Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Jatkuva riita vegaanityttären kanssa

Vierailija
20.09.2017 |

Tilanne on: lukion viimeistä luokkaa käyvä tytär ryhtyi kerrasta vegaaniksi. Jätti kaiken maitotuotteet ja kananmunan pois, lihan oli jättänyt jo aiemmin. Mutta hän ei ole ehtinyt tai halunnut ottaa selville, miten vegaanit oikeastaan syövät.

Syksyn yo-kirjoitukset aiheuttavat kiirettä. Hän syö mielestäni kuten ennenkin, esim. syö erittäin mielellään juustonkaltaista tuotetta leivän päällä. Yosaa tai soijajugurttia menee sokerisen myslin kanssa runsaasti. Herkut siis kelpaavat. Silti hänellä on koko ajan nälkä. Leipää kuluu, milloin mitäkin ruista tai vaaleaa Keiju-margariinilla.

Minä olen voimaton tämän vegaaniasian edessä.

Minä olen toiminut äitinä niin, että olen opetellut tekemään mahdollisimman vegaanista ruokaa pavuista, soijasta, pähkinöistä, siemenistä, yms. Yritän koostaa ruuan aina niin, että hemirautaa, kasviproteiinia ja kalsiumia olisi ruuissa mukana. Ei ole helppoa yhtäkkiä oppia uusia ruokajuttuja, tai kokkaamaan uudella tavalla. Parhaani yritän.

Tytärtä ei kiinnosta ruuanlaitto, eikä hän oikeastaan ehdi siis. Minä "vahtaan" hänen syömisiään, karjun, että "koska olet päättänyt olla vegaani, niin syö sitten vegaanisti ja ota selvää vegaaniruokavaliosta". Meillä on jatkuva konflikti.

Mitä tapahtuu, jos lakkaan tekemästä vegaaniruokaa?

Mitä voi tapahtua, jos täysin ruuanlaittotaidottoman, ravintoasioista kiinnostumaton nuori ihminen ryhtyy vegaaniksi? Toki sitä leivällä ja keijulla hengissä pysyy...mutta mietin vaikutusta psyykeen sekä kehoon. Tytär eli omaa elämäänsä kesällä poissa kotoa noin puolitoista kuukautta. Laihtui luurangonlaihaksi, käsivarsista hävisivät lihakset. Flunssa kesti puolitoista kuukautta.

Just ylioppilaskirjoitusten aikana, ensi keväänä pyrkiessä jatko-opintoihin, jne. ajattelen, että pitäisi syödä hyvin ja monipuolisesti, nukkua riittävästi. Ilmeisesti teen jotain ihan väärin, koska ruokailusta on tullut riita. Paha riita.

Annanko vain olla? Tytär on ollut kasvissyöjä aikaisemmin, mutta käytti maitotuotteita. Mielestäni hän yhä edelleen on kasvissyöjä, mutta ei käytä mitään maitotuotteita enää. Ruokavalion ikäänkuin pysyi samana, mutta siitä jäi pois maitojutut. Käsittääkseni vegaaniruokavalio ei ole sama asia kuin kasvisruokavalio, vaikka molemmissa toki kasvikunnan tuotteet pääosassa.

Kommentit (97)

Vierailija
61/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsekin lukio ikäisenä sairastin syömishäiriöö :O Nyt olen jo 30 vuotias, kahden lapsen äiti ja suhtautuminen ruokaan on normaali. Hoikka olen edelleen. Miksiköhän juuri lukio iässä niin moni sairastuu? Itse ehkä hain jotain täydellisyyden tavoittelua ja kunnianhimoa.. huh, onneksi olen päässyt niistä eroon!

Vierailija
62/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ravitsemusterapeutin tapaaminen tuollaisessa tilanteessa voi myös olla haastavaa. Monilla heistä on todella negatiivinen käsitys kasvisruokavaliosta ja etenkin vegaaniudesta ja jos tyttärellä on taipumusta syömishäiriökäytökseen, voi hänen ruokavalionsa haukkuminen ammattilaisen toimesta aiheuttaa vain vastareaktion. Been there done that, itse vastaavassa tilanteessa päätin lopettaa syömisen kokonaan ja homma lähti ihan käsistä. Nyt alan monien vuosien taistelun jälkeen löytää iloa syömisestä ja noudatan terveellistä, monipuolista kasvisruokavaliota, jonka avulla myös paino on noussut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kohta lukion käynyt ja äiti tekee edelleen ruoat? Itse teen kaksoistutkintoa, käyn kolme kertaa viikossa harrastuksissa, teen itse aamupalan, kouluun eväät, välipalat, iltaruoan, käyn kaupassa, teen kotityöt ja sen lisäksi läksyt. Ja niin, asun siis yksin, sekä olen erityisruokavaliolla elävä. Ja kyllä, ehdin vaikka väkisin tekemään itse ne ruoat.

Että äiti tekee muille ruokaa, ja jättää yhdelle tekemättä, koska hän on liian vanha syömään äidin tekemää ruokaa? Miksi joku tekee miehelleen ruokaa, kun tämä tulee töistä? Pitäishän aikuisten miesten osata itse ruokkia itsensä. Vai miten se nyt onkaan...

Vierailija
64/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun tyttärelläni oli ysillä sekä lukion ekalla syömishäikkää. Piti ottaa kovat keinot käyttöön. Uhkailu, kiristys ja valvonta. Ja opettaa syömään eväitä. Ja ostaakin ne. Tein ruoankin, ja pakotin syömään. Ohi meni, onneksi. 

Vierailija
65/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos vegaaninen ruokavalio olisi ihmiselle paras ja ravitsevin vaihtoehto, niin miksi siitä on niin vaikea saada kaikki tarvittavat vitamiinit ja ravintoaineet?  Aina muistutetaan purkkivitamiineista jos noudattaa vegaanista ruokavaliota.. Todella luonnonmukaista:D

Oman kokemukseni mukaan ei ole ollut ollenkaan vaikeaa. Raudanpuutosanemiakin minulla oli silloin kun olin vielä sekasyöjä (tosin se johtui osittain stressistä, mutta silti minulle aina erityisen hauskaa seurata huutelua esimerkiksi vegaanien raudan saamisesta)... Kannattaa varmaan tsekata lähteensä. 

Lisäksi oma terveys on yksi syy vegaaniudelle. Muita on ekologisuus ja eettisyys, itselleni paljon suurempia syitä kuin terveys joka taas on jokaisen oma asia. Voin hyvin olla sipsikaljavegaani :D

Vierailija
66/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen vegaani ja haluaisin kysyä, että miten ajattelutapasi muuttui sen myötä, että hän korvasi maitotuotteet soija/manteli/kauratuotteilla? Soija jugurteissa ja maidoissa on yhtä paljon kalsiumia, Dvitamiinia ynnämuita kuin maidoissakin, joten millä tavalla tyttäresi syö nyt huonommin kuin aikaisemmin? Koska et kuulosta siltä, että olisit aikaisemmin huutanut hänen syömisestään mutta vasta nyt, kun muuttui "vegaaniksi"

Ehkä huutamisen sijaan voisit etsiä hänelle tietoa netistä miten vegaanit syövät ja vaikka innostaa häntä tekemään ruokaa  sinun kanssa? Tai monista hänelle netistä hyviä vegeohjeita ja miten vegaanit syövät ja laita vaikka kirjoituspöydän päälle. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyttärelläsi on ilmeisesti jonkinlainen syömishäiriö. Vegaanius ei aiheuta luurangonlaihaksi kuihtumista jos ruokaa syö normaaleja määriä.

Sen sijaan että olet vihainen tyttärellesi, yritä keskustella hänen kanssaan. Älä syyttele, kerro että olet rakkaasta lapsestasi huolissasi. Teinitytöillä on todella rankkaa nykyään ja syömishäiriöt ovat reaktioita niihin valtaviin paineisiin joita tytöt kohtaavat. Tytön olisi hyvä myös saada käydä käsittelemässä ongelmiaan ammattilaisen luona. Syömishäiriöön pitäisi puuttua ajoissa, tarpeeksi pitkälle edetessään se on henkeä uhkaava.

Vierailija
68/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

sao silel lesbolel että tulee uskoon

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse aloitin oman veganismini juurikin lukioikäisenä. Meillä kotona hoidettiin homma niin, että tein itse omat ruokani. Näin ollen kuitenkin veganismi ikäänkuin pakotti mut tekemään ja maustamaan itse omat ruokani, josta on ollut suuri hyöty myöhemmin omaa elämää aloitellessa. Aluks olin toki aika pihalla, koska en oikeen ollut aikasemmin tehnyt minkäälaisa sapuskaa. Aika nopeesti sitä kuitenkin oppi uusille tavoille ja ruokajutut rutinoitui. Kuten täällä aikaisemmatkin kommentoijat ovat todenneet, niin saatta olla, että sun tyttärellä on syömishäiriö vähintäänkin puhkeamisvaiheessa. Ja sanon näin itse entisenä syömishäiriöisenä. Veganismi itsessään ei oo syypäänä tyttäresi laihtumiseen tms, vaan se, ettei hän joko syömihäiriöltään, tai viitsimmättömyydeltään ole huolehtinut ruokailustaan. Omalla kohdallani veganismi auttoi mut toipumaan syömishäiröstä opettamalla, että ruokaa voi syödä hyvillä mielin ja tarpeeksi. Jos tyttärelläs tosiaan onkin syömishäiriö, niin silloin kaikenlainen puskeminen tai pakottaminen ei auta asiaa, vaan hänet olis hyvä saada ammattiauttajalle mahd pian.

Tsemppiä kuitenkin äidille sinne, oot tehnyt voitavasi.

Vierailija
70/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa että tyttäresi käyttää vegaaniutta tekosyynä ja hänellä on syömishäiriö

Kasvissyönti ja laihuus ei ole sama asia, mm. norsu ja virtahepo ovat kasvissyöjiä ja esim. Suomen luonnossa joutsenet kehittyvät munasta täysikokoisiksi muutamassa kuukaudessa syömällä kaislan juuria.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa että tyttäresi käyttää vegaaniutta tekosyynä ja hänellä on syömishäiriö

Kasvissyönti ja laihuus ei ole sama asia, mm. norsu ja virtahepo ovat kasvissyöjiä ja esim. Suomen luonnossa joutsenet kehittyvät munasta täysikokoisiksi muutamassa kuukaudessa syömällä kaislan juuria.

Ensinnäkin on aika vähä-älyistä verrata ihmistä eläimiin, joiden ruuansulatus on aivan toisenlainen. Yritit ehkä olla hauska? Ei kuitenkaan paljoa naurata, koska ihan selvästi ap:n tytär käyttää vegaani"ruokavaliota" peittämään syömishäiriötään. Ap kertoo tytön olevan laiha, yhdessä kommentissa kertoo että kun tytär kesällä oli pari kuukautta pois kotoa, laihtui "luurangoksi", käsistä pois lihakset jne. Eli ei tässä pohjimmiltaan  ole kysymys kasvisruokavaliosta.

Vierailija
72/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vegaanius tai vegaaniruokavalion mielekkyys on tässä mielestäni sivuseikka. Erittäin kapeutunut ruokavalio, laihtuminen ja raivokohtaukset syömisasioiden yhteydessä voivat viitata syömishäiriöön. AP:na ottaisin selvää syömishäiriöistä ja jos tyttären käytös tuntuu viittaavan siihen suuntaan, hankkisin hänelle pikaisesti ammattiapua - en ehkä ravitsemusterapeutilta vaan lääkäriltä. Kun tyttö vielä asuu kotona, puuttuminen voi olla helpompaa. Anoreksiaan voi pahimmillaan kuolla, joten asiaan tarttuminen ajoissa on tosi tärkeää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä voisin tehdä sen mitä palstalla aina ilkutaan. Eli laittaa ruokaan vähän ylimääräistä kananmunaa tms. Varsinkin jos tyttö on niitä tähän asti syönyt. Tyttö on varmaan stressissä ja siksi ei keskity ruokailuun. Olettaa, että äiti tekee.  Äitinä tekisin niin hyvää ja monipuolista  vegaaniruokaa kuin pystyisin ja pyytäisin lapselle lähetteen johonkin. Ulkoistaisin tuon vegaaniopettamisen jollekin. Samalla tuli varmaan tutkittua tuo syömishäiriö.

Vierailija
74/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloin 13-vuotiaana kasvissyöjäksi ja aika usein se ruokavalio sitten oli pelkää makaronia ja ketsuppia, riisiä jne. Vanhempani ovat vannoutuneita lihansyöjiä, ruokavalio oli muutoinkin lähinnä liha- ja viljavoittoinen, kasviksia ei kovin paljoa, papuja ja linssejä ei käytetty jne. Vanhempani eivät myöskään tehneet erikseen mitään kasvisruokaa vaan sen tekeminen oli täysin omalla vastuulla. Meillä oli vieläpä koulussa terveydenhoitaja joka väitti että kaikista kasvissyöjistä tulee anorektikoita, joten ravitsemusneuvoja ei voinut kysyä yhtään keneltäkään. Nykyään taas internetti on täynnä tietoa miten koostaa terveellinen ja monipuolinen kasvisruokavalio ja reseptejäkin löytyy pilvin pimein.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oioioi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vegaaninen ruokavalio olisi ihmiselle paras ja ravitsevin vaihtoehto, niin miksi siitä on niin vaikea saada kaikki tarvittavat vitamiinit ja ravintoaineet?  Aina muistutetaan purkkivitamiineista jos noudattaa vegaanista ruokavaliota.. Todella luonnonmukaista:D

Oman kokemukseni mukaan ei ole ollut ollenkaan vaikeaa. Raudanpuutosanemiakin minulla oli silloin kun olin vielä sekasyöjä (tosin se johtui osittain stressistä, mutta silti minulle aina erityisen hauskaa seurata huutelua esimerkiksi vegaanien raudan saamisesta)... Kannattaa varmaan tsekata lähteensä. 

Lisäksi oma terveys on yksi syy vegaaniudelle. Muita on ekologisuus ja eettisyys, itselleni paljon suurempia syitä kuin terveys joka taas on jokaisen oma asia. Voin hyvin olla sipsikaljavegaani :D

B12 on ainoa asia jota on vaikea saada ilman purkkia, kun sitä esiintyy vegaanisena kunnolla oikeastaan vaan tietyssä merilevässä. D-vitamiini talvella on niin sekasyöjille kuin vegaaneille, joten on hyvä tankata sitä purkista.

Itse en ole vegaani, mutta uskon että kasvisruoka on hyvä. Tai ainakin hyvin kasvispitoinen ruoka. Nykyisin ihmiset syö puoltakiloa lihaa päivässä, kun se olisi pikemminkin se viikko "tarve" lihalle. Jos ihmiset söisi sen puoli kiloa viikossa niin voitaisiin kasvattaa eläimet paljon paremmissa oloissa.

Vierailija
76/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokainen kokkaa mitä itse syö, iso lapsi toi jo on.....näin meillä tehtiin.

Faija grillaili kesän New York Srippejään ja äiti rakenteli japanilaisia sushejaan ja kyselivät minulta mitä minun iduille kuuluu !

Yliopiston jälkeen aloin sitten faijan ja äidin kanssa taas grillaileen ja herkuttelemaan, joko alkaa itse kokkaileen tai tulee järkiinsä. Helppoa.

Vierailija
77/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä minä äitinä teen perheelle niin hyvää ja monipuolista ruokaan kuin osaan. Ihan lukiolaisillekin. Perehtysin vegaaniruokaan ja kertoisin tietojani aina siitä lapselle sopivassa tilanteessa. Menisin vaikka itse sille ravintoterapeutille. Seuraisin tilannetta ja jos olisi vähänkin viitteitä syömishäiriöön, niin sitten ihan eri paikkaan yhteyttä. Aika moni yksinään muuttava, syö huonosti. Siis jos joutuu itse tekemään ruuat. Itse söin kesätyöpaikan ruokalassa ja loput ajat karkkia yms. En viitsinyt vaivautua kauppaan, vaan ostin ruokani lähikioskista.

Itse tein yhdelle moniallergiselle lapselle pitkään ihan omat ruuat (tai soveltaen, että osa sopi kaikille ja osa oli vain lapselle tai muulle perheelle) . Ja perehdyin asiaan perinpohjin. Miksei sitten vegaaniruokaankin? 

Vierailija
78/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lopeta vahtaaminen ja karjuminen ja tee sopivaa ruokaa. Esim. Iso satsi vegaaniruokaa josta perhe syö kerran ja lapsi muutaman kerran. Siinä välissä perheelle pihviä. Tai niin, että pihvit vegaanilisukkeella. Joku perunalaatikko soijakermalla ja siihen jauhelihapihvit ja vegaaniset kaupan valmispihvit. 

Kyllä se tyttö jossain vaiheessa perehtyy ruuanlaittoon.

Vierailija
79/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö se tyttösi käytä mitään vitamiineja? Maitotuotteita saa vegaanisina myös. Raejuustostoa,siemeniä, pastaa, sieniruokia, perunaa, rahkaa ja soijaa käytän itse koska en syö lihaa ja kalaa vain harvoin

Kyse on vegaanin ruokavaliosta, ei siitä, mitä sinä sekasyöjä syöt. 

Vierailija
80/97 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyttö laihtui siis kesällä 6 vk aikana luurangonlaihaksi. Tuo tarkoittaa sitä, että hänellä oli epäterve paino jo ennen kesätaukoa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kuusi kolme