Lue keskustelun säännöt.
Kuinka pian uusi kumppani esitellään lapsille?
25.09.2017 |
Kuinka pian ihmiset yleensä esittelevät uuden puolison lapsilleen? Olen hieman pettynyt ex-vaimooni, joka esitteli uuden miehensä lapsillemme jo muutamia päiviä poismuuttamiseni jälkeen. Tuntuu oudolta, että muuten fiksu ihminen tekee sellaista. Lapsi vielä päiväkodissa ja pelkään, miten se vaikuttaa häneen.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä miksei saa esitellä heti. Tutustuuhan lapset vanhempiensa kavereihin, naapureihin, hoitotäteihin jne. Onko se nyt niin kovin traumaattista tavata joku, joka saattaa joskus vaikka halata tai pussata sitä äitiä/isää. Kunhan ne vanhemmat pysyvät kuvioissa ja huolehtivat lapsistaan hyvin, ei mitkään uudet ihmiset hetkauta.
Itse aioin esitellä viikon päästä eli kolme viikkoa tapaamisesta. On ainoa mies jota tapailen eron jälkeen ja siitä on sentään vuosia.
Minä esitin sen ainoan miehen kolmen vuoden päästä erosta. 1o-vuotiaani kyllä tajusi heti mistä on kysmyys, vaikka kaverina vain esittelin, emmekä mitenkään osoittaneet parisuhdetta, eikä mies jäänyt koskaan yöksi eikä mitään.
Mitä sitten? Jos vanhemmat pysyvät läheisissä välissä lapsiin ja heidän perusturvallisuudestaan huolehditaan eivätkä joudu riitelyä kuuntelemaan, niin onko tarpeen odotella. En ole vakuuttunut, mutta en väitä olevani oikeassa. Kunhan pohdin.
Minä en edes pystyisi tapailemaan ja seurustelemaan ellei mies kävisi meillä. Mitä sellaisesta suhteesta tulisi, jossa käydään kerran kahdessa viikossa jossain kahvilla 2h.
No jos olet niin läheisissä väleissä entisen kumppanin kanssa, niin hänen kanssaan varmaan voi sopia, että lapset ovat silloin kumppanilla kun on tarkoitus tavata uutta mies/naisystävää.
Kyllä se on lapselle outo tilanne, jos isä/äiti häipyy yhteisestä kodista ja saman tien siellä alkaa hengata joku uusi tyyppi. Lasten pitää ensin totuttautua uuteen tilanteeseen, kahteen kotiin ja uuteen, erilaiseen arkeen ja sitten vasta vanhemmat voivat alkaa miettiä niitä omia seurustelukuvioitaan. Omituista, että uuteen seurustelusuhteeseen hyppääminen ja kumppanin tuominen kotiin nopeaan tahtiin on jollekin vanhemmalle se pääasia eron jälkeen eikä lasten sopeuttaminen tilanteeseen. Ei se pelkkä riitelyn poissaolo tilannetta turvallisen oloiseksi tee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä miksei saa esitellä heti. Tutustuuhan lapset vanhempiensa kavereihin, naapureihin, hoitotäteihin jne. Onko se nyt niin kovin traumaattista tavata joku, joka saattaa joskus vaikka halata tai pussata sitä äitiä/isää. Kunhan ne vanhemmat pysyvät kuvioissa ja huolehtivat lapsistaan hyvin, ei mitkään uudet ihmiset hetkauta.
Itse aioin esitellä viikon päästä eli kolme viikkoa tapaamisesta. On ainoa mies jota tapailen eron jälkeen ja siitä on sentään vuosia.
Minä esitin sen ainoan miehen kolmen vuoden päästä erosta. 1o-vuotiaani kyllä tajusi heti mistä on kysmyys, vaikka kaverina vain esittelin, emmekä mitenkään osoittaneet parisuhdetta, eikä mies jäänyt koskaan yöksi eikä mitään.
Mitä sitten? Jos vanhemmat pysyvät läheisissä välissä lapsiin ja heidän perusturvallisuudestaan huolehditaan eivätkä joudu riitelyä kuuntelemaan, niin onko tarpeen odotella. En ole vakuuttunut, mutta en väitä olevani oikeassa. Kunhan pohdin.
Minä en edes pystyisi tapailemaan ja seurustelemaan ellei mies kävisi meillä. Mitä sellaisesta suhteesta tulisi, jossa käydään kerran kahdessa viikossa jossain kahvilla 2h.
No jos olet niin läheisissä väleissä entisen kumppanin kanssa, niin hänen kanssaan varmaan voi sopia, että lapset ovat silloin kumppanilla kun on tarkoitus tavata uutta mies/naisystävää.
Kyllä se on lapselle outo tilanne, jos isä/äiti häipyy yhteisestä kodista ja saman tien siellä alkaa hengata joku uusi tyyppi. Lasten pitää ensin totuttautua uuteen tilanteeseen, kahteen kotiin ja uuteen, erilaiseen arkeen ja sitten vasta vanhemmat voivat alkaa miettiä niitä omia seurustelukuvioitaan. Omituista, että uuteen seurustelusuhteeseen hyppääminen ja kumppanin tuominen kotiin nopeaan tahtiin on jollekin vanhemmalle se pääasia eron jälkeen eikä lasten sopeuttaminen tilanteeseen. Ei se pelkkä riitelyn poissaolo tilannetta turvallisen oloiseksi tee.
Minä en ole läheisessä suhteessa exääni, mutta lapsi on. Ei minun treffailuni erälle kuulu.
Uutta miesystävää tapaan pari kertaa viikossa ja jatkossa siis pääsääntöisesti minun luonani. Lapsi on ollut vauva kun me erosimme isänsä kanssa. Hänelle on siis uutta tämä mies mutta kukaan ei tule isän tilalle, koska ei hän muista sitä aikaa.
Mun erosta on kaksi vuotta. Olen seurustellut kolme kertaa. Tyttärelle olen esitellyt kaikki kolme, pystytään puhumaan avoimesti ja hän on jo kohta täysikäinen. Pojille olen esitellyt vasta nykyisen muutama kk sitten, koska nyt tuntuu, että tästä vois tulla pitempi aikainen juttu. Pojatkin on kumpikin jo teinejä.
Vierailija kirjoitti:
Itse en näkisi välttämättömänä edes asua yhdessä uuden kumppanin kanssa niin kauan kun lapset asuvat kotona.
Tämä tarkoittaisi melkoista uhrausta ihmiseltä, joka joutuu jostakin syystä eroamaan tai vaikkapa jää leskeksi lasten ollessa pieniä. Ihan tosissaanko joku on sitä mieltä, että aikuisella ihmisellä ei olisi oikeutta onneen toisen aikuisen rinnalla vain siksi, että suhde lapsen/lasten biologisen vanhemman kanssa ei jatkukaan?
Kannatan maksimaalisesti sitä, että lasten tunteet ja ajatukset pitää ottaa huomioon, mutta samalla minusta on ihan järkyttävä ajatus, että aikuinen ihminen ei saisi haluta rinnalleen ja kotiinsa kumppania, vaan pitäisi elää jonkinlaista erillistalouksiin jaettua elämää niin kauan kuin lapset ovat kotona. :O Suurimmassa osassa tapauksia en edes näe, miten tuo olisi lastenkaan etu.
Ja vastauksena alkuperäiseen kysymykseen: Minusta tämä uuden kumppanin esittelyn oikea-aikaisuus on niin tilannekohtaista, ettei yksiselitteistä vastausta voi antaa. Jos esimerkiksi lapset ovat pieniä ja vanhempien sosiaalinen elämä on muutenkin vilkasta, uusi kumppani on mahdollista ottaa mukaan tosi kevyesti kaverina erilaisiin menoihin vaikka piknikille tai eläintarhaan ilman, että lapset edes huomaavat asiassa mitään erityistä. Jos taas perheen sosiaalinen elämä on vähäistä ja jäykkää ja lapset isompia, tapaamisen saama sosiaalinen paino ja erilaiset psykologiset merkitykset ovat sitten taas aivan erilaisia. Sellaisessa tilanteessa tapaamiselle on pakko etsiä hetki hyvin suurella herkkyydellä ja ehkä odottaakin aika kauan. Ja sitten on ihan lukemattomia tilanteita tästä väliltä ja vielä eri lähtökohdistakin sekoitellen, joten en tosiaan näe, että osaisin ajatella tähän mitään yhtä hyvää reseptiä.
Itse summaisin asian niin, että uuden kumppanin esittelyajankohta lapsille riippuu ihan täysin tilanteesta, ja sen oikean ajan määrittäminen vaatii todella tarkkaa lasten tunteiden ja ajatusten sekä toisaalta koko perheen yleisen elämäntilanteen miettimistä. Onneksi se ei useinkaan ole niin hankalaa kuin ihmiset välillä pelkäävät. :)
No ei kai nyt parikymppiset aikuiset miehet enää isäpuolta olisi kaivanneet. Eli tuskin susta mitään isähahmoa olisi heille edes tullut. Ikäerossa ei sinänsä vikaa, mutta siinä vaiheessa tulee kyllä outo viba, jos joku deittailee oman lapsensa ikäisiä kumppaneita.