Mikä on törkeintä mitä vanhempanne on teille sanonut?

Äitini hoki joka päivä siitä asti, kun opin ymmärtämään puhetta, että minut piti adoptoida.

Hänellä ja isällä oli jo yksi tyttö ja yksi poika. Olin ylimääräinen.

Adoptiovanhemmat oli jo valittu, he olivat isän työkavereita, erittäin varakas pariskunta. Vanhemmillani oli myös melko hyvä yhteiskunnallinen asema.

Synnytyssairaalassa äiti kuitenkin muutti mielensä, hän kertoi että se pariskunta oli käynyt katsomassa minua, mutta he olivat ilmoittaneet näille, että adoptio on peruttu. Ymmärsin että joku sukulainen oli nähnyt raskauden ja adoptio olisi ollut häpeä, heitä olisi hävettänyt. Tätä äiti katui joka päivä siihen asti, kunnes ajoi minut pois kotoa kesken lukionkäynnin.

Äiti kertoi, että olin ruma ja minulla on erityisen ruma ääni. Isäni haukkui minua puolisokeaksi ja karmeaksi hujopiksi. Olin heille häpeäksi: pitkä, hoikka ja likinäköinen.

Koulut jäi kesken.

Isä kuoli, en mennyt hautajaisiin. Äitiä en tapaile, hän ei ole mikään mukava ihminen.

"Muuta Ruskeaan Taloon!"

Ylioppilasjuhlieni alkaessa isäni tokaisi:" Mitäs tässä nyt juhlitaan, ethän tällä voi edes tienata leipääsi?! Olisit sentään valmistunut ammattiin, niin olisi syytä juhlia."

Onneksi äiti näki asian toisin ja avusti jopa taloudellisesti yliopistoaikanakin. Kiitos äiti!