Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kertokaa hyviä käytöstapoja, jotka eivät ole kovin yleisiä
Eli en tarkoita mitään kiitos/anteeksi/katso silmiin puhuessasi/kättele-juttuja, (vaikka nekin toki tärkeitä on) vaan ns. Harvinaisempia tapoja, joita kaikki eivät tiedä. :)
Kommentit (1194)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töissä tervehditään kaikkia, vaikka ette olisi bästiksiä ja vaikka se tuntuisi "käytöstavoilta".
Minusta on käsittämätöntä, että tämä asia unohtuu niin monelta. Ihan lähitiimien esimieheltäkin. Minulle ainakin on normaalia tervehtiä ihmisiä, mutta yllättävänkin monelle se on tuntematon asia.
Ai unohtuu? Kuulehan, jotkut kuvittelevat olevansa muita niin paljon yläpuolella ettei heidän arvolleen sovi ihan kaikkia tervehtiä. Joissain yrityksissä olen huomannut että jopa johto tekee tätä. Esim. toimitusjohtaja, talousjohtaja yms. eivät tervehdi yrityksen työntekijöitä vaan marssivat nenä pystyssä ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helsingissä kohtelias "saisinko" on poissa
käytöstä kokonaan, tilalla on "anna mulle".
Saisinko yhden latten kiitos?
Vai:
Anna mulle yks latte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen bussikuskia tervehdittiin, kun tultiin bussiin, siis 60-ja 70-luvulla, kun lähdettiin, niin kiitettiin kyydistä. Toki tapa poistui, kun busseihin tuli taakse ovet. Siis Helsingissä. Tuntemattomat miehet tarjosivat apua kauppakassien kantamisessa kotiin, mutta ei toki nykyään, kun varkaudet lisääntyneet.
Minä moikkaan bussikuskia aina ja bussista jäädessä huikkaan kiitokset. Näin olen tehnyt aina.
Jos keski- tai takaovesta on poistumassa parisenkymmentä henkilöä niin riittääkö että vain yksi huikkaa vai kaikkiko kuorossa, yy - kaa- koo, nyt? Kysyn, kun täällä meillä päin ei ole tuota huikkaustapaa. Bussiin astuessa vilkaisen kuskia ja saatan nyökätä. Riippuu siitä, että katsooko päin vai ei.
Missäpäin on tää mänttilä, ei siellä varmaan oo tapana toivotella huomenia ym normi tervehdyksii
Pidetään huoli, etteivät lapset riehu kyläpaikassa tai häiritse muita missään julkisessa tilassa. Ulkomailla tämäkin osataan, Suomessa ei näytä vanhemille tulevan mieleenkään.
Kun Hitlerille nostetaan malja, siitä lasista juodaan vain kerran. Se rikotaan välittömästi maljan jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suojatien eteen pysähtyminen
Ai lain noudattaminen on hyvä tapa :"""""DDDD Eiköhän se ole ihan velvollisuus *facepalm* tässä puhelimessa ei ole emojeita ladattuna, en omista tätä.
Minna58 kirjoitti:
Ravintolassa nainen istuu kasvot saliin päin ja mies seinään tai ikkunaan päin.
Mies ottaa AINA hatun tai lippiksen pois kun astuu mihin tahansa sisätilaan.
Voi kun mun sairaaloisen mustasukkainen exänikin tuon olisi tiennyt. AINA jouduin seinää tai jalkakäytävää katselemaan, edes näyteikkuna ei käynyt, sieltä voi heijastuksena nähdä vieraita miehiä ;(
Asiaan: se, joka tulee huoneeseen, tervehtii. Ei niin, että huoneessa olijat (joita voi olla muutama tusina) päivystävät ovea, keskeyttävät keskustelunsa ja tervehtivät huoneeseen tulijaa!
Poikkeuksena esim. lääkäri tms. sovittu kahdenkeskinen tapaaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hämmästyin syvästi kaupassa, kun huomasin, ettei ihmiset osaa vastata mitään, kun kassa toivottaa mukavaa päivää/ iltaa tms. Mutistaan vaan jotain epämääräistä. Ei se voi olla niin vaikeaa sanoa kiitos samoin.
Ja ai että... On aina huima ilo kohdata ystäviä, jotka ovat ulkomailta kotoisin. Avataan ovia, tarjotaan tuolia jne. Pikkujuttuja, mutta osoittaa, että ovat kiinnostuneita seuralaisen viihtymisestä
Kyllä minä sanon "kiitos samoin ", jos ylipäätään kuulen mitä minulle puhutaan. Tosin puhun melko hiljaisella äänellä, olen ujo, joten et välttämättä kuule minun sanovan mitään. V i tuttaa ne muovipleksit kassoilla. Ensinnäkin olen niin lyhyt, että saan varvastella, että näen summat siinä laitteessa, joka on asiakkaaseen päin. Ainakin tuossa lähikaupassa. Enkä ole mitenkään epätavallisen lyhyt, mutta siinä pleksissä kun on silmieni korkeudella jokin pienikin juttu niin enhän minä mitään näe. Lisäksi se blokkaa ääntä tosi hyvin. Monesti olen joutunut kysymään, että mitä, kun myyjä on sanonut jotain tai olen kuvitellut hänen sanovan jotain. Muistakaamme, että kaupassa on aina muutakin meteliä, siksi jopa minun hyväkuuloisen nuoren ihmisen on joskus vaikeaa kuulla.
Joudun toljottamaan myyjää koko ajan, koska jos en näe suun liikettä, en välttämättä kuule/ymmärrä, että minulle puhutaan. Silloin kun kaikilla oli rätit naamalla, oli pahinta. Monesti myyjät puhuivat minulle, mutten ymmärtänyt, koska en nähnyt suun liikkuvan.
Eli minulle on saattanut joku sanoa rätin takaa mitä tahansa enkä ole vastannut, koska en ole kuullut mitään enkä ymmärtänyt, että minulle ylipäätään puhutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos keskustelet ihmisen ensimmäisen kerran hänen menetettyään läheisensä, lausut osanottosi. Vaikka kuolemasta olisi jo vierähtänyt hetki, vaikka olisit jo laittanut suruvalittelut Facessa, vaikka ette olisi erityisen läheisiä, vaikka ele tuntuisi vaivaannuttavalta.
Sama pätee jos ihmiselle on tapahtunut jotakin erityisen hienoa: naimisiinmenon, lapsen saamisen tai valmistumisen jälkeen ihmistä onnitellaan, jos kasvotusten ei vielä olla tavattu tapahtuneen jälkeen.
Äitini kuoli yllättäen. Pari viikkoa myöhemmin tapasin isäni myöhemmästä liitosta olevan velipuoleni vaimon. Hän kysyi tavatessamme että mites menee, johon totesin että vähän raskastahan tässä on ollut. Käly siihen sitten että ”aijoo mä kuulinkin” ja jatkoi kertomalla omia kuulumisiaan. Sellainen etikettiosaaminen 90-luvulla syntyneillä pennuilla.
Surunvalittelun ilmaiseminen tuntuu tosiaan olevan vaikeaa. Sain tekstarin kaveriltani, johon vastasin, että olen menossa äitini hautajaisiin (hän ei ollut kuullut kuolemasta aiemmin). Vastasi, että "Vai sellainen tilanne siellä". Pidin tätä jokseenkin moukkamaisena.
Kun joku kertoo läheisensä kuolemasta, siihen sanotaan heti "Olen pahoillani, otan osaa (suruun)." ja kysytään vointia.
Kuuloni on hyväksi todettu testeissä, joten siitä ei ole kyse.
Minua kylläkin ihmetyttää ylipäätään tämä ketju ujona, useimmiten rauhallisena ihmisenä. Minulle on ihan päivänselvää käyttäytyä tyynesti ihmisten ilmoilla ja minulla on luonnostaan hyvät käytöstavat. Se tulee luonnostaan, joten tuntuu oudolta ettei se ole luontevaa kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos keskustelet ihmisen ensimmäisen kerran hänen menetettyään läheisensä, lausut osanottosi. Vaikka kuolemasta olisi jo vierähtänyt hetki, vaikka olisit jo laittanut suruvalittelut Facessa, vaikka ette olisi erityisen läheisiä, vaikka ele tuntuisi vaivaannuttavalta.
Sama pätee jos ihmiselle on tapahtunut jotakin erityisen hienoa: naimisiinmenon, lapsen saamisen tai valmistumisen jälkeen ihmistä onnitellaan, jos kasvotusten ei vielä olla tavattu tapahtuneen jälkeen.
Äitini kuoli yllättäen. Pari viikkoa myöhemmin tapasin isäni myöhemmästä liitosta olevan velipuoleni vaimon. Hän kysyi tavatessamme että mites menee, johon totesin että vähän raskastahan tässä on ollut. Käly siihen sitten että ”aijoo mä kuulinkin” ja jatkoi kertomalla omia kuulumisiaan. Sellainen etikettiosaaminen 90-luvulla syntyneillä pennuilla.
Surunvalittelun ilmaiseminen tuntuu tosiaan olevan vaikeaa. Sain tekstarin kaveriltani, johon vastasin, että olen menossa äitini hautajaisiin (hän ei ollut kuullut kuolemasta aiemmin). Vastasi, että "Vai sellainen tilanne siellä". Pidin tätä jokseenkin moukkamaisena.
Kun joku kertoo läheisensä kuolemasta, siihen sanotaan heti "Olen pahoillani, otan osaa (suruun)." ja kysytään vointia.
Minä en ainakaan halua, että kukaan "ottaa osaa" menetyksiini. En tarvitse mitään tyhjänpäiväisiä fraaseja yhtään mihinkään. Sekin on naurettavaa, kun ventovieraiden kuolemasta uutisoidessa puoli Suomea ottelee osaa täysin ventovieraiden suruun, ja pari tuntia myöhemmin on unohtanut koko jutun.
Vierailija kirjoitti:
Ruokaillessa ei kyynärpäitä pidetä pöydällä.
Ja toisaalta molemmat kädet pidetään koko ajan näkyvissä, eikä sylissä pöydän alla. Muiden ruokailijoiden lautasta tai syömistä ei tuijoteta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naiselle ei avata ovea, koska nykyään ollaan tasa-arvoisia eikä nainen tarvitse erityiskohtelua. Ravintolassa se maksaa, jolla on rahaa tai sitten puoliksi, koska nainen ei tässäkään tapauksessa ansaitse etityiskohtelua, koska tasa-arvo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos keskustelet ihmisen ensimmäisen kerran hänen menetettyään läheisensä, lausut osanottosi. Vaikka kuolemasta olisi jo vierähtänyt hetki, vaikka olisit jo laittanut suruvalittelut Facessa, vaikka ette olisi erityisen läheisiä, vaikka ele tuntuisi vaivaannuttavalta.
Sama pätee jos ihmiselle on tapahtunut jotakin erityisen hienoa: naimisiinmenon, lapsen saamisen tai valmistumisen jälkeen ihmistä onnitellaan, jos kasvotusten ei vielä olla tavattu tapahtuneen jälkeen.
Äitini kuoli yllättäen. Pari viikkoa myöhemmin tapasin isäni myöhemmästä liitosta olevan velipuoleni vaimon. Hän kysyi tavatessamme että mites menee, johon totesin että vähän raskastahan tässä on ollut. Käly siihen sitten että ”aijoo mä kuulinkin” ja jatkoi kertomalla omia kuulumisiaan. Sellainen etikettiosaaminen 90-luvulla syntyneillä pennuilla.
Surunvalittelun ilmaiseminen tuntuu tosiaan olevan vaikeaa. Sain tekstarin kaveriltani, johon vastasin, että olen menossa äitini hautajaisiin (hän ei ollut kuullut kuolemasta aiemmin). Vastasi, että "Vai sellainen tilanne siellä". Pidin tätä jokseenkin moukkamaisena.
Kun joku kertoo läheisensä kuolemasta, siihen sanotaan heti "Olen pahoillani, otan osaa (suruun)." ja kysytään vointia.
Minä en ainakaan halua, että kukaan "ottaa osaa" menetyksiini. En tarvitse mitään tyhjänpäiväisiä fraaseja yhtään mihinkään. Sekin on naurettavaa, kun ventovieraiden kuolemasta uutisoidessa puoli Suomea ottelee osaa täysin ventovieraiden suruun, ja pari tuntia myöhemmin on unohtanut koko jutun.
No silloin sinä et tietenkään kerro läheistesi kuolemista erikseen kenellekään. Kommentissani puhun siitä tilanteesta, kun joku erikseen kertoo läheisensä kuolemasta: "Kun joku kertoo läheisensä kuolemasta..."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoisitko vielä, mikä tässä asiassa on nykyään vaikeampi noudattaa kuin sanotaan nyt vaikka silloin 200 vuotta sitten? Koska rakentamisen taso on sinä aikana romahtanut ja sisätiloissa on nykyään niin kylmä, että täytyy pitää jotain pipoa?
Itse olen kyllä sitä mieltä, että tää on yksi helpoimpia tapoja, joilla mies voi osoittaa moukkamaisuutensa, siis just se jos lippis tms. ei irtoa päästä edes syödessä.
Miksi vain miehen pitää ottaa hattu pois sisällä, miksei myös naisen? Yhtä moukkamainen kai se nainenkin on jos istuu lippis/pipo päässään ruokapöydässä.
- N30
Tapa tulee sekin historiasta: naisen hatun katsotaan kuuluvan asuun. Nainen ei ota hattuaan pois ruokaillessa. Mies sen sijaan ottaa aina. Kunnioituksesta ruokaan.
Tosin minustakin joku pipo/lippis naisella syödessä on outo.
Tosiaan, jos naisella on kaunis asuun kuuluva hattu (esim. kuninkaallisilla näet usein lierihatun tms.), niin sitä ei tarvitse ottaa pois. Sen sijaan lippikset ja pipot ruokapöydässä on moukkamaista sukupuolesta riippumatta!
No ainakin se ettei jaaraa puhelimessa toisen ihmisen kanssa jos on ystävä kylässä. Ei hauku seläntakana jokaisen kaverin jopa lapsen kummin( sitten ihmettelee mihin lapsuuden kaverit vuosien takaa on kadonneet? Miksi kukaan ei tule usein kylään.. miksei soita). No jaa ehkä nämä ei ole harvinaisia mutta ikäviä. Ei ole kiva olla ystävä ihmisen kanssa joka elää muiden draamasta; milloin on joku sairastunut syöpään milloin on erottu jne. Tälläinen ns. Ystävä vie enemmän energiaa kuin tuo sitä! Onneksi itse pääsin eroon tuollaisesta!
Nainen tiskaa keittiössä ja suostuu sellaisiinkin seksijuttuihin, joihin ei halua vaan alistua, koska vuosi 1952 ja mies elättää.
Siis vahingossa sanoin huonoja😄soriii.. huonosti luettu!🙏
Alue: Aihe vapaa
Suurin osa porukasta ei nyt tunnu tietävän hatun ja lakin eroa. Lippalakki ja pipo eivät ole HATTUJA. Hatussa on lieri ympäriinsä. Googlaa hattu kuvahaulla niin näet. Hattuja käytettiin yleisesti 1900-luvun puoliväliin asti, sitten ne hävisivät yleisestä käytöstä. Jotkut hieman vanhemmat miehet käyttävät niitä kyllä vielä talvella, ja tietyissä juhlissa kuten häissä naiset joskus käyttävät niitä.