Lasten tavaroiden myynti - rahat vanhempien taskuun?
Olen ihan järkyttynyt, kun joidenkin vanhempien mielestä heille kuuluu rahat lasten tavaroiden myymisestä, vaikka ja etenkin jos tavarat on heidän lapselle lahjana ostettuja! Tai logiikalla "myyjä pitää rahat".
Lain mukanhan tavara omistusoikeus siirtyy kun lahjan antaa tai jos vanhemmat ostaa lapselle lapsen käyttöön sängyn, pöydän tms niin se on sitten lapsen - ei enää sen vanhemman.
Esimerkkitapaus. Äiti möi kaikki lapsen vaatteet, lelut ja huonekalut. Piti rahat itsellään. Osan oli ostanut itse lapselle, osa oli lapsen itsensä ostamia tai lahjaksi saatuja sukjlaisilta, kummeilta ja kavereilta.
Äiti perusteli että hän pitää rahat koska hän möi ja oli maksanutkin osan.
Saako samalla logiikalla lapsi nyt myydä äidin lahjaksi saadut tavarat ja (samalla myös muidenkin äidille antamat tavarat) ja pitää itse rahat koska itse ne myykin? Mitä luulette suuttuuko äiti?
En nyt ole käräjille menossa mutta lakimieheltä asiaa kysyin ja hän kertoi että tavarat on sen jolle ne on ostettu tai lahjaksi saatu. Piste.
Mulle tämä oli itsestään selvää, ettei muiden tavaroita voi myydä ja etenkään vielä pitää rahoja itse mutta ilmeisesti monen mielestä se on ihan ok. Lapsen oikeutta omaisuuteen ei kunnioiteta, ei edes vaikka lapsi olisi aikuinen.
Eikö kaikki äidit/isät hahmota että lapsi on erillinen henkilö eikä aikuisen jatkumo?
Kommentit (64)
Meillä kierrätetään tarpeettomia vaatteita, lastentarvikkeita ja leluja ahkerasti, mutta lelut VAIN lasten suostumuksella. Isompi lapsi osaa kyllä päättää mikä on tarpeeton. Rahat meillä saa varsinkin koululaiset pitää rahana itse, pienempien kanssa neuvotellaan uusista leluista herkemmin jos jotain kovin haluavat. Lasten lelujen salaa myymistä paheksuisin, muista tarvikkeista ja vaatteista aikuinen pääosin päättää.
Joskus olen tehnyt kauppoja myyjän kanssa, joka salaa oli kerännyt lasten leluja myyntiin kun ei se lapsi niitä muuten olisi antanut..
Siis joku aikuinenko tässä nyt mankuu kun äiti myi kotitalon huoneeseen jääneet kamat eikä kysynyt lupaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä myyn, varsinkin ne, joita lapsi ei muista 2kk jälkeen niiden säilömisestä. Ja pidän rahat itse. Jos on saanut jotain arvokkaampaa lelua lahjaksi, niin niitä nyt en muutenkaan noin vain hävittäisi, mutta kun lapsi suostuu niistä luopumaan, minä pidän rahat. Jos menee itse ne myymään ja näkee vaivan, niin sitten pitäköön rahat.
Sopiiko että minäkin tulen salaa myymään kaikki tärkeät tavarasi koska et tajua kysellä niiden perään kun luulet niiden olevan säilössä
No ei koska en ole alaikäinen etkä ole minun huoltajani.
Minä jos omilla rahoillani ostan pinnasängyn, ihan itse sen myös myyn ja ostan tilalle uuden isomman sängyn. Ja meillä jos alkavat lapset itse sänkyjään myymään, niin saavat sitten nukkua vaikka lattialla...