Mindfulness-harjoitukset ahdistavat ja pilaavat koko elämän

Meditaatio ja/tai mindfulness ei sovi kaikille. Eivätkä ne myöskään ole mitään ihmelääkkeitä ihan kaikkeen. Jos on masentunut ja ahdistunut, ja olo on jo muutenkin epämiellyttävä, niin siihen omaan oloon syventyminen ja keskittyminen voi tehdä olon entistä kurjemmaksi. Myös siitä, että jonkun asian pitäisi tuntua hyvältä, mutta se ei tunnu voi tulla lisää ahdistusta, stressiä ja syyllisyydentunteita. Kannattaa hakea niitä hyvänolon ja onnistumisen kokemuksia sellaisista asioista, joista itse aidosti pitää tai joista edes tietää, että tulee pikkasen parempi olo. Ja sanoa reippaasti, jos jokin asia ei toimi. Ehdottoman itsensä hyväksymisen kautta parantuminen tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua, mutta suurin osa nauhalta tulevista rentoutumisharjoituksista aiheuttaa minussa sen saman tunteen. Se lässyttävä ääni on niin saatanan ärsyttävää, että se tekee kaiken mun rentoutumisen täysin mahdottomaksi. Mindfulness oli itselle jees, kun sen oikeasti veti elävä ihminen samassa tilassa, joka käytti normaaleja sanavalintoja jne. vaikka nyt ehkä puhuikin vähän normaalia rauhallisemmin.

Minulla on vähän sama kokemus. Suhtaudun uteliaasti mindfulnessiin, ja olen muutaman kerran ollut sellaisessa ryhmäjutussa jossa vetäjä vetää niitä harjoituksia. Ei siis mikään masennusryhmä vaan ihan mindfulness vain. Ja siinä ryhmässä purettiin keskustellen kaikkien fiilikset lopuksi. Mutta nuo nauhalta tulevat harjoitteet on ihan kamalia, ne ahdistaa ja ärsyttää ja todellakin se lässyttävä ääni on ihan raivostuttava.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua, mutta suurin osa nauhalta tulevista rentoutumisharjoituksista aiheuttaa minussa sen saman tunteen. Se lässyttävä ääni on niin saatanan ärsyttävää, että se tekee kaiken mun rentoutumisen täysin mahdottomaksi. Mindfulness oli itselle jees, kun sen oikeasti veti elävä ihminen samassa tilassa, joka käytti normaaleja sanavalintoja jne. vaikka nyt ehkä puhuikin vähän normaalia rauhallisemmin.

Ihan sama fiilis. Ärsyttää niin että hampaita vihloo. Ja päähän pulpahtaa kaikki mahdolliset kirosanat mitä vaan voin keksiä.

Kuuntelin tyin yhden linkin, jonka joku jakoi. Se oli englanniksi, eikä se ärsyttänyt pehmeydessäänkään ollenkaan niin paljon. Sitä ei varmaan ymmärrä niin hyvin, että tuntuisi lässytykseltä.

Ap

Hei ap,

Lopeta moinen harjoitus,josta tulee huono olo.

Itse käytin jotain rentoutus- ja motivointi-cd-levyjä,joita piti itsekseen sitten kuunnella. Sain suosituksen psykologilta joka ei ollut mikään kela:n hyväksymä psykoterapeutti ja aloin saada niin paljon ahdistusoireita niiden ylioptimististen tsemppikasettien vuoksi, että hakeuduin lääkärille, eli psykiatrille jolla oli lisäksi dynaamisen psykoterapeutin koulutus. Minä sain avun terapiakeskusteluista, joissa lähdettiin minun tarpeistani.

Vaikka mindfulness on ihan hyvä itsetutkiskelun väline sinänsä,niin eihän se mikään keskivaikean masennuksen,eli kliinisesti todetun sairauden pääasiallinen hoito voi olla! Ihan kauheeta!

Mun sisko meditoi vaikka kuului siihen ihmisryhmään jolle ei suositella meditointia.

Eli jos toi ei sovi sulle niin lopeta ja pyydä jotain muuta.

Siskolla menikin sitten kaikki perseeleen ja lopputuloksena psykoottinen masennus.

Mindfulnessiin kuuluisi kuulua hyväksyvä läsnäolo. En kuitenkaan saavuta sitä mindfulness-tarkkailuharjoitusten kautta.

Sain melko pahoja haittoja mindfulnessista, vaikka olin psyykkisesti terve. Sopiiko tarkkailuharjoitusten kuunteleminen tai tekeminen riippuu siitä, minkälainen luonne on. Jos jo luontaisesti tarkkailee paljon eikä pääse sillä oikeaan fiilikseen, tarkkailuharjoitukset eivät ole oikea reitti.

Jouduin sellaiseen tilaan, että en voinut lainkaan olla paikallani tarkkailematta itseäni, ja se oli hyvin epämiellyttävää, eikä lainkaan rentouttavaa. Haitat tulivat, kun olin altistunut mindfulness-harjoituksille keskimäärin noin 15 minuuttia viikossa yli puolen vuoden ajan. Haitoista toipumiseen meni noin vuosi.

Saadakseni hyväksyvän läsnäolon tarvitsen muunlaisia harjoituksia. Jotkut meditatiiviset harjoitukset sopivat minulle hyvin. Suosittelen etsimään itselle sopivia harjoituksia tai rentoutumaan muilla tavoin.

Totta kai saa lopettaa!

Kannattaa tehdä jotain käsillään tai liikkua luonnossa. Rauhoittaa tilanne kaivelematta omaa napaansa.

Mitäköhän ap:lle kuuluu nyt viisi vuotta myöhemmin... En jaksa lukea ketjua ja tarkistaa olenko joskus vastannut. Ketjussa suhtaudutaan negatiivisesti mindfullnes-harjoituksiin, mutta minulla tuo sama harjoitus jota ap teki oli ihan käänteentekevä siinä että aloin parantua. Eli kannattaa suhtautua avoimesti ja antaa noille tilaisuus kaikesta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Mitäköhän ap:lle kuuluu nyt viisi vuotta myöhemmin... En jaksa lukea ketjua ja tarkistaa olenko joskus vastannut. Ketjussa suhtaudutaan negatiivisesti mindfullnes-harjoituksiin, mutta minulla tuo sama harjoitus jota ap teki oli ihan käänteentekevä siinä että aloin parantua. Eli kannattaa suhtautua avoimesti ja antaa noille tilaisuus kaikesta huolimatta.

Ymmärrän tuon että lukijan ääni ärsyttää ja aikanaan tein harjoituksen ihan harjoituskirjasta ilman ohjaavaa ääntä. Eli ehkä kannattaa siinä tapauksessa kuunnella harjoitus läpi ja opetella niin että voi tehdä sen muistista. Minulla siis meni niin että tein harjoituksen jossa ensin rentoutettiin koko keho ja sitten kun oli rentoutunut kunnolla, piti miettiä onko jokin kehonosa erilainen ja olihan se, kurkkua jotenkin kuristi. Sitten seuraavaksi piti miettiä liittyykö siihen jokin tunne ja samalla kun tuo ajatuksen ajattelin, ylitseni vyöryi kiukku jota olin pidätellyt vuosikymmeniä ja josta tulin nyt vasta tietoiseksi. On vaikea edes selittää miten iso tuo oivallus oli. Olin kieltänyt itseltäni terveen kiukun ja itseni puolustamisen lähes kokonaan ja vieläpä kuvittelin että olen niin korkeatasoinen ihminen etten edes tunne kiukkua. Tuohon päivään käytännössä loppui 15 vuotta kestänyt masennus, toki prosessi ei tapahtunut noin vain sormia napsauttamalla vaan kesti pari vuotta. Opettelin ensin tunnistamaan kiukun ja sallimaan sen itselleni ja sitten integroimaan sen osaksi tervettä kykyä pitää puolensa. Harvalla tuskin on yhtä "dramaattinen" tarina, mutta totuus on että tuo yksi harjoitus teki minulla sen, mihin vuosi terapiaa ei pystynyt.

Sulla taitaa olla mindlessness-harjoitukset menossa?

Nykyään jopa ihan julkisen puolen lääkärit ja neuvontapsykologit yms. saattavat suositella mindfulnessia tai muuta meditaatiotyyppistä itsehoitoa. Se ei kuitenkaan sovi läheskään kaikille.

Harjoitukset, joissa keskitytään hengittämiseen (= tietoinen hengittäminen), saattavat aiheuttaa fyysisiä oireita kuten sydämen hakkaamista tai rytmihäiriöitä tai (normaalisti huomaamattomien) sinänsä harmittomien lisälyöntien havaitsemista ja sitä myöten ahdistumista.

Itämaisessa lääketieteessä, johon mindfulness yms. perustuu, hengityksen tulisi olla tietoista, kun taas länsimaisessa lääketieteessä sen tulisi olla tiedostamatonta ja automaattista.

Mitä tahansa hyvää maailmassa keksitäänkin, uskovat on aina pallona jalassa ja perässä raahattavina nih-periaattella (not invented here). Auta armias jos jonkun muun uskonnon piirissä keksitään joku hyvä idea, se on välittömästi torpattava oli se sitten voimistelua tai hengittämistä ihan vain periaatteen vuoksi, koska kyllähän me kaikki aletaan heti palvomaan Siwaa jos opetellaan rentoutumista hengityksen avulla.

Minusta mindfullnes ei vaan sovi kaikille. Ei se sopinut minullekaan, ei masennuksen vaan levottomuuden takia.

Sopisiko sinulle paremmin rauhallinen kävely metsässä? Metsäkävely lisää rauhallisuutta ja samalla huomio kääntyy pois omasta pahasta olosta. Kun metsässä tarkkailee puita, pomppivia lintuja, kasveja ja muuta, meditaatio tulee kuin itsestään. Toisia paikoillaan kököttäminen ahdistaa vaan lisää. Ja ymmärrän tämän ihan täysin!

Kummallinen terapeutti, jos pakottaa sinut tekemään jotain mikä ei ilmiselvästi sovi persoonaasi. Toiset eivät saa minkäänlaista hyötyä meditaatiosta. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta mindfullnes ei vaan sovi kaikille. Ei se sopinut minullekaan, ei masennuksen vaan levottomuuden takia.

Sopisiko sinulle paremmin rauhallinen kävely metsässä? Metsäkävely lisää rauhallisuutta ja samalla huomio kääntyy pois omasta pahasta olosta. Kun metsässä tarkkailee puita, pomppivia lintuja, kasveja ja muuta, meditaatio tulee kuin itsestään. Toisia paikoillaan kököttäminen ahdistaa vaan lisää. Ja ymmärrän tämän ihan täysin!

Kummallinen terapeutti, jos pakottaa sinut tekemään jotain mikä ei ilmiselvästi sovi persoonaasi. Toiset eivät saa minkäänlaista hyötyä meditaatiosta. 

Metsässä kävely voi olla hyvä keino kääntää huomio pois pahasta olosta, mutta ajatuksessa on se ongelma että paha olo ei poistu sillä että huomio käännetään pois siitä vaan päin vastoin menemällä sitä kohti ilman tuomitsevia ajatuksia. Huomataan paha olo, sallitaan ja kestetään se _puhtaana tunteena_ sallien sen olemassaolo ilman järkeilyä tai arvottamista että onko se hyvä tai huono tai kenen syy. Se on tuskallista ja vaatii sietokykyä, mutta sillä lailla psyyke purkaa vanhaa kuormaa ja aito itse näyttäytyy kieltojen ja estojen alta. Tuo todella sattuu ja on vakaasti uskottava että tunne on vain tunne, se ei ole vaarallinen eikä voi oikeasti satuttaa vaikka se voi tuntua hirvittävältä. Huomion kiinnittäminen muualle ja toksinen positiivisuus voivat viivyttää tätä parantavaa prosessia vuosikymmenillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mindfulnessin ei ole kyllä todellakaan tarkoitus toimia noin. Teetköhän jotain väärin? Kertoisitko, mitä harjoitukseesi kuuluu?

Kyseessä on puhelimeen ladattu appi. Siinä on joka paivä aktiivisena nauhoite, joka kuunnnellaan sängyssä tai lattialla maaten. Kestää n 20 min. Ensin pitää ajatella hengitystä, sitten eri ruumiin osat. Lopuksi pitää kirjata appiin mitä ajatteli ja mitä tuntui ja mitä tunteita oli.

Olen ihan räjähdyspisteessä koko harjoituksen ajan. Lähinnä tekisi mieli huutaa ja kiroilla ja paiskata puheli ikkunasta pihalle. Ottaa päähän se lässytävä puhetyyli, sanavalinnat on kuin sadun kertomista pikkulapsille.

Okei, vika on siis varmaankin enimmäkseen siinä apissa ja nauhoituksesta. Minäkään en kestä kuunnella mitään lässytyksiä (misofonia vaivaa) ja sitä jos minulle puhutaan kuin vajaamieliselle. Yritin joskus kuunnella Maria Nordinia ja kestin sitä hampaat irvessä 7 minuuttia.

Voisitkohan tehdä tuon harjoituksen vaikka jonkun toisen nauhoituksen mukaan? Itse kuuntelen youtubesta mindful waves studion äänitteitä. Siinä on ihana matalaääninen mies puhumassa, ei lässytystä. Tosin täytyy osata englantia. Jos tiedät millainen se sinun nauhoitus suurinpiirtein on, niin etsi joku vastaava ja tee se. Itse en tee mitään tuollaisia mistä tulen raivon partaalle, se ei hyödytä yhtään ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäköhän ap:lle kuuluu nyt viisi vuotta myöhemmin... En jaksa lukea ketjua ja tarkistaa olenko joskus vastannut. Ketjussa suhtaudutaan negatiivisesti mindfullnes-harjoituksiin, mutta minulla tuo sama harjoitus jota ap teki oli ihan käänteentekevä siinä että aloin parantua. Eli kannattaa suhtautua avoimesti ja antaa noille tilaisuus kaikesta huolimatta.

Ymmärrän tuon että lukijan ääni ärsyttää ja aikanaan tein harjoituksen ihan harjoituskirjasta ilman ohjaavaa ääntä. Eli ehkä kannattaa siinä tapauksessa kuunnella harjoitus läpi ja opetella niin että voi tehdä sen muistista. Minulla siis meni niin että tein harjoituksen jossa ensin rentoutettiin koko keho ja sitten kun oli rentoutunut kunnolla, piti miettiä onko jokin kehonosa erilainen ja olihan se, kurkkua jotenkin kuristi. Sitten seuraavaksi piti miettiä liittyykö siihen jokin tunne ja samalla kun tuo ajatuksen ajattelin, ylitseni vyöryi kiukku jota olin pidätellyt vuosikymmeniä ja josta tulin nyt vasta tietoiseksi. On vaikea edes selittää miten iso tuo oivallus oli. Olin kieltänyt itseltäni terveen kiukun ja itseni puolustamisen lähes kokonaan ja vieläpä kuvittelin että olen niin korkeatasoinen ihminen etten edes tunne kiukkua. Tuohon päivään käytännössä loppui 15 vuotta kestänyt masennus, toki prosessi ei tapahtunut noin vain sormia napsauttamalla vaan kesti pari vuotta. Opettelin ensin tunnistamaan kiukun ja sallimaan sen itselleni ja sitten integroimaan sen osaksi tervettä kykyä pitää puolensa. Harvalla tuskin on yhtä "dramaattinen" tarina, mutta totuus on että tuo yksi harjoitus teki minulla sen, mihin vuosi terapiaa ei pystynyt.

Oho, vau, mahtavaa. Voi kun itsekin saisin tuollaisia valaistumisen hetkiä. Täytyypä alkaa harjoittelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Kai sitä nyt ahdistus puskeekin, kun mindfulness on kuitenkin new agea.. 

Jung joka on itämaisen mietiskelyn jne isä, oli budhisti jne.

Kun olin kuntoutuksessa ja kieltäydyin arvojeni (kristinusko) vastaisesti midfullness harjoituksista joihin kaikki muut diabeetikot (ei masennus) ohjattiin, olin sitten se kumma otus.

Mindfullness johtaa helposti ns. transendaaliseen mietiskelyyn mantroineen jotka sitten "availevat" kanavia, joiden kautta ulkopuoliset voimat saavat meistä otetta.  Itse en halunnut riskiä koska olen suht herrä ihminen.

Jos olet vihainen paras tapa on huutaa metsässä kiukku ulos, kunnes et enää jaksa.

Helpottaa kummasti ja auttaa tajuamaan kuink syvälle tietyt loukkaukset ja hylkäämiset voivat mennä.

Herkkä, ei herrä...oi puhelin!

Psyyke toimii niin, että kun se joutuu tekemisiin ylivoimaisen tilanteen kanssa, se varmistaa toimintakyvyn lohkomalla ylivoimaiset tunteet ikään kuin paketiksi jonka se siirtää pakasteeseen odottamaan jatkokäsittelyä samalla kun toimintakyinen psyyken osa jatkaa tilanteessa toimimista eli ihminen on tunteeton itse tilanteen ajan ja järkytys tulee myöhemmin. Jos lapsella ei ole tilaisuutta koskaan purkaa sivuun siirrettyjä paketteja, ne vaivaavat siellä aikuisenakin ja hirvittävän paha olo saattaa olla sitä, että psyyke yrittää päästä painolastista eroon ja työntää traumoja pakasteesta koti tietoisuutta.

Koska traumaan on kuitenkin säilötty kaikki ylivoimaiset tunteet sellaisenaan, trauman purkaminen vaatii ylivoimaisten tunteiden sietämistä ja se on todella rankkaa. Siinä tulee kuvioon mukaan mindfullnes, joka auttaa istumaan trauman äärellä rauhallisesti ja ilman arvottamista auttaen psyykeä päästämään hirvittävät tunteet vapaiksi. Kun se hetki tulee että olo on sietämätön ja trauma tulee pintaan, kun sitä kohti astuu eikä pakene, pahin kohta kestää vain muutaman hetken ja sen jälkeen tulee helpotus ja euforinen tunne ja selvä pysyvä loppuelämän kestävä muutos. Tiedän tämän omasta kokemuksesta.