Sijaispula kärjistyi helsinkiläisessä päiväkodissa: Vanhempia pyydettiin hakemaan lapset pois ”mahdollisimman aikaisin”
Mahtoi vanhempia ärsyttää.
"Tilanne johtui viestin mukaan henkilökuntavajauksesta. ”Laki määrittää päivähoidolle tietyn lapsi/aikuinen-suhdeluvun, joka tänään ylittyy – siksi tämä toive”, viestissä sanotaan.
PÄIVÄKODIN VT. JOHTAJA Essi Eteläkoski kertoo, että tilanne johtuu sijaispulasta. Pääkaupunkiseudun kuntien omistama henkilöstöpalveluyhtiö Seure ei pystynyt välittämään päiväkotiin sijaista.
”Tämä on todella harvinainen tilanne”, Eteläkoski sanoo.
Eteläkoski vakuuttaa, että lasten turvallisuus oli osaavan henkilökunnan vuoksi turvattu poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta. Hän kuitenkin korostaa, että henkilökunnan työssäjaksamisen kannalta tilanne on vaikea."
Kommentit (219)
Jotenkin tuntuu absurdilta, että jollain alalla on tapana ostella tarvikkeita omasta pussista. Itse joudun joskus ostamaan tarvikkeita työtä varten ensin omaan piikkiin, mutta laitan kuitit kirjanpitäjälle jälkikäteen. Ammattiliitolla olisi tekemistä näköjään.. Tosin taitavat kaikki olla kelomökeillänsä pitämässä palavereita.
Kun rahaa ei ole, niin rahaa ei ole. Verorasitusta on pyritty vähentämään jo vuosia, koska työeläkemaksut ovat kasvaneet (ja niitä nostetaan taas ensi vuonna). Jotta kokonaisrasitus palkansaajalle ei kävisi kohtuuttomasti, on pakko leikata verojen osuutta palkasta. Näin ollen jää vähemmän rahaa yhteiseen pottiin, josta päivähoitokin kustannetaan.
Samalla aikaa syyntakeettomat & edesvastuuttomat maalailevat ihannemaailmaa, jossa kaikki lapset olisivat ammatillisen varhaiskasvatuksen piirissä. Siihen ei ole julkista rahaa nyt, eikä siihen tule olemaan rahaa tulevaisuudessakaan, vaikka lapsi-ikäluokat kuinka pienenisivät.
Kun päättää hankkia lapsen, olisi hyvä varautua näkyvissä olevaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Ainakin kolmivuotiaaksi lapsi olisi parasta hoitaa kotona, sillä tilanne päiväkodeissa on kaoottinen suurimmilla paikkakunnilla, ja siellä annettava "varhaiskasvatus" ei ehkä olekaan aivan niin laadukasta kuin juhlapuheissa. Ja syy siihen ei ole päiväkotien henkilökunnan!
Meillä on yhä terveempi ja jatkuvasti paisuva eläkeläisväestö elätettävänämme, ja tästä syystä rahat ovat tiukassa muihin palveluihin. Eläkkeistä ei kuulemma voida leikata, koska juuri eläkkeet nauttivat perustuslain suojaa, mitä muut tulonsiirrot (lapsilisät, asumistuet, kotihoidontuet, työttömyystuet) eivät nauti. Eläkerasite kasvaa edelleen, joten hoitoikäisten lasten vanhempien on turha kuvitella parannusta päivähoitoasioihin vielä vuosiin.
Parhaan lahjan annatte kun hoidatte lapsenne itse kotona, tai muutatte koko perhe ulkomaille tienaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan kannattaisi korottaa lastenhoitajien palkkoja niin löytyisi tekijöitä
Palkka nykyään on?
Ei se palkka oo se ongelma, vaikka huono sekin on. Työolosuhteet on järkyttävät. Minimi miehitys, lapsia kattoon asti, säästä säästä leluista ja askartelutarvikkeista ja tää paras, erityistarpeiset lapset ei enää huomioida paikkaluvuissa, eli hyvin vaativia lapsia, jotka vievät paljon aikaa ja energiaa, lasketaan normaaliksi lapseksi. Sijaisia ei saa palkata, vanhemmille ei saa paljastaa, että reilulla alimiehityksellä mennään viikkotolkulla.
Ihmisillä hajoo pää ja keho, se on ongelma, ajetaan työntekijät loppuun, olemme nykyisin kertakäyttökamaa.
Silti mua kiinnostaa se tuntipalkka.
Tuu tekee pari vuoroa niin sulle selviää tuntipalkka. Kävelet vaan mihin tahansa hoitolaitokseen sisälle ja sanot olevasi pätevä..työvoimapula on niin valtava, että välillä sijaiset on ihan metsästä reväistyjä ja heistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Varmasti saat hommia, ketään ei kiinnosta onko sinulla koulutus vai ei? Tai sitten käyt jonkun viikon kurssin ja saat pätevyyden. Sitten eikun hommiin! Selviää sinullekin ihan heti ensimmäisenä palkkapäivänä vastaako saamasi korvaus tekemiäsi ja kokemiasi asioita.
Vierailija kirjoitti:
Mä teen suunnittelut kotona. Töisssä ei ehdi. Voisko joku alkaa tutkimaan toteutuuko opettajien suunnitteluaika töissä? Tuskimpa. Tuolle pitäisi tehdä jotain. Opettajat eivät pääse edes vapaa-ajalla pois työkuvioista kun suunnittelevat.
Miten opettajien asiat liittyvät päiväkotiin?
Ikävää, että Suomessa ei ole vapaaehtoistyön kulttuuria enemmän. Uskoisi, että olisi paljon mummoja ja muita, jotka voisivat mennä auttamaan lasten pukemisissa, ruokailussa ja nukuttamisessa tarpeen mukaan. Ammattilaiset voisivat keskittyä muuhun.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu absurdilta, että jollain alalla on tapana ostella tarvikkeita omasta pussista. Itse joudun joskus ostamaan tarvikkeita työtä varten ensin omaan piikkiin, mutta laitan kuitit kirjanpitäjälle jälkikäteen. Ammattiliitolla olisi tekemistä näköjään.. Tosin taitavat kaikki olla kelomökeillänsä pitämässä palavereita.
Kyllä sitä turhempaankin tulee omia rahojaan hassattua.
Itse en jaksaisi niin tipitarkasti elää, että joka ripsauksesta kiikuttaisin aina kuitin, jonkun muun maksettavaksi. Jos osun hyvän tarjouksen kohdalle, vaikkapa kahdella eruolla värikkäitä kartonkeja nivaska, niin ostan.
Enemmän siihen kuluu kaikkien aikaa ja rahaa, että jotain eurojen kuitteja käsitellään ja hierotaan virastoissa edestakaisin.
Tietty isommat hankinnat (puhutaan kymmenistä euroista ja siitä ylöspäin) perin takaisin työnantajalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan kannattaisi korottaa lastenhoitajien palkkoja niin löytyisi tekijöitä
Palkka nykyään on?
Lastentarhanopella lähtöpalkka n. 2200e/kk...
Ja kuitenkin alempi korkeakoulututkinti..palkka todella jäljessä suhteessa koulutukseen & vastuuseen!!
Taisi olla 2305, ja se on todellakin vain lähtöpalkka. Keskimäärin tienaavat 2600 euroa, ja koulutukseksi riittää kandi, amk-sosionomi tai jopa vanhemmilla pelkkä seminaari. Aika kova palkka siihen nähden, että moni ylemmänkään korkeakoulututkinnon suorittanut ei tuota palkkaa saa.
Helsingissä tuo palkka ei tietysti riitä, mutta siltä osin olisin vielä enemmän huolissani lastenohjaajien/hoitajien palkasta. Heitä todella tarvitaan. Lastentarhanopettajien määrää voisi vähentää, koska vetoavat kaikessa "korkeaan" koulutukseensa ja siihen, että koulutuksensa vuoksi tekevät paperi- ja suunnitteluhommia, eli ovat kuitenkin poissa rivistä, kun tarvitaan.
Suunnitelmallisuuden ja tavoitteellisuuden merkitystä on ylikorostettu, koska nykyisissä oloissa suunnitelmilla voi joka tapauksessa pyyhkiä persettä, kun todellisuus on kuitenkin toinen. Sitten taas, kun on rahaa, niin voidaan istua ja suunnitella ja tehdä kirjauksia vaikka koko päivä. Kunhan vain joku maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä myös lähtisin purkamaan tätä ongelmaa siten, että okei yksityisen sektorin vanhempi voi lähteä hakemaan sen muksun aiemmin pois, mutta kaupunki maksaa sitten firmalle korvausta kun tämä henkilö on tavallista aiemmin pois töistä. Jopa kaupungin tyhminkin excel-päättäjä osaisi tehdä tarvittavat laskut, että kumpi on kannattavampaa.
Olet oikeassa. Kaupungin tyhmin excel-päättäjäkin osaa tuossa vaiheessa laskea, että kaikkein halvimmalla kaupunki selviää, kun vanhemmilta avun pyytäminen edes satunnaisesti akuutissa hädässä kielletään kokonaan. Ai niin, mutta tää systeemihän on ollut käytössä jo pari vuosikymmentä. Aina välillä joku päiväkodin johtaja heittäytyy radikaaliksi ja päättää uhmata systeemiä ja vastaanottaa moitteet omilta esimiehiltään.
Olen ollut alalla yli kymmenen vuotta ja koko sen ajan on yleinen käytäntö ollut, että vanhemmille ei saa kertoa henkilökuntavajeesta. Syykin on hyvin ymmärrettävä, ei kaupunki halua päivähoidon henkilökunnan valitusten lisäksi vielä vanhempiakin kimppuunsa. Halvemmalla pääsee kun tukkii työntekijöiden suut.
Päiväkotien PIILOTALOUS! kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä kuormitus ja multitasking rajoitu vain työaikaan. Aika monet lastentarhanopettajat tekevät ilmaiseksi töitä omalla ajallaan, koska työajalla ei ehdi suunnitella toimintaa. Ja koska määrärahatkin ovat vähäiset, opettajat ostavat lapsille opetusmateriaalia omilla rahoillaan. Varhaiskasvatusta rahoitetaan henkilökunnan ilmaisella työllä ja ostamilla välineillä, ja ilmeisesti sen varaan lasketaan jatkossakin, koska resurssit vähenevät, vaikka vaatimukset laadulle kasvavat jatkuvasti.
Totta joka sana! Lastentarhanopettajat ja lastenhoitajat rahoittavat itse varhaiskasvatustoimintaa! Millä muulla työpaikalla henkilöstö tuo kotoaan tai kaupasta ostamiaan tavaroita, koska työpaikan välineistö on rikki tai riittämätön? Käyvätkö terveysaseman lääkärit ostamassa omilla taskurahoillaan potilaitaan varten parempia tutkimusvälineitä, jos määrärahat ovat loppu ja uusia ei rikkinäisten tilalle saa?
Kantaako minkään kaupungin varhaiskasvatuspäällikkö työpaikalleen päiväkotien lapsille omalta palkkatililtä maksamilla rahoillaan eskarimateriaalia, askartelumateriaalia (simpukankuoria, kankaita, glitteriä, helmiä, auto- ja ponitarroja lasten tsemppaukseen, lastenkirjoja, äänilevyjä, satulevyjä, pala- ja lautapelejä, leluja, liikuntavälineitä, soittimia ja omilta lapsilta pieneksi jääneitä hyväkuntoisia lastenvaatteita varavaatteiksi)!
Tämän käsittämättömän piilotalouden turvin päiväkoteja on pyöritetty vuosikymmenet! Jokainen päiväkodissa työskentelevä tämän tietää. Jos kaikki henkilökunnan itse kustantamat tarvikkeet poistettaisiin yhden yön aikana kaikista Suomen päiväkodeista ja jos vanhempaintoimikunnat myös vetäisivät tempauksillaan kerätyt välineet pois, näkyisi, että päiväkodin henkilökunta on pitkälle yksin pitänyt huolta siitä, ettei menoleikkaustenkaan jälkeen lasten ole tarvinnut olla toimetonna, ilman kohtuullisesti riittävää oppi- ja leikkimateriaalia.
Henkilöstöresurssien palkkaamiseen ei meillä omissa taskuissa kuitenkaan ole riittävästi rahaa. Siihen outo piilotaloutemme ei riitä.
Itseasiassa tätä tapahtuu sairaaloissa. Oon sairaalassa töissä ja on paljon helpompaa maksaa yksittäiset kertaostokset itse, kuin tehdä hankintaesityksiä 20€ takia ja todennäköisesti saada käyttökelvotonta/väärää tavaraa. Tosin ne kyseiset tavarat on vain minun käytössäni ja lukkojen takana esim. lomien aikana. Siinäpä sitten ihmettelevät :D
Miksi pitäisi hakea lapset ajoissa pois? Kaupungin velvollisuus on palkata sijaisia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi työntekijät eivät jääneet ylitöihin? Vastaavassa tapauksessa sairaalassa vuoron vastaavalla hoitajalla on oikeus ja velvollisuus määrätä joku tekemään tuplavuoro eli jäämään aamusta iltaan tai illasta yöhön. Potilasturvallisuutta ei saa vaarantaa, mutta lasten turvallisuusko ei ole niin tärkeää?
Jotenkin huvittavaa, että peräkkäisissä lauseissa sanot ihmisten joutuvan tekemään työvuoron aamusta iltaan, ja että potilasturvallisuutta ei saa vaarantaa. Etkö näe tässä mitään ristiriitaa?
Vierailija kirjoitti:
Eikös keväällä jotkut varhaiskasvatuksen asiantuntijat kehuneet suomen varhaiskasvatusta ja tätä oltiin kovasti viemässä ulkomaillekkin? Tämä osoittaa sen monessa asiassa että kuinka kaukana tutkijat ovat todellisuudesta! Sekin tutkimus että lapset pitäisi saada mahdolisimman pieninä hoitoon.
Eihän niitä kaksivuotiaita tarvitse heti viedä 9-tuntisiksi päiviksi hoitoon. Suomessa pitäisi kehittää enemmän osa-aikaisen työn mahdollisuutta pikkulapsiaikaan niin, että se olisi oikeasti taloudellisesti hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi hakea lapset ajoissa pois? Kaupungin velvollisuus on palkata sijaisia.
Juuri niin. Kaupungin kyvyttömyys ei saa kaatua asiakkaiden niskaan. Menkööt vaikka sivistys- ja koulutusviraston ihmiset kiireavuksi, tai päiväkodin johtaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi työntekijät eivät jääneet ylitöihin? Vastaavassa tapauksessa sairaalassa vuoron vastaavalla hoitajalla on oikeus ja velvollisuus määrätä joku tekemään tuplavuoro eli jäämään aamusta iltaan tai illasta yöhön. Potilasturvallisuutta ei saa vaarantaa, mutta lasten turvallisuusko ei ole niin tärkeää?
Itse olen viimeisten kahden viikon aikana tehnyt ylitöitä 7 tuntia 15 minuuttia. Ylityökielto on periaatteessa mutta on silti pakko jäädä aika usein.
Ylitöitä ei makseta rahassa vaan täytyy ottaa aikana yksi yhteen. Käytännössä siihen on mahdollisuus hyvin harvoin ja silloinkin max 30 minuuttia kerrallaan jolloin muut joutuvat sumplimaan selviämisen ryhmän kanssa.Jos ylitöitä ei ehdi pitää pois tietyssä ajassa, ne menettää. Ennen juhannusta näin kävi 18 ylityötunnilleni.
T. Lastentarhanopettaja
Voi teitä lampaita. Ei ole sallittua, oletko ollut yhteydessä liittoon. Jos ei työnantaja ei pysty tietyssä ajassa antamaan ylityötä vapaana, on se pakko maksaa. Kaikki ylityö on joko 50% tai 100% korvattavaa. Älä nyt vain sano ettet edes kuulu liittoon...
No, liitosta sanottiin, että työnantaja saa käyttää paikallista sopimista asiasta.ja meillä ovat lampaat sopineet noin. Yritä siinä sitten määräaikaisena rimpuilla.
Ei voi olla totta, ei paikallista sopimusta voi tehdä niin ettei ole työaikakorvauksia. Vaihda liittoa. Tuossa rikotaan jo lakia.
Päiväkotien PIILOTALOUS! kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä kuormitus ja multitasking rajoitu vain työaikaan. Aika monet lastentarhanopettajat tekevät ilmaiseksi töitä omalla ajallaan, koska työajalla ei ehdi suunnitella toimintaa. Ja koska määrärahatkin ovat vähäiset, opettajat ostavat lapsille opetusmateriaalia omilla rahoillaan. Varhaiskasvatusta rahoitetaan henkilökunnan ilmaisella työllä ja ostamilla välineillä, ja ilmeisesti sen varaan lasketaan jatkossakin, koska resurssit vähenevät, vaikka vaatimukset laadulle kasvavat jatkuvasti.
Totta joka sana! Lastentarhanopettajat ja lastenhoitajat rahoittavat itse varhaiskasvatustoimintaa! Millä muulla työpaikalla henkilöstö tuo kotoaan tai kaupasta ostamiaan tavaroita, koska työpaikan välineistö on rikki tai riittämätön? Käyvätkö terveysaseman lääkärit ostamassa omilla taskurahoillaan potilaitaan varten parempia tutkimusvälineitä, jos määrärahat ovat loppu ja uusia ei rikkinäisten tilalle saa?
Kantaako minkään kaupungin varhaiskasvatuspäällikkö työpaikalleen päiväkotien lapsille omalta palkkatililtä maksamilla rahoillaan eskarimateriaalia, askartelumateriaalia (simpukankuoria, kankaita, glitteriä, helmiä, auto- ja ponitarroja lasten tsemppaukseen, lastenkirjoja, äänilevyjä, satulevyjä, pala- ja lautapelejä, leluja, liikuntavälineitä, soittimia ja omilta lapsilta pieneksi jääneitä hyväkuntoisia lastenvaatteita varavaatteiksi)!
Tämän käsittämättömän piilotalouden turvin päiväkoteja on pyöritetty vuosikymmenet! Jokainen päiväkodissa työskentelevä tämän tietää. Jos kaikki henkilökunnan itse kustantamat tarvikkeet poistettaisiin yhden yön aikana kaikista Suomen päiväkodeista ja jos vanhempaintoimikunnat myös vetäisivät tempauksillaan kerätyt välineet pois, näkyisi, että päiväkodin henkilökunta on pitkälle yksin pitänyt huolta siitä, ettei menoleikkaustenkaan jälkeen lasten ole tarvinnut olla toimetonna, ilman kohtuullisesti riittävää oppi- ja leikkimateriaalia.
Henkilöstöresurssien palkkaamiseen ei meillä omissa taskuissa kuitenkaan ole riittävästi rahaa. Siihen outo piilotaloutemme ei riitä.
Tähän sanon että naiset ovat itse tyhmiä toimiessaan noin. Itse en tuo yhtään tavaraa kotona ilman että saan siitä korvauksen eli en koskaan mitään. Toki olen ostanut jotain materiaalia omaan käyttöön, jos vaihdan työpaikkaa, lähtee se mukanani. Meillä hyödynnetään todella paljon firmoista saatua ilmaista ylijäämätavaraa askartelussa ja pomo on ihan suoraan sanonut että välineitä on oltava. Ostetaan uudet vesivärit kun aika on, tai lisää paperia. Mutta tunnistan silti tuon ongelman, siitä meidän kaikkien alalla työskentelevien tulisi päästä eroon.

Eli itsekkin ostat esim. Cd-levyn työkäyttöön?
Silloin kun hoitajat olivat vielä virassa eli virkamiehiä, heitä sitoi virkavelvollisuus ja esimies saattoi heitä määräillä.
Kun tehy muutti virat toimiksi, ei virkavelvollisuus enää koske toimenhaltijoita.
Hoitajan voi määrätä toimeen vainkun on katastrofihälytys.
Meillä soitellaan hoitajia joka päivä töihin ja pyydetään jäämään iltavuoroon tai yövuoroon. Mutta se on tietenkin vapaaehtoista.
Eihän kukaan voi jättää lapsiaan päiväkodin pihalle koko illaksi vain siksi, että esimies määrää iltavuoroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi hakea lapset ajoissa pois? Kaupungin velvollisuus on palkata sijaisia.
Juuri niin. Kaupungin kyvyttömyys ei saa kaatua asiakkaiden niskaan. Menkööt vaikka sivistys- ja koulutusviraston ihmiset kiireavuksi, tai päiväkodin johtaja.
Meniskö noi sivistystoimen ihmiset kiireavuksi päiväkoteihin jos pyydettäisiin? Mitä luulet?
Näillä kaupungin antamilla resursseilla en voi tehdä työtäni kunnolla. Meihin on iskostettu tietynlaisella puheella, että kyllä pätevä lastentarhanopettaja pystyy toteuttamaan laadukasta toimintaa missä tahansa olosuhteissa, se on sitten itsestä ja omasta ammattitaidosta kiinni, jos siihen ei pysty. Tyhjästä on kuitenkin vaikea nyhjätä lapsille laadukasta pedagogista toimintaa, harvassa muussa kaupungin työpaikassa henkilöstö joutuu tuomaan töihin kopiopaperista, verhoista ja hyllyköistä lähtien työpaikalla tarvittavan tavarat. Ympäristön viihtyvyydelle tai hyvälle sisäilmalle ei näytetä paljon annettavan arvoa päättävällä tasolla. Vai onko jossain muualla käytössä 80-luvun kulahtaneita verhoja ja paskaksi kulutettuja kalusteita? Jos jotain nätimpää on, se on takuulla saatu lahjoituksena. Ilmanvaihtokin on mitoitettu puolet pienemmälle ihmismäärälle, säästöä toki sekin.
Olisin voinut kirjoittaa tämän. Meidän talossa melkein kaikki ovat tuoneet kodistaan jotain päiväkotiin. Vanhoja huonekaluja, leluja ja tarroja. Kaupungilla on kovin tiukassa kalusterahat ja ennen kuin voidaan hankkia jotain pidetään usean hengen kokous onko uudet tarvikkeet oikeasti tarvittavia. Eikös keväällä jotkut varhaiskasvatuksen asiantuntijat kehuneet suomen varhaiskasvatusta ja tätä oltiin kovasti viemässä ulkomaillekkin? Tämä osoittaa sen monessa asiassa että kuinka kaukana tutkijat ovat todellisuudesta! Sekin tutkimus että lapset pitäisi saada mahdolisimman pieninä hoitoon.