Nyt jutellaan 1970-luvusta!

Vierailija kirjoitti:

Ja eihän sodasta silloin 70 luvulla ollut kuin 30 vuotta. Sama kun nyt ajateltaisiin että jatkosotaa oltaisiin käyty 1993. Aika hurjaa kun sitä ajattelee tuolta kantilta.

1970-luvun loppupuolella viisikymppinen jumppamaikka opetti pojille tahtimarssia ja kentällä pelattiin pesäpalloa kunnon paatoksella.

Vasta aivan hiljattain tajusin että 1925 syntynyt sotaan ehtinyt sukupolvi oli vuonna 1980 vasta 55-vuotiaita. Sekin opettaja oli varmasti ollut rintamalla.

Tätä ei tajua tosiaankaan. Isäni on syntynyt 25, minä 56, eli sodasta oli kulunut 12 vuotta kun synnyin. Paljon se sota ei enää näkynyt, jurrissa miehet puhuivat sotajuttuja. Ja tietystin isän haavoittumisen pitkä arpi lavassa muistutti sodasta, mutta lapsi ottaa kaiken sellaisena kuin se on, en sitä ihmetellyt saunassa.

Äiti aina nyppi räjähtäneen luodin sirpaleita isän arvesta, kun ne pyrkivät pintaan.

Paljon käytettiin pussihousuja maalla, jonka muodin toivat mukanaan saksalaiset sotilaat. Ennen sitä käytettiin suoria housuja.

Silloin oli kaupoissa vain pieniä karkkiaskeja ja karkkipussitkin kohtuukokoisia. Limsoja ei myyty isoissa pulloissa. Jopa ruokalautaset oli pienempiä. Ruoka oli yksinkertaista. Koulussa ei ollut salaatteja. Kotona viljeltiin kasviksia.

niin joo, en mäkään tajunnu 80-luvun alussa että vanhimmat opet olivat kokeneet sodan. 70-luvulta nyt en muista niin paljon erikoista.  Kontulan ostari oli the place to go, kaikki teinit olivat pelottavia. Leveät lahkeet, farkkurotsi, tiukka t-paita, hulmuava tukka, joku veska olalla, purkkaa, tupakkaa ja tytöillä huulikiiltoa.

Sammarit. Miksi piti aina olla sammarit? Vihasin niitä. Samoin kutisevaa poolokaulusta. Lappuhaalarit oli lempivaate. Tai no suurimman osan 70-lukua olin jossain sukkiksissa ja marimekkopaidassa, heh.

Nyt muistan! 

Lasse Pöystin iltasatu, nukkumatti, Kekkonen ja Teija Sopanen ruudussa. Sellaiset paperiset hahmot olivat lastenohjelmaa. MA Nummisen levy, Herra huu.  Eemeli, Teemu-kirjat. Sanoin aina teemuleipoo, sillai yhteen. Mun lempikirja.

Voi ei Teemu vispaa munaa niin kauan että käsi väsyy!

peruskoulu. kun menin kouluun -78 oli vielä jengiä jotka puhuivat jostain kansa- ja keskikoulusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja eihän sodasta silloin 70 luvulla ollut kuin 30 vuotta. Sama kun nyt ajateltaisiin että jatkosotaa oltaisiin käyty 1993. Aika hurjaa kun sitä ajattelee tuolta kantilta.

1970-luvun loppupuolella viisikymppinen jumppamaikka opetti pojille tahtimarssia ja kentällä pelattiin pesäpalloa kunnon paatoksella.

Vasta aivan hiljattain tajusin että 1925 syntynyt sotaan ehtinyt sukupolvi oli vuonna 1980 vasta 55-vuotiaita. Sekin opettaja oli varmasti ollut rintamalla.

Tätä ei tajua tosiaankaan. Isäni on syntynyt 25, minä 56, eli sodasta oli kulunut 12 vuotta kun synnyin. Paljon se sota ei enää näkynyt, jurrissa miehet puhuivat sotajuttuja. Ja tietystin isän haavoittumisen pitkä arpi lavassa muistutti sodasta, mutta lapsi ottaa kaiken sellaisena kuin se on, en sitä ihmetellyt saunassa.

Minä olen 51vee ja isoisäni syntyi 1901. Oli siis teini-ikäinen ennen kansalaissotaa, vietti 1920-luvun hobona Yhdysvalloissa matkustellen junien katoilla.

Sellainen töllöshow olisi hyvä, missä osallistujat sitoutuisivat elämään kuukauden kuten 70-luvulla.

Ei nettiä, videoita eikä kännyköitä. Perusruokaa, nukkumaan kymmeneltä ja kuudelta ylös, jne.

Vierailija kirjoitti:

peruskoulu. kun menin kouluun -78 oli vielä jengiä jotka puhuivat jostain kansa- ja keskikoulusta.

Samoin. Ymmärrettävästi, koska peruskoulu alkoi Helsingissä 1977.

Oli siis vuoden vanha systeemi minun aloittaessa kouluni. Se oli kaikille uutta.

Vierailija kirjoitti:

Alte gubbe kirjoitti:

Miesten pukeutuminen oli aika 'säädeltyä' 70-luvulla. Yli 40-set toimistotyöläiset pitivät pukua, paitaa ja solmiota. Solmion piti olla oikea, se avattiin yöksi ja aamukiireessä solmittiin uudestaan. Työnantaja ja sukulaiset lahjoitti solmion tasasynttärivuosina. Eläkkeelle jäädessä mulla oli iso nippu lahjasolmioita pois heitettäväksi. Kengät oli lähes aina mustat puolikengät, kaikissa toimistoissa oli kengänkiillotuskoneet.

Oikeaa duunarityötä tekevillä miehillä alkoi olla työnantajan kustantamat työvaatteet, ei kuitenkaan lähelläkään nykyisiä turvaliivein varusteltuja asuja. Kengät oli tietysti turvakengät.

Jos oli rohkea, niin alle 40:set toimistotyöläiset käyttivät suoria housuja, kauluspaitaa ja villatakkia. Jos oikein päätti repäistä, niin kengät oli ruskeat.

Vasta alle 30:llä alettiin sietää farkkuja ja collegeja töissä. Kuitenkin jos joutui asiakkaitten kanssa tekemisiin, niin puku. Ehdoton.

Mun mielestä 70-luku oli pukeutumisen suhteen suuren vapautumisen vuosikymmen suhteessa 60-lukuun.

70-luvulla jengin habitus oli rennompaa kuin nykyään. Pitkät tukat, lautasen kokoiset aurinkolasit, leveät lahkeet, pompat, karvahatut, samettifarkut ja pikkutakit, villapaidat, ruskeat ja värikkäät kauluspaidat.

60-luvulla kaikilla oli puku ja miehen tukka ei saanut ylettyä korvan päälle. 60-luvun ankaran kurinalaisuuden jälkeen 70-luku oli tosi rento. Kraka nyt sinänsä on vähän huono indikaattori, 90-luvullakin kraka oli pakollinen esimerkiksi taksikuskeilla. Colleget tulivat vasta kasarilla oikeastaan.

Naurattaa kun katsoo vanhoja kuvia, isällä ja pojalla saattaa esimerkiksi olla college jossa lukee isolla "Jim Beam":) Nykyään harvoin enää näkee avointa alkoholimainontaa pukeutumisessa.

Kyllä se nuorisomuoti alkoi jo 60-luvulla. Silloin tuli muodin esikuvaksi Mary Quant ja minihameet. Beatles synnytti valtavan hysterian ja miesten pitkätukkamuodin. Minusta nimenomaan 60-luvulla sai olla nätti, tytöt meikkasi vahvasti, irtoripsetkin tuli muotiin silloin ja vaaleat huulipunat ja isot hiuslaitteet. 70-luku hiukan latisti kaikkea, tuli luonnonmukaisuus, hiuksia ei enää laiteltu ja vaatteissa suosittiin ruskeata ja vihreätä, kun 60-luvulla sai käyttää pastelli- ja kirkkaita värejä.

70-luvulta muistan erityisesti ne vähän polven alle ulottuvat ruskearuudulliset puolihameet, ne oli oikeastaan hirveän rumia. Kun siihen yhdistettiin pitkät suoravartiset ruskeat nahkasaapikkaat, ei se kovin kauniilta näyttänyt.

Minusta 70-luku on ruskea vuosikymmen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla oli järkyttävää tuo punainen fundamentalismi. Oltiin niin kallellaan itään päin, josta "tuli kaikki hyvä". Mafiat, rikolliset, sortajat, niitä Neuvostoliitto oli pullollaan, mutta näille oltiin täysin sokeita. Suomi nuoleskeli neuvostoliittolaisten pyllyjä joka tasolla. Ministereistä työläiseen. Hävettää vieläkin nuo nähnyt vapaus- ja maailmankansalaiskulkueet, punaiset liput liehuivat ja sitä oltiin kuin hypnoosissa.

Puhut varmaan 90-luvun Venäjästä Neuvostoliiton jälkeen, jolloin valtion omaisuus yksityistettiin ja ajautui roistojen käsiin, oligarkit saivat vallan ja rikollisuus kasvoi.

Nimittäin, ei Neuvostoliitossa ollut itsenäisesti toimiville rikollisjärjestöille todellakaan tilaa. Ei totalitaristisessa systeemissä sellainen onnistu, koska se on poliisivaltio ja järjestäytynyt rikollisuus on aina uhka hallinnolle. Myös taparikollisuutta valvottiin raskaalla kädellä ja vankeusrangaistukset olivat pitkiä.

70-luvun Neuvostoliitto oli eri asia kuin 30-luvun tai 50-luvun Neuvostoliitto, se pitäisi ymmärtää. 70-luvun loppupuolella tulivat esim. ensimmäiset venäläiset turistiseurueet kotikaupunkiini, mahorkan tuoksu oli uutta Suomen kaduilla, ja Punaisen Moskovan tuoksu (hajuvesi). Vein yhden miehen tästä seurueesta kahvillekin ravintolaan.

Eli kyllä sieltä vankilasta pääsi jo 70-luvulla ulos, ja venäläiset matkustivat paljon Itä-Euroopassa sosialisti-maissa lomailemassa, Mustalla merellä esimerkiksi.

Itse tapasin Unkarissa unkarin kielen kursseilla ison liudan venäläisiä, jotka olivat siellä myös opiskelemassa unkarin kieltä.

Et nyt kuitenkaan ole ihan täysin perillä sinäkään tuosta

70-luvun matkustamisesta. Neukkulaiset ei päässeet matkustamaan itsenäisesti länsimaihin, he tarvitsivat esim. Suomesta kutsun ja siis eräänlaisen takaajan matkalleen. Kutsun saatuaankaan ei lupaa hevin myönnetty. Yksityishenkilönä matkustaminen oli todella vaikean takana. Suurimmalle osalle halukkaista se ei onnistunut ikinä.

Sen sijaan ryhmämatkoille saattoivat päästä ansioituneet työntekijät, joille valtio ja työpaikka antoi matkustusluvan. Tietysti näille matkoille kovasti haluttiin, mutta piti olla todella "luotettava" henkilö, taustathan tutkittiin tarkkaan. Esim. suomensukuiselle ei ollut ollenkaan helppo päästä matkustamaan Suomeen. Tai jos suvussa oli yksikin epäluotettavaksi, tai peräti valtion viholliseksi leimattu henkilö, ei mahdollisuutta. Ja matkoilla oli aina mukana urkkijoita ja ilmiantajia, jotka raportoivat matkan jälkeen viranomaisille, miten kukakin oli käyttäytynyt, oliko ollut yhteydessä paikallisiin liikaa jne. Eli tiukasti olivat valvonnassa. Ja käyntikohteet tarkasti suunniteltu etukäteen, poikkeamista ei sallittu, oppaan mukana oli oltava. Monet joutui matkan jälkeen kuulusteluihin matkalla käyttäytymisestään. Ja saattoi tulla merkintä henkilötietoihin eikä sen jälkeen toivoakaan matkustamiseen. Ellei tullut peräti vankeustuomio, täysin mahdollista.

N-liiton lomakohteisiin järjestettiin myös matkoja samoin periaattein, kuten myös muihin Varsovan liiton maihin. Ei siis mikään ihme tuo Unkarissa tapaamasi ryhmä.

Mutta jos luulet, että tuosta noin vain olisivat saaneet ulkomaan passin, olet täysin väärässä. Jo passin hakeminen herätti epäilyksiä. Ja luuletko, että joku neukkulainen olisi voinut lähteä vaikka Espanjan lomalle.... ei todellakaan. Sellainen ei olisi tullut kuuloonkaan tuon ajan neuvostoliittolaiselle.

Oli ihan yleistä tietoa tuona aikana Suomessakin, että jos Neuvostoliitosta halusi matkustaa ulkomaille, piti olla moitteeton viranomaisten silmissä. Vain harvat ja valitut olivat siihen oikeutettuja. Mutta otin nämä venäläisturistit puheeksi, kun koko valtakunta leimattiin jossain viestissä vankilaksi. Pääsivät jotkut sentään "vankilomalle" siis. :) 

Suomessa ei välttämättä tajuta varsinkaan enää, että Itä-Euroopan sosialistiset maat ja Neuvostoliitto olivat oma maailmansa, nämä maat olivat paljon tekemisissä keskenään niin kaupan kuin kulttuurin ja matkailun alalla. Neuvostoliitossa opiskeli paljon nuoria sosialistimaista ja Afrikasta ja Etelä-Amerikasta.

Todellakin turistiseurueita kontrolloitiin mutta kuitenkin tämä mainitsemani yksittäinen venäläismies pääsi irtautumaan turistiseurueestaan päivällä ja lähtemään kanssani kahville kahdestaan. En tiedä, tuliko siitä hänelle vaikeuksia, mutta näin tapahtui.  Hän olisi kuulema halunnut tavata minut vielä uudestaankin, mutta ei saanut minuun yhteyttä, kun opiskelijana ei minulla ollut puhelinta. Lankasellaista siis.

Tuolla Unkarin kielikursseilla ystävystyin moskovalaisen pojan kanssa, ja kyllä hänen tarinoistaan kävi selville, että valvontaa on monenlaista ja että he olivat onnekkaita, kun pääsivät ulkomaille. Kyllä hän kaipasi enemmän vapautta ja länsimaisia juttuja kuten rock-musiikkia. Hän opiskeli englantia ja päätyi toimittajaksi myöhemmin. Missä lienee nyt.

Kävin v. 79 kaksi kertaa hänen luonaan Moskovassa. Neuvostoliitto näytti vielä harmaammalta kuin Suomi, ja minua raivostutti tosi paljon autoilijoiden ylimielisyys: jalankulkija ei ollut mitään eikä suojateistä välitetty, henkensä kaupalla sai ylittää leveitä prospekteja. Hiljattain luin lehdestä, että viime vuosina autoilijatkin ovat oppineet siellä käyttäytymään. :) Kauan se on kestänyt siis.

Yhteiskuntajärjestelmästä huolimatta normaalia keskiluokan elämää hänenkin perheensä eli, ihan nätti ja tilava kerrostaloasunto Moskovan lähiössä, koulutetut vanhemmat, isä kirjailijan tapainen, opiskeleva veli. 

Itselläni oli huone Berlin-hotellissa, se oli ihan tavallinen hotellihuone, ei läävä. Mutta Leningrad ja Moskova ovatkin eri asioita, ja Leningradissa on voinut olla kälyisempää, ainakin kuulema Viipurissa oli aika rähjäistä.

Pointtini on, että asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Ihmiset yrittää tehdä elämästään hyvän, oli järjestelmä mikä hyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja eihän sodasta silloin 70 luvulla ollut kuin 30 vuotta. Sama kun nyt ajateltaisiin että jatkosotaa oltaisiin käyty 1993. Aika hurjaa kun sitä ajattelee tuolta kantilta.

1970-luvun loppupuolella viisikymppinen jumppamaikka opetti pojille tahtimarssia ja kentällä pelattiin pesäpalloa kunnon paatoksella.

Vasta aivan hiljattain tajusin että 1925 syntynyt sotaan ehtinyt sukupolvi oli vuonna 1980 vasta 55-vuotiaita. Sekin opettaja oli varmasti ollut rintamalla.

Tätä ei tajua tosiaankaan. Isäni on syntynyt 25, minä 56, eli sodasta oli kulunut 12 vuotta kun synnyin. Paljon se sota ei enää näkynyt, jurrissa miehet puhuivat sotajuttuja. Ja tietystin isän haavoittumisen pitkä arpi lavassa muistutti sodasta, mutta lapsi ottaa kaiken sellaisena kuin se on, en sitä ihmetellyt saunassa.

Äiti aina nyppi räjähtäneen luodin sirpaleita isän arvesta, kun ne pyrkivät pintaan.

Paljon käytettiin pussihousuja maalla, jonka muodin toivat mukanaan saksalaiset sotilaat. Ennen sitä käytettiin suoria housuja.

Hyvin pitkälle se noin oli. Yhtä asiaa kommentoin: Pussihousut. Olivat mielestäni vanhempaa perua, kuin jatkosota ja saksmannit.

Ukistani säilynyt joitakin valokuvia kolmikymmenluvulta, ja hänellä joka kuvassa pussihousut jalassa. Usein myös ns. saapashousupuku, eli puvun takki, pussihousut ja nahkasaappaat. Samantyyppiset pussihousut myös jatkosodan aikana Rukajärven suunnalla. Kolmekymmentäluvun siviilikuvat otettu Laatokan- Karjalassa, siellä ainakin pussihousut olivat hyvin yleisiä jo silloinkin.

Vierailija kirjoitti:

Alte gubbe kirjoitti:

Miesten pukeutuminen oli aika 'säädeltyä' 70-luvulla. Yli 40-set toimistotyöläiset pitivät pukua, paitaa ja solmiota. Solmion piti olla oikea, se avattiin yöksi ja aamukiireessä solmittiin uudestaan. Työnantaja ja sukulaiset lahjoitti solmion tasasynttärivuosina. Eläkkeelle jäädessä mulla oli iso nippu lahjasolmioita pois heitettäväksi. Kengät oli lähes aina mustat puolikengät, kaikissa toimistoissa oli kengänkiillotuskoneet.

Oikeaa duunarityötä tekevillä miehillä alkoi olla työnantajan kustantamat työvaatteet, ei kuitenkaan lähelläkään nykyisiä turvaliivein varusteltuja asuja. Kengät oli tietysti turvakengät.

Jos oli rohkea, niin alle 40:set toimistotyöläiset käyttivät suoria housuja, kauluspaitaa ja villatakkia. Jos oikein päätti repäistä, niin kengät oli ruskeat.

Vasta alle 30:llä alettiin sietää farkkuja ja collegeja töissä. Kuitenkin jos joutui asiakkaitten kanssa tekemisiin, niin puku. Ehdoton.

Mun mielestä 70-luku oli pukeutumisen suhteen suuren vapautumisen vuosikymmen suhteessa 60-lukuun.

70-luvulla jengin habitus oli rennompaa kuin nykyään. Pitkät tukat, lautasen kokoiset aurinkolasit, leveät lahkeet, pompat, karvahatut, samettifarkut ja pikkutakit, villapaidat, ruskeat ja värikkäät kauluspaidat.

60-luvulla kaikilla oli puku ja miehen tukka ei saanut ylettyä korvan päälle. 60-luvun ankaran kurinalaisuuden jälkeen 70-luku oli tosi rento. Kraka nyt sinänsä on vähän huono indikaattori, 90-luvullakin kraka oli pakollinen esimerkiksi taksikuskeilla. Colleget tulivat vasta kasarilla oikeastaan.

Naurattaa kun katsoo vanhoja kuvia, isällä ja pojalla saattaa esimerkiksi olla college jossa lukee isolla "Jim Beam":) Nykyään harvoin enää näkee avointa alkoholimainontaa pukeutumisessa.

60-luvun ankara kurinalaisuus....

hetkinen! Että mitä?

60-luku oli ihanaa vapautumisen aikaa! Sehän oli nuorisovallankumouksen aikaa, etkö tiedä? Mielenosoitukset, rauhanmarssit, nuorisofestivaalit, Vanhan valtaus, rautalankamusiikki, pop ja rock, folkmusiikki, Beatles ja Rolling Stones, Bob Dylan, tyttöjen minihameet, Irwin Goodman ja Danny showt, e-pillerit ja vapaa seksi, silloin sitä vasta vapaamielisiä oltiinkin.

Nuorisokulttuuri alkoi oikeastaan jo 50-luvulla, kun tulivat ns. lättähatut ja surinasussut, tyttöjen isot kellohameet, Bill Haley ja Rock aroud The Clock, Paul

Anka ja James Dean ja Elvis. Jo silloin oli lieviä nuorisomellakoita pääkaupungissa. Varsinainen nuorisomuoti alkoi kuitenkin 60-luvun alussa Lontoosta leviten nopeasti muualle länsimaihin. Sukkahousutkin kehiteltiin minihameiden takia, koska sukkanauhathan ei olisi saaneet näkyä hameen alta.

Minulla oli 60-luvulla polviin asti ulottuvat tiukat valkoiset stretch-saappaat, punainen minihame, tiukka vaaleanpunainen hihaton pusero ja valkoinen midipituinen villatakki. Mustat hiukset tupeerattuina ja vahvat silmänrajaukset, olin varsinainen muotinukke. Sekö jotain ankaraa kurinalaisuutta. Tuon ajan keskikoulun ja lukion luokkakuvissa näkyy aikakauden nuorison muotimaailma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja eihän sodasta silloin 70 luvulla ollut kuin 30 vuotta. Sama kun nyt ajateltaisiin että jatkosotaa oltaisiin käyty 1993. Aika hurjaa kun sitä ajattelee tuolta kantilta.

1970-luvun loppupuolella viisikymppinen jumppamaikka opetti pojille tahtimarssia ja kentällä pelattiin pesäpalloa kunnon paatoksella.

Vasta aivan hiljattain tajusin että 1925 syntynyt sotaan ehtinyt sukupolvi oli vuonna 1980 vasta 55-vuotiaita. Sekin opettaja oli varmasti ollut rintamalla.

Tätä ei tajua tosiaankaan. Isäni on syntynyt 25, minä 56, eli sodasta oli kulunut 12 vuotta kun synnyin. Paljon se sota ei enää näkynyt, jurrissa miehet puhuivat sotajuttuja. Ja tietystin isän haavoittumisen pitkä arpi lavassa muistutti sodasta, mutta lapsi ottaa kaiken sellaisena kuin se on, en sitä ihmetellyt saunassa.

Äiti aina nyppi räjähtäneen luodin sirpaleita isän arvesta, kun ne pyrkivät pintaan.

Paljon käytettiin pussihousuja maalla, jonka muodin toivat mukanaan saksalaiset sotilaat. Ennen sitä käytettiin suoria housuja.

Hyvin pitkälle se noin oli. Yhtä asiaa kommentoin: Pussihousut. Olivat mielestäni vanhempaa perua, kuin jatkosota ja saksmannit.

Ukistani säilynyt joitakin valokuvia kolmikymmenluvulta, ja hänellä joka kuvassa pussihousut jalassa. Usein myös ns. saapashousupuku, eli puvun takki, pussihousut ja nahkasaappaat. Samantyyppiset pussihousut myös jatkosodan aikana Rukajärven suunnalla. Kolmekymmentäluvun siviilikuvat otettu Laatokan- Karjalassa, siellä ainakin pussihousut olivat hyvin yleisiä jo silloinkin.

Kyllä joo, tuohon kiinnitin huomiota minäkin. Kyllä ne pussi- eli saapashousut on vanhempaa perua. Must alais miehillä ja esim. autoilijoilla oli varmasti jo 20-luvulla, jotain kuvia kun näin sisällissodan ajoilta, niin oli miehillä jo silloin.

Leningrad ja Moskova ovatkin eri asioita, ja Leningradissa on voinut olla kälyisempää, ainakin kuulema Viipurissa oli aika rähjäistä.

Tädin mies oli siirtokarjalaisia ja päädyin joskus 1978 (?) näiden mukana Saimaan kanavaa pitkin tehdyllä risteilyllä Viipuriin.

Oli järkytys pikkupojalle jolle sota oli suunnilleen yhtä läheinen historiankirjoista tuttu asia kuin Ranskan vallankumous.

Kaupunki näytti siltä kuin suomalaiset olisivat vetäytyneet sieltä viime viikolla. Pommikuoppia, sortuneita taloja ja ihmisten vaatteet sekä autot näyttivät siltä kuin menossa olisi sotaelokuvan filmaukset. Hyvä ettei ollut vielä hylsyjä katuojassa.

Miliisi repi filmin kamerasta kun yksi turisti otti kuvan Viipurin linnasta koska se oli sotilaskohde. Joo, keskiajalla viimeksi.

Vierailija kirjoitti:

peruskoulu. kun menin kouluun -78 oli vielä jengiä jotka puhuivat jostain kansa- ja keskikoulusta.

Miten niin "vielä"?

Viimeiset kansakoulut muuttuivat peruskouluiksi Helsingissä vasta 1977.

Minä olin lapsi 70-luvulla. Aurinko paistoi aina ja kankaissa oli isoja, iloisia kukkia. Ei minun muistoissani ollut mitenkään ankeaa. Telkkarista tuli paljon musiikkiohjelmia. Meillä ei ollut väritelkkaria, alakerrassa oli. Värit oli siinä omituisia, punavihreitä. Kaupassa myytiin hyviä karkkeja jätskejä. Lapset saivat leikkiä vapaasti ja se oli ihanaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja eihän sodasta silloin 70 luvulla ollut kuin 30 vuotta. Sama kun nyt ajateltaisiin että jatkosotaa oltaisiin käyty 1993. Aika hurjaa kun sitä ajattelee tuolta kantilta.

1970-luvun loppupuolella viisikymppinen jumppamaikka opetti pojille tahtimarssia ja kentällä pelattiin pesäpalloa kunnon paatoksella.

Vasta aivan hiljattain tajusin että 1925 syntynyt sotaan ehtinyt sukupolvi oli vuonna 1980 vasta 55-vuotiaita. Sekin opettaja oli varmasti ollut rintamalla.

Tätä ei tajua tosiaankaan. Isäni on syntynyt 25, minä 56, eli sodasta oli kulunut 12 vuotta kun synnyin. Paljon se sota ei enää näkynyt, jurrissa miehet puhuivat sotajuttuja. Ja tietystin isän haavoittumisen pitkä arpi lavassa muistutti sodasta, mutta lapsi ottaa kaiken sellaisena kuin se on, en sitä ihmetellyt saunassa.

Minä olen 51vee ja isoisäni syntyi 1901. Oli siis teini-ikäinen ennen kansalaissotaa, vietti 1920-luvun hobona Yhdysvalloissa matkustellen junien katoilla.

Sellainen töllöshow olisi hyvä, missä osallistujat sitoutuisivat elämään kuukauden kuten 70-luvulla.

Ei nettiä, videoita eikä kännyköitä. Perusruokaa, nukkumaan kymmeneltä ja kuudelta ylös, jne.

Sellainen tosi-tv-sarja oli muutama vuosi sitten: Kolme eri seuruetta oli matkailemassa 70-luvun tyyliin, leirintäalueilla jne.  Yksi porukka ajeli vanhalla volkkarilla. Kleinbussilla. Se oli hauska sarja. Elektroniikkakin oli 70-luvulta, eli paljon oli nähty vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Katsoimme kouluussa Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen uhrien hautajaisia.

Hautajaiset oli lauantaina 24.04.1976. oliko teillä lauantaisin koulua? Minä katsoin hautajaisia kotona telkkarista.

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla oli kelsiturkit muotia ikään kuin olisi äijät olleet marlboromiehiä. Samoin perjantaisin oli miehiä nahkasalkun (niissä oli kaksi taskua soljella) kanssa kaupunkilaisten alkossa ja maalaiset omassa alkossa hakemassa perjantaipulloaan. Torilla oli myyjiä ja kalakauppiaita enemmän kuin nyt. Paksupohjaisia ja korkoisia kenkiä oli miehillä ja naisilla.

Nuorisomusiikki oli erilaista mitä ulkomailla, jotenkin kummallinen sekoitus. Aatetta piti olla puolin ja toisin, ainoa oikeistopuolue oli joku pop-puolue. Vennamo paasasi eduskunnassa.

Meinaat, että kokkarit pulpahtivat tyhjästä juppiaikaan? 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoimme kouluussa Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen uhrien hautajaisia.

Hautajaiset oli lauantaina 24.04.1976. oliko teillä lauantaisin koulua? Minä katsoin hautajaisia kotona telkkarista.

Rauman lähellä ainakin oltiin koulussa hautajaispäivänä, minäkin olin silloin. Jokin vappuaatto tms tehtiin sisään lauantaipäivän koululla, ja niitä hautajaisia katsoessa se koulupäivä taisi vierähtääkin. Pikkiriikkinen mustavalkoinen telkkari, ehkä 16-tuumainen, nostettuna pianon päälle juhlasalissa, siitä sitten arkkuja tihrustettiin koko koulu, eli n. 130 oppilasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja eihän sodasta silloin 70 luvulla ollut kuin 30 vuotta. Sama kun nyt ajateltaisiin että jatkosotaa oltaisiin käyty 1993. Aika hurjaa kun sitä ajattelee tuolta kantilta.

1970-luvun loppupuolella viisikymppinen jumppamaikka opetti pojille tahtimarssia ja kentällä pelattiin pesäpalloa kunnon paatoksella.

Vasta aivan hiljattain tajusin että 1925 syntynyt sotaan ehtinyt sukupolvi oli vuonna 1980 vasta 55-vuotiaita. Sekin opettaja oli varmasti ollut rintamalla.

Tätä ei tajua tosiaankaan. Isäni on syntynyt 25, minä 56, eli sodasta oli kulunut 12 vuotta kun synnyin. Paljon se sota ei enää näkynyt, jurrissa miehet puhuivat sotajuttuja. Ja tietystin isän haavoittumisen pitkä arpi lavassa muistutti sodasta, mutta lapsi ottaa kaiken sellaisena kuin se on, en sitä ihmetellyt saunassa.

Äiti aina nyppi räjähtäneen luodin sirpaleita isän arvesta, kun ne pyrkivät pintaan.

Paljon käytettiin pussihousuja maalla, jonka muodin toivat mukanaan saksalaiset sotilaat. Ennen sitä käytettiin suoria housuja.

Hyvin pitkälle se noin oli. Yhtä asiaa kommentoin: Pussihousut. Olivat mielestäni vanhempaa perua, kuin jatkosota ja saksmannit.

Ukistani säilynyt joitakin valokuvia kolmikymmenluvulta, ja hänellä joka kuvassa pussihousut jalassa. Usein myös ns. saapashousupuku, eli puvun takki, pussihousut ja nahkasaappaat. Samantyyppiset pussihousut myös jatkosodan aikana Rukajärven suunnalla. Kolmekymmentäluvun siviilikuvat otettu Laatokan- Karjalassa, siellä ainakin pussihousut olivat hyvin yleisiä jo silloinkin.

Voi olla, että käytäntö on vaihdellut eri puolilla Suomea. Isäni kertomaa on tämä, että hänen lapsuuden ja nuoruuden maailmassa Pohjois-Savon maaseutupitäjässä ei ollut pussihousuja. Kun ei ratsastettu, miksi olisi tuhlattu kangasta. 60-luvulla niitä näki mökinmiehilläkin.

Missä ammatissa isoisäsi oli? Pussihousuthan olivat kuulema alunperin hevosen kanssa käytävään sotimiseen tarkoitetut housut ja kuuluivat 30-50-luvuilla upseerien kenttäpukuun, eli niillä oli vähän elitistinen leima.

Se, että ne 30-luvulla levisivät Suomeen, saattaa johtua juuri  saksalaisesta vaikutuksesta ennen talvisotaa, Suomellahan oli 30-luvulla kiinteät suhteen saksalaiseen kulttuuriin ja armeijan käytäntöihin, ja jääkärit olivat tuoneet sitä jo aiemminkin Suomeen.

Siitähän Väinö Linna kirjoitti "Tuntemattomassa": miten huonosti  preussilainen autoritäärinen sotilaskuri sopi suomalaisen metsäläissotilaan vartalolle.

Sori hienoinen off-topic.