Lue keskustelun säännöt.
HS: Maarit on isoäiti, joka hoitaa mielummin parisuhdettaan kuin lastenlastaan
13.09.2017 |
http://www.hs.fi/elama/art-2000005364864.html
Positiivinen artikkeli itselle ajankohtaisesta aiheesta mummujen näkökulmasta. Tulee lähelle, kun tällä hetkellä oma äiti hoitamassa vähän vajaa 1-v lastani. Omilla lapsilla 4 ihanaa vielä työssäkäyvää isovanhempaa :)
Kommentit (455)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tää muka on nyt jotenkin nykyisten vanhempien kauheutta ja pahuutta, kuinka isovanhemmilta vaaditaan toimimista "lapsenhoitoautomaattina" kun mummot ja vaarit vaan haluais harrastaa seksiä ja golfia kun "ovat omat lapsensa hoitaneet".
Ihan kun miettii aikaa taaksepäin, niin kaikki kaverit olivat aina kaiket kesät mummolassa. Ei mitään satunnaista "hoitoapua" vaan siis viikkotolkulla. Kun koulu loppui, niin lapset ukin autoon ja menoksi mökille, päiväkoti-ikäiset jo aikaisemmin. Vanhemmat sitten kävivät töissä ja viettivät illat "omaa aikaa ja hoitivat sitä parisuhdetta", viikonloppuna sitten käytiin siellä mökillä tai mummolassa viettämässä aikaa lasten kanssa.
Piha tyhjeni kesiksi. Ne joilla ei mummolaa ollut, menivät jonnekin kesäsiirtolaan pariksi viikoksi.
Minä olen syntynyt vuonna 1972 ja ylivoimaisesti suurin osa kaikista lapsuudenkavereistani oli todella paljon mummollassa hoidossa (mummolasta puhuessani tarkoitan sitä paikkaa, jossa oli myös e pappa/ukki/vaari jne.) niin lomilla kuin ihan muuten vaan.
Oma äitini ei esim. varmaan ikinä ollut pois töistä meidän lasten sairastelujen takia, me menimme aina kilsan päässä olevaan mummolaan sairaspäiviksi. Kun pikkuveli ei saanut päivähoitopaikkaa, mummo hoiti siihen saakka että paikka irtosi (ehkä n. 4 kk).
Näin siis suurten ikäluokkien ollessa itse vanhempia. Mutta onneksi he ovat nyt niin itsenäisiä eivätkä seksiltä ehdi lapsenlapsia tapaamaan, koska nytkun.
Vähän niinkuin rusnat pullasta -meininkiä. Kuten niin monessa muussakin asiassa tuon porukan kohdalla.
Mutta Maarit lieneen nuorempi, suuret ikäluokat ovat päälle seitsemänkymmpisiä.
No, mun kaveripiirissä kyllä ne isovanhemmat on sitten olleet myös todella läheisiä ja rakkaita, itse istuin puolitoista vuorokautta papan kuolinvuoteella ja mummia haettiin vuodeosastolta meille aina kun hänen kuntonsa salli. Sitä ennen autettiin ikkunanpesuissa ja kauppa-asioissa yms.
Vai ovat ottaneet rusinat pullasta..
Kuinkahan moni tämän päivän äideistä olisivat valmiit luopumaan niistä eduista mitä ei edes osattu edes unelmoida.
Äitiysloma 10kk, oikeus kotihoitotukeen alle 3v. lähes ilmainen kunnallinen päivähoito-oikeus, oikeus työelämässä palkalliseen sairaanlapsen hoitoon, tehdä lyhempää työaikaa, kunnes lapsi on 10v. menettämättä työpaikkaa, iltapäiväkerhot alakoululaisille jne. jne.
Ja tämä kaikki perhe-edut ovat tulleet 80-luvulla tai sen jälkeen.Aika moni jos saisi parin vuoden diipadaapaopinnoilla vakituisen julkishallinnonnviran jossa ei tarvitse edes tehdä ennen eläköitymistä 55-vuotiaana ja asunnon maksaisi inflaatio.
Ja lapset voisi hoidattaa kotiapulaisella joita olisi maaseutu piukassa. Ja päälle vielä se oma äiti jolle lapset laittaa lomiksi.
Plus äitiyden vaatimustaso se, että kerran viikossa puhtaat vaatteet ja öiksi sisälle.
Kateus on kavala käärme! Ihan oikeastiko kadehditte isovanhempienne elämää a?
Ei, isovanhempien elämää en kadehdi, he elivät sota-ajan ja sitten jälleenrakennuksen. Kovalla työllä hommasivat omistusasunnon Helsingistä ja kesämökin meren rannalla.
Omien vanhempien elämää voisi pikkuisen ehkä jopa kadehtia. Äiti ylioppilaspohjalta pankinjohtajaksi ja alle 60-vuotiaana "putken" kautta eläkkeelle ja eläke samaa luokkaa kuin mun, korkeakoulutetun palkka. Isällä kesken jääneet ekonomiopinnot ja lopputuloksena optiomiljonääri. Ensiasunnon osti vanhemmat Helsingin kantakaupungista ja kun isompaan vaihtoivat, oli korot toki korkealla mutta inflaatio söi lainan. Äidillä yhteensä kaksi työnantajaa ja katkeamaton työura, isä jäi eläkkeelle firmasta jonne opiskeluaikana meni.
Me kolme lasta oltiin kaikki kesät aina mökillä isovanhempien kanssa ja isovanhemnat olivat todella paljon meidän lasten elämässä, hoitajina, harrastuksiin kuljettajina ja jopa niiden maksajina kun vanhemmilla ei vielä ollut isot tulot.
En tiedä, joskus se kateuden kavala käärme hiipii mieleen, kun kommentointi on tasoa "ei sunkaan pitäisi tohon jämähtää, etsit vaan vaativampaa". Juu, kun saa olla onnellinen että on vakituinen työ. Hoitoapua ei luonnollisesti heru, koska he ovat jo omansa hoitaneet (jep), saati nyt taloudellista tukea, sitä nyt ei toki odotetakaan.
Tuolloin oli aika tavallista, että pankit ja eläkelaitokset kouluttivat oman henkilökuntansa. Tokko se sinunkaan äitisi suoraan nuorena yo:na pankinjohtakajsi pääsi, vaan koulutuksen kautta. Oletko koskaan ollut kiinnostunut, millaisen koulutuksen äitisi pankissa sai? Vielä -70 luvulla lähes joka kaupunginosassa ja maaseudulla myös suurimmissa kylissä oli oma pankkikonttori ja ko paikassa oli myös pankinjohtaja. Joten tämän päivän pankinjohtajaa ei voi verrata menneisiin. Meidänkin kylällä lapsuudessa pankinjohtajana toimi kanttori, jolla pysyi kynä kädessä, nyt sillä paikalla on juristikoulutuksen saanut henkilö.
Aivan.
Eli ennen pääsi helpolla.
Nykyään ei pääse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä kuviossa on mukana yhteiskunnan ja työelämän muutos, mutta myös suurten ikäluokkien pohjaton itsekkyys ja ahneus. Suuret ikäluokat ovat heterogeenistä porukkaa toki, eli osa auttaa/hoitaa, osa ei tippaakaan.
Meilä on 4 lasta, vanhin 9v, ja olisimme tässä 9v sisällä tarvinneet apua tiukoissa tilanteissa varmaan satoja kertoja. No emme ole saaneet apua kertaakaa . Meillä on kahdet isovanhemmat, eläkeläisiä ja hyväkuntoisia, omat vanhempani olivat eläkkeellä jo 9v sitten esikoisen syntyessä kun silloin pääsi 60v iässä jollekin valtion erikoiseläkkeelle. Kun esikoinen syntyi, KUMMATKAAN isovanhemmat ei korvaansa lotkauttaneet. Tulivat pitkin hampain ristiäisii joissa molemmat ilmoittivat että eme sitten aio autella ollenkaan, keskitymme vain itseemme, kukin hoitakoon omansa.Joo. Onhan niillä oikeus keskittyä itseensä ja sitä ovat tehneet niin hyvin, että edes yhtä ainoaa kertaa, edes viittä minuuttia, eivät ole koskaan hoitaneet, eivät käy jouluna, synttäreillä, eivät koskaan osta lapsille lahjoja tai laita edes korttia/puhelinsoittoa, nuorempien kolmen ristiäisiin eivät viitsineet tulla. Tämän vielä jotenkin raivosta kihisten siedän, mutta sitä en siedä että toitottavat että jokainen hoitaa omansa. Siis vittu! Kumpienkin vanhemmat hoidatutti omansa sukulaisilla. Olen ollut jo viikon ikäisena ekaa kertaa mummolla kun isä ei jaksanut kuunnella 'maruisaa vauvaa'. Tästä etrenpäin mjmmot, tädit, enot hoiti minua joka viiknloppu, kaikki vanhempien lomat olin mummolla, vanhemmat aina pyysivät mummon hoitamaan jos sairastuin. Minua voitivat mummot/tädit noin 80% ajasta, vanhemmat tekivät kaikkensa että saisivat hoidatettua lapsensa muilla. Ja NYT sitten ulisevat miten jokaisen pitää hoitaa omansa.
Appikset ihan samanlaisia, yhtään ei koäinnosta, eivät halua nähdä koskaan, soitetaan kerran vuodessa ja siinä se yhteydenpito.Olen luullut olevani ainoa maailmassa jolla on näin s****nan paska tuuri isovanhmpien kanssa. Tavallan lohdullista että muillakin esintyy tätä.olen nimittäin yritänyt omalta puoleltani paljon: soittelin, kutsuin kylään, autoin vahempiani, lähetin lastn kuvia ja askarteluita. Mutta vastineeksk ei mitään. Ei edes kiitosta.
Vituttaa, ja olen katkera. En edes häpeä sanoa sitä ääneen. Toivo että nuo paskat vittumaiset isova hemmat saavat kituliaan ja kurjan vanhuuden. Tuollaiset itsekkäät paskat eivät ansaitse mitään hyvää elämäänsä.
Miksi haluat lastesi menevän hoitoon ihmisille, joita selkeästi vihaat? Ja miksi ihmeessä 4 lasta, jos et jaksa yhtäkään hoitaa?
Missä lukee että hän haluaa lasten menevän hoitoon. Apua on esim se että tulee vartiksi auttamaan kun joutuu lähtemään lääkäriin tms.
Hah. Meillä anoppi vaivautui tulemaan tunniksi hoitamaan vauvaa kun vein vanhemman pojan sairaalaan tutkimuksiin. Siinä kävi sillein, että jouduin jättämään poikamme yksin tutkimuksiin kun anopin piti lähteä jonnekin.
Typeryyksissäni sitten jätin pojan sairaalaan yksin (11-vuotias). Hän oli hyvissä käsissä eli ei mitään hätää.
Jotenkin hirveän itsekäs tilanne. Kukaan ei selviä tunnissa tutkimuksista koska aikataulu pettää.
Ei joustoa. Anoppi vielä odotti ulkona 1-vuotiaan kanssa, jotta pääsi nopeasti lähtemään.
Mutta itsepähän olen lapseni tehnyt eikä avun tarve on heikkoutta😂Oma syy - oma vika. Ja tietysti olen vitun huono äiti.
Eikö teidän lapsilla ole isää?
Meillä mies vastuullisessa työssä, vastaavassa tilanteessa lasten isä olisi jäänyt kotiin tai vienyt toisen lapsen sairaalaan.
Olen työssä miesvaltaisella alalla ja kyllä suurin osa miehestä toistuvasti joutuu pitämään vapaita lastensa takia ja tämä koskee yhtälailla duunari kuin johtotasolla.
Kuulostaa ihan uusavuttomuudelta.
Ei meilläkään isovanhemmat juuri lapsia hoida tai ei edes pyydetä, vaikka ollaan paljon tekemisessä, vaan olemme muiden vanhempien kanssa perustaneet hoitoringin, josta hoitaja tulee, kun tarvitsemme apua.Siis kyllä lapsillani on isä. Mieheni on suuren yhtiön toimitusjohtaja. Johan haukuin itseni joten älä sinä auo päätäsi.
Siis tietysti minun olisi pitänyt ottaa 1- vuotias mukaan sairaalaan ja näin olisi pitänyt tehdä👍
Miten sinä olisit toiminut? Siten, että kaikki olisi tehty täydellisen oikein?
Silloin syy on tuskin mummossa, vaan sinun arvovalinnassasi, kun työ menee lapsen edelle ja pidät miestäsi työelämässä korvaamattomana.
Näin ei suinkaan kaikki ajattele, vaan Suomen suurimmillakin pörssijohtajilla on aikaa lapsille, jopa Suomen pääministeri tasolla esim. Jyrki Katainen, Matti Vanhanen, Paavo Lipponen jne. jotka ovat siirtyneet jo sovittuja tapaamisia, perhesyiden vedoten, kun heillä on ollut pieniä lapsia. Ja näin on monessa muussa maassa johtohenkilöillä.
Mitä suurempi johtaja, sen vähemmän aikaa lapsille, ainakin yksityispuolella. Tulosvastuu painaa. Toisaalta palkka on hyvä, ja sillä voi palkata lapsenhoitajan kunhan vähän organisoi. Tosin palkattu hoitaja ei kyllä aina jousta etukäteen sovituista työajoista, eikä lyhyellä varoitusajalla ei ole helppoa saada ketään ulkopuolista, ja jos saa niin ei ole lapselle tuttu (pienet taaperot usein ahdistuu vieraasta hoitajasta). Siksi isovanhempia on vaikea korvata rahalla.
Vierailija kirjoitti:
Oksettavia ihmisiä tällaiset lehdessä avautuvat minä minä-mummot minä minä -maasta. Miksei voi vain olla hiljaa? Ei kenenkään tarvitse leikkiä ihanaa supermummoa, joka hoitaa ja ottaa yökylään, jos se on omasta mielestä vastenmielistä tai ei vain sovi omaan elämäntilanteeseen tai yksinkertaisesti ei vain huvita. Silti siitä ei tarvitse avautua lehtien palstoilla, kuinka on ylpeä siitä, että on tällainen erilainen, vähän itsekkäämpi mummo, joka ei tykkää perinteisen mummon "työnkuvasta".
Kyllä ne lapset sen luultavasti ymmärtävät, jos et halua heidän lastensa hoitoon osallistua. Ei sitä tarvitse alleviivata ja selitellä, jos hommassa ei ole mitään outoa tai ongelmallista. Eivät ne pullantuoksuiset hoivamummotkaan kehuskele meriiteillään lehtien palstoilla. Jokainen tehköön, niin kuin itse haluaa.
Oletko nyt lukenut koko juttua? Maaritin lapsi alkoi jo hyvissä ajoin raskausaikana kysellä hoitoapua, ja oli tyrkyttämässä jo vauvaa yökylään. Kun Maarit ei jollain kerralla ottanut lapsenlasta hoitoon, välit menivät kokonaan poikki. Maarit olisi valmis käyttämään lastenlasta viikottain uimahallissa, mutta lapsi kiristää. Jos et hoida aina kun haluan, et koskaan. Lapsi siis kiristää. Jos tämä Maaritin kertomus on tosi, häntä voi syyttää lähinnä itsekkään ja typerästi käyttäytyvän lapsen kasvattamisesta. Tai siis lapsen kasvattamisesta itsekkääksi ja typeräksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monetkaan nykyiset isovanhemmat ei tajua, että vaatimukset lastenhoidossa ovat ihan toista luokkaa kuin esim. 70-luvulla. Mua ei ainakaan kuskattu oikeastaan koskaan minnekään, harrastuksiin sai mennä, jos itse kulki. Kävin esim. kuorossa, mutta se jäi, koska en talven pimeillä ja liukkailla uskaltanut kulkea 5 km:n matkaa. Tanssipaikoille mentiin liftillä. Ruuanlaitto oli sitä ja tätä; usein meillä syötiin pelkkiä perunoita ja ruskeaa kastiketta, ruuaksi saattoi olla myös puuroa tai pelkkää spagettia. Salaateista ja mistään terveellisyysjutuista ei puhuttu mitään. Kesälomalla lapset olivat päineen, syötiin päivä muroja ja leipää ja tehtiin mitä lystää. Suihkussa käytiin pari kertaa viikossa ja samalla vaihdettiin puhtaat vaatteet.
Koulunkäyntiin vanhemmat osallistuivat sen vanhempainillan verran ja katsomalla numerot todistuksesta. Lomareissuja ei pahemmin tehty, harvempi teki lastensa kanssa yhtään mitään. Uimassa me lapset käytiin keskenämme jostain ekaluokasta lähtien, siis järvessä, ilman mitään valvontaa. Koulun jälkeen huideltiin missä huvittaa, ei kukaan katsonut perään. Kaikenlaista kyllä tapahtuikin, paljon tapaturmia, vakaviakin. Iltaisin vanhemmat katsoivat lähinnä telkkaria.
No, se oli sitä aikaa, eikä muusta tiedetty. Mutta olisihan se hyvä, että isovanhemmat ymmärtäisivät miten paljon enemmän lastenhoito ja -kasvatus vaatii nykyään kuin ennen. Myös kodinhoito on ihan aikaavievää sekin, vaikka on koneita, niin vaatimustasokin on kasvanut. Pyykkiä tulee enemmän, kodin oletetaan olevan puhdas ja siisti ja viihtyisä ja pihankin kaunis. Mun kotona ei lapsuudessani edes ollut ruohonleikkuria, ei ollut nurmikkoakaan. Työelämäkin on ihan toista luokkaa kuin ennen. Pitää koko ajan kouluttautua ja pysyä kehityksessä mukana, tahti on tiukka ja työt tulevat usein mukana kotiinkin. Esim. äitini oli toimistohommissa valtiolla ja toimistossa oli 40 työntekijää. Nyt koko toimistoa ei ole, sen hommat hoidetaan naapurikunnassa, jossa on yhtä paljon työntekijöitä hoitamassa useamman kunnan asiat. Myös isäni työpaikka on lakkautettu ja tehtävät siirretty toiseen toimipisteeseen, työntekijöitä on paljon vähemmän, mutta työtä enemmän.
No noita vuosikymmeniä on kyllä aika vaikea vertailla keskenään. Onhan kaikki muuttunut, ne "vaatimustasot" jokainen laittaa itse itselleen. Eihän mistään nytkään vaadita, että lapsilla pitää olla harrastuksia. Ei kukaan sano, miten siistiä sinulla pitää olla kotona, millainen piha jne. Itse sinä ne vaatimukset itsellesi asetat!
Tottakai on tullut uutta tietoa siitä, mitä on hyvä vanhemmuus. Trendit lastenhoidossa ovat muuttuneet moneen kertaan, isät ovat tulleet lasten hoitoon mukaan yhä enemmän.
Ruokailu on myös muuttunut, ihan siksi, että valmisruuat ja puolivalmisteet ovat tulleet helpottamaan arkea. -70 luvulla kauppojen tarjonta oli vielä niukkaa ainakin maaseudulla. Ruskea kastike oli varmaan aika tavallinen ruoka tuolloin lapsiperheessä, ei tiedetty muusta, ei se ole sen ajan vanhempien huonommuutta.
Tuo työpaikkojen vertailukin on turhaa, silloin tehtiin paljon käsin, ei ollut tietokoneita laskemassa. Oli konekirjoitusta, raporttien tekemistä yms Pankkisektorilla oli paljon töitä, ne työpaikat hävisivät tietokoneiden mukana.
Nyt nuo kaikki laskemiset ja käsin kirjaamiset tuntuvat turhilta, mutta sillon ne olivat tarpeellisia. Ei niitä töitä kukaan itselleen keksinyt.
Nykyään joutuu lapsi huostaan jos sitä kasvattaa kuten 70-luvulla kasvatettiin. Eli ei ne vaatimukset nykyvanhemmilta tule.
Hohhoh, tuo huostaanotto on kummallinen kummitus joidenkin mielessä. Tosiasiassa saa olla aikamoista laiminlyöntiä, ennen kuin niin tapahtuu. Vanhemmat juopottelevat, narkkaavat, pahoinpitelyä, hyväksikäyttöä, lapsi narkkaa, vaeltelee. Jos nyt ajattelet tavallista työssäkäyvää pariskuntaa, miten helposti heidän lapset huostaan otetaan, ei ihan vähästä.
Jos lasta kasvattaa kuten 70-luvulla niin kyllä siinä vaikeuksiin joutuu.
Nykyään esim suositus on että alle 12-vuotiasta lasta ei saisi jättää yksin.
Ja päiväkodeissa tarkkaillaan "lapsen ja vanhemman dialogia" hakutilanteissa jne.
Helsingin sosiaalivirasto kampanjoi 200 000 eurolla, että vanhempi ei saa käyttää puhelinta lapsen seurassa, vaan pitää olla läsnä.
Hammaslääkäriin pitää mennä keskellä työpäivää vielä kutosluokkalaisen kanssa tai tulee huutoa.
Jos lapsen kasvukäyrä poikkeaa 0,4 senttiä viiden vuoden tarkkailujaksolla, joutuu käymään vähintään yhdellä lääkärillä ja kertaamaan ruokavalion.
JA NIIN EDELLEEN.
Jaa, minne ei alle 12 v saa jättää yksin? Missäs ne on koulupäivän jälkeen, iltapäivähoito on vain 1-2 luokkalaisille. Luuletko, että kaikki työssäkäyvät vanhemmat järjestää kolmasluokkalaisille yksityisesti päivähoidon? En kyllä jättänyt 12 v yksin illoiksi tai yöksi 70-luvullakaan, ei olisi tullut mieleenikään.
Ei kai tuosta "dialogin "tarkkailusta nyt huostaan oteta, vaan se on tarkoitettu avuksi lapsen kasvussa. Jos nyt edelleen on tuiki tavallinen ihminen niin tuostakin tarkkailusta nyt pitäisi selvitä, eikä siitä nyt stressiä pitäisi ottaa.
Tuo puhelimen käytön ohjeistus on asiaa, some vie vanhemmilta paljon aikaa ja se on poissa lapselta. Mutta ei varmaan ole huostaanoton peruste, jos sinut yllätetään somettamasta lapsen vieressä.
Eikä se, että et mene hammaslääkäriin lapsen kanssa, ole myöskään huostaanoton perusta. Terveydenhuolto on tehnyt nuo suositukset ilman lastensuojelua.
Eikös tuo lääkärillä käynti ole suorastaan etuoikeus, kun lääkärintarkastuksia on kaikkiaan vähennetty. En tuosta nyt valittaisi, enkä pelkäisi huostaanottoa. Lapsen parhaaksi nuo ohjeet on laadittu.
Pikkusen tietysti pistää miettimään, jos terveydenhuollon ohjeet mielletään kontrolliksi, onko jotain kontrolloitavaa, jos lasu tulee ekana mieleen.
Ennen elettiin Herran pelossa, nytkö lasun pelossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tää muka on nyt jotenkin nykyisten vanhempien kauheutta ja pahuutta, kuinka isovanhemmilta vaaditaan toimimista "lapsenhoitoautomaattina" kun mummot ja vaarit vaan haluais harrastaa seksiä ja golfia kun "ovat omat lapsensa hoitaneet".
Ihan kun miettii aikaa taaksepäin, niin kaikki kaverit olivat aina kaiket kesät mummolassa. Ei mitään satunnaista "hoitoapua" vaan siis viikkotolkulla. Kun koulu loppui, niin lapset ukin autoon ja menoksi mökille, päiväkoti-ikäiset jo aikaisemmin. Vanhemmat sitten kävivät töissä ja viettivät illat "omaa aikaa ja hoitivat sitä parisuhdetta", viikonloppuna sitten käytiin siellä mökillä tai mummolassa viettämässä aikaa lasten kanssa.
Piha tyhjeni kesiksi. Ne joilla ei mummolaa ollut, menivät jonnekin kesäsiirtolaan pariksi viikoksi.
Minä olen syntynyt vuonna 1972 ja ylivoimaisesti suurin osa kaikista lapsuudenkavereistani oli todella paljon mummollassa hoidossa (mummolasta puhuessani tarkoitan sitä paikkaa, jossa oli myös e pappa/ukki/vaari jne.) niin lomilla kuin ihan muuten vaan.
Oma äitini ei esim. varmaan ikinä ollut pois töistä meidän lasten sairastelujen takia, me menimme aina kilsan päässä olevaan mummolaan sairaspäiviksi. Kun pikkuveli ei saanut päivähoitopaikkaa, mummo hoiti siihen saakka että paikka irtosi (ehkä n. 4 kk).
Näin siis suurten ikäluokkien ollessa itse vanhempia. Mutta onneksi he ovat nyt niin itsenäisiä eivätkä seksiltä ehdi lapsenlapsia tapaamaan, koska nytkun.
Vähän niinkuin rusnat pullasta -meininkiä. Kuten niin monessa muussakin asiassa tuon porukan kohdalla.
Mutta Maarit lieneen nuorempi, suuret ikäluokat ovat päälle seitsemänkymmpisiä.
No, mun kaveripiirissä kyllä ne isovanhemmat on sitten olleet myös todella läheisiä ja rakkaita, itse istuin puolitoista vuorokautta papan kuolinvuoteella ja mummia haettiin vuodeosastolta meille aina kun hänen kuntonsa salli. Sitä ennen autettiin ikkunanpesuissa ja kauppa-asioissa yms.
Vai ovat ottaneet rusinat pullasta..
Kuinkahan moni tämän päivän äideistä olisivat valmiit luopumaan niistä eduista mitä ei edes osattu edes unelmoida.
Äitiysloma 10kk, oikeus kotihoitotukeen alle 3v. lähes ilmainen kunnallinen päivähoito-oikeus, oikeus työelämässä palkalliseen sairaanlapsen hoitoon, tehdä lyhempää työaikaa, kunnes lapsi on 10v. menettämättä työpaikkaa, iltapäiväkerhot alakoululaisille jne. jne.
Ja tämä kaikki perhe-edut ovat tulleet 80-luvulla tai sen jälkeen.Aika moni jos saisi parin vuoden diipadaapaopinnoilla vakituisen julkishallinnonnviran jossa ei tarvitse edes tehdä ennen eläköitymistä 55-vuotiaana ja asunnon maksaisi inflaatio.
Ja lapset voisi hoidattaa kotiapulaisella joita olisi maaseutu piukassa. Ja päälle vielä se oma äiti jolle lapset laittaa lomiksi.
Plus äitiyden vaatimustaso se, että kerran viikossa puhtaat vaatteet ja öiksi sisälle.
Kateus on kavala käärme! Ihan oikeastiko kadehditte isovanhempienne elämää a?
Ei, isovanhempien elämää en kadehdi, he elivät sota-ajan ja sitten jälleenrakennuksen. Kovalla työllä hommasivat omistusasunnon Helsingistä ja kesämökin meren rannalla.
Omien vanhempien elämää voisi pikkuisen ehkä jopa kadehtia. Äiti ylioppilaspohjalta pankinjohtajaksi ja alle 60-vuotiaana "putken" kautta eläkkeelle ja eläke samaa luokkaa kuin mun, korkeakoulutetun palkka. Isällä kesken jääneet ekonomiopinnot ja lopputuloksena optiomiljonääri. Ensiasunnon osti vanhemmat Helsingin kantakaupungista ja kun isompaan vaihtoivat, oli korot toki korkealla mutta inflaatio söi lainan. Äidillä yhteensä kaksi työnantajaa ja katkeamaton työura, isä jäi eläkkeelle firmasta jonne opiskeluaikana meni.
Me kolme lasta oltiin kaikki kesät aina mökillä isovanhempien kanssa ja isovanhemnat olivat todella paljon meidän lasten elämässä, hoitajina, harrastuksiin kuljettajina ja jopa niiden maksajina kun vanhemmilla ei vielä ollut isot tulot.
En tiedä, joskus se kateuden kavala käärme hiipii mieleen, kun kommentointi on tasoa "ei sunkaan pitäisi tohon jämähtää, etsit vaan vaativampaa". Juu, kun saa olla onnellinen että on vakituinen työ. Hoitoapua ei luonnollisesti heru, koska he ovat jo omansa hoitaneet (jep), saati nyt taloudellista tukea, sitä nyt ei toki odotetakaan.
Tuolloin oli aika tavallista, että pankit ja eläkelaitokset kouluttivat oman henkilökuntansa. Tokko se sinunkaan äitisi suoraan nuorena yo:na pankinjohtakajsi pääsi, vaan koulutuksen kautta. Oletko koskaan ollut kiinnostunut, millaisen koulutuksen äitisi pankissa sai? Vielä -70 luvulla lähes joka kaupunginosassa ja maaseudulla myös suurimmissa kylissä oli oma pankkikonttori ja ko paikassa oli myös pankinjohtaja. Joten tämän päivän pankinjohtajaa ei voi verrata menneisiin. Meidänkin kylällä lapsuudessa pankinjohtajana toimi kanttori, jolla pysyi kynä kädessä, nyt sillä paikalla on juristikoulutuksen saanut henkilö.
Aivan.
Eli ennen pääsi helpolla.
Nykyään ei pääse.
Kuinka niin pääsivät helpolla. Esim pankkityö oli tyystin erilaista, varmaan noihinkin töihin on vaadittu oma osaamisensa. Ennen moni asia tehtiin käsin, laskettiin laskukonetta käyttäen, blarattiin mappeja. Työtä ne ihmiset tekivät siellä, kun hoitivat ihmisten raha-asioita.
Voinhan minäkin sanoa, että nyt päästään helpolla, kun ei tarvitse, kun tietokonetta näppäillä. Ei tarvitse edes asiakkaita tavata. Kaikki sujuu napista painaen, peräpukamat suurin vaiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tää muka on nyt jotenkin nykyisten vanhempien kauheutta ja pahuutta, kuinka isovanhemmilta vaaditaan toimimista "lapsenhoitoautomaattina" kun mummot ja vaarit vaan haluais harrastaa seksiä ja golfia kun "ovat omat lapsensa hoitaneet".
Ihan kun miettii aikaa taaksepäin, niin kaikki kaverit olivat aina kaiket kesät mummolassa. Ei mitään satunnaista "hoitoapua" vaan siis viikkotolkulla. Kun koulu loppui, niin lapset ukin autoon ja menoksi mökille, päiväkoti-ikäiset jo aikaisemmin. Vanhemmat sitten kävivät töissä ja viettivät illat "omaa aikaa ja hoitivat sitä parisuhdetta", viikonloppuna sitten käytiin siellä mökillä tai mummolassa viettämässä aikaa lasten kanssa.
Piha tyhjeni kesiksi. Ne joilla ei mummolaa ollut, menivät jonnekin kesäsiirtolaan pariksi viikoksi.
Minä olen syntynyt vuonna 1972 ja ylivoimaisesti suurin osa kaikista lapsuudenkavereistani oli todella paljon mummollassa hoidossa (mummolasta puhuessani tarkoitan sitä paikkaa, jossa oli myös e pappa/ukki/vaari jne.) niin lomilla kuin ihan muuten vaan.
Oma äitini ei esim. varmaan ikinä ollut pois töistä meidän lasten sairastelujen takia, me menimme aina kilsan päässä olevaan mummolaan sairaspäiviksi. Kun pikkuveli ei saanut päivähoitopaikkaa, mummo hoiti siihen saakka että paikka irtosi (ehkä n. 4 kk).
Näin siis suurten ikäluokkien ollessa itse vanhempia. Mutta onneksi he ovat nyt niin itsenäisiä eivätkä seksiltä ehdi lapsenlapsia tapaamaan, koska nytkun.
Vähän niinkuin rusnat pullasta -meininkiä. Kuten niin monessa muussakin asiassa tuon porukan kohdalla.
Mutta Maarit lieneen nuorempi, suuret ikäluokat ovat päälle seitsemänkymmpisiä.
No, mun kaveripiirissä kyllä ne isovanhemmat on sitten olleet myös todella läheisiä ja rakkaita, itse istuin puolitoista vuorokautta papan kuolinvuoteella ja mummia haettiin vuodeosastolta meille aina kun hänen kuntonsa salli. Sitä ennen autettiin ikkunanpesuissa ja kauppa-asioissa yms.
Vai ovat ottaneet rusinat pullasta..
Kuinkahan moni tämän päivän äideistä olisivat valmiit luopumaan niistä eduista mitä ei edes osattu edes unelmoida.
Äitiysloma 10kk, oikeus kotihoitotukeen alle 3v. lähes ilmainen kunnallinen päivähoito-oikeus, oikeus työelämässä palkalliseen sairaanlapsen hoitoon, tehdä lyhempää työaikaa, kunnes lapsi on 10v. menettämättä työpaikkaa, iltapäiväkerhot alakoululaisille jne. jne.
Ja tämä kaikki perhe-edut ovat tulleet 80-luvulla tai sen jälkeen.Aika moni jos saisi parin vuoden diipadaapaopinnoilla vakituisen julkishallinnonnviran jossa ei tarvitse edes tehdä ennen eläköitymistä 55-vuotiaana ja asunnon maksaisi inflaatio.
Ja lapset voisi hoidattaa kotiapulaisella joita olisi maaseutu piukassa. Ja päälle vielä se oma äiti jolle lapset laittaa lomiksi.
Plus äitiyden vaatimustaso se, että kerran viikossa puhtaat vaatteet ja öiksi sisälle.
Kateus on kavala käärme! Ihan oikeastiko kadehditte isovanhempienne elämää a?
Ei, isovanhempien elämää en kadehdi, he elivät sota-ajan ja sitten jälleenrakennuksen. Kovalla työllä hommasivat omistusasunnon Helsingistä ja kesämökin meren rannalla.
Omien vanhempien elämää voisi pikkuisen ehkä jopa kadehtia. Äiti ylioppilaspohjalta pankinjohtajaksi ja alle 60-vuotiaana "putken" kautta eläkkeelle ja eläke samaa luokkaa kuin mun, korkeakoulutetun palkka. Isällä kesken jääneet ekonomiopinnot ja lopputuloksena optiomiljonääri. Ensiasunnon osti vanhemmat Helsingin kantakaupungista ja kun isompaan vaihtoivat, oli korot toki korkealla mutta inflaatio söi lainan. Äidillä yhteensä kaksi työnantajaa ja katkeamaton työura, isä jäi eläkkeelle firmasta jonne opiskeluaikana meni.
Me kolme lasta oltiin kaikki kesät aina mökillä isovanhempien kanssa ja isovanhemnat olivat todella paljon meidän lasten elämässä, hoitajina, harrastuksiin kuljettajina ja jopa niiden maksajina kun vanhemmilla ei vielä ollut isot tulot.
En tiedä, joskus se kateuden kavala käärme hiipii mieleen, kun kommentointi on tasoa "ei sunkaan pitäisi tohon jämähtää, etsit vaan vaativampaa". Juu, kun saa olla onnellinen että on vakituinen työ. Hoitoapua ei luonnollisesti heru, koska he ovat jo omansa hoitaneet (jep), saati nyt taloudellista tukea, sitä nyt ei toki odotetakaan.
Tuolloin oli aika tavallista, että pankit ja eläkelaitokset kouluttivat oman henkilökuntansa. Tokko se sinunkaan äitisi suoraan nuorena yo:na pankinjohtakajsi pääsi, vaan koulutuksen kautta. Oletko koskaan ollut kiinnostunut, millaisen koulutuksen äitisi pankissa sai? Vielä -70 luvulla lähes joka kaupunginosassa ja maaseudulla myös suurimmissa kylissä oli oma pankkikonttori ja ko paikassa oli myös pankinjohtaja. Joten tämän päivän pankinjohtajaa ei voi verrata menneisiin. Meidänkin kylällä lapsuudessa pankinjohtajana toimi kanttori, jolla pysyi kynä kädessä, nyt sillä paikalla on juristikoulutuksen saanut henkilö.
Aivan.
Eli ennen pääsi helpolla.
Nykyään ei pääse.
Kuinka niin pääsivät helpolla. Esim pankkityö oli tyystin erilaista, varmaan noihinkin töihin on vaadittu oma osaamisensa. Ennen moni asia tehtiin käsin, laskettiin laskukonetta käyttäen, blarattiin mappeja. Työtä ne ihmiset tekivät siellä, kun hoitivat ihmisten raha-asioita.
Voinhan minäkin sanoa, että nyt päästään helpolla, kun ei tarvitse, kun tietokonetta näppäillä. Ei tarvitse edes asiakkaita tavata. Kaikki sujuu napista painaen, peräpukamat suurin vaiva.
Surkeella koulutuksella pääsi pankkiin töihin ja pankin kouluttamana yleni.
Ja pankeilla oli jopa asunnot. Pankinjohtajilla yleensä hulppeat asunnot taajamien keskustassa.
Nykyään pitää olla ktm plus juristi, alle 30, 15 vuotta työkokemusta, kuusi kieltä natiivitasolla.
Ja sitten pääsee harjoittelijaksi ilman palkkaa.
Työsuhdeasuntoja ei ole.
Minusta Hesarin juttu oli hyvä. Merkillepantavaa myös se, että toimitukseen tuli vain vähän vastauksia. Muistaakseni alunperin (ainakin Väestöliiton hankkeessa) etsittiin isovanhempia, jotka halusivat kertoa myös isovanhemmuuteen liittyvistä vaikeista tunteista. Niistähän ei ole oikein lupa puhua. On hyvä, että nykyaikana on tilaa olla erilainen mummo ja plussaa se, että avioerojen seurauksena lapsilla on entistä enemmän isovanhempia. Jotain hyvää sentään eroistakin! (Vaikka eiväthän ne uusperheiden isovanhempikuviotkaan aina niin auvoisia ole)
Olen itse yhden lapsenlapsen perinteinen isoäiti. Nautin tästä, mutta ymmärrän kuitenkin myös sen, että erilaisista lähtökohdista ja perheistä kästin isovanhemmuuteen suhtaudutaan monella tavalla. Kun itse muutama vuosi sitten kerroin tulevasta lapsenlapsesta, hämmästyin sitä, miten moni kollega ja muu työelämästä tuttu kyseli ensimmäiseenä, aionko hoitaa lasta - ja minkä verran. Kysymyksissä kuulsi tietty asenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksisilmäisesti huudellaan, että mummot saa virua yksinään, jos eivät hoida tarpeeksi. Entä vaarit? Ja mikä on tarpeeksi? Auta armias, jos mummin oma "tarpeeksi" onkin enemmän kuin lapsen äidin. Silloin mummi on läheisriippuvainen hullu, johon katkaistaan välit.
Sitten on se hiljaisten armeija, jonka ääni ei kuulu. Ne hoivakodeissa lojuvat vanhukset, jotka ovat hoitaneet lapset ja lapsenlapset. Mutta kuinkas kävikään! Ketään ei näy, ei lapsia eikä lapsenlapsia. Sen kerran kun käydään, yleensä joulunaikaan, aikaa uhrataan vaivaannuttavat puolituntia.
Teen vapaaehtoistyötä 5h viikossa vanhainkodissa. Surullista kuunneltavaa heidän tarinansa. Kenelläkään ei ole aikaa. Minulle myös raskasta, koska useat sanovat, että olen heille tärkeämpi kuin omat sukulaiset, joita ei koskaan näe. Kuormitun tästä ja tunnen liiaksi, että minun on "pakko" jatkaa vapaaehtoisena olemista, kun muuten useilla vanhuksilla ei ole ketään.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksisilmäisesti huudellaan, että mummot saa virua yksinään, jos eivät hoida tarpeeksi. Entä vaarit? Ja mikä on tarpeeksi? Auta armias, jos mummin oma "tarpeeksi" onkin enemmän kuin lapsen äidin. Silloin mummi on läheisriippuvainen hullu, johon katkaistaan välit.
Sitten on se hiljaisten armeija, jonka ääni ei kuulu. Ne hoivakodeissa lojuvat vanhukset, jotka ovat hoitaneet lapset ja lapsenlapset. Mutta kuinkas kävikään! Ketään ei näy, ei lapsia eikä lapsenlapsia. Sen kerran kun käydään, yleensä joulunaikaan, aikaa uhrataan vaivaannuttavat puolituntia.
Teen vapaaehtoistyötä 5h viikossa vanhainkodissa. Surullista kuunneltavaa heidän tarinansa. Kenelläkään ei ole aikaa. Minulle myös raskasta, koska useat sanovat, että olen heille tärkeämpi kuin omat sukulaiset, joita ei koskaan näe. Kuormitun tästä ja tunnen liiaksi, että minun on "pakko" jatkaa vapaaehtoisena olemista, kun muuten useilla vanhuksilla ei ole ketään.
Voivoi. Luuletko sinä että ne "tarinat" on yks yhteen totta?😂😂😂😂😂 siellä se hyväntahtoinen marttyyrimummo ihan ilman omaa syytään yksinänsä kyyköttää? 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oksettavia ihmisiä tällaiset lehdessä avautuvat minä minä-mummot minä minä -maasta. Miksei voi vain olla hiljaa? Ei kenenkään tarvitse leikkiä ihanaa supermummoa, joka hoitaa ja ottaa yökylään, jos se on omasta mielestä vastenmielistä tai ei vain sovi omaan elämäntilanteeseen tai yksinkertaisesti ei vain huvita. Silti siitä ei tarvitse avautua lehtien palstoilla, kuinka on ylpeä siitä, että on tällainen erilainen, vähän itsekkäämpi mummo, joka ei tykkää perinteisen mummon "työnkuvasta".
Kyllä ne lapset sen luultavasti ymmärtävät, jos et halua heidän lastensa hoitoon osallistua. Ei sitä tarvitse alleviivata ja selitellä, jos hommassa ei ole mitään outoa tai ongelmallista. Eivät ne pullantuoksuiset hoivamummotkaan kehuskele meriiteillään lehtien palstoilla. Jokainen tehköön, niin kuin itse haluaa.
Oletko nyt lukenut koko juttua? Maaritin lapsi alkoi jo hyvissä ajoin raskausaikana kysellä hoitoapua, ja oli tyrkyttämässä jo vauvaa yökylään. Kun Maarit ei jollain kerralla ottanut lapsenlasta hoitoon, välit menivät kokonaan poikki. Maarit olisi valmis käyttämään lastenlasta viikottain uimahallissa, mutta lapsi kiristää. Jos et hoida aina kun haluan, et koskaan. Lapsi siis kiristää. Jos tämä Maaritin kertomus on tosi, häntä voi syyttää lähinnä itsekkään ja typerästi käyttäytyvän lapsen kasvattamisesta. Tai siis lapsen kasvattamisesta itsekkääksi ja typeräksi.
Miten oma lapsi kasvatetaan itsekkääksi ja typeräksi? No olemalla itse itsekäs ja typerä. Hyvät, lämpimät ja toista kunnioittavat välit vanhempien ja lasten välillä ei ole itsestään selvyys. Se on koko elämän jatkuva prosessi, jota rakennetaan toistamme kuunnellen ja ymmärtäen. Joissakin suvuissa on kivat & kauniit käytöstavat, joissakin taas eletään kuin pellossa toisia arvostellen ja vähätellen. Kuinka itse käyttäydyt ja elät lastesi kanssa? Sukupolvien ketjun voi katkaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tää muka on nyt jotenkin nykyisten vanhempien kauheutta ja pahuutta, kuinka isovanhemmilta vaaditaan toimimista "lapsenhoitoautomaattina" kun mummot ja vaarit vaan haluais harrastaa seksiä ja golfia kun "ovat omat lapsensa hoitaneet".
Ihan kun miettii aikaa taaksepäin, niin kaikki kaverit olivat aina kaiket kesät mummolassa. Ei mitään satunnaista "hoitoapua" vaan siis viikkotolkulla. Kun koulu loppui, niin lapset ukin autoon ja menoksi mökille, päiväkoti-ikäiset jo aikaisemmin. Vanhemmat sitten kävivät töissä ja viettivät illat "omaa aikaa ja hoitivat sitä parisuhdetta", viikonloppuna sitten käytiin siellä mökillä tai mummolassa viettämässä aikaa lasten kanssa.
Piha tyhjeni kesiksi. Ne joilla ei mummolaa ollut, menivät jonnekin kesäsiirtolaan pariksi viikoksi.
Minä olen syntynyt vuonna 1972 ja ylivoimaisesti suurin osa kaikista lapsuudenkavereistani oli todella paljon mummollassa hoidossa (mummolasta puhuessani tarkoitan sitä paikkaa, jossa oli myös e pappa/ukki/vaari jne.) niin lomilla kuin ihan muuten vaan.
Oma äitini ei esim. varmaan ikinä ollut pois töistä meidän lasten sairastelujen takia, me menimme aina kilsan päässä olevaan mummolaan sairaspäiviksi. Kun pikkuveli ei saanut päivähoitopaikkaa, mummo hoiti siihen saakka että paikka irtosi (ehkä n. 4 kk).
Näin siis suurten ikäluokkien ollessa itse vanhempia. Mutta onneksi he ovat nyt niin itsenäisiä eivätkä seksiltä ehdi lapsenlapsia tapaamaan, koska nytkun.
Vähän niinkuin rusnat pullasta -meininkiä. Kuten niin monessa muussakin asiassa tuon porukan kohdalla.
Mutta Maarit lieneen nuorempi, suuret ikäluokat ovat päälle seitsemänkymmpisiä.
No, mun kaveripiirissä kyllä ne isovanhemmat on sitten olleet myös todella läheisiä ja rakkaita, itse istuin puolitoista vuorokautta papan kuolinvuoteella ja mummia haettiin vuodeosastolta meille aina kun hänen kuntonsa salli. Sitä ennen autettiin ikkunanpesuissa ja kauppa-asioissa yms.
Vai ovat ottaneet rusinat pullasta..
Kuinkahan moni tämän päivän äideistä olisivat valmiit luopumaan niistä eduista mitä ei edes osattu edes unelmoida.
Äitiysloma 10kk, oikeus kotihoitotukeen alle 3v. lähes ilmainen kunnallinen päivähoito-oikeus, oikeus työelämässä palkalliseen sairaanlapsen hoitoon, tehdä lyhempää työaikaa, kunnes lapsi on 10v. menettämättä työpaikkaa, iltapäiväkerhot alakoululaisille jne. jne.
Ja tämä kaikki perhe-edut ovat tulleet 80-luvulla tai sen jälkeen.Aika moni jos saisi parin vuoden diipadaapaopinnoilla vakituisen julkishallinnonnviran jossa ei tarvitse edes tehdä ennen eläköitymistä 55-vuotiaana ja asunnon maksaisi inflaatio.
Ja lapset voisi hoidattaa kotiapulaisella joita olisi maaseutu piukassa. Ja päälle vielä se oma äiti jolle lapset laittaa lomiksi.
Plus äitiyden vaatimustaso se, että kerran viikossa puhtaat vaatteet ja öiksi sisälle.
Kateus on kavala käärme! Ihan oikeastiko kadehditte isovanhempienne elämää a?
Ei, isovanhempien elämää en kadehdi, he elivät sota-ajan ja sitten jälleenrakennuksen. Kovalla työllä hommasivat omistusasunnon Helsingistä ja kesämökin meren rannalla.
Omien vanhempien elämää voisi pikkuisen ehkä jopa kadehtia. Äiti ylioppilaspohjalta pankinjohtajaksi ja alle 60-vuotiaana "putken" kautta eläkkeelle ja eläke samaa luokkaa kuin mun, korkeakoulutetun palkka. Isällä kesken jääneet ekonomiopinnot ja lopputuloksena optiomiljonääri. Ensiasunnon osti vanhemmat Helsingin kantakaupungista ja kun isompaan vaihtoivat, oli korot toki korkealla mutta inflaatio söi lainan. Äidillä yhteensä kaksi työnantajaa ja katkeamaton työura, isä jäi eläkkeelle firmasta jonne opiskeluaikana meni.
Me kolme lasta oltiin kaikki kesät aina mökillä isovanhempien kanssa ja isovanhemnat olivat todella paljon meidän lasten elämässä, hoitajina, harrastuksiin kuljettajina ja jopa niiden maksajina kun vanhemmilla ei vielä ollut isot tulot.
En tiedä, joskus se kateuden kavala käärme hiipii mieleen, kun kommentointi on tasoa "ei sunkaan pitäisi tohon jämähtää, etsit vaan vaativampaa". Juu, kun saa olla onnellinen että on vakituinen työ. Hoitoapua ei luonnollisesti heru, koska he ovat jo omansa hoitaneet (jep), saati nyt taloudellista tukea, sitä nyt ei toki odotetakaan.
Tuolloin oli aika tavallista, että pankit ja eläkelaitokset kouluttivat oman henkilökuntansa. Tokko se sinunkaan äitisi suoraan nuorena yo:na pankinjohtakajsi pääsi, vaan koulutuksen kautta. Oletko koskaan ollut kiinnostunut, millaisen koulutuksen äitisi pankissa sai? Vielä -70 luvulla lähes joka kaupunginosassa ja maaseudulla myös suurimmissa kylissä oli oma pankkikonttori ja ko paikassa oli myös pankinjohtaja. Joten tämän päivän pankinjohtajaa ei voi verrata menneisiin. Meidänkin kylällä lapsuudessa pankinjohtajana toimi kanttori, jolla pysyi kynä kädessä, nyt sillä paikalla on juristikoulutuksen saanut henkilö.
Aivan.
Eli ennen pääsi helpolla.
Nykyään ei pääse.
Kuinka niin pääsivät helpolla. Esim pankkityö oli tyystin erilaista, varmaan noihinkin töihin on vaadittu oma osaamisensa. Ennen moni asia tehtiin käsin, laskettiin laskukonetta käyttäen, blarattiin mappeja. Työtä ne ihmiset tekivät siellä, kun hoitivat ihmisten raha-asioita.
Voinhan minäkin sanoa, että nyt päästään helpolla, kun ei tarvitse, kun tietokonetta näppäillä. Ei tarvitse edes asiakkaita tavata. Kaikki sujuu napista painaen, peräpukamat suurin vaiva.
Surkeella koulutuksella pääsi pankkiin töihin ja pankin kouluttamana yleni.
Ja pankeilla oli jopa asunnot. Pankinjohtajilla yleensä hulppeat asunnot taajamien keskustassa.
Nykyään pitää olla ktm plus juristi, alle 30, 15 vuotta työkokemusta, kuusi kieltä natiivitasolla.
Ja sitten pääsee harjoittelijaksi ilman palkkaa.
Työsuhdeasuntoja ei ole.
Niin ei ne kaikki pankin työntekijät olleet pankinjohtajia! Oma sukulaiseni oli pitkään töissä pankkivirkailijana, hänellä oli keskikoulupohja ja kauppa-opistokoulutus ja lisäksi pankin omaa koulutusta. Työpaikka kyllä sitten meni häneltä 90-luvun pankkikriisissä.
Työsuhdeasunnot olivat 60-luvulla tavallisia muuallakin kuin pankeissa. Myöhemminhän niistä on luovuttu,
kun työsuhdeasuntoja alettiin verottaa. Kurjaa tietysti nykyään, kun nuoret eivät saa työtä hyvästä koulutuksesta huolimatta, mutta ei kai se nyt vanhemman sukupolven syytä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pystynyt lukemaan koko ketjua mutta niin, ihmisiä ja tilanteita on erilaisia.
Itse olen urheilija - urani ja lajini huipulla tällä hetkellä - enkä pystyisi tähän pienten lasten äitinä mikäli omat vanhempani eivät kuuluisi arkeemme.
Toinen vanhemmistani on ulkomaalainen, ja hänen kulttuurissaan lapset syntyvät yhteisöön eivätkä vain omille vanhemmilleen. Tätä mekin noudatamme, sekä hyvässä että "pahassa": kolikon kääntöpuolena on toki etten yksipuolisesti määrää miten lasteni kanssa ollaan, mitä he saavat syödä ja kuinka pukeutua, vaan kaikki sovitaan yhdessä tai vähintäänkin muokataan kaikille sopivaksi.
Tämä sopii meille. Ajattelen myös, että jos lapseni olisivat vuoropäiväkodissa urani takia, tilanne olisi sama, ympäristö vain vähemmän kodinomainen. Pidän itseäni onnekkaana, että minulla on ihanat lapset, menestyksekäs urheilu-ura sekä näin paljon osallistuvat vanhemmat. Koen myös, että lasten kanssa touhuaminen tuo lisää fyysistä aktiivisuutta arkeen vanhempieni arkeen ja toivottavasti myös mielen viihdykettä ja virkistystä.
En tiedä vielä, millainen tulen olemaan itse isovanhempana. Tiedän kuitenkin, että omista vanhemmistani pidän huolta loppuun asti. Yksi omista isovanhemmistani myös oli urheilija, eikä hän juuri hoitanut minua ja sisaruksiani. Ehkäpä "hoitovietti" ja "uravietti" hyppäävät meidän suvussa aina yhden sukupolven ylitse, vuorotellen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tää muka on nyt jotenkin nykyisten vanhempien kauheutta ja pahuutta, kuinka isovanhemmilta vaaditaan toimimista "lapsenhoitoautomaattina" kun mummot ja vaarit vaan haluais harrastaa seksiä ja golfia kun "ovat omat lapsensa hoitaneet".
Ihan kun miettii aikaa taaksepäin, niin kaikki kaverit olivat aina kaiket kesät mummolassa. Ei mitään satunnaista "hoitoapua" vaan siis viikkotolkulla. Kun koulu loppui, niin lapset ukin autoon ja menoksi mökille, päiväkoti-ikäiset jo aikaisemmin. Vanhemmat sitten kävivät töissä ja viettivät illat "omaa aikaa ja hoitivat sitä parisuhdetta", viikonloppuna sitten käytiin siellä mökillä tai mummolassa viettämässä aikaa lasten kanssa.
Piha tyhjeni kesiksi. Ne joilla ei mummolaa ollut, menivät jonnekin kesäsiirtolaan pariksi viikoksi.
Minä olen syntynyt vuonna 1972 ja ylivoimaisesti suurin osa kaikista lapsuudenkavereistani oli todella paljon mummollassa hoidossa (mummolasta puhuessani tarkoitan sitä paikkaa, jossa oli myös e pappa/ukki/vaari jne.) niin lomilla kuin ihan muuten vaan.
Oma äitini ei esim. varmaan ikinä ollut pois töistä meidän lasten sairastelujen takia, me menimme aina kilsan päässä olevaan mummolaan sairaspäiviksi. Kun pikkuveli ei saanut päivähoitopaikkaa, mummo hoiti siihen saakka että paikka irtosi (ehkä n. 4 kk).
Näin siis suurten ikäluokkien ollessa itse vanhempia. Mutta onneksi he ovat nyt niin itsenäisiä eivätkä seksiltä ehdi lapsenlapsia tapaamaan, koska nytkun.
Vähän niinkuin rusnat pullasta -meininkiä. Kuten niin monessa muussakin asiassa tuon porukan kohdalla.
Mutta Maarit lieneen nuorempi, suuret ikäluokat ovat päälle seitsemänkymmpisiä.
No, mun kaveripiirissä kyllä ne isovanhemmat on sitten olleet myös todella läheisiä ja rakkaita, itse istuin puolitoista vuorokautta papan kuolinvuoteella ja mummia haettiin vuodeosastolta meille aina kun hänen kuntonsa salli. Sitä ennen autettiin ikkunanpesuissa ja kauppa-asioissa yms.
Vai ovat ottaneet rusinat pullasta..
Kuinkahan moni tämän päivän äideistä olisivat valmiit luopumaan niistä eduista mitä ei edes osattu edes unelmoida.
Äitiysloma 10kk, oikeus kotihoitotukeen alle 3v. lähes ilmainen kunnallinen päivähoito-oikeus, oikeus työelämässä palkalliseen sairaanlapsen hoitoon, tehdä lyhempää työaikaa, kunnes lapsi on 10v. menettämättä työpaikkaa, iltapäiväkerhot alakoululaisille jne. jne.
Ja tämä kaikki perhe-edut ovat tulleet 80-luvulla tai sen jälkeen.Aika moni jos saisi parin vuoden diipadaapaopinnoilla vakituisen julkishallinnonnviran jossa ei tarvitse edes tehdä ennen eläköitymistä 55-vuotiaana ja asunnon maksaisi inflaatio.
Ja lapset voisi hoidattaa kotiapulaisella joita olisi maaseutu piukassa. Ja päälle vielä se oma äiti jolle lapset laittaa lomiksi.
Plus äitiyden vaatimustaso se, että kerran viikossa puhtaat vaatteet ja öiksi sisälle.
Kateus on kavala käärme! Ihan oikeastiko kadehditte isovanhempienne elämää a?
Ei, isovanhempien elämää en kadehdi, he elivät sota-ajan ja sitten jälleenrakennuksen. Kovalla työllä hommasivat omistusasunnon Helsingistä ja kesämökin meren rannalla.
Omien vanhempien elämää voisi pikkuisen ehkä jopa kadehtia. Äiti ylioppilaspohjalta pankinjohtajaksi ja alle 60-vuotiaana "putken" kautta eläkkeelle ja eläke samaa luokkaa kuin mun, korkeakoulutetun palkka. Isällä kesken jääneet ekonomiopinnot ja lopputuloksena optiomiljonääri. Ensiasunnon osti vanhemmat Helsingin kantakaupungista ja kun isompaan vaihtoivat, oli korot toki korkealla mutta inflaatio söi lainan. Äidillä yhteensä kaksi työnantajaa ja katkeamaton työura, isä jäi eläkkeelle firmasta jonne opiskeluaikana meni.
Me kolme lasta oltiin kaikki kesät aina mökillä isovanhempien kanssa ja isovanhemnat olivat todella paljon meidän lasten elämässä, hoitajina, harrastuksiin kuljettajina ja jopa niiden maksajina kun vanhemmilla ei vielä ollut isot tulot.
En tiedä, joskus se kateuden kavala käärme hiipii mieleen, kun kommentointi on tasoa "ei sunkaan pitäisi tohon jämähtää, etsit vaan vaativampaa". Juu, kun saa olla onnellinen että on vakituinen työ. Hoitoapua ei luonnollisesti heru, koska he ovat jo omansa hoitaneet (jep), saati nyt taloudellista tukea, sitä nyt ei toki odotetakaan.
Tuolloin oli aika tavallista, että pankit ja eläkelaitokset kouluttivat oman henkilökuntansa. Tokko se sinunkaan äitisi suoraan nuorena yo:na pankinjohtakajsi pääsi, vaan koulutuksen kautta. Oletko koskaan ollut kiinnostunut, millaisen koulutuksen äitisi pankissa sai? Vielä -70 luvulla lähes joka kaupunginosassa ja maaseudulla myös suurimmissa kylissä oli oma pankkikonttori ja ko paikassa oli myös pankinjohtaja. Joten tämän päivän pankinjohtajaa ei voi verrata menneisiin. Meidänkin kylällä lapsuudessa pankinjohtajana toimi kanttori, jolla pysyi kynä kädessä, nyt sillä paikalla on juristikoulutuksen saanut henkilö.
Aivan.
Eli ennen pääsi helpolla.
Nykyään ei pääse.
Kuinka niin pääsivät helpolla. Esim pankkityö oli tyystin erilaista, varmaan noihinkin töihin on vaadittu oma osaamisensa. Ennen moni asia tehtiin käsin, laskettiin laskukonetta käyttäen, blarattiin mappeja. Työtä ne ihmiset tekivät siellä, kun hoitivat ihmisten raha-asioita.
Voinhan minäkin sanoa, että nyt päästään helpolla, kun ei tarvitse, kun tietokonetta näppäillä. Ei tarvitse edes asiakkaita tavata. Kaikki sujuu napista painaen, peräpukamat suurin vaiva.
Surkeella koulutuksella pääsi pankkiin töihin ja pankin kouluttamana yleni.
Ja pankeilla oli jopa asunnot. Pankinjohtajilla yleensä hulppeat asunnot taajamien keskustassa.
Nykyään pitää olla ktm plus juristi, alle 30, 15 vuotta työkokemusta, kuusi kieltä natiivitasolla.
Ja sitten pääsee harjoittelijaksi ilman palkkaa.
Työsuhdeasuntoja ei ole.
Niin ei ne kaikki pankin työntekijät olleet pankinjohtajia! Oma sukulaiseni oli pitkään töissä pankkivirkailijana, hänellä oli keskikoulupohja ja kauppa-opistokoulutus ja lisäksi pankin omaa koulutusta. Työpaikka kyllä sitten meni häneltä 90-luvun pankkikriisissä.
Työsuhdeasunnot olivat 60-luvulla tavallisia muuallakin kuin pankeissa. Myöhemminhän niistä on luovuttu,
kun työsuhdeasuntoja alettiin verottaa. Kurjaa tietysti nykyään, kun nuoret eivät saa työtä hyvästä koulutuksesta huolimatta, mutta ei kai se nyt vanhemman sukupolven syytä ole.
Ei mutta konttoreita oli sikatiheässä joten pankinjohtajiakin oli paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tää muka on nyt jotenkin nykyisten vanhempien kauheutta ja pahuutta, kuinka isovanhemmilta vaaditaan toimimista "lapsenhoitoautomaattina" kun mummot ja vaarit vaan haluais harrastaa seksiä ja golfia kun "ovat omat lapsensa hoitaneet".
Ihan kun miettii aikaa taaksepäin, niin kaikki kaverit olivat aina kaiket kesät mummolassa. Ei mitään satunnaista "hoitoapua" vaan siis viikkotolkulla. Kun koulu loppui, niin lapset ukin autoon ja menoksi mökille, päiväkoti-ikäiset jo aikaisemmin. Vanhemmat sitten kävivät töissä ja viettivät illat "omaa aikaa ja hoitivat sitä parisuhdetta", viikonloppuna sitten käytiin siellä mökillä tai mummolassa viettämässä aikaa lasten kanssa.
Piha tyhjeni kesiksi. Ne joilla ei mummolaa ollut, menivät jonnekin kesäsiirtolaan pariksi viikoksi.
Minä olen syntynyt vuonna 1972 ja ylivoimaisesti suurin osa kaikista lapsuudenkavereistani oli todella paljon mummollassa hoidossa (mummolasta puhuessani tarkoitan sitä paikkaa, jossa oli myös e pappa/ukki/vaari jne.) niin lomilla kuin ihan muuten vaan.
Oma äitini ei esim. varmaan ikinä ollut pois töistä meidän lasten sairastelujen takia, me menimme aina kilsan päässä olevaan mummolaan sairaspäiviksi. Kun pikkuveli ei saanut päivähoitopaikkaa, mummo hoiti siihen saakka että paikka irtosi (ehkä n. 4 kk).
Näin siis suurten ikäluokkien ollessa itse vanhempia. Mutta onneksi he ovat nyt niin itsenäisiä eivätkä seksiltä ehdi lapsenlapsia tapaamaan, koska nytkun.
Vähän niinkuin rusnat pullasta -meininkiä. Kuten niin monessa muussakin asiassa tuon porukan kohdalla.
Mutta Maarit lieneen nuorempi, suuret ikäluokat ovat päälle seitsemänkymmpisiä.
No, mun kaveripiirissä kyllä ne isovanhemmat on sitten olleet myös todella läheisiä ja rakkaita, itse istuin puolitoista vuorokautta papan kuolinvuoteella ja mummia haettiin vuodeosastolta meille aina kun hänen kuntonsa salli. Sitä ennen autettiin ikkunanpesuissa ja kauppa-asioissa yms.
Vai ovat ottaneet rusinat pullasta..
Kuinkahan moni tämän päivän äideistä olisivat valmiit luopumaan niistä eduista mitä ei edes osattu edes unelmoida.
Äitiysloma 10kk, oikeus kotihoitotukeen alle 3v. lähes ilmainen kunnallinen päivähoito-oikeus, oikeus työelämässä palkalliseen sairaanlapsen hoitoon, tehdä lyhempää työaikaa, kunnes lapsi on 10v. menettämättä työpaikkaa, iltapäiväkerhot alakoululaisille jne. jne.
Ja tämä kaikki perhe-edut ovat tulleet 80-luvulla tai sen jälkeen.Aika moni jos saisi parin vuoden diipadaapaopinnoilla vakituisen julkishallinnonnviran jossa ei tarvitse edes tehdä ennen eläköitymistä 55-vuotiaana ja asunnon maksaisi inflaatio.
Ja lapset voisi hoidattaa kotiapulaisella joita olisi maaseutu piukassa. Ja päälle vielä se oma äiti jolle lapset laittaa lomiksi.
Plus äitiyden vaatimustaso se, että kerran viikossa puhtaat vaatteet ja öiksi sisälle.
Kateus on kavala käärme! Ihan oikeastiko kadehditte isovanhempienne elämää a?
Ei, isovanhempien elämää en kadehdi, he elivät sota-ajan ja sitten jälleenrakennuksen. Kovalla työllä hommasivat omistusasunnon Helsingistä ja kesämökin meren rannalla.
Omien vanhempien elämää voisi pikkuisen ehkä jopa kadehtia. Äiti ylioppilaspohjalta pankinjohtajaksi ja alle 60-vuotiaana "putken" kautta eläkkeelle ja eläke samaa luokkaa kuin mun, korkeakoulutetun palkka. Isällä kesken jääneet ekonomiopinnot ja lopputuloksena optiomiljonääri. Ensiasunnon osti vanhemmat Helsingin kantakaupungista ja kun isompaan vaihtoivat, oli korot toki korkealla mutta inflaatio söi lainan. Äidillä yhteensä kaksi työnantajaa ja katkeamaton työura, isä jäi eläkkeelle firmasta jonne opiskeluaikana meni.
Me kolme lasta oltiin kaikki kesät aina mökillä isovanhempien kanssa ja isovanhemnat olivat todella paljon meidän lasten elämässä, hoitajina, harrastuksiin kuljettajina ja jopa niiden maksajina kun vanhemmilla ei vielä ollut isot tulot.
En tiedä, joskus se kateuden kavala käärme hiipii mieleen, kun kommentointi on tasoa "ei sunkaan pitäisi tohon jämähtää, etsit vaan vaativampaa". Juu, kun saa olla onnellinen että on vakituinen työ. Hoitoapua ei luonnollisesti heru, koska he ovat jo omansa hoitaneet (jep), saati nyt taloudellista tukea, sitä nyt ei toki odotetakaan.
Tuolloin oli aika tavallista, että pankit ja eläkelaitokset kouluttivat oman henkilökuntansa. Tokko se sinunkaan äitisi suoraan nuorena yo:na pankinjohtakajsi pääsi, vaan koulutuksen kautta. Oletko koskaan ollut kiinnostunut, millaisen koulutuksen äitisi pankissa sai? Vielä -70 luvulla lähes joka kaupunginosassa ja maaseudulla myös suurimmissa kylissä oli oma pankkikonttori ja ko paikassa oli myös pankinjohtaja. Joten tämän päivän pankinjohtajaa ei voi verrata menneisiin. Meidänkin kylällä lapsuudessa pankinjohtajana toimi kanttori, jolla pysyi kynä kädessä, nyt sillä paikalla on juristikoulutuksen saanut henkilö.
Aivan.
Eli ennen pääsi helpolla.
Nykyään ei pääse.
Kuinka niin pääsivät helpolla. Esim pankkityö oli tyystin erilaista, varmaan noihinkin töihin on vaadittu oma osaamisensa. Ennen moni asia tehtiin käsin, laskettiin laskukonetta käyttäen, blarattiin mappeja. Työtä ne ihmiset tekivät siellä, kun hoitivat ihmisten raha-asioita.
Voinhan minäkin sanoa, että nyt päästään helpolla, kun ei tarvitse, kun tietokonetta näppäillä. Ei tarvitse edes asiakkaita tavata. Kaikki sujuu napista painaen, peräpukamat suurin vaiva.
Surkeella koulutuksella pääsi pankkiin töihin ja pankin kouluttamana yleni.
Ja pankeilla oli jopa asunnot. Pankinjohtajilla yleensä hulppeat asunnot taajamien keskustassa.
Nykyään pitää olla ktm plus juristi, alle 30, 15 vuotta työkokemusta, kuusi kieltä natiivitasolla.
Ja sitten pääsee harjoittelijaksi ilman palkkaa.
Työsuhdeasuntoja ei ole.
Niin ei ne kaikki pankin työntekijät olleet pankinjohtajia! Oma sukulaiseni oli pitkään töissä pankkivirkailijana, hänellä oli keskikoulupohja ja kauppa-opistokoulutus ja lisäksi pankin omaa koulutusta. Työpaikka kyllä sitten meni häneltä 90-luvun pankkikriisissä.
Työsuhdeasunnot olivat 60-luvulla tavallisia muuallakin kuin pankeissa. Myöhemminhän niistä on luovuttu,
kun työsuhdeasuntoja alettiin verottaa. Kurjaa tietysti nykyään, kun nuoret eivät saa työtä hyvästä koulutuksesta huolimatta, mutta ei kai se nyt vanhemman sukupolven syytä ole.
Ei mutta konttoreita oli sikatiheässä joten pankinjohtajiakin oli paljon.
Näinhän se oli, silloin työskenneltiin siinä ajassa. Sitä lähinnä yritin sanoa, että pankkisektori on muuttunut. Ennen tarvittiin samoihin töihin paljon ihmisiä, nyt ei enää tarvita. Pankinjohtajankin työ oli yksinkertaisempaa, ei tarvinnut tietää globaalista markkinataloudesta mitään. Ei siitä kuudesta vieraasta kielestä olisi ollut mitään hyötyä Peräkylän Osuuspankissa, riitti että tulit hyvin toimeen isäntämiesten kanssa, ketkä pankin omistivat. Tuo syyttely, että ennen oli helpompaa on ihan hanurista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tää muka on nyt jotenkin nykyisten vanhempien kauheutta ja pahuutta, kuinka isovanhemmilta vaaditaan toimimista "lapsenhoitoautomaattina" kun mummot ja vaarit vaan haluais harrastaa seksiä ja golfia kun "ovat omat lapsensa hoitaneet".
Ihan kun miettii aikaa taaksepäin, niin kaikki kaverit olivat aina kaiket kesät mummolassa. Ei mitään satunnaista "hoitoapua" vaan siis viikkotolkulla. Kun koulu loppui, niin lapset ukin autoon ja menoksi mökille, päiväkoti-ikäiset jo aikaisemmin. Vanhemmat sitten kävivät töissä ja viettivät illat "omaa aikaa ja hoitivat sitä parisuhdetta", viikonloppuna sitten käytiin siellä mökillä tai mummolassa viettämässä aikaa lasten kanssa.
Piha tyhjeni kesiksi. Ne joilla ei mummolaa ollut, menivät jonnekin kesäsiirtolaan pariksi viikoksi.
Minä olen syntynyt vuonna 1972 ja ylivoimaisesti suurin osa kaikista lapsuudenkavereistani oli todella paljon mummollassa hoidossa (mummolasta puhuessani tarkoitan sitä paikkaa, jossa oli myös e pappa/ukki/vaari jne.) niin lomilla kuin ihan muuten vaan.
Oma äitini ei esim. varmaan ikinä ollut pois töistä meidän lasten sairastelujen takia, me menimme aina kilsan päässä olevaan mummolaan sairaspäiviksi. Kun pikkuveli ei saanut päivähoitopaikkaa, mummo hoiti siihen saakka että paikka irtosi (ehkä n. 4 kk).
Näin siis suurten ikäluokkien ollessa itse vanhempia. Mutta onneksi he ovat nyt niin itsenäisiä eivätkä seksiltä ehdi lapsenlapsia tapaamaan, koska nytkun.
Vähän niinkuin rusnat pullasta -meininkiä. Kuten niin monessa muussakin asiassa tuon porukan kohdalla.
Mutta Maarit lieneen nuorempi, suuret ikäluokat ovat päälle seitsemänkymmpisiä.
No, mun kaveripiirissä kyllä ne isovanhemmat on sitten olleet myös todella läheisiä ja rakkaita, itse istuin puolitoista vuorokautta papan kuolinvuoteella ja mummia haettiin vuodeosastolta meille aina kun hänen kuntonsa salli. Sitä ennen autettiin ikkunanpesuissa ja kauppa-asioissa yms.
Vai ovat ottaneet rusinat pullasta..
Kuinkahan moni tämän päivän äideistä olisivat valmiit luopumaan niistä eduista mitä ei edes osattu edes unelmoida.
Äitiysloma 10kk, oikeus kotihoitotukeen alle 3v. lähes ilmainen kunnallinen päivähoito-oikeus, oikeus työelämässä palkalliseen sairaanlapsen hoitoon, tehdä lyhempää työaikaa, kunnes lapsi on 10v. menettämättä työpaikkaa, iltapäiväkerhot alakoululaisille jne. jne.
Ja tämä kaikki perhe-edut ovat tulleet 80-luvulla tai sen jälkeen.Aika moni jos saisi parin vuoden diipadaapaopinnoilla vakituisen julkishallinnonnviran jossa ei tarvitse edes tehdä ennen eläköitymistä 55-vuotiaana ja asunnon maksaisi inflaatio.
Ja lapset voisi hoidattaa kotiapulaisella joita olisi maaseutu piukassa. Ja päälle vielä se oma äiti jolle lapset laittaa lomiksi.
Plus äitiyden vaatimustaso se, että kerran viikossa puhtaat vaatteet ja öiksi sisälle.
Kateus on kavala käärme! Ihan oikeastiko kadehditte isovanhempienne elämää a?
Ei, isovanhempien elämää en kadehdi, he elivät sota-ajan ja sitten jälleenrakennuksen. Kovalla työllä hommasivat omistusasunnon Helsingistä ja kesämökin meren rannalla.
Omien vanhempien elämää voisi pikkuisen ehkä jopa kadehtia. Äiti ylioppilaspohjalta pankinjohtajaksi ja alle 60-vuotiaana "putken" kautta eläkkeelle ja eläke samaa luokkaa kuin mun, korkeakoulutetun palkka. Isällä kesken jääneet ekonomiopinnot ja lopputuloksena optiomiljonääri. Ensiasunnon osti vanhemmat Helsingin kantakaupungista ja kun isompaan vaihtoivat, oli korot toki korkealla mutta inflaatio söi lainan. Äidillä yhteensä kaksi työnantajaa ja katkeamaton työura, isä jäi eläkkeelle firmasta jonne opiskeluaikana meni.
Me kolme lasta oltiin kaikki kesät aina mökillä isovanhempien kanssa ja isovanhemnat olivat todella paljon meidän lasten elämässä, hoitajina, harrastuksiin kuljettajina ja jopa niiden maksajina kun vanhemmilla ei vielä ollut isot tulot.
En tiedä, joskus se kateuden kavala käärme hiipii mieleen, kun kommentointi on tasoa "ei sunkaan pitäisi tohon jämähtää, etsit vaan vaativampaa". Juu, kun saa olla onnellinen että on vakituinen työ. Hoitoapua ei luonnollisesti heru, koska he ovat jo omansa hoitaneet (jep), saati nyt taloudellista tukea, sitä nyt ei toki odotetakaan.
Tuolloin oli aika tavallista, että pankit ja eläkelaitokset kouluttivat oman henkilökuntansa. Tokko se sinunkaan äitisi suoraan nuorena yo:na pankinjohtakajsi pääsi, vaan koulutuksen kautta. Oletko koskaan ollut kiinnostunut, millaisen koulutuksen äitisi pankissa sai? Vielä -70 luvulla lähes joka kaupunginosassa ja maaseudulla myös suurimmissa kylissä oli oma pankkikonttori ja ko paikassa oli myös pankinjohtaja. Joten tämän päivän pankinjohtajaa ei voi verrata menneisiin. Meidänkin kylällä lapsuudessa pankinjohtajana toimi kanttori, jolla pysyi kynä kädessä, nyt sillä paikalla on juristikoulutuksen saanut henkilö.
Aivan.
Eli ennen pääsi helpolla.
Nykyään ei pääse.
Kuinka niin pääsivät helpolla. Esim pankkityö oli tyystin erilaista, varmaan noihinkin töihin on vaadittu oma osaamisensa. Ennen moni asia tehtiin käsin, laskettiin laskukonetta käyttäen, blarattiin mappeja. Työtä ne ihmiset tekivät siellä, kun hoitivat ihmisten raha-asioita.
Voinhan minäkin sanoa, että nyt päästään helpolla, kun ei tarvitse, kun tietokonetta näppäillä. Ei tarvitse edes asiakkaita tavata. Kaikki sujuu napista painaen, peräpukamat suurin vaiva.
Surkeella koulutuksella pääsi pankkiin töihin ja pankin kouluttamana yleni.
Ja pankeilla oli jopa asunnot. Pankinjohtajilla yleensä hulppeat asunnot taajamien keskustassa.
Nykyään pitää olla ktm plus juristi, alle 30, 15 vuotta työkokemusta, kuusi kieltä natiivitasolla.
Ja sitten pääsee harjoittelijaksi ilman palkkaa.
Työsuhdeasuntoja ei ole.
Niin ei ne kaikki pankin työntekijät olleet pankinjohtajia! Oma sukulaiseni oli pitkään töissä pankkivirkailijana, hänellä oli keskikoulupohja ja kauppa-opistokoulutus ja lisäksi pankin omaa koulutusta. Työpaikka kyllä sitten meni häneltä 90-luvun pankkikriisissä.
Työsuhdeasunnot olivat 60-luvulla tavallisia muuallakin kuin pankeissa. Myöhemminhän niistä on luovuttu,
kun työsuhdeasuntoja alettiin verottaa. Kurjaa tietysti nykyään, kun nuoret eivät saa työtä hyvästä koulutuksesta huolimatta, mutta ei kai se nyt vanhemman sukupolven syytä ole.
Ei mutta konttoreita oli sikatiheässä joten pankinjohtajiakin oli paljon.
Näinhän se oli, silloin työskenneltiin siinä ajassa. Sitä lähinnä yritin sanoa, että pankkisektori on muuttunut. Ennen tarvittiin samoihin töihin paljon ihmisiä, nyt ei enää tarvita. Pankinjohtajankin työ oli yksinkertaisempaa, ei tarvinnut tietää globaalista markkinataloudesta mitään. Ei siitä kuudesta vieraasta kielestä olisi ollut mitään hyötyä Peräkylän Osuuspankissa, riitti että tulit hyvin toimeen isäntämiesten kanssa, ketkä pankin omistivat. Tuo syyttely, että ennen oli helpompaa on ihan hanurista.
Ei se ole syyttelyä. Vaan tosiasia.
Ilmeisesti olen yksi huonoista vanhemmista. Omat vanhemmat käyvät meillä päivittäin. He eivät ole vastuussa lapsesta, vaan ihan elävät mukana. Sanomattakin selvää että ovat lasten kanssa todella läheisiä, joten iäkkäänä eivät varmasti tule kohtaamaan liian kiireistä teiniä joka ei jaksa tavata isovanhempia. Muksut ovat jokainen viikonloppu yökylässä isovanhemmilla, koska molemmat osapuolet haluavat. Mikään pakko ei ole. Jos minä itse tai mies ei työvuorosta johtuen ehdi hakemaan lapsia päiväkodista tai koulusta, hakevat isovanhemmat. Ketään ei ole pakotettu tai painostettu, olemme vain kaikki toisiaan rakastavia ihmisiä. Meidän ovemme ja apumme ovat aina heille auki ja samoin toisin päin. Ketään ei tulla koskaan jättämään yksi. Isovanhemmat ovat eläkkeellä ja asuvat 30min ajomatkan päässä.
Niin...huomaatteko ollenkaan että tässä ketjussa on kaksi eri todellisuutta, "paljon saaneiden" ja "kokonaan vaille jääneiden" aikuisten lasten todellisuus. Ja ensinmainittu ryhmä ei ymmärrä yhtään mitä jälkimmäinen ryhmä 'valittaa'.
No ei tietenkään ymmärrä, kun etuoikeutetut, hyvät ja auttavaiset vanhemmat omaavat aina peilaavat asiaa oman kokemuksensa ja näkökulmansa kautta . He ovat kiitollisia hyvästä lapsuudestaan ja komentavat muitakin olemaan - eivätkä osaa edes kuvitella että jonkun lapsuus on ollut pelkkää kauhua, pelkoa ja väkivaltaa. He eivät ymmärrä miten jotkut sättivät vanhempiaan tai miten joku voi laittaa välit poikki vanhempiin - heille se ei tulisi mieleenkään kun vanhemmat ovat rakkaat ja ihanat.
Olen jo vuosia sitten tullut tulokseen, että pumpulissa ja rakkaudessa kasvaneita ihmisiä on aivan turha saada ymmärtämään tai näkemään millaista helvettiä joillain lapsuus (ja aikuisuus) tunnevammaisten ja tylyjen vanhempien kanssa on ollut. Ei heillä riitä ymmärrys, kokemus siihen, ei heillä ole tunnekokemusta kivusta ja tuskasta joka laiminlyönnistä ja kaltoinkohtelusta seuraa.
Sen sijaan me lapsena rikotut ja kaltoinkohdellut kyllä osaamme nähdä mistä jäimme paitsi. Näemme sen joka päivä, kun katsomme miten naapureiden isovanhemnat hoitavat ja hellivät lapsenlapsiaan ja auttavat ja tukevat kaikessa aikuisia lapsiaan. Näemme sen tv sarjoista, lehdistä, yhteiskunnallisesta keskustelusta. Se huutaa kissankokoisin neonkirjaimin sitä että jäimme vaille rakjautta ja välittämistä silloin, ja jäämme sitä vaille nyt.
Suurin tragedia lapselle on saada paskat vanhemmat. Tämä nimittäin kumuloituu läpi elämän. Lapsuus on taistelua ja selviytymistä, nuoruus ilman tukea ja apua sitä samaa, lapsiperhern ruuhkavuodet on rämmittävä ilman tukea ja apua ja välittämistä. Olet ihan yksin aina, kukaan ei väliyä tai tue tai auta jaksamaan.
Hyväosainen juhlii jo lapsuudessa, saa tuen ja avun opiskellessa, häntä autetaan pikkulapsivaiheessa, hän on aina rakastettu, autettu ja tietää että hän saa avun aina tarvitessaan.
Ihmisten kortit jotka elämään jaetaan ovat ihan helvetin epäreilut. Minäkin olen ns pärjännyt ja tehnyt kaiken oikein (koulutus, ura, perhe jne) mutta siltikin elämäni suurin tragedia on paskat vanhemnat, hirveä lapsuus, ja aikuisuus jossa kaikki kamppailut on käyty yksin ilman mitään apua ja tukea vanhemmilta.
Tämä vaille jäämisen tunne näissä kirjoituksissa on se punainen lanka. Mutta paljon saaneet leimaavat tämän vain lapselliseksi kiukutteluksi vanhempia kohtaan. Kumpa tietäisivät, mitä kaikkea näissä kuvioissa taustalla onkaan.. .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksisilmäisesti huudellaan, että mummot saa virua yksinään, jos eivät hoida tarpeeksi. Entä vaarit? Ja mikä on tarpeeksi? Auta armias, jos mummin oma "tarpeeksi" onkin enemmän kuin lapsen äidin. Silloin mummi on läheisriippuvainen hullu, johon katkaistaan välit.
Sitten on se hiljaisten armeija, jonka ääni ei kuulu. Ne hoivakodeissa lojuvat vanhukset, jotka ovat hoitaneet lapset ja lapsenlapset. Mutta kuinkas kävikään! Ketään ei näy, ei lapsia eikä lapsenlapsia. Sen kerran kun käydään, yleensä joulunaikaan, aikaa uhrataan vaivaannuttavat puolituntia.
Teen vapaaehtoistyötä 5h viikossa vanhainkodissa. Surullista kuunneltavaa heidän tarinansa. Kenelläkään ei ole aikaa. Minulle myös raskasta, koska useat sanovat, että olen heille tärkeämpi kuin omat sukulaiset, joita ei koskaan näe. Kuormitun tästä ja tunnen liiaksi, että minun on "pakko" jatkaa vapaaehtoisena olemista, kun muuten useilla vanhuksilla ei ole ketään.
Voivoi. Luuletko sinä että ne "tarinat" on yks yhteen totta?😂😂😂😂😂 siellä se hyväntahtoinen marttyyrimummo ihan ilman omaa syytään yksinänsä kyyköttää? 😂
Ai 99% vanhuksista on surkeita vanhempia?
Lopeta nyt toi provoilu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksisilmäisesti huudellaan, että mummot saa virua yksinään, jos eivät hoida tarpeeksi. Entä vaarit? Ja mikä on tarpeeksi? Auta armias, jos mummin oma "tarpeeksi" onkin enemmän kuin lapsen äidin. Silloin mummi on läheisriippuvainen hullu, johon katkaistaan välit.
Sitten on se hiljaisten armeija, jonka ääni ei kuulu. Ne hoivakodeissa lojuvat vanhukset, jotka ovat hoitaneet lapset ja lapsenlapset. Mutta kuinkas kävikään! Ketään ei näy, ei lapsia eikä lapsenlapsia. Sen kerran kun käydään, yleensä joulunaikaan, aikaa uhrataan vaivaannuttavat puolituntia.
Teen vapaaehtoistyötä 5h viikossa vanhainkodissa. Surullista kuunneltavaa heidän tarinansa. Kenelläkään ei ole aikaa. Minulle myös raskasta, koska useat sanovat, että olen heille tärkeämpi kuin omat sukulaiset, joita ei koskaan näe. Kuormitun tästä ja tunnen liiaksi, että minun on "pakko" jatkaa vapaaehtoisena olemista, kun muuten useilla vanhuksilla ei ole ketään.
Voivoi. Luuletko sinä että ne "tarinat" on yks yhteen totta?😂😂😂😂😂 siellä se hyväntahtoinen marttyyrimummo ihan ilman omaa syytään yksinänsä kyyköttää? 😂
Ai 99% vanhuksista on surkeita vanhempia?
Lopeta nyt toi provoilu
Mikä 99 prosenttia?
Idiootti olet jos uskot kaikki marttyyrihorinat ja annat juoksuttaa itseäsi.
Tuolloin oli aika tavallista, että pankit ja eläkelaitokset kouluttivat oman henkilökuntansa. Tokko se sinunkaan äitisi suoraan nuorena yo:na pankinjohtakajsi pääsi, vaan koulutuksen kautta. Oletko koskaan ollut kiinnostunut, millaisen koulutuksen äitisi pankissa sai? Vielä -70 luvulla lähes joka kaupunginosassa ja maaseudulla myös suurimmissa kylissä oli oma pankkikonttori ja ko paikassa oli myös pankinjohtaja. Joten tämän päivän pankinjohtajaa ei voi verrata menneisiin. Meidänkin kylällä lapsuudessa pankinjohtajana toimi kanttori, jolla pysyi kynä kädessä, nyt sillä paikalla on juristikoulutuksen saanut henkilö.