Kuinka moni pärjäisi vain tuhannella tavaralla?
Tämä alkoi kiinnostaa luettuani aiheeseen liittyvän jutun iltalehdestä. Kerrostaloasuntoon tehtiin ammattijärjestelijän sisustama koti, joka sisältää vain tuhat tavaraa. Olisi kiinnostava tietää, kuinka moni täällä voisi kuvitella pärjäävän tuolla tavaramäärällä arjessa? Kuvittelisin kuitenkin että ihmiset, joilla on noin vähän tavaraa ovat aika harvassa?
Kommentit (103)
Vierailija kirjoitti:
Aika hyvin pärjäsin todella vähällä, kun hommasin kakkosasunnon työn takia. En halunnut hamstarata ylimääräistä. Tosin vaatteita oli toisessa kodissa lisää, mutta pärjäsin aika vähillä vaatteilla silti ml. jumppavaatteet. Mulla ei ollut edes sohvaa eikä televisiota. Astioitakin tosi vähän, neljän hengen astiat.
Eihän se ole vähän. Yhden hengen astiat yhdelle hengelle ovat vähän.
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu että täällä näinkin moni kokee jo valmiiksi, ettei tavaraa ole sen enempää nytkään. Ammattijärjestäjä Ilana Aallon blogissa oli muistaakseni joskus tutkimus tms jossa kerrottiin, että keskiverto perheessä olis about 10 000 tavaraa tai ainakin sinnepäin. Vastaavasti Oma Koti Valkoinen blogin pitäjä taisi joskus tarttua tuhannen tavaran haasteeseen karsimalla kaiken ylimääräisen pois päätymällä tuohon tarkkaan lukumäärään tuhat. Kun projektia demostroitiin blogissa aikanaan, herätti tavaran vähäinen määrä jonkun verran ihmettelyä, esimerkiksi ks bloggaajan vaatekaappi olis silloin jo todella minimissään.
Voi tietty olla että tällaiseen ketjuun vastaa herkimmin ne, joilla tavaraa on jo vähän ja isot perheet isoine taloineen ei päädy vertaliluun ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu että täällä näinkin moni kokee jo valmiiksi, ettei tavaraa ole sen enempää nytkään. Ammattijärjestäjä Ilana Aallon blogissa oli muistaakseni joskus tutkimus tms jossa kerrottiin, että keskiverto perheessä olis about 10 000 tavaraa tai ainakin sinnepäin.
Esim. mulla ei ole lapsia, niin jäähän siinä jo varmasti useita satoja tavaroita automaattisesti pois. Ylipäätään lapsiperheissä tavaraa on varmasti keskimäärin monta kertaa enemmän kuin lapsettomassa. Ja keskimäärin ihmiset on hamstereita, muistan täältäkin astiakeskusteluja kun monilla oli jo juomalaseja satoja :o! Eli todennäköisesti tähän kommentoimme enemmän me, joilla on keskimääräiseen nähden vähän tavaraa, ja keskimäärin sitä onkin paljon enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu niin harrastuksista, riittäisikö tuo 1000 tavaraa. Tyttäreni harrastaa välillä lasihelmijuttuja, tekee niistä pieniä söpöjä eläimiä ja sellaista (ja joskus suurempia lohikäärmeitä). Jos jokainen lasihelmi lasketaan yhdeksi tavaraksi, niin voi voi.
Lasketaankohan jokainen Lego yhdeksi tavaraksi :) Ei tarvi olla edes mikään iso paketti kun 100 pamahtaa rikki.
Mä harrastan palapelien väkräämistä. Tuossahan tuo taas on levällään yksi 1000 palan palapeli. Melko heikkoa olisi, jos en saisi omistaa muuta kuin nuo 1000 pikkupalaa.
Joo. Menee saivarteluksi, mutta jos tällaista ideaa ylipäätään lähtee mainostamaan tai hehkuttamaan, niin pitäisi tarkkaa märitellä yksityiskohdat miten ja mitä lasketaan.
Matkit sitten minua, kun kirjoitin edelliseen ketjuun, että yhdellä palapelillä menisi jo 1000 rikki.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu että täällä näinkin moni kokee jo valmiiksi, ettei tavaraa ole sen enempää nytkään. Ammattijärjestäjä Ilana Aallon blogissa oli muistaakseni joskus tutkimus tms jossa kerrottiin, että keskiverto perheessä olis about 10 000 tavaraa tai ainakin sinnepäin.
Esim. mulla ei ole lapsia, niin jäähän siinä jo varmasti useita satoja tavaroita automaattisesti pois. Ylipäätään lapsiperheissä tavaraa on varmasti keskimäärin monta kertaa enemmän kuin lapsettomassa. Ja keskimäärin ihmiset on hamstereita, muistan täältäkin astiakeskusteluja kun monilla oli jo juomalaseja satoja :o! Eli todennäköisesti tähän kommentoimme enemmän me, joilla on keskimääräiseen nähden vähän tavaraa, ja keskimäärin sitä onkin paljon enemmän.
On mullakin ollut juomalaseja joskus kaapit täynnä, kun jouluna on tullut milloin shamppanjalasia, milloin milleniumlaseja, milloin viinilaseja, milloin isoja viinilaseja, milloin pieniä viinilaseja, milloin viskilaseja lahjaksi jouluna.
Viskasin muutossa kaikki mäkeen. Vtuttaa muutot sen verta. Kun pudottelin niitä lasin keräykseen, niin särkyivät mukavasti, klink poks, klinks poks .. se oli hauskaa.
Sinkkumies
Jos ei ole ääriminimalisti, niin lonkalta heitetyt "ei mulla ole nytkään niin monta tavaraa" ei tunnu uskottavilta. Avaa mikä tahansa kaapin ovi tms ja rupea laskemaan. Lähes kaikilla on muutama huonekalukin. Sänky, patja, tyyny, peitto, lakana, pussilakana, tyynyliina. Siinä oli jo seitsemän.
joo, jollain sitä tavaraa on kait pakko olla näiden kaikkien valmiiksi vähän omistavienkin edestä. Mikä muuten selittäisi kaikki tämän maan täydet kontit, pelastusarmeijan isot kirppikset, fidat, tavalliset kirpputorit, kierrätyskeskukset ja muut? Eikös täälläkin olleissa konmari- ketjuissa monet joskus kehuneet, kuinka ovat kantaneet asunnoistaan ja varastoistaan jätesäkeittäin tavaraa pois? Kuvittelisi, ettei jo valmiiksi alle 1000 tavaraa omistalta ihmiseltä enää liikenee kauheasti pois annettavaa.
Bensaa palaisi, kun pitäisi aina lähteä hakemaan uutta pakettia vanhan tilalle kun se loppuu. Sitähän ei älykäs hamstraa tietenkään edellisellä kauppareissulla. (tai muuten vaan jo aikaisemmin)
On myös kiva, että on pari eri pastaa kaapissa, sekä tomaattikastiketta, josta pyöräyttää ruoka tarvittaessa. Mutta eikun autolla kauppaan taas tohottamaan ..
Sinkkumies
Olen ollut armeijassa. Kaapissa oli armeijan tarjoamat alle 100 tavaraa. Hengissä selvisin.
Tosin itse ei tarvinnut kokata, se tehtiin valmiiksi kuin manulle illallinen ;)
Jos tupa oli 20 neliötä, niin joka jannulle oli 2 neliötä asuintilaa. Silläkin pärjää hengissä.
Sinkkumies
Itseasiassa laskin uteliaisuuttani omat vaatteeni yhteen, että saisi jotain ajatusta siitä kuinka paljon toi 1000 on. Tulokseksi tuli noin 100 ja siihen sisältyy ihan kaikki ulkovaatteista kesämekkoihin ja yöpaidoista villakerrastoihin. Sukkia ja alushousuja en sentään laskenut erikseen, niistä tulisi muutama kymmennen lisää. Kuvittelisin saavani helposti tuhat tavaraa siis täyteen, jos samalla systeemillä laskisin joka ikisen huulipunan, ruuvimeisselin ja pyyhkeen jne.
Mulla on alle 1000 tavaraa, asun yksin ja kämppä on 85 m2. Joidenkin mielestä täällä on kylmää ja kalseaa, minä tykkään. Tuntuu, että edelleen on liikaa tavaraa, ainakin kolmannes jos ei puoletkin tavaroista on sellaisia, jotka eivät koskaan ole käytössä vaan ainoastaan hyllyn täytteenä.
Olen vähän ADD ja järjestyksen ylläpitäminen on melko vaikeaa. Tykkään siitä, että harvoin on mitään hukassa. En myöskään tykkää siivota, ja siivooja siivoaa nopeammin selkeäpintaisen kämpän. Nättiä ja sisustettua täällä on, autiota kyllä myös.
Lakanasettejä on kahdet, DVD:itä nolla, kirjoja satakunta. En erityisemmin välitä vaatteista ja pukeutumisesta, meikeistä tykkään ja niitä on jonkun verran.
Ihminen ei tarvitse kauhean paljon tavaraa, ja kännykät ja netit ovat entisestään vähentäneet fyysisten tavaroiden tarvetta.
Meillä on reilusti alle 1000 tavaraa ja olemme nelihenkinen perhe. Ei edes tee tiukkaa. Tosin olen ollut minimalisti viimeiset nelkyt vuotta ja mies ja lapset seuranneet mun esmerkkiä. Mitään turhaa ei osteta kun ei tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulla alle 500 tavaraa (vaatteet, lakanat, kosmetiikka ja kukkaruukut mukaanlukien). Asun tosin yksiössä. En ole minimalisti, asuntoni vain sattuu olemaan "kotoisan intiimi" ja omaisuutta minulla on oikeastaan aika vähän.
Laskitko ruokailuvälineet erikseen?
Muut astiat?kauhat,kattilat?
Mikrot yms kodinkoneet?
Vessapaperi,topsypuikot,pesuaineet?Mitä ovat topsypuikot?
Muovitikut joiden päässä on vanut, joilla on tarkoitus kuivata ja puhdistaa korvat. Tosin nykyisin sitä ei aina suositella kun voi kasata vaikkua.
Joo, jos kirjoja ja hiuspinnejä ei lasketa mukaan. Ensimmäisiä on yli tuhat, jälkimmäisiä pari sataa.
Pärjäisin helposti. Sohva, televisio, pöytä, tietokone, mikro, 100 osaa pukeutumiseen ja 100 osaa kodin tekstiileihin ja astioihin. Pikkusen hygieniakamoja. Loput 600 lahjottaisin köyhemmille.
Paljon vähemmälläkin olen pärjännyt, kun asuin pari vuotta ulkomailla ja mukana oli vain muutama laatikollinen tavaraa. Jos kuitenkin aikoisin loppuelämäni elää noin vähillä tavaroilla, niin se kyllä tarkoittaisi harrastuksista luopumista ja kirjojen hävittämistä - asioita, joihin en suostuisi.
Jos eläisin yksin, pärjäisin hyvin, joutuisin tosin luopumaan kirjoistani. Nyt meillä 7-henkinen perhe, eikä millään saataisi tavaramäärää 7000 esineeseen. Astiat, vaatteet ja muu pakollinen menisi, mutta lasten lelut ei.
En koska minulla on pelkästään jo tuhat pullonkorkkia jäisi korkituskone ja pullot sitten pois....
Vierailija kirjoitti:
Tämä alkoi kiinnostaa luettuani aiheeseen liittyvän jutun iltalehdestä. Kerrostaloasuntoon tehtiin ammattijärjestelijän sisustama koti, joka sisältää vain tuhat tavaraa. Olisi kiinnostava tietää, kuinka moni täällä voisi kuvitella pärjäävän tuolla tavaramäärällä arjessa? Kuvittelisin kuitenkin että ihmiset, joilla on noin vähän tavaraa ovat aika harvassa?
Ensin tulivat ammattijärjestäjät, sitten konmaritus ja 15m2 minikoti-hypetys.
En suostuisi asumaan 15 neliössä ja karsimaan tavaroitani vaan siksi että joku nevohöörd nyt vaan päättää että se on hip ja lauma seuraa perässä.Ihan vaan siksi että mua ärsyttää. Ja siksi että sattuneesta syystä olen nuorempana asunut alle 10m2 murjussa hyvin pienellä tavaramäärällä. Mä olen ollut siis olosuhdeminimalisti.
Never again! Nyt mulla on omat kaapit kengille ja laukuille, enkä luovu niistä.
Vau!!! tuo kuulostaa unelmaltani!! ihailen ystävääsi. Itsellä lapsi, joten ....valittettavasti en voi harjoittaa ääriminimalismia..hmm...tai ehkä voinkin....kaikki muut huoneet minimalistisia paitsi lapsen!