Mikä on törkeintä mitä vanhempanne on teille sanonut?

Minun äitini totesi ulkonäöstäni teini-iässä, että onneksi olet perinyt ulkonäköni, etkä ole oikein minkään näköinen niin miehet jättävät rauhaan.

"Et ole oikeasti masentunut, tuo on tuollaista teini ikään kuuluvaa, mitätöntä."

Ääni muuttui kellossa itsemurha yrityksen jälkeen.

Isä tokaisi joskus riidellessä että "mistä minä tiedän kuka sinun isäsi on", ja oli siinä vaiheessa leski. Ai niin, ei olla enää tekemisissä.

17-vuotiaana (olin neitsyt) lintsasin aika paljon koulusta, koska kotielämäni oli niin ahdistavaa ja vanhemmat lähinnä huusivat ja arvostelivat. Kun äitini sai tietää poissaoloistani, hän kysyi, että mitä oikein teen silloin ja kysyi sitten, että "Myytkö sinä silloin itseäsi?" Menin tästä kommentista niin lukkoon, etten saanut suutani auki. Ei ihme, että olen 4-kymppisenäkin aivan tunnevammainen sinkku.

Miksi sulla ei ollut ketään jota kutsua?

Teininä kärsin pahasta aknesta johon äiti totesi: "Hirveän näköinen toi sun naama, oikein hävettää" 😒

Humalassa: Rakastan Sinua. Ei ole koskaan selvänä sanonut silmiin katsoen.

Tiedän sydämessäni, että kumpikaan vanhemmistani ei ole minua koskaan rakastanut.

Äiti ollu 17 ja isä 28, kun olen syntynyt vahingonlaukauksena. Jätetty eron jälkeen lastenkotiin 12 vuodeksi.

Pahimmissa riitelyissä muistan äitini haukkuneen minua lehmäksi, diivaksi... olin teini, ehkä 16-17v, en muista enää tarkkaan mutta nuo sanat muistan....toki itse haukuin myös äitiäni erittäin rumasti silloin ja tiedän että olin haastava tapaus. Noita riitoja ei ikinä selvitetty tai pyydetty anteeksi. Meillä perheessä oli kaikinpuolin vaikeaa tuo aika ja oikeestaan koko teiniaikani. Tiedän että äidilläni oli rankkaa kolmen lapsen yksinhuoltajana kun isämme ei halunnut kantaa vastuuta. Ulkopuolista apua meillä ei ollut, äitini kai yritti vain selvitä. Minä oireilin olemalla "hankala tapaus", kun veljeni taas sulkeutuivat ja erakoituivat..

Sanoi kerran humalassa ettei koskaa ole halunnut minua eikä tule koskaan rakastamaan minua samalla tavalla kuin muita sisaruksiani. Omat lapseni eivät koskaan häntä kiinnostaneet eivätkä kuulema koskaa olemaankaan hänelle lapsenlapsia.

Onhan tuo masentavaa ajatella asiaa, että olen niin paska ettei oma äitini edes halua minua. Mietin vain miksi edes teki minut? Olisin säästynyt paljolta. Mm. Niiltä ikuisilta iskuilta.

Vierailija kirjoitti:

Sanoi kerran humalassa ettei koskaa ole halunnut minua eikä tule koskaan rakastamaan minua samalla tavalla kuin muita sisaruksiani. Omat lapseni eivät koskaan häntä kiinnostaneet eivätkä kuulema koskaa olemaankaan hänelle lapsenlapsia.

Onhan tuo masentavaa ajatella asiaa, että olen niin paska ettei oma äitini edes halua minua. Mietin vain miksi edes teki minut? Olisin säästynyt paljolta. Mm. Niiltä ikuisilta iskuilta.

Mitä muut sisarukseni eivät joutuneet kokemaan...

Minun äitini on sanonut kaikenlaista. Mm. ettei ikinä olisi mennyt isäni kanssa naimisiin ellei olisi ehkäisystä huolimatta tullut vahingossa raskaaksi jolloin oli pakko. Kun sain silmälasit, lohdutti sanomalla että ne saavat nenäni näyttämään pienemmältä. On myös sanonut, ettei olisi iso vahinko, vaikka olisin kuollut (meinasin tukehtua leipäpalaseen).

Olin ala-asteella, ostanut kirppikseltä sellaiset puolipallon muotoiset punaiset "napsukorvikset" (mitkä ne nyt on jotka laitetaan korviin, jos ei ole reikiä) ja äiti pilkaten, että miestenkö takia laitat. Se oli niin outoa, kun mulla ei ollut miehet mielessäkään. Jos olisi sanonut edes, että poikien takia...

Myöhemmin, saatoin olla jo täysikäinen, äiti humalassa: "tiedän mikä olet, tekisi mieli puukottaa sinua". Ei varmaan olisi oikeasti puukottanut, koska hän ei ole yhtään väkivaltainen, mutta vähän säikähdin, ja ihmettelen vieläkin mikä hän tietää minun olevan... Hän oli jotenkin niin vihainen, vaikka on yleisesti ottaen lempeä ihminen.

Isällä oli aika yleinen joku "aina saa hävetä", mutta enemmän kuin mikään tietty kommentti, minuun on enemmän vaikuttanut se yleinen ilmapiiri kotona, josta tuli itsellekin sellainen uskomus omaan huonouteen. Siitä on tosi vaikea päästä eroon, kun se on niin syvällä koko identiteetissä.

Äidin jatkuva narina painostani, että kuinka hän saa aina hävetä kun olen niin lihava, kun en paina 55 kiloa. Olen siis 162 cm pitkä mies ja paino on ollut aina noin 60 kg (asun siis omillani - asunut 18v asti). Jossain vaiheessa kolmenkympin korvilla sairastuin syömishäiriöön ja painoni oli huonoimmillaan lähempänä jo 40 kg, jolloin kysyin, että onko hän nyt tyytyväinen - ei ollut, kun saa taas hävetä, kun oma poika ei voi olla normaali - olisi edes niin kuin naapurin "Petri" - sellainen normaali... Jossain vaiheessa ruokakin alkoi taas maistua (liiankin hyvin) ja elopaino kävi jopa sadassa, mutta ihme kyllä, nyt ei ole tullut sitä narinaa painostani.

Oli todella loukkaavaa ja ennen kaikkea rasittavaa.

M 42

Olen aina ollut ja olen edelleenkin hyvin läheinen äitini kanssa, mutta hän on myös joskus ollessani nuori laukonut joitakin ihan kammottavia asioita, sellaisia joita kukaan ei uskoisi hänestä. Olin ollut lapsena psykiatrisella osastolla ahdistuksen vuoksi, ja teininä äitini voitti kaikki riitamme toteamalla, ettei mitään sanomistani voi ottaa vakavasti, koska olen ollut "pöpilässä". Minulla oli ja on edelleen poikamainen tyyli, ja teininä hän vei minut naistenvaateliikkeeseen ja tiuskaisi, ettei teille "transuille" ole omaa kauppaa. Hän myös voivotteli usein, kuinka on hänen syytään, jos minusta tulee lesbo ja puhui usein tulevista poikaystävistäni. Nyt aikuisena hän tosin tilittää tajunneensa asian jo ollessani 12 ja kuinka on aina ollut täysin ok asian kanssa. Ja monia, monia muita asioita, joita en edes viitsi kirjoittaa. Oikeasti hän kuitenkin on todella ihana ja lämmin äiti. Olen jälkeenpäin miettinyt olisiko hänellä voinut olla joku psykoottinen kohtaus noiden lausahdusten aikaan. Hänellä oli niihin aikoihin todella raskasta ja hän käytti masennus- tms. -lääkkeitä.

Kaikkea mahdollista mitä en viitsi edes muistella/toistaa. Ja saattaisipa viesti poistuakin, on ennenkin poistunut.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut ja olen edelleenkin hyvin läheinen äitini kanssa, mutta hän on myös joskus ollessani nuori laukonut joitakin ihan kammottavia asioita, sellaisia joita kukaan ei uskoisi hänestä. Olin ollut lapsena psykiatrisella osastolla ahdistuksen vuoksi, ja teininä äitini voitti kaikki riitamme toteamalla, ettei mitään sanomistani voi ottaa vakavasti, koska olen ollut "pöpilässä". Minulla oli ja on edelleen poikamainen tyyli, ja teininä hän vei minut naistenvaateliikkeeseen ja tiuskaisi, ettei teille "transuille" ole omaa kauppaa. Hän myös voivotteli usein, kuinka on hänen syytään, jos minusta tulee lesbo ja puhui usein tulevista poikaystävistäni. Nyt aikuisena hän tosin tilittää tajunneensa asian jo ollessani 12 ja kuinka on aina ollut täysin ok asian kanssa. Ja monia, monia muita asioita, joita en edes viitsi kirjoittaa. Oikeasti hän kuitenkin on todella ihana ja lämmin äiti. Olen jälkeenpäin miettinyt olisiko hänellä voinut olla joku psykoottinen kohtaus noiden lausahdusten aikaan. Hänellä oli niihin aikoihin todella raskasta ja hän käytti masennus- tms. -lääkkeitä.

Ehkä hyvinkin mahdollista, olen itsekin todistanut suorastaan outoja kausia ihmisten käytöksessä, menneet ohi sitten itsestään. Ja kai sitä itsekin joskus on toiminut niin että myöhemmin vähän ihmettelee, miksi otinkaan niin vakavasti asioita esim.

Pahimmalta on tuntunut kuulla, mitä kaikkea pahaa on minusta muille puhunut. Ei olla väleissä ja ehkä nyt kolmeakymmentä ikävuotta lähestyessä olen vihdoin ymmärtänyt, ettei ole hyväksi pitää kiinni tuollaisesta ihmisestä, joka saa voimaan niin pahoin, vaikka onkin äitini. :´(

Äitini huoritteli ja kuvitteli että olen seksisuhteessa hänen aviomiehensä kanssa. Olin 18v.

Olin 18-vuotias ja katsoimme isäni kanssa valokuvia sukulaisten luona, kun hän yhtä kuvaani katsoessaan tokaisi: "Tämä meidän Maijakin olisi ihan nätti tyttö, jos vain lopettaisi suklaan mässyttämisen, ettei naama olisi kuin pizza."

Minulla oli tosiaan jonkin verran finnejä, kuten useimmilla teini-iässä on. Ne hävisivät iän myötä itsestään. Suklaata en syönyt erityisen paljoa, ja painoindeksini oli 20, ettei senkään puolesta ollut aihetta kuittailuun. Tuo ei ollut ainoa vastaava ulkonäkökommentti isältäni. Ei ihme, että tunsin itseni pitkään ihan susirumaksi, vaikkei todellakaan olisi ollut syytä.

Isäni eka kommentti, kun kerroin eroavani aviomiehestäni, oli että "Kai te nyt maksatte vieraille häälahjarahat takaisin?" Joo, sehän se tosiaan oli ekana mielessä. Ja liittomme kesti viisi vuotta, ettei nyt ihan mistään pikatripistä ollut kuitenkaan kyse...