Lue keskustelun säännöt.
Lasten tavaroiden myynti - rahat vanhempien taskuun?
27.09.2017 |
Olen ihan järkyttynyt, kun joidenkin vanhempien mielestä heille kuuluu rahat lasten tavaroiden myymisestä, vaikka ja etenkin jos tavarat on heidän lapselle lahjana ostettuja! Tai logiikalla "myyjä pitää rahat".
Lain mukanhan tavara omistusoikeus siirtyy kun lahjan antaa tai jos vanhemmat ostaa lapselle lapsen käyttöön sängyn, pöydän tms niin se on sitten lapsen - ei enää sen vanhemman.
Esimerkkitapaus. Äiti möi kaikki lapsen vaatteet, lelut ja huonekalut. Piti rahat itsellään. Osan oli ostanut itse lapselle, osa oli lapsen itsensä ostamia tai lahjaksi saatuja sukjlaisilta, kummeilta ja kavereilta.
Äiti perusteli että hän pitää rahat koska hän möi ja oli maksanutkin osan.
Saako samalla logiikalla lapsi nyt myydä äidin lahjaksi saadut tavarat ja (samalla myös muidenkin äidille antamat tavarat) ja pitää itse rahat koska itse ne myykin? Mitä luulette suuttuuko äiti?
En nyt ole käräjille menossa mutta lakimieheltä asiaa kysyin ja hän kertoi että tavarat on sen jolle ne on ostettu tai lahjaksi saatu. Piste.
Mulle tämä oli itsestään selvää, ettei muiden tavaroita voi myydä ja etenkään vielä pitää rahoja itse mutta ilmeisesti monen mielestä se on ihan ok. Lapsen oikeutta omaisuuteen ei kunnioiteta, ei edes vaikka lapsi olisi aikuinen.
Eikö kaikki äidit/isät hahmota että lapsi on erillinen henkilö eikä aikuisen jatkumo?
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut vaatteet ja sängyt nyt tietenkin saa laittaa kiertoon mutta stiä vähän ihmettelin kun käly myi lapselle teetetyn ja nimikoidun puisen keinuhevosen pois. Siinä kai oli isovanhemmilla ajatus että se jäisi muistoksi, olisivat ottaneet sen säilytykseenkin jos tilanpuutetta olisi ollut.
Todella ikävä lahja. Vaikka isovanhemmat olisivat ottannet sen säilytykseen, niin mihin se olisi pantu sen jälkeen, kun isovanhemmista aika jättää?
Meillä yksi lapsi sai lahjaksi keinuhevosen. Onneksi ei ollut mikään nimikoitu, sillä annettiin se aikanaan eteenpäin toiseen perheeseen. Omat lapset eivät sillä montaa kertaa keinuneet, vaan se oli pääasiassa vain tilaa vievä kapistus. Ajatuksena keinuhevonen on ihan kiva ja tykkään siitä itsekin, mutta käytännössä se ei vaan toiminut ainakaan meillä, vaikka tilaakin oli. Ymmärrän hyvin, jos joku ahtaammassa asunnossa asuva ei halua säilyttää keinuhevosta kuin rajallisen ajan,
No todennäköisesti ne isovanhemmat nyt kuitenkin elävät siihen asti kun se lapsi osaa itse päättää säilyttääkö keinohevosen vai ei.
Kaikki ei toki arvosta omia lapsuudenlelujaan mutta esimerkiksi mulle lapsuuteni nukkekoti on edelleen tärkeä ja olen tosi onnellinen että se on säästetty vaikka en siitä joskus teinivuosina niin välittänyt.
Jos isovanhemmilla on oikeasti tilaa, niin olisihan sen voinut säilyttää, vaikka oma kokemus keinuhevosesta ei ajatusta tue.
Viime vuosina on ollut näitä isovanhempien huushollien tyhjennyksiä, joten sen puoleen en oikein perusta kaiken maailman tavaroiden säilytyksestä. Jos meidän keinuhevonen olisi ollut isovanhemmilla säilytyksessä, niin eipä nuo lapset olisi sitä halunneet nurkkiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistähän ap on saanut päähänsä, että lapsen käyttöön ostetusta sängystä tulee lapsen omaisuutta? Ei sellaista lakia ole olemassakaan. Lapset omilla rahoillaan ostamat tavarat kyllä ovat lapsen omaisuutta.
Ap jatkaa
Siis kysyin lakiemieheltä ja hän oli sitä mieltä että sänky on lapsen jos se on hänen käyttöön ostettu.
Nyt puhutaan tosiaan isommasta lapsrsta eikä mistään pinnasängyistä.
Ai AP suvatsi tulla tänne "jatkamaan" ihan yhden viestin voimin.
Arvon AP ei kuitenkaan ottanut kantaa muihin hänelle esitettyihin epämieluisiin(?) asioihin.
Onko AP kenties teini-ikäinen?
Haluan kyllä nyt jo tietää minkä nimisen lakimiehen mielestä ei ole eroa tavaran haltijalla ja omistajalla?
Jos minä ostan sängyn, minä omistan sen. Jos minä annan samassa talossa asuvalle teinilleni sen sängyn hänen käyttöönsä, se VOIDAAN toki katsoa hänen sängykseen, muttei hän sitä omista.
Tällä logiikalla teini kohta omistaa talon, jossa asuu.
Olisi niin kovin kiva, jos AP vielä jatkaisi iällään, minkä-ikäisestä lapsesta on kyse, onko äiti vienyt sängyn alta? etkö nyt nuku missään? MITÄ ON TAPAHTUNUT???
2 viestiä.
Kirjoitusten jälkeen -> 18-vuotias.
Muuramen huo ekaluja, jotka lahjoja isovanhemmilta. Muistolaatikkoon pakattuja leluja, joista osa lahjoja kummeilta jne. Vaatteita lukiokirjoja yms muita kirjoja. Jpitan itse ostettuja rihkamakoruja.
Onko muuten ne kommentoijat itse lakimiehiä, jotka väittävät ettei toi mun saama tieto pidä paikkaansa? Vai onko vaan jotain mutua?
-ap
Vierailija kirjoitti:
Minustakin olisi hyvä että vanhemmalla on jotain pelisilmää mikä voisi omalle lapselle olla tärkeää edes tunne-arvon kannalta. Minun äitini möi tietokoneen, jonka oli tietenkin antanut minulle lahjaksi joskus. Olin jättänyt sen heille säilytykseen koska kuten joku edellinen sanoi niin tilaa ei sillä hetkellä ollut omassa kämpässä. Onneksi olin ottanut varmuuskopiot tiedostoistani, mutta silloin ei olisi kyllä naurattanut jos monen vuoden muistot katoavat noin vain. Silti vieläkin kirpaisee koska minulla olisi ollut sille käyttöä. Miten vaikeaa se voi olla että kysyy että saanko myydä tämän? Totta kai minä otan heti tavarani pois jos niille ei ole tilaa ja asun sitten vaikka ahtaammin itse.
Tuo on loputon suo säilyttää noita tunne-arvo esineitä. Tuolla ne on edelleen meidän vintillä ne lapsille väenväkisin säästetyt kovasti rakkaat esineet, kun kukaan kolmesta ei ole niitä omaan kotiinsa huolinut. Eivätkä ne ole lapsenlapsillekaan leikkiin kelvanneet. Pari tietokonettakin kuvineen löytyy. Itseppä saavat talon aikoinaan tyhjentää kun aika meistä jättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistähän ap on saanut päähänsä, että lapsen käyttöön ostetusta sängystä tulee lapsen omaisuutta? Ei sellaista lakia ole olemassakaan. Lapset omilla rahoillaan ostamat tavarat kyllä ovat lapsen omaisuutta.
Ap jatkaa
Siis kysyin lakiemieheltä ja hän oli sitä mieltä että sänky on lapsen jos se on hänen käyttöön ostettu.
Nyt puhutaan tosiaan isommasta lapsrsta eikä mistään pinnasängyistä.
Kyllä se lapsen sänky on vanhempien omaisuutta. Vanhemmat ovat sen ostaneet omilla rahoillaan (ja ne lapsilisätkin ovat vanhempien omia rahoja), ja Sotkan kuitissa on vanhemman nimi. Olet tainnut olla tekemisissä valelakimiehen kanssa.
Kuten on jo aimmin sanottu lakimies sanoo sen minkä asiakas haluaa kuulla ja asiakas ostaa. Toiveenhan hänellä on lähteä ajamaan asiaa, koska se tietää rahaa suoraan hänen laardiin vaikka jutulle ei olisi mitään perusteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minustakin olisi hyvä että vanhemmalla on jotain pelisilmää mikä voisi omalle lapselle olla tärkeää edes tunne-arvon kannalta. Minun äitini möi tietokoneen, jonka oli tietenkin antanut minulle lahjaksi joskus. Olin jättänyt sen heille säilytykseen koska kuten joku edellinen sanoi niin tilaa ei sillä hetkellä ollut omassa kämpässä. Onneksi olin ottanut varmuuskopiot tiedostoistani, mutta silloin ei olisi kyllä naurattanut jos monen vuoden muistot katoavat noin vain. Silti vieläkin kirpaisee koska minulla olisi ollut sille käyttöä. Miten vaikeaa se voi olla että kysyy että saanko myydä tämän? Totta kai minä otan heti tavarani pois jos niille ei ole tilaa ja asun sitten vaikka ahtaammin itse.
Tuo on loputon suo säilyttää noita tunne-arvo esineitä. Tuolla ne on edelleen meidän vintillä ne lapsille väenväkisin säästetyt kovasti rakkaat esineet, kun kukaan kolmesta ei ole niitä omaan kotiinsa huolinut. Eivätkä ne ole lapsenlapsillekaan leikkiin kelvanneet. Pari tietokonettakin kuvineen löytyy. Itseppä saavat talon aikoinaan tyhjentää kun aika meistä jättää.
Suu auki rohkeasti. Kysy että otetteko nämä vai myydänkö pois? Kun minä tajusin tuon tietokoneen jälkeen että äitini myy kysymättä minulle tärkeitä tavaroita (en nyt tämän keskustlun perusteella osaa sanoa kenelle ne nyt sitten kuuluu) niin sanoin heti että jos löytää ihan mitä tahansa tavaroita jotka olisivat voineet olla minun käytössäni niin heti viestiä minun suuntaani niin minä otan vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä anoppi myy minun ja miehen tavaroita vedoten siihen, että ne on ostettu hänen rahoillaan (mikä on tavallaan totta, olemme molemmat opiskelijoita eikä rahaa liiemmälti ole). Anoppi vetoaa juuri tuohon "tavara ei muutu aikuisen lapsen omaisuudeksi,jos minä sen maksan". Käytännössä ei lahjansaajan iällä ole väliä, tavara on juridisesti sen ostajan omaisuutta.
Laki on tosin sitä mieltä, että lahja on sen omaisuutta, joka on lahjan saanut. Erikseen ei määritellä, mikä on lahjan minimiarvo, joten periaatteessa vauvan saamat kastelahjat ovat hänen, ei sen, joka on ne lahjaksi antanut eikä etenkään sen, joka on vauvan vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistähän ap on saanut päähänsä, että lapsen käyttöön ostetusta sängystä tulee lapsen omaisuutta? Ei sellaista lakia ole olemassakaan. Lapset omilla rahoillaan ostamat tavarat kyllä ovat lapsen omaisuutta.
Ap jatkaa
Siis kysyin lakiemieheltä ja hän oli sitä mieltä että sänky on lapsen jos se on hänen käyttöön ostettu.
Nyt puhutaan tosiaan isommasta lapsrsta eikä mistään pinnasängyistä.
Ai AP suvatsi tulla tänne "jatkamaan" ihan yhden viestin voimin.
Arvon AP ei kuitenkaan ottanut kantaa muihin hänelle esitettyihin epämieluisiin(?) asioihin.
Onko AP kenties teini-ikäinen?
Haluan kyllä nyt jo tietää minkä nimisen lakimiehen mielestä ei ole eroa tavaran haltijalla ja omistajalla?
Jos minä ostan sängyn, minä omistan sen. Jos minä annan samassa talossa asuvalle teinilleni sen sängyn hänen käyttöönsä, se VOIDAAN toki katsoa hänen sängykseen, muttei hän sitä omista.
Tällä logiikalla teini kohta omistaa talon, jossa asuu.
Olisi niin kovin kiva, jos AP vielä jatkaisi iällään, minkä-ikäisestä lapsesta on kyse, onko äiti vienyt sängyn alta? etkö nyt nuku missään? MITÄ ON TAPAHTUNUT???
2 viestiä.
Kirjoitusten jälkeen -> 18-vuotias.
Muuramen huo ekaluja, jotka lahjoja isovanhemmilta. Muistolaatikkoon pakattuja leluja, joista osa lahjoja kummeilta jne. Vaatteita lukiokirjoja yms muita kirjoja. Jpitan itse ostettuja rihkamakoruja.Onko muuten ne kommentoijat itse lakimiehiä, jotka väittävät ettei toi mun saama tieto pidä paikkaansa? Vai onko vaan jotain mutua?
-ap
Ei kirjoitettun tekstin lukeminen vaadi lakimiehen koulutusta. Jos lapsen omaisuuden arvo nousee yli 20 000 euron sitä sitoo tietyt lainalaisuudet sekä asunnon, lapsen perinnön myyminen vaatii luvan. Maistraatti ei taida vaatia ilmoituksen tekemistä, jos lapsi on alaikäisenä omistanut sängyn, leluja ja vaatteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä myyn, varsinkin ne, joita lapsi ei muista 2kk jälkeen niiden säilömisestä. Ja pidän rahat itse. Jos on saanut jotain arvokkaampaa lelua lahjaksi, niin niitä nyt en muutenkaan noin vain hävittäisi, mutta kun lapsi suostuu niistä luopumaan, minä pidän rahat. Jos menee itse ne myymään ja näkee vaivan, niin sitten pitäköön rahat.
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi myy minun ja miehen tavaroita vedoten siihen, että ne on ostettu hänen rahoillaan (mikä on tavallaan totta, olemme molemmat opiskelijoita eikä rahaa liiemmälti ole). Anoppi vetoaa juuri tuohon "tavara ei muutu aikuisen lapsen omaisuudeksi,jos minä sen maksan". Käytännössä ei lahjansaajan iällä ole väliä, tavara on juridisesti sen ostajan omaisuutta.
Laki on tosin sitä mieltä, että lahja on sen omaisuutta, joka on lahjan saanut. Erikseen ei määritellä, mikä on lahjan minimiarvo, joten periaatteessa vauvan saamat kastelahjat ovat hänen, ei sen, joka on ne lahjaksi antanut eikä etenkään sen, joka on vauvan vanhempi.
Miten muka laki tässä määrittelee lahjan? Minä voin aivan hyvin väittää, että ne ovat minun omaisuuttani, jotka on annettu toisen käyttöön. Ei lahjan antaminen ilman muuta merkitse sen tavaran omistamista lain edessä mitenkään. Varmaan vain jos on tehty lahjakirja omistajuuden voi todistaa. Sitä ennen maksaja todistaa maksunsa ja on omistaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minustakin olisi hyvä että vanhemmalla on jotain pelisilmää mikä voisi omalle lapselle olla tärkeää edes tunne-arvon kannalta. Minun äitini möi tietokoneen, jonka oli tietenkin antanut minulle lahjaksi joskus. Olin jättänyt sen heille säilytykseen koska kuten joku edellinen sanoi niin tilaa ei sillä hetkellä ollut omassa kämpässä. Onneksi olin ottanut varmuuskopiot tiedostoistani, mutta silloin ei olisi kyllä naurattanut jos monen vuoden muistot katoavat noin vain. Silti vieläkin kirpaisee koska minulla olisi ollut sille käyttöä. Miten vaikeaa se voi olla että kysyy että saanko myydä tämän? Totta kai minä otan heti tavarani pois jos niille ei ole tilaa ja asun sitten vaikka ahtaammin itse.
Tuo on loputon suo säilyttää noita tunne-arvo esineitä. Tuolla ne on edelleen meidän vintillä ne lapsille väenväkisin säästetyt kovasti rakkaat esineet, kun kukaan kolmesta ei ole niitä omaan kotiinsa huolinut. Eivätkä ne ole lapsenlapsillekaan leikkiin kelvanneet. Pari tietokonettakin kuvineen löytyy. Itseppä saavat talon aikoinaan tyhjentää kun aika meistä jättää.
Suu auki rohkeasti. Kysy että otetteko nämä vai myydänkö pois? Kun minä tajusin tuon tietokoneen jälkeen että äitini myy kysymättä minulle tärkeitä tavaroita (en nyt tämän keskustlun perusteella osaa sanoa kenelle ne nyt sitten kuuluu) niin sanoin heti että jos löytää ihan mitä tahansa tavaroita jotka olisivat voineet olla minun käytössäni niin heti viestiä minun suuntaani niin minä otan vastaan.
Luuletko ihan oikeasti, että ei olla kysytty tai saatu suutamme auki? Kuten jo sanoin emme aio taloa tyhjentää heidän puolestaan.
Hmmm, minä elätän lapsiani ja ovat aivan varmasti saamapuolella rahan suhteen, vaikka myyn heidän pieneksi jääneitä vaatteitaan, tavaroitaan jne enkä suoraan sillä hetkellä osta jotain korvaavaa tilalle. Vaikka he olisivat saaneet jotain lahjaksi, esim mummoilta, se saattaa myös kiertää pikkusisarukselle, kun isompi ei enää käytä.
Jos nyt kotoa muutettuaan jättävät tänne jotain ns säilöön, en sitä toki luvatta myy. Mutta en kyllä sitoudu säilyttämäänkään vuositolkulla, ei meillä liikaa tilaa ylimääräiselle ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi myy minun ja miehen tavaroita vedoten siihen, että ne on ostettu hänen rahoillaan (mikä on tavallaan totta, olemme molemmat opiskelijoita eikä rahaa liiemmälti ole). Anoppi vetoaa juuri tuohon "tavara ei muutu aikuisen lapsen omaisuudeksi,jos minä sen maksan". Käytännössä ei lahjansaajan iällä ole väliä, tavara on juridisesti sen ostajan omaisuutta.
Laki on tosin sitä mieltä, että lahja on sen omaisuutta, joka on lahjan saanut. Erikseen ei määritellä, mikä on lahjan minimiarvo, joten periaatteessa vauvan saamat kastelahjat ovat hänen, ei sen, joka on ne lahjaksi antanut eikä etenkään sen, joka on vauvan vanhempi.
Jos ne tavarat onkin ollut vain lainaksi annettu teille, eikä lahjoiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minustakin olisi hyvä että vanhemmalla on jotain pelisilmää mikä voisi omalle lapselle olla tärkeää edes tunne-arvon kannalta. Minun äitini möi tietokoneen, jonka oli tietenkin antanut minulle lahjaksi joskus. Olin jättänyt sen heille säilytykseen koska kuten joku edellinen sanoi niin tilaa ei sillä hetkellä ollut omassa kämpässä. Onneksi olin ottanut varmuuskopiot tiedostoistani, mutta silloin ei olisi kyllä naurattanut jos monen vuoden muistot katoavat noin vain. Silti vieläkin kirpaisee koska minulla olisi ollut sille käyttöä. Miten vaikeaa se voi olla että kysyy että saanko myydä tämän? Totta kai minä otan heti tavarani pois jos niille ei ole tilaa ja asun sitten vaikka ahtaammin itse.
Tuo on loputon suo säilyttää noita tunne-arvo esineitä. Tuolla ne on edelleen meidän vintillä ne lapsille väenväkisin säästetyt kovasti rakkaat esineet, kun kukaan kolmesta ei ole niitä omaan kotiinsa huolinut. Eivätkä ne ole lapsenlapsillekaan leikkiin kelvanneet. Pari tietokonettakin kuvineen löytyy. Itseppä saavat talon aikoinaan tyhjentää kun aika meistä jättää.
Suu auki rohkeasti. Kysy että otetteko nämä vai myydänkö pois? Kun minä tajusin tuon tietokoneen jälkeen että äitini myy kysymättä minulle tärkeitä tavaroita (en nyt tämän keskustlun perusteella osaa sanoa kenelle ne nyt sitten kuuluu) niin sanoin heti että jos löytää ihan mitä tahansa tavaroita jotka olisivat voineet olla minun käytössäni niin heti viestiä minun suuntaani niin minä otan vastaan.
Luuletko ihan oikeasti, että ei olla kysytty tai saatu suutamme auki? Kuten jo sanoin emme aio taloa tyhjentää heidän puolestaan.
Aha. No ei niistä ole vaikeaa ottaa kuvaa ja pistää huuto.nettiin vaikkapa yhtenä läjänä ja vaihtoehdoksi nouto. Mutta jos ei ole akuuttia tilan tarvetta niin saapahan tuon ratkaista niinkuin itse haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MInä kyllä sanoisin anopille, kun hän seuraavan kerran tuo "lahjaa", että pidä itselläs vaan, kun kohta olet sitä takaisin myyntiin kärkkymässä. Ja kyllähän lahja omistajuus siirtyy sillä hetkellä, kun lahja on annettu. Vai oletteko mammat sitä mieltä, että jos minua kohtaa rahapula, voin kiertää kaikki kaverini ja hakea pois annetut synttäri-, hää-, tuparilahjat, mitä on tullut annetuksi? Siellä voi olla ihan arvokastakin vaasia!
Sanon vaan, että eikun toin teille lainaan hääpäivänänne 5 vuotta sitten, ettekö sitä ymmärtäneet!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä myyn, varsinkin ne, joita lapsi ei muista 2kk jälkeen niiden säilömisestä. Ja pidän rahat itse. Jos on saanut jotain arvokkaampaa lelua lahjaksi, niin niitä nyt en muutenkaan noin vain hävittäisi, mutta kun lapsi suostuu niistä luopumaan, minä pidän rahat. Jos menee itse ne myymään ja näkee vaivan, niin sitten pitäköön rahat.
Sopiiko että minäkin tulen salaa myymään kaikki tärkeät tavarasi koska et tajua kysellä niiden perään kun luulet niiden olevan säilössä
Tarpeettomat/pienet vaatteet ja huonekalut olen todellakin myynyt ihan oman haluni mukaan ja pitänyt rahat myös. Omista leluistaan lapset saa itse päättää haluavatko luopua ja jos on kirppikselä myyty niin ovat noista saaneet rahat itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Lakimies nyt sanoo sen minkä asiakas haluaa kuulla. Vanhempi on lapsen edunvalvoja ja jos lapsen "omaisuudesta" ei synny maistraattiin ilmoitusvelvollisuutta lapsen varoja saa käyttää lapsen elatukseen ihan vapaasti.
Kavallushan tuo on. Lapsen varat ovat lapsen, ja vanhempi on elatusvelvollinen (ihan omilla rahoillaan).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut vaatteet ja sängyt nyt tietenkin saa laittaa kiertoon mutta stiä vähän ihmettelin kun käly myi lapselle teetetyn ja nimikoidun puisen keinuhevosen pois. Siinä kai oli isovanhemmilla ajatus että se jäisi muistoksi, olisivat ottaneet sen säilytykseenkin jos tilanpuutetta olisi ollut.
No miksi ne isovanhemmat antoi lahjan joka ei olekaan lahja?
Tää on juurikin niiiiin raivostuttavaa. Sukulainen antaa jotain joka onkin jokin kummallinen epäoma. Meillä siskoni ja äitini kyttäävät juur noin joka kolttua ja kapinetta.
Joita me ei olla pyydetty, jotka ei ole ikätasoisia ja joita ei edes käytetä.
Mutta niin vain meidän kodissa on tavaroita jotka ei ole meidän muttei oiekin muidenkaan ja joiden oloauhteita meillä saa käydä nuuskimassa.
Se oli lapsen lahja, ei kälyn. Lapselta ei kysytty saako sen myydä. Veikkaan että lapsi ei itse halunnut siitä eroon, sen verran kiintynyt siihen oli.
Niin. Lahja annettu lapselle. Lapsen elämästä päättää huoltajat. Ja miksi se syypää on just käly, eikä veli?
Mun äiti ja sisko. Aina pyrkivät jotenkin toimimaan meidän vanhempien ohitse. Annetaan nimikoituja lahjoja, joita sitten valvotaan. Lahjoja joiden hallintaoikeus pysyy antajalla. Sovitaan vanhempien ohi menoista. Aina ylikävellen.
Minustakin olisi hyvä että vanhemmalla on jotain pelisilmää mikä voisi omalle lapselle olla tärkeää edes tunne-arvon kannalta. Minun äitini möi tietokoneen, jonka oli tietenkin antanut minulle lahjaksi joskus. Olin jättänyt sen heille säilytykseen koska kuten joku edellinen sanoi niin tilaa ei sillä hetkellä ollut omassa kämpässä. Onneksi olin ottanut varmuuskopiot tiedostoistani, mutta silloin ei olisi kyllä naurattanut jos monen vuoden muistot katoavat noin vain. Silti vieläkin kirpaisee koska minulla olisi ollut sille käyttöä. Miten vaikeaa se voi olla että kysyy että saanko myydä tämän? Totta kai minä otan heti tavarani pois jos niille ei ole tilaa ja asun sitten vaikka ahtaammin itse.