Miehien käsitys urheilullisesta naisvartalosta on vääristynyt
Niin monta kertaa olen hämmästynyt tästä että ei mitään rajaa. Jos ihminen urheilee päivittäin tai ammatikseen, niin kyllä se vartalo on silloin urheilullinen vaikkei olisikaan niin laiha että kylkiluut näkyy tai yhtä näkyviä lihaksia kuin fitnessurheilijalla kisoissa. Tiedän esimerkiksi yhden ryhmäliikuntaohjaajan, jolla on naisellisen urheilullinen vartalo, isot rinnat ja leveät lanteet, varmasti näyttää monen miehen silmissä suorastaan pyöreälle, mutta hän jaksaa silti ohjata tuntitolkulla rankkaa liikuntaa monta kertaa viikossa. Siihen ei epäurheilullinen tai huonokuntoinen ikinä pystyisi. Tiedän myös yhden ylipainoisen näköisen tankotanssiopettajan, hän on todella vahva mutta myös pyöreä. Sitten taas vaikkapa eräs ystäväni on laiha luonnostaan, hän ei urheile lainkaan vaan omien sanojensa mukaan keskittyy lähinnä pitsan syöntiin ja kaljan juontiin, miesten näkökulmasta hän on urheilullinen ja hän aina pokerilla valehtelee lenkkeilevänsä yms kun on laiha. Hänen äitinsä on vähän samantyyppinen vartaloltaan, nykyään omenavartaloinen mutta jalat on edelleen keski-iässä upeat, pitkät ja hoikat.
Itse taas olen normaalipainoinen mutta minulla on silti esimerkiksi selluliittia. En ikinä kehtaisi missään deittisovelluksessa laittaa vartalomallikseni urheilullinen vaikka jaksan vetää leukoja yms, minussa on voimaa. Rasvaprosentti on kuitenkin vähän päälle 20 ja se on keskivertomiehen makuun jo liikaa, poislukien ne jotka tykkäävät pyöreistä naisista ja niiden silmissä minä taas olen liian laiha.
Naurattaa mutta vähän ehkä myös harmittaa, kun naiskuva on niin vääristynyt. Naisvartalossa vaan yksinkertaisesti kuuluu olla enemmän rasvaa kuin miesvartalossa ihan biologisista syistä johtuen. Siksi urheilullisellakaan naisella ei välttämättä näy lihaksia yhtään missään, ja urheilullisellakin naisella voi olla leveät reidet tai iso takalisto.
Kommentit (1305)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maha on kaiken aa ja oo.
Iso maha vie kyllä seksihalut siinä missä jenkkakahvat.
Fit vatsan seutu = urheilullinen. Silloin kestää olla vaikka paksuutta reisissä tai takalistossa.
Sen sijaan vaikka miten oli muuten urheilullinen, mutta vatsan seutu löysä, niin ei voi sanoa urheilulliseksi.
No tässäpä tämä, mikä ihmetyttää? Eli minä, joka liikun tuntikausia viikossa en voi sanoa olevani urheilullinen/liikunnallinen, kun mun kroppani nyt vaan sattuu olemaan sellainen, että läski kertyy mahaan ja löysää nahkaakin siinä on, joten timmi se ei tule koskaan olemaan? Sitten taas joku synnyttämätön nainen, jonka rasva kertyy takapuoleen, voi sanoa itseään urheilulliseksi, vaikka liikkuisi puolet vähemmän kuin minä?
Tässä ei ole logiikkaa ja tämä on koko tämän ketjun pointti, ei se, että prinsessaharhaiset siiderivalaat valittaa, kun miehet ei tykkää satakiloa ylipainoisista, mitä uliulimiehet on yrittäneet väittää siksi.
No tämä, ja sitten kun tuollaiset typerät epäloogisuudet korjaa, alkaa hyökkäykset henkilökohtaisella tasolla. Näillä ihmisillä ei ole kapasiteettia eikä edes halua yrittää ajatella loogisemmin ilman tuollaisia lapsellisia tunteenpurkauksia. Ihan sama vaikka näille selittää, että ketjussa ei ole kyse kliinisesti lihavista ihmisistä, niin se ei vain mene perille, ei vaikka sen toistaa useita kertoja. Ihan turhaa on yrittää keskustella tällaisten ihmisten kanssa, sama kuin hakkaisi päätään seinään. Urheilullisuus ilmeisesti määräytyy ainoastaan fyysisen olomuodon, eikä tekojen kautta. Ihan absurdilta tuollainen minuun korviini kuulostaa. Ei urheilullisen määritelmään sovi sellainen ihminen, joka ei edes liiku ollenkaan mutta pitää itsensä hoikkana syömällä mahdollisimman vähän.
Vierailija kirjoitti:
Manzzi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Manzzi kirjoitti:
Kun tätä ketjua lueskelee niin näkee mistä on kyse.
Ylipainoisesta sohvaperunasta tai lysyssä kulkevasta laihaläskistä on tullut "normaali".
(just ja just) normaalipainoisesta on tullut "hoikka".
Hoikasta on tullut "anorektinen joka syö 500 kcal päivässä"Tavallisesta on tullut "hyvä".
Hyvästä on tullut "täydellinen".Täydellisestä on tullut "epärealistinen".
Entisajan NORMAALI kroppa kelpaa hyvin vieläkin, ja entisajan hyvä on hyvä tänäkin päivänä. Mutta nää uudet standardit ei kelpaa eikä tule kelpaamaan. Suurin osa teistä "liikunnallisistakin" on ihan täysiä sohvaperunoita, ja se nyt vain näkyy kropassa.
Vai että tällaista tarinaa :D. En ole ylipainoinen läski, vaikka en saa itselleni siroa kroppaa. Fysiatrian erikoislääkäri, neurologi, työterveyslääkäri ja muut lääkärit ovat aina kirjoittaneet lausuntoihinsa, että olen hoikka nainen. Ilmeisesti he valehtelevat ja oikeasti olen normaali läski? Siroa minusta ei hoikkuudesta huolimatta saa millään. Korjaan, keskitysleirillä saisi. Ei saisi entisajan normaalia, joka nimenomaan on siro.
Eli entisajan normaali onkin nyt siro tai hoikka, just niin kuin sanoinkin.
Kerrohan meille että mikä naisissa on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä jos entisajan normaali on siro tai hoikka? Geenit ei muutu noin nopeasti, pituutta on ihmisille tullut lisää mutta muuten lähtökohta on aika lailla sama.
Väännetään nyt rautalangasta.
Normaali on normaali. Ei siis keskiverto mikä voi olla mitä tahansa läskin ja bodarin välillä. Jos kaikki ihmiset olisi läskejä, kaikki ihmiset olisi läskejä eikä normaalivartaloisia.
Siro tai hoikka on ERITYISEN siro tai hoikka, verrattuna normaaliin.
Liikunnallinen ja urheilullinen on erityisen timmejä tai lihaksikkaita, seurauksena aktiivisista elintavoista.Näin minä asian käsitän. Ja ihan on samat kriteerit miehillekin. Suurin osa nuorista miehistä on laihaläskejä ja vanhemmista läskejä.
Sulla ja mulla taitaa olla vähän eri käsitys, mikä on ollut entisajan normaali :). Entisajan normaali ei kyllä vastaa sitä mielikuvaa, mikä mulla on siitä, mikä nykyään mielletään hoikaksi :). Mun mielestä menneiden vuosikymmenten naisilla oli nimenomaan sitä löysää niiden luiden ympärillä. Ei ne kuitenkaan mitään lihavia olleet. Kato esim. Marilyn Monroen kuvia, kyllä silläkin sitä löysää siinä kropassa vähän oli. Mun mielestä se normaali on edelleen sama, mutta nykypäivänä ihmisten kuvitelma normaalista on rasvattomampi.
No katsotaanpa. Otetaan vaikka 3 ensimmäistä bikinikuvaa mitä haku näyttää.
https://cdn.cliqueinc.com/posts/198443/old-marilyn-monroe-photos-swimsu…
https://i.pinimg.com/736x/b7/c1/4f/b7c14f97fa391e814c46877c6b3a673c--ma…
http://1.bp.blogspot.com/-jn7GUnZQ-HM/ViZRXIRqM2I/AAAAAAAB4cs/kdf3_P6aX…
Hei, kelpaa. Ei ole liikaa löysää, oikein naiselliselta näyttää.
(nro. 6 olisi ollut se naisten aina linkkaama alaviistosta otettu kuva jossa MM oli isoimmillaan).
ehhehe kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun kroppaa tullaan tosi usein kehumaan Tinderissä/Alastomassa suomessa tyyliin "oi kun sulla on urheilullinen upea vartalo, mitä lajia treenaat?" Vastaan naureskellen että en treenaa mitenkään enkä ole koskaan urheillut. Olen 165 cm, 61 kg laiha läski. Kaikki läski mahassa, reisissä ja käsivarsissa. Persettä ei ole nimeksikään ja tissit aa-kuppia. Mun kroppa muka urheilullinen? Mahakin sen näköinen kuin olisin 9 kuulla raskaana!
Tinder/AS/Iskuri ym on panoseuranetsintäpaikkoja. Miehen on niin paljon vaikeampaa saada seksiä että ne sanoo sitä millä uskovat pääsevänsä pukille edes jonkun kanssa.
Siis onko Alaston Suomi vielä olemassa?
Vierailija kirjoitti:
miestenpuoliasiasta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Normaali hyvä kroppa", sellainen, joka oli yleinen vielä muutama vuosikymmen sitten, nähdään nykyään asiana, joka tulee saavuttaa ponnistelulla ja äärimmäisellä itsekurilla. Eli nyt puhutaan hoikasta olematta mitenkään erityisen treenattu tai viimeisen päälle kiristelty, jopa nykyisin parjattu "laihaläskikin" oli tila, joka ennen oli niin itsestäänselvyys, että sen ylläpitämistä ei nähty minään ponnisteluna.
Nykyisin taas tuntuu, että ihmiset ovat unohtaneet, ettei heidän ole pakko olla koko ajan syömässä. Suupalojen vahtimininen ei tarkoita kaikesta kieltäytymistä vaan sen ymmärtämistä, että jos syö 6 päivää viikossa terveellisesti, on oikeastaan sama, mitä 7. päivänä syö.
Samalla on unohtunut se, että hoikka vartalo on täysin mahdollinen ilman ylenmääräistä liikuntaa ja anoreksiaa. Sehän on vartalo, joka sekä miehillä että naisilla on hyvännäköinen ja jossa oikeanlaiset biologiset mittasuhteet tulevat esille.
Kun se vaan on niin, että vaikka ENNEN riitti, että oli laihaläski, niin eipä riitä enää. Pelkkä hoikkuus ei riitä, on oltava timmi. Timmiys ei tule kontrolloimalla syömisen määrää, vaan treenaamalla ja panostamalla ruuan makroihin. Vartalon ylläpitämisestä on tullut melkein toinen työ kokopäivätyön ohella. Treeni pitää mahduttaa minuuttiaikatauluihin, ja ruuat pitää suunnitella etukäteen, jotta treenistä saa maksimaalisen hyödyn. Tähän on todellakin tultu.
Naisella on oltava timmi ja rasvaton vatsa, ei muuten tule kuin treenaamalla ja ruokavalion kontrollilla, jos silloinkaan. Kannattaa myös toivoa, että nahka palautuu raskauksien jälkeen, koska jos ei palaudu, siihen ei auta kuin kirurgin veitsi. Naisella on oltava pyöreät ja kiinteät pakarat, ei muuten tule kuin treenaamalla ja ruokavalion kontrollilla, jos silloinkaan. Reisien täytyy olla kiinteät ja jäntevät, eikä niissä saa olla selluliittia tai näkyvää rasvaa, ei muuten tule kuin treenaamalla ja ruokavalion kontrollilla, jos silloinkaan. Plussaa saa, jos selän lihakset erottuvat - ei muuten erotu kuin treenin ja ruokavalion kontrollin avulla, jos silloinkaan. Ja niin edelleen.
Kun miehet puhuvat urheilullisesta naisesta, he eivät todellakaan tarkoita mitään laihaläskiä. He puhuvat niistä instagramin täydellisistä, photoshopin salat tuntevista fitnesskissoista. Eikä pelkästään miehet vaan naisetkin menevät samaan lankaan tavoitellessaan sitä samaa vartaloa, joka niissä kuvissa esiintyy. Lopulta kaikkien kuva naisvartalosta on aika lailla vääristynyt somen ja kuvanmuokkauksen seurauksena.
Tämä. Se, mikä ennen oli normaali hyvä kroppa, ei nykyään enää riitä. Miehet etsivät suurennuslasilla kauniiden, huoliteltujen ja hoikkien julkkisnaistenkin kuvista löysää ja selluliittia.
Normaali itsestään huolehtiminen ei nykyään riitä enää mihinkään.
kyllä se miehelläkin vaatii kuntosalilla asumista, jos haluaa sen hottiskropan. Yleensä sitten tyydytään niihin laihaläskinaisiin ja rimpulamiehiin kun ei paukut riitä parempaan.
2 vuotta salilla asumista, tiukkaa ruokavaliota ja kunnollisia 8t unia on aika hyvä nyrkkisääntö normaalipainoiselle ja normaalivartaloiselle miehelle.
Tosin jos ei ole pituutta eikä luontaisesti hyvän malliset hartiat niin vaiva valuu 99% hukkaan. Noi on ne kaksi asiaa mitkä nainen ekana katsoo, ja ainoat asiat jotka huomataan vaatteet päällä.Jaa? Minä "katsoin" aviomiehessäni hänen käytöstään ensin. Sekä sitä, mitä tulee suusta ulos ja miten ottaa muiden sanomisia korviensa väliin. Suurimmalle osalle naisista miehen tärkein elin on miehen aivot. Hyvät käytöstavat, sosiaaliset taidot, ystävällisyys ja empaattisuus. Ihan sama, minkälainen olet ulkomuodoltasi. Jos sinulla on hyvät sosiaaliset taidot, löydät kumppanin helposti. Suurinta osaa naisista ei kiinnosta, mikä rasvaprosentti miehellä on. Tunnen ihan älyttömän lihavia miehiä, joilla on naisia. Jopa kauniita, hoikkia naisia. Yhteistä näillä miehillä on sosiaalinen älykkyys. Sitä ei valitettavasti salilta saa.
Ja esimerkiksi pituudellakaan ei ole väliä?
Jos kävisi ilmi että olisi niin se vasta olisi pinnallista, pituus kun on synnynnäistä eikä edes vaikuta terveyteen.
M35V kirjoitti:
Nykyään lihavuus (tai pyöreys) on niin yleistä, että hoikat naiset alkavat olla todella harvinaista herkkua meille miehille. Itse en ainakaan koskaan ole ollut niin urheilulisuuden perään, mutta hoikkuus yhdistettynä sopivaan muodokkuuteen on se paras resepti. Siispä lihaksia kannattaa treenailla tai ainakin pitää itsensä hoikkana jos haluaa näyttää hyvältä. Toki sama koskee miehiäkin yhtälailla.
Hoikkia ei kaikille riitä, ja ne viedään käsistä nopeasti. Useimmille miehille jää vaihtoehdoksi joko ottaa se pulleampi daami tai sitten olla ilman naista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://designtwitch.files.wordpress.com/2012/03/screen-shot-2012-03-06…
https://i.pinimg.com/736x/35/c7/15/35c7155d2c99d289da54306f67f23615--sh…
Sekä naisilla että miehillä on kylläkin, että siedettävän ja jopa hyvännäköisen vartalon voi saavuttaa lähes yksinomaan pelkällä ruokavaliolla, kunhan ei syö liikaa. Esim. kuvankaltaisen kropat ovat monien mielestä esteettisiä. Helpoiten tuohon tosiaan pääsee, kun katsoo, mitä suuhunsa pistää ja käy parin viikon välein kuntosalilla.
No johan nyt vitsin lohkaisit!
Edelleenkin, lihasten kehittäminen on paljon helpompaa kuin paikallisesti laihduttaminen tai paikallisesti lihoaminen. Itseni pitäisi saada rasvaa lisää rintoihin, en tiedä millä kuntosalilaitteella se onnistuu tai millä ruokavaliolla, mutta valista nyt meitä lattarintaisia naisia, oi sinä miehinen tietäjä!
Ruokavalio kuntoon, tukemaan hormonitoimintaa. Oikeanlaisella ruokavaliolla voi edistää rasvan kertymistä strategisiin paikkoihin. Ei tietenkään niin, että lattarinnasta tulee mitään jättirintaista, mutta eniten ruokavalio vaikuttaa juuri vartalon mittasuhteisiin. Itse en noissa vartaloissa edes kiinnitä huomiota tisseihin vaan enemmän juuri mittasuhteisiin, lantion ja hartioiden suhteisiin, rasvaprosenttiin jne. Hassua, kuinka eri tavalla ihmiset asiat näkevät.
Kerro miten voi edistää rasvan kertymistä rintoihin, kerro? Mikset ole jo patentoinut keksintöäsi? Tiedoksi, rinnoissa on rasvan lisäksi myös rintarauhaskudosta ja myös sen määrä vaihtelee eri naisilla.
Olet liian fiksoitunut niihin tisseihin. Keskity vaikka pepun treenaamiseen. Ei miestenkään penis kasva kuntosalilla. Silti urheilu keskimäärin kohentaa ulkonäköä.
Linkittämässäsi kuvassa naisella oli isohkot rinnat suhteessa rasvaprosenttiin. Ihan oikeasti, niitä rintoja ei saa kuntosalilta.
En treenaa takalistoani, en varsinkaan sinua tai muita miehiä miellyttääkseni. Vaan treenaan koko kehoa, varsinkin siten mikä tukee oman lajini treeniä. Treenaan kovaa 2-3 kertaa viikossa noin 1,5-2 tuntia kerrallaan päälajiani, sen lisäksi arkiliikuntaa (kävely tai pyöräily), välillä lenkkeilen tai käyn uimassa. Kehonhuoltoa päälle. Joka viikko pidän vähintään yhden lepopäivän, useimmiten kaksi. Rintani eivät ole tästä kasvaneet eikä minulla ole fitnesspersettä, vaan siellä takalistossa ja reisissä on edelleen arvon miesraadille liikaa rasvaa. Kehoni ei kestäisi tähän lisäksi jotain kuntosalitreeniä jotta miehet sietäisivät päärynävartaloista kehoani edes vähän paremmin. Vinkki: jos nainen ei miellytä silmää, katso muualle. Niin me naisetkin tehdään kun nähdään kaljamaha ilman paitaa.
Vinkki: vaikka salilla ja lenkillä ravaisi joka päivä, ne tulokset moni nainen nollaa parilla suupalalla kun ahmitte jotain rasvaista paskajuustoa, suklaata ja päälle viiniä.
Ei se läski lähde pelkällä liikunnalla, jos edelleen saa liikaa energiaa kurkusta alas.
Kyllä itse miehenä pidän viehettävämpänä naista jolla on pienet rinnat ja siro vartalo, kuin naista jolla on suuret rinnat ja rotevampi vartalo.
Eli vähän outo tuo naisienkin selittely että "mutkun rinnat kutistuu!", Ei niitä ainakaan miesten takia tarvitse muun kropan kustannuksella pitää isoina.
Mulla on isot tissit ja paljon lihasta. Mutta luuston rakenteesta johtuen minusta ei ikinä tule siroa, sillä jo kropan mallista johtuen omaan enemmän lihasta kuin keskivertonainen, joka on samanpituinen. Mulla on lyhyet jalat ja pitkä keskivartalo, mulla on pitkät reidet suhteessa sääriin. Ja mulla on leveät hartiat. Että ihan turha kyllä väittää, että kaikki naiset saa unelmavartalon, kun vaan katsoo mitä syö ja käy muutaman kerran viikossa salilla treenaamassa peppua kovaa.
Jos urheilijoista pitää jotain osviittaa laittaa, niin olen enemmänkin pienempi versio Valerie Adamsista kuin Blanka Vlasicista.
Jos ne luut on isot, niin sitten ne luut on isot. Isot luut ei ole millään tavalla kytköksissä RASVAMÄÄRÄN kanssa. Kyllä isoluinenkin voi olla hoikka. Jos se hytkyy, se ei ole luuta, vaan rasvaa. Ja rasvaa voi vähentää, tietenkin terveelliseen rajaan asti.
P.s Ei nyt henkilökohtaisena ollut tarkoitettu sinulle, postisi perusteella kuullostat varsin viehättävältä :)
Eihän kirjoittaja puhunutkaan rasvan määrästä, vaan siitä, että siroa, miesten ihannenaista hänestä ei koskaan tule luustonsa rakenteen takia. Isoluinen, laiha ei ole varmaan yhdenkään miehen ihanne.
https://www.google.fi/search?biw=1162&bih=926&tbm=isch&sa=1&q=isoluinen…:
Vierailija kirjoitti:
WierasM kirjoitti:
Harrastaako osa naisista liikuntaa miellyttääkseen miesten naismakua? Muuta motiivia en 15 sivun ajan velloneelle "miesten mieleinen sporttinen kroppa naisella" jankkaamiselle keksinyt. Miksette vaan nauti liikunnasta?
Koska liikunta ei ole kivaa? Ite en ole ikinä saanut kiksejä liikkumisesta, en tykkää siitä, en nauti siitä. Kilpaurheilu oli kivaa, koska tykkäsin voittamisesta ja joukkueena tekemisestä ja siitä, että pystyi tulemaan paremmaksi. Mulla ei valitettavasti ole enää resursseja harrastaa niitä lajeja joita haluaisin, joten joudun tyytymään saliin ja ulkoiluun, enkä mitenkään voi sanoa nauttivani niistä. Kehon toimintakyvyn kannalta on kuitenkin pakko liikkua, joten näillä mennään.
Toimintakyvyn ylläpito on minusta huomattavasti järkevämpi perustelu liikunnalle kuin miesten miellyttäminen... Harmi ettet nauti liikunnasta. Se ois taatusti antoisampaa jos se ois susta kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Manzzi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Manzzi kirjoitti:
Kun tätä ketjua lueskelee niin näkee mistä on kyse.
Ylipainoisesta sohvaperunasta tai lysyssä kulkevasta laihaläskistä on tullut "normaali".
(just ja just) normaalipainoisesta on tullut "hoikka".
Hoikasta on tullut "anorektinen joka syö 500 kcal päivässä"Tavallisesta on tullut "hyvä".
Hyvästä on tullut "täydellinen".Täydellisestä on tullut "epärealistinen".
Entisajan NORMAALI kroppa kelpaa hyvin vieläkin, ja entisajan hyvä on hyvä tänäkin päivänä. Mutta nää uudet standardit ei kelpaa eikä tule kelpaamaan. Suurin osa teistä "liikunnallisistakin" on ihan täysiä sohvaperunoita, ja se nyt vain näkyy kropassa.
Vai että tällaista tarinaa :D. En ole ylipainoinen läski, vaikka en saa itselleni siroa kroppaa. Fysiatrian erikoislääkäri, neurologi, työterveyslääkäri ja muut lääkärit ovat aina kirjoittaneet lausuntoihinsa, että olen hoikka nainen. Ilmeisesti he valehtelevat ja oikeasti olen normaali läski? Siroa minusta ei hoikkuudesta huolimatta saa millään. Korjaan, keskitysleirillä saisi. Ei saisi entisajan normaalia, joka nimenomaan on siro.
Eli entisajan normaali onkin nyt siro tai hoikka, just niin kuin sanoinkin.
Kerrohan meille että mikä naisissa on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä jos entisajan normaali on siro tai hoikka? Geenit ei muutu noin nopeasti, pituutta on ihmisille tullut lisää mutta muuten lähtökohta on aika lailla sama.
Väännetään nyt rautalangasta.
Normaali on normaali. Ei siis keskiverto mikä voi olla mitä tahansa läskin ja bodarin välillä. Jos kaikki ihmiset olisi läskejä, kaikki ihmiset olisi läskejä eikä normaalivartaloisia.
Siro tai hoikka on ERITYISEN siro tai hoikka, verrattuna normaaliin.
Liikunnallinen ja urheilullinen on erityisen timmejä tai lihaksikkaita, seurauksena aktiivisista elintavoista.Näin minä asian käsitän. Ja ihan on samat kriteerit miehillekin. Suurin osa nuorista miehistä on laihaläskejä ja vanhemmista läskejä.
Sulla ja mulla taitaa olla vähän eri käsitys, mikä on ollut entisajan normaali :). Entisajan normaali ei kyllä vastaa sitä mielikuvaa, mikä mulla on siitä, mikä nykyään mielletään hoikaksi :). Mun mielestä menneiden vuosikymmenten naisilla oli nimenomaan sitä löysää niiden luiden ympärillä. Ei ne kuitenkaan mitään lihavia olleet. Kato esim. Marilyn Monroen kuvia, kyllä silläkin sitä löysää siinä kropassa vähän oli. Mun mielestä se normaali on edelleen sama, mutta nykypäivänä ihmisten kuvitelma normaalista on rasvattomampi.
Juurikin näin, käsitys ihan normaalista ihmisvartalosta on totaalisen vinksallaan. Se fitnesskroppa tai superlaiha vartalo ei ole keskivertokroppa. Tavallinen vartalo on sellainen, jossa on keskiverto rasvaprosentti. Vartalossa ei ole suuria ja näkyviä lihaksia eikä se ole huippuunsa treenattu ja timmi mutta ei kuitenkaan lihavakaan. Raajat on normaalikokoiset ja vartalossa on sitä luontaista pehmeyttä mutta ei roikkuvaa läskiä. BMI keskitasoa, ei normaalipainon ylä -tai alarajalla. Tämä on nimenomainen määritelmä siitä tavallisesta kropasta. Marilynin vartalo on tästä juurikin oiva esimerkki.
tasokorjaaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miestenpuoliasiasta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Normaali hyvä kroppa", sellainen, joka oli yleinen vielä muutama vuosikymmen sitten, nähdään nykyään asiana, joka tulee saavuttaa ponnistelulla ja äärimmäisellä itsekurilla. Eli nyt puhutaan hoikasta olematta mitenkään erityisen treenattu tai viimeisen päälle kiristelty, jopa nykyisin parjattu "laihaläskikin" oli tila, joka ennen oli niin itsestäänselvyys, että sen ylläpitämistä ei nähty minään ponnisteluna.
Nykyisin taas tuntuu, että ihmiset ovat unohtaneet, ettei heidän ole pakko olla koko ajan syömässä. Suupalojen vahtimininen ei tarkoita kaikesta kieltäytymistä vaan sen ymmärtämistä, että jos syö 6 päivää viikossa terveellisesti, on oikeastaan sama, mitä 7. päivänä syö.
Samalla on unohtunut se, että hoikka vartalo on täysin mahdollinen ilman ylenmääräistä liikuntaa ja anoreksiaa. Sehän on vartalo, joka sekä miehillä että naisilla on hyvännäköinen ja jossa oikeanlaiset biologiset mittasuhteet tulevat esille.
Kun se vaan on niin, että vaikka ENNEN riitti, että oli laihaläski, niin eipä riitä enää. Pelkkä hoikkuus ei riitä, on oltava timmi. Timmiys ei tule kontrolloimalla syömisen määrää, vaan treenaamalla ja panostamalla ruuan makroihin. Vartalon ylläpitämisestä on tullut melkein toinen työ kokopäivätyön ohella. Treeni pitää mahduttaa minuuttiaikatauluihin, ja ruuat pitää suunnitella etukäteen, jotta treenistä saa maksimaalisen hyödyn. Tähän on todellakin tultu.
Naisella on oltava timmi ja rasvaton vatsa, ei muuten tule kuin treenaamalla ja ruokavalion kontrollilla, jos silloinkaan. Kannattaa myös toivoa, että nahka palautuu raskauksien jälkeen, koska jos ei palaudu, siihen ei auta kuin kirurgin veitsi. Naisella on oltava pyöreät ja kiinteät pakarat, ei muuten tule kuin treenaamalla ja ruokavalion kontrollilla, jos silloinkaan. Reisien täytyy olla kiinteät ja jäntevät, eikä niissä saa olla selluliittia tai näkyvää rasvaa, ei muuten tule kuin treenaamalla ja ruokavalion kontrollilla, jos silloinkaan. Plussaa saa, jos selän lihakset erottuvat - ei muuten erotu kuin treenin ja ruokavalion kontrollin avulla, jos silloinkaan. Ja niin edelleen.
Kun miehet puhuvat urheilullisesta naisesta, he eivät todellakaan tarkoita mitään laihaläskiä. He puhuvat niistä instagramin täydellisistä, photoshopin salat tuntevista fitnesskissoista. Eikä pelkästään miehet vaan naisetkin menevät samaan lankaan tavoitellessaan sitä samaa vartaloa, joka niissä kuvissa esiintyy. Lopulta kaikkien kuva naisvartalosta on aika lailla vääristynyt somen ja kuvanmuokkauksen seurauksena.
Tämä. Se, mikä ennen oli normaali hyvä kroppa, ei nykyään enää riitä. Miehet etsivät suurennuslasilla kauniiden, huoliteltujen ja hoikkien julkkisnaistenkin kuvista löysää ja selluliittia.
Normaali itsestään huolehtiminen ei nykyään riitä enää mihinkään.
kyllä se miehelläkin vaatii kuntosalilla asumista, jos haluaa sen hottiskropan. Yleensä sitten tyydytään niihin laihaläskinaisiin ja rimpulamiehiin kun ei paukut riitä parempaan.
2 vuotta salilla asumista, tiukkaa ruokavaliota ja kunnollisia 8t unia on aika hyvä nyrkkisääntö normaalipainoiselle ja normaalivartaloiselle miehelle.
Tosin jos ei ole pituutta eikä luontaisesti hyvän malliset hartiat niin vaiva valuu 99% hukkaan. Noi on ne kaksi asiaa mitkä nainen ekana katsoo, ja ainoat asiat jotka huomataan vaatteet päällä.Jaa? Minä "katsoin" aviomiehessäni hänen käytöstään ensin. Sekä sitä, mitä tulee suusta ulos ja miten ottaa muiden sanomisia korviensa väliin. Suurimmalle osalle naisista miehen tärkein elin on miehen aivot. Hyvät käytöstavat, sosiaaliset taidot, ystävällisyys ja empaattisuus. Ihan sama, minkälainen olet ulkomuodoltasi. Jos sinulla on hyvät sosiaaliset taidot, löydät kumppanin helposti. Suurinta osaa naisista ei kiinnosta, mikä rasvaprosentti miehellä on. Tunnen ihan älyttömän lihavia miehiä, joilla on naisia. Jopa kauniita, hoikkia naisia. Yhteistä näillä miehillä on sosiaalinen älykkyys. Sitä ei valitettavasti salilta saa.
Ja esimerkiksi pituudellakaan ei ole väliä?
Jos kävisi ilmi että olisi niin se vasta olisi pinnallista, pituus kun on synnynnäistä eikä edes vaikuta terveyteen.
Ei vaikuta. Pituudella ei ole minkään sortin merkitystä. Käytös ja luonne ratkaisee.
Kuulostaa vähän siltä, että aloittaja ei tiedä mitä urheilullinen ja atleettinen keho tarkoittaa. Ei läskikasaa voi kuvailla adjektiiveilla urheilullinen ja atleettinen kehontyyppi, vaikka tämä heittäisikin kymmenen maratonia päivässä. Urheilun määräsi ei siis ole suoraan korrelaatiossa adjektiivien kanssa, joilla sinua kuvaillaan. Jos näytät Muumi-Mammalta, niin silloin näytät Muumi-Mammalta etkä esimerkiksi Eva Wahlströmiltä - oli liikuntasi määrä mikä tahansa. Minäkin miehenä käyn salilla ja pelaan sulkapalloa, mutta hartiani eivät ole leveät eikä kehoni muutenkaan ole kuin kreikkalaisella patsaalla, vaan pikemminkin läskiä on keskivartalossa. Olen normaalivartaloinen, vaikka harrastan paljon urheilua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maha on kaiken aa ja oo.
Iso maha vie kyllä seksihalut siinä missä jenkkakahvat.
Fit vatsan seutu = urheilullinen. Silloin kestää olla vaikka paksuutta reisissä tai takalistossa.
Sen sijaan vaikka miten oli muuten urheilullinen, mutta vatsan seutu löysä, niin ei voi sanoa urheilulliseksi.
No tässäpä tämä, mikä ihmetyttää? Eli minä, joka liikun tuntikausia viikossa en voi sanoa olevani urheilullinen/liikunnallinen, kun mun kroppani nyt vaan sattuu olemaan sellainen, että läski kertyy mahaan ja löysää nahkaakin siinä on, joten timmi se ei tule koskaan olemaan? Sitten taas joku synnyttämätön nainen, jonka rasva kertyy takapuoleen, voi sanoa itseään urheilulliseksi, vaikka liikkuisi puolet vähemmän kuin minä?
Tässä ei ole logiikkaa ja tämä on koko tämän ketjun pointti, ei se, että prinsessaharhaiset siiderivalaat valittaa, kun miehet ei tykkää satakiloa ylipainoisista, mitä uliulimiehet on yrittäneet väittää siksi.
Et ole urheilullinen, vaan liikunnallinen. "Tuntikausia viikossa..." Eli? Väittäisit edes että tuntikausia joka vitun päivä.
T. urheilullisen kropan omaava LIIKUNNALLINEN IHMINEN. En koskaan väittäisi olevani urheilullinen. Aika harva tässä ketjussa tuntuu tajuavan tän pointin.
Vierailija kirjoitti:
tasokorjaaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miestenpuoliasiasta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Normaali hyvä kroppa", sellainen, joka oli yleinen vielä muutama vuosikymmen sitten, nähdään nykyään asiana, joka tulee saavuttaa ponnistelulla ja äärimmäisellä itsekurilla. Eli nyt puhutaan hoikasta olematta mitenkään erityisen treenattu tai viimeisen päälle kiristelty, jopa nykyisin parjattu "laihaläskikin" oli tila, joka ennen oli niin itsestäänselvyys, että sen ylläpitämistä ei nähty minään ponnisteluna.
Nykyisin taas tuntuu, että ihmiset ovat unohtaneet, ettei heidän ole pakko olla koko ajan syömässä. Suupalojen vahtimininen ei tarkoita kaikesta kieltäytymistä vaan sen ymmärtämistä, että jos syö 6 päivää viikossa terveellisesti, on oikeastaan sama, mitä 7. päivänä syö.
Samalla on unohtunut se, että hoikka vartalo on täysin mahdollinen ilman ylenmääräistä liikuntaa ja anoreksiaa. Sehän on vartalo, joka sekä miehillä että naisilla on hyvännäköinen ja jossa oikeanlaiset biologiset mittasuhteet tulevat esille.
Kun se vaan on niin, että vaikka ENNEN riitti, että oli laihaläski, niin eipä riitä enää. Pelkkä hoikkuus ei riitä, on oltava timmi. Timmiys ei tule kontrolloimalla syömisen määrää, vaan treenaamalla ja panostamalla ruuan makroihin. Vartalon ylläpitämisestä on tullut melkein toinen työ kokopäivätyön ohella. Treeni pitää mahduttaa minuuttiaikatauluihin, ja ruuat pitää suunnitella etukäteen, jotta treenistä saa maksimaalisen hyödyn. Tähän on todellakin tultu.
Naisella on oltava timmi ja rasvaton vatsa, ei muuten tule kuin treenaamalla ja ruokavalion kontrollilla, jos silloinkaan. Kannattaa myös toivoa, että nahka palautuu raskauksien jälkeen, koska jos ei palaudu, siihen ei auta kuin kirurgin veitsi. Naisella on oltava pyöreät ja kiinteät pakarat, ei muuten tule kuin treenaamalla ja ruokavalion kontrollilla, jos silloinkaan. Reisien täytyy olla kiinteät ja jäntevät, eikä niissä saa olla selluliittia tai näkyvää rasvaa, ei muuten tule kuin treenaamalla ja ruokavalion kontrollilla, jos silloinkaan. Plussaa saa, jos selän lihakset erottuvat - ei muuten erotu kuin treenin ja ruokavalion kontrollin avulla, jos silloinkaan. Ja niin edelleen.
Kun miehet puhuvat urheilullisesta naisesta, he eivät todellakaan tarkoita mitään laihaläskiä. He puhuvat niistä instagramin täydellisistä, photoshopin salat tuntevista fitnesskissoista. Eikä pelkästään miehet vaan naisetkin menevät samaan lankaan tavoitellessaan sitä samaa vartaloa, joka niissä kuvissa esiintyy. Lopulta kaikkien kuva naisvartalosta on aika lailla vääristynyt somen ja kuvanmuokkauksen seurauksena.
Tämä. Se, mikä ennen oli normaali hyvä kroppa, ei nykyään enää riitä. Miehet etsivät suurennuslasilla kauniiden, huoliteltujen ja hoikkien julkkisnaistenkin kuvista löysää ja selluliittia.
Normaali itsestään huolehtiminen ei nykyään riitä enää mihinkään.
kyllä se miehelläkin vaatii kuntosalilla asumista, jos haluaa sen hottiskropan. Yleensä sitten tyydytään niihin laihaläskinaisiin ja rimpulamiehiin kun ei paukut riitä parempaan.
2 vuotta salilla asumista, tiukkaa ruokavaliota ja kunnollisia 8t unia on aika hyvä nyrkkisääntö normaalipainoiselle ja normaalivartaloiselle miehelle.
Tosin jos ei ole pituutta eikä luontaisesti hyvän malliset hartiat niin vaiva valuu 99% hukkaan. Noi on ne kaksi asiaa mitkä nainen ekana katsoo, ja ainoat asiat jotka huomataan vaatteet päällä.Jaa? Minä "katsoin" aviomiehessäni hänen käytöstään ensin. Sekä sitä, mitä tulee suusta ulos ja miten ottaa muiden sanomisia korviensa väliin. Suurimmalle osalle naisista miehen tärkein elin on miehen aivot. Hyvät käytöstavat, sosiaaliset taidot, ystävällisyys ja empaattisuus. Ihan sama, minkälainen olet ulkomuodoltasi. Jos sinulla on hyvät sosiaaliset taidot, löydät kumppanin helposti. Suurinta osaa naisista ei kiinnosta, mikä rasvaprosentti miehellä on. Tunnen ihan älyttömän lihavia miehiä, joilla on naisia. Jopa kauniita, hoikkia naisia. Yhteistä näillä miehillä on sosiaalinen älykkyys. Sitä ei valitettavasti salilta saa.
Ja esimerkiksi pituudellakaan ei ole väliä?
Jos kävisi ilmi että olisi niin se vasta olisi pinnallista, pituus kun on synnynnäistä eikä edes vaikuta terveyteen.
Ei vaikuta. Pituudella ei ole minkään sortin merkitystä. Käytös ja luonne ratkaisee.
Tyypillistä naisten ylevää lässytystä, jolla harvoin on mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
"Tutkimusta johtaneen Madeleine Fugèren mukaan naiset kertoivat kysyttäessä, että piirteet, kuten kunnioittavuus ja ystävällisyys, ovat ulkonäköä tärkeämpiä asioita. Tutkimuksen aikana asenne kuitenkin oli toinen.
- He sanovat piirteiden olevan tärkeämpiä, mutta samalla he olettavat, että potentiaalinen kumppani täyttää ainakin fyysisen viehättävyyden vähimmäisstandardit. Kun viehättävyyden eri tasoista saa valita, voittaa fyysinen vetovoima ja viehättävyys muut ominaisuudet."
http://www.iltalehti.fi/pinnalla/201704052200097371_iq.shtml
Vierailija kirjoitti:
Miehillä on yleisesti vääristynyt kuva tavallisesta naisesta. Media vaikutusta kenties?
Pornossa on kuulemani mukaan ylimeikattuja naisia. Sieltä su käsitys tulee.
Marilyn oli aikansa poikkeus. Siihen aikaan ihmiset todellakin olivat hoikkia. Kun katson äitini vanhaa luokkakuvaa, tai vaikkapa mummini sukukuvaa, ei kuvassa ole yhtäkään pyöreähköä ihmistä. Taisi M valikoitua miesten r....matskuksi ihan vain sen vuoksi, että poikkesi tavanomaisesta ja esitteli auliisti avujaan.
Nykymeno on juurikin toisinpäin, se hoikka on helmi, koska poikkeaa siitä pulleasta massasta, omaten terveen siluetin nykytiedon valossa. Kansansairauksista diabetes, sydänsairaudet ym. ovat lisääntyneet, ja tämä näkyy myös katukuvassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu, että asia on päinvastoin: naisilla on vääristynyt käsitys siitä, mikä on urheilullinen kroppa miehellä. Sanotaan, ettei tarvitse olla mikään bodari, kunhan on vähän lihaksia, ja sitten näytetään kuvaa Daniel Craigista, jonka keho on seurausta monen vuoden aktiivisesta kuntosalirääkistä...
Silläkin oli se painijan kroppa tasan siinä ekassa elokuvassa. Myöhemmissä elokuvissa se kroppa suli kuin lämmin voi.
Ikä syö lihasta.
Jep. Ja usein naiset ei tiedä sitä, että dopingaineiden käyttöä on takana tuossa. Hauskaa onkin se, että naiset kuitenkin itse hakeutuu näiden douppaajien seuraan aika hanakasti. Sitten, kun ollaan parisuhteessa, niin ollaan aivan "yllättyneitä", kun poikaystävä kertoo, että roinaa vetänyt vuosia.
No ei se kyllä minkään douppaajan näköinen ollut. Itsellä oli joskus samanlainen kroppa, ja ihan natuna. Edes lisäravinteita en käyttänyt.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuhlata ylipäänsä aikaa sen miettimiseen, mitä ventovieraat miehet ajattelevat urheilullisista naisista tai naisista ylipäänsä??
Koska toisin, kuin naiset väittävät he pukeutuvat, meikkaavat ja treenaavat miehiä varten.
Te normaalin tai tukeva rakenteisen kropan omaavat ihmiset jotka harrastatte liikuntaa säännöllisesti; on AINA helppo syödä yli kulutuksen, ihan sama paljon liikutte. Suuri osa ihannoi hoikkaa vartaloa ja ihan niinku
muissakin asioissa elämässä jotkut joutuu näkemään enemmän vaivaa sen eteen. Jos haluatte vähentää rasvaa pystytte siihen kyllä jos on teille tarpeeksi tärkeätä. Olkaa vahvoja, heittäkää ne tekosyyt menemään. TE päätätte millaisessa kropassa elätte.
Mistä ihmeestä käsitys, että "ennen vanhaan" oltiin hoikkia? Silloin ennen vanhaan ei juurikaan ollut hoikkia 40 vuotta täyttäneitä. Naisten tehtävä oli olla keittiössä patojen ääressä, ja ruokaa todellakin syötiin ja paljon. Ravintoarvot olivat nolla, eli se mitä syötiin oli leipää, pullaa ja perunaa...

Käytiinkö ennen miten monta kertaa paskalla päivässä? Sara Forsberg eli kielinainen väittää käyvänsä toistakymmentä kertaa, kun syö kasvisruokaa.
Jaa? Minä "katsoin" aviomiehessäni hänen käytöstään ensin. Sekä sitä, mitä tulee suusta ulos ja miten ottaa muiden sanomisia korviensa väliin. Suurimmalle osalle naisista miehen tärkein elin on miehen aivot. Hyvät käytöstavat, sosiaaliset taidot, ystävällisyys ja empaattisuus. Ihan sama, minkälainen olet ulkomuodoltasi. Jos sinulla on hyvät sosiaaliset taidot, löydät kumppanin helposti. Suurinta osaa naisista ei kiinnosta, mikä rasvaprosentti miehellä on. Tunnen ihan älyttömän lihavia miehiä, joilla on naisia. Jopa kauniita, hoikkia naisia. Yhteistä näillä miehillä on sosiaalinen älykkyys. Sitä ei valitettavasti salilta saa.