Lue keskustelun säännöt.
Säälittävää olla saman ihmisen kanssa parisuhteessa teini-ikäisestä lähtien
22.09.2017 |
Tiedän muutaman tällaisen parin enkä tajua muiden ihailua heidän parisuhteistaan. Minusta on ihan käsittämätöntä miten tuo on ylipäänsä mahdollista (eikä todellakaan mistään naurettavasta "iih, ihanaa tosirakkautta ja sielunkumppanuutta!"-syystä) Eikö nämä ihmiset ole ollenkaan kasvaneet henkisesti aikuisiksi sieltä teinistä, onko oma minuus edes päässyt kehittymään teinisymbioosissa? Eikö hitto ole jossain vaiheessa katsoneet sitä kumppaniaan, että ei stana, olen vieläkin tuon saman teinipimpin/pippelin kanssa, paitsi ettei se ole teini enää enkä minäkään ole, Who the f*ck am I..?!? No joo, jokainen tekee niin kuin tykkää, mutta musta tuo on vaan niin creepy elämänkohtalo...
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kateellinen, että joku löytää jo nuorena sopivan kumppanin, säästyy monilta itkuilta ja turhilta jutuilta. Valikoimahan on parhaimmillaan, kun tarpeeksi nuorena valkkaa. Ja yhdessäkin voi kasvaa aikuisiksi, kaikkea ei tarvitse suorittaa yksin ja kurjuudessa.
Veit sanat suustani.
Teininä alkanut pysyvä suhde olisi ollut unelmien täyttymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen muutaman tuollaisen parin, molemmilla omakotitalo, toisella lapsia. Mitä ne sitten tietää elämästä? En tiedä, mutta takuulla enemmän kuin minä. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin tiedän näitä jo yläasteelta yhdessä olleita pareja. Miten ihminen voi edes olla varma omasta seksuaalisuudestaan sen ikäisenä? Sehän elää ja muuttuu. No näissä varmaan on usein niitä, että mies paljastuu biksi ja sitten kituuttaa naisen kanssa, vaikka varjoelämä on netissä ja maanteiden leväreillä...
Mä ainakin tiesin jo 10-vuotiaana, että olen umpihetero. Aika tyhmä saa olla, jos ei tajua edes tykkääkö pojista vai tytöistä.
Niin on tienneet monet aikuisena biseksuaalisuuteensa heränneetkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Janette taas vauhdissa!
Janette who?
Katkera lesbo?
Minä olen ollut mieheni kanssa yhdessä 16-vuotiaasta asti. Minkäs sille voi jos toista edelleen rakastaa sydämensä pohjasta? Ja kyllä siinä ihminen kasvaa suhteessakin missä sitten ilman suhdettakin. Ei sitä ole puolisonsa jatke vaikka ollaankin oltu pitkään yhdessä. Meillä hyvin erilaiset luonteet mutta silti tässä vielä yhdessä poljetaan :D Mitä sitä hyvää vaihtamaan. Ei se minusta kuulu kellekkään mistä iästä lähtien olemme olleet yhdessä. Toki vaikeitakin aikoja on ollut ja tulee olemaan mutta suhde vaatii tahtoa. Itse en ymmärrä pareja jotka vuodessa hankkivat talon ja lapset ja sitten erotaan koska ei päästä yhteisymmärrykseen tyyliin maalataanko keittiön seinä hiilenharmaaksi vai keskiharmaaksi :D no kukin tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin tiedän näitä jo yläasteelta yhdessä olleita pareja. Miten ihminen voi edes olla varma omasta seksuaalisuudestaan sen ikäisenä? Sehän elää ja muuttuu. No näissä varmaan on usein niitä, että mies paljastuu biksi ja sitten kituuttaa naisen kanssa, vaikka varjoelämä on netissä ja maanteiden leväreillä...
Jaa mä olen kyllä aina ollut ihan umpihetero. Ei minkäänlaista kiinnostusta omaan sukupuoleen, ei edes teininä. Ehkä me ollaan vaan erilaisia? Ja ehkä toiset haluaa elinikäisen parisuhteen ja on valmiita panostamaan siihen unelmaan ja sattuu löytämäään toisen samanlaisen. Onhan se päivänselvää, että seksikin on paljon parempaa tutun kumppanin kuin aina uuden kanssa, vaikka vieraassa oliskin sitä uutuudenviehätystä. Toisessa vaakakupissa on kuitenkin lähes koko elämä, jota en mistään hinnasta halua menettää. Myöskään kunnioituksesta ja rakkaudesta puolisoani kohtaan en lähde pettämään.
Nimenomaanhan teininä ei nähdä toista minään teinipimppinä vaan no, ihan tavallisena pimppinä, kun itsekin on teini ja ehkä sen toisen näkee ihan ihmisenäkin eikä pelkkänä jalkovälinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Säälittävää, että jotain noin paljon kyrpii joidenkin toisten parisuhteen aloituskohta
Sairasta.
Olen ollut mieheni kanssa 17-vuotiaasta. En koe jääneeni mistään paitsi ja aina on ollut toinen vierellä tukemassa. Meillä on samat arvot ja elämänsuunnitelmat aina olleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen kasvaa ja kehittyy elämänsä aikana. Ei puoliso ehkäise tätä kasvuprosessia. Jos hyvin käy, pari kasvaa ja kehittyy samassa tahdissa ja heillä säilyvät samat arvot ja tavoitteet. Ei myöskään tavallinen keskiluokkainen arki tarkoita, etteikö ihminen tietäisi elämästä mitään. Lähes jokaiselle tulee elämässä vastaan isoja vastoinkäymisiä, isoja päätöksiä ja muita isoja kokemuksia, vaikka toiset eivät niitä tietenkään näe, jos eivät kuulu ihmisen lähipiiriin.
Aika ylimielistä ja snobbailevaa kuvitella, että elämä on toisilla jotenkin arkisempaa ja mitättömämpää kuin itsellä vain siksi, että elämänvalinnat ovat toiset.
Vierailija kirjoitti:
Mitä nuo todellakin tietävät elämästä? Ovat epäilemättä näitä omakotitalo, kaksi lasta ja labradori -ihmisiä. Huoh!
Omakotitaloja on kaksi, samoin huoneistoja. Lapsia kolme. Ei koiraa. Autoja kolme.
Elämä on kuljettanut meitä yhdessä eri maihin, välillä erikseenkin. Muuttoja maasta toiseen on kymmenkunta. Tiedämme elämästä varmasti enemmän kuin kommentin kirjoittaja.
"Eikö nämä ihmiset ole ollenkaan kasvaneet henkisesti aikuisiksi sieltä teinistä, onko oma minuus edes päässyt kehittymään teinisymbioosissa?" - Onko sinulle mahdoton ajatus, että kaksi ihmistä voi kehittyä yhdessä ja silti erikseen? Rajoittunut ajatusmaailma (etenkin kun se tuntuu rajoittuvan pimppiin ja pippeliin, huoh!).
Meillä on ja on ollut niin mielenkiintoinen elämä, että ei ole päässyt tylsistymään; ei elämään, omaan itseensä tai kumppaniin. Olemme yhdessä ja erikseen kokeneet ja nähneet niin paljon, että sinulla tuskin koskaan tulee olemaan mahdollisuutta siihen.
Elämme elämää, jota elää ehkä max 1-2% suomalaisista, emmekä elä sitä Suomessa.
Ei ole missään vaiheessa edes käväissyt mielessä päättää tätä teininä alkanutta, nyt jo yli 40 v. jatkunutta yhdessäoloa; sen verran kivaa, vaihtelevaa ja jännittävää elämämme on ollut yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä me tiedämme, vaikka joillain olisi avoin suhde?
Onko aloittaja joku katkeroitunut pillu homeessa vanhapiika?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä nuo todellakin tietävät elämästä? Ovat epäilemättä näitä omakotitalo, kaksi lasta ja labradori -ihmisiä. Huoh!
Onhan se elämää tuokin? Vai pitääkö elämän olla jotenkin hirveän kurjaa tai riepotella että voi sanoa "tietävänsä elämästä jotakin"? Ei kannata olla katkera! Jokaisella on oma polkunsa.
Kun menee nuorena yhteen, ehtii pettääkin enemmän ja useamman kanssa. Näin retosteli mulle kerran yksi lähituttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä nuo todellakin tietävät elämästä? Ovat epäilemättä näitä omakotitalo, kaksi lasta ja labradori -ihmisiä. Huoh!
Onhan se elämää tuokin? Vai pitääkö elämän olla jotenkin hirveän kurjaa tai riepotella että voi sanoa "tietävänsä elämästä jotakin"? Ei kannata olla katkera! Jokaisella on oma polkunsa.
Eikun se on se ElämäM koulu ainoostaan mikä on oikeaa elämää
Minä myös tapasin mieheni 17 kesäisenä. On omakotitalo, kolme aikuista lasta,lapsenlapsia ja kissa.
Aviossa nyt 35 vuotta ja olemme edelleen hyvin onnellisia yhdessä.
Näen päivittäin työnikin puolesta muita miehiä, eli laput silmillä en ole kulkenut. Koskaan ei ole käynyt mielessäkään vaihtaa omaani muihin, hän on täydellinen mies minulle.
Kuljemme edelleen käsi kädessä, seksielämämme on aktiivista, harrastamme ja viihdymme vapaa-ajallamme muutenkin äärimmäisen hyvin kahdestaan.
Aloittaja voi puhua vaan omasta puolestaan, sinullahan ei ole kokemusta siitä, minkälaista on rakkaus, joka jatkuu teinivuosista lapsiperhearkeen ja sen kautta isovanhemmuuteen.
Saada kokea koko elämän kirjo yhden ja saman, tutun ja luotettavan kumppanin rinnalla.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin tiedän näitä jo yläasteelta yhdessä olleita pareja. Miten ihminen voi edes olla varma omasta seksuaalisuudestaan sen ikäisenä? Sehän elää ja muuttuu. No näissä varmaan on usein niitä, että mies paljastuu biksi ja sitten kituuttaa naisen kanssa, vaikka varjoelämä on netissä ja maanteiden leväreillä...
Miksi pitäisi kituuttaa, kun avioero on mahdollinen? Millä vuosisadalla sinä elät?
Itse olen ollut miehen kanssa teini-iästä alkaen ja olen ihan erilainen mitä 18-vuotiaana. Omakotitaloa ei ole eikä koiraa tai muutakaan lemmikkiä. Mies on minulle ensirakkaus ja muistan hyvin helposti, millaiselta tuntuu olla hurjan rakastunut. Vaikeita aikoja on ollut ja pari kertaa olen halunnut erota, mutta mies on halunnut vielä yrittää. Mies on sielunkumppanini ja meillä on hyvä olla yhdessä. Ajatuskin elämästä ilman miestä tai toisen miehen kanssa tuntuu järjettömältä.
Pitäisikö sitten ottaa toisen tähteet? Eronneet ja karanneet.
Minä taas säälin niitä, jotka vehtaavat kaikkien kanssa. On useat kihla-avio- tai avopuolisot. Eksiä ja nyksiä. Rikkonaisia suhteita, hajonneita koteja. Kertoo ihmisestä aika paljon.
Osa pareista vaan nyt sattuu löytämään sen sielunkumppaninsa, jonka kanssa kaikki menee nappiin ja päätyy rakastamaan sitä yhtä ja ainoaa koko elämänsä.