Miehien käsitys urheilullisesta naisvartalosta on vääristynyt
Niin monta kertaa olen hämmästynyt tästä että ei mitään rajaa. Jos ihminen urheilee päivittäin tai ammatikseen, niin kyllä se vartalo on silloin urheilullinen vaikkei olisikaan niin laiha että kylkiluut näkyy tai yhtä näkyviä lihaksia kuin fitnessurheilijalla kisoissa. Tiedän esimerkiksi yhden ryhmäliikuntaohjaajan, jolla on naisellisen urheilullinen vartalo, isot rinnat ja leveät lanteet, varmasti näyttää monen miehen silmissä suorastaan pyöreälle, mutta hän jaksaa silti ohjata tuntitolkulla rankkaa liikuntaa monta kertaa viikossa. Siihen ei epäurheilullinen tai huonokuntoinen ikinä pystyisi. Tiedän myös yhden ylipainoisen näköisen tankotanssiopettajan, hän on todella vahva mutta myös pyöreä. Sitten taas vaikkapa eräs ystäväni on laiha luonnostaan, hän ei urheile lainkaan vaan omien sanojensa mukaan keskittyy lähinnä pitsan syöntiin ja kaljan juontiin, miesten näkökulmasta hän on urheilullinen ja hän aina pokerilla valehtelee lenkkeilevänsä yms kun on laiha. Hänen äitinsä on vähän samantyyppinen vartaloltaan, nykyään omenavartaloinen mutta jalat on edelleen keski-iässä upeat, pitkät ja hoikat.
Itse taas olen normaalipainoinen mutta minulla on silti esimerkiksi selluliittia. En ikinä kehtaisi missään deittisovelluksessa laittaa vartalomallikseni urheilullinen vaikka jaksan vetää leukoja yms, minussa on voimaa. Rasvaprosentti on kuitenkin vähän päälle 20 ja se on keskivertomiehen makuun jo liikaa, poislukien ne jotka tykkäävät pyöreistä naisista ja niiden silmissä minä taas olen liian laiha.
Naurattaa mutta vähän ehkä myös harmittaa, kun naiskuva on niin vääristynyt. Naisvartalossa vaan yksinkertaisesti kuuluu olla enemmän rasvaa kuin miesvartalossa ihan biologisista syistä johtuen. Siksi urheilullisellakaan naisella ei välttämättä näy lihaksia yhtään missään, ja urheilullisellakin naisella voi olla leveät reidet tai iso takalisto.
Kommentit (1305)
Ei pornolinkkejä kiitos, kohta lähtee koko ketju poistoon.
Vierailija kirjoitti:
Miksette miehet suoraan sano että haluatte laihan naisen? Kyllähän nekin naiset joille pituus on joku vaatimus ilmoittavat sen yleensä rehellisesti. Parempi ettei aikaa tuhlata puolin eikä toisin.
En ymmärrä mitä tarkoitat, kyllä ainakin itse kerron haluavani hoikan naisen. Ehkä jotkut toiset miehet puhuvat urheilullisesta, koska eivät halua laihaläskiä naista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan tyytyväinen omaan salilla treenaavaan tyttöystävääni, lihakset oikeissa paikoissa ja pyöreä peppu. En aio vaihtaa vaikka kuinka itkisit :)
Ja sitten vaan vaihtoon jos tyttöystävän vartalo iän myötä alkaa veltostua tai jos lihoaa raskausaikana?
Jokainen aikuinen ihminen ymmärtää että naisen paino nousee ja koko suurenee raskausaikana, mutta se kestää vain sen 9kk, tämän jälkeen nainen palaa normaaliin ja paino tippuu taas ja luonnollisesti vatsa jne pienenee.
Laitoin ihan googlehaku linkkejä ja yhdeltä kuvasivustolta.
Täällä entinen anoreksiaan taipuvainen fitness-harrastaja.
Kun olin laiha, sain ikäviä kommentteja tuntemattomilta miehiltä ravintolassa:
-Miksi sä olet noin laiha?
-Kauheeta miten laiha sä olet. ja vihjailua huumeidenkäytöstä!
Olin silloin 183cm ~80kg.
Nyt urheilen vähän rennommin, painoa on 10kg enemmän ja miehet kehuvat poikkeuksetta minua uhkeaksi.
Jos ihminen liikkuu työkseen/harrastaa paljon liikuntaa ja on silti pyöreä niin ihmettelen vaan että kuinka paljon täytyy laittaa ruokaa ja juomaa kurkusta alas.
Mä oon keskivertonaista reilusti fyysisesti paremmassa kunnossa, oon liikunta-alalla, urheilen päivittäin ja treenaan kovaa. Pystyn vetämään leukoja, kyykkäämään isoilla painoilla sekä lenkkeilemään pitkiä matkoja.
Vaatteet päällä näytän isolta ja tukevalta, isot reidet, leveähköt hartiat, vahvat käsivarret. Bikineissä oon parhaimmillani, silloin näkyy ettei reidet ja käsivarret ole pelkkää läskiä vaan ovat timmit. En todellakaan ole fitness-tähden rasvoissa, vaan tavallisen naisen rasvoissa. Lihakset näkyvät jos flexaan, mutta lihaserottuvuus levossa ei ole huima. Farkut ja pitkähihainen trikoopaita on kamalin vaateyhdistelmä minulle, näytän todella isolta silloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan tyytyväinen omaan salilla treenaavaan tyttöystävääni, lihakset oikeissa paikoissa ja pyöreä peppu. En aio vaihtaa vaikka kuinka itkisit :)
Ja sitten vaan vaihtoon jos tyttöystävän vartalo iän myötä alkaa veltostua tai jos lihoaa raskausaikana?
Jokainen aikuinen ihminen ymmärtää että naisen paino nousee ja koko suurenee raskausaikana, mutta se kestää vain sen 9kk, tämän jälkeen nainen palaa normaaliin ja paino tippuu taas ja luonnollisesti vatsa jne pienenee.
Raskaus muuttaa naisen elimistön luuliitoksia siten, että lantio kasvaa sentin ja kengänkoko kasvaa yhdellä. Tämä ei palaudu, vaikka muuten turvotus lähteekin.
Vierailija kirjoitti:
Miehet kattelee instassa niitä bikini fitnes vartaloita, jotka on kisadietillä ja hyvin timmejä. Harvempi varmaan edes haluaisi tyttöystäväkseen tälläistä naista, koska näillä fitnespimuilla elämän sisältö on sali,sali ja jatkuva parsakaalin ja kuivan kanan syöminen ja veden jatkuva juominen. Vie sitten tälläinen daami syömään, se ottaa omat eväät tai tilaa salaatin pelkällä kurkulla. Elokuviin se ottaa kolme rasiaa jauhelihaa ja maitorahkaa mukaan. Ei ehdi tehdä oikein mitään kun pitää käydä salilla ja lenkillä ja pistää ruokia rasioihin. Juhliin viedään omat eväät ja ihan turha kuvitella hauskaa iltaa baarissa. Mutta se vartalo.
Kuulostaa täydelliseltä naiselta. Paitsi ettei tuo ruokajuttu noin paha ole, ellei nyt oikeasti kilpaile, ja on kisakausi meneillään. Laatunainen ei muutenkaan haikailee baareihin, vaan hauskaa pidetään salilla, kiipeilemässä tai muussa harrastuksessa, luonnossa tai ystävien luona.
Oikeasti kolme kertaa viikossa salilla riittää (rautaa nostaen), jotain muuta hauskaa liikuntaa lisänä. Tietysti makrot pitää olla kunnossa, mutta ei satunnainen ravintolakäynti haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksette miehet suoraan sano että haluatte laihan naisen? Kyllähän nekin naiset joille pituus on joku vaatimus ilmoittavat sen yleensä rehellisesti. Parempi ettei aikaa tuhlata puolin eikä toisin.
En ymmärrä mitä tarkoitat, kyllä ainakin itse kerron haluavani hoikan naisen. Ehkä jotkut toiset miehet puhuvat urheilullisesta, koska eivät halua laihaläskiä naista?
Kiitos sinulle että olet rehellinen, molemmat tietävät mistä on kyse eikä kumpikaan tuhlaa aikaansa väärään mieheen. Esimerkiksi itse en tutustuisi missään deittisovelluksessa mieheen joka vaatii hoikkaa naista, koska itse en voi olla 100% varma että olen hoikka myös jatkossa vaikka painonhallinta onkin nyt aivan naurettavan helppoa. Ja haussa kuitenkin pitkä parisuhde...
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen liikkuu työkseen/harrastaa paljon liikuntaa ja on silti pyöreä niin ihmettelen vaan että kuinka paljon täytyy laittaa ruokaa ja juomaa kurkusta alas.
Toiset meistä ovat tuota ihmistyyppiä, ikuisia ihmettelijöitä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen liikkuu työkseen/harrastaa paljon liikuntaa ja on silti pyöreä niin ihmettelen vaan että kuinka paljon täytyy laittaa ruokaa ja juomaa kurkusta alas.
Eiköhän sinne laiteta paljon muutakin kun vain ruokaa. Sokeria ja vehnää, sipsiä ja sidukkaa.
Nykymiehet pitävät miehen näköisistä naisista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan tyytyväinen omaan salilla treenaavaan tyttöystävääni, lihakset oikeissa paikoissa ja pyöreä peppu. En aio vaihtaa vaikka kuinka itkisit :)
Ja sitten vaan vaihtoon jos tyttöystävän vartalo iän myötä alkaa veltostua tai jos lihoaa raskausaikana?
Jokainen aikuinen ihminen ymmärtää että naisen paino nousee ja koko suurenee raskausaikana, mutta se kestää vain sen 9kk, tämän jälkeen nainen palaa normaaliin ja paino tippuu taas ja luonnollisesti vatsa jne pienenee.
Raskaus muuttaa naisen elimistön luuliitoksia siten, että lantio kasvaa sentin ja kengänkoko kasvaa yhdellä. Tämä ei palaudu, vaikka muuten turvotus lähteekin.
Ensinnäkään kaikille ei tapahdu näin ja toiseksi.. Really? Silläkö selität sen 20kg läskiä että lantiosi leveni sentin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan tyytyväinen omaan salilla treenaavaan tyttöystävääni, lihakset oikeissa paikoissa ja pyöreä peppu. En aio vaihtaa vaikka kuinka itkisit :)
Ja sitten vaan vaihtoon jos tyttöystävän vartalo iän myötä alkaa veltostua tai jos lihoaa raskausaikana?
Jokainen aikuinen ihminen ymmärtää että naisen paino nousee ja koko suurenee raskausaikana, mutta se kestää vain sen 9kk, tämän jälkeen nainen palaa normaaliin ja paino tippuu taas ja luonnollisesti vatsa jne pienenee.
Joillain palautuu, toisilla ei. Ja varsinkin kaksoset voivat venyttää vatsaa enemmän. Äitini palautui kolmesta ensimmäisestä raskaudesta kuin ei olisi koskaan raskaana ollutkaan, neljäs raskaus teki vatsalihasten erkauman joka ei palautunut koskaan ja hänestä tuli pysyvästi omenavartaloinen. Vatsa ei pienentynyt laihdutuksella, vaan paino lähti kaikkialta muualta. Valitettavasti ennen raskautta ei voi tietää kenen nahka palautuu normaaliksi ja kenelle jää etureppu tai pahatkin venymäarvet. Ja jos tulee erkauma siitä ei pääse heti synnytyksen jälkeen eroon ja muutenkaan ei saa treenata liian rankasti heti synnytyksen jälkeen vaikka muutoin olisi synnytys mennyt tosi hyvin, juuri sen erkauman takia.
Näinhän se on. Mää en kamalasti viiti missään mainostaa, että käyn salilla 4 kertaa viikossa treenaamassa kovaa, kun ei se vaatteet päällä kyllä näy. Olen normaalipainoinen ja suhteellisen voimakas, haba näkyy hihattomassa, mutta onhan mulla sitä läskiä ja vieläpä löysää nahkaakin sen verran, etten miltään fitnesskissalta näytä. Joten olen hiljaa asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan tyytyväinen omaan salilla treenaavaan tyttöystävääni, lihakset oikeissa paikoissa ja pyöreä peppu. En aio vaihtaa vaikka kuinka itkisit :)
Ja sitten vaan vaihtoon jos tyttöystävän vartalo iän myötä alkaa veltostua tai jos lihoaa raskausaikana?
Jokainen aikuinen ihminen ymmärtää että naisen paino nousee ja koko suurenee raskausaikana, mutta se kestää vain sen 9kk, tämän jälkeen nainen palaa normaaliin ja paino tippuu taas ja luonnollisesti vatsa jne pienenee.
Raskaus muuttaa naisen elimistön luuliitoksia siten, että lantio kasvaa sentin ja kengänkoko kasvaa yhdellä. Tämä ei palaudu, vaikka muuten turvotus lähteekin.
Raskaus voi myös löysentää vatsan sidekudoksia niin, että vyötärönympärys kasvaa pysyvästi useita senttejä. Se ei ole oma valinta, eikä korjaudu millään treenillä. Itse asiassa tosi harvalla naisella vatsa pienenee ihan ennalleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksette miehet suoraan sano että haluatte laihan naisen? Kyllähän nekin naiset joille pituus on joku vaatimus ilmoittavat sen yleensä rehellisesti. Parempi ettei aikaa tuhlata puolin eikä toisin.
En ymmärrä mitä tarkoitat, kyllä ainakin itse kerron haluavani hoikan naisen. Ehkä jotkut toiset miehet puhuvat urheilullisesta, koska eivät halua laihaläskiä naista?
Kiitos sinulle että olet rehellinen, molemmat tietävät mistä on kyse eikä kumpikaan tuhlaa aikaansa väärään mieheen. Esimerkiksi itse en tutustuisi missään deittisovelluksessa mieheen joka vaatii hoikkaa naista, koska itse en voi olla 100% varma että olen hoikka myös jatkossa vaikka painonhallinta onkin nyt aivan naurettavan helppoa. Ja haussa kuitenkin pitkä parisuhde...
Miksi et voi olla varma, jos se on naurettavat helppoa?
Suunnitteletko siis nyt jo lihoavasi kunhan mies on "nalkissa"?
Toivottavasti olet rehellinen asian suhteen, jotta mies ymmärtää aikeesi.
Sekin on muuten jännä, kun esimerkiksi tällä palstalla kysytään miesten kriteerejä naisille, sieltä tulee ehdoton ei koira- ja kissaihmisille ja perusteeksi sanotaan, että koko elämä pyörii sitten sen karvapallon ympärillä ja parisuhteelle ei jää aikaa. Sitten kuitenkin halutaan se fitnesstyttö, joka on viikossa 20 tuntia salilla ja ruokailut sun muut rytmittyvät täsmälleen sen urheilun ympärille. Onko se kissa kuitenkaan ihan niin sitova?
Koska laihuus ei riitä, tarvitaan lihaksia. Aerobisella kunnolla ei ole väliä, jos kroppa näyttää hyvältä niin aerobinen kuntokin on aivan riittävä. Maratoonarin kestävyydestä ei ole käytännön hyötyä.