Mies kertoi vasta nyt että tämä perheenlisäys pelottaa

Vierailija kirjoitti:

Mies paljasti vasta äsken että sitä pelottaa ja stressaa vauvan tulo. Kolme kuukautta ennen laskettua aikaa.

Sitten vielä se että haluaa nyt pitää vaan keskittyä hauskanpitoon kavereidensa kanssa kun vauvan syntymän jälkeen ei enää voi. Minä taas olen keskittynyt alusta asti vauvan tuloon ja luopunut kaikesta. Eikä mies tajua miten raskasta on olla töissä suurenevan vatsan kanssa, en tee mitään istumatyötä, jalkojen päällä 6-14 ja järkyt alaselkäkivut seurana ja joka ikinen päivä saan kuulla että taasko mä vaan makaan töiden jälkeen. Lapsi on kyllä toivottu miehenkin osalta. Olen rättiväsynyt ja rautakuurin juuri syönyt, niistä tosin tuli paha olo ja vatsa meni sekaisin. Viikonloppuisin pitäisi kuskina olla mutta ei sekään enää helppoa ole kun vatsa on tiellä ja eikä muutenkaan kiinnosta kattella muiden hauskanpitoa kun itsellä ei ole hauskaa ollenkaan. Pitää varoa koko ajan ettei kukaan töni mahaa, saa aina katseita kun vatsan kanssa puikkelehdit baarissa ja ajaminenkin on vaikeaa, selkää ja ihan joka paikkaan sattuu koko ajan. Eikä tunnuta haluavan ymmärtää mitä käyn läpi 24/7. Hirvittää kyllä muakin mutta tiedän että kaikki tulee sujumaan hyvin. Vaikkakin olen alkanut pelätä sitä että kun se vauva on tuossa ihan konkreettisesti niin onko mies siinä enää lainkaan, jos tämä hauskanpito viekin voiton kokonaan suunnitellusta.

Ja kunpa vain miehetkin ymmärtäisivät miten paljosta naiset luopuvatkaan raskaaksi tullessaan, ja se kun koko kroppa venyy ja vanuu entisestään eikä tunnu millään tavalla omalta enää. Toinen mikä ärsyttää kun olet jotenkin vapaata riistaa raskaana ollessasi, vatsasi kokoa kauhistellaan, onneksi kukaan ei ole tullut lääppimään vatsaani, vetäisin varmaan samantien pataan lääppijää. Ja sitten vielä kommentit painosta ja kai laihdutan vauvan syntymän jälkeen.

Siis täysin suunniteltu ja haluttu lapsi on kummankin osalta.

Muilla ollut vastaavaa tilannetta?

Miehen reaktio on normaali ja ymmärrettävä. Teidän elämä ei ole koskaan enää entisensä, joten nyt on vielä hengähdysaikaa.

Sinusta olen enemmän huolissani, kun olet alkanut elää vatsasi ympärillä. Kyllä se vauva siinä mukana kulkee, ei sinun sille tuolla lailla tarvitse omistautua.

N49

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkyy se empatianpuute myös av-mammojen kommenteissakin....

Eiköhän se mieskin rauhoitu kun vauva syntyy.

Miehen pitäisi olla tukena jo raskauden aikana! !

Kyllä minun mielestäni naisen pitää pystyä seisomaan omilla jaloillaan ihan raskaudenkin aikana, ilman että mies on kokoajan tukikeppinä naiselle. Jos ei pysty seisomaan omilla jaloillaan, ei sitä pysty mihinkään muuhunkaan! Sairaita tuetaan, mutta ei raskaus mikään sairaus ole. Normi kotihommat pystyy hoitamaan kuten ennenkin, ja töissäkin käymään. Loppuraskaudesta keho alkaa olla sen verran kankea, että joihinkin hommiin saattaa tarvita apua, mutta että mies tukikepiksi, ei ikinä.

Ja lastenhoitoon ei miehen tarvi osallistua, eikä kotitöihin. Ei tartte kotona auttaa missään asiassa. Senkus vaan tuo rahaa taloon ja maksaa kaiken? Eiku.....

Kumminkin valitetaan kun mies ei osallistu mihinkään....

Ihan normaalia osallistumista, kuten sitä yksin asuessaankin joutuisi kotiaan siivoamaan. Kohtuuton taakka kenelle tahansa, olla terveelle ihmiselle tukikeppinä! Ei niiden lasten ympärillä tarvitse koko aikaa hössöttää! Pääsee paljon vähemmällä, kun jättää kaiken turhan hössöttämisen pois. Tosi asiassa lapsetkin tulee kasvatettua paljon paremmin, kun ei hössötä yhtään ylimääräistä. Sellaiset vanhemmat ovat rauhallisia ja turvallisia. Siinä ei ole mitään ihmeellistä että lapsi syntyy perheeseen. Täysin normaali tapahtuma, eikä ole minkään laisen koohottamisen arvoinen asia.

Ette taida olla lapsillennekaan tukipilareita ollenkaan kun se on niin kuormittavaa ja olette empatiakyvyttömiä muutenkin. Todella turvallinen koti kun vanhemmiltaan eivät empatiaa ja tukea saa elämän tiellä. Oliko sulla samanlainen lapsuus?

Et taida huomioida lastasi/lapsiasi ollenkaan?

Asiallinen ja sopiva huomioiminen on aivan eri asia, kun se että "ruokakin pureskellaan" lapsille valmiiksi! Elämä ei pyöri lasten ympärillä, lasten välttämättömistä tarpeista huolehditaan tietysti, mutta niitä ei ole kovin paljoa. Lapset eivät ole heitteillä, vaan tuntevat olonsa itseasiassa paljon turvallisemmaksi, kun elämä pyörii aikuisten ympärillä. Sellaiset aikuiset ottavat itse vastuun elämästä, eivätkä elä ns. lasten ehdoilla. Lasten ehdoilla eläminen on itseasiassa hyvin turvatonta elämää lapselle. Ymmärtäköön ken taitaa, harvat sen taitaa.

Tästä olen kanssasi samaa mieltä. Olen kasvattanut omat lapseni jo aikuisiksi, itsenäisiksi, omillaan toimeentuleviksi ihmisiksi, jotka ovat löytäneet oman paikkansa yhteiskunnassa. Lapsi oppii ensisijaisesti vanhempiensa esimerkistä. On aivan sama, mitä lapselle sanot, jos toimit kuitenkin toisin. Jos esimerkiksi sanot, että äiti päättää, mitä tänään syödään, se on vain sanahelinää, jos kuitenkin annat lapsen päättää. Aikuiset eivät kysy lapsiltaan neuvoja tai lupaa omiin tai edes perhettä koskeviin päätöksiinsä. Aikuisen rooli on olla se, joka tietää, osaa ja päättää ja joka näin tuo lapselle turvallisuudentunteen, koska lapsen ei tarvitse tietää, osata eikä päättää. Luonnollisesti lapsen varttuessa lapsen omiin asioihin liittyvissä asioissa huomioidaan lapsen omakin mielipide eikä lapsen itsetuntoa nujerreta kävelemällä lapsen yli. Lapsen kasvatuksen tehtävä on valmistaa lasta aikuisuuteen ja osaksi yhteiskuntaa, jossa lapsi tulee aikuisena toimimaan. Yhteiskunta on hierarkinen eivätkä kaikki voi sooloilla miten haluavat. On hyväksyttävä, että tiettyihin asioihin on kysyttävä "ylemmiltä" lupa. Ja myös hyväksyttävä, että on olemassa tiettyjä sääntöjä, joita pitää noudattaa, vaikka sääntö tuntuisikin pässinpäiden keksimältä. Vanhempien tulee olla turvallisia ja luotettavia aikuisia, perheen auktoriteettejä, eikä lapsen ympärillä pyöriviä lapsen palvelijoita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies paljasti vasta äsken että sitä pelottaa ja stressaa vauvan tulo. Kolme kuukautta ennen laskettua aikaa.

Sitten vielä se että haluaa nyt pitää vaan keskittyä hauskanpitoon kavereidensa kanssa kun vauvan syntymän jälkeen ei enää voi. Minä taas olen keskittynyt alusta asti vauvan tuloon ja luopunut kaikesta. Eikä mies tajua miten raskasta on olla töissä suurenevan vatsan kanssa, en tee mitään istumatyötä, jalkojen päällä 6-14 ja järkyt alaselkäkivut seurana ja joka ikinen päivä saan kuulla että taasko mä vaan makaan töiden jälkeen. Lapsi on kyllä toivottu miehenkin osalta. Olen rättiväsynyt ja rautakuurin juuri syönyt, niistä tosin tuli paha olo ja vatsa meni sekaisin. Viikonloppuisin pitäisi kuskina olla mutta ei sekään enää helppoa ole kun vatsa on tiellä ja eikä muutenkaan kiinnosta kattella muiden hauskanpitoa kun itsellä ei ole hauskaa ollenkaan. Pitää varoa koko ajan ettei kukaan töni mahaa, saa aina katseita kun vatsan kanssa puikkelehdit baarissa ja ajaminenkin on vaikeaa, selkää ja ihan joka paikkaan sattuu koko ajan. Eikä tunnuta haluavan ymmärtää mitä käyn läpi 24/7. Hirvittää kyllä muakin mutta tiedän että kaikki tulee sujumaan hyvin. Vaikkakin olen alkanut pelätä sitä että kun se vauva on tuossa ihan konkreettisesti niin onko mies siinä enää lainkaan, jos tämä hauskanpito viekin voiton kokonaan suunnitellusta.

Ja kunpa vain miehetkin ymmärtäisivät miten paljosta naiset luopuvatkaan raskaaksi tullessaan, ja se kun koko kroppa venyy ja vanuu entisestään eikä tunnu millään tavalla omalta enää. Toinen mikä ärsyttää kun olet jotenkin vapaata riistaa raskaana ollessasi, vatsasi kokoa kauhistellaan, onneksi kukaan ei ole tullut lääppimään vatsaani, vetäisin varmaan samantien pataan lääppijää. Ja sitten vielä kommentit painosta ja kai laihdutan vauvan syntymän jälkeen.

Siis täysin suunniteltu ja haluttu lapsi on kummankin osalta.

Muilla ollut vastaavaa tilannetta?

Miehen reaktio on normaali ja ymmärrettävä. Teidän elämä ei ole koskaan enää entisensä, joten nyt on vielä hengähdysaikaa.

Sinusta olen enemmän huolissani, kun olet alkanut elää vatsasi ympärillä. Kyllä se vauva siinä mukana kulkee, ei sinun sille tuolla lailla tarvitse omistautua.

N49

Elän vatsani ympärillä kun haluan tehdä muutakin kun olla kuskina ja kökkiä baarissa? Ei ole kovin kivaa enää seisoskella kun istumaan et pääse, selkä väsyy, jalat väsyy jne. Ihmiset kun eivät ole niin kohteliaita että päästävät ketään istumaan mihinkään. Siinä sitten koitat jaksaa seisoa tunninkin että jotkut saavat juomansa juotua. Kukaan jolla ei ole huonoa selkää ei voi tietää miten vaikeaa välillä on olla. Eikö se ole normaalia että varoo vatsaansa kun ottaa siihen osumia vastaan tuon tuosta? Juu en ole lihava vaan selkeästi raskaana. En elä vatsani ympärillä mutta kyllä se vaan muistuttaa jo olemassa olostaan koko ajan. Tästä mihinkään pääse vielä kolmeen kuukauteen.

Kun tehtäisi joskus jotakin muutakin kun aina samaa koska hengähdysaikaa on enää niin vähän, minullakin jopa. Sitä voi hengähdellä muullakin tavalla.

Onko siis väärin vaatia tekemään muutakin kun baarissa notkua ja väärin sanoa etten halua aina olla kuski vaan voisin itsekin olla vaan kyytiläinen? Ei ole mitenkään rentouttavaa autolla rullata sinne tänne eikä varsinkaan pönöttää missään perkeleen baarissa tuntitolkulla. Ei se minusta hauskaa ole. Aika ulkopuolinen olo koko ajan. Ja kun sanot haluavasi lähteä niin olet ikävä ihminen, pirttihirmu jne miehen kavereiden mielestä siis, mies ei ole koskaan näin sanonut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkyy se empatianpuute myös av-mammojen kommenteissakin....

Eiköhän se mieskin rauhoitu kun vauva syntyy.

Miehen pitäisi olla tukena jo raskauden aikana! !

Kyllä minun mielestäni naisen pitää pystyä seisomaan omilla jaloillaan ihan raskaudenkin aikana, ilman että mies on kokoajan tukikeppinä naiselle. Jos ei pysty seisomaan omilla jaloillaan, ei sitä pysty mihinkään muuhunkaan! Sairaita tuetaan, mutta ei raskaus mikään sairaus ole. Normi kotihommat pystyy hoitamaan kuten ennenkin, ja töissäkin käymään. Loppuraskaudesta keho alkaa olla sen verran kankea, että joihinkin hommiin saattaa tarvita apua, mutta että mies tukikepiksi, ei ikinä.

Ja lastenhoitoon ei miehen tarvi osallistua, eikä kotitöihin. Ei tartte kotona auttaa missään asiassa. Senkus vaan tuo rahaa taloon ja maksaa kaiken? Eiku.....

Kumminkin valitetaan kun mies ei osallistu mihinkään....

Ihan normaalia osallistumista, kuten sitä yksin asuessaankin joutuisi kotiaan siivoamaan. Kohtuuton taakka kenelle tahansa, olla terveelle ihmiselle tukikeppinä! Ei niiden lasten ympärillä tarvitse koko aikaa hössöttää! Pääsee paljon vähemmällä, kun jättää kaiken turhan hössöttämisen pois. Tosi asiassa lapsetkin tulee kasvatettua paljon paremmin, kun ei hössötä yhtään ylimääräistä. Sellaiset vanhemmat ovat rauhallisia ja turvallisia. Siinä ei ole mitään ihmeellistä että lapsi syntyy perheeseen. Täysin normaali tapahtuma, eikä ole minkään laisen koohottamisen arvoinen asia.

Ette taida olla lapsillennekaan tukipilareita ollenkaan kun se on niin kuormittavaa ja olette empatiakyvyttömiä muutenkin. Todella turvallinen koti kun vanhemmiltaan eivät empatiaa ja tukea saa elämän tiellä. Oliko sulla samanlainen lapsuus?

Et taida huomioida lastasi/lapsiasi ollenkaan?

Asiallinen ja sopiva huomioiminen on aivan eri asia, kun se että "ruokakin pureskellaan" lapsille valmiiksi! Elämä ei pyöri lasten ympärillä, lasten välttämättömistä tarpeista huolehditaan tietysti, mutta niitä ei ole kovin paljoa. Lapset eivät ole heitteillä, vaan tuntevat olonsa itseasiassa paljon turvallisemmaksi, kun elämä pyörii aikuisten ympärillä. Sellaiset aikuiset ottavat itse vastuun elämästä, eivätkä elä ns. lasten ehdoilla. Lasten ehdoilla eläminen on itseasiassa hyvin turvatonta elämää lapselle. Ymmärtäköön ken taitaa, harvat sen taitaa.

Tästä olen kanssasi samaa mieltä. Olen kasvattanut omat lapseni jo aikuisiksi, itsenäisiksi, omillaan toimeentuleviksi ihmisiksi, jotka ovat löytäneet oman paikkansa yhteiskunnassa. Lapsi oppii ensisijaisesti vanhempiensa esimerkistä. On aivan sama, mitä lapselle sanot, jos toimit kuitenkin toisin. Jos esimerkiksi sanot, että äiti päättää, mitä tänään syödään, se on vain sanahelinää, jos kuitenkin annat lapsen päättää. Aikuiset eivät kysy lapsiltaan neuvoja tai lupaa omiin tai edes perhettä koskeviin päätöksiinsä. Aikuisen rooli on olla se, joka tietää, osaa ja päättää ja joka näin tuo lapselle turvallisuudentunteen, koska lapsen ei tarvitse tietää, osata eikä päättää. Luonnollisesti lapsen varttuessa lapsen omiin asioihin liittyvissä asioissa huomioidaan lapsen omakin mielipide eikä lapsen itsetuntoa nujerreta kävelemällä lapsen yli. Lapsen kasvatuksen tehtävä on valmistaa lasta aikuisuuteen ja osaksi yhteiskuntaa, jossa lapsi tulee aikuisena toimimaan. Yhteiskunta on hierarkinen eivätkä kaikki voi sooloilla miten haluavat. On hyväksyttävä, että tiettyihin asioihin on kysyttävä "ylemmiltä" lupa. Ja myös hyväksyttävä, että on olemassa tiettyjä sääntöjä, joita pitää noudattaa, vaikka sääntö tuntuisikin pässinpäiden keksimältä. Vanhempien tulee olla turvallisia ja luotettavia aikuisia, perheen auktoriteettejä, eikä lapsen ympärillä pyöriviä lapsen palvelijoita. 

Olet lapsen palvelija kun joskus kysyt lapselta onko hänellä mitään toiveita?

Et siis aina mutta joskus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies paljasti vasta äsken että sitä pelottaa ja stressaa vauvan tulo. Kolme kuukautta ennen laskettua aikaa.

Sitten vielä se että haluaa nyt pitää vaan keskittyä hauskanpitoon kavereidensa kanssa kun vauvan syntymän jälkeen ei enää voi. Minä taas olen keskittynyt alusta asti vauvan tuloon ja luopunut kaikesta. Eikä mies tajua miten raskasta on olla töissä suurenevan vatsan kanssa, en tee mitään istumatyötä, jalkojen päällä 6-14 ja järkyt alaselkäkivut seurana ja joka ikinen päivä saan kuulla että taasko mä vaan makaan töiden jälkeen. Lapsi on kyllä toivottu miehenkin osalta. Olen rättiväsynyt ja rautakuurin juuri syönyt, niistä tosin tuli paha olo ja vatsa meni sekaisin. Viikonloppuisin pitäisi kuskina olla mutta ei sekään enää helppoa ole kun vatsa on tiellä ja eikä muutenkaan kiinnosta kattella muiden hauskanpitoa kun itsellä ei ole hauskaa ollenkaan. Pitää varoa koko ajan ettei kukaan töni mahaa, saa aina katseita kun vatsan kanssa puikkelehdit baarissa ja ajaminenkin on vaikeaa, selkää ja ihan joka paikkaan sattuu koko ajan. Eikä tunnuta haluavan ymmärtää mitä käyn läpi 24/7. Hirvittää kyllä muakin mutta tiedän että kaikki tulee sujumaan hyvin. Vaikkakin olen alkanut pelätä sitä että kun se vauva on tuossa ihan konkreettisesti niin onko mies siinä enää lainkaan, jos tämä hauskanpito viekin voiton kokonaan suunnitellusta.

Ja kunpa vain miehetkin ymmärtäisivät miten paljosta naiset luopuvatkaan raskaaksi tullessaan, ja se kun koko kroppa venyy ja vanuu entisestään eikä tunnu millään tavalla omalta enää. Toinen mikä ärsyttää kun olet jotenkin vapaata riistaa raskaana ollessasi, vatsasi kokoa kauhistellaan, onneksi kukaan ei ole tullut lääppimään vatsaani, vetäisin varmaan samantien pataan lääppijää. Ja sitten vielä kommentit painosta ja kai laihdutan vauvan syntymän jälkeen.

Siis täysin suunniteltu ja haluttu lapsi on kummankin osalta.

Muilla ollut vastaavaa tilannetta?

Miehen reaktio on normaali ja ymmärrettävä. Teidän elämä ei ole koskaan enää entisensä, joten nyt on vielä hengähdysaikaa.

Sinusta olen enemmän huolissani, kun olet alkanut elää vatsasi ympärillä. Kyllä se vauva siinä mukana kulkee, ei sinun sille tuolla lailla tarvitse omistautua.

N49

Lisäksi vielä kun olo kiusaantunut koko ajan ison vatsan takia kun moni on niin hoikkaa ja kivoissa vaatteissa kun itsellesi ei mahdu muuta päälle kun mammahousut ja huppari...

Ja kaikki kun eivät tykkää mammavaatteista sitten yhtään kun ovat vaan niin rumia rättejä....

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies paljasti vasta äsken että sitä pelottaa ja stressaa vauvan tulo. Kolme kuukautta ennen laskettua aikaa.

Sitten vielä se että haluaa nyt pitää vaan keskittyä hauskanpitoon kavereidensa kanssa kun vauvan syntymän jälkeen ei enää voi. Minä taas olen keskittynyt alusta asti vauvan tuloon ja luopunut kaikesta. Eikä mies tajua miten raskasta on olla töissä suurenevan vatsan kanssa, en tee mitään istumatyötä, jalkojen päällä 6-14 ja järkyt alaselkäkivut seurana ja joka ikinen päivä saan kuulla että taasko mä vaan makaan töiden jälkeen. Lapsi on kyllä toivottu miehenkin osalta. Olen rättiväsynyt ja rautakuurin juuri syönyt, niistä tosin tuli paha olo ja vatsa meni sekaisin. Viikonloppuisin pitäisi kuskina olla mutta ei sekään enää helppoa ole kun vatsa on tiellä ja eikä muutenkaan kiinnosta kattella muiden hauskanpitoa kun itsellä ei ole hauskaa ollenkaan. Pitää varoa koko ajan ettei kukaan töni mahaa, saa aina katseita kun vatsan kanssa puikkelehdit baarissa ja ajaminenkin on vaikeaa, selkää ja ihan joka paikkaan sattuu koko ajan. Eikä tunnuta haluavan ymmärtää mitä käyn läpi 24/7. Hirvittää kyllä muakin mutta tiedän että kaikki tulee sujumaan hyvin. Vaikkakin olen alkanut pelätä sitä että kun se vauva on tuossa ihan konkreettisesti niin onko mies siinä enää lainkaan, jos tämä hauskanpito viekin voiton kokonaan suunnitellusta.

Ja kunpa vain miehetkin ymmärtäisivät miten paljosta naiset luopuvatkaan raskaaksi tullessaan, ja se kun koko kroppa venyy ja vanuu entisestään eikä tunnu millään tavalla omalta enää. Toinen mikä ärsyttää kun olet jotenkin vapaata riistaa raskaana ollessasi, vatsasi kokoa kauhistellaan, onneksi kukaan ei ole tullut lääppimään vatsaani, vetäisin varmaan samantien pataan lääppijää. Ja sitten vielä kommentit painosta ja kai laihdutan vauvan syntymän jälkeen.

Siis täysin suunniteltu ja haluttu lapsi on kummankin osalta.

Muilla ollut vastaavaa tilannetta?

Miehen reaktio on normaali ja ymmärrettävä. Teidän elämä ei ole koskaan enää entisensä, joten nyt on vielä hengähdysaikaa.

Sinusta olen enemmän huolissani, kun olet alkanut elää vatsasi ympärillä. Kyllä se vauva siinä mukana kulkee, ei sinun sille tuolla lailla tarvitse omistautua.

N49

Elän vatsani ympärillä kun haluan tehdä muutakin kun olla kuskina ja kökkiä baarissa? Ei ole kovin kivaa enää seisoskella kun istumaan et pääse, selkä väsyy, jalat väsyy jne. Ihmiset kun eivät ole niin kohteliaita että päästävät ketään istumaan mihinkään. Siinä sitten koitat jaksaa seisoa tunninkin että jotkut saavat juomansa juotua. Kukaan jolla ei ole huonoa selkää ei voi tietää miten vaikeaa välillä on olla. Eikö se ole normaalia että varoo vatsaansa kun ottaa siihen osumia vastaan tuon tuosta? Juu en ole lihava vaan selkeästi raskaana. En elä vatsani ympärillä mutta kyllä se vaan muistuttaa jo olemassa olostaan koko ajan. Tästä mihinkään pääse vielä kolmeen kuukauteen.

Kun tehtäisi joskus jotakin muutakin kun aina samaa koska hengähdysaikaa on enää niin vähän, minullakin jopa. Sitä voi hengähdellä muullakin tavalla.

Onko siis väärin vaatia tekemään muutakin kun baarissa notkua ja väärin sanoa etten halua aina olla kuski vaan voisin itsekin olla vaan kyytiläinen? Ei ole mitenkään rentouttavaa autolla rullata sinne tänne eikä varsinkaan pönöttää missään perkeleen baarissa tuntitolkulla. Ei se minusta hauskaa ole. Aika ulkopuolinen olo koko ajan. Ja kun sanot haluavasi lähteä niin olet ikävä ihminen, pirttihirmu jne miehen kavereiden mielestä siis, mies ei ole koskaan näin sanonut.

Ap

Tämän on pakko olla provo!

Ei kukaan 37 mies ole noin ääliö eikä kukaan 31 vuotias raskaana oleva löhde tuollaiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkyy se empatianpuute myös av-mammojen kommenteissakin....

Eiköhän se mieskin rauhoitu kun vauva syntyy.

Miehen pitäisi olla tukena jo raskauden aikana! !

Kyllä minun mielestäni naisen pitää pystyä seisomaan omilla jaloillaan ihan raskaudenkin aikana, ilman että mies on kokoajan tukikeppinä naiselle. Jos ei pysty seisomaan omilla jaloillaan, ei sitä pysty mihinkään muuhunkaan! Sairaita tuetaan, mutta ei raskaus mikään sairaus ole. Normi kotihommat pystyy hoitamaan kuten ennenkin, ja töissäkin käymään. Loppuraskaudesta keho alkaa olla sen verran kankea, että joihinkin hommiin saattaa tarvita apua, mutta että mies tukikepiksi, ei ikinä.

Ja lastenhoitoon ei miehen tarvi osallistua, eikä kotitöihin. Ei tartte kotona auttaa missään asiassa. Senkus vaan tuo rahaa taloon ja maksaa kaiken? Eiku.....

Kumminkin valitetaan kun mies ei osallistu mihinkään....

Ihan normaalia osallistumista, kuten sitä yksin asuessaankin joutuisi kotiaan siivoamaan. Kohtuuton taakka kenelle tahansa, olla terveelle ihmiselle tukikeppinä! Ei niiden lasten ympärillä tarvitse koko aikaa hössöttää! Pääsee paljon vähemmällä, kun jättää kaiken turhan hössöttämisen pois. Tosi asiassa lapsetkin tulee kasvatettua paljon paremmin, kun ei hössötä yhtään ylimääräistä. Sellaiset vanhemmat ovat rauhallisia ja turvallisia. Siinä ei ole mitään ihmeellistä että lapsi syntyy perheeseen. Täysin normaali tapahtuma, eikä ole minkään laisen koohottamisen arvoinen asia.

Ette taida olla lapsillennekaan tukipilareita ollenkaan kun se on niin kuormittavaa ja olette empatiakyvyttömiä muutenkin. Todella turvallinen koti kun vanhemmiltaan eivät empatiaa ja tukea saa elämän tiellä. Oliko sulla samanlainen lapsuus?

Et taida huomioida lastasi/lapsiasi ollenkaan?

Asiallinen ja sopiva huomioiminen on aivan eri asia, kun se että "ruokakin pureskellaan" lapsille valmiiksi! Elämä ei pyöri lasten ympärillä, lasten välttämättömistä tarpeista huolehditaan tietysti, mutta niitä ei ole kovin paljoa. Lapset eivät ole heitteillä, vaan tuntevat olonsa itseasiassa paljon turvallisemmaksi, kun elämä pyörii aikuisten ympärillä. Sellaiset aikuiset ottavat itse vastuun elämästä, eivätkä elä ns. lasten ehdoilla. Lasten ehdoilla eläminen on itseasiassa hyvin turvatonta elämää lapselle. Ymmärtäköön ken taitaa, harvat sen taitaa.

Tästä olen kanssasi samaa mieltä. Olen kasvattanut omat lapseni jo aikuisiksi, itsenäisiksi, omillaan toimeentuleviksi ihmisiksi, jotka ovat löytäneet oman paikkansa yhteiskunnassa. Lapsi oppii ensisijaisesti vanhempiensa esimerkistä. On aivan sama, mitä lapselle sanot, jos toimit kuitenkin toisin. Jos esimerkiksi sanot, että äiti päättää, mitä tänään syödään, se on vain sanahelinää, jos kuitenkin annat lapsen päättää. Aikuiset eivät kysy lapsiltaan neuvoja tai lupaa omiin tai edes perhettä koskeviin päätöksiinsä. Aikuisen rooli on olla se, joka tietää, osaa ja päättää ja joka näin tuo lapselle turvallisuudentunteen, koska lapsen ei tarvitse tietää, osata eikä päättää. Luonnollisesti lapsen varttuessa lapsen omiin asioihin liittyvissä asioissa huomioidaan lapsen omakin mielipide eikä lapsen itsetuntoa nujerreta kävelemällä lapsen yli. Lapsen kasvatuksen tehtävä on valmistaa lasta aikuisuuteen ja osaksi yhteiskuntaa, jossa lapsi tulee aikuisena toimimaan. Yhteiskunta on hierarkinen eivätkä kaikki voi sooloilla miten haluavat. On hyväksyttävä, että tiettyihin asioihin on kysyttävä "ylemmiltä" lupa. Ja myös hyväksyttävä, että on olemassa tiettyjä sääntöjä, joita pitää noudattaa, vaikka sääntö tuntuisikin pässinpäiden keksimältä. Vanhempien tulee olla turvallisia ja luotettavia aikuisia, perheen auktoriteettejä, eikä lapsen ympärillä pyöriviä lapsen palvelijoita. 

Olet lapsen palvelija kun joskus kysyt lapselta onko hänellä mitään toiveita?

Et siis aina mutta joskus.

Toive ei ole mun sanavarastossani synonyymi sanalle päätös. Lapsi voi toivoa vaikka kuun taivaalta joululahjaksi, mutta minä kuitenkin päätän, mitä lapselle ostan. Lapsen joululahjatoivomuslista ei siis ole minulle ostoslista, josta kaikki pitää hankkia. Lapsi ei päätä, mitä hän saa joululahjaksi. Lapsi esittää vain toivomuksia ja aikuinen päättää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkyy se empatianpuute myös av-mammojen kommenteissakin....

Eiköhän se mieskin rauhoitu kun vauva syntyy.

Miehen pitäisi olla tukena jo raskauden aikana! !

Kyllä minun mielestäni naisen pitää pystyä seisomaan omilla jaloillaan ihan raskaudenkin aikana, ilman että mies on kokoajan tukikeppinä naiselle. Jos ei pysty seisomaan omilla jaloillaan, ei sitä pysty mihinkään muuhunkaan! Sairaita tuetaan, mutta ei raskaus mikään sairaus ole. Normi kotihommat pystyy hoitamaan kuten ennenkin, ja töissäkin käymään. Loppuraskaudesta keho alkaa olla sen verran kankea, että joihinkin hommiin saattaa tarvita apua, mutta että mies tukikepiksi, ei ikinä.

Ja lastenhoitoon ei miehen tarvi osallistua, eikä kotitöihin. Ei tartte kotona auttaa missään asiassa. Senkus vaan tuo rahaa taloon ja maksaa kaiken? Eiku.....

Kumminkin valitetaan kun mies ei osallistu mihinkään....

Ihan normaalia osallistumista, kuten sitä yksin asuessaankin joutuisi kotiaan siivoamaan. Kohtuuton taakka kenelle tahansa, olla terveelle ihmiselle tukikeppinä! Ei niiden lasten ympärillä tarvitse koko aikaa hössöttää! Pääsee paljon vähemmällä, kun jättää kaiken turhan hössöttämisen pois. Tosi asiassa lapsetkin tulee kasvatettua paljon paremmin, kun ei hössötä yhtään ylimääräistä. Sellaiset vanhemmat ovat rauhallisia ja turvallisia. Siinä ei ole mitään ihmeellistä että lapsi syntyy perheeseen. Täysin normaali tapahtuma, eikä ole minkään laisen koohottamisen arvoinen asia.

Ette taida olla lapsillennekaan tukipilareita ollenkaan kun se on niin kuormittavaa ja olette empatiakyvyttömiä muutenkin. Todella turvallinen koti kun vanhemmiltaan eivät empatiaa ja tukea saa elämän tiellä. Oliko sulla samanlainen lapsuus?

Et taida huomioida lastasi/lapsiasi ollenkaan?

Asiallinen ja sopiva huomioiminen on aivan eri asia, kun se että "ruokakin pureskellaan" lapsille valmiiksi! Elämä ei pyöri lasten ympärillä, lasten välttämättömistä tarpeista huolehditaan tietysti, mutta niitä ei ole kovin paljoa. Lapset eivät ole heitteillä, vaan tuntevat olonsa itseasiassa paljon turvallisemmaksi, kun elämä pyörii aikuisten ympärillä. Sellaiset aikuiset ottavat itse vastuun elämästä, eivätkä elä ns. lasten ehdoilla. Lasten ehdoilla eläminen on itseasiassa hyvin turvatonta elämää lapselle. Ymmärtäköön ken taitaa, harvat sen taitaa.

Tästä olen kanssasi samaa mieltä. Olen kasvattanut omat lapseni jo aikuisiksi, itsenäisiksi, omillaan toimeentuleviksi ihmisiksi, jotka ovat löytäneet oman paikkansa yhteiskunnassa. Lapsi oppii ensisijaisesti vanhempiensa esimerkistä. On aivan sama, mitä lapselle sanot, jos toimit kuitenkin toisin. Jos esimerkiksi sanot, että äiti päättää, mitä tänään syödään, se on vain sanahelinää, jos kuitenkin annat lapsen päättää. Aikuiset eivät kysy lapsiltaan neuvoja tai lupaa omiin tai edes perhettä koskeviin päätöksiinsä. Aikuisen rooli on olla se, joka tietää, osaa ja päättää ja joka näin tuo lapselle turvallisuudentunteen, koska lapsen ei tarvitse tietää, osata eikä päättää. Luonnollisesti lapsen varttuessa lapsen omiin asioihin liittyvissä asioissa huomioidaan lapsen omakin mielipide eikä lapsen itsetuntoa nujerreta kävelemällä lapsen yli. Lapsen kasvatuksen tehtävä on valmistaa lasta aikuisuuteen ja osaksi yhteiskuntaa, jossa lapsi tulee aikuisena toimimaan. Yhteiskunta on hierarkinen eivätkä kaikki voi sooloilla miten haluavat. On hyväksyttävä, että tiettyihin asioihin on kysyttävä "ylemmiltä" lupa. Ja myös hyväksyttävä, että on olemassa tiettyjä sääntöjä, joita pitää noudattaa, vaikka sääntö tuntuisikin pässinpäiden keksimältä. Vanhempien tulee olla turvallisia ja luotettavia aikuisia, perheen auktoriteettejä, eikä lapsen ympärillä pyöriviä lapsen palvelijoita. 

Olet lapsen palvelija kun joskus kysyt lapselta onko hänellä mitään toiveita?

Et siis aina mutta joskus.

Toive ei ole mun sanavarastossani synonyymi sanalle päätös. Lapsi voi toivoa vaikka kuun taivaalta joululahjaksi, mutta minä kuitenkin päätän, mitä lapselle ostan. Lapsen joululahjatoivomuslista ei siis ole minulle ostoslista, josta kaikki pitää hankkia. Lapsi ei päätä, mitä hän saa joululahjaksi. Lapsi esittää vain toivomuksia ja aikuinen päättää. 

Eli päätät kaikesta lapsen puolesta jotta lapsen ei tarvitse itse päätellä ja ajatella mitään?

Päättävätkö aikuisina itse asioistaan vai päätätkö heidän puolestaan vieläkin?

Tottakai aikuinen päättää suurimman osan asioista mutta eikös lapsenkin tule oppia päättämään jossain kohti itsekin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkyy se empatianpuute myös av-mammojen kommenteissakin....

Eiköhän se mieskin rauhoitu kun vauva syntyy.

Miehen pitäisi olla tukena jo raskauden aikana! !

Kyllä minun mielestäni naisen pitää pystyä seisomaan omilla jaloillaan ihan raskaudenkin aikana, ilman että mies on kokoajan tukikeppinä naiselle. Jos ei pysty seisomaan omilla jaloillaan, ei sitä pysty mihinkään muuhunkaan! Sairaita tuetaan, mutta ei raskaus mikään sairaus ole. Normi kotihommat pystyy hoitamaan kuten ennenkin, ja töissäkin käymään. Loppuraskaudesta keho alkaa olla sen verran kankea, että joihinkin hommiin saattaa tarvita apua, mutta että mies tukikepiksi, ei ikinä.

Ja lastenhoitoon ei miehen tarvi osallistua, eikä kotitöihin. Ei tartte kotona auttaa missään asiassa. Senkus vaan tuo rahaa taloon ja maksaa kaiken? Eiku.....

Kumminkin valitetaan kun mies ei osallistu mihinkään....

Ihan normaalia osallistumista, kuten sitä yksin asuessaankin joutuisi kotiaan siivoamaan. Kohtuuton taakka kenelle tahansa, olla terveelle ihmiselle tukikeppinä! Ei niiden lasten ympärillä tarvitse koko aikaa hössöttää! Pääsee paljon vähemmällä, kun jättää kaiken turhan hössöttämisen pois. Tosi asiassa lapsetkin tulee kasvatettua paljon paremmin, kun ei hössötä yhtään ylimääräistä. Sellaiset vanhemmat ovat rauhallisia ja turvallisia. Siinä ei ole mitään ihmeellistä että lapsi syntyy perheeseen. Täysin normaali tapahtuma, eikä ole minkään laisen koohottamisen arvoinen asia.

Ette taida olla lapsillennekaan tukipilareita ollenkaan kun se on niin kuormittavaa ja olette empatiakyvyttömiä muutenkin. Todella turvallinen koti kun vanhemmiltaan eivät empatiaa ja tukea saa elämän tiellä. Oliko sulla samanlainen lapsuus?

Et taida huomioida lastasi/lapsiasi ollenkaan?

Asiallinen ja sopiva huomioiminen on aivan eri asia, kun se että "ruokakin pureskellaan" lapsille valmiiksi! Elämä ei pyöri lasten ympärillä, lasten välttämättömistä tarpeista huolehditaan tietysti, mutta niitä ei ole kovin paljoa. Lapset eivät ole heitteillä, vaan tuntevat olonsa itseasiassa paljon turvallisemmaksi, kun elämä pyörii aikuisten ympärillä. Sellaiset aikuiset ottavat itse vastuun elämästä, eivätkä elä ns. lasten ehdoilla. Lasten ehdoilla eläminen on itseasiassa hyvin turvatonta elämää lapselle. Ymmärtäköön ken taitaa, harvat sen taitaa.

Tästä olen kanssasi samaa mieltä. Olen kasvattanut omat lapseni jo aikuisiksi, itsenäisiksi, omillaan toimeentuleviksi ihmisiksi, jotka ovat löytäneet oman paikkansa yhteiskunnassa. Lapsi oppii ensisijaisesti vanhempiensa esimerkistä. On aivan sama, mitä lapselle sanot, jos toimit kuitenkin toisin. Jos esimerkiksi sanot, että äiti päättää, mitä tänään syödään, se on vain sanahelinää, jos kuitenkin annat lapsen päättää. Aikuiset eivät kysy lapsiltaan neuvoja tai lupaa omiin tai edes perhettä koskeviin päätöksiinsä. Aikuisen rooli on olla se, joka tietää, osaa ja päättää ja joka näin tuo lapselle turvallisuudentunteen, koska lapsen ei tarvitse tietää, osata eikä päättää. Luonnollisesti lapsen varttuessa lapsen omiin asioihin liittyvissä asioissa huomioidaan lapsen omakin mielipide eikä lapsen itsetuntoa nujerreta kävelemällä lapsen yli. Lapsen kasvatuksen tehtävä on valmistaa lasta aikuisuuteen ja osaksi yhteiskuntaa, jossa lapsi tulee aikuisena toimimaan. Yhteiskunta on hierarkinen eivätkä kaikki voi sooloilla miten haluavat. On hyväksyttävä, että tiettyihin asioihin on kysyttävä "ylemmiltä" lupa. Ja myös hyväksyttävä, että on olemassa tiettyjä sääntöjä, joita pitää noudattaa, vaikka sääntö tuntuisikin pässinpäiden keksimältä. Vanhempien tulee olla turvallisia ja luotettavia aikuisia, perheen auktoriteettejä, eikä lapsen ympärillä pyöriviä lapsen palvelijoita. 

Olet lapsen palvelija kun joskus kysyt lapselta onko hänellä mitään toiveita?

Et siis aina mutta joskus.

Toive ei ole mun sanavarastossani synonyymi sanalle päätös. Lapsi voi toivoa vaikka kuun taivaalta joululahjaksi, mutta minä kuitenkin päätän, mitä lapselle ostan. Lapsen joululahjatoivomuslista ei siis ole minulle ostoslista, josta kaikki pitää hankkia. Lapsi ei päätä, mitä hän saa joululahjaksi. Lapsi esittää vain toivomuksia ja aikuinen päättää. 

Päätitkö myös mitä heistä tulee isona?

Toteutitko ainuttakaan toivetta vai päätitkö olla toteuttamatta yhtikäs mitään?

Itsenäinen ja tasapainoinen minustakin kasvoi vaikka annettiin toisinaan itsekin päättää asioistani ja siitä mitä haluan "isona" tehdä :D

Aika päättäväinen minusta tulikin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkyy se empatianpuute myös av-mammojen kommenteissakin....

Eiköhän se mieskin rauhoitu kun vauva syntyy.

Miehen pitäisi olla tukena jo raskauden aikana! !

Kyllä minun mielestäni naisen pitää pystyä seisomaan omilla jaloillaan ihan raskaudenkin aikana, ilman että mies on kokoajan tukikeppinä naiselle. Jos ei pysty seisomaan omilla jaloillaan, ei sitä pysty mihinkään muuhunkaan! Sairaita tuetaan, mutta ei raskaus mikään sairaus ole. Normi kotihommat pystyy hoitamaan kuten ennenkin, ja töissäkin käymään. Loppuraskaudesta keho alkaa olla sen verran kankea, että joihinkin hommiin saattaa tarvita apua, mutta että mies tukikepiksi, ei ikinä.

Ja lastenhoitoon ei miehen tarvi osallistua, eikä kotitöihin. Ei tartte kotona auttaa missään asiassa. Senkus vaan tuo rahaa taloon ja maksaa kaiken? Eiku.....

Kumminkin valitetaan kun mies ei osallistu mihinkään....

Ihan normaalia osallistumista, kuten sitä yksin asuessaankin joutuisi kotiaan siivoamaan. Kohtuuton taakka kenelle tahansa, olla terveelle ihmiselle tukikeppinä! Ei niiden lasten ympärillä tarvitse koko aikaa hössöttää! Pääsee paljon vähemmällä, kun jättää kaiken turhan hössöttämisen pois. Tosi asiassa lapsetkin tulee kasvatettua paljon paremmin, kun ei hössötä yhtään ylimääräistä. Sellaiset vanhemmat ovat rauhallisia ja turvallisia. Siinä ei ole mitään ihmeellistä että lapsi syntyy perheeseen. Täysin normaali tapahtuma, eikä ole minkään laisen koohottamisen arvoinen asia.

Ette taida olla lapsillennekaan tukipilareita ollenkaan kun se on niin kuormittavaa ja olette empatiakyvyttömiä muutenkin. Todella turvallinen koti kun vanhemmiltaan eivät empatiaa ja tukea saa elämän tiellä. Oliko sulla samanlainen lapsuus?

Et taida huomioida lastasi/lapsiasi ollenkaan?

Asiallinen ja sopiva huomioiminen on aivan eri asia, kun se että "ruokakin pureskellaan" lapsille valmiiksi! Elämä ei pyöri lasten ympärillä, lasten välttämättömistä tarpeista huolehditaan tietysti, mutta niitä ei ole kovin paljoa. Lapset eivät ole heitteillä, vaan tuntevat olonsa itseasiassa paljon turvallisemmaksi, kun elämä pyörii aikuisten ympärillä. Sellaiset aikuiset ottavat itse vastuun elämästä, eivätkä elä ns. lasten ehdoilla. Lasten ehdoilla eläminen on itseasiassa hyvin turvatonta elämää lapselle. Ymmärtäköön ken taitaa, harvat sen taitaa.

Tästä olen kanssasi samaa mieltä. Olen kasvattanut omat lapseni jo aikuisiksi, itsenäisiksi, omillaan toimeentuleviksi ihmisiksi, jotka ovat löytäneet oman paikkansa yhteiskunnassa. Lapsi oppii ensisijaisesti vanhempiensa esimerkistä. On aivan sama, mitä lapselle sanot, jos toimit kuitenkin toisin. Jos esimerkiksi sanot, että äiti päättää, mitä tänään syödään, se on vain sanahelinää, jos kuitenkin annat lapsen päättää. Aikuiset eivät kysy lapsiltaan neuvoja tai lupaa omiin tai edes perhettä koskeviin päätöksiinsä. Aikuisen rooli on olla se, joka tietää, osaa ja päättää ja joka näin tuo lapselle turvallisuudentunteen, koska lapsen ei tarvitse tietää, osata eikä päättää. Luonnollisesti lapsen varttuessa lapsen omiin asioihin liittyvissä asioissa huomioidaan lapsen omakin mielipide eikä lapsen itsetuntoa nujerreta kävelemällä lapsen yli. Lapsen kasvatuksen tehtävä on valmistaa lasta aikuisuuteen ja osaksi yhteiskuntaa, jossa lapsi tulee aikuisena toimimaan. Yhteiskunta on hierarkinen eivätkä kaikki voi sooloilla miten haluavat. On hyväksyttävä, että tiettyihin asioihin on kysyttävä "ylemmiltä" lupa. Ja myös hyväksyttävä, että on olemassa tiettyjä sääntöjä, joita pitää noudattaa, vaikka sääntö tuntuisikin pässinpäiden keksimältä. Vanhempien tulee olla turvallisia ja luotettavia aikuisia, perheen auktoriteettejä, eikä lapsen ympärillä pyöriviä lapsen palvelijoita. 

Olet lapsen palvelija kun joskus kysyt lapselta onko hänellä mitään toiveita?

Et siis aina mutta joskus.

Toive ei ole mun sanavarastossani synonyymi sanalle päätös. Lapsi voi toivoa vaikka kuun taivaalta joululahjaksi, mutta minä kuitenkin päätän, mitä lapselle ostan. Lapsen joululahjatoivomuslista ei siis ole minulle ostoslista, josta kaikki pitää hankkia. Lapsi ei päätä, mitä hän saa joululahjaksi. Lapsi esittää vain toivomuksia ja aikuinen päättää. 

Eli päätät kaikesta lapsen puolesta jotta lapsen ei tarvitse itse päätellä ja ajatella mitään?

Päättävätkö aikuisina itse asioistaan vai päätätkö heidän puolestaan vieläkin?

Tottakai aikuinen päättää suurimman osan asioista mutta eikös lapsenkin tule oppia päättämään jossain kohti itsekin?

Jos nyt vaivauduit lukemaan ajatuksen kanssa aiemman kommenttini, niin siellä sanasta sanaan luki näin: "Luonnollisesti lapsen varttuessa lapsen omiin asioihin liittyvissä asioissa huomioidaan lapsen omakin mielipide eikä lapsen itsetuntoa nujerreta kävelemällä lapsen yli". 

Voimia ap:lle! Täällä osa kommenteista lähtenyt jo ihan eri aiheisiin ja osa on vaan todella ilkeitä/syyllistäviä. Otat nyt omaa aikaa ja keskityt itseesi ja raskauteen. Toivottavasti lapsen synnyttyä isäkin herää tästä pelosta ja unohtuu taas tuo baarissa juokseminen.

Vierailija kirjoitti:

Voimia ap:lle! Täällä osa kommenteista lähtenyt jo ihan eri aiheisiin ja osa on vaan todella ilkeitä/syyllistäviä. Otat nyt omaa aikaa ja keskityt itseesi ja raskauteen. Toivottavasti lapsen synnyttyä isäkin herää tästä pelosta ja unohtuu taas tuo baarissa juokseminen.

Kiitokset sinulle :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan nyt kaikille yleisesti kun en ala yksitellen vastailemaan.

En ole mikään bilettäjä eikä mieskään tähän asti. Nyt kun la lähenee niin on alkanut haluamaan sinne baariin useammin. Kuskeja ei kaveripiirissään ole ikinä. Ja hänen kaveripiirissään on joku ihme automaatio ollut että se kenen emäntä on raskaana ja kellä kortti on, on kuskina siis se emäntä. Joten mua pidetään vaikeana ihmisenä kun sanon etten jaksa, ei kiinosta olla kuskina joka viikonloppu enkä halua baariin kökkimään kun tökkii vesi ja ikuinen limsa kun toivetta alkottomasta drinkistä ei kuunnella, sekin joku automaatio oletus että ainoat vaihtoeehdot ovat joko se vesi tai limsa, en ala maksamaan vielä omaa juomaani kun kuskiksi olen kumminkin vaivautunut lähtemään ja tylsistymään baariin. Eli tämmöinen oletus näillä on aina ollut.

Ymmärrän miehen pelon jne kyllä, mutta toivoisin sitä ymmärrystä myös omalle kohdalleni miksen halua, jaksa jne.

Mies on molemmissa ultrissa ollut mukana ja osoittanut toisinaan innostusta tulevaa kohtaan.

Olen miettinyt monia asioita tässä koko raskauden ajan. Onko töitä jatkossa kun työelämään haluan palata? Miten järjestää kahden keskistä aikaa? Onko mulle omaa aikaa lainkaan järjestettävissä? Ja mitä tässä nyt on tullutkin mielessä pyöriteltyäkään. Sekin tuntuu sinänsä pahalta kun tuntee olonsa ulkopuoliseksi kaikkialla. Kukaan ei tunnu muuta haluavan edes tehdä kun käydä baarissa jne. Aika yksinäinen olo ollut.

Mies hoitaa työnsä hyvin jabsamaa työtä tehnyt jo liki 13 vuotta eikä voi edes juopoksi kutsua. Juoppo juo 24/7 eikä töitä tee kun ei pysty tekemään.

No aika paljosta naiset luopuvat kun raskaaksi tulevat. Ei mikään ole enää samanlaista plussatestin jälkeen kun alkaa miettimään monia juttuja mitä vauva tarvitsee, alkuun on pelko keskenmenosta, itsellä niin raju pahoinvointi ettei meinannut töistä mitään tulla kun tuntui että on pää pöntössä 24/7. Kroppa muuttuu koko ajan tissit kipeät, olo on kuin valaalla jne.

Sanoinkin etten enää pysty kunnolla ajamaan edes töihin kun vatsa ottaa jo rattiin kiinni. Liikun koiran kanssa paljon mikä on auttanut selkävaivoihin vähäsen.

Suuri mullistus kummallekin, tiedän. Se vain kun miten saisi asiansa sanottua jotenkin siten ettei kuulosta valittavalta akalta ja syyllistävältä :/

Ei tässä mitää nuoria olla, mies 37 & mie 31.

Ap

Mitä tulee noihin juomiin, niin mun kaveripiirissäni aina sille, joka on kuskina, on maksettu juomat. Eikä ole tarvinnut juoda vain vettä tai limsaa. Ihan on voinut tilata alkoholitonta olutta, alkoholitonta viiniä tai alkoholittomia drinkkejäkin. 

Asian vierestä, mutta kotikaupunkini yössä ainakin aikoinaan oli ihan perus juttu, että kuski sai ilmaiseksi limunsa tiskiltä. Tai kuskiksi oletettu, joka vaan ei halunnut alkoholia juoda. Kai ajateltiin, että ne kuskatut kuitenkin tuo rahaa baarille ja ilman kuskia voi olla, että autolastillinen juojia olisi jäänyt kotiin. Mielestäni oli kiva tapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkyy se empatianpuute myös av-mammojen kommenteissakin....

Eiköhän se mieskin rauhoitu kun vauva syntyy.

Miehen pitäisi olla tukena jo raskauden aikana! !

Kyllä minun mielestäni naisen pitää pystyä seisomaan omilla jaloillaan ihan raskaudenkin aikana, ilman että mies on kokoajan tukikeppinä naiselle. Jos ei pysty seisomaan omilla jaloillaan, ei sitä pysty mihinkään muuhunkaan! Sairaita tuetaan, mutta ei raskaus mikään sairaus ole. Normi kotihommat pystyy hoitamaan kuten ennenkin, ja töissäkin käymään. Loppuraskaudesta keho alkaa olla sen verran kankea, että joihinkin hommiin saattaa tarvita apua, mutta että mies tukikepiksi, ei ikinä.

Ja lastenhoitoon ei miehen tarvi osallistua, eikä kotitöihin. Ei tartte kotona auttaa missään asiassa. Senkus vaan tuo rahaa taloon ja maksaa kaiken? Eiku.....

Kumminkin valitetaan kun mies ei osallistu mihinkään....

Ihan normaalia osallistumista, kuten sitä yksin asuessaankin joutuisi kotiaan siivoamaan. Kohtuuton taakka kenelle tahansa, olla terveelle ihmiselle tukikeppinä! Ei niiden lasten ympärillä tarvitse koko aikaa hössöttää! Pääsee paljon vähemmällä, kun jättää kaiken turhan hössöttämisen pois. Tosi asiassa lapsetkin tulee kasvatettua paljon paremmin, kun ei hössötä yhtään ylimääräistä. Sellaiset vanhemmat ovat rauhallisia ja turvallisia. Siinä ei ole mitään ihmeellistä että lapsi syntyy perheeseen. Täysin normaali tapahtuma, eikä ole minkään laisen koohottamisen arvoinen asia.

Ette taida olla lapsillennekaan tukipilareita ollenkaan kun se on niin kuormittavaa ja olette empatiakyvyttömiä muutenkin. Todella turvallinen koti kun vanhemmiltaan eivät empatiaa ja tukea saa elämän tiellä. Oliko sulla samanlainen lapsuus?

Et taida huomioida lastasi/lapsiasi ollenkaan?

Asiallinen ja sopiva huomioiminen on aivan eri asia, kun se että "ruokakin pureskellaan" lapsille valmiiksi! Elämä ei pyöri lasten ympärillä, lasten välttämättömistä tarpeista huolehditaan tietysti, mutta niitä ei ole kovin paljoa. Lapset eivät ole heitteillä, vaan tuntevat olonsa itseasiassa paljon turvallisemmaksi, kun elämä pyörii aikuisten ympärillä. Sellaiset aikuiset ottavat itse vastuun elämästä, eivätkä elä ns. lasten ehdoilla. Lasten ehdoilla eläminen on itseasiassa hyvin turvatonta elämää lapselle. Ymmärtäköön ken taitaa, harvat sen taitaa.

Tästä olen kanssasi samaa mieltä. Olen kasvattanut omat lapseni jo aikuisiksi, itsenäisiksi, omillaan toimeentuleviksi ihmisiksi, jotka ovat löytäneet oman paikkansa yhteiskunnassa. Lapsi oppii ensisijaisesti vanhempiensa esimerkistä. On aivan sama, mitä lapselle sanot, jos toimit kuitenkin toisin. Jos esimerkiksi sanot, että äiti päättää, mitä tänään syödään, se on vain sanahelinää, jos kuitenkin annat lapsen päättää. Aikuiset eivät kysy lapsiltaan neuvoja tai lupaa omiin tai edes perhettä koskeviin päätöksiinsä. Aikuisen rooli on olla se, joka tietää, osaa ja päättää ja joka näin tuo lapselle turvallisuudentunteen, koska lapsen ei tarvitse tietää, osata eikä päättää. Luonnollisesti lapsen varttuessa lapsen omiin asioihin liittyvissä asioissa huomioidaan lapsen omakin mielipide eikä lapsen itsetuntoa nujerreta kävelemällä lapsen yli. Lapsen kasvatuksen tehtävä on valmistaa lasta aikuisuuteen ja osaksi yhteiskuntaa, jossa lapsi tulee aikuisena toimimaan. Yhteiskunta on hierarkinen eivätkä kaikki voi sooloilla miten haluavat. On hyväksyttävä, että tiettyihin asioihin on kysyttävä "ylemmiltä" lupa. Ja myös hyväksyttävä, että on olemassa tiettyjä sääntöjä, joita pitää noudattaa, vaikka sääntö tuntuisikin pässinpäiden keksimältä. Vanhempien tulee olla turvallisia ja luotettavia aikuisia, perheen auktoriteettejä, eikä lapsen ympärillä pyöriviä lapsen palvelijoita. 

Olet lapsen palvelija kun joskus kysyt lapselta onko hänellä mitään toiveita?

Et siis aina mutta joskus.

Toive ei ole mun sanavarastossani synonyymi sanalle päätös. Lapsi voi toivoa vaikka kuun taivaalta joululahjaksi, mutta minä kuitenkin päätän, mitä lapselle ostan. Lapsen joululahjatoivomuslista ei siis ole minulle ostoslista, josta kaikki pitää hankkia. Lapsi ei päätä, mitä hän saa joululahjaksi. Lapsi esittää vain toivomuksia ja aikuinen päättää. 

Eli päätät kaikesta lapsen puolesta jotta lapsen ei tarvitse itse päätellä ja ajatella mitään?

Päättävätkö aikuisina itse asioistaan vai päätätkö heidän puolestaan vieläkin?

Tottakai aikuinen päättää suurimman osan asioista mutta eikös lapsenkin tule oppia päättämään jossain kohti itsekin?

Jos nyt vaivauduit lukemaan ajatuksen kanssa aiemman kommenttini, niin siellä sanasta sanaan luki näin: "Luonnollisesti lapsen varttuessa lapsen omiin asioihin liittyvissä asioissa huomioidaan lapsen omakin mielipide eikä lapsen itsetuntoa nujerreta kävelemällä lapsen yli". 

Tänne eksynyt nyt kyllä muutama sivuraidekin. Voisitko tehdä oman aloituksesi aiheellesi kun nämä sinun minä päätän kaikesta- juttusi eivät liity ap:n aloitukseen millään tavalla?

Tai sitten vain provoilet täällä omiasi...

Kyllä itseäkin alkoi hirvittää siinä joku kuukausi ennen vaimon laskettua aikaa. Kai se on aika normijuttu. Toisaalta miehen vaan pitää kestää stressiä, näin se on. Ikävä juttu vaan on, kun jotkut miehet eivät kestä ja jättävät naisen kun tämä varttuu lasta. Itsekin tunnen pari tapausta ja tosi ankeaa. Mutta töissäkin on stressiä ja joskus tosi pahoja juttuja, kylpyhuone- ynnä putkiremppa voi olla yhtä kuukausien h***ä, aikanaan sukulaisia sairastuu, kavereita delaa jne. eikä se elämä ole helppoa. On vaan helpompi kestää kaikkia isompiakin vastoinkäymisiä sitten kun on oma perhe. Baari ym. viihde eivät vaan toimi silloin kun elämä potkii sillä isolla kengällä. Joku 25-30 v ei vaan aina tajua elämän isoa sykliä vielä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies paljasti vasta äsken että sitä pelottaa ja stressaa vauvan tulo. Kolme kuukautta ennen laskettua aikaa.

Sitten vielä se että haluaa nyt pitää vaan keskittyä hauskanpitoon kavereidensa kanssa kun vauvan syntymän jälkeen ei enää voi. Minä taas olen keskittynyt alusta asti vauvan tuloon ja luopunut kaikesta. Eikä mies tajua miten raskasta on olla töissä suurenevan vatsan kanssa, en tee mitään istumatyötä, jalkojen päällä 6-14 ja järkyt alaselkäkivut seurana ja joka ikinen päivä saan kuulla että taasko mä vaan makaan töiden jälkeen. Lapsi on kyllä toivottu miehenkin osalta. Olen rättiväsynyt ja rautakuurin juuri syönyt, niistä tosin tuli paha olo ja vatsa meni sekaisin. Viikonloppuisin pitäisi kuskina olla mutta ei sekään enää helppoa ole kun vatsa on tiellä ja eikä muutenkaan kiinnosta kattella muiden hauskanpitoa kun itsellä ei ole hauskaa ollenkaan. Pitää varoa koko ajan ettei kukaan töni mahaa, saa aina katseita kun vatsan kanssa puikkelehdit baarissa ja ajaminenkin on vaikeaa, selkää ja ihan joka paikkaan sattuu koko ajan. Eikä tunnuta haluavan ymmärtää mitä käyn läpi 24/7. Hirvittää kyllä muakin mutta tiedän että kaikki tulee sujumaan hyvin. Vaikkakin olen alkanut pelätä sitä että kun se vauva on tuossa ihan konkreettisesti niin onko mies siinä enää lainkaan, jos tämä hauskanpito viekin voiton kokonaan suunnitellusta.

Ja kunpa vain miehetkin ymmärtäisivät miten paljosta naiset luopuvatkaan raskaaksi tullessaan, ja se kun koko kroppa venyy ja vanuu entisestään eikä tunnu millään tavalla omalta enää. Toinen mikä ärsyttää kun olet jotenkin vapaata riistaa raskaana ollessasi, vatsasi kokoa kauhistellaan, onneksi kukaan ei ole tullut lääppimään vatsaani, vetäisin varmaan samantien pataan lääppijää. Ja sitten vielä kommentit painosta ja kai laihdutan vauvan syntymän jälkeen.

Siis täysin suunniteltu ja haluttu lapsi on kummankin osalta.

Muilla ollut vastaavaa tilannetta?

Miehen reaktio on normaali ja ymmärrettävä. Teidän elämä ei ole koskaan enää entisensä, joten nyt on vielä hengähdysaikaa.

Sinusta olen enemmän huolissani, kun olet alkanut elää vatsasi ympärillä. Kyllä se vauva siinä mukana kulkee, ei sinun sille tuolla lailla tarvitse omistautua.

N49

Elän vatsani ympärillä kun haluan tehdä muutakin kun olla kuskina ja kökkiä baarissa? Ei ole kovin kivaa enää seisoskella kun istumaan et pääse, selkä väsyy, jalat väsyy jne. Ihmiset kun eivät ole niin kohteliaita että päästävät ketään istumaan mihinkään. Siinä sitten koitat jaksaa seisoa tunninkin että jotkut saavat juomansa juotua. Kukaan jolla ei ole huonoa selkää ei voi tietää miten vaikeaa välillä on olla. Eikö se ole normaalia että varoo vatsaansa kun ottaa siihen osumia vastaan tuon tuosta? Juu en ole lihava vaan selkeästi raskaana. En elä vatsani ympärillä mutta kyllä se vaan muistuttaa jo olemassa olostaan koko ajan. Tästä mihinkään pääse vielä kolmeen kuukauteen.

Kun tehtäisi joskus jotakin muutakin kun aina samaa koska hengähdysaikaa on enää niin vähän, minullakin jopa. Sitä voi hengähdellä muullakin tavalla.

Onko siis väärin vaatia tekemään muutakin kun baarissa notkua ja väärin sanoa etten halua aina olla kuski vaan voisin itsekin olla vaan kyytiläinen? Ei ole mitenkään rentouttavaa autolla rullata sinne tänne eikä varsinkaan pönöttää missään perkeleen baarissa tuntitolkulla. Ei se minusta hauskaa ole. Aika ulkopuolinen olo koko ajan. Ja kun sanot haluavasi lähteä niin olet ikävä ihminen, pirttihirmu jne miehen kavereiden mielestä siis, mies ei ole koskaan näin sanonut.

Ap

Siis lähtisit mukaan baariin vaikka et olisi kuskina? Miksi ihmeessä? Eikö olisi mukavampaa jäädä kotiin nukkumaan? Aloitusviestissä myös sanot, että olet itse luopunut kaikesta. Mistä kaikesta, ja miksi? Jotenkin oudolta teidän suhde kuulostaa, varsinkin kun olette jo tuon ikäisiä. Mut onnea odotukseen!

Et kai ap enää suostu juoppokuskiksi? Jos miehesi tänä viikonloppunakin olettaa/vaatii sinua siihen niin

jämäkästi sanot että et lähde! Jos siitä suuttuu niin anna suuttua. Sano että taksilla pääsee- ja sen maksaa

omalla rahallaan,ei teidän talousrahoilla. Kyllähän tuollaisesta käytöksestä jää mieleen katkeruus,yritä

puhua asiasta rauhallisesti tai vaikka kirjoita hänelle tilanteestasi jos kasvokkain kommunikointi ei

onnistu.Surulliselta kuulostaa miehen ajattelemattomuus. Toivottavasti vauvan tultua osaa kasvaa

isyyteen ja vastuuseen perheestänne!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies paljasti vasta äsken että sitä pelottaa ja stressaa vauvan tulo. Kolme kuukautta ennen laskettua aikaa.

Sitten vielä se että haluaa nyt pitää vaan keskittyä hauskanpitoon kavereidensa kanssa kun vauvan syntymän jälkeen ei enää voi. Minä taas olen keskittynyt alusta asti vauvan tuloon ja luopunut kaikesta. Eikä mies tajua miten raskasta on olla töissä suurenevan vatsan kanssa, en tee mitään istumatyötä, jalkojen päällä 6-14 ja järkyt alaselkäkivut seurana ja joka ikinen päivä saan kuulla että taasko mä vaan makaan töiden jälkeen. Lapsi on kyllä toivottu miehenkin osalta. Olen rättiväsynyt ja rautakuurin juuri syönyt, niistä tosin tuli paha olo ja vatsa meni sekaisin. Viikonloppuisin pitäisi kuskina olla mutta ei sekään enää helppoa ole kun vatsa on tiellä ja eikä muutenkaan kiinnosta kattella muiden hauskanpitoa kun itsellä ei ole hauskaa ollenkaan. Pitää varoa koko ajan ettei kukaan töni mahaa, saa aina katseita kun vatsan kanssa puikkelehdit baarissa ja ajaminenkin on vaikeaa, selkää ja ihan joka paikkaan sattuu koko ajan. Eikä tunnuta haluavan ymmärtää mitä käyn läpi 24/7. Hirvittää kyllä muakin mutta tiedän että kaikki tulee sujumaan hyvin. Vaikkakin olen alkanut pelätä sitä että kun se vauva on tuossa ihan konkreettisesti niin onko mies siinä enää lainkaan, jos tämä hauskanpito viekin voiton kokonaan suunnitellusta.

Ja kunpa vain miehetkin ymmärtäisivät miten paljosta naiset luopuvatkaan raskaaksi tullessaan, ja se kun koko kroppa venyy ja vanuu entisestään eikä tunnu millään tavalla omalta enää. Toinen mikä ärsyttää kun olet jotenkin vapaata riistaa raskaana ollessasi, vatsasi kokoa kauhistellaan, onneksi kukaan ei ole tullut lääppimään vatsaani, vetäisin varmaan samantien pataan lääppijää. Ja sitten vielä kommentit painosta ja kai laihdutan vauvan syntymän jälkeen.

Siis täysin suunniteltu ja haluttu lapsi on kummankin osalta.

Muilla ollut vastaavaa tilannetta?

Miehen reaktio on normaali ja ymmärrettävä. Teidän elämä ei ole koskaan enää entisensä, joten nyt on vielä hengähdysaikaa.

Sinusta olen enemmän huolissani, kun olet alkanut elää vatsasi ympärillä. Kyllä se vauva siinä mukana kulkee, ei sinun sille tuolla lailla tarvitse omistautua.

N49

Elän vatsani ympärillä kun haluan tehdä muutakin kun olla kuskina ja kökkiä baarissa? Ei ole kovin kivaa enää seisoskella kun istumaan et pääse, selkä väsyy, jalat väsyy jne. Ihmiset kun eivät ole niin kohteliaita että päästävät ketään istumaan mihinkään. Siinä sitten koitat jaksaa seisoa tunninkin että jotkut saavat juomansa juotua. Kukaan jolla ei ole huonoa selkää ei voi tietää miten vaikeaa välillä on olla. Eikö se ole normaalia että varoo vatsaansa kun ottaa siihen osumia vastaan tuon tuosta? Juu en ole lihava vaan selkeästi raskaana. En elä vatsani ympärillä mutta kyllä se vaan muistuttaa jo olemassa olostaan koko ajan. Tästä mihinkään pääse vielä kolmeen kuukauteen.

Kun tehtäisi joskus jotakin muutakin kun aina samaa koska hengähdysaikaa on enää niin vähän, minullakin jopa. Sitä voi hengähdellä muullakin tavalla.

Onko siis väärin vaatia tekemään muutakin kun baarissa notkua ja väärin sanoa etten halua aina olla kuski vaan voisin itsekin olla vaan kyytiläinen? Ei ole mitenkään rentouttavaa autolla rullata sinne tänne eikä varsinkaan pönöttää missään perkeleen baarissa tuntitolkulla. Ei se minusta hauskaa ole. Aika ulkopuolinen olo koko ajan. Ja kun sanot haluavasi lähteä niin olet ikävä ihminen, pirttihirmu jne miehen kavereiden mielestä siis, mies ei ole koskaan näin sanonut.

Ap

Siis lähtisit mukaan baariin vaikka et olisi kuskina? Miksi ihmeessä? Eikö olisi mukavampaa jäädä kotiin nukkumaan? Aloitusviestissä myös sanot, että olet itse luopunut kaikesta. Mistä kaikesta, ja miksi? Jotenkin oudolta teidän suhde kuulostaa, varsinkin kun olette jo tuon ikäisiä. Mut onnea odotukseen!

Erakoituako sitten pitäisi aivan täysin? Kaveritkin katosivat johonkin, eivät ole kuukausiin ottaneet yhteyttä saati sitten vastanneet yhteydenottoihini lainkaan. Vanhemmilleni en mene,sielläkään yhtään sen parempi ole kun kotonakaan. Neljän seinän sisällä sielläkin ollaan lähes 24/7 tekemättä mitään.

Kun en ilmeisesti ole tervetullut mukaan muuten kun kuskin ominaisuudessa :/

Tosin en lähde kuskiksikaan kun muuten ei seurueeseen kelpuuteta....

Ap

Eikös aikuisella melkein nelikymppisellä ole varaa mennä kavereiden kanssa taksilla baariin, jos sinne on niin kova hinku.

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkyy se empatianpuute myös av-mammojen kommenteissakin....

Eiköhän se mieskin rauhoitu kun vauva syntyy.

Miehen pitäisi olla tukena jo raskauden aikana! !

Kyllä minun mielestäni naisen pitää pystyä seisomaan omilla jaloillaan ihan raskaudenkin aikana, ilman että mies on kokoajan tukikeppinä naiselle. Jos ei pysty seisomaan omilla jaloillaan, ei sitä pysty mihinkään muuhunkaan! Sairaita tuetaan, mutta ei raskaus mikään sairaus ole. Normi kotihommat pystyy hoitamaan kuten ennenkin, ja töissäkin käymään. Loppuraskaudesta keho alkaa olla sen verran kankea, että joihinkin hommiin saattaa tarvita apua, mutta että mies tukikepiksi, ei ikinä.

Tämä liittyi aloitukseen miten?