Nyt jutellaan 1970-luvusta!

nosto

Mitä niistä juttelemaan? :D

47v.

Kumitartsan suomalaisessa leppämetsässä kirjoitti:

Olen syntynyt vuonna 1971, enkä muista kovin paljon 70-luvusta. Ihmeen paljon te muut muistatte, tai sitten sotkette asian suloisesti 80-luvun alkuun.

Mä synnyin -70. Muista hyvin asioita. En sekoita 80-lukuun. Sä olet suloisesti unohtanut asoita.

70-luvun puolessa välissä syntyneenä muistot on vähäiset mutta sitäkin ankeammat. Taistolaisiin kuulunut setäni kävi meillä äyhäämässä aatettaan ja haukkumassa vanhempani patamustiksi porvareiksi, nämä kun omistivat kaksionsa (2 lasta, ei siinä liikaa tilaa ollut). Äiti itki aina näiden vierailujen jälkeen.

Nyttemmin ko. setä on varakas lääkäri ja rakentanut herraties kuinka monta omakotitaloa itselleen.

Mennään bussilla ♥ ja Benny Hill tulee mieleen, benny hill oli irstas äijä mutta niin vain sitä katselin äidin ja isän kanssa ja nauroin. Isä oli selvästi Benny fani... hmm, en ihmettele.

Lauantaisin sauna ja lotto. Ja usein oli viikonloppuna lämpimiä leipiä, eli ranskanleipäviipaleita joissa päällä jauhelihaa ja juustoraastetta.

Pikku kakkonen.. pelle hermanni ♥.

Usein ajeltiin tädin toyota corollalla ja mankasta kuunneltiin musaa. Olin laulanut aina "koirakkain koirakkain" takapenkillä, kun laulussa sanottiin "oi rakkain oi rakkain". 

 

Vierailija kirjoitti:

Voi kauheaa miten vähän kasviksia syötiin. Koulussa joka ikinen päivä porkkanaraastetta, joskus lantturaastetta tai kaalia ja puolukoita. Niitä harva otti nykylautasmallin mukaan!

Kotona tomaattia ja kurkkua. Kaaliruokia onneksi tehtiin. Siinä se.

Perheissä eroja? Alueissa myös.

Meillä ainakin syötiin valtavasti kasviksia, hedelmiä, marjoja, sieniä. Totta kyllä, että valikoima oli suppea, mutta perus välipala oli esim joku juurespala, omena, appelsiini, marjoja, oikeaksi leiväksi luettiin vain ruisleipä. Perusruokaa oli kalaa tai kanaa perunan kanssa, ei roskaruokaa, eineksiä ( mustamakkara tai siskonmakkara olivat jostain syystä poikkeus, ne laskettiin myös oikeaksi ruuaksi, vaikka teollinen tuote) ei sipsejä, limsaa (paitsi 1 pullo lauantai saunan jälkeen) isälle ja äidille vastaavasti silloin 1 keskikaljapullo. Talttaretkillä tms syötiin joskus grilli makkaraa, vierasvarana oli joskus pullaa.

Koko ajan (hyöty) liikuttiin. Myös kaupungissa. Valmetin tehtaiden edessä oli telineissä rivi kaupalla pyöriä. Autoja parkissa kourallinen. Ihmiset olivat pääosin hoikkia. Alle 4 km muutoin kuin kävellen tai pyörällä olisi luokiteltu vähintäänkin oudoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä oli suuren juhlan tuntua, kun lastenohjelmaa tuli telkasta keskiviikkoiltapäivisin muutaman tunnin ajan. Smurffit ja tohtori sykerö. Meidän luokalla oli yksi tyttö, joka oli kerran nähnyt musiikkivideon. Ei meinattu uskoa todeksi. Ikinä ei olisi voinut kuvitella että telkkarista tulee tulevaisuudessa lastenohjelmaa ja musiikkivideoita 24/7 monelta kanavalta..

Torstai-iltaa odotettiin kuin kuuta nousevaa, silloin tuli Pätkis. 18:45 ensin Smurffit, sitten mainoskatko ja sen jälkeen Disney-piirretty. Ja siinäpä se sitten olikin.

Taisteluplaneetta Galactica räjäytti tajunnan mahtavilla efekteillään.

Tuo Pätkis tuli kylläkin 80-luvulla.

Niinpä taisi olla. 70-luvun alkupuolella pyöri myös Pätkis, mutta sitä en enää muista.

Sen sijaan muistan Lassie-sarjan, joka oli dubattu suomeksi neuvostotyyliin: möreä miesääni luki kaikki repliikit alkuperäisen ääniraidan kuuluessa vaimeasti taustalla.

Olikohan sillä sperman polttama ääni?

Kaikista mieleen jäänein asia on, miten loikittiin siskon kanssa pitkin takapenkkiä kuin apinat. Ei ollut turvavöitä ! Välillä sisko makasi kippurassa hattuhyllyllä.  Ja auto oli kuin kaasukammio syksyisin/talvisin kun  vanhempien piti polttaa autossakin, mutta ikkunoita ei voinut kylmyyden takia avata. Asuimme tilavassa kolmiossa kaupungin vuokratalossa, keittiössä oli vihreät kaappien ovet ja  pyöreä vihreä  ruokapöytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kauheaa miten vähän kasviksia syötiin. Koulussa joka ikinen päivä porkkanaraastetta, joskus lantturaastetta tai kaalia ja puolukoita. Niitä harva otti nykylautasmallin mukaan!

Kotona tomaattia ja kurkkua. Kaaliruokia onneksi tehtiin. Siinä se.

Perheissä eroja? Alueissa myös.

Meillä ainakin syötiin valtavasti kasviksia, hedelmiä, marjoja, sieniä. Totta kyllä, että valikoima oli suppea, mutta perus välipala oli esim joku juurespala, omena, appelsiini, marjoja, oikeaksi leiväksi luettiin vain ruisleipä. Perusruokaa oli kalaa tai kanaa perunan kanssa, ei roskaruokaa, eineksiä ( mustamakkara tai siskonmakkara olivat jostain syystä poikkeus, ne laskettiin myös oikeaksi ruuaksi, vaikka teollinen tuote) ei sipsejä, limsaa (paitsi 1 pullo lauantai saunan jälkeen) isälle ja äidille vastaavasti silloin 1 keskikaljapullo. Talttaretkillä tms syötiin joskus grilli makkaraa, vierasvarana oli joskus pullaa.

Koko ajan (hyöty) liikuttiin. Myös kaupungissa. Valmetin tehtaiden edessä oli telineissä rivi kaupalla pyöriä. Autoja parkissa kourallinen. Ihmiset olivat pääosin hoikkia. Alle 4 km muutoin kuin kävellen tai pyörällä olisi luokiteltu vähintäänkin oudoksi.

Meillä Hgissä oli iso tontti, jolla oli PELTO...

Heikinlaaksossa.

Isä viljeli n.20 eri hyötykasvia, perunasta mansikkaan - omenoita puusta ja eri marjoja pensaista.

Kyllä meillä liha oli se sivujuonne, mauste.

Toki päivittäistä.

Isän lempiruoka oli jopa uudet perunat, sipuli, valkokastike - ilman hitustakaan lihaa.

Rautakoura oli vieläpä ammatiltaan.

Hyvää aikaa 70-lukukin omalla tavallaan.

M56/Hki

Jos duunareilla oli yksi tyttö-lapsi, se meni yliopistoon.

Jos poika, siitä tuli juoppo tai hullu - yleensä kumpikin.

Jos lapsia oli enemmän - kaava oli moninaisempi.

Nykyisin juuri siksi kaikilla yliopiston käyneillä naisilla on duunaritausta.

Meillä ei ollut edes telkkaria ollessani pieni eikä puhelinta, jos piti soittaa soitettiin puhelinkopista. Telkka tuli kun olin noin 5v ja puhelin kun olin noin 7v. Äiti teki usein lämpimiä voileipiä joiden päällä oli  mm. ananasta sekä mansikkakiisseliä jonka pinnalle tuli kova kuori, herkkuani oli pullamössö eli kahvissa uitettu pulla. Jo ala-asteella  joinkin sitten jo säännöllisesti aamukahvit, eikä kukaan pitänyt pahana asiana. Sokerikaan ei ollut mikään vältettävä asia.

Isällä oli huonot hampaat, risat ja henki haisi, rakas oli isä mutta suuhygenia retuperällä, äidillä oli hyvät hampaat ja myös minun hampaidenpesuani  vahti tarkasti. Kylppärissä oli amme , ei suihkua.  Vanhempani polttivat parvekkeella mikä ihmetytti monia mutta minä olin kiitollinen, kotonani oli raikas ilma toisin kuin kavereiden kotona. Olin muuten ainoana lapsena kummajainen, ei minua kiusattu mutta aikuiset ihmettelivät kovasti että "Milloinkas Minna saa sisaruksen?" Meillä oli kissa joka kulki omilla teillään niin, että hyppäsi parvekkeelta puuhun ja puuta pitkin alas. Samaa reittiä ylös. Välillä päätyi väärälle parvekkeelle naukumaan ja naapurit kiikuttivat  ovellemme. Yhteishenki naapurien kanssa oli hyvä.

Äitini inhosi luonnonkiharoitaan, kaikilla muilla oli pitkä suora tukka ja käytti päivittäin kirkkaanpunaista huulipunaa mutta ei muuta meikkiä.  Isällä oli muhkeat viikset ja aina joku kutittava villapaita.

Sain silmälasit 8-vuotiaana, kirkkaanpunaiset ja kehykset isot kuin telkkariruudut :D  Niitä samoja muutenkin käytinkin sitten ylä-asteelle asti ! Sammareissa ja  poolopaidoissa kuljin puolet lapsuudestani, minulla oli  kaksi sinapinkeltaista poolopaitaa ja yksi punertava kukallinen. Jotkut kaverit joutuivat kulkemaan hameissa, mutta suurin osa tytöistä sai kyllä käyttää pitkiä housuja.  Hiukseni äiti letitti joka aamu ja otsatukkani leikkasi itse, sen se oli näköinenkin (kaikella rakkaudella). Kouluun menin säässä kuin säässä pyörällä ja koulun jälkeen olin monesti yksin kotona, ellen sitten mennyt kirjastoon.  Kirjasto oli minulle tärkeä paikka ja olin niin ylpeä, kun sain oman  pahvisen vaaleanpunaisen kirjastokortin!

Oi aikoja <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommunisteja siellä, kommunisteja täällä. Moni on jo pyytänyt kyllä anteeksi, nykyään vaan taitaa olla muotia.

Vasemmistolaisuuden ja Neuvostoliiton kritiikitön ihannointi ja esiintuonti mediassa oli kyllä aivan älyttömyyksiin menevää.  Tänä päivänä sitten ihannoidaan monikulttuurisuutta samalla tavoin, eikä vastaväitteet ole edelleenkään sallittuja.

Suomi on umpikommunistinen maa.

Sitä harva vain pystyy enää näkemään, kun tuo propaganda meni tyhmään kansaan kuin häkä.

Kaikki tämä Suomi-pazca on juuri tuota kommunismia.

70-luvulla oli myös käsite nimeltä askarteluhuone. En kyllä tiedä, että jossain niissä olisi pääasiassa askarreltu.[/quote]

70-luvulla ommeltiin,kudottiin,virkattiin,askarreltiin... Harrastan itsekin noita ja yksi huone on täynnä kankaita ja muuta tavaraa. Sanomme sitä askarteluhuoneeksi.

Keräilen 70-luvun käsityölehtiä. Noiden lehtien vaatteet ja naiset ovat järkyttävän kauniita nykyisiin verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Ankeata ja ilotonta aikaa. Televisiossa ei ollut mitään katsottavaa. Kaksi kanavaa, joilla ohjelma alkoi kuudelta ja loppu yhdeltätoista. Ohjelmat pääasiassa totisia asiaohjelmia. Kummallinen moralisoiva, kyttäävä ilmapiiri. Vasemmistoälyköt narisivat jatkuvasti viihteen paheellisuudesta. Ihmisiin ei luotettu yhtään. Suomi ei ollut varsinainen länsimaa niihin aikaan. Yksilöllisiä vapauksia oli paljon vähemmän kuin nykyään. Uskonnon ja kirkon asema oli ihan toinen kuin nykyään. Kaikkeen piti olla lupa.

Nuo vasemmistoälyköt...olin lapsi silloin, en muista, mutta jälkikäteen saamani kuvan mukaan olivat todella rasittavia. Neuvostoliittoa palvottiin...

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä tuota väitettä ettei muka olisi ollut uskontoa/ahdasmielisyyttä. Virolainen tiputettiin eduskunnasta vielä 83(!!!) avioeron takia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005363861.html

Niin siis kepun äänestjät tiputti ja hehän on sitä kirkossakäyvintä osaa tekpyhää sellasta isännät vehtaa emännän takaa miten kerkiää mutta jumalauta meillä ei erota 

Muistan, että meillä oli järjettömän ihana sinisellä vakosametilla verhoiltu sohva, sellainen oikea löhösohva, ruskealla vakosametilla verhoiltu putkinojatuoli, oli tavallisetkin sohvat, punainen keittiön pöytä, punaiset eteiskalusteet, joka paikassa oli paljon oransseja verhoja, pitsiverhoja, suuria kuvioita, marimekon verhoja. Muistan myös pennin irtokarkit ja asterix-jäätelöt. Ruoka oli terveellistä, ainoat purkkiruoat taisivat olla lihapullia ja hernekeittoa (ja nötköttiä, mutta meillä ei sitä syöty). Kaikki ruoat tehtiin alusta asti, oikeastaan ruoka oli aika terveellistä: paljon tuoreraasteita, kaalia syötiin myös paljon.

Päiväkodissa käytiin sieniretkellä metsässä, marjaretkellä metsässä, käytiin keräämässä käpyjä ja askarreltiin niistä kaikkea pikkukivaa  (ei sentään käpylehmiä, niiden kohdalla aina kerrottiin, että teidän vanhempanne saattoivat leikkiä niillä).  Ihmiset olivat enemmän yhteisöllisiä kuin nykyisin. Kaikista ihaninta oli ettei silloin ollut sosiaalista mediaa, internettiä tai kännyköitä: asiat piti sopia naamatusten, puhelimella ei oikeastaan saanut soittaa, kun se oli kallista. Ihmiset osasivat vielä silloin sanoa ei, nykyisin kukaan ei oikein uskalla sanoa ei, jätetään vaan vastaamatta kaikkeen mihin pitäisi sanoa ei, tai sanotaan, että ”hyvä idea, palataan siihen vaikka huomenna (ja toivotaan ettei palata)”.

Jos halusi leikkikaverin, piti mennä pihalle norkoilemaan ja kohta joku toinen lapsi tuli sinne. Sitten mietittiin yhdessä mitä leikittäisiin. Kaikista eniten kaipaisin nykymaailmaan 1970-luvun terveelliset ruoat ja yhteiset ruoka-ajat.  

Autoilu oli 1970-luvulla hyvin erilaista, eronneita naisia, yksinhuoltajaäitejä ja au-lapsia vieroksuttiin aikuisten taholta, mutta en muista, että lapset olisivat suuremmin vieroksuneet. Pedofiileille oli toinen nimitys: namusetä. Meillä oli pari namusetää (asuimme lähiössä) ja kaikki lapset tiesivät keitä he olivat. Heihin ei saanut ottaa mitään kontaktia ja lapset kertoivat aina toisilleen millä se x yrittää tänään houkutella luokseen. Usein se oli juicy-fruit purukumi (kaikki lapset kun pitivät sitä parhaana). Koskaan ei käynyt mitään, kun tiedettiin tarkkaan ketä pitää varoa ja vaihdettiin toiselle puolen tietä, jos namusetä käveli vastaan.  Se olikin oikeastaan ainoa vaara sen lisäksi, että isät usein kuljettivat lapsiaan pyörän tarakalla – ei ollut siis lapsille mitään istuimia pyörän tarakoille. Sitten lasten piti yksinkertaisesti osata pitää jalkojaan siten ettei menneet pinnojen väliin. Meillä oli isä ostanut sellaisen pyörän pinnojen eteen pingoitettavan vahvan kankaan siltä varalta, että vahingossa pinnojen väliin menee vaikka lahje (housuissa oli leveät lahkeet). Pyöräilykypäriä ei ollut eikä koskaan käynyt mitään. Ehkä ihmiset osasivat elää varovaisemmin, kun ympäristö ei ollut vielä silloin turvavarusteltu.

Muistan, kun sisko toi kotiin ihka ensimmäisen kuuman koiran (hodarin siis). Sitä ihmeteltiin, kun sämpylän välissä oli nakki ja ketsuppia ja sinappia. En tykännyt yhtään kun maistaa sain.

Kannattaa lukea sellainen kirja kuin "Neuvostoliitto suomalaisten silmin", vuodelta 1978.

https://www.antikvariaatti.net/tuotteet/247707

Ai että, nauroin maha kippurassa kuinka propaganda Neuvostoliiton paratiisimaisuudesta on osattukaan kuvata! Kirjan mukaan Neuvostoliitossa on kaupungeissa kävellen liikkeellä olevia saasteasiantuntijoita, jotka huomaavat välittömästi liikkeellä olevat saastuttavat autot ja poistavat ne liikenteestä. Ja vastaavaa muuta shaibaa koko kirja täynnä.

Käyttäjä1800 kirjoitti:

Olen usein harmitellut sitä, että kun en ole syntynyt tai saanut elää 1970-luvulla. En tiedä miksi, mutta minusta se on jo pitkään vaikuttanut erityisen kiinnostavalta vuosikymmeneltä ja olisin halunnut todella olla olemassa jo silloin. Olenkin kateellinen serkuilleni ja sisaruksilleni, jotka vuonna 1980 syntynyttä minua vuoden vanhempaa veljeä lukuun ottamatta ovat saaneet elää silloin. Minä olen syntynyt 1981, mutta haluaisin olla mielelläni 10 vuotta vanhempi, siis vuonna 1971 syntynyt, siis sinä vuonna syntyneen isosiskoni kaksoisveli.

Olihan se jännittävää aikaa, toisaalta huolet kalvoivat jo nuorena, noin vain ei voinut saada mistään apua.

Tunneriepotusta riitti.