Uskon ristiriidoista

Tässä on jo neljättä päivää vaivannut todella löysät ulosteet tai oikeastaan ehkäpä jo ripuli olisi oikea termi.

Outoa tässä on se, että aamuisin kun herään, niin pitää juosta vessaan ja suoli tyhjenee todella ärhäkästi miltei kerralla. Aamuisin vessassa tarvitsee rampata noin 2-4 kertaa. Ja tämän ripuloinnin jälkeen joskus tulee melko heikko olo.

Kuitenkin kun suoli on jo ihan täysin tyhjä, niin pystyn kuitenkin syömään ja juomaan ihan normaalisti, eikä vatsa tunnu siihen reakoivan mitenkaan huonosti, mutta kuitenkin sitten päivän mittaan ei tarvitse käydä lainkaan vessassa, vaan sitten taas seuraavana aamuna ja kaikki sitten tyhjeneekin taas ripulina ulos.

Olisiko mitään konsteja miten tämän vaivan voisi saada jotenkin kuriin? Olisi melko kiusallista jos tämä vaiva ehtisi jatkua ensi viikkoon saakka, kun työtkin alkaisi silloin, enkä todellakaan haluaisi mahdollisesti myöhästyä ripulin takia tai sitten siellä töissä käyttää aikaana vessassa ramppailuun.

Niin, miksi uskonto on niin ristiriitaista?

Ken ties siksi, että vaikka jumala olisikin, hänen tulkkinaan on toiminut ihminen, raamatun on kirjoittanut ihminen, sen on kääntänyt toiselle kielelle ihminen, sitä tulkitsee ihminen ja tulkintaa yrittää noudattaa ihminen.

Aikamoista rikkinäistä puhelinta mielestäni.

Vierailija kirjoitti:

Tässä on jo neljättä päivää vaivannut todella löysät ulosteet tai oikeastaan ehkäpä jo ripuli olisi oikea termi.

Outoa tässä on se, että aamuisin kun herään, niin pitää juosta vessaan ja suoli tyhjenee todella ärhäkästi miltei kerralla. Aamuisin vessassa tarvitsee rampata noin 2-4 kertaa. Ja tämän ripuloinnin jälkeen joskus tulee melko heikko olo.

Kuitenkin kun suoli on jo ihan täysin tyhjä, niin pystyn kuitenkin syömään ja juomaan ihan normaalisti, eikä vatsa tunnu siihen reakoivan mitenkaan huonosti, mutta kuitenkin sitten päivän mittaan ei tarvitse käydä lainkaan vessassa, vaan sitten taas seuraavana aamuna ja kaikki sitten tyhjeneekin taas ripulina ulos.

Olisiko mitään konsteja miten tämän vaivan voisi saada jotenkin kuriin? Olisi melko kiusallista jos tämä vaiva ehtisi jatkua ensi viikkoon saakka, kun työtkin alkaisi silloin, enkä todellakaan haluaisi mahdollisesti myöhästyä ripulin takia tai sitten siellä töissä käyttää aikaana vessassa ramppailuun.

Tämä!

En ole oikea ihminen vastaamaan, mutta onko nuo kaikki uudesta testamentista? Vanha testamentti on tuomitsevaa helvettiin asti. Sitten tuli Jeesus, ja sitten on armo. Uusi syrjäytti vanhan.

Oon ehkä huono vastaamaan koska olen tällä hetkellä uskoni kanssa jotenkin "hakoteillä"... Mutta kaikki olemme syntisiä ja tarvitsemme Jeesusta, Jeesus siis kuoli kaikkien puolesta. Uskomalla Jeesukseen saamme synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän. Voisiko sitten ajatella niin, että jos on aidosto uskossa Jeesukseen, niin katuu ns. automaattisesti pahoja tekojaan ja saa ne anteeksi...

En tiedä... Tuossa oli paljon kysymyksiä jotka muakin mietityttää...

Kuka tietää totuuden? kirjoitti:

Niin, miksi uskonto on niin ristiriitaista?

Ken ties siksi, että vaikka jumala olisikin, hänen tulkkinaan on toiminut ihminen, raamatun on kirjoittanut ihminen, sen on kääntänyt toiselle kielelle ihminen, sitä tulkitsee ihminen ja tulkintaa yrittää noudattaa ihminen.

Aikamoista rikkinäistä puhelinta mielestäni.

Samaa mieltä. Kieli on myös muuttunut, kun tekstiä on käännetty. Alkuperäinen idea on hämärtynyt siinä.

Lisäksi siksi on niin paljon eri uskonsuuntia, että kaikilla on vähän eri näkemys miten sitä pitää tulkita. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa.

Troooooool

Niin siis synnit saa anteeksi vain jos uskoo kristinuskon oppeja hahahaahaaa, ehkä vähän läpinäkyvää, ja silti monet uskoo kristinuskoon!

Opiskele teologiaa avoimessa yliopistossa, jo perusopinnot auttavat ymmärtämään kuinka juutalaisuus ja sittemmin kristinusko on syntynyt, millaisiin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin tarpeisiin.

Riparilla opetettiin, ettei ihminen pelastu uskomalla tai millään määrällä hyviä töitä, vaan vain armosta. Mihin sitten uskoa tarvitaan?

Toisaalta sanotaan, että ihmistä on helppo johtaa harhaan. Ja joka uskontokunta tuntee olevansa ainoa oikea. Jos kerran Saatana on päästetty maan päälle eksyttämään ihmisiä, niin onhan hän sitten aikaansaanut lukuisia vääriä uskonsuuntia. Mutta Jeesus rakastaa syntisiä (harhaanjohdetutkin ovat heitä), joten miten voisi käydä niin, että vaikkapa vain vanh.lestadiolaiset saisivat ikuisen elämän? Mitä rakkautta olisi päästää eksyttäjä ihmisten keskuuteen ja sitten rangaista, että lankaan menit, tervemenoa helvettiin?

Ei kai niin ole voitu sanoa, että ei tarvitse edes uskoa, että pelastuu?

Sen minäkin olen kuullut, että usko riittää, hyvillä töillä ei ole enää merkitystä. Ihan järkevää edes antaa sen verran liekaa. Kai siinä ajatellaan, ettet voi olla oikeasti uskossa, jos haluat tehdä tahallasi pahaa.

Hyvillä töillä jonkin itselleen ostamista (pelastuksen, armon, kunnioituksen, kaveruuden) en pidä mitenkään kristillisenä. Hyvien tekojen tekemisen pitää lähteä syvemmältä, tavallaan olla täysin pyyteetöntä.

En usko jumalaan.

Vierailija kirjoitti:

(Jos vaikka trollit olisivat vielä unilla... Anteeksi uusinta-aloitus, mutta ilta oli huono aika pohdinnoilleni)

Miten näistä saa aikaan jonkin yhtenäisen näkemyksen? Mikä väitteistä on tärkein, onko jokin epätosi?

Jeesus rakastaa syntisiä, eikä tuomitse.

Jeesus on erityisesti syntisiä varten.

Synnit on sovitettu ristillä.

Ihminen pelastuu vain uskosta.

Ihminen pelastuu vain armosta.

Kaikki tekomme punnitaan.

Jeesus rakastaa ja antaa anteeksi.

Pahat teot on sovitettava

Ellet usko, joudut helvettiin.

Syntiset joutuvat helvettiin.

Kaikki ovat syntisiä.

Tuossa nyt malliksi erilaisia väittämiä... Ristiriitaisia minusta. Miten nuo oikein pitäisi ymmärtää? Synnit saa anteeksi, mutta ne täytyy silti sovittaa ja ikuisuus liekeissä uhkaa. En ymmärrä sitten niin millään.

No, itse ymmärrän nämä näin, en ole oikeastaan uskovainen siinä perinteisessä mielessä, mutta uskon kyllä siinä mielessä kuin tämän minun käsitykseni mukaan kuuluu uskoa:

Helvetti on mielentila. Taivas on mielentila. Ne on ikuisuuksia, koska siltä ihmisestä tuntuu. Taivas vastaa kenties flow-tilaa jossa aika ja keho tuntuu unohtuvan, helvetti on jonkinlainen vainoharhainen petoksen-

ja itsesyytöksien täyteinen masennus. Molemmat tuntuu ikuisuuksilta.

Synti on jotain joka johtaa helvettiin. Jokainen tekee jotakin syntiä, koska me nyt vaan ollaan sellaisia, ei oikein jakseta.

Jeesus edustaa viisasta tasapainoista sankarihahmoa, joka tietoisena maailman syntien painosta kuitenkin hyväksyy että ne on hänen sovitettava (eikä "joku muun"), ottaa vastaan sen painon ja kärsimyksen eikä katkeroidu edes petoksesta, vaikka kaikki, jopa Jumala on hänet hyljännyt. Sillä tavalla hän voittaa sen kärsimyksen, ja tapahtuu uudelleensyntyminen eli hän nousee siitä kärsimyksestä vahvempana.

Jos ei usko että Jeesuksen malli on se oikea, vaan yrittää jotain vastuun välttelyä tms., ei tule pelastumaan vaan joutuu alaspäin viettävään syntien spiraaliin. Kristityn tärkein tehtävä olisi elämässään seurata Jeesuksen esimerkkiä.

Kaikki tekomme punnitaan, jopa ajatukset, koska ne ajatukset tapahtuu meidän päässä, ne vaikuttaa meihin jo ihan fyysisestikin. Ei ole sellaisia tekoja jotka voisimme itseltämme kätkeä (Raamatussa muistaakseni lukee jotain että mihin tahansa menetkin, Jumala on siellä, kaukaisimmassa kallion kolossa ja syvimmässä rotkossa tms., eli mihin tahansa sinä menetkin se on siellä samassa paikassa, tuomitsija ja myös totta kai apu on mukana koska se on sinussa itsessäsi). Kun jotain menee pieleen, me itse tiedämme kyllä miten olemme syyllisiä. Ajatukset ja teot vaikuttaa myös toisiin ihmisiin meidän ympärillämme, kaikki peilautuu meille takaisin, vrt. Karma.

Jeesus on erityisesti syntisiä varten, Jeesus rakastaa syntisiä, eikä tuomitse (mutta tuomitsee sitten kuitenkin viimeisenä päivänä hirvittävällä raivolla) tarkoittaa sitä... että erityisesti syntinen ihminen tarvitsee tuon Jeesuksen esimerkin, että pääsee ongelmistaan, se on ainoa keino ratkaista ne. Toisaalta siinä hetkessä täytyy ymmärtää että itsellä on oikeus siihen, se on itsensä rakastamista, jotta pystyy ojentautumaan rehellisesti tätä valoa kohti kuin Jeesus itse ja kantamaan vastuunsa, vaikka kokisi olevansa viallinen ja arvoton. Mutta koska ihmisellä on käsitys tällaisesta ultimate täydellisestä hahmosta kuin Jeesus, se rakastava on samalla myös armoton tuomari, koska et tule ikinä siihen itse yltämään, ja mitä enemmän asiaa mietit, ehkä mitä tarkemmin näet Jeesuksen, sitä tietoisempi olet niistä omista epäonnistumisista.

**

En tiedä mitä tarkoittaa että ihminen pelastuu vain armosta ja uskosta. Se voi olla jotain Lutherin loogisen mielen ja sen ajan uskonnollispoliittisen tilanteen yhteisvaikutusta, että just vaikka niillä aneilla ei tule pelastumaan. Mutta en ihan ymmärrä miksi se yhä on ev.lut.kirkon mielestä kaikkein tärkeimpiä teesejä.

Mutta jos sille yritän keksiä omasta näkökulmastani toimivaa selitystä, se voisi tarkoittaa, että vaikka kuinka olisit toiminut täydellisesti, et ikinä saa alkaa ajatella että sinä itse olet sen pelastuksesi ja hyvän olotilan aiheuttanut, koska siinä samassa menetät sen nöyryyden ja kiitollisuuden joka sen tilan ylläpitämiseksi tarvitaan.

Kaikki nämä teesit jollain tapaa pyrkii veistämään esiin sitä oikeaa asennoitumista maailmaan, sellaista mielentilaa joka auttaisi ja toimisi, oli tilanne mikä tahansa. Se on jotakin joka yhdistää nöyryyden, rohkeuden, antautumisen, vastuunkantamisen, rehellisyyden, kiitollisuuden, tarkkanäköisyyden, armollisuuden... Jotain tällaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jeesus edustaa viisasta tasapainoista sankarihahmoa, joka tietoisena maailman syntien painosta kuitenkin hyväksyy että ne on hänen sovitettava (eikä "joku muun"), ottaa vastaan sen painon ja kärsimyksen eikä katkeroidu edes petoksesta, vaikka kaikki, jopa Jumala on hänet hyljännyt.

Jumala on hyljännyt Jeesuksen mutta Jeesus on Jumala? Tunnen kolmimaisuusopin ja koitan kovasti uskoa, mutta tämä että Jumala oli taivaassa ja samaan aikaan maan päällä ei vaan jotenkin aukea mulle...

Vierailija kirjoitti:

(Jos vaikka trollit olisivat vielä unilla... Anteeksi uusinta-aloitus, mutta ilta oli huono aika pohdinnoilleni)

Miten näistä saa aikaan jonkin yhtenäisen näkemyksen? Mikä väitteistä on tärkein, onko jokin epätosi?

Jeesus rakastaa syntisiä, eikä tuomitse.

Jeesus on erityisesti syntisiä varten.

Synnit on sovitettu ristillä.

Ihminen pelastuu vain uskosta.

Ihminen pelastuu vain armosta.

Kaikki tekomme punnitaan.

Jeesus rakastaa ja antaa anteeksi.

Pahat teot on sovitettava

Ellet usko, joudut helvettiin.

Syntiset joutuvat helvettiin.

Kaikki ovat syntisiä.

Tuossa nyt malliksi erilaisia väittämiä... Ristiriitaisia minusta. Miten nuo oikein pitäisi ymmärtää? Synnit saa anteeksi, mutta ne täytyy silti sovittaa ja ikuisuus liekeissä uhkaa. En ymmärrä sitten niin millään.

Kaikki ihmiset ovat syntisiä ja ansaitsevat ikuisen kadotuksen. Jeesus kuitenkin rakastaa ihmisiä ja halusi pelastaa meidät kadotukselta. Siksi hän tuli tänne maan päälle kärsimään ja kuolemaan meidän puolestamme. Eli hän sovitti ne ihmisten synnit. Sen vuoksi jokainen, joka uskoo tähän Jeesuksen sovitustyöhön, pääsee taivaaseen. Kadotukseen kuitenkin joutuvat ne, jotka eivät usko.

Jeesus rakastaa syntistä ihmistä ( jollaisia me kaikki ollaan) mutta vihaa syntiä. Omilla töillään kukaan ei pelastu koska yksikään ihminen ei ole niin hyvä että kelpaisi Jumalalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jeesus edustaa viisasta tasapainoista sankarihahmoa, joka tietoisena maailman syntien painosta kuitenkin hyväksyy että ne on hänen sovitettava (eikä "joku muun"), ottaa vastaan sen painon ja kärsimyksen eikä katkeroidu edes petoksesta, vaikka kaikki, jopa Jumala on hänet hyljännyt.

Jumala on hyljännyt Jeesuksen mutta Jeesus on Jumala? Tunnen kolmimaisuusopin ja koitan kovasti uskoa, mutta tämä että Jumala oli taivaassa ja samaan aikaan maan päällä ei vaan jotenkin aukea mulle...

Ah, niin joo. No, siinä ennen ylösnousemusta Jeesushan myös puhuu Jumalalle ja kysyy miksi Jumala on hänet hyljännyt, ajattelen että siinä hetkessä Jeesus on alisteinen Jumalalle kuten kuka tahansa ihminen olisi. Kysyy että miksi minun elämäni meni näin, miksi juuri minä, ja Jumala siinä edustaa sitä jotain ihmisen hallinnan ja ymmärryksen ulkopuolella olevaa kohtaloa tai jotain tällaista. Mikä oli Pyhän hengen rooli niissä Jeesuksen seikkailuissa, en muista.

Uskonnollisia juttuja miettiessä pitäisi minusta yrittää päästä irti tästä meidän ajan materialistisesta maailmantulkinnasta, jossa se mikä fyysisesti on, on selityksen kohteena. Uskonnot ei (minusta) yritä selittää miten maailma toimii materialistiselta, objektiiviselta kannalta, vaikka se totta kai on yksi erittäin suosittu tulkinta. Maan päällä ja taivaissa yhtä aikaa ei tarkoita että maassa ja ilmassa, vaan kenties että jumaluus ilmenee hengellisinä (ajatuksen ja abstraktioiden tasolla) ja konkreettisina (teot) asioina.

Kolminaisuusoppi taas, no rehellisesti sanoen en tiedä. Mutta yritän miettiä näitä sitä kautta, että uskonnolliset kirjoitukset, perinteet, symbolit on nimenomaan symbolista kieltä, kuin taidetta, ja niitä täytyy tulkita luottavaisesti ja avoimin mielin, kuin lukisi vaikka romaania, runoja tai katsoisi näytelmää. Niissäkin viesti jää ymmärtämättä ja kokemus menee pilalle jos alkaa ajatella, että hei eihän tässä ole mitään järkeä, ei oikeassa maailmassa tapahdu näin, ei todellakaan ole realistista että pahis ei kuole vaikka sitä ammutaan ja se tippuu katolta ja se hakataan kirveellä palasiksi vaikka hyviksiltä lähtee henki yhdellä iskulla, mitä tää ohjaaja on ajatellut (kun ohjaaja ehkä juuri on ajatellut sitä, että pahuus abstraktiona ei kuole ikinä ja esittää sen yhden hankalasti tapettavan pahishahmon kautta, ja taas hyvät ajatukset tai ihmiset on heikkoja lankeamaan tms.).

Mutta samaan aikaan yritän miettiä miksi jonkun tai useankin viisaan ihmisen mielestä on äärimmäisen tärkeää pitää kiinni jostakin tietystä symbolista, tulkinnasta tai sanamuodosta, niin että ne on säilyneet satoja tai tuhansia vuosia. Kolmiyhteisestä jumalastahan on väännetty niitä God is Father, Father is not Son, Son is God, God is Holy Spirit, HS is not Father, HS is not Son solmuja, joku on sitä sisäistä logiikkaa miettinyt aika tarkkaan... Ja se kuvaa minusta sitä, että viisas yksilö on samaa kuin se maailma jossa hän toimii ja se maailmassa toiminta, tai se jokin henki mikä tarvitaan välittäjäksi jotta yksilö voi toimia maailmassa, itse on myös samasta lähteestä, ja yhdessä ne luovat jumalan joka on hyvyys kaiken maallisen yläpuolella. No, ehkä tämä on huono tulkinta, mutta jollain tapaa näin se minusta menee. Poika toimii maailmassa, isä edustaa jotain joka on ikuinen ja yläpuolella, mutta joka ei yksinään pysty kenties toimimaan, henki on jonkinlainen mahdollisuus...

Tarvitaan se jokin, luojaisä, joka on ikuinen laki eli jonkinlainen ikuinen, sisäinen rakenne, sitten tarvitaan se yksilöntasolla toimija eli poika, ja sitten tarvitaan pyhä henki kaikkialle, jotta tämä poika voi toimia maailmassa isän asettaman lain puitteissa. Pyhä henki kenties edustaa potentiaalia hyvään, joka on kaikkialla ja yhdistää kaikkea mahdollista olevaa, kunhan paikalla vaan on se poika ja isä, eli joku (ihminen) joka tulee paikalle ja asettaa oikean tulkintakehyksen sen muodottoman olevan päälle, ja sillä siitä muodottomuudesta nousee sitten universaali hyvyys.

Valitettavasti nämä lauseet taitaa olla erittäin vaikeaselkoisia. Tämä on eka kerta kun itse kirjoitan niitä sanoiksi.

Vierailija kirjoitti:

(Jos vaikka trollit olisivat vielä unilla... Anteeksi uusinta-aloitus, mutta ilta oli huono aika pohdinnoilleni)

Miten näistä saa aikaan jonkin yhtenäisen näkemyksen? Mikä väitteistä on tärkein, onko jokin epätosi?

Jeesus rakastaa syntisiä, eikä tuomitse.

Jeesus on erityisesti syntisiä varten.

Synnit on sovitettu ristillä.

Ihminen pelastuu vain uskosta.

Ihminen pelastuu vain armosta.

Kaikki tekomme punnitaan.

Jeesus rakastaa ja antaa anteeksi.

Pahat teot on sovitettava

Ellet usko, joudut helvettiin.

Syntiset joutuvat helvettiin.

Kaikki ovat syntisiä.

Tuossa nyt malliksi erilaisia väittämiä... Ristiriitaisia minusta. Miten nuo oikein pitäisi ymmärtää? Synnit saa anteeksi, mutta ne täytyy silti sovittaa ja ikuisuus liekeissä uhkaa. En ymmärrä sitten niin millään.

No jos nyt näin ei-uskovana maalaisjärjellä jotain kokeilisin. Pahat teot on sovitettava -> Jeesus rakasti ihmisiä niin paljon että sovitti synnit ristillä (kuolema, ultimaattinen veriuhri). Kaikki ovat syntisiä mutta uskomalla Jeesuksen sovitukseen saat armon ja pelastut. Jos et usko, Jeesuksen sovitustyön armo ei koske sinua ja joudut helvettiin. Kaikki tekomme punnitaan, mutta itse en ymmärrä mitä niiden "painolla" on väliä jos ne kuitenkin saa anteeksi. Mikä erottaa murhaajan ja punaisia päin kävelijän jos kaiken saa anteeksi eikä kumpikaan joudu kokemaan minkäänlaista rangaistusta, kunhan uskoo?

Vierailija kirjoitti:

(Jos vaikka trollit olisivat vielä unilla... Anteeksi uusinta-aloitus, mutta ilta oli huono aika pohdinnoilleni)

Miten näistä saa aikaan jonkin yhtenäisen näkemyksen? Mikä väitteistä on tärkein, onko jokin epätosi?

Jeesus rakastaa syntisiä, eikä tuomitse.

Jeesus on erityisesti syntisiä varten.

Synnit on sovitettu ristillä.

Ihminen pelastuu vain uskosta.

Ihminen pelastuu vain armosta.

Kaikki tekomme punnitaan.

Jeesus rakastaa ja antaa anteeksi.

Pahat teot on sovitettava

Ellet usko, joudut helvettiin.

Syntiset joutuvat helvettiin.

Kaikki ovat syntisiä.

Tuossa nyt malliksi erilaisia väittämiä... Ristiriitaisia minusta. Miten nuo oikein pitäisi ymmärtää? Synnit saa anteeksi, mutta ne täytyy silti sovittaa ja ikuisuus liekeissä uhkaa. En ymmärrä sitten niin millään.

1. Jeesus rakastaa syntisiä, ei tuomitse. Miten niin? Jeesushan tulee tuomitsemaan jokaisen tekojensa mukaan, jollei ole anonut armoa häneltä ennen kuin tuomion aika tulee. Johanneksen evankeliumi luku 3 lopusta. Jokainen joka ei ole kuuliainen pojalle, hän ei ole elämää näkevä ja Jumalan viha pysyy hänen päällänsä. Se siitä syntisten rakastamisesta, rakkaus näkyy siinä että Jeesus antoi ihmisille mahdollisuuden anoa armoa, sovituskuolemansa kautta.

2. Niin ja kaikki, aivan kaikki olemme syntisiä.

3. Jeesus kärsi sen rangaistuksen joka kuuluisi syntiselle ihmiselle, mutta vain sen synnit on sovitettu, joka Jeesukselta anoo armoa, hylkää syntisen elämän ja seuraa Jeesusta.

4. Pelkkä Jeesukseen uskominen ei pelasta ketään, sillä uskoohan Saatanakin Jeesukseen. Usko syntyy kuuliaisuudesta Jeesukselle, ja se usko joka johtaa Jeesuksen seuraamiseen, se pelastaa.

5. Kyllä, se on silkkaa Jumalan armoa että Jeesus kuoli kärsi rangaistuksen, jotta me voisimme saada häneltä armoa.

6. Ihminen on vastuussa jopa jokaisesta sanomastaan sanastaankin! Ihminen voi saada oikeudenmukaisesti rangaistuksen tekojensa mukaan, tai anoa armoa Jeesukselta ja lähteä armahdettuna seuraamaan Häntä.

7. Jeesus rakastaa armahdettua syntistä, ja muita niin että antaa mahdollisuuden heille anoa armoa. Syntejä ei anneta anteeksi, eikä ole koskaan annettu anteeksi, ne on sovitettu, rangaistus on kärsitty, sen tähden Jeesus voi armahtaa ja ns. antaa anteeksi.

8. Ihminen ei pysty millään sovittamaan pahoja tekojaan, sen tähden Jeesus teki sen, kuolemalla jotta voisi antaa armoa niille jotka sitä häneltä anovat.

9. Jollet ole kuuliainen Jeesukselle ja seuraa häntä, joudut helvettiin.

10. Syntiset jotka eivät ano armoa, ja ole kuuliaisia Jeesukselle, saavat oikeudenmukaisen rangaistuksen tekojensa mukaan, eli joutuvat helvettiin.

11. Kyllä, aivan kaikki, ihan joka ikinen.

Esittämässäsi aiheessa ei ole mitään ristiriitaa, kirkko on vain hämmentänyt valheillaan ihmisiä, ja sen tähden raamatullinen usko vaikuttaa ristiriitaiselle.

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

(Jos vaikka trollit olisivat vielä unilla... Anteeksi uusinta-aloitus, mutta ilta oli huono aika pohdinnoilleni)

Miten näistä saa aikaan jonkin yhtenäisen näkemyksen? Mikä väitteistä on tärkein, onko jokin epätosi?

Jeesus rakastaa syntisiä, eikä tuomitse.

Jeesus on erityisesti syntisiä varten.

Synnit on sovitettu ristillä.

Ihminen pelastuu vain uskosta.

Ihminen pelastuu vain armosta.

Kaikki tekomme punnitaan.

Jeesus rakastaa ja antaa anteeksi.

Pahat teot on sovitettava

Ellet usko, joudut helvettiin.

Syntiset joutuvat helvettiin.

Kaikki ovat syntisiä.

Tuossa nyt malliksi erilaisia väittämiä... Ristiriitaisia minusta. Miten nuo oikein pitäisi ymmärtää? Synnit saa anteeksi, mutta ne täytyy silti sovittaa ja ikuisuus liekeissä uhkaa. En ymmärrä sitten niin millään.

1. Jeesus rakastaa syntisiä, ei tuomitse. Miten niin? Jeesushan tulee tuomitsemaan jokaisen tekojensa mukaan, jollei ole anonut armoa häneltä ennen kuin tuomion aika tulee. Johanneksen evankeliumi luku 3 lopusta. Jokainen joka ei ole kuuliainen pojalle, hän ei ole elämää näkevä ja Jumalan viha pysyy hänen päällänsä. Se siitä syntisten rakastamisesta, rakkaus näkyy siinä että Jeesus antoi ihmisille mahdollisuuden anoa armoa, sovituskuolemansa kautta.

2. Niin ja kaikki, aivan kaikki olemme syntisiä.

3. Jeesus kärsi sen rangaistuksen joka kuuluisi syntiselle ihmiselle, mutta vain sen synnit on sovitettu, joka Jeesukselta anoo armoa, hylkää syntisen elämän ja seuraa Jeesusta.

4. Pelkkä Jeesukseen uskominen ei pelasta ketään, sillä uskoohan Saatanakin Jeesukseen. Usko syntyy kuuliaisuudesta Jeesukselle, ja se usko joka johtaa Jeesuksen seuraamiseen, se pelastaa.

5. Kyllä, se on silkkaa Jumalan armoa että Jeesus kuoli kärsi rangaistuksen, jotta me voisimme saada häneltä armoa.

6. Ihminen on vastuussa jopa jokaisesta sanomastaan sanastaankin! Ihminen voi saada oikeudenmukaisesti rangaistuksen tekojensa mukaan, tai anoa armoa Jeesukselta ja lähteä armahdettuna seuraamaan Häntä.

7. Jeesus rakastaa armahdettua syntistä, ja muita niin että antaa mahdollisuuden heille anoa armoa. Syntejä ei anneta anteeksi, eikä ole koskaan annettu anteeksi, ne on sovitettu, rangaistus on kärsitty, sen tähden Jeesus voi armahtaa ja ns. antaa anteeksi.

8. Ihminen ei pysty millään sovittamaan pahoja tekojaan, sen tähden Jeesus teki sen, kuolemalla jotta voisi antaa armoa niille jotka sitä häneltä anovat.

9. Jollet ole kuuliainen Jeesukselle ja seuraa häntä, joudut helvettiin.

10. Syntiset jotka eivät ano armoa, ja ole kuuliaisia Jeesukselle, saavat oikeudenmukaisen rangaistuksen tekojensa mukaan, eli joutuvat helvettiin.

11. Kyllä, aivan kaikki, ihan joka ikinen.

Esittämässäsi aiheessa ei ole mitään ristiriitaa, kirkko on vain hämmentänyt valheillaan ihmisiä, ja sen tähden raamatullinen usko vaikuttaa ristiriitaiselle.

Tässä se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jeesus edustaa viisasta tasapainoista sankarihahmoa, joka tietoisena maailman syntien painosta kuitenkin hyväksyy että ne on hänen sovitettava (eikä "joku muun"), ottaa vastaan sen painon ja kärsimyksen eikä katkeroidu edes petoksesta, vaikka kaikki, jopa Jumala on hänet hyljännyt.

Jumala on hyljännyt Jeesuksen mutta Jeesus on Jumala? Tunnen kolmimaisuusopin ja koitan kovasti uskoa, mutta tämä että Jumala oli taivaassa ja samaan aikaan maan päällä ei vaan jotenkin aukea mulle...

Ah, niin joo. No, siinä ennen ylösnousemusta Jeesushan myös puhuu Jumalalle ja kysyy miksi Jumala on hänet hyljännyt, ajattelen että siinä hetkessä Jeesus on alisteinen Jumalalle kuten kuka tahansa ihminen olisi. Kysyy että miksi minun elämäni meni näin, miksi juuri minä, ja Jumala siinä edustaa sitä jotain ihmisen hallinnan ja ymmärryksen ulkopuolella olevaa kohtaloa tai jotain tällaista. Mikä oli Pyhän hengen rooli niissä Jeesuksen seikkailuissa, en muista.

Uskonnollisia juttuja miettiessä pitäisi minusta yrittää päästä irti tästä meidän ajan materialistisesta maailmantulkinnasta, jossa se mikä fyysisesti on, on selityksen kohteena. Uskonnot ei (minusta) yritä selittää miten maailma toimii materialistiselta, objektiiviselta kannalta, vaikka se totta kai on yksi erittäin suosittu tulkinta. Maan päällä ja taivaissa yhtä aikaa ei tarkoita että maassa ja ilmassa, vaan kenties että jumaluus ilmenee hengellisinä (ajatuksen ja abstraktioiden tasolla) ja konkreettisina (teot) asioina.

Kolminaisuusoppi taas, no rehellisesti sanoen en tiedä. Mutta yritän miettiä näitä sitä kautta, että uskonnolliset kirjoitukset, perinteet, symbolit on nimenomaan symbolista kieltä, kuin taidetta, ja niitä täytyy tulkita luottavaisesti ja avoimin mielin, kuin lukisi vaikka romaania, runoja tai katsoisi näytelmää. Niissäkin viesti jää ymmärtämättä ja kokemus menee pilalle jos alkaa ajatella, että hei eihän tässä ole mitään järkeä, ei oikeassa maailmassa tapahdu näin, ei todellakaan ole realistista että pahis ei kuole vaikka sitä ammutaan ja se tippuu katolta ja se hakataan kirveellä palasiksi vaikka hyviksiltä lähtee henki yhdellä iskulla, mitä tää ohjaaja on ajatellut (kun ohjaaja ehkä juuri on ajatellut sitä, että pahuus abstraktiona ei kuole ikinä ja esittää sen yhden hankalasti tapettavan pahishahmon kautta, ja taas hyvät ajatukset tai ihmiset on heikkoja lankeamaan tms.).

Mutta samaan aikaan yritän miettiä miksi jonkun tai useankin viisaan ihmisen mielestä on äärimmäisen tärkeää pitää kiinni jostakin tietystä symbolista, tulkinnasta tai sanamuodosta, niin että ne on säilyneet satoja tai tuhansia vuosia. Kolmiyhteisestä jumalastahan on väännetty niitä God is Father, Father is not Son, Son is God, God is Holy Spirit, HS is not Father, HS is not Son solmuja, joku on sitä sisäistä logiikkaa miettinyt aika tarkkaan... Ja se kuvaa minusta sitä, että viisas yksilö on samaa kuin se maailma jossa hän toimii ja se maailmassa toiminta, tai se jokin henki mikä tarvitaan välittäjäksi jotta yksilö voi toimia maailmassa, itse on myös samasta lähteestä, ja yhdessä ne luovat jumalan joka on hyvyys kaiken maallisen yläpuolella. No, ehkä tämä on huono tulkinta, mutta jollain tapaa näin se minusta menee. Poika toimii maailmassa, isä edustaa jotain joka on ikuinen ja yläpuolella, mutta joka ei yksinään pysty kenties toimimaan, henki on jonkinlainen mahdollisuus...

Tarvitaan se jokin, luojaisä, joka on ikuinen laki eli jonkinlainen ikuinen, sisäinen rakenne, sitten tarvitaan se yksilöntasolla toimija eli poika, ja sitten tarvitaan pyhä henki kaikkialle, jotta tämä poika voi toimia maailmassa isän asettaman lain puitteissa. Pyhä henki kenties edustaa potentiaalia hyvään, joka on kaikkialla ja yhdistää kaikkea mahdollista olevaa, kunhan paikalla vaan on se poika ja isä, eli joku (ihminen) joka tulee paikalle ja asettaa oikean tulkintakehyksen sen muodottoman olevan päälle, ja sillä siitä muodottomuudesta nousee sitten universaali hyvyys.

Valitettavasti nämä lauseet taitaa olla erittäin vaikeaselkoisia. Tämä on eka kerta kun itse kirjoitan niitä sanoiksi.

Myös sitten huomauttaisin, että uskonnot on muodostuneet aikana jona ihminen ei ollut sellainen kyseenalaistava yksilö kuin mitä me ollaan. Ihminen oli enemmän yhteisönsä osa ja osa sukuaan kuin "minä itte", ja se, mikä on oikein, on tullut määritellyksi auktoriteettien kautta eikä sisäisen ymmärryksen tms. kautta. Kirkko on ollut se viimeinen sana maan päällä, mutta toki kirkkokin on ollut alisteinen Jumalalle. Koko maailma on ollut tällaista hierarkiaa, on se maan matonen syntinen, sitten hänen hallitsijat, kirkko, jumala. Katolinen kirkko esim. on vastustanut ankarasti modernin maailman (myös protestanttien) tällaista ihmisen arvostelukyvyn korottamista, sananvapautta yms. hapatusta, varmasti koska se on romuttanut sen mitä he on aina pitäneet oikeana, alistetaan surkea heikko ihminen näille ohjaaville perinteisiin nojautuville instituutioille, ja sitä kautta se ihminen oppii olemaan. Ja voi olla että näin on ollutkin, ehkä se on ollut välttämätöntä. Ei ihmisen matka apinasta tähän päivään ole ollut helppo. Koko Raamattu on sitä omilla jaloillaan seisovan vahvan yksilön määrittelemistä ja luomista, ja ehkä kirkon rooli on siinä ollut syystäkin se tuomitsevan isän rooli, ja ilman sitä maailma voisi olla hyvin erilainen. Ehkä tuo matka on vaadittu, jotta se sisäinen ymmärrys on voinut kunnolla muodostua.

Ehkä se selittää miksi oikeasta opista kiinnipitäminen on ollut niin tärkeää, ennen on ollut, että on yksi oikea tulkinta ja mikä sinä olet kyseenalaistamaan instituution viisautta, sinulla on lupa yrittää ymmärtää sitä mutta ei muuta. Eli jos kyseenalaistat ja ajat jotain omaa tulkintaa, olet uhka koko yhteisölle, koska yhteisön jäsenten moraali riippuu siitä oikeasta tulkinnasta. Sillä tavalla kenties uskontojen kenttä on luonnollisesti murtunut aina uusiin, kun jokin yhteisö on kasvanut tarpeeksi isoksi. Toki näin käy oikeastaan missä tahansa ihmisten instituutiossa ja ideologiassa yhä tänä päivänä, sinne syntyy jakolinjoja ja sisäisiä konflikteja, mutta kenties joissain asioissa nykyihmisten olisi helpompi antaa tilaa yksilöllisille tulkinnoille kokematta että kaikkien samassa ryhmässä olevien pitää olla täsmälleen samaa mieltä asiasta. Itse ajattelen, että pohjimmiltaan uskonnot kuvaa jollain tasolla samoja todellisia asioita, vaikka niissä on keskenään ristiriitaisuuksia (eli vaikka teknisesti niiden jumalat ei olisi samoja ja vaikka niiden jäsenet olisivat verivihollisia keskenään...). Ja että samoja todellisia asioita kuvaavat myös taiteet.

Oman kokemukseni pohjalta, henkilönä joka ei ole kokenut henkilökohtaista uskoa merkityksellisenä, joka on erittäin tietoinen siitä miten uskonnolliset väitteet on ristiriidassa tieteen väitteiden kanssa, on hyvin vaikea ymmärtää kristinuskon sisältöä pelkästään sillä että toistetaan kristillistä kieltä. Se on sama kuin kuuntelisi tolkien- tai harrypotter- tai starwars-uskovaista selittämässä siitä sen mielikuvitusmaailman lainalaisuuksista. Kaikissa noissa on takana kirjailijan näkemys ja suurempaa symboliikkaa, johon käsiksi pääsemiseksi pitää ymmärtää yksityiskohdat suhteessa toisiinsa, kyllä, mutta ei se kokonaisuus aukea sillä että toistetaan niitä yksityiskohtia, sitä samaa kieltä. Niiden jankuttamisesta tulee vain olo, että ei näillä ole mitään muuta sanottavaa kuin jauhaa tätä samaa, mitä tässä on sellaista mihin voisi uskoa, ihan sama vaikka uskoisi sitten harrypotteriin kuin jeesukseen. Kaikella kunnioituksella.