Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten mä en jaksa ihmisten juttuja enää yhtään..?
24.09.2017 |
Olen alkanut vakavasti pohtia, missä on vika, kun en tunnu jaksavan ihmisiä ja ihmisten juttuja enää laisinkaan.
Pohdin vakavissani, olenko erakkoutumassa, tulossa hulluksi, masentunut vai onko introverttiyteni vallannut minussa enemmän alaa, vai olenko vain tullut "niin vanhaksi" (lähellä 4-kymppiä) että olen jo kuullut kaikki jutut niin moneen kertaan ja kyllästynyt merkityksettömään small talkiin ja tyhjänjauhamiseen kuluvaan aikaan (ja ajan tuhlaukseen).
En enää jaksa vastata kavereideni puheluihin. Olen valitettavasti hyvä kuuntelija, ja mulle soitellaan usein ja jauhetaan tylsiä juttuja, ja suorastaan ärsyynnyn, kun huomaan että puhelin soi. Olenkin lakannut vastaamasta, laitan vain viestiä perään jossa kehotan kertomaan viestillä, jos oli jotain oikeaa asiaa. Useimmiten ei ole ollut, vastaukseksi saan että ajankuluksi vain olisi soitellut. Ja todellakin, harva näistä ees kysyy mitä mulle kuuluu, puhuvat yksinpuheluna vain omat asiansa, mitä lapsensa ovat touhunneet, mikä flunssa on nyt kenelläkin tai sitten valittavat parisuhteistaan tai työpaikoiltaan ihmisistä, joita en tunne. Tai kuvailevat uusia ostoksiaan. Mua ei kiinnosta niistä asioista MIKÄÄN!! Toistelen ystävällisesti "ai jaa" " vai niin" ja "voi voi" ja katselen kärsimättömänä kelloa, haukottelen äänettömästi ja mietin minkä tekosyyn varjolla voisin lopettaa puhelun. Itselläni toki olisi näitä samoja tylsiä juttuja kerrottavanani, lasteni flunssia ja koulukuulumisia ja omia parisuhdeongelmia, mutta en jaksa kertoa niistä, koska ne tylsistyttävät minua yhtälailla kuin muidenkin kertomana.
Ylipäätään, tuntuu ettei mulla ole mitään tarvetta jauhaa normaaleita arkisia asioita kenenkään kanssa tai kenellekään. Miksi näin, en tiedä? Tuntuu että olen ainoa jolla tätä tarvetta ei ole, muut juttelevat näistä omista arkikuulumisista niin innokkaasti ja sujuvasti, ja tosiaan jopa soittavat varta vasten kertoakseen näitä jollekin. Mä en soita ikinä kellekään, ellei ole oikeaa asiaa.
Olenko tosiaan ainoa tällainen? Mitä ajatuksia tämä herättää, kuulostanko kovinkin oudolta...? O_O
Kommentit (157)
Aloittaja, lakkaa yksinkertaisesti vastaamasta ja huomaat miten he katoavat, kun ei sitä itsekkään vuodatuksen kuulijaa enää saatavilla olekaan. Et ole velkaa noille ihmisille yhtikäs mitään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kans en jaksa, varsinkaan työkavereiden sitä tauotonta höpöttämistä lapsista, mitä eilen teki ruuaksi, työkavereiden haukkumista, työpaikasta ja työstä valittamista, samoja muka-hauskoja vitsejä vuodesta toiseen. Myöskään ei osata keskustella, eli että ihmiset esittäis omia, eriäviä mielipiteitä aiheesta, se oliskin mielenkiintoista, mutta kun nää "keskustelut" on vaan tasan samaa mieltä toisten kans olemista, ollaan kun lammaslauma kaikki kaikesta aina samaa mieltä tai jos olet eri mieltä jostain vähäpätöisestäkin keskustelun aiheesta tai asiasta niin olet hankala, haastat riitaa tms Jos ei ole mitään järkevää juteltavaa, niin ollaan sit mieluummin hiljaa. Mä en todellakaan jaksa kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten puhut ihmisille täällä?
Ei kai tässä ongelma ollutkaan ihmisten kanssa puhuminen, vaan samojen puuduttavien lapsi/parisuhde/sairaus tms jaarittelujen kuuntelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet elänyt liian kauan samaa elämää. Pieni irtiotto virkistää. Toisto tappaa.
Tässä olet kyllä niin väärässä kuin olla ja voit.. Viimeisen 3 vuoden aikana olen eronnut, muuttanut, vaihtanut työpaikkaa, aloittanut uusia harrastuksia ja matkustellut, sekä aloittanut uuden parisuhteen...
Ap
UUPUNUT OLET. Kuormittavista tekijöitä on liikaa.
Kevennä!
Riittämättömyyden tunne ja masennusta noista tulee ihmiselle.... vaikkei koneelle tulis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa taas turhauttavaa, mulla on työkaveri jonka suu käy aamusta iltaan kun jauhaa koko ajan omia juttujaan ja niitä pitäis jaksaa kuunnella, mut kysyin yhden työhön liittyvän kysymyksen, niin jopa meni suu kiinni, sain vaan vastaukseksi pari heittoa mukamas huumorilla, mutta en kunnollista vastausta.
Voi että kun tää tyyppi edes 5% siitä ajasta kun höpisee omia juttujaan puhuisi työasioista niin voisi työtkin sujua helpommin.
Hear, hear!
Täällä samaa ilmassa, samoilla vuosilla, samoin puolisolla ja ystävillä. Lähimpien kanssa ollaan puhuttukin asiasta, ja hekin kokevat sen niin, että tässä kohtaa on tulossa sellaiseksi ihmiseksi, joka on, kun siivoaa elämästään turhia aika- ja energiasyöppöjä, olivat ne sitten pinnallisia, ei-tyydyttäviä ihmissuhteita tai jotain muuta, vaikkapa leipäännyttävä työ (olen alanvaihtaja, siihenkin on tilausta tässä kohtaa opiskelutovereista päätellen).
Sanoisin ehkä, että kyseessä on jokin välitilinpäätös, tarve ja halu elää oman näköistä elämäänsä, vähemmän ulkopuolelta ohjautuvana kuin aiemmin. Kenties selkeyttää sitä, kuka, missä ja mitä on sekä keskittyä asioihin, jotka tuovat positiivisia juttuja elämään. Uskon, että ystäviä menee ja tulee matkan varrella, tai niin itselleni on käynyt, ja se on ihan OK.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hear, hear!
Täällä samaa ilmassa, samoilla vuosilla, samoin puolisolla ja ystävillä. Lähimpien kanssa ollaan puhuttukin asiasta, ja hekin kokevat sen niin, että tässä kohtaa on tulossa sellaiseksi ihmiseksi, joka on, kun siivoaa elämästään turhia aika- ja energiasyöppöjä, olivat ne sitten pinnallisia, ei-tyydyttäviä ihmissuhteita tai jotain muuta, vaikkapa leipäännyttävä työ (olen alanvaihtaja, siihenkin on tilausta tässä kohtaa opiskelutovereista päätellen).
Sanoisin ehkä, että kyseessä on jokin välitilinpäätös, tarve ja halu elää oman näköistä elämäänsä, vähemmän ulkopuolelta ohjautuvana kuin aiemmin. Kenties selkeyttää sitä, kuka, missä ja mitä on sekä keskittyä asioihin, jotka tuovat positiivisia juttuja elämään. Uskon, että ystäviä menee ja tulee matkan varrella, tai niin itselleni on käynyt, ja se on ihan OK.
Lisähuomautus telkkariongelmaisille: me ollaan (samasta syystä) miehen kanssa korvattu sähköiset ajanvietteet viime aikoina sienestämällä. Tunnen itseni satavuotiaaksi, mutta luonnon rauhassa ja tuollaisessa puuhastelussa on nykyään jotakin hyvin syvästi tyydyttävää, eikä kukaan löpise joutavia ;)
Itseäni myös ärsyttää jotenki kohtuuttoman syvästi ihmisten jaarittelut.
Varsinkin jos haluais rauhassa ajatuksineen mennä syömään hyvin tai vaikka leivoskahville aina joku sentin päässä selästä keskustelee huutamalla ku joku juntti-idiootti työ asioista.
Tai voi se olla salin perälläkin. Miksi pitää esittää niin jumalattomasti? En voi käsittää. Olemus huokuu, että kyllä nuo muut varmaan pitää mun juttuja älykkäinä ja uskomattoman humoristisina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hear, hear!
Täällä samaa ilmassa, samoilla vuosilla, samoin puolisolla ja ystävillä. Lähimpien kanssa ollaan puhuttukin asiasta, ja hekin kokevat sen niin, että tässä kohtaa on tulossa sellaiseksi ihmiseksi, joka on, kun siivoaa elämästään turhia aika- ja energiasyöppöjä, olivat ne sitten pinnallisia, ei-tyydyttäviä ihmissuhteita tai jotain muuta, vaikkapa leipäännyttävä työ (olen alanvaihtaja, siihenkin on tilausta tässä kohtaa opiskelutovereista päätellen).
Sanoisin ehkä, että kyseessä on jokin välitilinpäätös, tarve ja halu elää oman näköistä elämäänsä, vähemmän ulkopuolelta ohjautuvana kuin aiemmin. Kenties selkeyttää sitä, kuka, missä ja mitä on sekä keskittyä asioihin, jotka tuovat positiivisia juttuja elämään. Uskon, että ystäviä menee ja tulee matkan varrella, tai niin itselleni on käynyt, ja se on ihan OK.
Hienosti kiteytetty! Itselläni tuli nelissäkymmennissä ap:n kuvailemia tarpeita. Syvennyin kuuntelemaan itseäni ja "välitilinpäätöksen" tavoin kuka olen ja minne menossa. Ystäväpiiristä lähti pari narisijaa/ miestennielijää ja yhtä lailla tuttavista sellaiset joiden kanssa ei ollut juuri mitään yhteistä. Sitä vaan hoksasi että aika on kortilla enkä halua aikaani haaskata jonninjoutaviin puhelimessapuhujiin tai kuntolenkille meikkaajiin. Yhteinen kiinnostus on tärkeää ja jollei sellaista ole, miksi haaskata kummankaan aikaa. Olen kuten ap; en ole kiinnostunut puhelimessa juoruilusta, mieluummin taaapaan ihmisen ja vietän aikaa sitten jutellen.
En ole hetkeäkään kaipaillut ketään "taakse jätettyä" kaveria, vaikka väleissä ollaan niin mitään ei yhdessä tehdä kun ei ole mitään mielenkiintoa...
Sitä vastoin ne ystävät, jotka ovat matkassa pysyneet, lienevät itsekin kasvaneet ajan myötä itse sekä ymmärtävät minun kasvuani.
Ja täällä kans sama! Myös telkkariasioissa ja kaikin puolin JUURI niin kuin ap kuvasi.
Ja aargh, joku väitti että masennusta tai uupumusta tämä.... Juuri tuollaiset kaikentietäjät ja diagnosoijat ovat ne kaikista vähiten kiinnostavat ihmiset, joita nimenomaan ei jaksa kuunnella!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap:tä, olen itse alkanut vanhemmiten ajatella että ystävyyssuhteissa ratkaisee laatu eikä määrä. Se että jaetaan samat arvot ja ollaan kiinnostuneita ainakin osittain samoista asioista. Sain lapseni myöhään ja olen kärsinyt siitä että pitää luoda ystävyyssuhteita siksi että ollaan samassa elämäntilanteessa ts. että yhdistävä tekijä on pikkulapsiarki. Näitä ystävyyssuhteita olen myöhemmin karsinut kun en vaan jaksa.
Elämä jotenkin pelkistyy vanhemmiten, en jaksa jonninjoutavia viihdeohjelmia, en kestä lukea julkkisjuoruja, en pysty menemään konsertteihin enkä teatteriin. En kestä sitä henkilöpalvontaa musiikkibisneksessä ja teatterissa sitä että tuodaan samat vanhat kotkotukset uusina ideoina näyttämölle. Molemmat edustavat viihdeteollisuutta ja rahan takomista, en vaan jaksa osallistua moiseen. Mutta pahinta on tv:n viihdeohjelmat, samat vanhat rahanahneet naamat toteuttamassa aina uutta viihdeformaattia. Tuskallista katsottavaa.
Olen siis tullut vanhaksi mutta elän silti hyvää elämää :-)
Sama täällä. Ei kiinnosta enää pätkääkään kenenkään asiat .Nyt vaihdan puhelinnumeronikin. Minäkin olen aina ollut kiltti hyvä kuuntelija ja muistanut ystävien ja kavereiden synttärit plus muut juhlat. Kuunnellut ja tukenut murheissa. Kukaan ei koskaan kysy mitä minulle kuuluu tai kuinka voin. Tänään päätin että nyt loppuu. Huomenna vaihtuu numero, enkä anna sitä kenellekkään paitsi vanhemmilleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla tapahtui sama alle kolmikymppisenä. Nykyään ns esitän jutellessa ja pystyn itsekkin juttelemaan niitä näitä, eikä edes tunnu pahalta. Valittavia, juoruilevia ihmisiä en kestä.
Ymmärrän! Mä itseasiassa kihahdinkinja jätin taakseni pahimmat vatvojat. Kun sen sadannen kerran kuuntelet kun on käyty tinder-treffeillä ja mietitään jo ekojen jälkeen miten koko uusperhekuvio tuleekaan onnistumaan, ruoditaan talon pohjapiirrustukset ja exät... sitä kestää 3 päivää ja sitten ruoditaan jättämiset sen muut. Ei hitto pää kestä. Nämä ihmiset on sellainen oma ihmistyyppinsä, kaikki muut on idioottipaskoja paitsi he itse. En jaksa, mieluummin katson netflixiä.
Ikä tekee tehtävänsä. Mun täti tollainen että vastaa puhelimeen jos jaksaa puhua muuten ei.
Mä jaksan puhua jos kukaan ei puutu mun asioihin, ei arvostele ja jankkaa.
Vierailija kirjoitti:
Normaaliahan tuo on. Tuosta syystä mullakaan ei ole kavereita, en kestä sitä, etteivät ihmiset osaa eivätkä halua puhua mistään oman elämän ulkopuolisesta asiasta (eli esim. taide, viihde, yht.kunnalliset asiat). Pelkkää sivistymättömyyttä tämä nykyinen muka-syvällis-empaattinen avautumiskulttuuri. Olen nelikymppinen nainen.
Yhyy. Olen liian syvällinen maailmalle!
Oon miettinyt tätä jo monta kuukautta.. Ajattelin, että mussa on jotain vikaa, kun haluaisin olla vapaa-ajalla vain yksin ilman mun ystäviä. En ymmärrä, miksi kaikki pitää jakaa aina puhelimitse, tai Whatsupin kautta. Ja koskaan ei kysytä omia kuulumisia. :D Mulle riittää ihan oman mieheni ja itseni seura!
Ihan sama juttu, en yhtään jaksa kuunnella ihmisiä jotka omalla toiminnallaan tekee asiat ja elämänsä hankalaksi ja joka kerta ovat yllättyneitä siitä että kaikki levisi käsiin. Tottakai jokainen saa tehdä virheitä mutta samojen virheiden toistaminen on ainoastaan typeryyttä ja jatkuva niistä jauhaminen tympeää kuunneltavaa.
Muutenkaan en ymmärrä miksi pitää tehdä ihan turhaa työtä ja hankalimman kautta, jos olemassa on helpompikin keino. Sitten kun erehtyy vinkkaamaan, että samaan lopputulokseen pääsisi puolta vähemmälläkin tekemisellä niin sitten vedetään palkokasvi keuhkoon asti.
Alue: Aihe vapaa
Mulla on myös vastaavia ajatuksia ja tunteita.
Ihan oikeasti kun jotkut ihmiset mieltää sut hyväksi kuuntelijaksi ja ihmiseksi jolle voi puhua mitä vaan niin ne alitajuisesti ajautuvat soittamaan just sulle ja vuodattaa mitä ihmeellisimpiä asioita, jotka on turhia ja semmosia ettei oikeasti henk.koht kiinnosta yhtään. Eikä ne välitä vaikka sanot "niin niin" "joo, aivan" vaan se mahdollistaa ton monologin jatkumisen.
Sano suoraan ettet välitä kuunnella ja puhua turhia juttuja, että et saa sellaisesta keskustelusta mitään irti. Suoraan sanottuna se vaan vie voimat ja on puuduttavaa, että yritä ymmärtää kun olet tuon sanonut niin et vastaa niihin häiriösoittoihin.