Miehien käsitys urheilullisesta naisvartalosta on vääristynyt
Niin monta kertaa olen hämmästynyt tästä että ei mitään rajaa. Jos ihminen urheilee päivittäin tai ammatikseen, niin kyllä se vartalo on silloin urheilullinen vaikkei olisikaan niin laiha että kylkiluut näkyy tai yhtä näkyviä lihaksia kuin fitnessurheilijalla kisoissa. Tiedän esimerkiksi yhden ryhmäliikuntaohjaajan, jolla on naisellisen urheilullinen vartalo, isot rinnat ja leveät lanteet, varmasti näyttää monen miehen silmissä suorastaan pyöreälle, mutta hän jaksaa silti ohjata tuntitolkulla rankkaa liikuntaa monta kertaa viikossa. Siihen ei epäurheilullinen tai huonokuntoinen ikinä pystyisi. Tiedän myös yhden ylipainoisen näköisen tankotanssiopettajan, hän on todella vahva mutta myös pyöreä. Sitten taas vaikkapa eräs ystäväni on laiha luonnostaan, hän ei urheile lainkaan vaan omien sanojensa mukaan keskittyy lähinnä pitsan syöntiin ja kaljan juontiin, miesten näkökulmasta hän on urheilullinen ja hän aina pokerilla valehtelee lenkkeilevänsä yms kun on laiha. Hänen äitinsä on vähän samantyyppinen vartaloltaan, nykyään omenavartaloinen mutta jalat on edelleen keski-iässä upeat, pitkät ja hoikat.
Itse taas olen normaalipainoinen mutta minulla on silti esimerkiksi selluliittia. En ikinä kehtaisi missään deittisovelluksessa laittaa vartalomallikseni urheilullinen vaikka jaksan vetää leukoja yms, minussa on voimaa. Rasvaprosentti on kuitenkin vähän päälle 20 ja se on keskivertomiehen makuun jo liikaa, poislukien ne jotka tykkäävät pyöreistä naisista ja niiden silmissä minä taas olen liian laiha.
Naurattaa mutta vähän ehkä myös harmittaa, kun naiskuva on niin vääristynyt. Naisvartalossa vaan yksinkertaisesti kuuluu olla enemmän rasvaa kuin miesvartalossa ihan biologisista syistä johtuen. Siksi urheilullisellakaan naisella ei välttämättä näy lihaksia yhtään missään, ja urheilullisellakin naisella voi olla leveät reidet tai iso takalisto.
Kommentit (1305)
En viitsinyt edes lukea aloitusta. Esitän vain kaksi kysymystä:
a) Miksi naisella (tai ihmisellä ylipäätään) pitäisi olla urheilullinen vartalo?
b) Miksi ihmisen pitää urheilla?
tää, voitko hakkaa näitte päitä patterii D:D::D
Sir Lothar kirjoitti:
En viitsinyt edes lukea aloitusta. Esitän vain kaksi kysymystä:
a) Miksi naisella (tai ihmisellä ylipäätään) pitäisi olla urheilullinen vartalo?
b) Miksi ihmisen pitää urheilla?
Urheilu on terveellistä ja hyvällä kropalla saa miehen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse synnynnäisenä realistina olen oikeasti ns. tavallisen näköinen mies, ja kerran huvikseni katsoin Tinderissä, että millaista tarjonta olisi miesten osalta, ja aloin kyllä ymmärtää naisia sen jälkeen. About 75% näistä vastaantulleista miehistä (asun vielä keskisuuressa kaupungissa) olivat mielestäni ulkonäöllisesti heikompia kuin minä itse, joten tuo 80/20 lukema voi pitää ihan paikkansa, ainakin Tinderin osalta.
Monet näistä miehistä olisivat kuitenkin paljon paremmannäköisiä, jos he kiinnittäisivät enemmän huomiota vaatetukseen, hiustyyliin ja urheiluun, joten aika harva näistä vastaantulleista miehistä oli kuitenkaan niin vastenmielisen näköinen (näin heteromiehen näkökulmasta), etteikö sitä voisi noilla vinkeillä mitenkään korjata.
Jep. Hyvin paljon näkee niitä Karjala-lippispäisiä amiksia huppareineen ja sotkuisine hiuksineen, ja ihmettelevät vielä miksei tule matcheja Tinderissä. No miksiköhän ei... Äkkiä hiukset pesuun, lippis pois päästä ja huppari edulliseen neuleeseen (+ vähän salia), niin jo alkaa matchia tulemaan, ellei kasvot ole kuin Notre Damen kellonsoittajalla tai jotain kammottavaa vikaa pelkästään biotekstissä.
Minä olen myös ihmetellyt näitä lippispäitä, bändi-/sportti-t-paitoja ja vastaavia. Ja miten monella on profiilikuvassa jokin irvistys, siis mukahauska hassu ilme. Monesta kuvasta näkee, että mitään yritystä ei ole ollut kuvanottotilanteessa. Itseäni ei myöskään vähääkään kiinnosta nämä laskettelu- ja sukelluskuvat. Ehkä siksi, etten ole "sporttinen". En kyllä ylipainoinenkaan, mutta ei kiinnosta ensisijaisesti mahdollisen kumppanin kanssa lähteä punanaamaisena palelemaan jonnekin rinteeseen, vaan romanttiselle illalliselle, jossa kohdellaan naisena eikä lenkkikaverina sukupuolineutraaleissa urheilutamineissa. En ymmärrä, miksi miehet laittavat näitä laskettelu-, kiipeily- ja sukelluskuvia. Tai salikuvia. Sen osoittamiseksi, että on "sporttinen"? Kyllä sen itsestä huolehtimisen (tekeekö sitä riittävästi) näkee muistakin kuvista.

Mä olen varmaan vimpsahtanut, kun tykkään just noista poikamaisista bändipaitahölmöilijöistä ja ihmisistä jotka ovat intohimoisia siitä mitä tekevät, oli se sitten pelaaminen, soittaminen tai joku urheilulaji.
Kalastajaterppa kirjoitti:
Tämä keskustelu on hyvä esimerkki naisten kieroutuneesta minäkuvasta. Syytetään miehiä siitä, että miehet eivät pidä muodikkaista naisista. Uskallan väittää, että suurin osa miehistä pitää kauniina nimenomaan urheilullista muodokasta naisvartaloa. Ne, jotka laihuutta ihannoivat ja muodokkaita vartaloita oikeasti arvostelevat ovat naiset itse.
Pitää paikkaansa.
On tutkittukin. Kun rinnakkain laitettiin miesten vs naisten suosima vartalo, miehet suosivat muodokasta ja naiset mallimaisen hoikkaa.
Nämä kärjistykset saavat alkuunsa siitä kun ne prkeleen miehet eivät hyväksy "muodokkaaksi" ylipainoista ja pyöreää naista.
Tuttuni kilpailee triathlonissa. Näyttääkö hän fitnesskissalta? Ei, pikemminkin nykystandardien mukaan ylipainoiselta.
Harrastaa myös nyrkkeilyä.
Lehdessä oli juttua taitoluistelijasta, jolla olikin miesten unelmavartalo. Hän treenaakin 30h viikossa.
Yritäppä noihin treenimääriin mahduttaa kokopäivätyö, lapset ja sosiaalinen elämä. Mies eläisi parisuhteessa, jossa ei edes näkisi toista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse synnynnäisenä realistina olen oikeasti ns. tavallisen näköinen mies, ja kerran huvikseni katsoin Tinderissä, että millaista tarjonta olisi miesten osalta, ja aloin kyllä ymmärtää naisia sen jälkeen. About 75% näistä vastaantulleista miehistä (asun vielä keskisuuressa kaupungissa) olivat mielestäni ulkonäöllisesti heikompia kuin minä itse, joten tuo 80/20 lukema voi pitää ihan paikkansa, ainakin Tinderin osalta.
Monet näistä miehistä olisivat kuitenkin paljon paremmannäköisiä, jos he kiinnittäisivät enemmän huomiota vaatetukseen, hiustyyliin ja urheiluun, joten aika harva näistä vastaantulleista miehistä oli kuitenkaan niin vastenmielisen näköinen (näin heteromiehen näkökulmasta), etteikö sitä voisi noilla vinkeillä mitenkään korjata.
Jep. Hyvin paljon näkee niitä Karjala-lippispäisiä amiksia huppareineen ja sotkuisine hiuksineen, ja ihmettelevät vielä miksei tule matcheja Tinderissä. No miksiköhän ei... Äkkiä hiukset pesuun, lippis pois päästä ja huppari edulliseen neuleeseen (+ vähän salia), niin jo alkaa matchia tulemaan, ellei kasvot ole kuin Notre Damen kellonsoittajalla tai jotain kammottavaa vikaa pelkästään biotekstissä.
Totta. En tiedä että oonko poikkeus, mutta mun mielestä lyhytkin mies (+160cm, mutta siis alle 180cm) voi olla helposti tosi tosi kuuma, kun vaatetus, hiustyyli ja vartalo ovat kunnossa. Hyvinä esimerkkeinä mm. näyttelijät Scott Caan, Tom Cruise ja Tom Hardy, jotka näkisin komeina ilman varallisuuttakin pelkän olemuksensa perusteella, vaikka ovatkin lyhyitä. Ainakin mun mielestä lyhyt, hyvinpukeutunut ja hyvävartaloinen mies on tuhat kertaa paremman näköinen kuin pitkähkö, pyylevä, huppariin pukeutuva huonohiuksinen mies.
Vierailija kirjoitti:
Tuttuni kilpailee triathlonissa. Näyttääkö hän fitnesskissalta? Ei, pikemminkin nykystandardien mukaan ylipainoiselta.
Harrastaa myös nyrkkeilyä.Lehdessä oli juttua taitoluistelijasta, jolla olikin miesten unelmavartalo. Hän treenaakin 30h viikossa.
Yritäppä noihin treenimääriin mahduttaa kokopäivätyö, lapset ja sosiaalinen elämä. Mies eläisi parisuhteessa, jossa ei edes näkisi toista.
Minulla oma yritys, sen lisäksi osa-aikainen palkkatyö ja vapaaehtoisduuni johon menee arkisin noin 5-7h (käyn vanhuksia katsomassa, ulkoiluttamassa ym). Lasta ei ole eikä tule. Mies on. Ja (oikeasti) urheilullinen vartalo (rasvaprosentti 16, pituus 160, paino 52). Liikun 7-8h viikossa (HIIT, kävely, jooga, kuntosali). Lihakset erottuu, pyllyä riittää, vatsa on litteä kuin pyykkilauta. Syön ihan normaalisti ja lauantaisin käydään aina miehen kanssa ulkona syömässä ja herkutellaan.
Eli ei se mahdottomuuksia vaadi. Se vaan vaatii sitä että asioita tehdään koko ajan, ei mitään pikadieettejä ja parin kuukauden rääkkejä kunnes taas möllätään sohvalla loppuvuosi.
Nykyajan suomalaiset on ihan säälittävän löysässä kunnossa. Fyssarina saan katsella näitä päivittäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse synnynnäisenä realistina olen oikeasti ns. tavallisen näköinen mies, ja kerran huvikseni katsoin Tinderissä, että millaista tarjonta olisi miesten osalta, ja aloin kyllä ymmärtää naisia sen jälkeen. About 75% näistä vastaantulleista miehistä (asun vielä keskisuuressa kaupungissa) olivat mielestäni ulkonäöllisesti heikompia kuin minä itse, joten tuo 80/20 lukema voi pitää ihan paikkansa, ainakin Tinderin osalta.
Monet näistä miehistä olisivat kuitenkin paljon paremmannäköisiä, jos he kiinnittäisivät enemmän huomiota vaatetukseen, hiustyyliin ja urheiluun, joten aika harva näistä vastaantulleista miehistä oli kuitenkaan niin vastenmielisen näköinen (näin heteromiehen näkökulmasta), etteikö sitä voisi noilla vinkeillä mitenkään korjata.
Jep. Hyvin paljon näkee niitä Karjala-lippispäisiä amiksia huppareineen ja sotkuisine hiuksineen, ja ihmettelevät vielä miksei tule matcheja Tinderissä. No miksiköhän ei... Äkkiä hiukset pesuun, lippis pois päästä ja huppari edulliseen neuleeseen (+ vähän salia), niin jo alkaa matchia tulemaan, ellei kasvot ole kuin Notre Damen kellonsoittajalla tai jotain kammottavaa vikaa pelkästään biotekstissä.
Totta. En tiedä että oonko poikkeus, mutta mun mielestä lyhytkin mies (+160cm, mutta siis alle 180cm) voi olla helposti tosi tosi kuuma, kun vaatetus, hiustyyli ja vartalo ovat kunnossa. Hyvinä esimerkkeinä mm. näyttelijät Scott Caan, Tom Cruise ja Tom Hardy, jotka näkisin komeina ilman varallisuuttakin pelkän olemuksensa perusteella, vaikka ovatkin lyhyitä. Ainakin mun mielestä lyhyt, hyvinpukeutunut ja hyvävartaloinen mies on tuhat kertaa paremman näköinen kuin pitkähkö, pyylevä, huppariin pukeutuva huonohiuksinen mies.
Niinpä. Lyhyt mies voi olla oikeasti todella komea, jos on muuten hyvin hurmaava ja hyvässä fyysisessä kunnossa ja käyttää istuvia, tyylikkäitä vaatteita. Monissa lyhyyttään valittavissa (ps. suomalaisissa) miehissä on muutakin vikaa, ja he eivät panosta ulkonäköönsä paljoakaan, ja siksi olemus on vähän niin ja näin, ja ei ihme etteivät naisille kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. Petra Ollilla on hyvin kaunis urheilullinen vartalo, vaikka ei olekaan sieltä hoikimmasta päästä.
Pyydän anteeksi, jos loukkaan jotakuta, mutta mielestäni Petra on vain pullea tyttö, joka on vetänyt urheiluvaatteet päällensä.
Lihava voi toki olla urheilullinen ja harrastaa liikuntaa, mutta hänen vartalotyyppi ei silti ole urheilullinen vaan ylipainoinen.
:D Aika kapea käsitys urheilullisuudesta. Urheilulajeja on moneja, ja painia ei voiteta maratoonarin kropalla.
Nimenomaan. Balettitanssija on myös urheilija, samoin kuulantyöntäjä. Kummallakaan ei ole parhaimmat lähtökohdat toistensa lajeihin.
Jaa, minä kun luulin että balettitanssija on artisti. Vai että urheilija? Missä järjestetään balettitanssin euroopan mestaruus-kisat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos läski mies on vahva ja kestävä, niin on sekin silti läski, eikä urheilullinen.
Se ylimääräinen läski on terveydelle haitallista, vaikka urheilisit kuinka paljon. Siksi sitä kutsutaan ylipainoksi ja se on ongelma.
Ongelma on siinä, että nykyään kaikki naiset joiden painoindeksi on yli 20 on ylipainoisia. Poikkeuksena kehonrakentajat.
Suurimmalla osalla naisista on selluliittia, tämäkin varmasti järkyttänee monia. Vaikka eläisivät terveellisesti, olisivat muuten hoikkia ja urheilisivat aktiivisesti. Sellu on ja pysyy.
Eiku 22.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin sanoa myös että naisten käsitys miesten ulkonäöstä on vääristynyt. Mm. treffisivustoilta saadun datan mukaan miehet arvioivat naisten ulkonäön normaalijakauman mukaisesti. Suurin osa on keskivertoja tai lähellä keskivertoa, harvempi kauniita tai rumia. Sen sijaan naisten mielestä 80% miehistä oli rumempia kuin keskiverto, ja vain reilu 5% arvioitiin paremmaksi kuin keskiverto.
Se data mittasi annettuja tähtiä. Missään ei sanonuttu, että kyseessä on juuri ulkonäön arvioiminen.
Kyseessä oli vieläpä OkCupid, jossa teksti ja kysymykset, joihin saa vastata, ovat olleet tuolloin hyvin vahvassa roolissa. Ei ollut mitään swaippailua, sai ihan rauhassa katsoa vaikka kaikki profiilit läpi ja valita, kenelle antoi tähden. Itse annoin tähtiä milloin mistäkin syystä, joskus ihan vain hauskan profiilin vuoksi. Suuri osa miesten profiileista oli joko tyhjiä tai spämmiä jostain Intian perähikiältä. Jännä, että ei tullut tykättyä kuin suomalaisista, jotka olivat panostaneet profiiliin.
Ja tuossa oli vain pieni osa asioista, joita ET sanonut. Vetelit mutkia suoriksi en-tiedä-minkä-perusteella. Selkeästi et ainakaan asiaan perehtymisen.
Nyt eivät väitteet kyllä pidä paikkaansa ollenkaan. Ihmisiä pyrittiin juurikin arvioimaan ulkonäköä 1-5 asteikolla kuvan perusteella. Ja tämä ei päde pelkästään OkCupidiin, vaan vastaava ilmiö havaitaan vaikka käytettäisiin kuvia joita ei otettu miltään deittisivulta. Alla ote kirjoittajan kirjasta.
Vierailija kirjoitti:
Sir Lothar kirjoitti:
En viitsinyt edes lukea aloitusta. Esitän vain kaksi kysymystä:
a) Miksi naisella (tai ihmisellä ylipäätään) pitäisi olla urheilullinen vartalo?
b) Miksi ihmisen pitää urheilla?
Urheilu on terveellistä ja hyvällä kropalla saa miehen.
Tämähän on traagista, sillä yli puolet suomalaisista naisista on ylipainoisia. Vielä suurempi osa miehistä. Ei ihme, että syntyvyys laskee, ihmisistä on tullut rumia.
Itse olen fyysisesti todella huonossa kunnossa, ei todellakaan lihaksia. 166cm ja 52kg, olen laihaläski ja monesti olen ollut tilanteessa joissa mies on kysynyt mitä lajia harrastan kroppani "hoikan" muodon vuoksi.
En harrasta minkäänlaista liikuntaa.
Naurattaa aina.
Näin miehenä sanoisin, että se Selviytyjissä oleva mallimimmi on liian laiha, ja ruma tuon liian laihuuden vuoksi. Ja jos taas pitäisi keksiä joku urheilullinen kroppa, niin sanoisin, että Eevi Teittinen. Mutta ei Odusokakaan vielä mikään ruma ole, vaikka painoa selvästi onkin vuosien saatossa kertynyt, mutta en mä häntä enää urheilullisen kategoriaan luokittelisi - Tosin hän ei muistaakseni edes missiaikoinaan ollut mikään megalaiha, mutta silti yksi parhaan näköisistä Suomimisseistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse synnynnäisenä realistina olen oikeasti ns. tavallisen näköinen mies, ja kerran huvikseni katsoin Tinderissä, että millaista tarjonta olisi miesten osalta, ja aloin kyllä ymmärtää naisia sen jälkeen. About 75% näistä vastaantulleista miehistä (asun vielä keskisuuressa kaupungissa) olivat mielestäni ulkonäöllisesti heikompia kuin minä itse, joten tuo 80/20 lukema voi pitää ihan paikkansa, ainakin Tinderin osalta.
Monet näistä miehistä olisivat kuitenkin paljon paremmannäköisiä, jos he kiinnittäisivät enemmän huomiota vaatetukseen, hiustyyliin ja urheiluun, joten aika harva näistä vastaantulleista miehistä oli kuitenkaan niin vastenmielisen näköinen (näin heteromiehen näkökulmasta), etteikö sitä voisi noilla vinkeillä mitenkään korjata.
Jep. Hyvin paljon näkee niitä Karjala-lippispäisiä amiksia huppareineen ja sotkuisine hiuksineen, ja ihmettelevät vielä miksei tule matcheja Tinderissä. No miksiköhän ei... Äkkiä hiukset pesuun, lippis pois päästä ja huppari edulliseen neuleeseen (+ vähän salia), niin jo alkaa matchia tulemaan, ellei kasvot ole kuin Notre Damen kellonsoittajalla tai jotain kammottavaa vikaa pelkästään biotekstissä.
Totta. En tiedä että oonko poikkeus, mutta mun mielestä lyhytkin mies (+160cm, mutta siis alle 180cm) voi olla helposti tosi tosi kuuma, kun vaatetus, hiustyyli ja vartalo ovat kunnossa. Hyvinä esimerkkeinä mm. näyttelijät Scott Caan, Tom Cruise ja Tom Hardy, jotka näkisin komeina ilman varallisuuttakin pelkän olemuksensa perusteella, vaikka ovatkin lyhyitä. Ainakin mun mielestä lyhyt, hyvinpukeutunut ja hyvävartaloinen mies on tuhat kertaa paremman näköinen kuin pitkähkö, pyylevä, huppariin pukeutuva huonohiuksinen mies.
Niinpä. Lyhyt mies voi olla oikeasti todella komea, jos on muuten hyvin hurmaava ja hyvässä fyysisessä kunnossa ja käyttää istuvia, tyylikkäitä vaatteita. Monissa lyhyyttään valittavissa (ps. suomalaisissa) miehissä on muutakin vikaa, ja he eivät panosta ulkonäköönsä paljoakaan, ja siksi olemus on vähän niin ja näin, ja ei ihme etteivät naisille kelpaa.
Hyvä yritys, mutta mun mielestä alle 180 cm miehet mitataan neuvolassa :D

Pituusvaatimus herättää tunteita :) Mulla ei ole mitään pätkiä miehiä vastaan ihmisinä, tietenkään, mutta en mä sellaista kumppaniksi halua. Isäni on 189, veljeni on 188, ex-mieheni 189, ex-avomieheni 191, 11-vuotias poikani on 174 (ennusteen mukaan hänestä tulossa kaksimetrinen) jne. Ympärilläni on (ollut) vain ja ainoastaan pitkiä miehiä. MITEN minä voisin siihen joukonjatkeeksi jonkun tapin ottaa? Juu ei.

Toivomukset voi ilmaista myös ilman epäinhimillistävää kieltä ja pilkkaa.