä ja ulkomaailmaan ja toisiin ihmisiin, jotta voi vähitellen päästä vahvemmalle alustalle. Uskonnon tarkoitus (ehkä monen muun tekijän lisäksi) on olla polku, jonkinlainen metapolku, viisauteen ja totuuteen. Sen käytännön ilmentymä on nämä riitelevät näkemykset, mutta ne johtuvat vain siitä että ihmiset ja materiaalinen maailma on rajallinen. Ilman riiteleviä näkemyksiä mikään ajatus ei kehittyisi alkua pidemmälle. Buddhalaisilla on sanonta sormesta, joka osoittaa kuuta. Ihmiset tuijottavat sitä sormea ja yrittävät jäljitellä sitä ja hioa oman sormensa täydellisyyteen ja pilkkaavat toisten sormia, vaikka tarkoitus on osoittaa suunta sinne korkeampaan kohteeseen. Samoja teemoja käsitellään Uudessa Testamentissa.

Kirjoitit että:  "Uskoisin että jokaisella länsimaiseen kulttuuriin syntyneellä on jonkinlainen käsitys kristinuskon konsepteista."

Totuus vain on se että suurimmalla osalla uskoviksi kutsutuistakaan ei ole mitään käsitystä kristinuskon konsepteista! Ei ymmärretä edes alkeita kristinuskosta! Suomessa uskovia ei ole kuin alle 1% väestöstä, ja koettelemuksissa kestäviksi havaittuja tästä 1%:kin on häviävän pieni osa. Se on totuus kristinuskosta suomessa, eikä tilanne muualla Euroopassakaan juuri parempi ole.

Tarkoitin laajemmin, ihmiset tunnistaa vähintäänkin tunnetasolla sellaiset käsitteet kuin korkeampi hyvä, äärimmäinen pahuus, armo ja anteeksianto, pyhyys, valo, sielu, yksi totuus, korkeat abstraktiot, yksilön vastuu ja rohkeus, taivas ja helvetti, hyvän ja pahan taistelu, ihmisen kasvu ja mahdollisuudet ylittää itsensä ja mitä muita niitä nyt voi olla, sama symboliikka on esillä kaikkialla koska koko kulttuurimme on kasvanut kristinuskosta. Moniko ihminen on lukenut ja/tai katsonut vaikka nyt sitten Taru sormusten herrasta tai Star Warsia tai Harry Potteria, samat teemat, samat ongelmat. Suomalaiset ateistitkin on kristillis-ateisteja. Se, että ne (ihmiset ja taide ja tiede) on pinnallisesti epäkristillisiä tai jonkun hätäisen mielestä rienaavia, ei muuta sitä että siitä kulttuurin pohjavireestä ei pysty karkaamaan, se on niin tiukasti meidän ajattelun perustana. Se että sanoo että ei usko vaikka sielun ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään ei ole kovin uskottava todistus, jos kuitenkin koko ajan käyttäytyy kuin uskoisi.

Ymmärrän että uskovaisen näkökulmasta voi olla hätätila se jos vain 1% sanoo uskovansa kun kysytään tietyllä tavalla. Minusta se on jonkinlainen hätätila, että ihmiset ei ymmärrä eikä arvosta oman ajattelunsa ja kulttuurinsa perustaa.

Ei se mikään hätätila ole uskovaisen näkökulmasta, vaikka vain alle 1% on uskovia. Se hätätilahan on sillä yli 99% jotka eivät usko. Kristinuskossa kun ei ole mitään hyvän ja pahan taistelua, eikä ole koskaan ollutkaan! Universumin luoja, Jumala on jo voittanut, ennen kuin ns. laukaustakaan on ammuttu! Ei luoduilla, joihin Saata*akin kuuluu, ole mitään mahdollisuutta! Saat*na on luuseri, hävinnyt ja se tietää sen itsekin. Se voi ainoastaan toimia sillä alueella jolla Jumala on sen antanut toimia, eli ihmisen vapaan tahdon kanssa. Saatanalla ei ole mitään muuta tehtävää kuin laittaa kaikki pask*ksi niin että haisee, niiden ihmisten keskellä ja avulla, jotka siihen suostuvat. Eli tämä yli 99% maailman väestöstä! Tarut sormusten herrasta ja Harry Pottereista on Saata*an orjien työtä ja yrittävät luoda ihmisten mieliin jonkun kuvan hyvän ja pahan ikuisesta taistelusta.

Kuka tietää totuuden? kirjoitti:

Niin, miksi uskonto on niin ristiriitaista?

Ken ties siksi, että vaikka jumala olisikin, hänen tulkkinaan on toiminut ihminen, raamatun on kirjoittanut ihminen, sen on kääntänyt toiselle kielelle ihminen, sitä tulkitsee ihminen ja tulkintaa yrittää noudattaa ihminen.

Aikamoista rikkinäistä puhelinta mielestäni.

Sepä se. Luulisi, että maailmankaikkeuden luoja osaisi kommunikoida tahtonsa jokaiselle luodulleen sillä tavalla, ettei mitään jäisi epäselväksi eikä eipäilyksille sijaa. Kyse on kuitenkin väitetysti elämämme tärkeimmästä asiasta.

Haiskahtaa ihmisen, eikä jumalan toiminnalta koko uskonto.

Järjen avulla Uskoa ei voi käsitää.

Usko on Suurin Lahja jonka voi saada Jumalalta. Uskoa ei voi siis ottaa tuosta vaan millon vaan.

Koska Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle etsikkoajan. Sillon Jumala puhuttelee ihmistä. Vetää erityisesti puoleensa. Jumala kutsuu ihmistä parannukseen.

Mistä minä löydän Jumalan valtakunnan ja rauhan sydämelleni?

Kannattaa tulla seuroihin Rauhanyhdistykselle tai kuunnella seurat netistä.Siellä tarjotaan Syntien anteeksi antamuksen evankeliumia. Kun ottaa vastaan tämän evankeliumin niin pääsee vapaaksi kaikista synneistä.

Omatunto tulee puhtaaksi,rauha ja ilo laskeutuu sydämeen. Tätä evankeliumia voi pyytää aina uudestaan ja uudestaan Uskovaiselta jolla on Pyhä henki. Kun on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa niin sillon ihminen onnellinen. Hän on turvassa ja jos kuolee niim pääsee Taivaan kotiin. Kannattaa olla kuulijainen Jumalan kutsulle sillä etsikkoaika kestää jokaisen ihmisen kohdalla vain tietyn ajan. Jumala rakastaa jokaista luomaansa ihmistä ja haluaisi, että kaikki tekisivät parannuksen omista synneistään. Kannattaa olla ahkera ja tehdä parannus. Siitä iloitaan taivaassa ja kaikkia uskovaiset täällä maan päällä iloitsevat.

Vierailija kirjoitti:

Riparilla opetettiin, ettei ihminen pelastu uskomalla tai millään määrällä hyviä töitä, vaan vain armosta. Mihin sitten uskoa tarvitaan?

Toisaalta sanotaan, että ihmistä on helppo johtaa harhaan. Ja joka uskontokunta tuntee olevansa ainoa oikea. Jos kerran Saatana on päästetty maan päälle eksyttämään ihmisiä, niin onhan hän sitten aikaansaanut lukuisia vääriä uskonsuuntia. Mutta Jeesus rakastaa syntisiä (harhaanjohdetutkin ovat heitä), joten miten voisi käydä niin, että vaikkapa vain vanh.lestadiolaiset saisivat ikuisen elämän? Mitä rakkautta olisi päästää eksyttäjä ihmisten keskuuteen ja sitten rangaista, että lankaan menit, tervemenoa helvettiin?

Ihminen pelastuu yksin armosta, uskon kautta. Usko Herran Jeesukseen niin sinä pelastut. 

Olen käynyt seurakunnissa saamatta kiinni sanomasta.

Miksi on iäkkäitäkin ihmisiä, jotka vilpittömästi haluaisivat uskoa, mutteivät osaa? Miksi se evätään heiltä?

T: ap

Jungin mukaan ja monin paikoin myös Raamatun mukaan ihmiset eivät katso tarpeeksi matalalle nähdäkseen Jumalaa.

“Christians often ask why God does not speak to them, as he is believed to have done in former days. When I hear such questions, it always makes me think of the rabbi who asked how it could be that God often showed himself to people in the olden days whereas nowadays nobody ever sees him. The rabbi replied: "Nowadays there is no longer anybody who can bow low enough."

This answer hits the nail on the head. We are so captivated by and entangled in our subjective consciousness that we have forgotten the age-old fact that God speaks chiefly through dreams and visions. The Buddhist discards the world of unconscious fantasies as useless illusions; the Christian puts his Church and his Bible between himself and his unconscious; and the rational intellectual does not yet know that his consciousness is not his total psyche.”

C.G. Jung

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

(Jos vaikka trollit olisivat vielä unilla... Anteeksi uusinta-aloitus, mutta ilta oli huono aika pohdinnoilleni)

Miten näistä saa aikaan jonkin yhtenäisen näkemyksen? Mikä väitteistä on tärkein, onko jokin epätosi?

Jeesus rakastaa syntisiä, eikä tuomitse.

Jeesus on erityisesti syntisiä varten.

Synnit on sovitettu ristillä.

Ihminen pelastuu vain uskosta.

Ihminen pelastuu vain armosta.

Kaikki tekomme punnitaan.

Jeesus rakastaa ja antaa anteeksi.

Pahat teot on sovitettava

Ellet usko, joudut helvettiin.

Syntiset joutuvat helvettiin.

Kaikki ovat syntisiä.

Tuossa nyt malliksi erilaisia väittämiä... Ristiriitaisia minusta. Miten nuo oikein pitäisi ymmärtää? Synnit saa anteeksi, mutta ne täytyy silti sovittaa ja ikuisuus liekeissä uhkaa. En ymmärrä sitten niin millään.

1. Jeesus rakastaa syntisiä, ei tuomitse. Miten niin? Jeesushan tulee tuomitsemaan jokaisen tekojensa mukaan, jollei ole anonut armoa häneltä ennen kuin tuomion aika tulee. Johanneksen evankeliumi luku 3 lopusta. Jokainen joka ei ole kuuliainen pojalle, hän ei ole elämää näkevä ja Jumalan viha pysyy hänen päällänsä. Se siitä syntisten rakastamisesta, rakkaus näkyy siinä että Jeesus antoi ihmisille mahdollisuuden anoa armoa, sovituskuolemansa kautta.

2. Niin ja kaikki, aivan kaikki olemme syntisiä.

3. Jeesus kärsi sen rangaistuksen joka kuuluisi syntiselle ihmiselle, mutta vain sen synnit on sovitettu, joka Jeesukselta anoo armoa, hylkää syntisen elämän ja seuraa Jeesusta.

4. Pelkkä Jeesukseen uskominen ei pelasta ketään, sillä uskoohan Saatanakin Jeesukseen. Usko syntyy kuuliaisuudesta Jeesukselle, ja se usko joka johtaa Jeesuksen seuraamiseen, se pelastaa.

5. Kyllä, se on silkkaa Jumalan armoa että Jeesus kuoli kärsi rangaistuksen, jotta me voisimme saada häneltä armoa.

6. Ihminen on vastuussa jopa jokaisesta sanomastaan sanastaankin! Ihminen voi saada oikeudenmukaisesti rangaistuksen tekojensa mukaan, tai anoa armoa Jeesukselta ja lähteä armahdettuna seuraamaan Häntä.

7. Jeesus rakastaa armahdettua syntistä, ja muita niin että antaa mahdollisuuden heille anoa armoa. Syntejä ei anneta anteeksi, eikä ole koskaan annettu anteeksi, ne on sovitettu, rangaistus on kärsitty, sen tähden Jeesus voi armahtaa ja ns. antaa anteeksi.

8. Ihminen ei pysty millään sovittamaan pahoja tekojaan, sen tähden Jeesus teki sen, kuolemalla jotta voisi antaa armoa niille jotka sitä häneltä anovat.

9. Jollet ole kuuliainen Jeesukselle ja seuraa häntä, joudut helvettiin.

10. Syntiset jotka eivät ano armoa, ja ole kuuliaisia Jeesukselle, saavat oikeudenmukaisen rangaistuksen tekojensa mukaan, eli joutuvat helvettiin.

11. Kyllä, aivan kaikki, ihan joka ikinen.

Esittämässäsi aiheessa ei ole mitään ristiriitaa, kirkko on vain hämmentänyt valheillaan ihmisiä, ja sen tähden raamatullinen usko vaikuttaa ristiriitaiselle.

No tossa vasta aukkoja olikin! Oletko vielä täällä ton kirjoittaja, huhuu. Selitä vähän tota sun logiikkaa ?? Raamastussahan yksiselitteisesi sanotaa, että jos uskoo niin pelastuu. Toi sun oma ajatus siitä, miten pitää uskoa ja miten pitää seurata niin mistä se kumpuaa? 

Ootko noita ns. "lakiuskovaisia" . kuulostaa siltä, sillä sun koko tapa puhua uskosta on kovin jäykän ja itse-määritellyn olonen?

Mikä on lakiuskovainen?