En ole mieheni silmissä viehättävä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, harvoin lapset menevät rikki vanhempiensa erosta. Aina sama virsi, "Miksi ette eroa?" "Koska lapset".

Lasten lisäksi mietin tietysti myös sitä haluanko todella hankaloittaa elämääni ryhtymällä siihen erohommaan. Rahallisesti pärjääminen, tukiverkkojen puuttuminen yms pelottavat. Mieheni on läheisin ihminen jota minulla on koskaan ollut, en halua elää ilman häntä. Harmittaa silti vietävästi etten saa kokea olevani hänelle yhtä rakas ja puoleensavetävä kuin toivoisin olevani.

Miksi sulla on tollanen ihminen läheisimpänä? Etsi läheiseksi ihmiseksi joku joka Arvostaa Sua!

Niin, miten sen selittäisin? Eihän hän tunnu minua arvostavan, totta. Mutta minkäs teen sille että minulle hän on silti rakas? Hän on ensirakkauteni, lasteni isä ja ainoa ihminen jolle olen kertonut kaikki salaisuuteni. Tottakai toivoisin olevani hänelle yhtä tärkeä kuin hän on minulle. En haluaisi lähteä etsimään jotakuta muuta.

Ymmärrän. Silti sun mies on paskiainen ja sä et arvosta itseäsi. Minkälainen suhde sulla on isääsi.

Huono suhde isään, hän laiminlöi minun hyvinvointiani aika rankasti ja varmasti on jättänyt jälkensä itsetuntooni.

Isähaavan putsaaminen voisi nostaa sun itsetuntoa. Ootko lukenut narsismista? Toivon sulle Kaikkea hyvää! Ansaitset miehen joka kehuu sua.

Kiitos kauniista sanoista! ihan puhtaasta narsismista en usko olevan kyse, mutta monessa asiassa mies on kyllä ihan äärettömän itsekeskeinen. On myöntänytkin ettei juuri ajattele minun tunteitani tehdessään jotain minua loukkaavaa, siksi varmaan se onkin hänelle niin helppoa. Omatunto ei kolkuta, vituttaa vaan jos jää kiinni.