Menee hermo miesopiskelijoihin!
Olen aikuisopiskelijana talousalalla, en nyt sen tarkemmin kerro missä. Porukassa on sekä nuoria että aikuisopiskelijoita. Mulla on tutkinto ihan toiselta alalta, naisvaltaiselta, joten tämä on ihan uusi ilmiö mulle, mutta se on siis seuraavanlainen:
Miesopiskelijat klikkiytyvät omiin miesporukoihinsa ja välttelevät tekemästä esim. ryhmätöitä naisten kanssa. Tökeröin esimerkki tuli viime viikolla, kun yhdessä seminaarissa oli vain kourallinen porukkaa. Miehiä oli kolme, ja alunperin istuivat eri puolilla huonetta. Kun opetus alkoi ja huomasivat, että hui, tässähän joutuu kohta naisten kanssa tekemisiin, niin he vaihtoivat istumapaikkaa ja kerääntyivät miesryhmäksi yhteen nurkkaan. Ja he eivät siis ennalta edes tunteneet toisiaan!
Osa kursseista tehdään kokonaan verkossa, ja sielläkin miehet kommentoi toistensa tehtäviä ystävällisesti ja kannustavasti ja naisten tehtäviä (koska on pakko kommentoida) kommentoivat ylimielisesti ja vähättelevästi.
Kyse ei ole siitä, että miehet olisivat tässä jotenkin ylivertaisia, ei todellakaan. Kaikilla on vähän erilainen tausta ja osaamista löytyy niin miehissä kuin naisissakin vaihtelevasti.
Nuoret naiset näyttää näillä kursseilla jotenkin tottuneen tähän, mikä on minusta järkyttävää! En ole ikinä kokenut näin selvää sukupuolijaottelua missään! Ikää on itsellä himpan yli 40. Nuoret naiset, älkää hyväksykö tälläistä!
Mietin tässä, miten otan asian puheeksi opettajien kanssa. Osa on miehiä, osa naisia. Todella ahdistavaa ja ärsyttävää, mutta en todellakaan aio antaa asian olla! Olisi mukava kuulla onko muilla vastaavia kokemuksia ja miten olette asian selvittäneet.
Kommentit (160)
Lisään tähän vielä open näkökulmasta että mun huomioni mukaan tällaisten miesklikkien tympeä, ulossulkeva ja puoliaggressiivinen käytös opiskelijaryhmässä ei kohdistu pelkästään naisiin, vaan myös toisiin miehiin jos he ovat millään tavalla "ulkopuolisia" tähän klikkiin nähden (esim. ihan toiselta alalta olevat sivuaineopiskelijat, iäkkäämmät miesopiskelijat, tai muuten vaan sellaiset miehet jotka eivät mene mukaan klikin juttuun).
Mutta luulen että toisia miehiä tuollainen käytös häiritsee vähemmän kuin naisia, koska he kohtaavat mitätöivää käytöstä vähemmän, joten ehkä heidän on helpompi jättää pätijänuorukaiset omaan arvoonsa.
Enemmän tämä tosiaan mielestäni liittyy tietyille aloille hakeutuvien mentaliteettiin, kuin suoraan sukupuoleen.
Vierailija kirjoitti:

Oletko itse työssäsi opettajana yrittänyt omalla kurssillasi purkaa näitä ryhmittymiä? On varmasti selvää että ryhmässä nämä tyypit ruokkivat toistensa negatiivista käytöstä ja se voi suoraan vaikuttaa toisten oppilaiden kokemukseen kurssista ja myös oppimiseen. Esimerkiksi toisten kommenteille ja kysymyksille naureskelu ja silmienpyörittely, tai niistä jälkikäteen vitsin vääntäminen syö kyllä tehokkaasti muilta oppilailta motivaatiota ja varmasti hankaloittaa avointa keskustelua kurssilla.
Mä olen ollut nelikymppisenä isännöintikoulutuksessa ja siellä oli juuri ap:n kuvauksenlaista. Sovinismi huipussaan. Älyttömintä oli, kun kiinteistöjuridiikan huippuasiantuntija tuli pitämään oppituntia, hän oli nainen, niin ne osallistujamiehet eli käytettyjen autojen kaippiasmiehet ja tarjoilijakoulutuksen saaneet ukonkäppyrät koko ajan kyseenalaistivat hänen osaamisensa. Koko ajan keskeyttivät vastaväitteillä ja esittivät itse tietävänsä asiat paremmin.
Niin miehet hakeutuivat ryhmäksi, kun ryhmätöitä on tarkoitus tehdä.
Nainen ei hakeutunut muiden seuraan.
Naisen passiivisuudesta tulee miesten vika. Miehet ovat aktiivisia ja nainen ei.
Sitten stereotypiaavielä täydentää tällainen passiivisargressiivinen vuodattaminen. Ei varmaankaan paranna tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Lisään tähän vielä open näkökulmasta että mun huomioni mukaan tällaisten miesklikkien tympeä, ulossulkeva ja puoliaggressiivinen käytös opiskelijaryhmässä ei kohdistu pelkästään naisiin, vaan myös toisiin miehiin jos he ovat millään tavalla "ulkopuolisia" tähän klikkiin nähden (esim. ihan toiselta alalta olevat sivuaineopiskelijat, iäkkäämmät miesopiskelijat, tai muuten vaan sellaiset miehet jotka eivät mene mukaan klikin juttuun).
Mutta luulen että toisia miehiä tuollainen käytös häiritsee vähemmän kuin naisia, koska he kohtaavat mitätöivää käytöstä vähemmän, joten ehkä heidän on helpompi jättää pätijänuorukaiset omaan arvoonsa.
Enemmän tämä tosiaan mielestäni liittyy tietyille aloille hakeutuvien mentaliteettiin, kuin suoraan sukupuoleen.
Naisillahan näitä klikkejä ei koskaan esiinny.
Mitä nyt työpaikkakiusaaminenkin sattuu keskittymään naisvaltaisille aloille, jopa tutkimustenkin mukaan.

Naisilla on ihan vastaavia klikkeijä. Ero on kuitenkin siinä, että miesklikit ovat sovinismia (kuten täälläkin on esitetty), mutta naisklikit ei. Jännä, kun lähes joka asiassa naisesta saadan tehtyä uhri.
Tuollaisilta miehiltä pitää ottaa naisporukalla heti luulot pois. Tässä maassa määräävät naiset. Joskus annetaan ymmärtää miehille, että he päättävät, vaan tosi paikan edessä eivät.
nuoret naiset ovat nykyisin paljon "naismaisempia" kuin vielä 15 vuotta sitten. Ei nuoret naiset halua mitään miesten ja naisten tasa-arvoa vaan olla naisia ja tulla kohdelluksi sen mukaan. Ne feministit jotka julkisuudessa koko ajan kouhottavat, onvat oikeasti aika marginaaliryhmä.
Ysäriunisexaika on ollut ohi jo pitkään.b
Yritin aikoinaan korkeakoulussa aktiivisesti pyrkiä naisena miesten kanssa samaan ryhmätyötehtävää suorittamaan. Olivat ilmeisesti päättäneet, ettei naisia mukaan. Vaihdettiin yhteystietojakin, vaan eipä mitään kuulunut. Ei väkisin, kun ei osaamiseni kelvannut. Olivat selvästi huonompia oppiaineessa minuun verrattuna. Yhdestä jopa ihmettelin, miten oli ylipäätään läpäissyt pääsykokeet.
Vierailija kirjoitti:
nuoret naiset ovat nykyisin paljon "naismaisempia" kuin vielä 15 vuotta sitten. Ei nuoret naiset halua mitään miesten ja naisten tasa-arvoa vaan olla naisia ja tulla kohdelluksi sen mukaan. Ne feministit jotka julkisuudessa koko ajan kouhottavat, onvat oikeasti aika marginaaliryhmä.
Ysäriunisexaika on ollut ohi jo pitkään.b
Joo ja joo. Näkemys on muuttunut ehkä suuntaan, että tässä ollaan ihmisiä kaikki, mutta saa olla tietyissä tilanteissa, niissä yhteisesti sovituissa, sukupuoliroolittunut. Eipä tulisi mieleen alkaa makuuhuoneessa rintaliiveja polttelemaan. Tämä näkemys otetaan aika itseisarvona nykyisin. Onneksi kiitettävän paljon kummankin sukupuolen taholta. Tai nostaa meteliä, kumpi imuroi tai tiskaa. Se kummalla on sillä hetkellä enemmän aikaa. Vaihtelee.
Vierailija kirjoitti:
Katoku meihin miehiin ei tehdä vaikutusta sillä, että on opetellut kirjasta jotain ulkoa. Meihin tekee vaikutuksen jokin asia mitä voi nähdä ja koskettaa, isot muskelit, johtajuus, karisma, veljeys, rohkeus = kaikki nää on sellasia mitä naisella ei voi olla = ei autoriteettia mieheen.
Pidä isomuskelisista miehistä? Toisin sanoen, olet homo. Ei niin, että homoudessa mitään vikaa olisi. Minä olen mies ja minä en koskettele toisten miesten muskeleita, vaan ihanaa, fiksua vaimoani.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisilta miehiltä pitää ottaa naisporukalla heti luulot pois. Tässä maassa määräävät naiset. Joskus annetaan ymmärtää miehille, että he päättävät, vaan tosi paikan edessä eivät.
Jos nyt ensin perustaisitte enemmän kuin sen alle 10% kasvuyrityksistä ja palataan sitten asiaan.

Mikään ihmisryhmä ei vingu yhtä paljon kuin suomalaiset miesyrittäjät. Mutta varmaan on kätevää elää noin.
Miten kasvuyrityksiin liittyy se, että fundamentaalisissa asioissa naisten tahto yleensä ratkaisee pidemmällä tähtäimellä? Miehiltä loppuu tasan heti seksi, pyykkihuolto ja ruoka nenän alta, jos on naisen onnistunut saamaan, eikä meno miellytä. Kränääviä naisia ei kukaan jaksa pidemmän päälle. Sen jälkeen se rakastajatarkin alkaa hankalaksi, kun ei saa tarpeeksi huomiota. Maksullisissa on omat riskinsä.
Siksi naisia silvotaan noissa rättipääkulttuureissa, että niistä yritetään tehdä seksirobotteja vailla omaa nautintoa ja tahtoa. Se on sitä "puhtautta" hengen ja terveyden kustannuksella. Yök miehille, jotka tukevat tuota toimintaa ottamalla niitä vaimoiksi. Loppuisi, kun sanoisivat, että haluaa ehjää tavaraa.
Millä perusteella ostitte yhteisen auton tai talon? Miten mökki on sisustettu? Kuka päättää uuden sohvan ja verhot? Milloin käydään vaimon äitiä tapaamassa? Kiva jos tuntee pallien olevan tallella pienen kasvuyritysproggiksen parissa.
Naisten kanssa on erittäin vaikea tehdä mitään. Ymmärtämisen taso ei yllä miesten tasolle ja sitten menee jankkaamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Naisten kanssa on erittäin vaikea tehdä mitään. Ymmärtämisen taso ei yllä miesten tasolle ja sitten menee jankkaamiseksi.
Menee kuule ihan toisin päin, naisvihaaja.
Vierailija kirjoitti:
Miten kasvuyrityksiin liittyy se, että fundamentaalisissa asioissa naisten tahto yleensä ratkaisee pidemmällä tähtäimellä? Miehiltä loppuu tasan heti seksi, pyykkihuolto ja ruoka nenän alta, jos on naisen onnistunut saamaan, eikä meno miellytä. Kränääviä naisia ei kukaan jaksa pidemmän päälle. Sen jälkeen se rakastajatarkin alkaa hankalaksi, kun ei saa tarpeeksi huomiota. Maksullisissa on omat riskinsä.
Siksi naisia silvotaan noissa rättipääkulttuureissa, että niistä yritetään tehdä seksirobotteja vailla omaa nautintoa ja tahtoa. Se on sitä "puhtautta" hengen ja terveyden kustannuksella. Yök miehille, jotka tukevat tuota toimintaa ottamalla niitä vaimoiksi. Loppuisi, kun sanoisivat, että haluaa ehjää tavaraa.
Seksi on yliarvostettua, ja naisen tavaran perässä juoksee vain junttimiehet.
Ihan tosissasiko väität, että yksikään mies ei ole koskaan itse pyykännyt, siivonnut tai laittanut ruokaa?
Huomaatko miten itse naisena alennat itsesi pelkäksi seksihyödykkeeksi ja kodinkoneeksi?
Nolasit lähinnä itsesi.
Eli AP:n mukaan miehet ryhmittyivät miesten kanssa ja naiset ryhmittyivät naisten kanssa ja tämä oli tietenkin miesten vika. Ok.
Eli sun mielestä miesten tehtävä on viihdyttää sua silloin kun ei parempia virikkeitä ole tarjolla?