Lue keskustelun säännöt.
Kaipaan vertaistukea: ero koska toinen ei halua lapsia
15.09.2017 |
Olen kirjoittanut tällä palstalla asiasta ennenkin: mies on viimeiset pari vuotta huovannut ja veivannut lapsenhankintaa. Välillä sanonut, ettei halua enempää lapsia (hänellä on jo) ja välillä taas sanonut, että minun kanssani haluaakin. Lisää kuitenkin aina klassisen "ei vielä". Kun olen kysynyt, että koska niin vastaus on kiertelevä ja selittää epämääräisiä tekosyitä miksi nyt ei ole hyvä aika. Me ollaan yli 30-vuotiaita, talo ostettu, työpaikat löytyy koulut käyty..
Taustaa sen verran että kun naimisiin mentiin, kumpikaan ei oikein tiennyt haluaako lapsia. Pari vuotta sitten tulin siihen tulokseen, että haluan lapsia ja sanoin tästä miehelle. Lopulta ilmoitin hakevani eroa jos mies ei halua lapsia. Annoin vuoden loppuun asti aikaa miettiä. Mies tästä närkästyi ja sanoi minun kiristävän. Totesi, että minun pitää lähteä etsimään uusi mies jos kerran haluan lapsia nyt heti. En mä lapsia nyt heti tarvitse mutta epäilen että miehelle se on ikuisesti "ei vielä" kun ei kerran suostu puhumaan että koska.
Meille tuli uusivuosi puheeksi ja aloin pohtia, mitä silloin tehtäisiin. Tähän mies heitti kai vitsillä, että mehän erotaan silloin joten miksi miettiä mitä tehdään? Hetken heittoa sulateltuani yritin kysyä ymmärsikö mies mun olevani täysin tosissani siitä, että haluan eron. Kieltäytyi puhumasta asiasta ja väitti minun yrittävän haastaa riitaa.
Aiemmin olin puhunut nimistä, joista tykkäisin lapselle. Tähän mies totesi, että pitää asia omana tietonani.
No mä oon asian suhteen ihan loppu ja valmis eroon. Tuntuu pahalta olla itse innoissaan jostain mutta ei voi puhua asiasta ollenkaan. Tuntuu myös pahalta olla innoissaan asiasta mikä syöksee mun avioliiton tuhoon.
Miten selvitä tällaisesta erosta? Mä rakastan mun miestä niin paljon, että halusin kodin, naimisiin ja lapsia. Nyt pitäisi osata päästää hänestä irti?
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Minusta mies yrittää sanoa ettei suhteenne ole sellainen, johon lapsia olisi hyvä hankkia. Tuskin tilanne tai mies siitä muuttuu, joten katse olisi suunnattava muualle ja jatkettava eteenpäin, jos kerran lapsen haluat.
Ehkä on niin, että mies voisi jonkun toisen naisen kanssa lapsia halutakin. Ei vain minun.
Toivoisin että pystyisi sanomaan asian suoraan eikä koko ajan sanoisi ristiriitaisia asioita, esim kerran tuli puheeksi mieheni lapsen kallis harrastus, johon kommentoin, ettei minulla olisi varaa mahdollistaa minun lapselleni yhtä kallista harrastusta. Johon mies kysyi "miten niin sinun lapsesi?". No kenen sitten kun ei kerran hänen?
Äh, tuntuu että vellon tässä surussa koko ajan. Pitäisi vain kerätä voimat ja rohkeutta ja lähteä meneen. Vaikka mies lapseen "taipuisi", saisinko kuulla lopunikääni siitä kuinka hänet siihen pakotin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin olen hirveän tyytyväinen ilman lapsiakin, vaikka ne kivoja ovatkin. Vaikka hormonihuuruissa haluaisi tulla raskaaksi, pitää järkeäkin käyttää. Pidä mieluummin hyvä mies!
Niin, sinulla ei siis ole lapsia?
Eli valitettavasti mielipiteelläsi ei ole väliä. Lapset ovat tärkeitä heille jotka heitä haluavat ja niille joilla lapsia jo on. Minä en olisi enää tyytyväinen elämääni jos ei olisi lapsia, kun tiedän millaista elämä on kun on lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Mielelläni keskustelisin asiasta mieheni kanssa mutta hän hermostuu joka kerta kun yritän asiasta keskustella. Sanoo, että asiasta on puhuttu jo tarpeeksi vaikka mä olen jokaisen yrityksen jälkeen aivan pyörällä päästäni, että missä nyt mennään.
Parisuhteemme alussa mies sanoi, ettei halua lapsia enempää ja hänellä oli aivan validit perustelut siihen. Mutta sanoi ettei kuitenkaan tyrmää asiaa. Mä en tuolloin vielä itse omaa kantaani asiaan. Myöhemmin mies sanoi ettei halua lapsia. Kun puhuttiin ehkäisystä (mulle ei sovi hormonit), ehdotin miehelle vasektomiaa. Mies ei halua sitä koska haluaa pitää mahdollisuuden auki "jos on parisuhteessa missä toinen haluaa lapsia".
Kun joskus myöhemmin kysyin, että miten näkee meidän tulevaisuuden, sanoi että vuoden päästä naimisiin ja lapsi alulle. Myöhemin kuitenkin sanoi, ettei haluakaan lapsia ja pahoitteli mielensä muuttamista. Kun myöhemmin sitten otin puheeksi ehdottomasti haluavani lapsia, tähän mies totesi, että on välillä haaveillut perheen perustamisesta mun kanssa kun ensimmäinen kierros ei onnistunut. Silloin sanoi, että kahden vuoden päästä olisi hyvä. Kysyin tarkoittaako kaksi vuotta sitä, että silloin aletaan miettiä asiaa koska sellaiseen mä en voi suostua (ikä alkaa painaa), johon kivahti että ei vaan silloin lapsi olisi jo tulossa. Kun otin asian puheeksi myöhemmin, mies sanoikin, ettei meidän parisuhde ole tarpeeksi hyvä vauvalle. Kun kysyin, että mitä se tarkoittaa, alkoi selitellä ihmeellisiä tekosyitä. Sen jälkeen kun olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi, hän hokee "ei vielä" ja "etsi uusi mies jos haluat lapsia nyt heti".
Tuolloin oli sitten jo pakko todeta, että miksi olla naimisissa jos miehen mielestä meidän parisuhde ei ole hyvällä tasolla.Tilanne on ollut jatkuvasti tällaista veivaamista. Tuntuu ettei mies tiedä, mitä haluaa. Tai sitten tietää, ettei halua lapsia, mutta venkoilee asian suhteen koska tietää mun lähtevän siinä tapauksessa.
Vaikeaa on, koska tuntuu että sellaisia toivonkipinöitä heittelee ja sitten sammuttaakin ne. Nyt olen kuitenkin alkanut kallistua siihen, että ei halua lapsia. Ei vaan halua minun lähtevän.
Kun toisesta ei pääse näin isossa asiassa varmuuteen, ehkä sinun tulisi kääntyä ennen kaikkea itsesi puoleen: onko tämä suhde sinulle niin tärkeä, että olet hänen vuokseen valmis uhraamaan haaveesi perheestä? Mieheltä et todennäköisesti tule saamaan tämän parempaa vastausta tähän hätään. Vaikka eroa ei haluaisikaan toteuttaa laukkuja pakaten kerrasta poikki, niin voittehan te ottaa ihan vaikka hetkittäisen asumuseron muodossa aikalisän ja pohtia tahoillanne, kuinka tärkeä teille kummallekin perheellistymisen kysymys on.
Jos mies ei tällä hetkellä halua, mutta tiedostaa että mieli voi muuttua vielä, niin mitä hän oikein voisi vastata? Minusta mies on ollut hyvinkin selkeä vastauksissaan, mutta ap ei vaan suostu niitä uskomaan. Mies ei halua nyt lasta. Saattaa haluta myöhemmin, mutta ei tietenkään voi asiaa luvata. Jos ap haluaa lapsen, hänen pitää erota. Siinä mitä mies on sanonut, hyvin selkeästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta mies yrittää sanoa ettei suhteenne ole sellainen, johon lapsia olisi hyvä hankkia. Tuskin tilanne tai mies siitä muuttuu, joten katse olisi suunnattava muualle ja jatkettava eteenpäin, jos kerran lapsen haluat.
Ehkä on niin, että mies voisi jonkun toisen naisen kanssa lapsia halutakin. Ei vain minun.
Toivoisin että pystyisi sanomaan asian suoraan eikä koko ajan sanoisi ristiriitaisia asioita, esim kerran tuli puheeksi mieheni lapsen kallis harrastus, johon kommentoin, ettei minulla olisi varaa mahdollistaa minun lapselleni yhtä kallista harrastusta. Johon mies kysyi "miten niin sinun lapsesi?". No kenen sitten kun ei kerran hänen?Äh, tuntuu että vellon tässä surussa koko ajan. Pitäisi vain kerätä voimat ja rohkeutta ja lähteä meneen. Vaikka mies lapseen "taipuisi", saisinko kuulla lopunikääni siitä kuinka hänet siihen pakotin?
Olen pahoillani. Minusta tuo kuulostaa siltä, että mies haluaa haluta lapsia, mutta ei kuitenkaan halua niitä sinun kanssa. Hän tarvitsee jotain muuta (tai enemmän?) kuin mitä teillä on sitä varten, että lähtisi siihen projektiin mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielelläni keskustelisin asiasta mieheni kanssa mutta hän hermostuu joka kerta kun yritän asiasta keskustella. Sanoo, että asiasta on puhuttu jo tarpeeksi vaikka mä olen jokaisen yrityksen jälkeen aivan pyörällä päästäni, että missä nyt mennään.
Parisuhteemme alussa mies sanoi, ettei halua lapsia enempää ja hänellä oli aivan validit perustelut siihen. Mutta sanoi ettei kuitenkaan tyrmää asiaa. Mä en tuolloin vielä itse omaa kantaani asiaan. Myöhemmin mies sanoi ettei halua lapsia. Kun puhuttiin ehkäisystä (mulle ei sovi hormonit), ehdotin miehelle vasektomiaa. Mies ei halua sitä koska haluaa pitää mahdollisuuden auki "jos on parisuhteessa missä toinen haluaa lapsia".
Kun joskus myöhemmin kysyin, että miten näkee meidän tulevaisuuden, sanoi että vuoden päästä naimisiin ja lapsi alulle. Myöhemin kuitenkin sanoi, ettei haluakaan lapsia ja pahoitteli mielensä muuttamista. Kun myöhemmin sitten otin puheeksi ehdottomasti haluavani lapsia, tähän mies totesi, että on välillä haaveillut perheen perustamisesta mun kanssa kun ensimmäinen kierros ei onnistunut. Silloin sanoi, että kahden vuoden päästä olisi hyvä. Kysyin tarkoittaako kaksi vuotta sitä, että silloin aletaan miettiä asiaa koska sellaiseen mä en voi suostua (ikä alkaa painaa), johon kivahti että ei vaan silloin lapsi olisi jo tulossa. Kun otin asian puheeksi myöhemmin, mies sanoikin, ettei meidän parisuhde ole tarpeeksi hyvä vauvalle. Kun kysyin, että mitä se tarkoittaa, alkoi selitellä ihmeellisiä tekosyitä. Sen jälkeen kun olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi, hän hokee "ei vielä" ja "etsi uusi mies jos haluat lapsia nyt heti".
Tuolloin oli sitten jo pakko todeta, että miksi olla naimisissa jos miehen mielestä meidän parisuhde ei ole hyvällä tasolla.Tilanne on ollut jatkuvasti tällaista veivaamista. Tuntuu ettei mies tiedä, mitä haluaa. Tai sitten tietää, ettei halua lapsia, mutta venkoilee asian suhteen koska tietää mun lähtevän siinä tapauksessa.
Vaikeaa on, koska tuntuu että sellaisia toivonkipinöitä heittelee ja sitten sammuttaakin ne. Nyt olen kuitenkin alkanut kallistua siihen, että ei halua lapsia. Ei vaan halua minun lähtevän.
Omaan korvaan tuo kuulostaa kyllä nimenomaan siltä, että mies kyllä tietää mitä haluaa. Ja lapset ei ole sitä. Venkoilee, esittää tekosyitä ja pelaa aikaa, koska tietää että lähdet mikäli sanoo suoraan. Plus tuo tapa millä mies yksinkertaisesti päättää, että asiasta ei keskustella enempää vaikka mitään ei todellisuudessa ole keskusteltu, viestii mielestäni jonkinlaista kunnioituksen puutetta. Anna miehen mennä. Kuvittele tilanne, jossa ette tee lapsia ja sinun hedelmälliset vuotesi ovat jo ohi, ja mies jättääkin sinut vaikkapa nuoremman naisen vuoksi, ja tekee hänelle sitten lapsia. Olisit katkera. Älä riskeeraa omaa elämääsi, elät täällä vain kerran ja tässä asiassa ei voi tehdä kompromissia.
Minulla ei ole lapsia, mutta tunnistan tuon viivyttely-välttelytekniikan eksästäni kun puhe oli naimisiinmenosta. Voin sanoa, että vaihto kannatti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielelläni keskustelisin asiasta mieheni kanssa mutta hän hermostuu joka kerta kun yritän asiasta keskustella. Sanoo, että asiasta on puhuttu jo tarpeeksi vaikka mä olen jokaisen yrityksen jälkeen aivan pyörällä päästäni, että missä nyt mennään.
Parisuhteemme alussa mies sanoi, ettei halua lapsia enempää ja hänellä oli aivan validit perustelut siihen. Mutta sanoi ettei kuitenkaan tyrmää asiaa. Mä en tuolloin vielä itse omaa kantaani asiaan. Myöhemmin mies sanoi ettei halua lapsia. Kun puhuttiin ehkäisystä (mulle ei sovi hormonit), ehdotin miehelle vasektomiaa. Mies ei halua sitä koska haluaa pitää mahdollisuuden auki "jos on parisuhteessa missä toinen haluaa lapsia".
Kun joskus myöhemmin kysyin, että miten näkee meidän tulevaisuuden, sanoi että vuoden päästä naimisiin ja lapsi alulle. Myöhemin kuitenkin sanoi, ettei haluakaan lapsia ja pahoitteli mielensä muuttamista. Kun myöhemmin sitten otin puheeksi ehdottomasti haluavani lapsia, tähän mies totesi, että on välillä haaveillut perheen perustamisesta mun kanssa kun ensimmäinen kierros ei onnistunut. Silloin sanoi, että kahden vuoden päästä olisi hyvä. Kysyin tarkoittaako kaksi vuotta sitä, että silloin aletaan miettiä asiaa koska sellaiseen mä en voi suostua (ikä alkaa painaa), johon kivahti että ei vaan silloin lapsi olisi jo tulossa. Kun otin asian puheeksi myöhemmin, mies sanoikin, ettei meidän parisuhde ole tarpeeksi hyvä vauvalle. Kun kysyin, että mitä se tarkoittaa, alkoi selitellä ihmeellisiä tekosyitä. Sen jälkeen kun olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi, hän hokee "ei vielä" ja "etsi uusi mies jos haluat lapsia nyt heti".
Tuolloin oli sitten jo pakko todeta, että miksi olla naimisissa jos miehen mielestä meidän parisuhde ei ole hyvällä tasolla.Tilanne on ollut jatkuvasti tällaista veivaamista. Tuntuu ettei mies tiedä, mitä haluaa. Tai sitten tietää, ettei halua lapsia, mutta venkoilee asian suhteen koska tietää mun lähtevän siinä tapauksessa.
Vaikeaa on, koska tuntuu että sellaisia toivonkipinöitä heittelee ja sitten sammuttaakin ne. Nyt olen kuitenkin alkanut kallistua siihen, että ei halua lapsia. Ei vaan halua minun lähtevän.
Kun toisesta ei pääse näin isossa asiassa varmuuteen, ehkä sinun tulisi kääntyä ennen kaikkea itsesi puoleen: onko tämä suhde sinulle niin tärkeä, että olet hänen vuokseen valmis uhraamaan haaveesi perheestä? Mieheltä et todennäköisesti tule saamaan tämän parempaa vastausta tähän hätään. Vaikka eroa ei haluaisikaan toteuttaa laukkuja pakaten kerrasta poikki, niin voittehan te ottaa ihan vaikka hetkittäisen asumuseron muodossa aikalisän ja pohtia tahoillanne, kuinka tärkeä teille kummallekin perheellistymisen kysymys on.
Suhde on minulle vähemmän tärkeä kuin oma lapsi. Mies on itse sanonut, että suhde ei ole tarpeeksi hyvä lapsen hankkimiseksi, joten miksi se olisi hyvä mihinkään muuhunkaan..?
Ehdotin miehelle itseasiassa asumuseroa. Sanoin, että saataisiin molemmat vähän tilaa ajatella ja miettiä kunnolla mitä halutaan. Mies tähän ilmoitti, että jos muutan pois niin hän hakee avioeron.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielelläni keskustelisin asiasta mieheni kanssa mutta hän hermostuu joka kerta kun yritän asiasta keskustella. Sanoo, että asiasta on puhuttu jo tarpeeksi vaikka mä olen jokaisen yrityksen jälkeen aivan pyörällä päästäni, että missä nyt mennään.
Parisuhteemme alussa mies sanoi, ettei halua lapsia enempää ja hänellä oli aivan validit perustelut siihen. Mutta sanoi ettei kuitenkaan tyrmää asiaa. Mä en tuolloin vielä itse omaa kantaani asiaan. Myöhemmin mies sanoi ettei halua lapsia. Kun puhuttiin ehkäisystä (mulle ei sovi hormonit), ehdotin miehelle vasektomiaa. Mies ei halua sitä koska haluaa pitää mahdollisuuden auki "jos on parisuhteessa missä toinen haluaa lapsia".
Kun joskus myöhemmin kysyin, että miten näkee meidän tulevaisuuden, sanoi että vuoden päästä naimisiin ja lapsi alulle. Myöhemin kuitenkin sanoi, ettei haluakaan lapsia ja pahoitteli mielensä muuttamista. Kun myöhemmin sitten otin puheeksi ehdottomasti haluavani lapsia, tähän mies totesi, että on välillä haaveillut perheen perustamisesta mun kanssa kun ensimmäinen kierros ei onnistunut. Silloin sanoi, että kahden vuoden päästä olisi hyvä. Kysyin tarkoittaako kaksi vuotta sitä, että silloin aletaan miettiä asiaa koska sellaiseen mä en voi suostua (ikä alkaa painaa), johon kivahti että ei vaan silloin lapsi olisi jo tulossa. Kun otin asian puheeksi myöhemmin, mies sanoikin, ettei meidän parisuhde ole tarpeeksi hyvä vauvalle. Kun kysyin, että mitä se tarkoittaa, alkoi selitellä ihmeellisiä tekosyitä. Sen jälkeen kun olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi, hän hokee "ei vielä" ja "etsi uusi mies jos haluat lapsia nyt heti".
Tuolloin oli sitten jo pakko todeta, että miksi olla naimisissa jos miehen mielestä meidän parisuhde ei ole hyvällä tasolla.Tilanne on ollut jatkuvasti tällaista veivaamista. Tuntuu ettei mies tiedä, mitä haluaa. Tai sitten tietää, ettei halua lapsia, mutta venkoilee asian suhteen koska tietää mun lähtevän siinä tapauksessa.
Vaikeaa on, koska tuntuu että sellaisia toivonkipinöitä heittelee ja sitten sammuttaakin ne. Nyt olen kuitenkin alkanut kallistua siihen, että ei halua lapsia. Ei vaan halua minun lähtevän.
Kun toisesta ei pääse näin isossa asiassa varmuuteen, ehkä sinun tulisi kääntyä ennen kaikkea itsesi puoleen: onko tämä suhde sinulle niin tärkeä, että olet hänen vuokseen valmis uhraamaan haaveesi perheestä? Mieheltä et todennäköisesti tule saamaan tämän parempaa vastausta tähän hätään. Vaikka eroa ei haluaisikaan toteuttaa laukkuja pakaten kerrasta poikki, niin voittehan te ottaa ihan vaikka hetkittäisen asumuseron muodossa aikalisän ja pohtia tahoillanne, kuinka tärkeä teille kummallekin perheellistymisen kysymys on.
Suhde on minulle vähemmän tärkeä kuin oma lapsi. Mies on itse sanonut, että suhde ei ole tarpeeksi hyvä lapsen hankkimiseksi, joten miksi se olisi hyvä mihinkään muuhunkaan..?
Ehdotin miehelle itseasiassa asumuseroa. Sanoin, että saataisiin molemmat vähän tilaa ajatella ja miettiä kunnolla mitä halutaan. Mies tähän ilmoitti, että jos muutan pois niin hän hakee avioeron.
Ap, sä et nyt vaan suostu kohtaamaan todellisuutta, mikä on ymmärrettävää koska se on pelottava ja voi heittää elämän hetkeksi ihan sekaisin, mutta olet jo yli 30v! Kauanko aiot odottaa? Jos annat vaan ajan kulua ja toivot jonkun ratkaisevan ongelman puolestasi, niin aika menee ohi ja olet lopulta katkera itsellesi, miehellesi ja koko maailmalle. Sekö sitten on hyvä tilanne?
Erolla uhkailu on väärin, te tiedätte toisenne kannat jo, se sana pitää sanoa ainoastaan silloin kun on pakkaamassa tavaroitaan ja muuttamassa, sitä ei käytetä keskusteluvälineenä tai lyömäaseena.
Ei sulla Ap ole muuta vaihtoehtoa kun nyt otat sen eron ja suuntaat elämääsi uusille urille, yrität löytää hyvän miehen jonka kanssa voisi lapsia saada sitten muutamien vuosien päästä.
Kauanko vielä aiot roikkua avuttomana siinä löysässä hirressä, johon itsesi laitoit roikkumaan?
Onpa kurja tilanne teille molemmille - etenkin sinulle, ap. Toivottavasti löydät tähän hyvän ratkaisun.
Itse tekisin tällä elämänkokemuksella sinuna sen ratkaisun, että lähtisin etsimään uutta suhdetta. En halua maalailla piruja seinille, mutta olen itse useamman kerran nähnyt sen, miten mies "ei halua lapsia" jossakin suhteessa (mielestään ikinä), mutta sitten myöhemmin jättääkin tuon kumppaninsa ja hankkii lapsia seuraavassa suhteessaan. Tältä pohjalta esittäisin sinuna itselleni seuraavan kysymyksen: Miltä sinusta tuntuisi, jos kymmenen vuoden päästä - kun lapsensaanti on sinulle jo myöhäistä - mies jättäisikin sinut ja hankkisi lapsen jonkun nuoremman naisen kanssa? Haluatko ottaa sen riskin, että jäät lopulta ilman lasta JA ilman tätä parisuhdetta?
Tietenkään tällaisilla kauhuskenaarioilla ei voi elämässä pelata loputtomiin. Toki päätös mahdollisesta lapsettomuudesta on joissakin tilanteissa varmasti ihan oikea, jos tosiaan on varma elämänsä rakkaudesta ja jostakin syystä siihen suhteeseen ei lapsi sovi tai ole mahdollinen (sairaus tms.). Sitten pitää vain ottaa riski siitä, että tulevaisuus voikin olla toisennäköinen. Kuitenkin nyt minusta tuo, mitä kerrot suhteesta, ei ihan vaikuta siltä, että olisit vakuuttunut miehesi olevan elämäsi ainoa suuri rakkaus, jonka eteen olet valmis mihin vain - pikemminkin vaikutat hieman epävarmalta ja vähän katkeralta miehesi päättämättömyydestä ja venkoilusta, joka vaikuttaa tietyllä tapaa ulkopuolisenkin silmään välittämisen puutteelta.
En siis tietenkään halua enkä voi ulkopuolisena neuvoa mitään, vaan sinun pitää itse tehdä päätöksesi ja ratkaisusi, mutta itse ajattelen, että sinun tilanteessasi päätyisin varmaan omalla elämänkokemuksellani lähtemään ja etsimään uutta rakkautta. Voi tietysti olla, ettei sitä löydy, mutta todennäköisemmältä minusta onnen löytäminen tuntuu muualta kuin nyt tuosta epävarmasta ja aika raastavasta tilanteesta, jossa nyt olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies77 kirjoitti:
Sinä kerrot että sinä rakastat miestäsi niin paljon että haluat kodin, naimisiin ja lapsia! Totuus on se että sinä et rakasta YHTÄÄN miestäsi! Sinulla on jo koti, elät nyt jo niin kuin naimisissa ja sinä rakastat AINOASTAAN niitä lapsia! Sinä tosiaankin kiristät miestäsi erolla uhaten hankkimaan lapsia! Tämä EI ole rakkautta miestäsi kohtaan! Jos todella rakastaisit miestäsi niin paljon kuin uhoat, sinä haluaisit olla ja elää miehesi kanssa, oli lapsia tai ei! Minäkään en miehenä enää luottaisi naiseen joka kiristää ja uhkaa erolla, ja toteaisin sinulle myös että mehän ollaan eroamassa! Sinä olet oikeastaan todella kamala nainen! Todella kamala nainen! Toivottavasti miehelläsi on niin paljon viisautta, että ei ikipäivänä, ei mistään hinnasta eikä millään sinun uhkailulla ikinä tee lapsia sinun kanssasi!!!!!
No tähän voisin vastata, että eipä taida tuo minun mieheni rakastaa minua tällä logiikalla sitten tippaakaan. Ei ainakaan yhtä paljon kuin exäänsä, jonka kanssa lapsia kyllä halusi.
Parisuhteen alussa en ollut varma haluanko lapsia, mutta sitten aikuistuin ja kasvatin mieheni lapsia. Näin kuinka mieheni on hyvä isä lapsilleen ja lopulta heräsin siihen, että minäkin haluan lapsia. Kokea kaikki ne ihanat tunteet, joita hän kokee. Jos se äidiksi haluaminen tekee musta kamalan ihmisen, niin sitten tekee. Mieheni on sanonut ymmärtävänsä kaipuuni omaan perheeseen.
Toivon todella että mies tekisi tämän meille molemmille helpommaksi ja suoraselkäisesti sanoisi, ettei halua lapsia kanssani.
Mies ei selkeästikään halua lapsia nyt ja en ihmettele lainkaan, että hän ei enää tahdo puhua aiheesta, kun on mielestään tehnyt asian sinulle selväksi jo moneen kertaan. Kiristämällä saat lapsille lopulta katkeran isän, joka mahdollisesti häviää kuvioista melko pian. Älä enää tivaa mieheltäsi vastausta. Ilmoita vain itse, että voidaksesi saavuttaa suurimman elämänhaaveesi on teidän erottava. Aina eivät ihmisten toiveet kohtaa ja jos noin suurissa asioissa antaa toista miellyttääkseen periksi, kumpi hyvänsä teistä, tulee lopulta vihaiseksi ja surulliseksi ja ainakin onnellinen parisuhde on ohitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei tällä hetkellä halua, mutta tiedostaa että mieli voi muuttua vielä, niin mitä hän oikein voisi vastata? Minusta mies on ollut hyvinkin selkeä vastauksissaan, mutta ap ei vaan suostu niitä uskomaan. Mies ei halua nyt lasta. Saattaa haluta myöhemmin, mutta ei tietenkään voi asiaa luvata. Jos ap haluaa lapsen, hänen pitää erota. Siinä mitä mies on sanonut, hyvin selkeästi.
Juuri näin. Mies on tehnyt asian varsin selväksi ja päätös suhteen jatkamisesta on ap:n.
Vierailija kirjoitti:
No tähän voisin vastata, että eipä taida tuo minun mieheni rakastaa minua tällä logiikalla sitten tippaakaan. Ei ainakaan yhtä paljon kuin exäänsä, jonka kanssa lapsia kyllä halusi.
Mieshän teistä kahdesta kuitenkin on se, jolla omista lapsista on kokemusta. Ehkä hän on todennut, että hänessä ei ole paukkuja olla isä enää yhdellekään lisälapselle ja huokaa, että hyvä että voimat riittävät nykyisiin. Ehkä hän rakastaa sinua ja kokee, että parisuhteenne on parempi kun teillä on aikaa toisillenne, ja että suhde ei kestäisi lapsen tuomaa rasitusta. Ehkä hän kokee juuri lasten romuttaneen edellisen suhteen eikä tahdo teidän suhteellenne käyvän samoin?
Ei se, että haluaa lapsia jonkun kanssa tarkoita rakkautta tai toisin päin. Haluavathan jotkut naiset siemenen ihan keneltä hyvänsä mieheltä, koska rakastavat ajatusta äitiydestä, vaikka mies olisi täysi sika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ei halua enempää lapsia, se on nyt ihan selvä. Siltä pohjalta tee ratkaisusi.
Lentoon kirjoitti:
Onpa kurja tilanne teille molemmille - etenkin sinulle, ap. Toivottavasti löydät tähän hyvän ratkaisun.
Itse tekisin tällä elämänkokemuksella sinuna sen ratkaisun, että lähtisin etsimään uutta suhdetta. En halua maalailla piruja seinille, mutta olen itse useamman kerran nähnyt sen, miten mies "ei halua lapsia" jossakin suhteessa (mielestään ikinä), mutta sitten myöhemmin jättääkin tuon kumppaninsa ja hankkii lapsia seuraavassa suhteessaan. Tältä pohjalta esittäisin sinuna itselleni seuraavan kysymyksen: Miltä sinusta tuntuisi, jos kymmenen vuoden päästä - kun lapsensaanti on sinulle jo myöhäistä - mies jättäisikin sinut ja hankkisi lapsen jonkun nuoremman naisen kanssa? Haluatko ottaa sen riskin, että jäät lopulta ilman lasta JA ilman tätä parisuhdetta?
Tietenkään tällaisilla kauhuskenaarioilla ei voi elämässä pelata loputtomiin. Toki päätös mahdollisesta lapsettomuudesta on joissakin tilanteissa varmasti ihan oikea, jos tosiaan on varma elämänsä rakkaudesta ja jostakin syystä siihen suhteeseen ei lapsi sovi tai ole mahdollinen (sairaus tms.). Sitten pitää vain ottaa riski siitä, että tulevaisuus voikin olla toisennäköinen. Kuitenkin nyt minusta tuo, mitä kerrot suhteesta, ei ihan vaikuta siltä, että olisit vakuuttunut miehesi olevan elämäsi ainoa suuri rakkaus, jonka eteen olet valmis mihin vain - pikemminkin vaikutat hieman epävarmalta ja vähän katkeralta miehesi päättämättömyydestä ja venkoilusta, joka vaikuttaa tietyllä tapaa ulkopuolisenkin silmään välittämisen puutteelta.
En siis tietenkään halua enkä voi ulkopuolisena neuvoa mitään, vaan sinun pitää itse tehdä päätöksesi ja ratkaisusi, mutta itse ajattelen, että sinun tilanteessasi päätyisin varmaan omalla elämänkokemuksellani lähtemään ja etsimään uutta rakkautta. Voi tietysti olla, ettei sitä löydy, mutta todennäköisemmältä minusta onnen löytäminen tuntuu muualta kuin nyt tuosta epävarmasta ja aika raastavasta tilanteesta, jossa nyt olet.
Näitä asioita olen pohtinut paljon. Mies on itse sanonut, että parisuhteemme ei ole tarpeeksi hyvä lapsen hankintaan, joten miksi se olisi "tarpeeksi" hyvä kestämään ollenkaan? Mies ei osannut sanoa, että mikä parisuhteessamme on vikana (mielestäni ei mikään vaan keksii tekosyitä).
Osuit aivan naulankantaan siinä, että en koe olevani miehelleni tarpeeksi erityinen, että uskaltaisin tehdä uhrauksia hänen vuokseen. Etenkin kun on sanonut, ettei suhteemme ole tarpeeksi hyvä. Kuten jo aiemmin sanoin, mieheni halusi lapsia exänsä kanssa. Oli pitkään rikki kun ex halusi erota. Ja useita kertoja mieheni on todennut, että lapset ovat hänelle minua tärkeämpiä ja asettaakin heidät etusijalle. Mikä tietenkin on ymmärrettävää enkä siitä moiti mutta siksi mietin omalta osaltani, että miksen itse voisi tehdä samaa ratkaisua: laittaa omat lapset miehen edelle?
Vierailija kirjoitti:
Lentoon kirjoitti:
Onpa kurja tilanne teille molemmille - etenkin sinulle, ap. Toivottavasti löydät tähän hyvän ratkaisun.
Itse tekisin tällä elämänkokemuksella sinuna sen ratkaisun, että lähtisin etsimään uutta suhdetta. En halua maalailla piruja seinille, mutta olen itse useamman kerran nähnyt sen, miten mies "ei halua lapsia" jossakin suhteessa (mielestään ikinä), mutta sitten myöhemmin jättääkin tuon kumppaninsa ja hankkii lapsia seuraavassa suhteessaan. Tältä pohjalta esittäisin sinuna itselleni seuraavan kysymyksen: Miltä sinusta tuntuisi, jos kymmenen vuoden päästä - kun lapsensaanti on sinulle jo myöhäistä - mies jättäisikin sinut ja hankkisi lapsen jonkun nuoremman naisen kanssa? Haluatko ottaa sen riskin, että jäät lopulta ilman lasta JA ilman tätä parisuhdetta?
Tietenkään tällaisilla kauhuskenaarioilla ei voi elämässä pelata loputtomiin. Toki päätös mahdollisesta lapsettomuudesta on joissakin tilanteissa varmasti ihan oikea, jos tosiaan on varma elämänsä rakkaudesta ja jostakin syystä siihen suhteeseen ei lapsi sovi tai ole mahdollinen (sairaus tms.). Sitten pitää vain ottaa riski siitä, että tulevaisuus voikin olla toisennäköinen. Kuitenkin nyt minusta tuo, mitä kerrot suhteesta, ei ihan vaikuta siltä, että olisit vakuuttunut miehesi olevan elämäsi ainoa suuri rakkaus, jonka eteen olet valmis mihin vain - pikemminkin vaikutat hieman epävarmalta ja vähän katkeralta miehesi päättämättömyydestä ja venkoilusta, joka vaikuttaa tietyllä tapaa ulkopuolisenkin silmään välittämisen puutteelta.
En siis tietenkään halua enkä voi ulkopuolisena neuvoa mitään, vaan sinun pitää itse tehdä päätöksesi ja ratkaisusi, mutta itse ajattelen, että sinun tilanteessasi päätyisin varmaan omalla elämänkokemuksellani lähtemään ja etsimään uutta rakkautta. Voi tietysti olla, ettei sitä löydy, mutta todennäköisemmältä minusta onnen löytäminen tuntuu muualta kuin nyt tuosta epävarmasta ja aika raastavasta tilanteesta, jossa nyt olet.
Näitä asioita olen pohtinut paljon. Mies on itse sanonut, että parisuhteemme ei ole tarpeeksi hyvä lapsen hankintaan, joten miksi se olisi "tarpeeksi" hyvä kestämään ollenkaan? Mies ei osannut sanoa, että mikä parisuhteessamme on vikana (mielestäni ei mikään vaan keksii tekosyitä).
Osuit aivan naulankantaan siinä, että en koe olevani miehelleni tarpeeksi erityinen, että uskaltaisin tehdä uhrauksia hänen vuokseen. Etenkin kun on sanonut, ettei suhteemme ole tarpeeksi hyvä. Kuten jo aiemmin sanoin, mieheni halusi lapsia exänsä kanssa. Oli pitkään rikki kun ex halusi erota. Ja useita kertoja mieheni on todennut, että lapset ovat hänelle minua tärkeämpiä ja asettaakin heidät etusijalle. Mikä tietenkin on ymmärrettävää enkä siitä moiti mutta siksi mietin omalta osaltani, että miksen itse voisi tehdä samaa ratkaisua: laittaa omat lapset miehen edelle?
Voit tehdä ihan mitä haluat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tähän voisin vastata, että eipä taida tuo minun mieheni rakastaa minua tällä logiikalla sitten tippaakaan. Ei ainakaan yhtä paljon kuin exäänsä, jonka kanssa lapsia kyllä halusi.
Mieshän teistä kahdesta kuitenkin on se, jolla omista lapsista on kokemusta. Ehkä hän on todennut, että hänessä ei ole paukkuja olla isä enää yhdellekään lisälapselle ja huokaa, että hyvä että voimat riittävät nykyisiin. Ehkä hän rakastaa sinua ja kokee, että parisuhteenne on parempi kun teillä on aikaa toisillenne, ja että suhde ei kestäisi lapsen tuomaa rasitusta. Ehkä hän kokee juuri lasten romuttaneen edellisen suhteen eikä tahdo teidän suhteellenne käyvän samoin?
Ei se, että haluaa lapsia jonkun kanssa tarkoita rakkautta tai toisin päin. Haluavathan jotkut naiset siemenen ihan keneltä hyvänsä mieheltä, koska rakastavat ajatusta äitiydestä, vaikka mies olisi täysi sika.
No nyt kun sanoit, niin tämähän on se asia millä mies haluttomuuttaan perustelee. Sanonut, että erosi exästä lasten vuoksi, ja ettei usko parisuhteemme kestävän lasta. On myös sanonut, ettei halua enää aloittaa pikkulapsiarkea kun vihdoin on aikaa itsellekin.
Ja mä ymmärrän hänen näkökulmansa kyllä enkä mä halua painostaa häntä muuttamaan tunteitaan! Mutta ristiriitaiseksi asia menee, kun sitten mies sanookin että vuoden päästä laitetaan oma lapsi alulle, kahden vuoden päästä on jo tulossa, haluaa perustaa mun kanssa perheen ja yrittää uudestaan kun ensimmäinen yritys epäonnistui, puhuu kuinka kaunis olisin raskaana ja kuinka kaunis meidän lapsi olisi jne. Ja sen sijaan että sanoisi, että ei halua ollenkaan, sanoo "ei vielä". Sanoisi vain että ei halua lapsia minun kanssani ja piste. Koska joka kerta kun hän sanoo tuollaisia asioita mä innostun, että onko se nyt sittenkin sitä mieltä että haluaa lapsia mun kanssa? Sitten jään odottaan, että mitä seuraavalla kerralla sanoo..
Mies puhuu ristiriitaisuuksia, koska haluaa sinut. Mutta Hänellä voi myös olla kokemus, että lapset tuhoavat parisuhteen (ps. Mies on ihan oikeassa siinä - aika usein niin tapahtuu).
Ehkä häntä stressaa se, että jos sanoo ettei halua lapsia, niin hän pilaa parisuhteen. Ja jos haluaa lusää lapsia, niin hän taas pilaa parisuhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielelläni keskustelisin asiasta mieheni kanssa mutta hän hermostuu joka kerta kun yritän asiasta keskustella. Sanoo, että asiasta on puhuttu jo tarpeeksi vaikka mä olen jokaisen yrityksen jälkeen aivan pyörällä päästäni, että missä nyt mennään.
Parisuhteemme alussa mies sanoi, ettei halua lapsia enempää ja hänellä oli aivan validit perustelut siihen. Mutta sanoi ettei kuitenkaan tyrmää asiaa. Mä en tuolloin vielä itse omaa kantaani asiaan. Myöhemmin mies sanoi ettei halua lapsia. Kun puhuttiin ehkäisystä (mulle ei sovi hormonit), ehdotin miehelle vasektomiaa. Mies ei halua sitä koska haluaa pitää mahdollisuuden auki "jos on parisuhteessa missä toinen haluaa lapsia".
Kun joskus myöhemmin kysyin, että miten näkee meidän tulevaisuuden, sanoi että vuoden päästä naimisiin ja lapsi alulle. Myöhemin kuitenkin sanoi, ettei haluakaan lapsia ja pahoitteli mielensä muuttamista. Kun myöhemmin sitten otin puheeksi ehdottomasti haluavani lapsia, tähän mies totesi, että on välillä haaveillut perheen perustamisesta mun kanssa kun ensimmäinen kierros ei onnistunut. Silloin sanoi, että kahden vuoden päästä olisi hyvä. Kysyin tarkoittaako kaksi vuotta sitä, että silloin aletaan miettiä asiaa koska sellaiseen mä en voi suostua (ikä alkaa painaa), johon kivahti että ei vaan silloin lapsi olisi jo tulossa. Kun otin asian puheeksi myöhemmin, mies sanoikin, ettei meidän parisuhde ole tarpeeksi hyvä vauvalle. Kun kysyin, että mitä se tarkoittaa, alkoi selitellä ihmeellisiä tekosyitä. Sen jälkeen kun olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi, hän hokee "ei vielä" ja "etsi uusi mies jos haluat lapsia nyt heti".
Tuolloin oli sitten jo pakko todeta, että miksi olla naimisissa jos miehen mielestä meidän parisuhde ei ole hyvällä tasolla.Tilanne on ollut jatkuvasti tällaista veivaamista. Tuntuu ettei mies tiedä, mitä haluaa. Tai sitten tietää, ettei halua lapsia, mutta venkoilee asian suhteen koska tietää mun lähtevän siinä tapauksessa.
Vaikeaa on, koska tuntuu että sellaisia toivonkipinöitä heittelee ja sitten sammuttaakin ne. Nyt olen kuitenkin alkanut kallistua siihen, että ei halua lapsia. Ei vaan halua minun lähtevän.
Kun toisesta ei pääse näin isossa asiassa varmuuteen, ehkä sinun tulisi kääntyä ennen kaikkea itsesi puoleen: onko tämä suhde sinulle niin tärkeä, että olet hänen vuokseen valmis uhraamaan haaveesi perheestä? Mieheltä et todennäköisesti tule saamaan tämän parempaa vastausta tähän hätään. Vaikka eroa ei haluaisikaan toteuttaa laukkuja pakaten kerrasta poikki, niin voittehan te ottaa ihan vaikka hetkittäisen asumuseron muodossa aikalisän ja pohtia tahoillanne, kuinka tärkeä teille kummallekin perheellistymisen kysymys on.
Suhde on minulle vähemmän tärkeä kuin oma lapsi. Mies on itse sanonut, että suhde ei ole tarpeeksi hyvä lapsen hankkimiseksi, joten miksi se olisi hyvä mihinkään muuhunkaan..?
Ehdotin miehelle itseasiassa asumuseroa. Sanoin, että saataisiin molemmat vähän tilaa ajatella ja miettiä kunnolla mitä halutaan. Mies tähän ilmoitti, että jos muutan pois niin hän hakee avioeron.
Jos mies ei osaa edes vastata kysymykseesi, niin miten ihmeessä hän saisi haettua avioeroa? Ei hae vaan jättää senkin sinun tehtäväksi. Toivottavasti löydät pian miehen, jolla on samat suunnat tulevaisuuden suhteen mitä sinulla.
Minusta mies yrittää sanoa ettei suhteenne ole sellainen, johon lapsia olisi hyvä hankkia. Tuskin tilanne tai mies siitä muuttuu, joten katse olisi suunnattava muualle ja jatkettava eteenpäin, jos kerran lapsen haluat.