Nyt jutellaan 1970-luvusta!

Kaikilla mummoilla oli permanentti päässä. Niillä oli myös maalla navettamekko.

Mulla oli ala-asteella opettaja, joka käytti päivittäin pikkutakkia, joka kauluksessa oli tammenlehvä. Naisopettajalla ei ollut silitysrautaa, vaan hän levitti puhtaan pyykin sohvalle, ja istui niiden päällä siten, että  ne silisivät.

Mökkejä ja saunoja sai rakentaa rantaan. Nykyisin tämä on kielletty.

Pellotkin saivat ylettyä tiehen. Nyt on suojaraja.

Puhelinlangat! Muistatteko?

Ei niitäkään enää ole.

Vierailija kirjoitti:

Oli ihanaa astua paimentolaismatolta samettiselle sohvalle, jonka takana oli maisemataulu. Söin lämpimiä voileipiä missä ketsuppi ja sinappi oli levitetty ja sekoitettu voilla voidellun leivän päälle lusikalla. Leivän päällä oli makkaraa ja ananasrengas. Pinta oli kuorrutettu juustolla. (pallojuusto) Ai että oli hyvää.

Tein voikukista seppeleen ja pilasin uuden hienon pyhämekon. Voi sitä huutoa minkä sain.

Syöttötuolit olivat 70-luvulla todella hienoja. Niissä oli värejäkin. Oli punaisia ja vihreitä. Tuolin edessä oli helmiä ohuessa raudassa. Niitä saattoi liikutella sormilla. Tuolin sai taitettua kahtia siten, että pohja muuttui pöydäksi.

70-luvulla oli myös käsite nimeltä askarteluhuone. En kyllä tiedä, että jossain niissä olisi pääasiassa askarreltu.

Niissä oli myös valkoiset pyörät

Silloin näki enemmän itsekudottuja räsymattoja. Niitä oli keittiöissä ja eteisissä. Maalaistaloissa niitä oli tuvissakin.

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Virsiä laulettiin koulussa. Jatkuvasti, muistelisin.

Meillä ainakin laulettiin. Totuuden henki, johda sinä meitä.

Opettaja oli lihavahko vanhempi rouva, joka soitti sellaisia poljettavia urkuja, mikähän sen soittimen nimi edes oli? Jaloilla poljettiin palkeita samalla kun soitettiin käsillä. Rouvan iso takamus velloi puolelta toiselta polkemisen tahdissa, näky oli aika vangitseva.

Tuo soittopeli oli urkuharmoni!

Sellaisia oli omassa lapsuudessanikin jokaisessa luokassa.

Vierailija kirjoitti:

Silloin näki enemmän itsekudottuja räsymattoja. Niitä oli keittiöissä ja eteisissä. Maalaistaloissa niitä oli tuvissakin.

Meillä ei ollut eikä kavereilla ollut. Asuimme kerrostalossa kaupungissa.

Kristallikruunuja ja tyylihuonekaluja arvostettiin. Pitsiäkin pidettiin hienona.

Silloin saatettiin kehystää Marimekon kangas tauluksi.

Vierailija kirjoitti:

Huomaatteko kirjoitustaidon tässä ketjussa, kun vertaa nykynuoriin ja palstaan muuten?

Kui? Mä en ole kiinnittänyt siihen huomiota.

Joo! Jonkinlainen kristallikruunu piti olla olohuoneessa. Sohvien piti olla tummasävyistä nahkaa. Seinillä oli maalattuja tauluja, ei välttämättä mitään taidetta mutta kuitenkin käsin tehtyjä. Ei mitään valokuvaprinttejä tai sisustuskirjaimia tms. 

Räsymatoista muistan muovista kudotut "eteismatot", muunlaisia räsymattoja olen nähnyt sen jälkeenkin. Olohuoneessa oli valkoinen pörheä karvamatto jonka sisään saattoi hukata pieniä leluja, tai keinokuituinen "itämainen" matto.

Plyysi, sametti ja vakosametti olivat muutenkin suosittuja. Pitsiä oli siellä täällä: kalastajanlangasta virkattu päiväpeitto oli tavallinen, samaten pienet pitsiliinat jotka olivat nykyaikaisen kirkasvärisiä kuten punaisia, keltaisia, oransseja, vihreitä. Kaikissa ikkunoissa piti olla verhot.

Olikos pirttikalustojen ensimmäinen tuleminen keittiöihin jo 70-luvulla?

Muotia: Omituisista aineksista tehdyt bikinit, kuten virkatut ja froteebiksut, tuli jostain mieleen. :D Pitkät kirkkaanväriset helminauhat jotka oli tehty pyöreistä puuhelmistä tai muovihelmistä. 

Deodorantit alkoivat vasta tehdä tuloaan eikä hajustettuja tuotteita ollut läheskään niin paljon kuin nykyään, mutta kaikki käyttivät hajuvettä. Ainakin näin muistoissa. 

Lehdissä oli paljon käsinpiirrettyjä kuvia ja "70-lukufontit" jotka tunnistaa vieläkin.

Saavatkohan nykylapset välipaloiksi juurespaloja? Siis ihan kuorittuja, paloiteltuja lanttuja ja porkkanoita? Meille niitä tyrkytettiin, jäi mieleen kun inhosin lanttua enkä porkkanastakaan välittänyt kuin raasteena.

Kirpputorilta ei ostettu mitään vaikka oltiin vähävarainen perhe, jos kirpparille olisi mennyt se olisi ollut nöyryytyksen huippu. Oltiin sitten paljon ilman, tai säästettiin kun halpakauppojakaan ei ollut. Jos jossain myyjäisissä tms. oli kirpputoripöytä, siitä ostaminen ei ollut niin noloa. 

Tavaroita oli vähemmän eikä niitä vaihdeltu kuin tarpeeseen. Siksi kai ne ovat jääneet paremmin mieleen.

Kirjastokorttini oli XI357. Se piti sanoa kirjastoauton kuljettajalle.

Vierailija kirjoitti:

Joo! Jonkinlainen kristallikruunu piti olla olohuoneessa. Sohvien piti olla tummasävyistä nahkaa. Seinillä oli maalattuja tauluja, ei välttämättä mitään taidetta mutta kuitenkin käsin tehtyjä. Ei mitään valokuvaprinttejä tai sisustuskirjaimia tms. 

Räsymatoista muistan muovista kudotut "eteismatot", muunlaisia räsymattoja olen nähnyt sen jälkeenkin. Olohuoneessa oli valkoinen pörheä karvamatto jonka sisään saattoi hukata pieniä leluja, tai keinokuituinen "itämainen" matto.

Plyysi, sametti ja vakosametti olivat muutenkin suosittuja. Pitsiä oli siellä täällä: kalastajanlangasta virkattu päiväpeitto oli tavallinen, samaten pienet pitsiliinat jotka olivat nykyaikaisen kirkasvärisiä kuten punaisia, keltaisia, oransseja, vihreitä. Kaikissa ikkunoissa piti olla verhot.

Olikos pirttikalustojen ensimmäinen tuleminen keittiöihin jo 70-luvulla?

Muotia: Omituisista aineksista tehdyt bikinit, kuten virkatut ja froteebiksut, tuli jostain mieleen. :D Pitkät kirkkaanväriset helminauhat jotka oli tehty pyöreistä puuhelmistä tai muovihelmistä. 

Deodorantit alkoivat vasta tehdä tuloaan eikä hajustettuja tuotteita ollut läheskään niin paljon kuin nykyään, mutta kaikki käyttivät hajuvettä. Ainakin näin muistoissa. 

Lehdissä oli paljon käsinpiirrettyjä kuvia ja "70-lukufontit" jotka tunnistaa vieläkin.

Saavatkohan nykylapset välipaloiksi juurespaloja? Siis ihan kuorittuja, paloiteltuja lanttuja ja porkkanoita? Meille niitä tyrkytettiin, jäi mieleen kun inhosin lanttua enkä porkkanastakaan välittänyt kuin raasteena.

Kirpputorilta ei ostettu mitään vaikka oltiin vähävarainen perhe, jos kirpparille olisi mennyt se olisi ollut nöyryytyksen huippu. Oltiin sitten paljon ilman, tai säästettiin kun halpakauppojakaan ei ollut. Jos jossain myyjäisissä tms. oli kirpputoripöytä, siitä ostaminen ei ollut niin noloa. 

Tavaroita oli vähemmän eikä niitä vaihdeltu kuin tarpeeseen. Siksi kai ne ovat jääneet paremmin mieleen.

Virkkaaminen oli muotia sisustuksessa. Muistelen, että keittiömme ikkunaan oli ylös ja alas pingotettu keltaiset virkatut pikkuverhot, kapat.

Meillä oli mummun kangaspuillaan kutomia poppanoita pöydillä ja piirongeilla.

Äiti ompeli meille ompelukoneella itse vaatteita. Se oli noloa.

Äidilläni oli polkupyöränä Kombi, joka oli nolo. Myöhemmin sain Jopon. Sekin oli nolo. Olisin halunnut vaihdepyörän, Tunturin. Se tosin oli jo kasarin puolella.

Muistan olleeni vanhempieni mukana upseerikerholla joskus kun siellä oli iltajuhlat. Äiti puki kimaltavan lyhyen mekon ja hienot saappaat ja isä poltti tupakkaa. Kaikki me upseerien lapset kokoonnuimme leikkimään ja pelaamaan takkahuoneeseen, kun vanhemmat juhlivat kabineteissa. Saimme valvoa myöhään ja toisinaan saimme Pax-karkkia, rasiassa oli hieno kyyhkysen kuva. Juoksimme ulkona yöllä taskulamppuhippaa. Pelasimme upseerikerholla pajazzoa. Riehuimme. Oli jännää, juhlavaa ja hienoa.

Illalla ajettiin taksilla kotiin. Vanhemmat olivat hilpeänä ja nauravaisella tuulella.

Haaveilin hevosesta. Leikkasin jostain sanomalehtimuodossa ilmestyvästä hevoslehdestä mustavalkoisia ravureiden kuvia, liimasin pahville ja keksin niille nimiä, sukutauluja ja tarinoita. Seinällä oli kymmeniä "tallini" hevosia.

Hevoshullun "Misty vastaa" oli jännä palsta.

Hiihdin kouluun suksilla, joissa oli siteessä sellainen metallinen lenksu monon kantapään ympäri.

Sain joululahjaksi hienon, tv:stä tutun esineen, se oli vieteri, joka laitettiin rappusten yläpäästä laskeutumaan rappuja alas. Olin innoissani, kun vihdoin sain tuon toivomani ultramodernin lelun! Mutta pettymyksen karvas kalkki oli valtaisa, kun minulle selvisi, että meillä oli liian leveät/syvät raput, eikä tuo ihana vieteri pystynytkään laskeutumaan niitä pitkin! Kyllä harmitti.

Vierailija kirjoitti:

Joo! Jonkinlainen kristallikruunu piti olla olohuoneessa. Sohvien piti olla tummasävyistä nahkaa. Seinillä oli maalattuja tauluja, ei välttämättä mitään taidetta mutta kuitenkin käsin tehtyjä. Ei mitään valokuvaprinttejä tai sisustuskirjaimia tms. 

Räsymatoista muistan muovista kudotut "eteismatot", muunlaisia räsymattoja olen nähnyt sen jälkeenkin. Olohuoneessa oli valkoinen pörheä karvamatto jonka sisään saattoi hukata pieniä leluja, tai keinokuituinen "itämainen" matto.

Plyysi, sametti ja vakosametti olivat muutenkin suosittuja. Pitsiä oli siellä täällä: kalastajanlangasta virkattu päiväpeitto oli tavallinen, samaten pienet pitsiliinat jotka olivat nykyaikaisen kirkasvärisiä kuten punaisia, keltaisia, oransseja, vihreitä. Kaikissa ikkunoissa piti olla verhot.

Olikos pirttikalustojen ensimmäinen tuleminen keittiöihin jo 70-luvulla?

Muotia: Omituisista aineksista tehdyt bikinit, kuten virkatut ja froteebiksut, tuli jostain mieleen. :D Pitkät kirkkaanväriset helminauhat jotka oli tehty pyöreistä puuhelmistä tai muovihelmistä. 

Deodorantit alkoivat vasta tehdä tuloaan eikä hajustettuja tuotteita ollut läheskään niin paljon kuin nykyään, mutta kaikki käyttivät hajuvettä. Ainakin näin muistoissa. 

Lehdissä oli paljon käsinpiirrettyjä kuvia ja "70-lukufontit" jotka tunnistaa vieläkin.

Saavatkohan nykylapset välipaloiksi juurespaloja? Siis ihan kuorittuja, paloiteltuja lanttuja ja porkkanoita? Meille niitä tyrkytettiin, jäi mieleen kun inhosin lanttua enkä porkkanastakaan välittänyt kuin raasteena.

Kirpputorilta ei ostettu mitään vaikka oltiin vähävarainen perhe, jos kirpparille olisi mennyt se olisi ollut nöyryytyksen huippu. Oltiin sitten paljon ilman, tai säästettiin kun halpakauppojakaan ei ollut. Jos jossain myyjäisissä tms. oli kirpputoripöytä, siitä ostaminen ei ollut niin noloa. 

Tavaroita oli vähemmän eikä niitä vaihdeltu kuin tarpeeseen. Siksi kai ne ovat jääneet paremmin mieleen.

70-luvulla ei ollut fontteja, vaan kirjasintyyppejä. Rakastan vieläkin sitä lihavaa, pullavaa kirjasintyyppiä, joka on vähän nyt tehnyt paluuta mainoksiin, mutta ei tietenkään aivan samanlaisena kuin 70-luvulla.

Joku vanhojen esineiden asiantuntija lausui juuri, että yksi aliarvostetuimmista vanhoista asioista nykyään on isoäitien virkkaamat pitsit. Vielä saa halvalla, mutta kohta tulee niin muotiin, että täytyy itse alkaa virkata jos aikoo edullisesti kotiaan sisustaa.

Sevarinen kirjoitti:

Haaveilin hevosesta. Leikkasin jostain sanomalehtimuodossa ilmestyvästä hevoslehdestä mustavalkoisia ravureiden kuvia, liimasin pahville ja keksin niille nimiä, sukutauluja ja tarinoita. Seinällä oli kymmeniä "tallini" hevosia.

Hevoshullun "Misty vastaa" oli jännä palsta. .

Eikös toi Misty ollut joku ihan oikea poni alunperin. Minullekin tuli Hevoshullu. Heppahulluus oli siihen aikaan tyttöjen kansantauti. Itsekin olisin halunnut yli kaiken harrastaa ratsatusta, mutta vanhempien mielestä se oli liian kallista ja liian vaarallista. Hitsit.

Vierailija kirjoitti:

Joo! Jonkinlainen kristallikruunu piti olla olohuoneessa. Sohvien piti olla tummasävyistä nahkaa. Seinillä oli maalattuja tauluja, ei välttämättä mitään taidetta mutta kuitenkin käsin tehtyjä. Ei mitään valokuvaprinttejä tai sisustuskirjaimia tms. 

Räsymatoista muistan muovista kudotut "eteismatot", muunlaisia räsymattoja olen nähnyt sen jälkeenkin. Olohuoneessa oli valkoinen pörheä karvamatto jonka sisään saattoi hukata pieniä leluja, tai keinokuituinen "itämainen" matto.

Plyysi, sametti ja vakosametti olivat muutenkin suosittuja. Pitsiä oli siellä täällä: kalastajanlangasta virkattu päiväpeitto oli tavallinen, samaten pienet pitsiliinat jotka olivat nykyaikaisen kirkasvärisiä kuten punaisia, keltaisia, oransseja, vihreitä. Kaikissa ikkunoissa piti olla verhot.

Olikos pirttikalustojen ensimmäinen tuleminen keittiöihin jo 70-luvulla?

Muotia: Omituisista aineksista tehdyt bikinit, kuten virkatut ja froteebiksut, tuli jostain mieleen. :D Pitkät kirkkaanväriset helminauhat jotka oli tehty pyöreistä puuhelmistä tai muovihelmistä. 

Deodorantit alkoivat vasta tehdä tuloaan eikä hajustettuja tuotteita ollut läheskään niin paljon kuin nykyään, mutta kaikki käyttivät hajuvettä. Ainakin näin muistoissa. 

Lehdissä oli paljon käsinpiirrettyjä kuvia ja "70-lukufontit" jotka tunnistaa vieläkin.

Saavatkohan nykylapset välipaloiksi juurespaloja? Siis ihan kuorittuja, paloiteltuja lanttuja ja porkkanoita? Meille niitä tyrkytettiin, jäi mieleen kun inhosin lanttua enkä porkkanastakaan välittänyt kuin raasteena.

Kirpputorilta ei ostettu mitään vaikka oltiin vähävarainen perhe, jos kirpparille olisi mennyt se olisi ollut nöyryytyksen huippu. Oltiin sitten paljon ilman, tai säästettiin kun halpakauppojakaan ei ollut. Jos jossain myyjäisissä tms. oli kirpputoripöytä, siitä ostaminen ei ollut niin noloa. 

Tavaroita oli vähemmän eikä niitä vaihdeltu kuin tarpeeseen. Siksi kai ne ovat jääneet paremmin mieleen.

Muistan samoja asioita. Mm. kristallikruunu oli ylpeyden aihe. Niitä oli halpoja ja sitten sellaisia kuin meillä: aito 24 karaatin kultaus ja kristallit. Seinillä oli öljyvärimaalauksia ja pitkän väännön jälkeen sai laittaa sinitarralla julisteita omaan huoneeseen. Taiteilijat kiersivät ovelta ovelle myymässä teoksiaan, sellaista ei taida nykyään enää olla. Pitkäkarvaisen maton päällä oli kiva leikkiä ja ajaa pikkuautoilla, koska se oli kuin viidakko.

Pitsiverhojen lisäksi oli paljon niitä perinteisiä, aitoja retrokuoseja. Esim verhoissa piirrettyjä hedelmiä eri väreissä. Biksuja virkattiin itse ja moni teki helmikoruja itse. Muistan myös "inkkarivyöt" eli nahkavyö, yleensä ruskea ja siinä oli punottuja erivärisiä helmiä inkkarikuviolla. Kulttuureita ryöstettiin ihan iloisesti: täti laittoi afropermanentin ja lapsilla oli inkkarivöiden lisäksi inkkaripäähineitä. Toi päähine oli hyvä kun leikittiin cowboyta ja inkkaria, toisella oli länkkärihattu ja toisella inkkarihattu.

Kirpputorit oli tosi noloja. Vasta 90-luvulla ne alkoivat tulla suosioon. Siihen asti nolointa ikinä oli ostaa jotain vaatetta kirpparilta.

up

Sisäkatoissa saattoi olla musta pahvi puulautojen välistä näkyvillä.

Saunat olivat puulämmitteisiä. Sähkösaunat tulivat vasta 70-luvulla.

Puutarhainnostus ei ollut tämän päivän tasolla. Toki kukkapenkkejä oli, mutta kasveja oli vähemmän saatavilla. Oli mm. Vuorenkilpeä, ruusuja, betunioita ja krasseja.

Pahkaesineitä ja niistätehtyjä lampunjalkoja ja vastaavia pidettiin hienoina.