Suomesta on hävinnyt kaikki yhteisöllisyys

Ei Suomessa ole enää yhteisöllisyyttä, koska suomalaiset eivät halua yhteisöllisyyttä. Lapsia ei saa komentaa kuin lapsen omat vanhemmat, naapureiden kanssa ei haluta olla tekemisissä ja mieluiten ei edes tervehdittäisi naapureita, sukulaiset ovat ikäviä ja inhottavia jne. Jos opettaja yrittää puuttua johonkin oppilaan kotiasiaan, nousee älämölö, ettei asia kuulu opettajalle. 

Omassa lapsuudessani 60-luvulla oli ihan tavallista, että aikuiset komensivat muitakin lapsia kuin vain omiaan. Itseasiassa taloyhtiöissä oli talonmies, johon aikuiset luottivat ja jota lapset pelkäsivät tai ainakin kunnioittivat. Oli pienempi paha jäädä pahanteosta kiinni omille vanhemmille kuin talonmiehelle. 

Yhteiskunta on muutenkin muuttunut niin, että erilaisia palveluita voi ostaa. Kaupat ovat auki klo 7-23, jotkut ympäri vuorokauden, eikä enää tarvitse mennä kahvikuppi kädessä soittamaan naapurin ovikelloa  sokeria lainatakseen. Talot rakentaa rakennusfirmat eikä enää sukulaisten ja naapureiden kanssa talkootyönä. Käytännöllisesti katsoen kaiken voi tilata netistä kotiinkuljetuksella, joten kuljetusapuakaan ei kukaan enää tarvitse. Taksilla pääsee, jos itse pitää päästä jonnekin eikä ole autoa eikä julkiset kulje.  Juhlapäivätkin suomalaiset haluavat viettää vain oman perheensä kanssa. 

Mihin nykypäivän suomalaiset edes tarvitsisivat yhteisöllisyyttä?

Vierailija kirjoitti:

Hallituksemme on löytänyt yhteisöllisyydestä uuden keinon säästää rahaa;  vanhukset on tarkoitus jatkossa hoitaa perheiden ja omaisten toimesta, ei yhteiskunnan.

Samoin muiden tukeminen, myös ilmeisesti taloudellisesti, on tarkoitus jatkossa tehdä lähiyhteisön avulla.

Hallituksen käsitys yhteisöllisydestä tuntuu olevan hyvin erilainen kuin kansan.

Ei tässä ole tarkoitus pitää ihmisiä hengissä vaan antaa heidän kuolla. Jotta yhteisö pitäisi huolta, pitäisi ensin olla se yhteisöllinen kulttuuri. Esim. vrt. kun evakot tulivat ja vaikka totta on, että osa käännytti heidät pois niin maatalouskulttuurissa tarvittiin porukkaa ja yhteisöllisyys oli siltä osin vahvempaa. Sen vuoksi tiloilta löytyi penkki nukuttavaksi random-tulijoille ja leivänkannikoita järsittäväksi. Nykyään ihmiset on kasvatettu kaupunkikulttuuriin, yksilö- ja eristäytymiskulttuuriin jossa ei ole sijaa muille, ei ainakaan tuntemattomille. Ihmiset eivät edes osaa olla sosiaalisesti keskenään... Ei tällaisilla ihmisillä ole halua tai valmiuksia huolehtia muista kuin itsestään. 

Itse olen tyytyväinen ettei yhteisöllisyyttä juurikaan ole. Toki siinä on hyviä puolia.

Harvoin ajatellaan niitä huonoja puolia joihin kuuluu mm. kyräily kun kaikki tietää sun asiat "yhteisöllisyyden nimissä" ja lisäksi se olisi kuluttavaa muutenkin, kun olisi paljon tuttuja joihin täytyisi pitää yhteyttä ja joita pitäisi auttaa "yhteisöllisyyden nimissä" muutoissa ja juhlien järjestämisessä ja kaikessa. Valtaosa niistä jotka oikeasti kaipaa yhteisöllisyyttä on niitä jotka haluaa vain ne hyvät puolet siitä että on joku joka aina auttaisi hädässä tai pitäisi seuraa, itse ei tietenkään anneta apua mihinkään kun "joku muu kuitekin auttaa"

Asun Pohjois-Helsingissä ja koen usein yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä. Naapureita autetaan jos kyllä joskus haukutaankin, suvun kesken autetaan toinen toisiamme, tervehditään bussikuskeja, jutellaan ulkona koirankuljettajien kanssa, kouluissa, urheujoukkueissa ja taloyhtiöissä on talkoita, jopa autoni hajottua pysähtyi moni kysymään tarvitsenko apua.

Yht

Harrastuksissa urheiluseuroissa olen törmännyt yhteisöllisyyteen. Tapahtumia ja illanviettoja järjestetään ja suunnitellaan yhdessä, ja joskus myös muita vapaa-ajan asioita esim. konserttimatkoja. Ja treeneissä toki tehdään asioita yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Ei Suomessa ole enää yhteisöllisyyttä, koska suomalaiset eivät halua yhteisöllisyyttä. Lapsia ei saa komentaa kuin lapsen omat vanhemmat, naapureiden kanssa ei haluta olla tekemisissä ja mieluiten ei edes tervehdittäisi naapureita, sukulaiset ovat ikäviä ja inhottavia jne. Jos opettaja yrittää puuttua johonkin oppilaan kotiasiaan, nousee älämölö, ettei asia kuulu opettajalle. 

Omassa lapsuudessani 60-luvulla oli ihan tavallista, että aikuiset komensivat muitakin lapsia kuin vain omiaan. Itseasiassa taloyhtiöissä oli talonmies, johon aikuiset luottivat ja jota lapset pelkäsivät tai ainakin kunnioittivat. Oli pienempi paha jäädä pahanteosta kiinni omille vanhemmille kuin talonmiehelle. 

Yhteiskunta on muutenkin muuttunut niin, että erilaisia palveluita voi ostaa. Kaupat ovat auki klo 7-23, jotkut ympäri vuorokauden, eikä enää tarvitse mennä kahvikuppi kädessä soittamaan naapurin ovikelloa  sokeria lainatakseen. Talot rakentaa rakennusfirmat eikä enää sukulaisten ja naapureiden kanssa talkootyönä. Käytännöllisesti katsoen kaiken voi tilata netistä kotiinkuljetuksella, joten kuljetusapuakaan ei kukaan enää tarvitse. Taksilla pääsee, jos itse pitää päästä jonnekin eikä ole autoa eikä julkiset kulje.  Juhlapäivätkin suomalaiset haluavat viettää vain oman perheensä kanssa. 

Mihin nykypäivän suomalaiset edes tarvitsisivat yhteisöllisyyttä?

Suomesta löytyy monenlaisia piirejä ja kivioita. Jos omassa tuttavapiirissä ei yhteisöllisyyttä ole, sitä voi olla muualla. On mielestäni aika rohkeaa väittää ihan vain oman kokemuksen perusteella, että yhteisöllisyys on kadonnut koko maasta, kaikilta 5,5 miljoonalta suomalaiselta.

On ainakin yksi kunta, jossa on "yhteisöllisyyttä", se on Kittilä. Siellä on sellainen piiri pieni pyörii ja sulle-mulle, että ei sen parempaa/pahempaa. Milloin meillä tullaan järkiimme, ja pistetään koko pohjoinen yhteen suur-Rovaniemen kaupungin alle? Mitä isommat kaupungit/kunnat, sitä parempi.

Suur-Turkua odotellessa, jo monenmonta vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei Suomessa ole enää yhteisöllisyyttä, koska suomalaiset eivät halua yhteisöllisyyttä. Lapsia ei saa komentaa kuin lapsen omat vanhemmat, naapureiden kanssa ei haluta olla tekemisissä ja mieluiten ei edes tervehdittäisi naapureita, sukulaiset ovat ikäviä ja inhottavia jne. Jos opettaja yrittää puuttua johonkin oppilaan kotiasiaan, nousee älämölö, ettei asia kuulu opettajalle. 

Omassa lapsuudessani 60-luvulla oli ihan tavallista, että aikuiset komensivat muitakin lapsia kuin vain omiaan. Itseasiassa taloyhtiöissä oli talonmies, johon aikuiset luottivat ja jota lapset pelkäsivät tai ainakin kunnioittivat. Oli pienempi paha jäädä pahanteosta kiinni omille vanhemmille kuin talonmiehelle. 

Yhteiskunta on muutenkin muuttunut niin, että erilaisia palveluita voi ostaa. Kaupat ovat auki klo 7-23, jotkut ympäri vuorokauden, eikä enää tarvitse mennä kahvikuppi kädessä soittamaan naapurin ovikelloa  sokeria lainatakseen. Talot rakentaa rakennusfirmat eikä enää sukulaisten ja naapureiden kanssa talkootyönä. Käytännöllisesti katsoen kaiken voi tilata netistä kotiinkuljetuksella, joten kuljetusapuakaan ei kukaan enää tarvitse. Taksilla pääsee, jos itse pitää päästä jonnekin eikä ole autoa eikä julkiset kulje.  Juhlapäivätkin suomalaiset haluavat viettää vain oman perheensä kanssa. 

Mihin nykypäivän suomalaiset edes tarvitsisivat yhteisöllisyyttä?

Suomesta löytyy monenlaisia piirejä ja kivioita. Jos omassa tuttavapiirissä ei yhteisöllisyyttä ole, sitä voi olla muualla. On mielestäni aika rohkeaa väittää ihan vain oman kokemuksen perusteella, että yhteisöllisyys on kadonnut koko maasta, kaikilta 5,5 miljoonalta suomalaiselta.

Tottakai Suomesta löytyy erilaisia piirejä, mutta niihin pitääkin itse hakeutua. Mulla on kyllä ympärilläni yhteisö, jossa viihdyn oikein hyvin ja voin halutessani vaikka lainata kupillisen sokeriakin naapuriltani. Oletin aloittajan tarkoittavan sellaista yhteisöllisyyttä, jonka saa ikäänkuin lahjaksi syntymällä tai muuttamalla johonkin paikkaan eikä itse tarvitse tehdä mitään yhteisön saadakseen. 

Onneksi itsellä on varallisuutta (perittyä) loppuiäksi, jottei joudu tämän itsekkään ajan jalkoihin ihan niin pahasti.

Koen Suomen todella yhteisölliseksi asuinpaikkani ja sosiaalisen työni takia. Olemme naapureiden kanssa kuin yhtä perhettä. Hoidetaan ristiin lapsiamme ja autamme muutenkin. Ison osan kanssa naapureista olen ystävystynyt ja näämme muutenkin aika paljon. Helsingissä asun aika lähellä kantakaupunkia.

Vierailija kirjoitti:

Koen Suomen todella yhteisölliseksi asuinpaikkani ja sosiaalisen työni takia. Olemme naapureiden kanssa kuin yhtä perhettä. Hoidetaan ristiin lapsiamme ja autamme muutenkin. Ison osan kanssa naapureista olen ystävystynyt ja näämme muutenkin aika paljon. Helsingissä asun aika lähellä kantakaupunkia.

Siis toisin sanoen olette yhteistyössä,niinhän sitä pitää

 

Monikulttuurillinen naapurusto lopettaa yhteisöllisyyden, ja myös samaan kulttuuriin kuuluvien välillä. Ihmiset vetäytyvät asuntoihinsa ja pistävät oven perässään kiinni.

Ps. Monikulttuurillinen asuinympäristö ei vaikuta rasismiin mitenkään, se ei lisää sitä eikä vähennä sitä.

Kyllä täällä pohjoisessa ja maalla on vielä vähän yhteisöllisyyttä ja enempää en kaipaakaan. Asumme syntymäkunnassani, joten mulla on täällä paljon sukulaisia ja kyllä me yhteyttä pidämme. Sisaruksia mulla on monta ja tapaamme useita kertoja vuodessa ja tiedän kaikkien sisarustenlastenkin kuulumiset. Yhdessä pidämme huolta iäkkäästä äidistämme. Tästä oman tiemme varresta tiedän kaikki ainakin nimeltä ja monien kanssa juttelen, kun tulemme lenkillä vastaan. Lasten vanhemmista tuli aikanaan ystäviä ja edelleen pidetään yhteyttä. Kyläyhdistys järjestää myös monenlaista yhteistä toimintaa, ollaan mm. talkoilla autettu kylän yksinäisiä vanhuksia, kunnostettu uimarantaa, tehty leikkikenttä ja perustettu kerhoja.

Kun rakensimmet taloamme, saimme pientä apua tulevilta naapureilta. Vanhuksia pidetään vähän silmällä, eli minäkin katson joka aamu, onko naapurin mummolla valot syttyneet. Kerran oli talo pimeänä vielä yhdeksältä ja menin katsomaan, mummo oli kaatunut, eikä päässyt ylös, soitin ambulanssin. Lasten perään katsotaan vähän porukalla ja ilmoitellaan, jos jonkun koira näkyy olevan omilla teillään. Minusta tämä on sopivaa yhteisöllisyyttä, en tykkäisi, jos naapurit noin vain tulisivat kyläilemään. 

Karjalaiset nyt ainakin takavuosina sitten aina tuppasivat kylään ja rasittava lainaamisen kulttuuri josta sitten lopuksi tuli sanomista kun kuitenkin oli arvokkaita työkaluja ja koneitakin.

Onko sitä joskus ollut jossain täällä?

Vierailija kirjoitti:

Onneksi itsellä on varallisuutta (perittyä) loppuiäksi, jottei joudu tämän itsekkään ajan jalkoihin ihan niin pahasti.

Voin myöntää, että olen sairaalloiden ja loputtoman katkera tästä, että toiset saavat rahalla vapaden ja toiset eivät.

Vapaus elää ja olla jatkuvaa stressiä laskujenmaksusta ja muista lukemattomista seikoista joita raha siloittaisi kivasti.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä pohjoisessa ja maalla on vielä vähän yhteisöllisyyttä ja enempää en kaipaakaan. Asumme syntymäkunnassani, joten mulla on täällä paljon sukulaisia ja kyllä me yhteyttä pidämme. Sisaruksia mulla on monta ja tapaamme useita kertoja vuodessa ja tiedän kaikkien sisarustenlastenkin kuulumiset. Yhdessä pidämme huolta iäkkäästä äidistämme. Tästä oman tiemme varresta tiedän kaikki ainakin nimeltä ja monien kanssa juttelen, kun tulemme lenkillä vastaan. Lasten vanhemmista tuli aikanaan ystäviä ja edelleen pidetään yhteyttä. Kyläyhdistys järjestää myös monenlaista yhteistä toimintaa, ollaan mm. talkoilla autettu kylän yksinäisiä vanhuksia, kunnostettu uimarantaa, tehty leikkikenttä ja perustettu kerhoja.

Kun rakensimmet taloamme, saimme pientä apua tulevilta naapureilta. Vanhuksia pidetään vähän silmällä, eli minäkin katson joka aamu, onko naapurin mummolla valot syttyneet. Kerran oli talo pimeänä vielä yhdeksältä ja menin katsomaan, mummo oli kaatunut, eikä päässyt ylös, soitin ambulanssin. Lasten perään katsotaan vähän porukalla ja ilmoitellaan, jos jonkun koira näkyy olevan omilla teillään. Minusta tämä on sopivaa yhteisöllisyyttä, en tykkäisi, jos naapurit noin vain tulisivat kyläilemään. 

Suvun kesken. Älä nyt viitsi. Suuri osa ei asu suvun keskellä vaan on muuttanut töiden perässä muualle. Sitten onkin vaikea löytää sitä yhteisöllisyyttä kun se koetaan olevan juurikin vain tuollaista suvun kesken olevaa jossa naapurikin on omaa sukua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä pohjoisessa ja maalla on vielä vähän yhteisöllisyyttä ja enempää en kaipaakaan. Asumme syntymäkunnassani, joten mulla on täällä paljon sukulaisia ja kyllä me yhteyttä pidämme. Sisaruksia mulla on monta ja tapaamme useita kertoja vuodessa ja tiedän kaikkien sisarustenlastenkin kuulumiset. Yhdessä pidämme huolta iäkkäästä äidistämme. Tästä oman tiemme varresta tiedän kaikki ainakin nimeltä ja monien kanssa juttelen, kun tulemme lenkillä vastaan. Lasten vanhemmista tuli aikanaan ystäviä ja edelleen pidetään yhteyttä. Kyläyhdistys järjestää myös monenlaista yhteistä toimintaa, ollaan mm. talkoilla autettu kylän yksinäisiä vanhuksia, kunnostettu uimarantaa, tehty leikkikenttä ja perustettu kerhoja.

Kun rakensimmet taloamme, saimme pientä apua tulevilta naapureilta. Vanhuksia pidetään vähän silmällä, eli minäkin katson joka aamu, onko naapurin mummolla valot syttyneet. Kerran oli talo pimeänä vielä yhdeksältä ja menin katsomaan, mummo oli kaatunut, eikä päässyt ylös, soitin ambulanssin. Lasten perään katsotaan vähän porukalla ja ilmoitellaan, jos jonkun koira näkyy olevan omilla teillään. Minusta tämä on sopivaa yhteisöllisyyttä, en tykkäisi, jos naapurit noin vain tulisivat kyläilemään. 

Suvun kesken. Älä nyt viitsi. Suuri osa ei asu suvun keskellä vaan on muuttanut töiden perässä muualle. Sitten onkin vaikea löytää sitä yhteisöllisyyttä kun se koetaan olevan juurikin vain tuollaista suvun kesken olevaa jossa naapurikin on omaa sukua.

Ohis...hävinnyt yhteisöllisyys, josta aloittaja puhuu, oli aiemminkin pääasiassa juuri suvun kesken tapahtuvaa yhteisöllisyyttä. Kun asuttiin suvun kanssa samoilla pienillä paikkakunnilla. Naapuritikin olivat usein jonkun "serkun kummin kaimoja", vaikka eivät suoraan sukua olleetkaan. 

Suomessa yhteiskunta on ottanut hoitaakseen ne tehtävät, joita ennen hoitivat perhe ja suku. Intiassa ei ole vanhustentaloja, koska kaikki vanhukset hoidetaan perheissä. Samoin monessa Etelä-Euroopan maassa: lapset hoidetaan kotona (isovanhemmat usein aktiivisia hoitajia) ja jos jää työttömäksi, tarjoaa suku asunnon ja ruuan kuten Kreikassa.

Suomalainen malli on vapauttanut yksilöt yhteisöllisyydestä ja sen tuomasta vastuusta. Huono puoli on se, että jos suomalainen nyky-yhteiskunta romahtaa, ovat vanhukset, sairaat, työttömät ja muut erittäin heikossa asemassa.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa yhteiskunta on ottanut hoitaakseen ne tehtävät, joita ennen hoitivat perhe ja suku. Intiassa ei ole vanhustentaloja, koska kaikki vanhukset hoidetaan perheissä. Samoin monessa Etelä-Euroopan maassa: lapset hoidetaan kotona (isovanhemmat usein aktiivisia hoitajia) ja jos jää työttömäksi, tarjoaa suku asunnon ja ruuan kuten Kreikassa.

Suomalainen malli on vapauttanut yksilöt yhteisöllisyydestä ja sen tuomasta vastuusta. Huono puoli on se, että jos suomalainen nyky-yhteiskunta romahtaa, ovat vanhukset, sairaat, työttömät ja muut erittäin heikossa asemassa.

Tämä. Suomalaisia pitäisi oikeasti kannustaa hoitamaan ikääntyvät vanhempansa kotona.