En tunne iloa juhlissa

Riippuu tietysti juhlasta. Mutta samankaltaisia tunteita minullakin on kuin sinulla, ap. Mitä virallisemmat juhlat, sitä vähemmän "osaan" nauttia. Vapaamuotoisissa kemuissa osaan olla iloisempi. Mieluiten jättäisin kaikki juhlat väliin. Omatkin, niissäkin (harvoissa) piiloudun keittiöön muka keittämään kahvia ja järjestelemään tiskejä.

Olut ujo. Ota viinaa.

Riippuu vähän kenen juhlissa ja millaisissa ollaan. Sukujuhlissa pitää käydä vähän kuin velvollisuudentunteesta. Mutta kavereiden kesken meno on aina hilpeää.

Riippuu juhlasta. Lapsena ja teininä sukujuhlissa oli juurikin tuollaista. Aika lailla nykyäänkin, mutta nyt ei ole pakko mennä niihin. Kaverijuhlissa viihtyy, mutta niitä on sitten tosi harvoin (esim. häät, jos on kaveriporukalle juhlat tai nuorempana oli noita valmistujaisia ja tupareita ym. enemmän).

Nautin todella paljon juhlista. Rakastan kunnon pitoja, joissa illastetaan pöydissä, on valkoiset liinat, paljon puheita, musiikkinumeroita ja sekä uusia tuttavia että rakkaimpia ihmisiä. Tunnelma kohoaa arjen yläpuolelle, iloitsen juhlittavan puolesta täydestä sydämestäni.

Sen sijaan kotibileistä tai ristiäis/synttärikahvitteluista en tykkää yhtään. Istutaan sohvalla, juodaan viiniä ja syödään sipsejä. On jäykkää ja kaverinkaverien kanssa ei aina meinaa keksiä juteltavaa. Kotibileet ovat hauskoja ainoastaan parhaiden kavereiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Nautin todella paljon juhlista. Rakastan kunnon pitoja, joissa illastetaan pöydissä, on valkoiset liinat, paljon puheita, musiikkinumeroita ja sekä uusia tuttavia että rakkaimpia ihmisiä. Tunnelma kohoaa arjen yläpuolelle, iloitsen juhlittavan puolesta täydestä sydämestäni.

Sen sijaan kotibileistä tai ristiäis/synttärikahvitteluista en tykkää yhtään. Istutaan sohvalla, juodaan viiniä ja syödään sipsejä. On jäykkää ja kaverinkaverien kanssa ei aina meinaa keksiä juteltavaa. Kotibileet ovat hauskoja ainoastaan parhaiden kavereiden kanssa.

Kuulostaa aika painajaiselta tuo ensimmäinen vaihtoehto.

Itseään täynnä olevia ihmisiä nostamassa itseään jalustalle. "Katsokaa minua, syön tätä ruokaani kuin kuningas ateriaansa valkoiselta liinalta, voi kuinka rattoisaa onkaan saada puhua itsestään vieraille, nyt ne minua niin arvostaa, siemailempa tätä viiniä ja esitän että se on hyvää, vaikka oikeasti haluan humalaan kuten kaljasipsi-veikotkin"

Joo, inhottavaa pröystäilyä ja vaikea uskoa että joku tuosta nauttisi, ellei ole itseään täynnä.

Samaa paskaa eri paketissa nuo kaikki on, turha esittää fiiniä kun juo viiniä.

En pidä juhlista, turhaa esittämistä ja kekkalointia, ei kiinnosta tuntemattomien kanssa käydyt merkityksettömät keskustelut.

Mielummin hengailee yhden hyvän ystävän kanssa vaikka turpa kiinni, kuin kymmenen tuntemattoman ja merkityksettömän.

Enpä muista yhtään juhlaa, jossa olisin ollut aidosti iloinen, eli juhlinut. Useimmissa juhlissa istutaan ennaltamäärätyillä paikoilla tuntikausia, usein jopa 4-5 tuntia. Siinä on ne muutamat samat ihmiset juttukaverina koko illan. Ruoka on hyvää ja väki tällingeissään, kaikki on juhlavaa. En vain millään pääse fiilikseen ja tunnen, että minun pitäisi olla jossakin muualla. Minulla on jonkin verran juhlia myös työni puolesta ja niissä tunne on usein lähes sietämätön. Tunne, että haluan pois on hallitseva. Usein pohdin, miksi ylipäätään olen siellä, mitä oikein teen? Miksi en ole siellä, missä olen oikeasti tärkeä, eli kotona. Ja miksi tunnen näin. Pahinta on katsoa ilosta kyynelehtivää, vahvasti tunnelmissaan läsnäolevaa juhlaväkeä, kun itse on täysin tyhjä ja tuntee niin selvästi, että tämä ei ole minulle yhtä merkityksellistä kuin muille.

Jos siellä on riittävästi alkoholia niin sen voimalla tunnen yhteenkuuluvuutta ja iloa. Muuten se on raskasta.