Muistatko päivän kun sinulla alkoi kuukautiset? Kerro siitä!
Minkä ikäisenä alkoi, missä olit, kerroitko äidille/isälle/sisaruksille? Mitä ajattelit?
Kommentit (522)
En muista hetkeä, mutta muistan kuinka iloinen olin ja kuinka kypsäksi ja naiseksi tunsin itseni. Se oli ilon päivä! Olin ollut pitkään kateellinen parhaalle kaverilleni kun hänellä menkat olivat alkaneet paljon ennen mua.
Muistan kuin eilisen, oli juuri täyttänyt 11 v ja naapurin kauppias oli antanut minulle lahjaksi yöpaidan, naiskauppias koska olin hänen lapsensa ystävä. Nousin aamulla sängystä, pirtistä jossa oli toiset jo heränneet, kaikki näki minut verisenä nousevan ja alkavan kävellä ulkovessaan, en tiennyt mitä minulle oli tapahtunut mutta kun tulin takaisin niin äiti sanoi: Nyt sulla oli alkanut porahdella..koskaan en saanut siteitä ja kärsin tietysti kun tein itse muovilla, talouspaperilla ja teipillä niitä joiden kanssa koetin pärjätä. Ylläri tapahtui kerran kun minun vaatekaapissa oli yksi side paketti, äiti oli ostanut, niitä säästelin jotta ainakin kouluun olisi side...kamalaa...nooh, tullaan tähän aiukiselämään: minut leikattiin muutama vuosi sitten, olin kärsinyt koko elämäni erittäin runsaista vuodoista ja minulta leikattiinkin kohtu pois hätäleikkauksella, sain päivällä pyörtymis kohtauksen ja illalla olin jo leikattu..olin jo 47 v ja tytär ja aviomies, nyt elämä vasta helppoa, ei mitään vuotoja, hajuja vaan raikas alakerta.
Oli kesä, olin juuri täyttänyt 13. Oli tarkoitus mennä uimaan perheen kanssa, mutta menkat tulivatkin ensimmäistä kertaa. Vuotoa oli vähän ja se oli rusehtavaa, siteitä löytyi allaskaapista ja kivut olivat jo ekalla kerralla läsnä. Makoilin sitten vaan sängyssä ja sanoin että väsyttää, en tule uimaan. Äitille kuiskasin, että taisi alkaa ne kuukautiset ja antoi särkylääkettä.
Olin onneksi kotona. Varastoissa ym. tiloissa jokin jännä piiloleikki tms. menossa vuotta nuoremman veljeni (=ihan penska vielä) ja parin kaverin kanssa. Mahaan oli vähän sattunut, ei liikaa, sitten kävin vessassa ja housut ihan veressä. Onneksi huoneeni oli siinä ihan vessan vieressä, joten onnistuin huomaamatta käymään siellä vaihtamassa kaiken, ja pöllin äitini siteen. En taatusti kertonut kenellekään. En siis tosiaan olisi halunnut mitään kuukautisia; tiesin kyllä mistä on kysymys. Olin todella varhaiskypsä, mutta en muista, olinko yhdeksän vai kymmenen ikäinen tuolloin.
Riparille lähtöä edeltävänä iltana. Ihan helvetilliset kivut ja vatsankouristukset, enkä ensin tajunnut mistä kyse, ennen kuin verijäljet vessassa paljasti. Pihistin salaa äidin sidevarastoista muutaman siteen. Äidin kanssa tällaisista asioista ei oltu koskaan puhuttu luontevasti, joten yritin pimittää kipuiluni ja menkkojen alkamisen parhaani mukaan koko perheeltäni. Kyyhötin sohvalla viltin alla leffaa katsoen, yrittäen olla muka normaalisti. Aina kun jäin itsekseni olohuoneeseen, käperryin kaksinkerroin ja keinuttelin itseäni. Äiti teki muistaakseni jotain valmisteluita ripariani varten alakerrassa (silitti mulle vaatteita tms), ja yhdessä vaiheessa jo kiukkuisena tiuski, että miksen ole reippaampi jne.
Riparille lähtiessä toivoin, että homma kestäisi vain pari päivää, mutta väärässä olin. Ne pari hassua sidettä,mitä olin äidin kaapista pihistänyt, eivät siis todellakaan riittäisi. Riparilla huonetoverit ihmetteli miksi toistuvasti kieltäydyin kaikkien yhteisistä sauna-ja uinti-illoista. Lopulta oli pakko soittaa kotiin ja nolona ja hermostuneena puhelimessa kertoa, mikä homma. Vierailupäivänä äiti toi sidepaketin. Ripari meni kuitenkin totaalisesti pilalle ihan vaan menkkojen vuoksi. Ne kesti koko viikon -saman ajan kuin leirikin. Jäi kaikki yhteiset saunomiset ja uimiset ja sitä myöten bondaamiset välistä. Muille tuli mielikuva, että olen muista eristäytyvä friikki. Pelkäsin, että muut saa jotenkin tietää, että mulla on menkat, ja se tuntui silloin maailmanlopulta. Pelkäsin, että haisen. En siksikään uskaltanut osallistua mihinkään fyysisiin peleihin tms., ja yritin sen vuoksi olla hiukan etäämpänä muista. Tää harmittaa edelleen. Odotettu ripari oli mulle täyttä helvettiä, näin typerästä syystä.
En kyllä muista, enkä muista nuoruudestani ollenkaan menkkoja. Kai ne on tulleet, kun kerran kolme lastakin on alulle pistetty.
Oli kesä ja oltiin mökillä. En halunnut kertoa asiasta eikä siteitä ollut, joten tungin vessapaperia paksulti housuihin. Muistan kuinka istuin laiturilla, huilutin kumppareissa olevia jalkoja vedessä ja olo oli kurja. Tuntui ettei pystynyt menkkojen takia tekemään mitään, ja että tällaista se tulisi olemaan tästä lähtien aina.
Menkat alkoi 11 vuotiaana ja tiesin heti mistä oli kyse. Kotiin oli aiemmin tullut sidenäyte pakkaus ja tietoa kuukatisista ja olisin halunnut lukea esitteen. Äiti kuitenkin kerkesi ensin ottamaan sen ja sanoi ”ethän sä tätä tarvitse”. En kehdannut sanoa mitään. Sain kuitenkin roskiksesta esitteen myöhemmin ja luin monta kertaa läpi. En kertonut ikinä äidille mitään kun pelkäsin hänen suuttuvan. Piilottelin huoneessa verisiä siteitä roskapussissa. Kerran isä tuli huoneeseen raivoamaan, että pitää siivota ja nappasi roskapussin huoneen nurkasta, katsoi sisälle ja alkoi karjumaan hyi helvetti ja säntäsi ulos.
Myötätuntoni heille, joiden äidit eivät osanneet suhtautua asiaan.
Olin kuudennella luokalla, ja odottanut kuukautisten alkua kuin kuuta nousevaa. :’D alamahassa oli kummallisia tuntemuksia edellisenä päivänä, ja kouluun lähtiessä varauduin kuukautisten alkuun laittamalla siteen jo valmiiksi pikkuhousuihin. Päivän aikana ne sitten alkoivat! Inhottavaa oli vain se, että olin lähdössä partion leirille samana päivänä, ja koko leirin ajan oli epävarma olo että tuleekohan menkat läpi (kavereilta olin kuullut kauhutarinoita). Kavereille kerroin heti koulussa asiasta, äidille kerroin koulusta päästyäni ja käytiin yhdessä ostamassa sopivia siteitä. Oli vähän epätodellinen olo, mietin että nytkö ne oikeasti tulivat ja toisaalta olin vähän ylpeäkin. Hassua lapsen ajattelua, nykyään inhoan kuukautisia todella, todella paljon! :D
Olin valmistautumassa ranskan kokeeseen ylä-asteella ja sitten vessassa vilkaisin paperiin ja ihmettelin, että jaahas, mikäs nyt. Siitä sitten nätisti soitin äitelle ja kyselin, että mistäs sen erottaa, että onko vain pyyhkinyt liikaa vai menkat alkanut. Muistelisin kokeen menneen todella hyvin :D
Olin 11 v, . ensimmäiset kuukautiset olivat järkyttävät, olin aivan shokissa ja kipeä. Itkin sängyssä ja muista kuulleeni isän sanovan äidille että mitä se taas vollottaa siellä, olis kerrankin hiljaa. Äiti toi buranan. Siteinä käytettiin kamalia pieniä ja kutittavia pölkkysiteitä.
Äidin suhtautuminen muuttui ehkä vieläkin nihkeämmäksi. Veikkaan että äitini isäpuoli on käyttänyt äitiäni hyväksi hänen ollessa lapsi ja tyttären kk alkaminen heitti vintin vinon, sen verran outoja oli seuraavat vuodet eivätkä välit ole vielä tähän päivään mennessä palautuneet.
Ei ole vielä alkanut. Ei taida alkaakaan.
M50
Muistan hyvin päivän, koska se oli erityinen päivä. Mun sisko pääsi ylioppilaaksi ja meillä kotona oli tietysti juhlat. Mun paras ystävä oli yökylässä koska meidät oli värvätty tiskaushommiin jotain pientä rahapalkkiota vastaan. Aamulla siis herättiin ja huomasin, että alapää oli ihan veressä. Menin ehkä vähän paniikkiin, mutta ystävä rauhoitteli ja sanoi että hänellä on ollut ne jo puoli vuotta. Hän haki äidin paikalle joka toi sitten siteitä.
Myöhemmin kuulin, että äiti oli sanonut mun veljille, että "Maijaa" ei saa nyt härnätä ja kiusata kun sillä alkoi kuukautiset (veljet mua vanhempia). Eikä ne kyllä kiusanneet, olivat vähän varovaisia mun kanssa ja mä olin jotenkin tosi ylpeä kun tuntui niin aikuismaiselta :D. Yhtään kipeä en kyllä muista olleeni.
Juhlat meni hyvin ja oli ihanaa kun oli ystävä kylässä, se oli silloin harvinaista herkkua. Jos ne olisi alkanut jonakin tavallisena lokakuisena aamuna, tuskin muistaisin sitä näin tarkasti.
Vuosi 1981, olin 13v.
Juhannusaattona alkoivat, olin pari kuukautta ennen täyttänyt 11 vuotta. Oltiin lähdössä mummolaan juhannussaunaan ja vaihdoin siistimpiä vaatteita ylleni, kun huomasin, että farkkushortseihin oli tullut ruskea läntti. Tiesin heti, mistä oli kyse, mutta en kertonut kenellekään. Peittelin asiaa parhaani mukaan. Muutamat ensimmäiset kuukautiset olivat hyvin niukkoja ja lyhyitä ja selvisin vessapaperilla, mutta noin puolen vuoden kuluttua muuttuivat runsaammiksi ja äiti kertoi huomanneensa ja näytti, missä on siteitä. Hän myös pyysi aina kertomaan, milloin menkat ovat alkamassa, niin hän tietää ostaa tarpeeksi siteitä (itsekin käytti ja isosiskoni). En ikinä kehdannut kertoa, vaan luotin vaan, että kyllä niitä kaapissa on riittävästi. 16-vuotiaana aloin ostaa siteeni itse.
Odotin kuin kuuta nousevaa, että kuukautiseni alkaisi. Olin varmaan 10-vuotiaasta asti lukenut kaikki murrosikäoppaat ja luin niitä joka päivä useaan kertaan. Parhaalla kaverillani alkoi jo kuudennella luokalla menkat ja en uskonut, että alkaisi. Hän näytti mulle verisiä siteitään ja väitin, että hän on sotkenut ne huulipunalla. 😁 Olin niin kateellinen! Myös katkera olin niille, joille oli selvästi jo kasvanut rinnat tai karvoja.
7.luokan jälkeen ne alkoivat kesälomalla. Eipä se ihmeellistä ollutkaan. Kerroin siskolleni, en vanhemmilleni. Sisko kertoi vanhemmille ja muistan kun äiti oli niin iloinen ”MEIDÄN TYTÖSTÄ ON TULLUT ISO! Nyt juodaan konjakit!” Sillon mua taisi vaan hävettää kun vanhemmat ja siskoni juhlistivat minun isoksi tulemista 😁
Muutenkin muistan, kun kuvittelin murrosiän olevan joku taianomainen elämän paras kausi. Kaikissa oppaissa aina sanottiin, että kasvat naiseksi, pojat alkaa kiinnostaa ja seksi jossain vaiheessa. Mielialasi heittelee ja alat tyylii heitellä tavaroita seiniin samalla sekunnilla. Itse kun olin todella laiheliini, tosi ujo, joka ei saanut sanaa suustaan enkä mikään kovin suosittu tyttö ja viihdyin kotona enkä ikinä haastanut riitaa. Ajattelin, että kun murrosikä alkaa, muutun yhtäkkiä upeaksi naiseksi, jolle tulee pamelan rinnat ja samantien miehet hyppii ympärillä ja kuuluisin koulun suosituimpiin tyttöihin 😁
13-vuotiaana, kun olin jouluaattona tai -päivänä (en muista kumpi), riisunut vaatteeni kylpyhuoneessa ja menossa suihkuun. Ensimmäinen verivana valui nätisti suoraan lattiakaivoon. Olin vähän ihmeissäni, mutta otin äidin menkkasiteitä kaapista ja kerroin sitten vähän myöhemmin asiasta, niin vanhemmat aloittivat e-pillerini heti.