Lue keskustelun säännöt.
Miksi mummot ja anopit inhoavat kun vauvan äiti nukkuu päiväunia?
14.09.2017 |
Minulla on vauva ja yöt ovat todella rikkonaisia. Saatan yössä herätä jopa 30 kertaa (ranneke seuraa unirytmiä). Aamulla olen väsynyt. Vauvan kanssa kahdestaan ollessa nukun päiväunet ja jaksan paremmin.
Olen huomannut että oma äitini ja anoppi eivät voi sietää sitä että nukun keskellä päivää pienet päiväunet. Pitäisi kuulemma tehdä kotitöitä senkin aikaa. Jaksan levänneenä tehdä tarvittavat kotihommat nopeammin kuin puolikuolleena. Naapurissa asuva anoppi on nyt ottanut tavaksi soittaa päiväunisikaan klo 11-13 tai jos en vastaa niin tulka soittamaan ovikelloa tai koputtamaan ikkunaan! Äitini asuu kauempana ja yöpyy meillä käydessään. Päiväuniaikaan hiipii makuuhuoneeseen ja herättää minut jalasta ravistelemalla. Ottaa oikein varpaista kiinni ja heiluttelee. Raivostuttavaa!
Monet kerrat sanonut että antakaa herrantähden nukkua mutta paapattavat että ei tarvi kokopäivää maata sängyssä. No hui 1.5 tunnin päiväunet vie rappion tielle.
Mitä tämä oikein on? Mikä noita vanhoja mummoja vaivaa? Meillä on siisti koti, pyykit pesty, ruokailut säännölliset. Ulkoiltu x 2 päivässä ja käydään vauvakerhossa. Normaali keskiluokkainen perhe joten mitään huolen aihetta ei todellakaan ole.
Kommentit (166)
Monethan, ihan lapsettomat ja työssäkäyvät/opiskelevat ihmiset nukkuvat päivällä pitkiäkin päiväunia, ihan sen takia että he kärsivät unettomuudesta ja ovat vuosia eläneet siten että unettomuus on alkanut aiheuttamaan jo terveysongelmia. Nämä päiväunista, pitkistäkin valittavat ovat siitä onnellisessa asemassa että heillä ei ilmeisesti ole koskaan ollut uniongelmia. Hieno juttu, mutta näköjään myös empatiakykyä ei ole kehittynyt. Ihmiselle jolla on uniongelmia, ei päiväunet vie yöunista mitään. Yöunille nukahtaminen on hankalaa vaikka olisi valvonut 2 vuorokautta putkeen. Kun ei vain nukahda, niin ei nukahda. Pätkissä nukkuminen on monelle se ratkaisu sitten, saa unta tietyn verran vuorokaudessa.
En tiedä miksi se on niin hankalaa antaa toisten nukkua kun heitä nukuttaa. Minä olisin tollaisen anopin ja äidin heittänyt jo niskaperseotteella kartanolle ja sanonut ettei heillä ole mitään asiaa enää tulla komentamaan elämääni. Jos itsellä on ollut rankkaa, niin miksi ihmeessä haluaa että seuraavakin sukupolvi kärsii? Minä ainakin olen koko ajan tehnyt oman lapsen kanssa sellaisia päätöksiä että hänellä olisi hieman helpompaa tulevaisuudessa, esim. rahallisesti, sosiaalisesti, henkisesti, fyysisesti jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kateus ja katkeruus. Ei ole saatu elää omaa elämää niinkuin haluaa niin ei anneta nyt muidenkaan tehdä niin. Tiukka linja! Pakko vaan pitää puolensa tai on seuraava katkera ämmä. Sitä se aikuiseksi kasvaminen on että nukkuu edes päiväunet jos haluaa. Ja ap kai muistaa että talo elää tavallaan joten äitisi sopeutuu teidän rytmiin tai ei tule kylään ainakaan pitemmäksi aikaa. Ei aikuisen lapsen kotiin tulla määräilemään ja arvostelemaan.
Voi olla että edustavat ikäluokkaa jossa päiväunien ottaminen muun kuin eläkeikäisenä on rikokseen verrattava teko. Heille se kertoo laiskuudesta ja vaarasta suistua syrjäytymisen kierteeseen tyyliin "kohta ei enää mennä töihinkään, maataan vaan kotona".
Heidän ikäpolveensa on iskostettu ahkeruus, oman olemassaolon oikeus pitää ansaita jatkuvalla tekemisellä, laiskana ei saa olla. Muille pitää näyttää kuinka erinomaisia ollaan kun näin ahkeroidaan, siivotaan vaikka ei olisi mitään siivottavaa. Hevonpaskaa sanon minä, laita akoille rajat!
Vierailija kirjoitti:
Yh, tulee niin ahdistunut olo kun tämän ketjun jutuista muistan omat äitiyden ensikuukaudet.
Meillähän oli kanssa anoppi määräämässä joka asiasta, alkaen siitä missä vauva nukkuu. Vauva syntyi siis kiireellisellä sektiolla, ja haavan vuoksi oli helpompaa sairaalassa pitää hänet vieressä nukkumassa. Tykättiin vauvan kanssa molemmat tästä vierekkäin nukkumisesta, niin halusin jatkaa tätä kotonakin.
Mutta tähänhän anoppi jyrähti, että ehdottomasti ei! Vauva nukkuu pinnasängyssä, sillä selvä! Tuli oikein käymään kotiutumispäivänä ja laittoi pinniksen kuntoon julistaen, että tuolla se nyt sitten nukkuu ensiyön. En jaksanut alkaa sanoa vastaan, mietin vain: "Niinhän sinä luulet :) ". Ja vauva nukkui vieressäni.
Samaa rataa jatkui sitten kaikessa muussakin, kotiani ruvettiin arvostelemaan ja määräilemään, mitä saa olla ja mitä ei. Kaikki oli huonoa ja väärin, mitä tein. Ei luotettu, että minä aikuisena ihmisenä osaisin itse tehdä kotia ja perhettä koskevat päätökset. Ehei, käytös oli kuin olisin julistettu vajaavaltaiseksi.
Lopulta tuli se piste, että rähähdin kunnolla anopille. Siitähän tämä sitten suuttui, eikä olla enää väleissä. Mies toki lapsen kanssa hänen luonaan vierailee, eli ei ole eristetty lapsesta, jos joku niin haluaa taas ymmärtää...
Mutta nyt ei olla nähty pitkiin pitkiin aikoihin, ja voi että miten ihanaa onkaan ollut. Saa taas hengittää vapaasti omassa kodissaan, eikä ole koko ajan joku kertomassa, miten väärin olet taas tehnyt tämän ja tämän.
Mikähän siinä on, että joillain naisilla jotenkin sekoaa päässä kun tulevat mummoiksi ensi kertaa? Jonkinlainen vallanhimo iskee?
Meilläkin anoppi yritti vauva-aikana ja raskausaikanakin ottaa jonkinlaisen suvun matriarkka -roolin. Tentattiin oikein suureen ääneen, että olemmehan sen ja sen hankkineet (aivan niin kuin emme tietäisi, että lapsi nyt saattaa tarvita lakanoita, ammeen jne.). Lapsen syntyessä totta kai tämä olisi heti pitänyt luovuttaa matriarkan hoitoon pariksi tunniksi, perhepeti oli kauhistus ja kummitkin olisi paremmin osannut valita.
Kaikki ideat vastasyntyneen hoidosta yms. myös torppasimme vähintään yhtä suurieleisesti, ja heti tehtiin selväksi, kuka tässä tätä perhe-elämää (meidän perheessä) elää ja kuka on ulkopuolinen. Kuulostaa kylmältä, mutta välit sentään säilyivät.
Olen iloinen puolestasi, että olet saanut nyt nauttia rauhasta. Jokainen äiti ansaitsee rauhan perhe-elämälleen.
Kaikenlaisia mummoja sitä maailmaan mahtuu, huh, huh.
Oma äitini varmisti päiväuneni niin, että tuli alkuaikoina vähintään joka toinen päivä iltapäivällä ja vei vauvan vaunuilemaan ja minä sain nukkua päiväuneni, monesti tuliaisina vielä leipomuksia tai lämmittämistä vaille valmis iltaruoka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ne on kateellisia sulle kun eivät itse voineet nukkua vaikka väsytti.
Just tämä.
Kato "kun en minäkään, niin ei muutkaan"!
Tämä ajattelu pätee ainakin meillä moniin muihinkin anopin hullutuksiin. Kun anoppi ei ole harrastanut mitään = ei miniäkään saa harrastaa, kun anoppi ei ole opiskellut = ei miniäkään saa opiskella, jne.
Ja joo, ei olla juurikaan tekemisissä, enää. :(
Minun anopillani oli kolme pakkomiellettä joiden kanssa vainosi minua:
1. Minun olisi pitänyt laittaa ruoka hänen pojalleen. Meillä ei ollut lapsia. Anoppi oli ihan hysteerinen ruoan kanssa. Vaahtosi, tinkkasi, kuulusteli, paasasi. Haukkui koko suvulle selän takana. Penkoi kaapit, jääkaapin, pakastimen. Tyttöystävän/avovaimon/vaimon kuuluu ruokkia mies. Minä en suostunut. Sanoin ihan suoraan että jos aikuinen mies kuolee nälkää sadan metrin päästä marketista niin joutaa kuollakin.
2. Minun olisi pitänyt ottaa kontolleni yhteydenpito valtavaan sukuun jossain hornan tuutissa. Lähetteli minulle osoitelistoja ja paasasi. Itse ei lähettänyt minulle ees joulukorttia. Saati opetellut syntymäpäivääni. Minun oliis pitänyt muistaa pikkuserkun toisen nimen nimipäivä Kuusamossa.
3. Anoppi kyttäsi rahankäyttöäni ja taas riehuttiin. Olen elättänyt itseni 14-vuotiaasta ja todella pihi, mutta anoppi sai kohtauksen esim siitä että illalla luki lukulampun valossa. Sähkö kuluu! Itse täysin hoktiton rahankäyttäjä, kälyt samoin. Mut ei, minä olen se joka vie kaikki perikatoon.
Ja siis näiden päähänpinttymiensä kanssa oli täysin fanaattinen. Painoi ja painoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näytä anopilles tää ketju, tää ei oo ollenkaan paha ketju mistä voisi loukkaantua.
Meille ei ole vielä lapsia mutta anoppini kuulostaa samanoloiselta kuin sinun ja todella jo etukäteen pelkään ja luon kauhuskenaarioita miten kaikki tuleekaan menemään ihan eritavalla kuin toivoisin sen menevän... Ainakin meidän remontti aikana se päsmäröi täällä niin paljon, että järkytyin. Ja rupesin ajattelemaan, että haluanko häntä lasteni mummiksi, tai muutenkaan elämääni, koska en oikein osaa pitää puoliani, mieluummin hankkiudun hankalista ihmisista eroon kuin sanoisin heille ns. vastaan :/
Olen niin kamalan surullinen siitä, ettei ihmisten anneta elää tavallaan. Mikään tapa kun ei ole se ainut oikea.
Vierailija kirjoitti:
Näytä anopilles tää ketju, tää ei oo ollenkaan paha ketju mistä voisi loukkaantua.
Meille ei ole vielä lapsia mutta anoppini kuulostaa samanoloiselta kuin sinun ja todella jo etukäteen pelkään ja luon kauhuskenaarioita miten kaikki tuleekaan menemään ihan eritavalla kuin toivoisin sen menevän... Ainakin meidän remontti aikana se päsmäröi täällä niin paljon, että järkytyin. Ja rupesin ajattelemaan, että haluanko häntä lasteni mummiksi, tai muutenkaan elämääni, koska en oikein osaa pitää puoliani, mieluummin hankkiudun hankalista ihmisista eroon kuin sanoisin heille ns. vastaan :/
Olen niin kamalan surullinen siitä, ettei ihmisten anneta elää tavallaan. Mikään tapa kun ei ole se ainut oikea.
Puolisosi tehtävä on pistää rajat äidilleen. Ihan oikeasti. Hänen tehtävänsä on pitää äitinsä pois kotoanne remontin aikana, jos on häiriöksi, vauva-ajasta nyt puhumattakaan. Pariskunnan tulee aina vetää yhtä köyttä, kumpikaan ei saa lyöttäytyä vanhempiensa kanssa yhteen puolisoa vastaan. Ei se sitä tarkoita, että vanhemmista ei saisi välittää tai ettei heidän kanssaan saisi olla tekemisissä (tietenkään), mutta suhde ei ole kovin hyvällä pohjalla, jos jompikumpi puolisoista antaa omien vanhempiensa pompotella miniää/vävyä. Napanuoran katkaisun jälkeen elo ja olo helpottaa. Eli anopit ja mummot kuriin ja omille paikoilleen, niin kaikki voivat paremmin. Rajathan ovat rakkautta. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
2. Minun olisi pitänyt ottaa kontolleni yhteydenpito valtavaan sukuun jossain hornan tuutissa. Lähetteli minulle osoitelistoja ja paasasi. Itse ei lähettänyt minulle ees joulukorttia. Saati opetellut syntymäpäivääni. Minun oliis pitänyt muistaa pikkuserkun toisen nimen nimipäivä Kuusamossa.
Meillä on tämä sama!
Minulle on sälytetty yhteydenpito miehen laajaan sukuun. Mies itse pitää yhteyttä satunnaisesti joihinkin lähimpiin sukulaisiin. Mun hommaksi ajateltiin että lähettelen onnittelukortteja nimi-, syntymä-, joulukortteja ihan pikkuserkuista lähtien. Joulu ja syntymäpäivälahjat sedille, serkuille, miehen kummeille ja kummilapsille. Serkkujen lapsille jne. Soiteltiin ja tekstailtiin että miehen serkun lapsella on nyt syntymäpäivät. Tai jollain lapsella oli kastajaiset ( ei kutsuttu) ja lahja pitäis ostaa. Alkuun muistinkin kun luulin olevan vastavuoroista ja suvun tapa. Parissa vuodessa kävi ilmi ettei ole ihan vastavuoroista hommaa! Minua tai edes miestä nämä sukulaiset eivät muistaneet mitenkään. Anoppi korkeintaan laittoi onnittelutekstarin jos muisti.
Irtusanouduin lahja-automaatin hommasta ja vieläkin vuosia myöhemmin anoppi jaksaa muistuttaa juhlapäivistä ja jonkun kummin nimipäivistä. Ja haukkuu seläntakana että miniä jäkäjäkä..
No voi voi. Ostakaa itse lahjanne, kun ette itsekään muista meitä mitenkään saati kutsu niihin juhliinne.
Vierailija kirjoitti:
Yh, tulee niin ahdistunut olo kun tämän ketjun jutuista muistan omat äitiyden ensikuukaudet.
Meillähän oli kanssa anoppi määräämässä joka asiasta, alkaen siitä missä vauva nukkuu. Vauva syntyi siis kiireellisellä sektiolla, ja haavan vuoksi oli helpompaa sairaalassa pitää hänet vieressä nukkumassa. Tykättiin vauvan kanssa molemmat tästä vierekkäin nukkumisesta, niin halusin jatkaa tätä kotonakin.
Mutta tähänhän anoppi jyrähti, että ehdottomasti ei! Vauva nukkuu pinnasängyssä, sillä selvä! Tuli oikein käymään kotiutumispäivänä ja laittoi pinniksen kuntoon julistaen, että tuolla se nyt sitten nukkuu ensiyön. En jaksanut alkaa sanoa vastaan, mietin vain: "Niinhän sinä luulet :) ". Ja vauva nukkui vieressäni.
Samaa rataa jatkui sitten kaikessa muussakin, kotiani ruvettiin arvostelemaan ja määräilemään, mitä saa olla ja mitä ei. Kaikki oli huonoa ja väärin, mitä tein. Ei luotettu, että minä aikuisena ihmisenä osaisin itse tehdä kotia ja perhettä koskevat päätökset. Ehei, käytös oli kuin olisin julistettu vajaavaltaiseksi.
Lopulta tuli se piste, että rähähdin kunnolla anopille. Siitähän tämä sitten suuttui, eikä olla enää väleissä. Mies toki lapsen kanssa hänen luonaan vierailee, eli ei ole eristetty lapsesta, jos joku niin haluaa taas ymmärtää...
Mutta nyt ei olla nähty pitkiin pitkiin aikoihin, ja voi että miten ihanaa onkaan ollut. Saa taas hengittää vapaasti omassa kodissaan, eikä ole koko ajan joku kertomassa, miten väärin olet taas tehnyt tämän ja tämän.
Olen äiti,mummi ja nyt myös jo anoppi ja peukutan täysillä ratkaisuasi.Valitettavasti ne rajat on joskus vaan vedettävä hyvinkin rajusti jos niin järkipuhe tai muu ei auta.Kenelläkään ei ole oikeutta maakaroida toisen elämää.Auttaa voi jos toinen (vaikka se poika tai miniä) apua pyytää ,mutta myös lasten,heidän puolisoidensa ja lasten elämää pitää kunnioittaa.On se kumma miten vaikeaa joidenkin on sitä ymmärtää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ihan sattuman sanelemaa mutta jotenkin osaavat soittaa, jos satun joskus päiväunille. Hyvin harvoin pessimistinä alan päikkäreille ja muutenkin väsyn niistä vain entistä enemmän.
Nauroin aloitukselle. EN siis ivallisesti, vaan lähinnä, voin kuvitella noi herätystilanteet. Läppä. Harmi tosin sulle ap.
Itellä ei oo lapsia, mut oha toi nyt tosi törkeetä. Jokainen tarvii omaa aikaa, on se sitten päikkärit tai lenkki tai vaikka ruotsin risteily joskus. Ihmisiä ne äiditkin on. Tuntuu hullulta että omat äidit / anopit käyttäytys tollee. Tosi törkeetä. Ite sanoisin kyl takas ja vihasesti tosin nätisti ja vihasesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä nyt on ohis, mutta pakko kertoa. Asuttiin tilapäisesti (onneksi) lähellä anoppilaa. Lapsi oli tuolloin kolmevuotias. Olin jo talvella sopinut lähteväni festareille tyttökavereiden kanssa. Kun anopille selvisi, että lähden viikonlopuksi toiselle puolelle Suomea alkoi motkotus.
"Minulle on koti ja keittiö riittänyt". Tuijotin häntä aikani ja sanoin, että minulle ei riitä ja että lapsi on isänsä kanssa ihan hyvässä hoidossa. Tämän jälkeen epäiltiin huoraksi.
Hän oli ihminen, joka ei osannut bussilla mennä lähimpään kaupunkiin esimerkiksi lääkäriin. Kotiäitinä vuodesta 1955. Ei harrastuksia, ei ystäviä. Tosiaan oli siellä hellan ääresä aikansa viettänyt. En tiedä, oliko elämänsä aikana lukenut yhtään kirjaa.
Onneksi anopille ei koskaan selvinnyt esimerkiksi se, että kävin välillä ulkomailla yksin.
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt on ohis, mutta pakko kertoa. Asuttiin tilapäisesti (onneksi) lähellä anoppilaa. Lapsi oli tuolloin kolmevuotias. Olin jo talvella sopinut lähteväni festareille tyttökavereiden kanssa. Kun anopille selvisi, että lähden viikonlopuksi toiselle puolelle Suomea alkoi motkotus.
"Minulle on koti ja keittiö riittänyt". Tuijotin häntä aikani ja sanoin, että minulle ei riitä ja että lapsi on isänsä kanssa ihan hyvässä hoidossa. Tämän jälkeen epäiltiin huoraksi.
Hän oli ihminen, joka ei osannut bussilla mennä lähimpään kaupunkiin esimerkiksi lääkäriin. Kotiäitinä vuodesta 1955. Ei harrastuksia, ei ystäviä. Tosiaan oli siellä hellan ääresä aikansa viettänyt. En tiedä, oliko elämänsä aikana lukenut yhtään kirjaa.
Onneksi anopille ei koskaan selvinnyt esimerkiksi se, että kävin välillä ulkomailla yksin.
Meistä isoäiti teki lastensuojeluilmoituksen kun matkustimme kahden viikon matkalle ulkomaille. 😂 Sain seminaarimatkaan stipendin ja perhe lomaili samalla. Samalla moikkasimme samassa kaupungissa asuvaa pitkäaikaista ystävää. Tää oli kuulemma "edesvastuutonta".
Meillä taas anoppi ja äitini patistavat nukkumaan päivällä.
Vanha tapa. Nimenomaan nainen ei saanut käydä sängyn päälle pitkälleen valoisaan aikaan. Talo olisi kaatunut siihen. Ruuan jälkeen naiset tiskasivat, siivosivat paikat ja laittoivat valmiiksi kahvit miehille, jotka sitten virkeinä heräsivät ruokalevoilta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ihan sattuman sanelemaa mutta jotenkin osaavat soittaa, jos satun joskus päiväunille. Hyvin harvoin pessimistinä alan päikkäreille ja muutenkin väsyn niistä vain entistä enemmän.
Etkä voi laittaa puhelinta päälle päiväunien ajaksi?
klih kirjoitti:
Vanha tapa. Nimenomaan nainen ei saanut käydä sängyn päälle pitkälleen valoisaan aikaan. Talo olisi kaatunut siihen. Ruuan jälkeen naiset tiskasivat, siivosivat paikat ja laittoivat valmiiksi kahvit miehille, jotka sitten virkeinä heräsivät ruokalevoilta.
Samanlainen vanha tapa on se että äiti ei istu pöytään vaan korkeintaan keittiöjakkaralla nakottaa hllan vieressä ja sieltä kantaa koko ajan ruokaa ja tyrkyttää.
Anoppini teki tätä.
Todella rasittavaa.
Yh, tulee niin ahdistunut olo kun tämän ketjun jutuista muistan omat äitiyden ensikuukaudet.
Meillähän oli kanssa anoppi määräämässä joka asiasta, alkaen siitä missä vauva nukkuu. Vauva syntyi siis kiireellisellä sektiolla, ja haavan vuoksi oli helpompaa sairaalassa pitää hänet vieressä nukkumassa. Tykättiin vauvan kanssa molemmat tästä vierekkäin nukkumisesta, niin halusin jatkaa tätä kotonakin.
Mutta tähänhän anoppi jyrähti, että ehdottomasti ei! Vauva nukkuu pinnasängyssä, sillä selvä! Tuli oikein käymään kotiutumispäivänä ja laittoi pinniksen kuntoon julistaen, että tuolla se nyt sitten nukkuu ensiyön. En jaksanut alkaa sanoa vastaan, mietin vain: "Niinhän sinä luulet :) ". Ja vauva nukkui vieressäni.
Samaa rataa jatkui sitten kaikessa muussakin, kotiani ruvettiin arvostelemaan ja määräilemään, mitä saa olla ja mitä ei. Kaikki oli huonoa ja väärin, mitä tein. Ei luotettu, että minä aikuisena ihmisenä osaisin itse tehdä kotia ja perhettä koskevat päätökset. Ehei, käytös oli kuin olisin julistettu vajaavaltaiseksi.
Lopulta tuli se piste, että rähähdin kunnolla anopille. Siitähän tämä sitten suuttui, eikä olla enää väleissä. Mies toki lapsen kanssa hänen luonaan vierailee, eli ei ole eristetty lapsesta, jos joku niin haluaa taas ymmärtää...
Mutta nyt ei olla nähty pitkiin pitkiin aikoihin, ja voi että miten ihanaa onkaan ollut. Saa taas hengittää vapaasti omassa kodissaan, eikä ole koko ajan joku kertomassa, miten väärin olet taas tehnyt tämän ja tämän.