Milloin olet ollut onnellisimmillasi? Mikä on ollut sun elämän tähän asti parasta aikaa?

Kuluva hetki. Aina.

Kun olin muutaman kuukauden työtön lapseni ollessa neljä. Ei ollut paljon rahaa, mutta meillä oli aikaa tehdä kaikkea kivaa yhdessä.

Myös nyt olen onnellinen. Uskalsin tehdä ison muutoksen elämässä, minulla on hyvät välit aikustavaan lapseeni, hyvä parisuhde ja paljon läheisiä ihmisiä.

21-vuotiaana.oli ihana kaveriporukka ja ryypättiin ja bailattiin ja miehiä riitti. Toki tuo elämäntyyli kesti vain hetken.

Nykyisessä avioliitossani

Nyt. Tuntuu vain siltä. Rakkaus tekee sen. Yksipuolinen tosin.

Yksi onnellinen aika oli joskus 10-12-vuotiaana, ennen kun murrosikä ja hormonit pistivät pään pyörälle mutta ikää alkoi olemaan jo sen verran että sai hieman alkaa menemään vapaammin kavereiden kanssa. Vietin paljon aikaa kavereiden kanssa ja meillä alkoi olemaan limudiskoja, ihastumisia jne, ihan mahtavaa aikaa.

Toinen onnellinen kausi liittyi opiskelujen alkuun jolloin tapasin ensimmäisen kunnon poikaystäväni. Opiskelujen ja yksin asumisen vapaus yhdistettynä ensirakkauteen oli aika huumaava cocktail ja vaikka poikaystävä on pitkään ollut ex, tuosta ajasta on paljon ihania muistoja.

Kolmas ihana vaihe liittyy ehkä lapseni syntymään ja sitä seuranneisiin pikkulapsivuosiin, joita nyt elän. Elämä on jo muutaman vuoden ajan ollut ihanaa. Minulla ja miehelläni menee hyvin, lapsen kanssa on mukavaa ja kaikki asiat lähipiirissä ovat kunnossa.

Välillä tulee huonompia kausia mutta luotan siihen että näitä hyviä elämänvaiheita on tulossa vielä paljon :).

- Noin 4-vuotiaana. Kävin päiväkodissa, josta pidin paljon ja silloin oli mahtava tilanne siinä mielessä, että sain olla täysin oma itseni ja musta pidettiin sellaisenani. Mulla oli oikeasti mukavia kavereita.

- Seuraavaan onnelliseen jaksoon onkin aikaa, välissä on perhetilanteen muutoksia, äitini uupumusta, mua kiusattiin vuosia koulussa, osa ystävistä jätti... Mutta siinä noin 16-vuotiaana oli hyvä aika. Pääsin pois siitä ympäristössä, missä mua oli pitkään kiusattu. Muhun suhtauduttiin taas kunnioittaen ja otettiin mukaan porukoihin, sain uusia kavereita ja etsin itseäni. Innostuin opiskelusta ja muutenkin itseni kehittämisestä. Mulla oli paljon tuttuja ja kavereita ja liikuin monenlaisissa piireissä eri yhteyksissä. Lukeminen ja opiskelu oli se rauhallinen vastapaino menemisille ja harrastamisille.

- Tuon jälkeenkin oli ihan onnellista enimmäkseen, mutta noin 26-vuotiaana olin todella onnellinen. Muutimme ekaan omistusasuntoon, mulla oli ihana vauva ja sain olla kotona häntä hoitamassa. Nautin paljon äitiyslomalaisen elämästä vauvalenkkeineen, muskareineen ja seurakunnan perhekerhoineen. Mulla oli niin paljon: Oma perhe, oma koti jne. On ne vieläkin, mutta tuo oli alkuhuuman aikaa.

- Nyt olen 36 ja lähiaikoina on ollut rankempia ja sekavampia vuosia. Olen edennyt urallani ja matkustellut, mutta koen silti nuo aiemmin mainitut ajat paljon onnellisempana kuin nykyiset.

Tällä hetkellä elämäni on onnellista. Lapset on jo vähän isompia (6 ja 9), en nauttinut ollenkaan pikkulapsivaiheesta. Minulla on myös kiva työ, josta saan ok palkkaa.

Yhtä onnellinen olin ennen lapsia. Asuimme keskustan lähellä, suunniteltiin häitä mieheni kanssa, olin nuori ja nätti. Saman miehen kanssa olen toki edelleen, hyvän miehen sainkin.

Lapsuuden kesät 80- ja 90-luvuilla sekä molemmat yliopistoaikaiset vaihto-opiskeluvuoteni (toinen Euroopassa, toinen U-Seelannissa). Ja muutkin pidemmät matkat, kuten reppureissut Aasiassa ja vaellukset koto-Lapissa.

Nyt olen ns. perusonnellinen, mutta viimeistä kymmentä vuotta on varjostanut taloudelliset ja monet muut huolet.

Kun erosin avomiehestä... Pitkään vatvoin eroa ennen kuin viimein uskalsin. Vielä kamoja pakatessa itkin ja kierin katumuksessa ja mietin miten saisin eron peruttua. Onneksi se häipyi porukoilleen siksi viikonlopuksi. Mutta sitten, kun muutto oli ohi, ja muuttoapuna olleet mun omat vanhemmat lähti pois ja olin ihan yksin uudessa kodissa pahvilaatikoiden keskellä, iski yhtäkkiä mieletön onnellisuuden aalto. Tajusin, että oon oikeasti vapaa! Voin tehä mitä vaan, kukaan ei jäkätä ja lyttää ja kyseenalaista! Niin mieletön tunne, että mää vaan kirjaimellisesti kieriskelin paljaalla lattialla silkasta onnesta :D

Ja oikeastaan sen jälkeen oon enimmäkseen ollutkin onnellinen. Toki muutama kuoppa on mahtunut matkaan, mutta kyllä tuo ero opetti mut onnelliseksi.

Nuoruus 80-luvulla. Tietysti aika kultaa muistot mutta kyllä antaisin paljon jos pääsisin aikakoneella edes viikonlopuksi takaisin siihen aikaan!

Mulla on ihana puoliso, lapset, työ, kaunis koti ja ystäviä. Iloitsen niistä.

Mutta se aika lukiossa kun tulin uskoon, on ihanin. Oli huikeeta tajuta että on olemassa Jeesus, joka rakastaa. Koen hänen läsnäolonsa joka päivä.

Minulla oli huoleton ja onnellinen lapsuus sekä varhaisnuoruus. Aina ajattelen lämmöllä ja nostalgisoin sen ajan juttuja. On myös ikävä lapsuusajan kavereita, joita nykyään harvemmin näen.

21 v

Lyhyt aika lukiosta valmistumisen ja opintojen aloituksen välissä. Oli hyvä kaveriporukka, jonka kanssa vietettiin paljon aikaa ja hyviä bileitä. Naisia olisi riittänyt joka viikolle uusi, mutta menin sitten tyhmyyksissäni sitoutumaan yhden kanssa pidemmäksi aikaa. Siinä loppui se onnellinen aika elämässä. Ehkä vielä ehtii uusia ennen lasten hankintaa. Ainakin taloudellisesti on paljon enemmän vaihtoehtoja nyt.

M28

Ehkä lukioaikana. Oli semmoinen fiilis, että kaikki on mahdollista ja tulevaisuus valoisa. Lisäksi näin joka päivä kavereita ja meillä oli aina kivaa. Nyt on kaikki toisin... :( N26

"Elämä on ihmisen parasta aikaa."

(Matti Nykänen)

Nyt tämä hetkellä. Erosin monen vuoden suhteesta, kun molemmilla oli selkeästi paha olla. Otin melkein heti laastarisuhteen ja elämä "kukoisti" ekat puoli vuotta, mutta joku outo tunne painoi mieltä koko ajan. Olin loppupeleissä ihan sekaisin, mutta nautin siitä ylenpalttisesta huomiosta. Kunnes paljastui miehen todellinen puoli, aivan sekaisin oleva narsisti. Yritti rajoittaa mun elämää ja oli sairaalloisen mustasukkainen. Nyt oon ollut itekseni ja nautin todella tästä hetkestä. Mulla on hyvä työpaikka ja läheisiä ihmisiä ympärillä. Saan olla täysin oma itseni.

Oon todella ihastunut yhteen mieheen, mutta en ota hänestä mitään selkoa. No mutta nautin tästä ihastumisen tunteesta, eipähän tarvitse miettiä kummempia. Uskon että oikea henkilö tulee mun elämään, kun sopiva hetki on. Oon joutunut kokemaan niin paljon ylä- ja alamäkiä, joten nautin tästä seesteisyydestä.

Nyt. Olen sovussa itseni ja ympäröivän maailman kanssa, ulkoiset puitteet ja lähimmäiset riittävässä kunnossa. N38