Suomesta on hävinnyt kaikki yhteisöllisyys

Suomi on todella yksilökeskeinen yhteiskunta. Lisäksi täällä on hirveästi kiusaamista ja selkäänpuukottamista. Yhteisöllisyys on todella kaukana ainakin omasta arjestani.

Netti ja sosiaalinen media ovat vieneet yhteisöllisyyden. Muita ei tavata enää kovin ahkerasti.

Ei muuten ole. Koen hyvin paljon yhteisöllisyyttä niiden kymmenien tai kenties satojen ihmisten kesken, joita elämääni liittyy.

Totuuden nimissä minun on kuitenkin sanottava, että en yhtään ihmettele, että toisenlaisiakin kokemuksia on. Sen todisteeksi riittää tämän palstan lueskelu - kirjoittajina on niin monia ankeita, veemäisiä ja puhtaan ilkeitä ihmisiä, että en minäkään heidän kanssaan tekemisissä tahtoisi olla. (Selvyyden vuoksi: keskustelun aloittajaa en tarkoita. Muita kommentteja en lukenut.)

Tämä johtuu ihan siitä, että yhteiskunnassa on liikaa vapaamatkustajia elätettävänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelee hän kirjoittaessaan aloituksen nettiyhteisöön.

Nettiyhteisö on joukko satunnaisia ohikulkijoita jotka mölisevät ajatuksensa yhteiselle palstalle, ei oikeastaan yhteisö ollenkaan.

Tiettyjen harrastusten ympärille muodostuneet nettiyhteisöt ovat oikeita yhteisöjä. Monilla näistä on myös IR tapaamisia ja tapahtumia.

Koti kylän jalkapallo tapahtumissa. Osa makoileemielummin sohvalla.

Asun Vantaalla, en ole koskaan muualla asunutkaan. Meillä on hyvin yhteisöllinen asuintalo. Vuoden kierrossa on vähintäänkin kevät- ja syystalkoot, jouluglögi sekä taloyhtiön "syntymäpäiväjuhlia", viimeksi 60-v. ruokineen ja viineineen. Olen ollut jotain 20 v. hallituksen puheenjohtajana, enkä koskaan kertonut muille (edes aviomiehelleni) kuulemiani asioita naapureistamme. Minulta on turha kysyäkään mitään juoruja, en tiedä "mistään mitään". On turvallista asua yhteisöllisessä kerrostalossa, tietää, että voi pyytää naapurilta apua, jos tulee tarvis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa yhteiskunta on ottanut hoitaakseen ne tehtävät, joita ennen hoitivat perhe ja suku. Intiassa ei ole vanhustentaloja, koska kaikki vanhukset hoidetaan perheissä. Samoin monessa Etelä-Euroopan maassa: lapset hoidetaan kotona (isovanhemmat usein aktiivisia hoitajia) ja jos jää työttömäksi, tarjoaa suku asunnon ja ruuan kuten Kreikassa.

Suomalainen malli on vapauttanut yksilöt yhteisöllisyydestä ja sen tuomasta vastuusta. Huono puoli on se, että jos suomalainen nyky-yhteiskunta romahtaa, ovat vanhukset, sairaat, työttömät ja muut erittäin heikossa asemassa.

Tämä. Suomalaisia pitäisi oikeasti kannustaa hoitamaan ikääntyvät vanhempansa kotona.

Taidat olla mies. Helppo sanoa jos ei itse laita tikkua ristiin. Huonokuntoisten vanhusten hoitaminen kotona on todella rankkaa. Siinä menee omakin terveys.

Onhan se yhteisöllisyys kadonnut. Lapset välittää enemmän virtuaalikavereista. Lapset käyneet kotona viimeksi 3- 20 vuotta sitten. Varmaan kerran kun meistä jompi kumpi kuolee, tulee rääkymään haudalle rakkaudesta, mutta turha huutaa haudan taakse.

Onhan se surullista että kaikki lapset ei tunne isovanhempiaan että päiväkodin täti on tutumpi. Samalla isovanhemmat masentuvat yksinäisyyteen ja elämän merkityksettömyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tyytyväinen ettei yhteisöllisyyttä juurikaan ole. Toki siinä on hyviä puolia.

Harvoin ajatellaan niitä huonoja puolia joihin kuuluu mm. kyräily kun kaikki tietää sun asiat "yhteisöllisyyden nimissä" ja lisäksi se olisi kuluttavaa muutenkin, kun olisi paljon tuttuja joihin täytyisi pitää yhteyttä ja joita pitäisi auttaa "yhteisöllisyyden nimissä" muutoissa ja juhlien järjestämisessä ja kaikessa. Valtaosa niistä jotka oikeasti kaipaa yhteisöllisyyttä on niitä jotka haluaa vain ne hyvät puolet siitä että on joku joka aina auttaisi hädässä tai pitäisi seuraa, itse ei tietenkään anneta apua mihinkään kun "joku muu kuitekin auttaa"

Tämä.

Harva ymmärtää, että yhteisöllisyys itsessään ei ole mikään portti onneen. Suuri osa ihmisistä on lähtökohtaisesti epävarmoja, erilaisuutta kummeksuvia ja jopa hieman pikkumaisia. Tällaisista ihmisistä koostuvan yhteisön yhteisöllisyys näkyy mm. juoruamisena, ylenpalttisena kontrollointina ja kyyläämisenä sekä - niin ironista kuin se onkin - yhteisöön sopeutumattomien ja liian erilaisten sen ulkopuolelle sulkemisena. Liian tiiviit välit suku- tai muuhun yhteisöön voivat myös hämärtää rajoja ja käsitystä siitä, mikä on tervettä ja normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä. Yhteisöllisyys toimii silloin, kun se koostuu tasapainoisista, itsensä kanssa sinut olevista henkilöistä. Valitettavasti ainakin omista tutuistani yhteisöllisyyttä vaativat kovimpaan ääneen he, joille muut ihmiset ovat vain omien tarpeiden täyttäjiä ja joilla on kova palo sekaantua toisten asioihin.

Ei ole enää sitä kyläilykulttuuria mitä vielä 70-80- lukujen taitteessa. Soitettiin lankapuhelimella ja kysyttiin voiko mennä kylään tai haluavatko tulla kylään. Mukulana leikittiin serkkujen kesken ja aikuisillakin näytti olevan menoja ja kavereita ihan eri tavalla. Kännykät tulivat, kyläily kuihtui.

Mun lähipiirini on kutistunut. Olen vain erakoitunut ja kaipaan jatkuvasti enemmän omaa aikaa ilman mitään ohjelmaa. En jaksa käydä missään, kun silloin kun kävin ja yritin löytää kavereita tai edes samanhenkisiä ihmisiä, niin ketään ei ole puolisoni lisäksi sellainen, joka olisi vuosien takaa jäänyt ystäväksi. Tuttavia kyllä on, mutta ne ovat ihan se ja sama. Latuyhdistyksellekin vedän juttuja, mutta oman ikäinen seura puuttuu. On vain hetkellisiä yhteisiä tuttavia ja satunnaisia yhteisiä juttuja ja tapahtumia joita jakaa.

Työpaikankin yhteisöllisyys romuttuu joka vuosi enemmän. Koronan myötä vielä pahemmin. Koen olevani melkoisen yksin.

Vierailija kirjoitti:

Suomi on todella yksilökeskeinen yhteiskunta. Lisäksi täällä on hirveästi kiusaamista ja selkäänpuukottamista. Yhteisöllisyys on todella kaukana ainakin omasta arjestani.

Tämä. Sekä lapset että aikuiset kiusaa. :/ Henkistä pahoinvointia jne, kohteliaat käytöstavat ei tule vieläkään kaikilta luonnostaan.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se surullista että kaikki lapset ei tunne isovanhempiaan että päiväkodin täti on tutumpi. Samalla isovanhemmat masentuvat yksinäisyyteen ja elämän merkityksettömyyteen.

Isovanhemmista puhutaan alentavaan sävyyn ja ilkkumalla lapselle että tämänkin asenne on epäkunnioittava. Ylimielisiä aikuisia lapsineen kyttäämässä perintöä.

Luulen että poliittinen ilmapiiri voi vaikuttaa tähän. Sekä jo olemassa olevat ja odotettavissa olevat taloudelliset näkymät. Monesti kansa kärsii taloudellisen ahdingon aikana kuten lama aikoina ja taantumuksissa. Vaikkei sen niin pitäisi olla ja luulen, että tämmöiseen raha ajattelu suhtautumiseen ihmisiä on opetettu/manipuloitu.

Tähän kallis kotimaamme on meidät holhonnut ja lisää tehdään avuttomia, ties mihin tämä johtaa. Mitään ei saa tehdä oma-aloitteisesti kaikkeen tarvitaan joku asiantuntija, jos osaat jotain omaperäistä tasapäistetään hetkessä riviin.

Vierailija kirjoitti:

Minusta yhteisöllisyys on sama kuin uteliaisuus. On helppoa verhota uteliaisuus yhteisöllisyyden kaapuun.

Yhteisöllisyys on välittämistä. Kollektiivista empatian tunnetta oman yhteisön sisällä. Vilpitön voinnin tiedustelu on ystävällistä, kohteliasta ja tapa osoittaa kiinnostusta. Jotain on pielessä, jos sellaisen kokee ei-toivottuna uteliaisuutena.

Jos joku on hävinnyt, niin ap:lta äly.

Vierailija kirjoitti:

Koti kylän jalkapallo tapahtumissa. Osa makoileemielummin sohvalla.

Täh?

Nyt on yhdyssanat niin hakusessa, että pakko olla tahallaan tehty. Voi apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lauttasaaressa kadonnutta tyttöä oli tiistai-iltana ja yönä etsimässä kymmeniä, jos ei satoja lauttasaarelaisia vapaaehtoisia. Ihmisiä, jotka eivät edes tunteneet tyttöä. Varmaan lähes koko Lauttasaari haravoitiin niin hyvin kuin pimeässä pysyttiin, tarkulamput välkkyivät ympäri saarta. Häntä etsittiin Ruoholahden ja Espoon rantoja myöten. Lauttasaaren kirkkokahvila avasi yöllä ovensa ja tarjoili lämmintä juotavaa etsijöille. Tämä liikuttaa minua todella paljon, joten siinä sinulle esimerkki yhteisöllisyydestä.

Mahtava kuulla. Larussa on sitä jotain. Itte asuin 11v ja muutin takas kotiseudulle pohjoseen, mutta jos ikinä takasin stadiin, niin Laru on ittestäänselvyys.

Kiva olis jos siellä olis varaa vaan asua. Ei läheskään kaikilla ole.