Lue keskustelun säännöt.
Meen ens kuussa naimiisiin!
Ihanaa oli pakko purkaa tätä innostustani jonnekin. Ei järjestetä edes mitään hääjuhlia mutta silti oon ihan innoissani. Mennään siis vaan maistraatissa vihille. Sormuksista mietittiin ensin ettei hankita lainkaan, mutta päädyttiinkin siihen että voishan sitä ehkä jotkut halvat sen symbolin vuoksi. Varmaan ostetaan hopeiset sormukset. Tai ehkä kullattu hopea vois olla kivemman värinen.
Perheillemme kerrotaan avioliitosta vasta jälkikäteen. Mä otan miehen sukunimen, niin ajattelin että voisin laittaa valokuvan mun uudesta henkkarista se uuden sukunimen kanssa sitten kun se ehtii tulla. Parempia ideoita? :)
Kommentit (100)
Vastaan tähän kaikille nyt yleisesti sillä aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja epäilyjä ja muita on tullut niin plajon että turhaa niihin jokaiseen vastaisin henkilökohtaisesti.
Syy miksi kerromme vanhemmillemme vasta jälkikäteen, ei ole välirikko tai huonot välit. Ihmisillä on varmasti monenlaisia tottumuksia ja perinteitä avioliiton suhteen, jotka varmasti vaikuttavat myös ajattelutapaan sitä kohtaan, minkä kokoinen asia avioliitto on , kenelle se kuuluu ja milloin siitä tulisi kertoa. Avioliitto on juridinen sopimus joka käydään laittamassa Suomen järjestelmään. Ei meillä rakkaus, suhteen vakavuus tai mikään muukaan arkeen vaikuttava seikka tule muuttumaan mihinkään. Esimerkiksi avioero yleensä on paljon isompi asia kuin avioliitto, sillä avioliitossa ei muutu muu kuin juridiset paperit, avioero taas usein tarkoittaa että myös elämän tärkein ihmissuhde loppuu.
Toinen syy miksi kerron jälkikäteen, on se, että kaikkien läheisteni suhtautuminen ei välttämättä olisi vilpitön onnittelu. En halua aistia keneltäkään sellaista "ootko nyt ihan varma kannattaako"-asennetta ennen mulle kuitenkin tärkeää tilaisuutta. En vaan yksinkertaisesti pystyisi nauttimaan täysillä siitä hetkestä. Oikeastaan vanhempiani tämä kohta ei koske, mutta paljon yksinkertaisempaa kertoa koko suvulle yhtäaikaa kuin aloittaa sellainen "moi hei älä sitten kerro sille ja sille mutta".
Kolmas syy miksi kerron jälkikäteen, on että haluan yllättää. Koen itse paljon hauskemmaksi yllätykseksi sen, että ilmoitan tapahtuneesta vasta kun se on oikeasti tapahtunut, kuin sitä ennen. Tällä tavoin olen toiminut aina ennenkin jos olen mennyt kertomaan jostain iloisesta uutisesta. En vain paukauta ohimennen että ainii joo sellanen muuten tapahtui. Oikeestaan odotan sitä jo innolla miten kukin suvustani siihen reagoi kun laitan valokuvan uudesta nimestäni. Miksi pilaisin tämän omanlaiseni kertomisen ilon sillä että kertoisin etukäteen? Ei luulisi kenenkään maailman siitä kaatuvan. Vanhemmistani tiedän onneksi lisäksi vielä sen että eivät he siitä ainakaan loukkaannu, eivät siis ole lainkaan sellaisia ihmisiä jotka loukkaantuisivat siksi etten ole etukäteen asiasta kertonut.
Täten näen paljon useampia syitä kertoa vasta jälkikäteen omalla, omasta mielestäni hauskalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jäi yllä olevasta pois onnittelut ap:lle. Pitäkää vain suunnitelmastanne kiinni, älkää antako kenenkään sotkeutua asiaan.
Kiitos paljon :) Emme anna. Tottakai menemme naimisiin siten miten itse parhaaksi näemme. Olisihan silkkaa hulluutta sivuuttaa omat ja kumppanin toiveet ja halut ja toimia parisuhde- ja avioliittoasioissa siten miten jotkut täysin suhteen ulkopuoliset ihmiset haluaisivat pariskunnan toimivan.
Kohtavaimo kirjoitti:
Vastaan tähän kaikille nyt yleisesti sillä aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja epäilyjä ja muita on tullut niin plajon että turhaa niihin jokaiseen vastaisin henkilökohtaisesti.
Syy miksi kerromme vanhemmillemme vasta jälkikäteen, ei ole välirikko tai huonot välit. Ihmisillä on varmasti monenlaisia tottumuksia ja perinteitä avioliiton suhteen, jotka varmasti vaikuttavat myös ajattelutapaan sitä kohtaan, minkä kokoinen asia avioliitto on , kenelle se kuuluu ja milloin siitä tulisi kertoa. Avioliitto on juridinen sopimus joka käydään laittamassa Suomen järjestelmään. Ei meillä rakkaus, suhteen vakavuus tai mikään muukaan arkeen vaikuttava seikka tule muuttumaan mihinkään. Esimerkiksi avioero yleensä on paljon isompi asia kuin avioliitto, sillä avioliitossa ei muutu muu kuin juridiset paperit, avioero taas usein tarkoittaa että myös elämän tärkein ihmissuhde loppuu.
Toinen syy miksi kerron jälkikäteen, on se, että kaikkien läheisteni suhtautuminen ei välttämättä olisi vilpitön onnittelu. En halua aistia keneltäkään sellaista "ootko nyt ihan varma kannattaako"-asennetta ennen mulle kuitenkin tärkeää tilaisuutta. En vaan yksinkertaisesti pystyisi nauttimaan täysillä siitä hetkestä. Oikeastaan vanhempiani tämä kohta ei koske, mutta paljon yksinkertaisempaa kertoa koko suvulle yhtäaikaa kuin aloittaa sellainen "moi hei älä sitten kerro sille ja sille mutta".
Kolmas syy miksi kerron jälkikäteen, on että haluan yllättää. Koen itse paljon hauskemmaksi yllätykseksi sen, että ilmoitan tapahtuneesta vasta kun se on oikeasti tapahtunut, kuin sitä ennen. Tällä tavoin olen toiminut aina ennenkin jos olen mennyt kertomaan jostain iloisesta uutisesta. En vain paukauta ohimennen että ainii joo sellanen muuten tapahtui. Oikeestaan odotan sitä jo innolla miten kukin suvustani siihen reagoi kun laitan valokuvan uudesta nimestäni. Miksi pilaisin tämän omanlaiseni kertomisen ilon sillä että kertoisin etukäteen? Ei luulisi kenenkään maailman siitä kaatuvan. Vanhemmistani tiedän onneksi lisäksi vielä sen että eivät he siitä ainakaan loukkaannu, eivät siis ole lainkaan sellaisia ihmisiä jotka loukkaantuisivat siksi etten ole etukäteen asiasta kertonut.
Täten näen paljon useampia syitä kertoa vasta jälkikäteen omalla, omasta mielestäni hauskalla tavalla.
Ehkä he sitten kertovat sinulle esim. mummosi kuolemasta laittamalla kuvan hautakivestä. Yllätyyys!
Vierailija kirjoitti:
Kohtavaimo kirjoitti:
Vastaan tähän kaikille nyt yleisesti sillä aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja epäilyjä ja muita on tullut niin plajon että turhaa niihin jokaiseen vastaisin henkilökohtaisesti.
Syy miksi kerromme vanhemmillemme vasta jälkikäteen, ei ole välirikko tai huonot välit. Ihmisillä on varmasti monenlaisia tottumuksia ja perinteitä avioliiton suhteen, jotka varmasti vaikuttavat myös ajattelutapaan sitä kohtaan, minkä kokoinen asia avioliitto on , kenelle se kuuluu ja milloin siitä tulisi kertoa. Avioliitto on juridinen sopimus joka käydään laittamassa Suomen järjestelmään. Ei meillä rakkaus, suhteen vakavuus tai mikään muukaan arkeen vaikuttava seikka tule muuttumaan mihinkään. Esimerkiksi avioero yleensä on paljon isompi asia kuin avioliitto, sillä avioliitossa ei muutu muu kuin juridiset paperit, avioero taas usein tarkoittaa että myös elämän tärkein ihmissuhde loppuu.
Toinen syy miksi kerron jälkikäteen, on se, että kaikkien läheisteni suhtautuminen ei välttämättä olisi vilpitön onnittelu. En halua aistia keneltäkään sellaista "ootko nyt ihan varma kannattaako"-asennetta ennen mulle kuitenkin tärkeää tilaisuutta. En vaan yksinkertaisesti pystyisi nauttimaan täysillä siitä hetkestä. Oikeastaan vanhempiani tämä kohta ei koske, mutta paljon yksinkertaisempaa kertoa koko suvulle yhtäaikaa kuin aloittaa sellainen "moi hei älä sitten kerro sille ja sille mutta".
Kolmas syy miksi kerron jälkikäteen, on että haluan yllättää. Koen itse paljon hauskemmaksi yllätykseksi sen, että ilmoitan tapahtuneesta vasta kun se on oikeasti tapahtunut, kuin sitä ennen. Tällä tavoin olen toiminut aina ennenkin jos olen mennyt kertomaan jostain iloisesta uutisesta. En vain paukauta ohimennen että ainii joo sellanen muuten tapahtui. Oikeestaan odotan sitä jo innolla miten kukin suvustani siihen reagoi kun laitan valokuvan uudesta nimestäni. Miksi pilaisin tämän omanlaiseni kertomisen ilon sillä että kertoisin etukäteen? Ei luulisi kenenkään maailman siitä kaatuvan. Vanhemmistani tiedän onneksi lisäksi vielä sen että eivät he siitä ainakaan loukkaannu, eivät siis ole lainkaan sellaisia ihmisiä jotka loukkaantuisivat siksi etten ole etukäteen asiasta kertonut.
Täten näen paljon useampia syitä kertoa vasta jälkikäteen omalla, omasta mielestäni hauskalla tavalla.
Ehkä he sitten kertovat sinulle esim. mummosi kuolemasta laittamalla kuvan hautakivestä. Yllätyyys!
Millainenkohan ajatusmaailma on ihmisellä jonka mielestä läheisen kuolema ja pariskunnan naimisiinmeno on tässä kertomisasiassa edes verrattavissa? Kuolema ei ole sellainen kuolleen henkilön yksityisasia, vaan koskettaa kaikkia läheisiä, ja on siten kaikkien läheisten asia yhtä paljon. Avioliitto taas on pariskunnan yksityisasia, joka ei (ei ainakaan pitäisi) kosketa ulkopuolisia ihmisiä samalla tavalla, eikä aiheuta heidän elämäänsä muutosta, toisinkuin kuolema. Lisäksi on paljon rumempaa yllättää järkyttävällä ja surullisella asialla kuin iloisella. Sama kuin kritisoisit syntymäpäiväyllätyksiä sillä perusteella ettei hautajaisissa ole ulkopuolisten sopivaa laittaa yllätyskekkereitä pystyyn ja toivottaa kuolleen läheisille onnea.
Kohtavaimo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtavaimo kirjoitti:
Vastaan tähän kaikille nyt yleisesti sillä aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja epäilyjä ja muita on tullut niin plajon että turhaa niihin jokaiseen vastaisin henkilökohtaisesti.
Syy miksi kerromme vanhemmillemme vasta jälkikäteen, ei ole välirikko tai huonot välit. Ihmisillä on varmasti monenlaisia tottumuksia ja perinteitä avioliiton suhteen, jotka varmasti vaikuttavat myös ajattelutapaan sitä kohtaan, minkä kokoinen asia avioliitto on , kenelle se kuuluu ja milloin siitä tulisi kertoa. Avioliitto on juridinen sopimus joka käydään laittamassa Suomen järjestelmään. Ei meillä rakkaus, suhteen vakavuus tai mikään muukaan arkeen vaikuttava seikka tule muuttumaan mihinkään. Esimerkiksi avioero yleensä on paljon isompi asia kuin avioliitto, sillä avioliitossa ei muutu muu kuin juridiset paperit, avioero taas usein tarkoittaa että myös elämän tärkein ihmissuhde loppuu.
Toinen syy miksi kerron jälkikäteen, on se, että kaikkien läheisteni suhtautuminen ei välttämättä olisi vilpitön onnittelu. En halua aistia keneltäkään sellaista "ootko nyt ihan varma kannattaako"-asennetta ennen mulle kuitenkin tärkeää tilaisuutta. En vaan yksinkertaisesti pystyisi nauttimaan täysillä siitä hetkestä. Oikeastaan vanhempiani tämä kohta ei koske, mutta paljon yksinkertaisempaa kertoa koko suvulle yhtäaikaa kuin aloittaa sellainen "moi hei älä sitten kerro sille ja sille mutta".
Kolmas syy miksi kerron jälkikäteen, on että haluan yllättää. Koen itse paljon hauskemmaksi yllätykseksi sen, että ilmoitan tapahtuneesta vasta kun se on oikeasti tapahtunut, kuin sitä ennen. Tällä tavoin olen toiminut aina ennenkin jos olen mennyt kertomaan jostain iloisesta uutisesta. En vain paukauta ohimennen että ainii joo sellanen muuten tapahtui. Oikeestaan odotan sitä jo innolla miten kukin suvustani siihen reagoi kun laitan valokuvan uudesta nimestäni. Miksi pilaisin tämän omanlaiseni kertomisen ilon sillä että kertoisin etukäteen? Ei luulisi kenenkään maailman siitä kaatuvan. Vanhemmistani tiedän onneksi lisäksi vielä sen että eivät he siitä ainakaan loukkaannu, eivät siis ole lainkaan sellaisia ihmisiä jotka loukkaantuisivat siksi etten ole etukäteen asiasta kertonut.
Täten näen paljon useampia syitä kertoa vasta jälkikäteen omalla, omasta mielestäni hauskalla tavalla.
Ehkä he sitten kertovat sinulle esim. mummosi kuolemasta laittamalla kuvan hautakivestä. Yllätyyys!
Millainenkohan ajatusmaailma on ihmisellä jonka mielestä läheisen kuolema ja pariskunnan naimisiinmeno on tässä kertomisasiassa edes verrattavissa? Kuolema ei ole sellainen kuolleen henkilön yksityisasia, vaan koskettaa kaikkia läheisiä, ja on siten kaikkien läheisten asia yhtä paljon. Avioliitto taas on pariskunnan yksityisasia, joka ei (ei ainakaan pitäisi) kosketa ulkopuolisia ihmisiä samalla tavalla, eikä aiheuta heidän elämäänsä muutosta, toisinkuin kuolema. Lisäksi on paljon rumempaa yllättää järkyttävällä ja surullisella asialla kuin iloisella. Sama kuin kritisoisit syntymäpäiväyllätyksiä sillä perusteella ettei hautajaisissa ole ulkopuolisten sopivaa laittaa yllätyskekkereitä pystyyn ja toivottaa kuolleen läheisille onnea.
Mutta jos esim. vainajan lapset haluavat pitää hautajaiset vain lähipiirin kesken?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on varmaan myös niitä, jotka ekaa lasta odottaessa keksivät sirkushuveja miettiessään, miten vauvasta isovanhemmille ilmoittaisi 😃 Kun kaiken pitää olla yyyllätyys...
Vierailija kirjoitti:
Pakko äitinä kommentoida, että jos tyttäreni menisi minulta salaa naimisiin, niin sydämeni särkyisi ja olisin loukkaantunut sydänjuuriani myöten. En siksi, että olisin joku häähullu tapahtumajärjestäjä, vaan ihan vaan siksi että en saanut iloita hänen kanssaan hääpäivänä vaikka en kutsua maistraattiin saisikaan. Olemme myös lapseni kanssa läheiset ja näin ison asian pimittäminen olisi todella hämmentävää.
Minä äitinä olisin onnellinen tyttöni puolesta ja kunnioittaisin hänen ratkaisujaan. Olen aina painottanut lapsille, että te elätte elämää itseänne varten, ette minua ja minun hyväksyntäänne varten. Itse olen liikaakin ajatellut, mitä vanhemmat miettii ratkaisuistani. Ja siksi en uskaltanut mennä salaa naimisiin, vaan pelkuruuttani pidin ne kahvikekkerit ja jälkeen päin se harmitti, kun en uskaltanut toteuttaa unelmaani hääpäivästä miehen kanssa kahdestaan.
Toivottaasti sinunkin tyttösi uskaltaa elää omaa elämäänsä ja katkaista napanuoransa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap on varmaan myös niitä, jotka ekaa lasta odottaessa keksivät sirkushuveja miettiessään, miten vauvasta isovanhemmille ilmoittaisi 😃 Kun kaiken pitää olla yyyllätyys...
No kyllä mä lapsesta kertomisenkin kohdalla ihan ekana odottaisin että on ehditty mm. rakenneultra ym merkittävimmät toimenpiteet lapsen terveyden toteamiseksi tehdä, ennen kuin vauvauutisista kertoisin. En mä saman tien plussattuani "susta tulee mummi"-puheluita soittaisi. Ja tämä tapa toimia ei tietääkseni ole edes kovin harvinainen tän lapsiasian suhteen.
Mutta jokainen saa ehdottomasti pitää oman toimintatapansa ja mielipiteensä avioliitosta kertomisen suhteen, ja toimia itse omasta mielestään parhaalla tavalla. Ei kai nyt teidän henkinen hyvinvointinne kuitenkaan sitä vaadi että kaikki menettelevät omassa elämässää samoin kuin te menettelisitte? Tässä että kerrotaan jälkiköteen avioliitostamme, ei kuitenkaan oikeasti tapahdu ketään kohtaan mitään vääryyttä, joka antaisi syytä tulla kovaan ääneen moralisoimaan jotain eettisesti vääriä valintoja.
Minä olen muuten kertonut vanhemmilleni lapsen syntymästä vasta, kun se oli syntynyt. Syy oli se, että isäni oli melkoinen kritisoija. Kun kerroin esikoisesta, että sitä odotan, melkein räjähti, että tänne kurjaan maailmaan lapsia vielä teet ja noin alussa suhdetta ja jaksaakohan se mies katsoa minua, kun heti alan lapsia väsäämään.
No kuopuksesta kerroin vasta sen synnyttyä. Ihan vain itseni takia, kun päätin, että olen sen arvoinen, ettei minun tarvitse kuunnella isäni arvosteluja siinä vaiheessa, kun olen odotusajan herkässä mielentilassa.
Äitini ymmärsi varsin hyvin, miksi tein näin. Olihan hän elänyt miehensä kanssa jo useamman vuosikymmenen ja tiesi, kuinka hankala ihminen se oli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mekin mentiin naimisiin muuten salaa, paitsi että meillä oli kaksi todistajaa jotka tietenkin tiesivät asiasta. Lopuille kavereille ja suvulle kerrottiin vasta vihkimisen jälkeen. :) Meille ei kukaan suoraa näyttänyt pettyneeltä, tiedä sitten jos eivät vain ilmaisseet.
Myös me mentiin salaa naimisiin, kerrottiin tutuille seuraavana päivänä lentokentältä. Olisin myös jättänyt ne kaksi todistajaa pois, jos niitä ei vaadittaisi, mutta olenkin varsin yksityinen ihminen muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fiksua!!! Menestystä avioliitollenne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohtavaimo kirjoitti:
Ihanaa oli pakko purkaa tätä innostustani jonnekin. Ei järjestetä edes mitään hääjuhlia mutta silti oon ihan innoissani. Mennään siis vaan maistraatissa vihille. Sormuksista mietittiin ensin ettei hankita lainkaan, mutta päädyttiinkin siihen että voishan sitä ehkä jotkut halvat sen symbolin vuoksi. Varmaan ostetaan hopeiset sormukset. Tai ehkä kullattu hopea vois olla kivemman värinen.
Perheillemme kerrotaan avioliitosta vasta jälkikäteen. Mä otan miehen sukunimen, niin ajattelin että voisin laittaa valokuvan mun uudesta henkkarista se uuden sukunimen kanssa sitten kun se ehtii tulla. Parempia ideoita? :)
ONNEA!=)
Teette juuri niin kuin parhaaksi katsotte, ja myös tunnette vanhempanne yms. eli millaista reaktiota voitte odottaa. Itse olen myös mennyt puolisalaa maistraatissa naimisiin viisitoista vuotta sitten. En halunnut mitään perinteistä hääjuhlaa ja en ainakaan kirkkohäitä.
Todistamassa oli muutama ystävä ja läheinen. Tilaisuus oli lyhyt ja mukava, mieleen jäi hienona hetkenä meidän suhteellemme.
Vihkisormus on valkokultainen ja yksinkertainen, hyvältä näyttää yhä.
Onnea tulevaan, pitäkää toisistanne hyvää huolta niin hyvinä kuin etenkin huonoina hetkinä!
Onnea! Meillä on myös tarkoitus mennä salaa maistraatissa naimisiin ensi kuun puolella ja kertoa kaikille jälkikäteen. Eilen laitettiin pyyntö avioliiton esteiden tutkinnasta :) Ei vaan haluta vouhottaa ja stressata hääjuhlan järjestämisestä. Me myös mietimme sormusasiaa ja päädymme todennäköisesti edullisiin titaanisormuksiin.
Miehet käyttävät eniten prostituoitujen palveluja avioliitossa ollessaan. Onnea! Avioituneita miehiä on muuten törkeän helppo saada seksiin, jopa meitä lesboja vikittelevät. Raukka nainen olet.
Vierailija kirjoitti:
Jos se valkokulta niin saatanan tärkeää on, niin voihan sitä ostaa jotakin halvempaa metallia olevan sormuksen ja väittää valkokultaiseksi. Se, mikä valkokullassa kiiltää, on rodium, ei siis mikään "valkoinen kulta". Kulta kultana, hopea hopeana ja romumetalli romumetallina... jos haluaa pitkään siistinä pysyvän, valkokullan värisen sormuksen, voi varmaan ehdottaa ruostumatonta terästä.
Se tästä valkokultaroskakiukuttelusta. Keisarin uudet vaatteet. Onneksi tämä pari on päätymässä johonkin muuhun kuin feikkimateriaaliin. Paljon onnea tulevalle avioparille!
Mikä kumma sulle oikein tuli?
Toivon todella että olet vain provo. Muuten on aika surullista jos käsityksesi rakkaudesta on niin materialistinen, että uskot että sillä miten ollaan sormus ostettu olisi minkäänluokan merkitystä meidän avioliitollemme. Alunperinhän ei meinattu ostaa sormuksia lainkaan. Se varmaan olisi ollut susta entistäkin tuhoontuomitumpaa? Mites ihmeessä nyt suhde voisikaan kestää ilman rinkulaa sormessa? Jaa a.