Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten ikinä pääsen yli isäni kuolemasta? En saa otetta mistään
22.09.2017 |
Hyvin rakas isäni kuoli yllättäen vähän aikaa sitten. Hänen viimeiset hetkensä olivat kamalaa kärsimystä ja lyhyt sairaalajakso oli silkkaa painajaista. Olin hänen rinnallaan kaiken ajan mitä pystyin, vaikka kärsimyksen seuraaminen teki hirvittävän kipeää itsellekin ja koen edelleen syyllisyyttä siitä, etten voinut tehdä mitään. Siskoni kanssa on puitu tätä kaikkea niin paljon, ettei enää jaksa eikä asiat mihinkään vatvomalla muutukaan. Ymmärrän kyllä, että pitää antaa surulle aikaa mutta alan olla nyt fyysisesti ja henkisesti niin loppu. Olen laihtunut useita kiloja jo entuudestaankin hoikasta kropastani ja kuukautiskierto on aivan sekaisin ensimmäistä kertaa koko elämässäni. Unta on vaikea saada iltaisin, kun silmät sulkiessani koen vain uudelleen ja uudelleen ne kamalat näyt ja ajat sairaalassa sekä isäni kuolinhetken. Se tulee kuin salamana mieleeni, vahvoina kuvina päähäni myös keskellä päivää ilman ennakkovaroitusta. Minulla on niin raastava ikävä. Tekisin mitä vain, että saisin hänet takaisin. Tai edes halata vielä kerran, tai kuulla hänen rakkaan äänensä.
Haihtuvatko nuo kuvat koskaan? Häipyykö tämä kalvava syyllisyys koskaan? Hellittääkö ikävä koskaan?
Minulla on läheisiä, joille puhua mutta se ei vain auta. Eniten vaivaa kaikki oman pään sisällä oleva tuska menetyksestä ja niistä viimeisistä hetkistä. En ikinä toivoisi moista loppua kenellekään, ja se, että niin kävi rakkaalle ihmiselle on niin hirveää, etten ole edes painajaisissani koskaan voinut aavistaakaan.
Kamalinta tässä on se, että jos minä olen hajalla, sitä on monin verroin enemmän äitini. Olemme olleet toistemme tukena niin paljon kuin mahdollista ja huoli hänestä on miltei jo liian suuri. Olen siksikin niin väsynyt, että samalla suren isääni ja kannan huolta äidistäni, hänen pärjäämisestään ja jaksamisestaan ja olen kamalan ahdistunut kaikesta koetusta. Miten tästä ikinä selviää? Miten te muut olette selvinneet rakkaan ihmisen kuolemasta?
Tällä hetkellä vain suoritan elämää. Käyn töissä, teen hommat ja menen kotiin. Yöllä on vaikea nukkua. En jotenkin osaa tehdä mitään. En pysty olemaan ystäviin yhteydessä, en pysty käymään missään. Teen pakolliset kuin robotti ja muuten olen flegmaattinen. Olenko vain liian hätäinen vai pitääkö tässä vain koittaa jaksaa palata elämään vaikka väkisin?
Kommentit (27)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan normaali surureaktio. Olin samassa tilassa isäni kuollessa yllättäen pyöräillessä. Äiti jäi myös harteileni. Samoin lapset ja koti.
Minulla oli vaativa työ. Olin 2 kuukautta saiaslomalla. Sinä aikana järjestelyt ja suru. Laihduin vaikka tein äidille ja lapsille ruuat. Olin uneton ym.
En halunnut lääkkeitä. Mutta esim kriisiterapiaa olisin voinut hakea. Siihen pääsee kuka tahansa ilman jonoja.
Asiasta on nyt 10 v. Eka vuosi oli pahin. Aika auttaa aina
Minun isäni kuoli vuosi sitten. Ikävä on ja isän elämä loppuaikana oli traagista mikä lisää oman lisänsä suruuni. Minä ajattelen kovimman ikävän hetkellä, että isä olisi halunnut että jatkan elämääni ja että kaikki on minulla hyvin. Se auttaa jonkun verran. Kovasti voimisia sinulle!
Alku on pahin. Voi kestää kuukausia, ennenkuin shokkivaihe helpottaa. Epäusko on valtava, suru puskee ulos eri tavoin itkukohtauksina, lamaantumisena, sumuisina hetkinä, vihana. Oma isäni kuoli myös vähän aikaa sitten ja edelleen kriisin/surun eri vaiheet tulevat vuorotellen.
Olet kokenut raskaan ja traumaattisen menetyksen. Voimia sinulle sylin täydeltä.
Tarvitset nyt myös ulkopuolista apua, että saat voimia käsitellä omia tunteitasi. Ota rohkeasti yhteyttä auttaviin tahoihin, siellä osataan auttaa ja tukea Sinua.
Rakkaan isäsi muisto hyviltä ajoiltanne voittaa lopulta surullisen lopun tuoman surun. Siihen menee aikaa. Isäsi haluaisi sinun olevan hyvä itsellesi ja muistavan hänet ja teidän hienot hetkenne.
Kaikkea hyvää sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kävin kirkon diakonissan kanssa juttelemassa muutamia kertoja ja se kyllä auttoi. Aivan ihana tyyppi oli ja käytiin läpi monenlaisia asioita. En ole kovin uskonnollinen, mutta sitä kautta pääsin eteenpäin isän kuoleman jälkeen.
Alue: Aihe vapaa
Mikä siihen auttoi?