Lue keskustelun säännöt.
HS: Maarit on isoäiti, joka hoitaa mielummin parisuhdettaan kuin lastenlastaan
13.09.2017 |
http://www.hs.fi/elama/art-2000005364864.html
Positiivinen artikkeli itselle ajankohtaisesta aiheesta mummujen näkökulmasta. Tulee lähelle, kun tällä hetkellä oma äiti hoitamassa vähän vajaa 1-v lastani. Omilla lapsilla 4 ihanaa vielä työssäkäyvää isovanhempaa :)
Kommentit (455)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksisilmäisesti huudellaan, että mummot saa virua yksinään, jos eivät hoida tarpeeksi. Entä vaarit? Ja mikä on tarpeeksi? Auta armias, jos mummin oma "tarpeeksi" onkin enemmän kuin lapsen äidin. Silloin mummi on läheisriippuvainen hullu, johon katkaistaan välit.
Sitten on se hiljaisten armeija, jonka ääni ei kuulu. Ne hoivakodeissa lojuvat vanhukset, jotka ovat hoitaneet lapset ja lapsenlapset. Mutta kuinkas kävikään! Ketään ei näy, ei lapsia eikä lapsenlapsia. Sen kerran kun käydään, yleensä joulunaikaan, aikaa uhrataan vaivaannuttavat puolituntia.
Teen vapaaehtoistyötä 5h viikossa vanhainkodissa. Surullista kuunneltavaa heidän tarinansa. Kenelläkään ei ole aikaa. Minulle myös raskasta, koska useat sanovat, että olen heille tärkeämpi kuin omat sukulaiset, joita ei koskaan näe. Kuormitun tästä ja tunnen liiaksi, että minun on "pakko" jatkaa vapaaehtoisena olemista, kun muuten useilla vanhuksilla ei ole ketään.
Voivoi. Luuletko sinä että ne "tarinat" on yks yhteen totta?😂😂😂😂😂 siellä se hyväntahtoinen marttyyrimummo ihan ilman omaa syytään yksinänsä kyyköttää? 😂
Ai 99% vanhuksista on surkeita vanhempia?
Lopeta nyt toi provoilu
Mikä 99 prosenttia?
Idiootti olet jos uskot kaikki marttyyrihorinat ja annat juoksuttaa itseäsi.
Itse sinä leikit marttyyria.
Lopeta toi valitus ja kasva aikuiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitenkäs Maaritin tyttären hoito silloin kuin tytär oli pieni?
Oliko silloin kenties niin, että Maaritin tytär oli mummollaan hoidossa kesäisin monta viikkoa? Ja Maarit itse lomaili miehensä kanssa (silloinkin)?
Kenenkään isovanhemman velvollisuus ei ole hoitaa lapsenlapsiaan.
MUTTA monet meistä 1970-luvulla syntyneistä muistavat vallan mainiosti, miten kesäisin oltiin vuorotellen molemmissa mummoloissa helposti 4-6 viikkoa putkeen. Vanhemmat kaupungissa.
Ja sitten kun itse kysyy omilta vanhemmilta/appivanhemmilta yhtä hoitopäivää kun tarha on kiinni ja töihin on mentävä niin se on ihan mahdoton isovanhempien järjestää....
Vierailija kirjoitti:
Itkisin varmaankin onnesta, jos meillä olisi sellaiset mummut ja vaarit, jotka joskus, vaikka edes kerran vuodessa, ottaisivat lapsenlapsia hoitoon pariksi tunniksi-yhdeksi yöksi. En voisi koskaan vaatia mitään jatkuvaa hoitoapua, sillä en jaksaisi varmasti sellaista itsekään, jos olisin isovanhempi. Mutta se, että on ystävällinen ja tarjoaa apuaan edes joskus harvoin, olisi minusta inhimillistä. En pystyisi sanoin kuvailemaan kiitollisuuttani, jos esim. kerran vuodessa saisin nukkua yön rauhassa ja syödä aamiaiseni rauhassa ja samalla tietäisin lasteni olevan tuttujen ja rakkaiden ihmisten hellässä hoivassa.
Mutta tämä olikin vain haavekuva, joka meidän perheessä ei tule koskaan toteutumaan.
Eli olet itse huono vanhempi.
Kun hankit lapsen niin sinun pitää hyväksyä se että 18 seuraavaa vuotta elät vain ja ainoastaan lapsen ehdoilla ja olet valmis uhraamaan kaiken sen hyväksi.
Jos et ole siihen valmis niin älä hanki niitä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monetkaan nykyiset isovanhemmat ei tajua, että vaatimukset lastenhoidossa ovat ihan toista luokkaa kuin esim. 70-luvulla. Mua ei ainakaan kuskattu oikeastaan koskaan minnekään, harrastuksiin sai mennä, jos itse kulki. Kävin esim. kuorossa, mutta se jäi, koska en talven pimeillä ja liukkailla uskaltanut kulkea 5 km:n matkaa. Tanssipaikoille mentiin liftillä. Ruuanlaitto oli sitä ja tätä; usein meillä syötiin pelkkiä perunoita ja ruskeaa kastiketta, ruuaksi saattoi olla myös puuroa tai pelkkää spagettia. Salaateista ja mistään terveellisyysjutuista ei puhuttu mitään. Kesälomalla lapset olivat päineen, syötiin päivä muroja ja leipää ja tehtiin mitä lystää. Suihkussa käytiin pari kertaa viikossa ja samalla vaihdettiin puhtaat vaatteet.
Koulunkäyntiin vanhemmat osallistuivat sen vanhempainillan verran ja katsomalla numerot todistuksesta. Lomareissuja ei pahemmin tehty, harvempi teki lastensa kanssa yhtään mitään. Uimassa me lapset käytiin keskenämme jostain ekaluokasta lähtien, siis järvessä, ilman mitään valvontaa. Koulun jälkeen huideltiin missä huvittaa, ei kukaan katsonut perään. Kaikenlaista kyllä tapahtuikin, paljon tapaturmia, vakaviakin. Iltaisin vanhemmat katsoivat lähinnä telkkaria.
No, se oli sitä aikaa, eikä muusta tiedetty. Mutta olisihan se hyvä, että isovanhemmat ymmärtäisivät miten paljon enemmän lastenhoito ja -kasvatus vaatii nykyään kuin ennen. Myös kodinhoito on ihan aikaavievää sekin, vaikka on koneita, niin vaatimustasokin on kasvanut. Pyykkiä tulee enemmän, kodin oletetaan olevan puhdas ja siisti ja viihtyisä ja pihankin kaunis. Mun kotona ei lapsuudessani edes ollut ruohonleikkuria, ei ollut nurmikkoakaan. Työelämäkin on ihan toista luokkaa kuin ennen. Pitää koko ajan kouluttautua ja pysyä kehityksessä mukana, tahti on tiukka ja työt tulevat usein mukana kotiinkin. Esim. äitini oli toimistohommissa valtiolla ja toimistossa oli 40 työntekijää. Nyt koko toimistoa ei ole, sen hommat hoidetaan naapurikunnassa, jossa on yhtä paljon työntekijöitä hoitamassa useamman kunnan asiat. Myös isäni työpaikka on lakkautettu ja tehtävät siirretty toiseen toimipisteeseen, työntekijöitä on paljon vähemmän, mutta työtä enemmän.
No noita vuosikymmeniä on kyllä aika vaikea vertailla keskenään. Onhan kaikki muuttunut, ne "vaatimustasot" jokainen laittaa itse itselleen. Eihän mistään nytkään vaadita, että lapsilla pitää olla harrastuksia. Ei kukaan sano, miten siistiä sinulla pitää olla kotona, millainen piha jne. Itse sinä ne vaatimukset itsellesi asetat!
Tottakai on tullut uutta tietoa siitä, mitä on hyvä vanhemmuus. Trendit lastenhoidossa ovat muuttuneet moneen kertaan, isät ovat tulleet lasten hoitoon mukaan yhä enemmän.
Ruokailu on myös muuttunut, ihan siksi, että valmisruuat ja puolivalmisteet ovat tulleet helpottamaan arkea. -70 luvulla kauppojen tarjonta oli vielä niukkaa ainakin maaseudulla. Ruskea kastike oli varmaan aika tavallinen ruoka tuolloin lapsiperheessä, ei tiedetty muusta, ei se ole sen ajan vanhempien huonommuutta.
Tuo työpaikkojen vertailukin on turhaa, silloin tehtiin paljon käsin, ei ollut tietokoneita laskemassa. Oli konekirjoitusta, raporttien tekemistä yms Pankkisektorilla oli paljon töitä, ne työpaikat hävisivät tietokoneiden mukana.
Nyt nuo kaikki laskemiset ja käsin kirjaamiset tuntuvat turhilta, mutta sillon ne olivat tarpeellisia. Ei niitä töitä kukaan itselleen keksinyt.
Melkoisessa umpiossa elät, jos et ole nähnyt kaikkia niitä asiantuntijalausuntoja, jotka todistavat, että työelämän vaatimukset ovat kasvaneet ja erityisesti työpaikan saaminen on hankalampaa kuin 70-luvulla. Ei sillä ole merkitystä keksivätkö aiemmat sukupolvet itselleen työtehtäviä vai ei, mutta aikamoinen lisästressi noihin aikoihin verrattuna syntyy kiristyneestä työpaikkakilpailusta ja jatkuvista määräaikaisista työsuhteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksisilmäisesti huudellaan, että mummot saa virua yksinään, jos eivät hoida tarpeeksi. Entä vaarit? Ja mikä on tarpeeksi? Auta armias, jos mummin oma "tarpeeksi" onkin enemmän kuin lapsen äidin. Silloin mummi on läheisriippuvainen hullu, johon katkaistaan välit.
Sitten on se hiljaisten armeija, jonka ääni ei kuulu. Ne hoivakodeissa lojuvat vanhukset, jotka ovat hoitaneet lapset ja lapsenlapset. Mutta kuinkas kävikään! Ketään ei näy, ei lapsia eikä lapsenlapsia. Sen kerran kun käydään, yleensä joulunaikaan, aikaa uhrataan vaivaannuttavat puolituntia.
Teen vapaaehtoistyötä 5h viikossa vanhainkodissa. Surullista kuunneltavaa heidän tarinansa. Kenelläkään ei ole aikaa. Minulle myös raskasta, koska useat sanovat, että olen heille tärkeämpi kuin omat sukulaiset, joita ei koskaan näe. Kuormitun tästä ja tunnen liiaksi, että minun on "pakko" jatkaa vapaaehtoisena olemista, kun muuten useilla vanhuksilla ei ole ketään.
Voivoi. Luuletko sinä että ne "tarinat" on yks yhteen totta?😂😂😂😂😂 siellä se hyväntahtoinen marttyyrimummo ihan ilman omaa syytään yksinänsä kyyköttää? 😂
Ai 99% vanhuksista on surkeita vanhempia?
Lopeta nyt toi provoilu
Mikä 99 prosenttia?
Idiootti olet jos uskot kaikki marttyyrihorinat ja annat juoksuttaa itseäsi.
Itse sinä leikit marttyyria.
Lopeta toi valitus ja kasva aikuiseksi.
Missä muka? Mikä valitus? Minähän nauran sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs Maaritin tyttären hoito silloin kuin tytär oli pieni?
Oliko silloin kenties niin, että Maaritin tytär oli mummollaan hoidossa kesäisin monta viikkoa? Ja Maarit itse lomaili miehensä kanssa (silloinkin)?
Kenenkään isovanhemman velvollisuus ei ole hoitaa lapsenlapsiaan.
MUTTA monet meistä 1970-luvulla syntyneistä muistavat vallan mainiosti, miten kesäisin oltiin vuorotellen molemmissa mummoloissa helposti 4-6 viikkoa putkeen. Vanhemmat kaupungissa.
Ja sitten kun itse kysyy omilta vanhemmilta/appivanhemmilta yhtä hoitopäivää kun tarha on kiinni ja töihin on mentävä niin se on ihan mahdoton isovanhempien järjestää....
Minkä ikäisiä ne vanhemmat oli silloin?
On täysin eri asia olla 40 vuotias isoäiti kuin 60 vuotias.
On täysin eri asia jos mummo ja vaari on 40 vuotiaita ja heillä on oma maatla jossa he työskentelevät kuin se että asuvat kaupungissa ja vielä 60 vuotiaina tekevät täyttä päivää.
70-luvulla isovanhemmat niin kuin vanhemmatkin laittoivat kaikki kouluikäiset lapset ulos jotta saivat olla kahdestaan. Kuinka moni nykypäivänä kaupungissa tekee vastaavaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin...huomaatteko ollenkaan että tässä ketjussa on kaksi eri todellisuutta, "paljon saaneiden" ja "kokonaan vaille jääneiden" aikuisten lasten todellisuus. Ja ensinmainittu ryhmä ei ymmärrä yhtään mitä jälkimmäinen ryhmä 'valittaa'.
No ei tietenkään ymmärrä, kun etuoikeutetut, hyvät ja auttavaiset vanhemmat omaavat aina peilaavat asiaa oman kokemuksensa ja näkökulmansa kautta . He ovat kiitollisia hyvästä lapsuudestaan ja komentavat muitakin olemaan - eivätkä osaa edes kuvitella että jonkun lapsuus on ollut pelkkää kauhua, pelkoa ja väkivaltaa. He eivät ymmärrä miten jotkut sättivät vanhempiaan tai miten joku voi laittaa välit poikki vanhempiin - heille se ei tulisi mieleenkään kun vanhemmat ovat rakkaat ja ihanat.Olen jo vuosia sitten tullut tulokseen, että pumpulissa ja rakkaudessa kasvaneita ihmisiä on aivan turha saada ymmärtämään tai näkemään millaista helvettiä joillain lapsuus (ja aikuisuus) tunnevammaisten ja tylyjen vanhempien kanssa on ollut. Ei heillä riitä ymmärrys, kokemus siihen, ei heillä ole tunnekokemusta kivusta ja tuskasta joka laiminlyönnistä ja kaltoinkohtelusta seuraa.
Sen sijaan me lapsena rikotut ja kaltoinkohdellut kyllä osaamme nähdä mistä jäimme paitsi. Näemme sen joka päivä, kun katsomme miten naapureiden isovanhemnat hoitavat ja hellivät lapsenlapsiaan ja auttavat ja tukevat kaikessa aikuisia lapsiaan. Näemme sen tv sarjoista, lehdistä, yhteiskunnallisesta keskustelusta. Se huutaa kissankokoisin neonkirjaimin sitä että jäimme vaille rakjautta ja välittämistä silloin, ja jäämme sitä vaille nyt.
Suurin tragedia lapselle on saada paskat vanhemmat. Tämä nimittäin kumuloituu läpi elämän. Lapsuus on taistelua ja selviytymistä, nuoruus ilman tukea ja apua sitä samaa, lapsiperhern ruuhkavuodet on rämmittävä ilman tukea ja apua ja välittämistä. Olet ihan yksin aina, kukaan ei väliyä tai tue tai auta jaksamaan.
Hyväosainen juhlii jo lapsuudessa, saa tuen ja avun opiskellessa, häntä autetaan pikkulapsivaiheessa, hän on aina rakastettu, autettu ja tietää että hän saa avun aina tarvitessaan.
Ihmisten kortit jotka elämään jaetaan ovat ihan helvetin epäreilut. Minäkin olen ns pärjännyt ja tehnyt kaiken oikein (koulutus, ura, perhe jne) mutta siltikin elämäni suurin tragedia on paskat vanhemnat, hirveä lapsuus, ja aikuisuus jossa kaikki kamppailut on käyty yksin ilman mitään apua ja tukea vanhemmilta.
Tämä vaille jäämisen tunne näissä kirjoituksissa on se punainen lanka. Mutta paljon saaneet leimaavat tämän vain lapselliseksi kiukutteluksi vanhempia kohtaan. Kumpa tietäisivät, mitä kaikkea näissä kuvioissa taustalla onkaan.. .
Olet kuin pikkulapsi. Kun äiti ei rakastanut minua pienenä ja isä jätti. Säälikää minua kun olen koko ikäni käyttänyt vanhempiani tekosyinä sille että en ole saanut mitään aikaiseksi elämässäni.
Eipä mennyt kuin hetki, kun ensimmäinen etuoikeutettu vanhempien paapoma kermaperse tuli pätemään omalla 'paremmuudellaan' eikä edes lukenut kunnolla tekstiä läpi...onnittelut, olet suurenmoisen viisas ja selkeästi muita parempi ihminen. Muut ne vaan valittaa turhasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnekylmyys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini on jokusen kerran hoitanut lapsiamme pitkin hampain, nyt kun itse on vanha ja tarvitsee apua, soittelee mulle yölläkin, kun ei saa unta. Ja odottaa, että minä siivoan, leivon, teen ruokaa, vien sinne ja tänne, koska onhan hänkin minut hoitanut. Palkaksi tekemisistäni saan valitusta. Teen sen mikä on pakko, mutta mitään ylimääräistä seurustelua en harrasta, olkoot yksin.
Et siis seurustele äitisi kanssa, kun hän on hoitanut lapsiasi vain muutaman kerran. Lapsenlapsienko hoitamisesta saa pisteitä? Äitisi on hoitanut sinut, se on ollut hänen tehtävänsä. Kuulostat todella vastenmieliseltä ihmiseltä.
Onneksi et ole tyttäreni.Keitä nämä katkerat ja elämästä tietämättömät trollaajat ovat? Eiväthän oikeasti kenenkään vanhempia tai isovanhempia?
Pelottavia ihmisiä.
Tosiasiahan se on, että ihmissuhteet kehittyvät tiiviiksi vain tiiviissä vuorovaikutuksessa. Lapset ovat lahjomattomia siinä, että jos niille ei anna aikaa, eivät he tunne läheisyyttä biologisia isovanhempia kohtaan velvollisuudesta. Ja kun ei olla läheisiä, ei myöskään teininä ja aikuisena niin helposti olla tekemisissä. Mielestäni tämä on vain selkeä syy-seuraussuhde eikä mitään uhkailua. Elämä on valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs Maaritin tyttären hoito silloin kuin tytär oli pieni?
Oliko silloin kenties niin, että Maaritin tytär oli mummollaan hoidossa kesäisin monta viikkoa? Ja Maarit itse lomaili miehensä kanssa (silloinkin)?
Kenenkään isovanhemman velvollisuus ei ole hoitaa lapsenlapsiaan.
MUTTA monet meistä 1970-luvulla syntyneistä muistavat vallan mainiosti, miten kesäisin oltiin vuorotellen molemmissa mummoloissa helposti 4-6 viikkoa putkeen. Vanhemmat kaupungissa.
Ja sitten kun itse kysyy omilta vanhemmilta/appivanhemmilta yhtä hoitopäivää kun tarha on kiinni ja töihin on mentävä niin se on ihan mahdoton isovanhempien järjestää....
Minkä ikäisiä ne vanhemmat oli silloin?
On täysin eri asia olla 40 vuotias isoäiti kuin 60 vuotias.
On täysin eri asia jos mummo ja vaari on 40 vuotiaita ja heillä on oma maatla jossa he työskentelevät kuin se että asuvat kaupungissa ja vielä 60 vuotiaina tekevät täyttä päivää.
70-luvulla isovanhemmat niin kuin vanhemmatkin laittoivat kaikki kouluikäiset lapset ulos jotta saivat olla kahdestaan. Kuinka moni nykypäivänä kaupungissa tekee vastaavaa?
Siis yksi päivä on mahdoton järjestää jos on kuuskytvuotias? En usko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksisilmäisesti huudellaan, että mummot saa virua yksinään, jos eivät hoida tarpeeksi. Entä vaarit? Ja mikä on tarpeeksi? Auta armias, jos mummin oma "tarpeeksi" onkin enemmän kuin lapsen äidin. Silloin mummi on läheisriippuvainen hullu, johon katkaistaan välit.
Sitten on se hiljaisten armeija, jonka ääni ei kuulu. Ne hoivakodeissa lojuvat vanhukset, jotka ovat hoitaneet lapset ja lapsenlapset. Mutta kuinkas kävikään! Ketään ei näy, ei lapsia eikä lapsenlapsia. Sen kerran kun käydään, yleensä joulunaikaan, aikaa uhrataan vaivaannuttavat puolituntia.
Teen vapaaehtoistyötä 5h viikossa vanhainkodissa. Surullista kuunneltavaa heidän tarinansa. Kenelläkään ei ole aikaa. Minulle myös raskasta, koska useat sanovat, että olen heille tärkeämpi kuin omat sukulaiset, joita ei koskaan näe. Kuormitun tästä ja tunnen liiaksi, että minun on "pakko" jatkaa vapaaehtoisena olemista, kun muuten useilla vanhuksilla ei ole ketään.
Voivoi. Luuletko sinä että ne "tarinat" on yks yhteen totta?😂😂😂😂😂 siellä se hyväntahtoinen marttyyrimummo ihan ilman omaa syytään yksinänsä kyyköttää? 😂
Ai 99% vanhuksista on surkeita vanhempia?
Lopeta nyt toi provoilu
Ai meinaat, että 99% vanhuksista viruu yksin jossain eikä kukaan käy ikinä? Meillä on naapurissa vanhusten asuntola ja trafiikki on hirveää joka viikonloppu. Omaa lasta saa olla tosi tarkkaan vahtimassa, ettei mene tielle kun autoja menee ja tulee ihan koko ajan. Toki omakin mummoni oli loppuaikoina sitä mieltä, ettei kukaan käy katsomassa, vaikka oikeasti oltiin edellisenä päivänä oltu. Ei vaan muisti ollut ihan entisensä :)...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monetkaan nykyiset isovanhemmat ei tajua, että vaatimukset lastenhoidossa ovat ihan toista luokkaa kuin esim. 70-luvulla. Mua ei ainakaan kuskattu oikeastaan koskaan minnekään, harrastuksiin sai mennä, jos itse kulki. Kävin esim. kuorossa, mutta se jäi, koska en talven pimeillä ja liukkailla uskaltanut kulkea 5 km:n matkaa. Tanssipaikoille mentiin liftillä. Ruuanlaitto oli sitä ja tätä; usein meillä syötiin pelkkiä perunoita ja ruskeaa kastiketta, ruuaksi saattoi olla myös puuroa tai pelkkää spagettia. Salaateista ja mistään terveellisyysjutuista ei puhuttu mitään. Kesälomalla lapset olivat päineen, syötiin päivä muroja ja leipää ja tehtiin mitä lystää. Suihkussa käytiin pari kertaa viikossa ja samalla vaihdettiin puhtaat vaatteet.
Koulunkäyntiin vanhemmat osallistuivat sen vanhempainillan verran ja katsomalla numerot todistuksesta. Lomareissuja ei pahemmin tehty, harvempi teki lastensa kanssa yhtään mitään. Uimassa me lapset käytiin keskenämme jostain ekaluokasta lähtien, siis järvessä, ilman mitään valvontaa. Koulun jälkeen huideltiin missä huvittaa, ei kukaan katsonut perään. Kaikenlaista kyllä tapahtuikin, paljon tapaturmia, vakaviakin. Iltaisin vanhemmat katsoivat lähinnä telkkaria.
No, se oli sitä aikaa, eikä muusta tiedetty. Mutta olisihan se hyvä, että isovanhemmat ymmärtäisivät miten paljon enemmän lastenhoito ja -kasvatus vaatii nykyään kuin ennen. Myös kodinhoito on ihan aikaavievää sekin, vaikka on koneita, niin vaatimustasokin on kasvanut. Pyykkiä tulee enemmän, kodin oletetaan olevan puhdas ja siisti ja viihtyisä ja pihankin kaunis. Mun kotona ei lapsuudessani edes ollut ruohonleikkuria, ei ollut nurmikkoakaan. Työelämäkin on ihan toista luokkaa kuin ennen. Pitää koko ajan kouluttautua ja pysyä kehityksessä mukana, tahti on tiukka ja työt tulevat usein mukana kotiinkin. Esim. äitini oli toimistohommissa valtiolla ja toimistossa oli 40 työntekijää. Nyt koko toimistoa ei ole, sen hommat hoidetaan naapurikunnassa, jossa on yhtä paljon työntekijöitä hoitamassa useamman kunnan asiat. Myös isäni työpaikka on lakkautettu ja tehtävät siirretty toiseen toimipisteeseen, työntekijöitä on paljon vähemmän, mutta työtä enemmän.
No noita vuosikymmeniä on kyllä aika vaikea vertailla keskenään. Onhan kaikki muuttunut, ne "vaatimustasot" jokainen laittaa itse itselleen. Eihän mistään nytkään vaadita, että lapsilla pitää olla harrastuksia. Ei kukaan sano, miten siistiä sinulla pitää olla kotona, millainen piha jne. Itse sinä ne vaatimukset itsellesi asetat!
Tottakai on tullut uutta tietoa siitä, mitä on hyvä vanhemmuus. Trendit lastenhoidossa ovat muuttuneet moneen kertaan, isät ovat tulleet lasten hoitoon mukaan yhä enemmän.
Ruokailu on myös muuttunut, ihan siksi, että valmisruuat ja puolivalmisteet ovat tulleet helpottamaan arkea. -70 luvulla kauppojen tarjonta oli vielä niukkaa ainakin maaseudulla. Ruskea kastike oli varmaan aika tavallinen ruoka tuolloin lapsiperheessä, ei tiedetty muusta, ei se ole sen ajan vanhempien huonommuutta.
Tuo työpaikkojen vertailukin on turhaa, silloin tehtiin paljon käsin, ei ollut tietokoneita laskemassa. Oli konekirjoitusta, raporttien tekemistä yms Pankkisektorilla oli paljon töitä, ne työpaikat hävisivät tietokoneiden mukana.
Nyt nuo kaikki laskemiset ja käsin kirjaamiset tuntuvat turhilta, mutta sillon ne olivat tarpeellisia. Ei niitä töitä kukaan itselleen keksinyt.
Melkoisessa umpiossa elät, jos et ole nähnyt kaikkia niitä asiantuntijalausuntoja, jotka todistavat, että työelämän vaatimukset ovat kasvaneet ja erityisesti työpaikan saaminen on hankalampaa kuin 70-luvulla. Ei sillä ole merkitystä keksivätkö aiemmat sukupolvet itselleen työtehtäviä vai ei, mutta aikamoinen lisästressi noihin aikoihin verrattuna syntyy kiristyneestä työpaikkakilpailusta ja jatkuvista määräaikaisista työsuhteista.
Nämä asiantuntijat ovat vasemmistolaisia viherpiipertäjiä joiden mielestä työn tekeminen itsessään on jo kapitalistin tapa alistaa ihmisiä.
Ennen perustettiin itse yritys jotta sitä työtä oli. Nykyään istutaan kotona perseellä kun ei haluta tehdä työtä.
Kiristynyt kilpailu on sitä että jotkut ovat ammattiliiton lakkolaisia jotka ei edes työtä halua tehdä ja jotkut oikeasti haluavat.
Milloin valitetaan lomista (jotka on aivan liian pitkiä), milloin palkoista (jotka on liian suuria oikeasti) ja milloin syrjinnästä (kun ei oikeasti ole se tuottavin henkilö).
Kaksi kolmesta aikuisesta saa tukia. Suurin osa niistä on 20-40 vuoden ikäisiä. Joten en kyllä menisi kehumaan noita sukupolvia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs Maaritin tyttären hoito silloin kuin tytär oli pieni?
Oliko silloin kenties niin, että Maaritin tytär oli mummollaan hoidossa kesäisin monta viikkoa? Ja Maarit itse lomaili miehensä kanssa (silloinkin)?
Kenenkään isovanhemman velvollisuus ei ole hoitaa lapsenlapsiaan.
MUTTA monet meistä 1970-luvulla syntyneistä muistavat vallan mainiosti, miten kesäisin oltiin vuorotellen molemmissa mummoloissa helposti 4-6 viikkoa putkeen. Vanhemmat kaupungissa.
Ja sitten kun itse kysyy omilta vanhemmilta/appivanhemmilta yhtä hoitopäivää kun tarha on kiinni ja töihin on mentävä niin se on ihan mahdoton isovanhempien järjestää....
Minkä ikäisiä ne vanhemmat oli silloin?
On täysin eri asia olla 40 vuotias isoäiti kuin 60 vuotias.
On täysin eri asia jos mummo ja vaari on 40 vuotiaita ja heillä on oma maatla jossa he työskentelevät kuin se että asuvat kaupungissa ja vielä 60 vuotiaina tekevät täyttä päivää.
70-luvulla isovanhemmat niin kuin vanhemmatkin laittoivat kaikki kouluikäiset lapset ulos jotta saivat olla kahdestaan. Kuinka moni nykypäivänä kaupungissa tekee vastaavaa?
Siis yksi päivä on mahdoton järjestää jos on kuuskytvuotias? En usko.
Tajuatko että 60 vuotias tarvitsee jo lepoa. Kun he on pirteitä niin heillä on oikeus matkustella ja tehdä kaikenlaisia asioita mihin nuorena ei ollut varaa.
Heidän elämänsä ei hypi sinun halujesi mukaan. Miten paljon sinä olet tehnyt heidän vuokseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs Maaritin tyttären hoito silloin kuin tytär oli pieni?
Oliko silloin kenties niin, että Maaritin tytär oli mummollaan hoidossa kesäisin monta viikkoa? Ja Maarit itse lomaili miehensä kanssa (silloinkin)?
Kenenkään isovanhemman velvollisuus ei ole hoitaa lapsenlapsiaan.
MUTTA monet meistä 1970-luvulla syntyneistä muistavat vallan mainiosti, miten kesäisin oltiin vuorotellen molemmissa mummoloissa helposti 4-6 viikkoa putkeen. Vanhemmat kaupungissa.
Ja sitten kun itse kysyy omilta vanhemmilta/appivanhemmilta yhtä hoitopäivää kun tarha on kiinni ja töihin on mentävä niin se on ihan mahdoton isovanhempien järjestää....
Minkä ikäisiä ne vanhemmat oli silloin?
On täysin eri asia olla 40 vuotias isoäiti kuin 60 vuotias.
On täysin eri asia jos mummo ja vaari on 40 vuotiaita ja heillä on oma maatla jossa he työskentelevät kuin se että asuvat kaupungissa ja vielä 60 vuotiaina tekevät täyttä päivää.
70-luvulla isovanhemmat niin kuin vanhemmatkin laittoivat kaikki kouluikäiset lapset ulos jotta saivat olla kahdestaan. Kuinka moni nykypäivänä kaupungissa tekee vastaavaa?
Siis yksi päivä on mahdoton järjestää jos on kuuskytvuotias? En usko.
Tajuatko että 60 vuotias tarvitsee jo lepoa. Kun he on pirteitä niin heillä on oikeus matkustella ja tehdä kaikenlaisia asioita mihin nuorena ei ollut varaa.
Heidän elämänsä ei hypi sinun halujesi mukaan. Miten paljon sinä olet tehnyt heidän vuokseen?
Tajuan. Olen itse kohta 57.
Mutta en silti näe että tää ikä olisi niin rajoittava tekijä, etten voisi ottaa päiväkotilasta päiväksi, kun päiväkoti on kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lapsi on yökylässä ehkä 4 kertaa vuodessa. Lapsi on 3-vuotias. Välillä tulee olo, että voikun saisi omaa aikaa enemmän, en kehtaa pyytää enempää yökyläilyä. Vietän kyllä mielelläni aikaa lapseni kanssa. Minusta olisi kiva jos äitini vaikka välillä kysyisi, että voiko lapsi tulla yökylään. Ei ole koskaan kysynyt. Ymmärrän kyllä äitiänikin. Hänellä on uusi mies, tai ovat he jo pitkään tapailleet, asuneet nyt vajaa vuoden yhdessä. Äitini sai ensimmäisen lapsen 21-vuotiaana ja minut 26-vuotiaana. Emme olleet juuri koskaan yökylässä/hoidossa. Haluaa varmasti elää omaa elämäänsä ja nauttia siitä. Se suotakoon hänelle.
Isovanhemmat kun eivät ole mitään automaattisia hoitajia lapsenlapsille. Toivon, että itse muistan kysyä tyttäreltäni (jos hän lapsia saa), että haluatko antaa lapsen yökylään jos hän ei itse kysele, mutta eihän sitä nyt voi tietää millainen oma elämäntilanne silloin on. Jokainen kuitenkin tehköön sen verran lapsia kun niistä pystyy/jaksaa huolehtimaa
Miten se yökylä nyt niin autuaaksi tekevä juttu on? Tätä en tajua. Minä en ainakaan ikinä sitä ole kaivannut. Jotain apua edes joskus kyllä. Ettei esim olisi aina tarvinnut raijata kahta lasta apteekkiin, aina myös sitä tervettä isompaa nuoremman lääkäriin jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs Maaritin tyttären hoito silloin kuin tytär oli pieni?
Oliko silloin kenties niin, että Maaritin tytär oli mummollaan hoidossa kesäisin monta viikkoa? Ja Maarit itse lomaili miehensä kanssa (silloinkin)?
Kenenkään isovanhemman velvollisuus ei ole hoitaa lapsenlapsiaan.
MUTTA monet meistä 1970-luvulla syntyneistä muistavat vallan mainiosti, miten kesäisin oltiin vuorotellen molemmissa mummoloissa helposti 4-6 viikkoa putkeen. Vanhemmat kaupungissa.
Ja sitten kun itse kysyy omilta vanhemmilta/appivanhemmilta yhtä hoitopäivää kun tarha on kiinni ja töihin on mentävä niin se on ihan mahdoton isovanhempien järjestää....
Minkä ikäisiä ne vanhemmat oli silloin?
On täysin eri asia olla 40 vuotias isoäiti kuin 60 vuotias.
On täysin eri asia jos mummo ja vaari on 40 vuotiaita ja heillä on oma maatla jossa he työskentelevät kuin se että asuvat kaupungissa ja vielä 60 vuotiaina tekevät täyttä päivää.
70-luvulla isovanhemmat niin kuin vanhemmatkin laittoivat kaikki kouluikäiset lapset ulos jotta saivat olla kahdestaan. Kuinka moni nykypäivänä kaupungissa tekee vastaavaa?
Siis yksi päivä on mahdoton järjestää jos on kuuskytvuotias? En usko.
Tajuatko että 60 vuotias tarvitsee jo lepoa. Kun he on pirteitä niin heillä on oikeus matkustella ja tehdä kaikenlaisia asioita mihin nuorena ei ollut varaa.
Heidän elämänsä ei hypi sinun halujesi mukaan. Miten paljon sinä olet tehnyt heidän vuokseen?
60-vuotiaat ovat töissä. Ei sieltä niin vain oteta vapaata sairaan lapsenlapsen hoitoa varten.
Vierailija kirjoitti:
Niin...huomaatteko ollenkaan että tässä ketjussa on kaksi eri todellisuutta, "paljon saaneiden" ja "kokonaan vaille jääneiden" aikuisten lasten todellisuus. Ja ensinmainittu ryhmä ei ymmärrä yhtään mitä jälkimmäinen ryhmä 'valittaa'.
No ei tietenkään ymmärrä, kun etuoikeutetut, hyvät ja auttavaiset vanhemmat omaavat aina peilaavat asiaa oman kokemuksensa ja näkökulmansa kautta . He ovat kiitollisia hyvästä lapsuudestaan ja komentavat muitakin olemaan - eivätkä osaa edes kuvitella että jonkun lapsuus on ollut pelkkää kauhua, pelkoa ja väkivaltaa. He eivät ymmärrä miten jotkut sättivät vanhempiaan tai miten joku voi laittaa välit poikki vanhempiin - heille se ei tulisi mieleenkään kun vanhemmat ovat rakkaat ja ihanat.Olen jo vuosia sitten tullut tulokseen, että pumpulissa ja rakkaudessa kasvaneita ihmisiä on aivan turha saada ymmärtämään tai näkemään millaista helvettiä joillain lapsuus (ja aikuisuus) tunnevammaisten ja tylyjen vanhempien kanssa on ollut. Ei heillä riitä ymmärrys, kokemus siihen, ei heillä ole tunnekokemusta kivusta ja tuskasta joka laiminlyönnistä ja kaltoinkohtelusta seuraa.
Sen sijaan me lapsena rikotut ja kaltoinkohdellut kyllä osaamme nähdä mistä jäimme paitsi. Näemme sen joka päivä, kun katsomme miten naapureiden isovanhemnat hoitavat ja hellivät lapsenlapsiaan ja auttavat ja tukevat kaikessa aikuisia lapsiaan. Näemme sen tv sarjoista, lehdistä, yhteiskunnallisesta keskustelusta. Se huutaa kissankokoisin neonkirjaimin sitä että jäimme vaille rakjautta ja välittämistä silloin, ja jäämme sitä vaille nyt.
Suurin tragedia lapselle on saada paskat vanhemmat. Tämä nimittäin kumuloituu läpi elämän. Lapsuus on taistelua ja selviytymistä, nuoruus ilman tukea ja apua sitä samaa, lapsiperhern ruuhkavuodet on rämmittävä ilman tukea ja apua ja välittämistä. Olet ihan yksin aina, kukaan ei väliyä tai tue tai auta jaksamaan.
Hyväosainen juhlii jo lapsuudessa, saa tuen ja avun opiskellessa, häntä autetaan pikkulapsivaiheessa, hän on aina rakastettu, autettu ja tietää että hän saa avun aina tarvitessaan.
Ihmisten kortit jotka elämään jaetaan ovat ihan helvetin epäreilut. Minäkin olen ns pärjännyt ja tehnyt kaiken oikein (koulutus, ura, perhe jne) mutta siltikin elämäni suurin tragedia on paskat vanhemnat, hirveä lapsuus, ja aikuisuus jossa kaikki kamppailut on käyty yksin ilman mitään apua ja tukea vanhemmilta.
Tämä vaille jäämisen tunne näissä kirjoituksissa on se punainen lanka. Mutta paljon saaneet leimaavat tämän vain lapselliseksi kiukutteluksi vanhempia kohtaan. Kumpa tietäisivät, mitä kaikkea näissä kuvioissa taustalla onkaan.. .
Näinpä.
Itse tajuan sen oman osattomuuteni aina vaan syvemmin mitä vanhemmaksi tulen.
Ja kyllä se kirpaisee miten nytkin me ollaan naapurustossakin se ainoa perhe, jolla ei koskaan ole isovanhempia apuna. Miehen äiti on kuollut, isä dementoitunut. Oma kusipäinen äitini taas edelleen elää kaikkien taakkana, mutta iloa ei hänestä ole ikinä elämääni ollut. Päinvastoin. En edes muista aikaa, etten olisi toivonut, että edes kuolisin jo. Että pääsisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs Maaritin tyttären hoito silloin kuin tytär oli pieni?
Oliko silloin kenties niin, että Maaritin tytär oli mummollaan hoidossa kesäisin monta viikkoa? Ja Maarit itse lomaili miehensä kanssa (silloinkin)?
Kenenkään isovanhemman velvollisuus ei ole hoitaa lapsenlapsiaan.
MUTTA monet meistä 1970-luvulla syntyneistä muistavat vallan mainiosti, miten kesäisin oltiin vuorotellen molemmissa mummoloissa helposti 4-6 viikkoa putkeen. Vanhemmat kaupungissa.
Ja sitten kun itse kysyy omilta vanhemmilta/appivanhemmilta yhtä hoitopäivää kun tarha on kiinni ja töihin on mentävä niin se on ihan mahdoton isovanhempien järjestää....
Minkä ikäisiä ne vanhemmat oli silloin?
On täysin eri asia olla 40 vuotias isoäiti kuin 60 vuotias.
On täysin eri asia jos mummo ja vaari on 40 vuotiaita ja heillä on oma maatla jossa he työskentelevät kuin se että asuvat kaupungissa ja vielä 60 vuotiaina tekevät täyttä päivää.
70-luvulla isovanhemmat niin kuin vanhemmatkin laittoivat kaikki kouluikäiset lapset ulos jotta saivat olla kahdestaan. Kuinka moni nykypäivänä kaupungissa tekee vastaavaa?
Siis yksi päivä on mahdoton järjestää jos on kuuskytvuotias? En usko.
Tajuatko että 60 vuotias tarvitsee jo lepoa. Kun he on pirteitä niin heillä on oikeus matkustella ja tehdä kaikenlaisia asioita mihin nuorena ei ollut varaa.
Heidän elämänsä ei hypi sinun halujesi mukaan. Miten paljon sinä olet tehnyt heidän vuokseen?
60-vuotiaat ovat töissä. Ei sieltä niin vain oteta vapaata sairaan lapsenlapsen hoitoa varten.
No esim ne päiväkotien kiinniolopäivät ilmoitetaan hyvissä ajoin ja moni pystyy työaikojaan sopimaan. Jos haluaa.
Sitäpaitsi monet kuusikymppiset ON eläkkeellä. Tulevat polvet tosin eivät kyllä sitä onnea tule kokemaan.
Vierailija kirjoitti:
Miten se yökylä nyt niin autuaaksi tekevä juttu on? Tätä en tajua. Minä en ainakaan ikinä sitä ole kaivannut. Jotain apua edes joskus kyllä. Ettei esim olisi aina tarvinnut raijata kahta lasta apteekkiin, aina myös sitä tervettä isompaa nuoremman lääkäriin jne.
Itse vietän aikaa lapsen kanssa paljon. Monesti jos haluaisi johonkin vaikka rauhassa mennä ja jutella aikuisten kanssa tekisin sen mielellään ilman lasta, eli sitä että koko ajan saa olla vahtimassa, huolehtimassa.
Olet kuin pikkulapsi. Kun äiti ei rakastanut minua pienenä ja isä jätti. Säälikää minua kun olen koko ikäni käyttänyt vanhempiani tekosyinä sille että en ole saanut mitään aikaiseksi elämässäni.