Miehien käsitys urheilullisesta naisvartalosta on vääristynyt
Niin monta kertaa olen hämmästynyt tästä että ei mitään rajaa. Jos ihminen urheilee päivittäin tai ammatikseen, niin kyllä se vartalo on silloin urheilullinen vaikkei olisikaan niin laiha että kylkiluut näkyy tai yhtä näkyviä lihaksia kuin fitnessurheilijalla kisoissa. Tiedän esimerkiksi yhden ryhmäliikuntaohjaajan, jolla on naisellisen urheilullinen vartalo, isot rinnat ja leveät lanteet, varmasti näyttää monen miehen silmissä suorastaan pyöreälle, mutta hän jaksaa silti ohjata tuntitolkulla rankkaa liikuntaa monta kertaa viikossa. Siihen ei epäurheilullinen tai huonokuntoinen ikinä pystyisi. Tiedän myös yhden ylipainoisen näköisen tankotanssiopettajan, hän on todella vahva mutta myös pyöreä. Sitten taas vaikkapa eräs ystäväni on laiha luonnostaan, hän ei urheile lainkaan vaan omien sanojensa mukaan keskittyy lähinnä pitsan syöntiin ja kaljan juontiin, miesten näkökulmasta hän on urheilullinen ja hän aina pokerilla valehtelee lenkkeilevänsä yms kun on laiha. Hänen äitinsä on vähän samantyyppinen vartaloltaan, nykyään omenavartaloinen mutta jalat on edelleen keski-iässä upeat, pitkät ja hoikat.
Itse taas olen normaalipainoinen mutta minulla on silti esimerkiksi selluliittia. En ikinä kehtaisi missään deittisovelluksessa laittaa vartalomallikseni urheilullinen vaikka jaksan vetää leukoja yms, minussa on voimaa. Rasvaprosentti on kuitenkin vähän päälle 20 ja se on keskivertomiehen makuun jo liikaa, poislukien ne jotka tykkäävät pyöreistä naisista ja niiden silmissä minä taas olen liian laiha.
Naurattaa mutta vähän ehkä myös harmittaa, kun naiskuva on niin vääristynyt. Naisvartalossa vaan yksinkertaisesti kuuluu olla enemmän rasvaa kuin miesvartalossa ihan biologisista syistä johtuen. Siksi urheilullisellakaan naisella ei välttämättä näy lihaksia yhtään missään, ja urheilullisellakin naisella voi olla leveät reidet tai iso takalisto.
Kommentit (1305)
Mielestäni:
Miesjääkiekkoilija = urheilullinen miesvartalo
Naistaitoluistelija = urheilullinen naisvartalo
Miestaitoluistelija = urheilullinen, muttei miehekäs
Naisjääkiekkoilija = urheilullinen, muttei naisellinen
hyvaajoulua21 kirjoitti:
Fitness on juuri urheilua jossa tavoitellaan kauneutta, niin se vaan on. Bikini fittnes kisaaja voittaa kropan kauneudellaan, kuulantyöntäjä työntämällä kuulaa pidemmälle kuin muut.
Kropan kauneudesta.. Luulen että sadasta tavallisesta miehestä ylivoimainen enemmistö valitsisi kropan kauneudella naisen klassisen yleisurheilun tai vaikka lentopallon puolelta, kuin fitness-kisaajaa.
Fitness on vain tämän ajan buumi. Kymmenen vuoden päästä ihmettelemme syvästi niitä ylikyykättyjen perseiden kuvia. Käytännöllinen, jäntevä ja sopusuhtainen voima taas ei mene koskaan pois muodista.
Vierailija kirjoitti:

Ei tasapaksu pojan näköinen yleisurheilija ole kaunis mielestäni. Pitää olla muotoja, sopusuhtainen. Ei mikään lihava mutta ei pikkupojan mallinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua aina huvittaa miten miehet luulee, että ulkonäkö on painosta kiinni. Esim paljon treenaava kaverini on todella lihaksikas ja timmi painoindeksillä 27,5, rasvaprosentti 13 luokkaa. Ei se paino kerro edelleenkään kaikkea, eri ihmiset näyttävät erilaiselta samassa painossa.
Ai nyt se on jo 27,5,/13, äsken oli vain 25 :D
Joo, kyllähän roidaavia naisbodareita löytyy
https://cdn2-thevladarcompany.netdna-ssl.com/wp-content/uploads/2017/05…
Jotka siis ovat vetäneet aivan överiksi, kuten miespuoliset vastineensa, mutta onko sana mikä tulee mieleen tuosta urheilullinen?
Tuo kaverisi, ja tuo joka aikaisemmin kirjoitti, eivät taatusti ole 13% ja 25-27. Vaikka kyllä minä voin uskoa että joku hyvä tyyppi on joskus 2v sitten pihdeillä mitannut, ja ilmoittanut tuommoisen tuloksen :D
Olen eri ihminen kuin edellinen.,jolle vastasit:D
Ja onpa hyvinkin, katsoa kun ihan on sellainen Inbody-laite jolla sitä rasvaprossaa mitataan nykyään ei tarvitse pihdeillä :D ja mukana itsekin olen ollut mittaamassa. Kyseinen kaveri kisaa.Mulla rasva prossa kans 12-13 ja painoindeksi olisi 26,8 eli ylipainoisen puolella jos sitä katsottaisiin. Salitreeniä takana itsellä 5 vuotta. Olen myös 2 lapsen äiti.
Ei muuta kun kuvaa kehiin!
Tuskin kukaan haluaa omaa kuvaansa tänne pistää sairaiden palstamiesten takia.

Ei tiedä millaisen stalkkerin vielä perääsi saat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hyvaajoulua21 kirjoitti:
Fitness on juuri urheilua jossa tavoitellaan kauneutta, niin se vaan on. Bikini fittnes kisaaja voittaa kropan kauneudellaan, kuulantyöntäjä työntämällä kuulaa pidemmälle kuin muut.
Kropan kauneudesta.. Luulen että sadasta tavallisesta miehestä ylivoimainen enemmistö valitsisi kropan kauneudella naisen klassisen yleisurheilun tai vaikka lentopallon puolelta, kuin fitness-kisaajaa.
Fitness on vain tämän ajan buumi. Kymmenen vuoden päästä ihmettelemme syvästi niitä ylikyykättyjen perseiden kuvia. Käytännöllinen, jäntevä ja sopusuhtainen voima taas ei mene koskaan pois muodista.
Ei tasapaksu pojan näköinen yleisurheilija ole kaunis mielestäni. Pitää olla muotoja, sopusuhtainen. Ei mikään lihava mutta ei pikkupojan mallinen.
Mitähän lajeja sä eniten seuraat, jos näät tasapaksuja yleisurheilijoita? Katso nyt vaikka jotain pituus- tai korkeushyppääjiä ja listaa mulle tasapaksut pikkupojat.
No, tuossa on urheilullinen vartalo ja naisellinenkin.
Brittany Johnson.
Älkää nyt hyvät naiset miesten takia urheilko. Syökää lihaa, voita ja läskiä juokaa olutta ja viinaa - niinhän ne miehetkin tekevät eikä heidän tarvitse naisia miellyttää.
Miehen käsitys normaalista nais vartalosta on vinoutunut. Normaali nainen on läski ja tatuoitu otsasta alleihin.
Vierailija kirjoitti:
No, tuossa on urheilullinen vartalo ja naisellinenkin.
Brittany Johnson.
.
Nuo tuossa on kyllä suorastaan upea kroppa. Juuri oikea lantio. Toivottavasti oli täysikäinen, ettei tässä kuolattu liian nuorta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin monta kertaa olen hämmästynyt tästä että ei mitään rajaa. Jos ihminen urheilee päivittäin tai ammatikseen, niin kyllä se vartalo on silloin urheilullinen vaikkei olisikaan niin laiha että kylkiluut näkyy tai yhtä näkyviä lihaksia kuin fitnessurheilijalla kisoissa. Tiedän esimerkiksi yhden ryhmäliikuntaohjaajan, jolla on naisellisen urheilullinen vartalo, isot rinnat ja leveät lanteet, varmasti näyttää monen miehen silmissä suorastaan pyöreälle, mutta hän jaksaa silti ohjata tuntitolkulla rankkaa liikuntaa monta kertaa viikossa. Siihen ei epäurheilullinen tai huonokuntoinen ikinä pystyisi. Tiedän myös yhden ylipainoisen näköisen tankotanssiopettajan, hän on todella vahva mutta myös pyöreä. Sitten taas vaikkapa eräs ystäväni on laiha luonnostaan, hän ei urheile lainkaan vaan omien sanojensa mukaan keskittyy lähinnä pitsan syöntiin ja kaljan juontiin, miesten näkökulmasta hän on urheilullinen ja hän aina pokerilla valehtelee lenkkeilevänsä yms kun on laiha. Hänen äitinsä on vähän samantyyppinen vartaloltaan, nykyään omenavartaloinen mutta jalat on edelleen keski-iässä upeat, pitkät ja hoikat.
Itse taas olen normaalipainoinen mutta minulla on silti esimerkiksi selluliittia. En ikinä kehtaisi missään deittisovelluksessa laittaa vartalomallikseni urheilullinen vaikka jaksan vetää leukoja yms, minussa on voimaa. Rasvaprosentti on kuitenkin vähän päälle 20 ja se on keskivertomiehen makuun jo liikaa, poislukien ne jotka tykkäävät pyöreistä naisista ja niiden silmissä minä taas olen liian laiha.
Naurattaa mutta vähän ehkä myös harmittaa, kun naiskuva on niin vääristynyt. Naisvartalossa vaan yksinkertaisesti kuuluu olla enemmän rasvaa kuin miesvartalossa ihan biologisista syistä johtuen. Siksi urheilullisellakaan naisella ei välttämättä näy lihaksia yhtään missään, ja urheilullisellakin naisella voi olla leveät reidet tai iso takalisto.
Naiset nyt ovat syntyjäänkin vähän hassun näköisiä – kuka enemmän, kuka vähemmän. Tärkein naisellisuutta (urheilullisuutta) määrittävä tekijä on takapuoli.
Sen tiedostavat naisetkin ottaessaan peppuimplantteja. Ja suomalainen nainen ei nyt vaan geneettisesti ole sitä parasta a-ryhmää, mutta kyllä sitä voi panna krapula-aamuna. Jes.
Samat sanat miehistä, paitsi panemiseen heistä ei ole.
Samoilla ajatuksilla. Tuntemani liikuntakeskuksen pt on todella lihava vatsasta ja kyllä muutenkin painoindeksi n. 35 mutta vetää päivät rankkoja tunteja ja illat ptnä. Itsekin painan 94kg mut käyn salilla joka toinen päivä ja voimaa ja kyntoa löytyy. Hoikat ystävät on tosiaan niitä jotka vetää levyn suklaata päivässä ja pizzaa yms. ruuaksi. Kaksikin laihaa kaveriani syö aina 2 ravintolapizzaa kerralla. Itse max 3/4.
Usein te naiset olette niin väärässä sen suhteen että tietäisitte mistä miehet pitävät. Naiset olettavat miesten pitävän sellaisista naisista mitä he itse haluaisivat olla tai millaisia he itse ihailevat. Ja jokaisella kaiken lisäksi on oma makunsa. Jos miehen puoliso jota hän rakastaa on pieni ja siro, hän oppii rakastamaan tällaista tyyppiä. Jos miehen puoliso jota hän rakastaa on uhkea isorintainen ja iso pyllyinen, hän oppii rakastamaan tätä tyyppiä. Ja rakkauden kohtern vaihtuessa naismakukin voi vaihtua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tuossa on urheilullinen vartalo ja naisellinenkin.
Brittany Johnson.
.
Nuo tuossa on kyllä suorastaan upea kroppa. Juuri oikea lantio. Toivottavasti oli täysikäinen, ettei tässä kuolattu liian nuorta.
Aivan sama.
Kehopositiivisuus on tuonut juuri tämän, eli ihmiset eivät ymmärrä olevansa ylipainoisia.
Vierailija kirjoitti:
Samoilla ajatuksilla. Tuntemani liikuntakeskuksen pt on todella lihava vatsasta ja kyllä muutenkin painoindeksi n. 35 mutta vetää päivät rankkoja tunteja ja illat ptnä. Itsekin painan 94kg mut käyn salilla joka toinen päivä ja voimaa ja kyntoa löytyy. Hoikat ystävät on tosiaan niitä jotka vetää levyn suklaata päivässä ja pizzaa yms. ruuaksi. Kaksikin laihaa kaveriani syö aina 2 ravintolapizzaa kerralla. Itse max 3/4.
Ja minä tunnen liikunnanopettajan jolla on kaljamaha, mutta hän on silti kovakuntoinen ja voimaa on kuin pienessä kylässä. Kertoo usein paikallisessa kuppilassa saavutusistaan urheilussa, ennen kuin kilpaurheilu vähän niin kuin jäi.
Jos painoindeksi on 35, et ole urheilullinen. Pt:n homma tai ylipainoisille mammoille suunnattujen tuntien vetäminen ei muuta asiaa.
Järjestys menee näin:
Sohvaperuna.
Normaali = täytät suurin piirtein liikuntaminimisuositukset, etkä ole ylipainoinen.
Liikunnallinen = liikunta on elämäntapa. Liikut paljon, monipuolisesti ja kuormittavasti.
Urheilullinen = treenaat kovaa ja tavoitteellisesti, pyrit optimoimaan suorituskykysi lajeissa joihin keskityt. Olet todella kovassa kunnossa, eikä BMI:si todellakaan ole 35.
Jos olet keskiverto aikuinen naisihminen, olet sohvaperuna ja joko ylipainoinen tai laihaläski.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tuossa on urheilullinen vartalo ja naisellinenkin.
Brittany Johnson.
.
Nuo tuossa on kyllä suorastaan upea kroppa. Juuri oikea lantio. Toivottavasti oli täysikäinen, ettei tässä kuolattu liian nuorta.
Lisäksi jos harrastaa edes vähän liikuntaa niin hyvä olisi.
Kuitenkin miehissä on silti enemmän ylipainoisia tässä maassa ja sen kyllä huomaa.