Pelaaminen, parisuhde ja hiton pleikkari

No mitä miehesi pitäisi sitten tehdä vapaa-ajallaan ja onko mielestäsi oikein jos sinä päätät miehen harrastukset? Annatko miehen päättää mitä itse teet vapaa-ajallasi?

Vai onko ongelmana sittenkin yhteisen ajan puute eikä niinkään pelaaminen?

Vierailija kirjoitti:

Mitä sen sitten pitäisi tehdä? Istua sun kanssa sohvalla ja pitää sua kädestä. Anna toisen tehdä mistä tykkää.

Niin sitä olenkin miettinyt,että annanko toisen tehdä mitä tykkää ja teen itsekin. Itse en tykkää tästä elämästä näin ja minusta se on kuitenkin ensin reilua tehdä toiselle selväksi ja antaa mahdollisuus päättää merkitseekö meidän parisuhde vai ei.Ap

Taasen mielipiteet jakaantuvat, jotkut ymmärtävät sinua jotkut jopa miestäsi. Tässä siis minun mielipiteeni. Pelaaminen (leikkiminen) on osa lapsen kehitystä, jotkut asiantuntijat ovat kertoneet että pelaaminen lisää lasten motoriikkaa... mutta nyt kait kyseessä pitäisi olla aikuinen mies, siis AIKUINEN? On surullista että leikkiminen on toiselle tärkeämpää ja syrjäyttää parisuhteen... mutta toisaalta kertoo paljon arvostuksesta ja siitä, mitä hänelle merkitset ja hänen kehitystasonsa (lapsi vielä). Kuten jotkut jo antoivatkin vinkkejä, ala pikkuhiljaa pakkailemaan tavaroita, älä ainakaan tee lapsia tuon lapsen kanssa (jos häntä nyt joskus sattuisit himottamaan). Vinkkini sinulle on: aloita sinä vaikkapa tanssikurssi, siellä usein urheilullisia hyväkroppaisia miehiä ja usein vielä vapaitakin ;o))) kyllähän sinulla harratus pitää olla.  

Vierailija kirjoitti:

Oletko koittanut ehdottaa suunnittelumielessä jotain yhdessä? Esim arki-illoille voi edellisellä viikolla tai paria päivää ennen sopia yhteistä tekemistä tai menoja. Kutsua kavereita kylään. 

Sanot että olette aiemmin keskustelleet että yhdessä olisi kiva harrastaa. Harrastaa mitä? Etenikö keskustelu käytännön tasolle? Oletko kysynyt mitä hän haluaisi harrastaa? Mikä olisi hänestä yhtä hauskaa kuin pelaaminen.

Olen ehdottanut ja kyllä me asioita myös tehdään yhdessä, ihan liian vähän vain mielestäni. Viikonloppuna käydään jossain mutta suurin osa elämästä valuu tuon pleikkarin kanssa. Mä haluan enemmän. Tietenkin olen yrittänyt edetä tässä porkkana edellä ja kysynyt mitä hän haluaisi harrastaa (ja sanonut että minä olen valmis koittamaan mitä vain), mutta kun ei se johda mihinkään.

Ehdotin, että kumpikin järjestäisi jonkun kivan yhteisen jutun kerran kuukaudessa vuorotellen. Tein sen pari kertaa ja se siitä. En ole kiinnostunut patistamaan toista tekemään asioita yhteisen hyvän eteen, vaan odotan oma-aloitteisuutta.

Keskustelu harrastuksista eteni kyllä käytännön tasolle jo monta vuotta sitten. Hän ilmaisi haluavansa harrastaa paria minun lajiani ja ehdotti lisäksi yhtä toista. Tätä viimeistä olen varsinkin yrittänyt nostaa esille, mutta saan vain äksyilyä.

Ap

Kumpikaan ei ole sinänsä oikeassa tai väärässä. Teillä on vain erilaiset elämäntavat ja odotukset parisuhteelta. Ette kuulosta yhteensopivalta parilta.

Jatkoa varten: valitse seurustelukumppani sen mukaan, mitä hän tekee, eikä sen mukaan, mitä hän sanoo haluavansa tehdä.

Sinulla on siellä taloudessa teini, jota vanhempi kieltää tekemästä kivoja juttuja. Tuo ei ole kahden aikuisen välinen parisuhde.

Jos et saa parisuhteelta, mitä haluat ja tarvitset, eikä mies näe asiassa mitään ongelmaa, hyväksy tilanne tai eroa. Toisen kanssa oleminen on ihan vapaaehtoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle toi viestisi kielii muista ongelmista kuin itse pelaamisesta. Onko teidän suhteessa arvostusta, kunnioitusta ja kommunikaatiota muuten? Keskusteletteko asioistanne ja kuulumisistanne? Miten elätte yhdessä arkea; aamuja, iltoja, ruokahetkiä? Tuletko huomioiduksi arjessa? (Oma mieheni pelaa PALJON mutta huomioi muuten ja arkemme sujuu hyvin lukuisista pelitunneista huolimatta. Käytän myös omaa aikaani omiin kiinnostusten kohteisiin, ja kun ollaan yhdessä tai keskustellaan niin ollaan läsnä.) 

Tässä tämä on: haluaisin elää arkea yhdessä. Ulkoilla yhdessä, jutella (ilman, että sanotaan joojoo eikä kuulla mitään). Hän ei ole mielestäni läsnä ja oletan että ei käsitä miten huono juttu se on parisuhteessa vaikka ei ole mikään ensimmäinen pitkä suhde. Minulla on aikuisen odotuksia ja tahtoa elämästä: yhdessä tekemistä, sitä että toinen ottaa vastuuta ja että minä en ole jonkinlainen yhteisen elämän koordinaattori joka hoitaa ne pakolliset jutut kun toinen "ei koskaan saa tehdä mitä haluaa" O_o. Puuh. AP

Ulkoilla yhdessä - tässä te voisitte yhdessä koittaa etsiä rutiineja, joista miehesikin pitäisi. Jos töiden jälkeen on huono hetki, entä aamukävelyt? Jutelkaa asiasta neutraalisti, "milloin voitaisiin yhdessä ulkoilla", mikä meille sopisi? 

Jutella - yritätkö jutella miehellesi kun hän pelaa? Jotkut ei kuule keskittyessään mitään ja sanoo vaan joojoo, kuulematta edes että on yritetty keskustella. Jutteletteko koskaan muulloin? Syöttekö yhdessä iltaruokaa tmv milloin voisi läsnä jutella? Menettekö yhdessä nukkumaan?

Yrittäisin keskittyä näihin kaipaamiisi asioihin neutraalisti ja unohtaa sen pelaamiseen ärsyyntymisen. Se vaikuttaa oireelta, ei syyltä.. Vie vaikka miehesi ulos treffeille tekemään asiaa josta hän pitää ja herätä siellä läsnä-keskustelua siitä että miten voisitte viettää enemmän yhteistä, molemmista kivaa aikaa? 

Vierailija kirjoitti:

No mitä miehesi pitäisi sitten tehdä vapaa-ajallaan ja onko mielestäsi oikein jos sinä päätät miehen harrastukset? Annatko miehen päättää mitä itse teet vapaa-ajallasi?

Vai onko ongelmana sittenkin yhteisen ajan puute eikä niinkään pelaaminen?

Ei ole oikein. Tuolla sanoinkin, että valinta on hänen ja vastuu itsestäni on minulla. Ei rakkautta kuitenkaan voi vain lakaista maton alle joten silloin toivoo. Tietenkin petyn ja olen pahoillani, että ihan oikeasti tämä näyttää siltä että meidän yhteinen elämä on vähemmän arvokasta kun joku sotapeli.

Ajan puutetta ei kyllä ole. Meillä ei ole lapsia, ei lemmikkejä ei omakotitaloa. Yhteistä aikaa olisi joka päivä n. 6 tuntia. Hän ei päätä mitä teen vapaa-ajallani, on epäilemättä vain tyytäväinen että en ole paikalla. Minusta pelaaminen harrastuksena vähintään 20-30 h viikossa on täysin liikaa silloin kun elää yhteistä elämää jonkun kanssa, koska mitä järkeä tässä jälkinmäisessä silloin on :( ? Ap

Itsekin pidän pelaamisesta, samoin avokkini, mutta ei kyllä tulisi kummallekaan mieleen, että se olisi elämän ainoa sisältö.

Omalla avomiehelläni oli tapana hukuttaa itsensä pelien pariin silloin kun hän oli masentunut. Tiuski ja raivosi peleille minkä kerkesi ja kaikki muu oli "ei huvita". Nyt on lääkitys käynnissä ja meille on tullut koira arkea vauhdittamaan ja ilahduttamaan. Tulee liikuttuakin yhdessä, kun taas ennen se oli miehen mielestä tylsää, koska "on kiva liikkua yksin musiikkia kuunnellen". Hän ei vain silloin tiennyt, että yhdessä liikkuminenkin olisi mukavaa.

Vaatii paljon avoimuutta ja jaksamista keskustella näitä asioita puhki uudelleen ja judelleen. Vielä enemmän vaatii se halu muuttaa tapojaan, mutta silloin on vain mietittävä, mikä on todella tärkeää: Se parisuhde ja oma kumppani vai jotkut peliscoret ja netissä turpaan mättäminen. Omasta mielestäni helppo valinta, jos mietetään että jommankumman aikasyöppöilyä on vähennettävä (ei ole pakko lopettaa kokonaan).

Yx Nakki kirjoitti:

Taasen mielipiteet jakaantuvat, jotkut ymmärtävät sinua jotkut jopa miestäsi. Tässä siis minun mielipiteeni. Pelaaminen (leikkiminen) on osa lapsen kehitystä, jotkut asiantuntijat ovat kertoneet että pelaaminen lisää lasten motoriikkaa... mutta nyt kait kyseessä pitäisi olla aikuinen mies, siis AIKUINEN?

Pienoismallien rakentelu, maalaaminen, shakki, biljardi, sudokut ja kokoelmien keräily ovat kaikki aikuisten harrastuksia, jotka eivät loppujen lopuksi eroa legoista, värityskirjoista, lasten peleistä ja pokemonkorteista muuten kuin vaikeustasoltaan. Miksi tietokonepelit ovat aikusena saatanasta mutta muut ei-liikunnalliset harrastukset ovat ok?

Keskustelua voi yrittää käydä mutta se vaatii kunnioitusta. Jos sitä ei ole niin sitä on vaikea taikoa.. Jos toisella ei ole edes lähtökohtaista halua edes kuunnella niin en katselisi pidempään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle toi viestisi kielii muista ongelmista kuin itse pelaamisesta. Onko teidän suhteessa arvostusta, kunnioitusta ja kommunikaatiota muuten? Keskusteletteko asioistanne ja kuulumisistanne? Miten elätte yhdessä arkea; aamuja, iltoja, ruokahetkiä? Tuletko huomioiduksi arjessa? (Oma mieheni pelaa PALJON mutta huomioi muuten ja arkemme sujuu hyvin lukuisista pelitunneista huolimatta. Käytän myös omaa aikaani omiin kiinnostusten kohteisiin, ja kun ollaan yhdessä tai keskustellaan niin ollaan läsnä.) 

Tässä tämä on: haluaisin elää arkea yhdessä. Ulkoilla yhdessä, jutella (ilman, että sanotaan joojoo eikä kuulla mitään). Hän ei ole mielestäni läsnä ja oletan että ei käsitä miten huono juttu se on parisuhteessa vaikka ei ole mikään ensimmäinen pitkä suhde. Minulla on aikuisen odotuksia ja tahtoa elämästä: yhdessä tekemistä, sitä että toinen ottaa vastuuta ja että minä en ole jonkinlainen yhteisen elämän koordinaattori joka hoitaa ne pakolliset jutut kun toinen "ei koskaan saa tehdä mitä haluaa" O_o. Puuh. AP

Ulkoilla yhdessä - tässä te voisitte yhdessä koittaa etsiä rutiineja, joista miehesikin pitäisi. Jos töiden jälkeen on huono hetki, entä aamukävelyt? Jutelkaa asiasta neutraalisti, "milloin voitaisiin yhdessä ulkoilla", mikä meille sopisi? 

Jutella - yritätkö jutella miehellesi kun hän pelaa? Jotkut ei kuule keskittyessään mitään ja sanoo vaan joojoo, kuulematta edes että on yritetty keskustella. Jutteletteko koskaan muulloin? Syöttekö yhdessä iltaruokaa tmv milloin voisi läsnä jutella? Menettekö yhdessä nukkumaan?

Yrittäisin keskittyä näihin kaipaamiisi asioihin neutraalisti ja unohtaa sen pelaamiseen ärsyyntymisen. Se vaikuttaa oireelta, ei syyltä.. Vie vaikka miehesi ulos treffeille tekemään asiaa josta hän pitää ja herätä siellä läsnä-keskustelua siitä että miten voisitte viettää enemmän yhteistä, molemmista kivaa aikaa? 

Niin, kuten sanoin niin olen yrittänyt kaikkea tässä. Sanoin, että voisin ostaa hänelle lenkkarit: ei suostunut (?!). Olen pyytänyt että hän ehdottaisi koska olisi sopiva aika. Ehdottanut itse. Olen suhtaunut neutraalisti, yrittänyt ehdottaa kompromisseja ("voisitko pelata kun en ole kotona"- se on päivässä jo 2-3h). Olen raivonnut ja olen yrittänyt tehdä asioita hänelle helpoimmaksi. Keskustelu tästä, neutraalistikin ja hänen lähtökohtansa huomioiden aiheuttaa hänessä raivoa. Eli minä en halua anella / pyytää / toivoa / ehdottaa kun se johtaa vain siihen, että hän suuttuu. Onko se joku ulkoapäin keksitty juttu, että naisen pitäisi olla joku kaikessa sovitteleva ja mies saa kiukutella mennen tullen.

Olen vain niin kypsä ja ahdistunut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mitä miehesi pitäisi sitten tehdä vapaa-ajallaan ja onko mielestäsi oikein jos sinä päätät miehen harrastukset? Annatko miehen päättää mitä itse teet vapaa-ajallasi?

Vai onko ongelmana sittenkin yhteisen ajan puute eikä niinkään pelaaminen?

Ei ole oikein. Tuolla sanoinkin, että valinta on hänen ja vastuu itsestäni on minulla. Ei rakkautta kuitenkaan voi vain lakaista maton alle joten silloin toivoo. Tietenkin petyn ja olen pahoillani, että ihan oikeasti tämä näyttää siltä että meidän yhteinen elämä on vähemmän arvokasta kun joku sotapeli.

Ajan puutetta ei kyllä ole. Meillä ei ole lapsia, ei lemmikkejä ei omakotitaloa. Yhteistä aikaa olisi joka päivä n. 6 tuntia. Hän ei päätä mitä teen vapaa-ajallani, on epäilemättä vain tyytäväinen että en ole paikalla. Minusta pelaaminen harrastuksena vähintään 20-30 h viikossa on täysin liikaa silloin kun elää yhteistä elämää jonkun kanssa, koska mitä järkeä tässä jälkinmäisessä silloin on :( ? Ap

Mitä jos mies harrastaisi vaikkapa kilpaurheilua tai teatteria? Noihin saa helposti kulumaan tuon 20 tuntia viikossa. Onko ongelma miehen harrastaminen vai se, että pidät hänen harrastustaan lapsellisena ja arvottomana?

Kysyn miehenä, joka harrastaa 2-3 tuntia joka päivä niin parisuhteessa kuin sinkkunakin.

Vierailija kirjoitti:

Yx Nakki kirjoitti:

Taasen mielipiteet jakaantuvat, jotkut ymmärtävät sinua jotkut jopa miestäsi. Tässä siis minun mielipiteeni. Pelaaminen (leikkiminen) on osa lapsen kehitystä, jotkut asiantuntijat ovat kertoneet että pelaaminen lisää lasten motoriikkaa... mutta nyt kait kyseessä pitäisi olla aikuinen mies, siis AIKUINEN?

Pienoismallien rakentelu, maalaaminen, shakki, biljardi, sudokut ja kokoelmien keräily ovat kaikki aikuisten harrastuksia, jotka eivät loppujen lopuksi eroa legoista, värityskirjoista, lasten peleistä ja pokemonkorteista muuten kuin vaikeustasoltaan. Miksi tietokonepelit ovat aikusena saatanasta mutta muut ei-liikunnalliset harrastukset ovat ok?

Harrastukset vie elämästä n. 3-5 h viikko. Tämä vie puolisoni elämästä 20-30 vko. Ei se minusta ole harrastus vaan lähes kakkostyöhön verrattava asia. Jaksatteko te muut oikeasti sitten tällaista...? Olenko mä liian vaativa?

Ap

Kuullllostaa siltä, että olet löytänyt tasoisesi "miehen". Et luultavasti kelpaisi sellaiselle miehelle, joka huomio kumppaninsa tarpeita ja haluaa tehdä asioita yhdessä parina. Kysymys kuuluu, aiotko tyytyä tuollaisen elämään vai osaatko arvostaa itseäsi ja lähdet etsimään sitä parempaa parisuhdetta. Veikkaukseni on, että et uskalla. Jäät tuon pelailevan pojan kanssa kimppaan ja parin vuoden sisään hankitte pari lasta. Tulet kuolemaan katkerana ja yksinäisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yx Nakki kirjoitti:

Taasen mielipiteet jakaantuvat, jotkut ymmärtävät sinua jotkut jopa miestäsi. Tässä siis minun mielipiteeni. Pelaaminen (leikkiminen) on osa lapsen kehitystä, jotkut asiantuntijat ovat kertoneet että pelaaminen lisää lasten motoriikkaa... mutta nyt kait kyseessä pitäisi olla aikuinen mies, siis AIKUINEN?

Pienoismallien rakentelu, maalaaminen, shakki, biljardi, sudokut ja kokoelmien keräily ovat kaikki aikuisten harrastuksia, jotka eivät loppujen lopuksi eroa legoista, värityskirjoista, lasten peleistä ja pokemonkorteista muuten kuin vaikeustasoltaan. Miksi tietokonepelit ovat aikusena saatanasta mutta muut ei-liikunnalliset harrastukset ovat ok?

Harrastukset vie elämästä n. 3-5 h viikko. Tämä vie puolisoni elämästä 20-30 vko. Ei se minusta ole harrastus vaatteidenn lähes kakkostyöhön verrattava asia. Jaksatteko te muut oikeasti sitten tällaista...? Olenko mä liian vaativa?

Ap

Kuka tulee toimeen kolmella harrastustunnilla viikossa? Jos lapsettomalla työssä käyvällä ihmisellä on ainakin 50 tuntia vapaa-aikaa viikossa, mihin ihmeeseen se kaikki muu aika pitäisi laittaa??

Kysyjälle. Voin vastata suoraan kun kysyt. Jos hän harrastaisi noita mainitsemiasi asioita, niin no problem, voisimme harrastaa yhdessäkin. Pleikkari on ainoa mitä en halua harrastaa ja kyllä: se ei ole mielestäni mitenkään sen enempää kehittävää kun katsella tuntikausia telkkaria muutenkaan. Ja kyllä, minusta se on elämän hukkaan heittämistä joskaan näitä sanoja en ole käyttänyt ääneen. Minä en haluaisi heittää elämää hukkaan enkä elää yksin parisuhdetta.Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totuttuja tapoja voi olla vaikea muuttaa, jos itsellä ei ole halua. Voisin kysyä että lähdetkö nyt kävelylle mutta jos pelaaminen jatkuu lähtisin itse sinne. Etsin harrastuksia liikunnan parista ja yrittäisin saada hyvän kunnon ja osottaisin siten että pelkkä pelaaminen ei kannata.

Kohdallani tämä ei ole mitään osoittanut. Minulla erittäin hyvä kunto ja hyvä terveys. Urheilen paljon ja kovaa.Ap

Jos sulla on "oikeus" urheilla paljon, niin miksi mies ei saa pelata paljon? Miksi vain sinä saat tehdä mieluisia asioita paljon?

Jos olet vela, niin ota ennen eroa huomioon, että suurin osa veloista on mukavuudenhaluisia ja nautintokeskeisiä ja haluaa käyttää vapaa-aikaa itseään kiinnostaviin juttuihin. Lapsettomana on mahdollisuus harrastaa paljon enemmän ja syvemmin kuin vanhempana!