Miehien käsitys urheilullisesta naisvartalosta on vääristynyt
Niin monta kertaa olen hämmästynyt tästä että ei mitään rajaa. Jos ihminen urheilee päivittäin tai ammatikseen, niin kyllä se vartalo on silloin urheilullinen vaikkei olisikaan niin laiha että kylkiluut näkyy tai yhtä näkyviä lihaksia kuin fitnessurheilijalla kisoissa. Tiedän esimerkiksi yhden ryhmäliikuntaohjaajan, jolla on naisellisen urheilullinen vartalo, isot rinnat ja leveät lanteet, varmasti näyttää monen miehen silmissä suorastaan pyöreälle, mutta hän jaksaa silti ohjata tuntitolkulla rankkaa liikuntaa monta kertaa viikossa. Siihen ei epäurheilullinen tai huonokuntoinen ikinä pystyisi. Tiedän myös yhden ylipainoisen näköisen tankotanssiopettajan, hän on todella vahva mutta myös pyöreä. Sitten taas vaikkapa eräs ystäväni on laiha luonnostaan, hän ei urheile lainkaan vaan omien sanojensa mukaan keskittyy lähinnä pitsan syöntiin ja kaljan juontiin, miesten näkökulmasta hän on urheilullinen ja hän aina pokerilla valehtelee lenkkeilevänsä yms kun on laiha. Hänen äitinsä on vähän samantyyppinen vartaloltaan, nykyään omenavartaloinen mutta jalat on edelleen keski-iässä upeat, pitkät ja hoikat.
Itse taas olen normaalipainoinen mutta minulla on silti esimerkiksi selluliittia. En ikinä kehtaisi missään deittisovelluksessa laittaa vartalomallikseni urheilullinen vaikka jaksan vetää leukoja yms, minussa on voimaa. Rasvaprosentti on kuitenkin vähän päälle 20 ja se on keskivertomiehen makuun jo liikaa, poislukien ne jotka tykkäävät pyöreistä naisista ja niiden silmissä minä taas olen liian laiha.
Naurattaa mutta vähän ehkä myös harmittaa, kun naiskuva on niin vääristynyt. Naisvartalossa vaan yksinkertaisesti kuuluu olla enemmän rasvaa kuin miesvartalossa ihan biologisista syistä johtuen. Siksi urheilullisellakaan naisella ei välttämättä näy lihaksia yhtään missään, ja urheilullisellakin naisella voi olla leveät reidet tai iso takalisto.
Kommentit (1305)
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi naiset viitsivät edes miettiä tällaista. Kaikenlaisille naisille on ottajansa, joten seksiä ja parisuhteen saa kyllä. Mitä muuta merkitystä ulkonäöllä lopulta on?
Jos itse saisin tuusulaa edes kerran viidessä vuodessa, niin olisin aivan tyytyväinen. Naisilla taas saanti on taattu 365 päivää vuodessa, mutta silti jauhetaan 35 sivua, kuinka joidenkin käsityksen/kuvitelman mukaan "miehet" (?) määrittelevät tietynlaisen vartalotyypin tietyllä sanalla.
First world problems -meininki.
Miehen logiikka:
nainen ei saa seksiä = first world problem
mies ei saa seksiä = ihmisoikeusloukkaus.Ihmisen valitus seksin puutteesta ylipäänsä on ns. first world problem, joten jos miehet haluavat moralisoida naisia tästä niin silloin kannattaisi olla omastakin saamattomuudestaan hiljaa.
Sitäpaitsi useimmat naiset täällä halusivat pitkäaikaisen parisuhteen, ja siihen vaaditaan jo vähän enemmän, kuten miehet ovat itsekin täällä sanoneet kun puhuvat siitä millainen kumppani kelpaisi. Jos sinulle riittää elämäsi onnellisuuteen että menet baariin ja joku sinut sieltä yhden illan seksiä varten mukaansa huolii, niin silloin on kyse siitä että sinä et edes tavoittele mitään muuta. Naiset haluavat parisuhteen eikä heille riitä kenen tahansa satunnaiseksi seksiseuraksi kelpaaminen.
Tekisi mieli jättää tämä tähän, mutta sanonpahan vielä että ihan samalla tavalla kuin käytännössä kuka tahansa nainen löytää (satunnaista) seuraa kun laittaa riman to-della alas, myös käytännössä kuka tahansa mies löytää (satunnaista) seuraa kun laittaa riman to-della alas. Todella iso joukko meistä naisistakin joutuisi tiputtamaan sen riman niin alas että se ei moniakaan houkuta. Kyllä, kyllä, varmasti minäkin seuraa löytäisin jos menisin vaikka johonkin tämän kaupunginosan rupuisimmista räkälöistä ja tekisin tuttavuutta siellä päivystävien tursakkeiden kanssa. Koska minä en kuitenkaan halua esimerkiksi pahasti päihdeongelmaista ja lievästi sanottuna hygieniarajoitteista miestä kun en itsekään sellainen ole, niin mielummin olen ilman, rumana keski-ikäisenä naisena kun tiedän etten juuri muuta voisi saada. Lisäksi minä haluan parisuhteen, minulle ei riittäisi se että jollekin tuhannen päissään olevalle ukolle paremman puutteessa yhdeksi illaksi kelpaisin. Ihan samalla tavalla mies löytää seuraa jos ihan mikä seura vain kelpaa. Mutta useimmille ei kelpaa.
Paitsi ettei asia todellakaan ole noin.
Jos nainen on 7/10, hän saa heittämällä irtosuhteen tai jopa panosuhteen 9/10 miehen kanssa. Jos kyseessä on nuori nainen, postilaatikko on täynnä viikossa. 7/10 mies joutuu katselemaan sitä pubiruusua lähimmästä räkälästä, ellei omaa erittäin vahvoja naisteniskentätaitoja.
Kuvittele seuraava ilmoitus: "normaalipainoinen nuori nainen etsii seksiseuraa". Ja nyt vaihda sukupuoli mieheksi. Huomaatko eron?Katso vaikka Iskurin ilmoituksia. Tavalliset hieman ylipainoiset naiset etsivät rutiininomaisesti pitkää, tummaa ja komeaa miestä joka ottaisi rajusti seinää vasten hiuksista vetäen - eli juuri sitä halutuinta fuckbuddyä. Ilman kuvaa, joka mieheltä kuitenkin vaaditaan. Samaa on Tinderissä, rupsahtaneet naisetkin pääsevät treffailemaan komistuksia, jotka etsivät helppoa seksiä.
"Naiset haluavat parisuhteen eikä heille riitä kenen tahansa satunnaiseksi seksiseuraksi kelpaaminen."
Kolmekymppiset naiset haluavat, ja yksinhuoltajat. Naiset haluavat parisuhteen vain kun mies tarvitaan perheprojektiin. Väittäisin että parikymppisissä ja jopa nelikymppisissä on enemmän parisuhdetta haluavia miehiä.Luetun ymmärtäminen? Normaalipainoisen nuoren naisen seksiseuranhakuilmoitus saa normaalipainoisen nuoren miehen seksiseuranhakuilmoitusta enemmän suosiota siksi, että naisissa on miehiä paljon vähemmän niitä jotka ovat valmiita lähtemään pelkkään seksisuhteeseen. Kaiken maailman törkysivuilla joihin lähetellään omia alastonkuvia ja alapäänkuvia ja etsitään seksiseuraa, pyörii paljon enemmän miehiä kuin naisia. Suurin osa naisista pitää näitä sivuja kuvottavina, eikä voisi kuvitellakaan hakevansa seuraa sellaisesta paikasta. Joten jos sinä haet seuraa pornosivuilta niin ota huomioon että siellä ei todellakaan aikaansa vietä kuin pieni osa naisista.
Todellinen selitys: naiset ovat nirsompia seksiseuran haussa.
9/10 voi käydä hoitelemassa 7/10 naisia, mutta yksikään 9/10 nainen ei koskisi 7/10 mieheen. Se 9/10 mies voi jyystää läpi satoja tavallisia naisia, jolloin 4-8/10 miehellä on vähän toivoa seksimarkkinoilla.
Kyse on siitä että komeat playerit ovat valmiita laskemaan rimaa kun luvassa on helppoa seksiä, kun taas naiset vaativat korkeampaa ulkonäöllistä tasoa irtosuhteelta/panosuhteelta kuin elämänkumppanilta."naisissa on miehiä paljon vähemmän niitä jotka ovat valmiita lähtemään pelkkään seksisuhteeseen"
Tämä on tilastollinen harha. Suuren Suomalaisen Seksitutkimuksen mukaan naisilla on yliedustus kaikissa paitsi yli 50 seksikumppanin kategorioissa. Mediaaninaisella on tuplasti enemmän petikumppaneita kuin mediaanimiehellä. On siis enemmän naisia jotka harrastavat seksisuhteita, mutta pieni miesjoukko hierarkian huipulla on erityisen aktiivinen.Tutustuvatko ne useimmat pelkkään seksisuhteeseenkaan tyytyvät naiset seksikumppaneihinsa jollain pornoseuranhakusivustolla? Koska niiltähän sinä näytät naisia hakevan, ja niiden perusteella päätelmäsi teet.
Ja ennen kaikkea: seksikumppaneiden määrä ei kyllä vielä kerro sitä onko kyseessä satunnainen seksi vai seurustelu. Useimmissa vakavissakin suhteissa kun harrastetaan seksiä.
Toistan: kaikissa muissa paitsi yli 50 seksikumppanin kategorioissa naisilla on enemmän petikumppaneita, meidaaninaisella puolet enemmän kuin mediaanimiehellä.
Kumpaan me uskomme:A) 50-250 panon miehet hankkivat kokemuksensa pelkästään seurustelusuhteissa?
B) ero selittyy sillä että pieni joukko panomiehiä irtosuhteilee ja panosuhteilee lukuisien naisten kanssa?
Tunnen itse kaksi tuollaista miestä. Sinkkuaikoina, ja suhteessa silloin kun vaimon kanssa on riitaa, kierrossa on yleensä puolisen tusinaa vakkaria + irtosuhteet. Juuri teitä tavallisia naisia jotka ette harrasta irtosuhteita/panosuhteita, vihaatte playereitä, mutta tapasitte sen kivan/ihanan miehen jossain ja vain päädyitte harrastamaan seksiä.
On enemmän naisia jotka harrastavat irtosuhteita/panosuhteita. Tilastollinen tosiasia.Eli nämä sinun kadehtimasi miehet käyttävät hyväkseen niitä tavallisia naisia jotka heihin ihastuvat ja toivovat saavansa pidempään suhteeseen, samalla kun miehellä ei ole aikomustakaan edetä yhden illan seksiä vakavammalle tasolle.
Harvemmin nykyään, kuulemma tulee liikaa vaivaa "takertujista".
Mitä katsottiin toisen kaverin nettiprofiilia niin siinä oli jotain ympäripyöreää tyyliin otetaan rennosti ja katsellaan mitä tulee tms. Siitä kyllä pitäisi tajuta ettei haussa ole elämänkumppani. Mutta kun on pienikin mahdollisuus ehkä saada se komea ja sosiaalinen mies vakiintumaan niin pitäähän sitä yrittää, eikö niin? Naisen kun pitää saada vakisuhteeseen juuri se mies joka on vaikeinta saada vakisuhteeseen, alkeellinen mieli kertoo että tokihan vaikein tavoiteltava on arvokkain tavoiteltava.
Eivätkä kaikki naiset ole etsimässä parisuhdetta, päin vastoin FWB-suhteilijoita on valtavasti. Monet panosuhteilijat ovat varattuja tai edellyttävät miehen olevan varattu jotta järjestely on helpompaa katkaista ja samalla on pelote siltä varalta jos mies vaikka levittelee kuvia/videoita nettiin tms.
Saanko kysyä, minkä ikäisiä te oikein olette? Tämmöisen 31-vuotiaan naisen silmiin kaikki tuo ihme pelaaminen ja venkoilu kuulostaa kovin oudolta. Kaikki mies/poikaystäväni olen tavannut ystävien/koulun/baarin/harrastusten kautta. Ihan ilman pelaamista ja venkoilua. Tunnutte elävän täysin eri maailmassa.
Minun maailmassa ihmiset tapaavat, tutustuvat, huomaavat pitävänsä toisistaan ja aloittavat seurustelun. Suht mutkattomasti.
Olen 31v, nämä kaverit muutamaa vuotta vanhempia.
Kannattaa muistaa että näitä pelimiehiä on todella vähän, mutta heillä on suuri merkitys koska seksimarkkinoilla pieni joukko miehiä hoitaa irtosuhteet ja panosuhteet.
Tämä on yksi merkittävä syy "naisvihan" taustalla; mitä useampi nainen pysyttelee sinkkuna, sitä useampi mies jää täysin ilman naista. Enemmistö toki pariutuu, mutta yhä useampi venyttää pariutumista kunnes lisääntyminen tulee ajankohtaiseksi ja vippaa betamiehen ulos kun lapset ovat isoja.On siis pelkkä myytti että naiset haluavat seurustella ja miehet paneskella ympäriinsä. Syy miksi monet naiset uskovat miesten haluavan vain panna, on se että heidän nuoruuden kohtaamisensa miesten kanssa ovat niiden pelimiesten kanssa jotka käyvät läpi puolet koulun naisista.
1) kaikki pariutuvat eivät halua lapsia
2) jos mies lentää pihalle lasten ollessa isoja, ongelma ei ole se, että kyseessä olisi "betamies", vaan se, että kyseessä on joko laiska "ylimääräinen lapsi" tai muuten vaan niin rasittava tapaus että yksinhuoltajuus käy yhdessäoloa houkuttelevammaksi.
Vierailija kirjoitti:
Totta puhut, ap. Tällä hetkellä olen reilusti pyöreä ja vasta aloittamani liikunta ei vielä kropassa näy, mutta menneiltä vuosilta tiedän, ettei tätä kroppaa saa näyttämään kohtuullisella treenaamisella miltään urheilullista kroppaa kaipaavien miesten unelmalta... Vaikka laihdun, normaalipainon alarajoillekin, reilun kokoiset peppu ja reidet jäävät aina jäljelle. Pohkeisiin tulee kohtuullisen vähälläkin liikunnalla selkeästi näkyvät lihakset, muttei näistä silti solakoita saa. Hartialinja on leveä, siinä sitten näkyykin treeni helposti.
En ymmärrä mistä puhut. Minä liikun paljon. Olen harteikas, pienitissinen, kylkiluut törröttävät, vyötärö löytyy ja lantion kaaret näkyvät, rasva on kerääntynyt peppuun ja reisiin, pohkeet ovat lihaksikkaat. Suurin osa tapaamistani miehistä on pitänyt vartalostani ja kehunut sitä. Nykyinen miesystävä on aivan ihastuksissaan siitä, miten pieni ja hoikka olen. Olen normaalipainoinen ja -mittainen (167/61), mutta raavaan miehen rinnalla vaikutelma on pieni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta puhut, ap. Tällä hetkellä olen reilusti pyöreä ja vasta aloittamani liikunta ei vielä kropassa näy, mutta menneiltä vuosilta tiedän, ettei tätä kroppaa saa näyttämään kohtuullisella treenaamisella miltään urheilullista kroppaa kaipaavien miesten unelmalta... Vaikka laihdun, normaalipainon alarajoillekin, reilun kokoiset peppu ja reidet jäävät aina jäljelle. Pohkeisiin tulee kohtuullisen vähälläkin liikunnalla selkeästi näkyvät lihakset, muttei näistä silti solakoita saa. Hartialinja on leveä, siinä sitten näkyykin treeni helposti.
En ymmärrä mistä puhut. Minä liikun paljon. Olen harteikas, pienitissinen, kylkiluut törröttävät, vyötärö löytyy ja lantion kaaret näkyvät, rasva on kerääntynyt peppuun ja reisiin, pohkeet ovat lihaksikkaat. Suurin osa tapaamistani miehistä on pitänyt vartalostani ja kehunut sitä. Nykyinen miesystävä on aivan ihastuksissaan siitä, miten pieni ja hoikka olen. Olen normaalipainoinen ja -mittainen (167/61), mutta raavaan miehen rinnalla vaikutelma on pieni.
Naisilla on siinä mielessä aika mahtavaa, että miehet tykkäävät kaikenlaisista vartalotyypeistä. :)
Katselin juuri tämän vuoden logeja, ja keskiraskasta tai raskasta liikuntaa minulla oli 205 tuntia yhteensä. Mutta valitettavasti vartalotyyppini on miehelle se pahin mahdollinen, eli lyhyt ja hintelä, joten ikinä elämässäni en ole saanut kehuja ulkonäöstäni muilta kuin perheenjäseniltä. Pärjään toki ilmankin, mutta kyllähän se varmaankin hyvältä tuntuisi olla joskus jonkun silmään komea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaali vai urheilullinen?
Normaali ja vartalotyyppi yhden kuvan perusteella laihaläski. Eli säilyy hoikkana tekemättä mitään fyysistä, mutta kroppa on löysän pehmeä ja fyysinen kunto luokkaa hengästyy noustessaan parin kerroksen rappuset.
Arvasin vastaukset aika oikein. Kuvan n. 27 vuotias nainen on kuvanottoa edeltäneellä viikolla juossut maratonin pikkusen reiluun neljään tuntiin ja talven harrastuksiin kuuluu pitkät 20-50km hiihtolenkit. Hyvä ruoka ja herkut kuuluu elämään myös.
Aina se urheilu ei vaan näy päällepäin. Ja yhden kuvan perusteella on helppo päätellä väärin.
Vaikka kropassa on rasvaa niin uskon olevani paremmassa kunnossa kuin yksikään sm-tason bikinifitnesskilpailija :DSiis uskot olevasi paremmassa kunnossa kuin SM-tason urheilijat koska olet juossut maratonin karvan alta kahden tonnin cooperin vauhtia, joka on kutakuinkin niin hiljaa kuin ihminen ylipäätään pystyy juoksemaan ilman että mennään kävelyn puolelle ja koska käyt talvella hiihtämässä?
Nyt on ihan pakko kysyä että oletko tosissasi?
Eipä se mikään ihme olisi jos onkin kovemmassa kunnossa kuin noi bikinifitnessbimbot. Aerobista kuntoahan heillä ei ole oikeastaan ollenkaan ja lihaskuntokin on lähinnä jotain perseen vatkaamista pakarapotkuilla ja minimipainoilla kyykkäämällä. Tärkein syy koko kilpailemiselle on naisten luonnollinen narsismi ja kilpailemisen kautta saadaan "pätevä" syy postailla persekuvia seuraavat 10 vuotta nettiin. Tätä tukee se, että iso osa noista sm-tason bikinifitness misuista ei ole edes missään fitissä kunnossa...
Tämä instajulkkis väittää saaneensa isot rinnat ihan vaan treenillä ja geeneillä:
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/35e6618d-19eb-46a2-afcf-e1d401…
Oon varmaan aina treenannut väärin kun omat rinnat eivät ole salilla kasvaneet.
Lyndsay Vonn on edelleen läski tantta vaikka sille tiikerin jättikäärme kelpasikin!
Mä treenaan salilla isoilla painoilla monta kertaa viikossa ja nyt on pidemmän aikaa ollut ns massakausi menossa. Eli syön tarkoituksella yli kulutuksen. BMI hipoo lievää ylipainoa, vaikka vaatekoko kuitenkin M, joissain tiukoissa hameissa L tai XL, koska peppu on niin iso. LIhasten päällä on toki rasvaa, koska ruokamäärät on niin suuria. Olen ihan varma, että vain tosi salijampat tunnistaa, että mulla on urheilullinen vartalo. Keskivertomies varmaan pitäisi mua vaan vähän plösönä. Jos olisin Tinderissä ja laittaisin vartalotyyppiksi urheilullinen, niin varmasti suurin osa treffikumppaneista pitäisi sitä ihan huijauksena. Vaikka oikeasti olen tosi kovassa kunnossa.
Toisaalta mulle ei ole yhtään väliä, mitä miehet tykkäävät vartalostani; pitävätkö urheilullisena vai ei. Treenaan ja kasvatan massaa ihan omaksi iloksi.
Onkos asiaa, jossa miesten ajatusmaailma ei olisi vääristynyttä?
Näinhän palsta on päättänyt ja pulinat pois!
Toi on niin totta! Mua ärsyttää kun oon tosi laiha, siis sellainen laihaläski etten urheile oikeasti yhtään niin useasti miehet on treffeillä kysyneet, että kuin paljon treenaan yms. Sit vastaan totuudenmukaisesti et: "en kait mä mtn tee ku oon vaan oikeesti ihan sohvaperuna" :D Aina sama reaktio, epäuskoinen katse, silmien pyöräytys Ja toteamus tyyliin: "et sä kyllä siltä näytä". Jotkut on jopa tilanneet sen jälkeen, että: "miten sä voit olla noin laiha, siis kyllä varmasti urheilet" :D
Ei ole vääristynyt, vaan mielipiteitä on erilaisia. Kuten on aina ollut. Onko aloittajalle sattunut jotain kipeästi, kun julistat tuollaista yleistävää diagnoosia?
Miten ihmeessä voi tulla pylly kipeäksi siitä, että joku toinen ihminen tykkään tietyn mallisista ihmisistä?
Aina kun nainen aloittaa ulkonäköulinan niin muistetaan me miehet pysyä loitolla.
Syy on joka tapauksessa meidän.
Samoin jos palkka on liian pieni niin siihenhän ei vaikuta uravalinta vaan "sortavat rakenteet".
Jos ei saa huomioo tai saa sitä väärältä ihmiseltä niin miehet on sikoja.
Menkat, synnytys ja vaihdevuodet, kaikki patriarkaatin pahoja juonia.
Syy on aina jossain muualla kuin peilissä.
Koskahan mämä kasvavat aikuisiksi jotka ottavat itse vastuun elämästään ja onnellisuudestaan?
Tässä taas nähdään kuinka vääristynyt on naisten kuva siitä, mikä on miesten käsitys asioista on.
Ongelma on naisten asenteessa ja mieskuvassa. Perustelen:
1) Naisten kropassa ei koskaan ole mitään vikaa.'
2) Miehin kropassa voi olla vikaa: Lihava on luotaantyöntävä kamala plösö, laiha "ei ole tarpeeksi miehekäs", liian lyhyt on manletti ja poikanen. Miehen pitää naisten mielestä olla vähintään 180cm urheilullinen, lihaksikas, sivistynyt ja hyvin tienaava, hyvään keskusteluun kykenevä uros.
Tämä on tosi.
Siis deittisovellusten kategorisointi on todella outoa. Esimerkiksi e-kontaktin yhtenä vaihtoehtona on "hoikka/hento" - entä jos on hoikka, mutta hyvärakenteinen eikä siis mikään ruipelo? Sitten oli "sopivan pehmeä" - mitä ihmettä sekin tarkoittaa, sopiva kenelle, "itselleni sopivan löysä"!? Ja "sopusuhtainen" - vartalon rakenteen vai painon suhteen? Esim. minä olen hoikka JA sopusuhtainen.... En muista tarkalleen muita vaihtoehtoja, mutta mikään niistä ei kuvanut minua.
Fakta kirjoitti:
Ongelma on naisten asenteessa ja mieskuvassa. Perustelen:
1) Naisten kropassa ei koskaan ole mitään vikaa.'
2) Miehin kropassa voi olla vikaa: Lihava on luotaantyöntävä kamala plösö, laiha "ei ole tarpeeksi miehekäs", liian lyhyt on manletti ja poikanen. Miehen pitää naisten mielestä olla vähintään 180cm urheilullinen, lihaksikas, sivistynyt ja hyvin tienaava, hyvään keskusteluun kykenevä uros.
Tämä on tosi.
Jos on naiivi tyttölapsi. Sellaistako hait?
Jos hakee vierelleen panettavaa trampoliinia niin urheilullisuuden odotukset on eri kuin jos hakee parisuhdetta johon kuuluisi lenkkikaveruus,
Vierailija kirjoitti:
Siis deittisovellusten kategorisointi on todella outoa. Esimerkiksi e-kontaktin yhtenä vaihtoehtona on "hoikka/hento" - entä jos on hoikka, mutta hyvärakenteinen eikä siis mikään ruipelo? Sitten oli "sopivan pehmeä" - mitä ihmettä sekin tarkoittaa, sopiva kenelle, "itselleni sopivan löysä"!? Ja "sopusuhtainen" - vartalon rakenteen vai painon suhteen? Esim. minä olen hoikka JA sopusuhtainen.... En muista tarkalleen muita vaihtoehtoja, mutta mikään niistä ei kuvanut minua.
Jos ”sopusuhtainen” ei kuvaa sinua, niin mitä vikaa sinussa on?
Hyväkuntoinen vartalo, mistä jauhetaa, on usein normaali vartalo. Normaalit ihmiset pitävät huolta peruskunnostaan ja ruokavaliosta. Esim kuvan naisella on normaali vartalo. Ei urheilullisen näköinen erityisemmin. Ihan tavallinen joka pitää jonkinlaista huolta kunnostaan. Vaikka nykyään onkin paljon enemmän liikalihavuutta kuin ennen, itse en ainakaan ole muuttanut käsitystäni siitä mikä on normaali.